V.

Seuraavan kesän korpirastas on ehtinyt majoittua Harvalan hakometsään ja viserrellä tyveninä, lämpiminä iltoina. Kevät kuluu pääskyjen tuloon asti, mutta ne eivät nytkään majoitu Harvalan katon räystäisiin.

Ulkonainen elämä näyttää Harvalassa jokseenkin samalta kuin edellisenä keväänä, sillä eroituksella vain, että vanhaa Kustaavaa ei ole enää olemassa. Hänen voimansa ovat loppuneet, ennen kevään tuloa, ja hänet on viety paljon pienemmillä juhlallisuuksilla kirkkotarhaan, kuin millä tuotiin taloon Lintu.

Vanha Elia ei aio niin vain lähteä. Hänen on saatava nähdä miten Pentille käy, yritellessään kiintyä turpeeseen ja ohjata talon asiat varmemmille vesille. Sitäpaitsi hänen täytyy olla muistuttelemassa jokaiselle työnteosta, Linnullekin, joka viettelee aikaansa kamarissa ja vierashuoneessa, kaupungissa ja kaikessa muussa, mutta ei perheen keskeisessä olinpaikassa, tuvassa. Ilonalle samoin, josta on tullut koko kiusankapine hänen ärtyvälle, vanhalle mielelleen. Ei Ilonakaan välitä, mitä hän sanoo. Käy kyliä, on väliin kaupungissa hänkin, ja talon uusi renki menee iltasella aivan julkisesti hänen kamariinsa. Pentti ei sano enää, että »niinhän isäkin on ennen tehnyt», mutta Ilona sanoo. Vieläpä luettelee nimiä, jotka muka ovat olleet häneen sattuvia. Hän, Elia, kyllä jo näkyisi täältä joutavan lähtemään, mutta hänen täytyy nähtävästi kuulla tarpeekseen entisyydestään, joka jatkuu hänen lapsissaan. Hän kyllä joutaisi senkin puolesta, että nyt jo kyllä näkee, mihin Harvalan talous on menossa ja miten Pentti noutaa Linnun mieltä, eikä jaksa voittaa suvun kirousta. Huonoa verta oli jo kyllä tarpeeksi heidän suvussaan, mutta Lintu, toi sitä vielä lisää. Tietäneekö poika, millä murheella hän näki sen naisen taloon tulevan ja toiveittensa hyvästä vaimosta Pentille menevän myttyyn. Sillä ei kai kukaan, eikä hänkään, ole niin huono, ettei toivoisi lapsilleen hyvää ja heidät vapaiksi omista synneistään.

Ei ole Johannakaan lähtenyt, vaikka hänen ponnistuksistaan huolimatta irvistelee jo häviö Harvalan nurkissa. Hänen on täytynyt koettaa pitää huolta töistä silloin kun Pentti on menossa milloin missäkin. Hän saa pitää väliin viikkokausia huolta renkien töistä, ja taloudenhoidosta. Häviön varalta on hän eroittanut talosta maapalan itselleen ja varannut muutenkin tarpeellista elämän alkua. Katsoopahan tässä vanhassa kodissa loppuun asti, kun kerran Penttikin on sentään veli ja pyytää aina jäämään. Hän kyllä jaksaa, kun hänessä lienee työteliään äidin veri vetämässä käsiä työhön ja maahan.

Harvala on muutettu herrastaloksi. Lintu on tahtonut, että talon nimikin muutettaisiin Harviaksi, mutta Pentti ei ole suostunut. Isäntärenki on hankittu ja emäntäpiika ja sisäkkö. Lintu on talven kuluessa alkanut valittaa rakennuksien rumuutta ja kelpaamattomuutta ja saanut Pentin suunnittelemaan uutta. Siihen jo on piirustukset laadittu, mutta rahat puuttuvat. Niitä ei ole milloinkaan tarpeisiin ja velkaa on täytynyt tehdä. Sitä on kohta jokapaikkaan, ja muutamat alkavat jo vaatia ulos, ja Pentti käy synkissä mietteissä, miten saada ne maksetuksi, etteivät ne menisi ulosottoon.

Tirehtööri ei ole luvannut enää penniäkään. Hän on kaksikymmentäviisi tuhatta jo antanut ja vaunuparin, joka maksoi kymmenen ja sitäpaitsi Linnun kalliit kapiot. Hänen täytyy pitää varansa, ettei joudu itse kerjäämään. Koettakoon Pentti järjestää naapuriensa kanssa.

Pentti on puhunut naapureilleen, mutta saanut pisteliäitä vastauksia. Onhan Pentillä hyvä talo, miksi ei ole laittanut sitä sellaiseen kuntoon, että siitä saisi. Kyllä talosta aina saa nykyään, jos vaan tekee töitä itse ja teettää muilla. Vilja on hyvässä hinnassa ja meijeristä saa aina enemmän kuin osaa odottaa. Niin, niin, onhan ne menot veroista ja työpalkoista, mutta Pentin taloudessapa on sellaisia menoja, jotka talonpojille on tarpeettomia. Mitä varten otti herrasemännän. Sanovat, ettei se tee muuta kuin syö ja makaa ja käy kyliä. No, ei kai se kyllä ketään liikuta, mutta ottakoon Pentti vaan nyt muualta apuakin.

Pentin täytyy kirota ja purra hampaansa yhteen. Ne kyllä osaavat kaikki olla häntä vastaan.

Ja pilkata.

Kylältä kuului joka päivä kuiskuttelut, mitä siellä ja siellä sanottiin ja naurettiin. Ja aina jälkihuomautuksin: »no, eihän se ihme Harvalan Elian pojalle.»

Lintu ikävystyi talvella maalaiselämään. Hän tukehtuu tänne ja hänen nuoruutensa ja kauneutensa kuihtuu mokomassa erämaassa. Jos Pentti vähänkään hänestä välittäisi, lähtisi Helsinkiin, ottaisi sieltä jonkun toimen, pappa kyllä puuhaisi, ja oltaisiin siellä kevääseen. Kesillä täällä kyllä on hauskaa, — kun on mukavaa seuraa, mutta näistä korpi-ihmisistä ei ole suvellakaan mihinkään. Pilkkaamaan ja nauramaan ne ovat mestareita, ei muuta. Möisi Pentti koko talon, kun se muutenkaan ei kannata ja muutettaisiin kokonaan kaupunkiin.

Pentille, Linnulle ja Ilonalle laittaa sisäkkö ruuan kamariin, muu väki syö tuvan pöydässä. Kustaavan aikana tuli toimiin sillä ruualla, mutta nyt ei sillä jaksa tehdä työtä. Isäntärenki lähtee sulan tultua ja toiset uhkaavat seurata, kunhan päästään parempaan kesään. Linnun ruuista viisastellaan tuvan pöydässä.

— Lintu on taas nokkinut voin, koska sitä ei näy pöydässä.

— Tiedättekös, mitä Lintu syö?

— No?

— Kermasta tehdään kakkuja ja ne paistetaan voissa.

— Eihän se semmoinen lintu huonolla elä.

— Sitten hyllyykin paikat ja pinta on kuin silkkiä. Taloon tulee uusi isäntärenki, nuori ja vikkelä, ja se kutsutaan väliin isäntäväen pöytään. Kun Pentti on asioillaan, kutsuu Lintu pehtoorin kamariinsa ja kohta aletaan kuiskutella talossa outoja asioita. Lintu pettää miestään ja pitää hyvänä pehtooria. Kerran satutaan kuulemaan Linnun ja Ilonan keskustelevan pehtoorista.

— Sinä taidatkin viedä sen minulta kokonaan, sanoo Ilona.

— Joutavia! Täytyy kai minun jotain hauskaa pitää, kun Pentti on aina menossa ja… kun se nykyaikainen elämä on kerran sellaista.

— Niin, niin.

— Ja kyllä kai Penttikin pitää hauskaa siellä kulkiessaan.

— Kyllä kai. Enkä minä sano Pentille, voit olla siitä varma.

Johannakin huomaa jotain, mutta ei kerro Pentille. Kun ei ole miehellä silmiä näkemään, ja se on parhaiksi Pentille. Mitäs meni ottamaan sellaisen kaikenmaailman linnun vaimokseen.

Pentti saa kuitenkin kuulla tästä jotain ja raivostuu.

— Tiedätkö mitä sinä olet tehnyt, sähisee Pentti.

— Mitä?

Lintu seisoo hämmästyneenä, kalpeana.

— Ilkeät vielä kysyä. Sinä olet pettänyt minua. Minä voisin lyödä, ei, minä voisin tappaa sinut!

— Mutta pojukulta, sano nyt, enhän minä tiedä.

Lintu kyllä tietää, miten tällaisista seikoista selvitään. Hän on sen niin monelta kuullut. Pitää heittäytyä tietämättömäksi ja sopivan hetken tullen purskahtaa itkuun.

— Sinä ja pehtoori! Joko tiedät!

— Kuka sellaista on valehdellut. Kuka uskaltaa… voi hyvä jumala, miten sinä saatat loukata minua.

Ja sitten tulee raivokas itkunpuuska.

— Älähän nyt, Lintukulta, uskonhan minä sinua, kun sen itse sanot.

Lintu rauhoittuu ja päättää olla vasta varovaisempi.

Tästä tuli kuitenkin kuin hieno jääriite heidän väliinsä, eikä kumpaisellakaan ollut halua sitä rikkoa. Mikä oikeus hänellä on järjestää sellaisia kohtauksia, uhkailla, mietti Lintu. Hän kyllä tietää, mitä miehet ovat. Ja kyläkunnan kuiskuttelut kyllä kantautuvat hänenkin kuultavikseen, mutta hän ei sellaisista..

Onko hän todellakin sellainen? miettii Pentti ja tuntee, miten hänestä lohkee pala palalta pois sitä, joka tähän asti on häntä estänyt kokonaan huijariksi joutumasta. Ollessaan Linnun luona ja katsellessaan häntä, tuntee Pentti, miten joku näkymätön käsi vetää häntä alaspäin, niinkuin mutaiseen liejuun. Hän ponnistelee heikosti vastaan, mutta Linnun syleilyssä se näkymätön käsi vetää yhä kiihkeämmin.

Uusi pehtoori oli saanut talon työmaat kuntoon, mutta Pentti panee hänet pois, kun ei voi hänen läheisyydessään olla ajattelematta, olikohan ehkä Lintu syytön vai syyllinen. Hänellä on kyllä nykyään muutakin ajateltavaa. Velkamiehet käyvät yhä uhkaavimmiksi ja eläimilläkään ei ole enää siunausta. Hevonen hyppää aidan yli ja saa seipään vatsaansa. Lehmä, karjan parhain, täytyy lopettaa, kun taittaa louhikossa jalkansa. Vasikoissa on tuntematon tauti ja yksin kanatkin kuolevat sukupuuttoon. Harvalassa on sattunut ennenkin eläinvahinkoja, mutta ei yhtäperin, niinkuin nyt. Karja on vuosikymmenet kulkenut sen louhikon ohi, eikä yksikään ole astunut harhaan. Mikä sen Leena-tammankin pani nyt hyppäämään aidasta, kun se ei sitä ole tehnyt ennenkään.

Vanha Elia valittaa Pentille, miten kurjia hänen vanhuutensa päivät ovat, kun talo menee suvun käsistä, eikä. Pentissä ole miehuutta sitä pelastamaan.

— Nyt sen näet, että Lintu toi kirouksen taloon tullessaan. Eläimet kuolevat. Mikään ei menesty. Rukiinkin löi sade maata vasten.

— Eikö sitä kirousta muka ollut ennen Linnun tuloa Harvalassa? Kuka aloitti suvun rappion, kulkemalla juopuneena pitkin kyliä.

— Sinä häpeämätön! Minua sinä yhä syytät laiskuudestasi ja siitä, että ajat kaikki nurinpäin.

— Enkö minä sitten ole yrittänyt, isä. Minä tavoittelin ihmistä, joka voisi auttaa minua, mutta kukaan sellainen ei uskaltanut tulla Harvalan pojalle. Tartuin kiinni viimeiseen mahdollisuuteen, mutta…

Pentin ääni tukehtui. Elia naurahti vahingoniloisesti.

— No niin, sinä jo myönnät, että teit väärin, kun toit Linnun taloon.

— Se oli ainoa mahdollinen korsi, johon minä tartuin. Ellen sitä olisi tehnyt, kulkisin minä pitkin kyliä juopotellen niinkuin isäkin.

Elia kävi avuttomaksi ja vaikeni. Pentin tuli sääli häntä. Miksei hän voinut vaieten kuunnella isän syytöksiä.

— Niin, niin, minua syytetään… minäkin olisin saanut syyttää isääni, joka eli hurjasti, mutta en ole sitä tehnyt. Ihminen on heikko…

— Enhän minä teitä syyttäisikään, jos te antaisitte minun olla rauhassa.

— Niin, niin, sehän se… olisin suonut ainoalle pojalleni menestystä… taitaa jo velkojatkin ahdistaa… mitenkä selvinnet?

— No eiköhän sitä aina. Onko teillä, isä, kaikkea mitä tarvitsette?

— On. Kaikkea muuta, paitsi mielenrauhaa.

— Sitä ei ole minullakaan. Se vie öitten unen.

— Sittenpä on jo pahasti…

— Niin on.

* * * * *

Toisissa taloissa nuokkuvat rukiin tähkät raskaina, mutta Harvalassa ei ole ruis tehnyt terää. Mitä on tullut, sen vie ruoste, ja kohta ei ole suuresta kylvöstä muuta kuin korret jälellä. Pentti käskee niittämään rukiin ja panemaan haasialle. Ei, kuhiloitava se on kuitenkin, etteivät kyläläiset saisi siitä niin paljon iloa.

Pentin täytyy karttaa yksinäisyyttä, eikä hän voi edes juoda, että unohtaisi kaiken. Hänen on kuin jostain pakosta nähtävä selvin päin asteettainen häviönsä. Kaupungissa voi kuitenkin erehtyä, kun appi tarjoaa kalliita juomia ja Pentti viipyy monta päivää sillä matkallaan. Kun hän palaa kotiin, on siellä ulosottomies häntä vastaanottamassa. Se on ensimmäinen, pian tulevat toiset jälestä.

— Täällä olisi maksamattomia verojakin… mitähän pannaan kirjoihin?
Vai ehkä isännällä on millä maksaa?

Siinä viimeisessä oli salattua ivaa, ja Pentti miettii, että täytyykö tuonkin olla häntä vastaan. Yleinen mielipide vei kaikki mukaansa. Yleinen mielipide sanoi, että kun Harvalan Elia on ollut huono mies, täytyy hänen poikansakin olla huono. Yleinen mielipide on raskas vasara, kehenkä se sattuu, ja se on omasta mielestään aina oikeassa.

— Pankaa vaikka kaikki, sanoo Pentti poliisille ja lähtee kuulemaan, tulevatko toiset velkojat ensimäisen jälestä.

Niin, kyllä heidän täytyy jo kiirehtiä. Nykyisinä aikoina tarvitsee itse kukin omansa ja asiatkin ovat jo niin vanhoja. Kaipa Pentti saa rahoja, onhan hänellä nyt rikkaita sukulaisia.

Taas uusi pistävä ivan kärki. Tiedettiin tirehtöörin olevan vararikon partaalla ja sillä näin sanottiin.

— Hyvä, minä maksan kuukauden perästä… jokaiselle, sanoo Pentti.

— Niin, niin, hyvähän se on, jos saa maksetuksi. Pentti kai muistaa irtisanomiset ja ne nyt ovat jo tuomioina. Kun Pentti ei ole käynyt puhumassa mitään, on ne käsketty jättämään ulosottomiehelle.

— Hyvä, että saatte kulunkien kanssa.

Pentti kulkee kylän läpi, kädet nyrkkeinä takin taskussa. Harvalan tuomio on siis julistettu. Se tulee myytäväksi. Se on myytävä heti, ennen kuin se käy myöhäiseksi. Kyläläiset eivät saa nauttia huutokaupan iloa. Heti hintalappu kylkeen ja sellainen, että menee, vaikka ei jäisi kolikkoakaan omaan taskuun.

— Tiedätkö, että Harvala tulee heti myytäväksi, sanoo Pentti Linnulle.

— Mitä sinä puhut…? Ei mutta, sinähän olet ihan hassuna. Mitä varten me tätä möisimme?

— Ellemme heti myy, ajaa vasaramies meidät ulos talosta.

— Onko meillä sitten niin paljon velkaa? Sinä et ole puhunut mitään. Oo, mihin me sitten joudumme. Tämä on hirveätä! Sinä et puhunut mitään veloista. Ja pappakin on nyt köyhtynyt. Hän olisi ehken voinut järjestää aikaisemmin, ennen vararikkoaan. Hah, hah, haa, hänkin on tehnyt sellaisen. Se on nyt muodissa. Kai sen olet kuullut.

— En.

— Etkö. Eilen soitti Siiri minulle kaupungista ja kysyi, saako hän tulla minun luokseni. Eikö meille sitten jää mitään?

— En tiedä.

— Oo, miten surkeaa. Ja nyt minä en varmaan saa ompelijalta lunastetuksi uusia pukujanikaan. Tämä on kauheata! Kenelle sinä myyt talon?

— En tiedä. Kai minun täytyy sitä lähteä jollekin kauppaamaan.

Mihin me sitten muutamme? Ei, mutta, nyt minä tiedän. Me menemme
Helsinkiin.

Lintu hypähtää ihastuneena seisaalleen.

- Kuule, rakas poju, me pääsemme Helsinkiin. Sinä otat siellä paikan, kyllä sinä saat. Täytyy pyytää papan välitystä. Papalla on hienoja tuttavuuksia. Minä soitan papalle, että lähtee heti. Mamma voisi mennä mukaan. Hänellähän on siellä korkeissa virkapaikoissa sukulaisia.

— Sinä unohdat, etten ole virkamies. En osaa mitään.

Pentti räjähtää nauramaan. Tämä on Linnulle parhaiksi, hänelle, kaikille. Isäukille toki jää eläke taloon ja Johanna saa palstansa.

— Noo, kyllähän sinä nyt jotain. Ainahan sitä yhtä, ellei toista…

— Niin, ainakin minä pystyn katuja lakaisemaan. Siihen toimeen ei tarvita sukulaisten suosituksia.

Pentin kylmä nauru saattaa Linnun noloksi.

— Sinä olet ilkeä. Voithan perustaa jonkun toimiston, välitysliikkeen…

— Ja ottaa myytäväksi rappiolle menneitten sukujen perintötaloja. Se ei olisi hulluimpata. Toimisto voisi myöskin välittää tällaisten sukujen rintaperillisille hyviä naimiskauppoja.

— Sinä olet hirveä. Olenko minä muka syyllinen sinun talosi menetykseen?

— Et, mutta olisin sen ehken voinut pitää käsissäni, jos minulla olisi ollut talonpoikainen vaimo.

— Mikset ottanut. Enhän minä väkisin sinulle työntäytynyt. Oo, miten sinä saatat kohdella vaimoasi.

— Minä olin todellakin hävytön. Anna anteeksi, jos voit. Eihän se ole sinun syysi.

Pentti saa Linnun tyyntymään. Suottahan hän muita syyttää oinasta onnettomuudestaan. Eihän Lintu olisi hänelle tullut, jos hän ei olisi tahtonut.

— Parasta onkin, että myyt koko roskan. Sinähän sanoit kerran, ettei se kannata, kun täytyy pitää vierasta työvoimaa. Me muutamme kaupunkiin, pois koko korvesta.

Pentin täytyy lähteä kauppaamaan kotiaan. Se ei ole helppoa. Matkalla kaupunkiin, välitystoimistoon, saa hän käydä läpi moneen kertaan menneen elämänsä sekavan radan. Mitä varten Lintu sattui hänen tielleen? Siksikö vain, että hänen täytyi hävitä. Hän olisi muuten voinut ehken yrittää voittaa itsensä, tehdä työtä, saada Helenan luottamus ja sitten hänet vaimokseen. Mahdotonta oli pitää velatontakaan taloa sellaisen vaimon kanssa, joka ei ymmärtänyt mitään taloudesta, eikä kajonnut mihinkään muuhun kuin hävitystyöhön.

Lieneeköpä hän ainoa, jolle näin on käynyt. Vieras veri vei monen talonpoikaissuvun rappiolle. Nykyaikaisuus tavoitteli uhrikseen maalaisväkeä, koettaen heissä tappaa työtarmon, repiä irti maasta terveet juuret, hävittää vanhat, pyhinä pidetyt tavat. Vahvemmat jaksoivat viettelyksen kestää, heikommat sortuivat.

Tirehtööri valittelee Pentin kohtaloa. No, hänen omansakin on kyllä niin, mutta hän ei vielä sentään aio kerjätä. Täytyy katsoa eteensä. Jos et itse katso eteesi, niin ei sitä toinenkaan tee.

— Sinunkin, Pentti, olisi pitänyt paremmin katsoa. Kun näit, että menosta ei tule mitään, olisit lisännyt velkaa. Ottanut pankeista ja yksityisiltä. Ottanut niin pirusti. Auto olisi pitänyt ostaa ja kulkea herroiksi. Silloin olisivat pankitkin hellittäneet. Oksinhan sitä minäkin voinut takailla aikasemmin, kun olisit puhunut tarkemmin asiasi. Ja neuvoa, piru vie, miten nykyisessä maailmassa on pelattava. Olisit helvetissä sanonut ennemmin. Minäkään en olisi kiirehtinyt vararikkoa. Nyt sinä et enää saa, kun minullekin näin kävi. Ne on niin helkutin varovaisia.

— Ei siitä mitään olisi tullut. Parasta on koettaa menetellä oikein.

— Jaa, jaa, mutta jos menettelee vaikka kuinka oikein, niin mitä se auttaa, kun vahvemmat polkevat heikompia. Niinkuin sinuakin. Jos olisit ollut sinäkin rikkaampi, olisit sanonut velkojillesi, että tuos'on, ja menkää nyt helvettiin. Liivintaskustasi olisit pistänyt. Se niitä olisi sapettanut, moukkia. Eteensä täällä täytyy katsoa ja itsensä. Ei sinua toinen auta, jos ojaan joudut.

— Niin, niin. Rehellisyys se kuitenkin maan perii.

— No, koetapa sillä nyt pelastaa talosi. Sopii sitä siltä näyttää
rehelliseltä, vaikka pitää varansa. Mikä piru sinut nyt oikein perii.
Linda soitti, että kaupunkiin… No, täytyy koettaa jotain paikkaa.
Joko sull'on ostaja tiedossa? Eikö. Minäpä hankin sellaisen.

Tirehtööri veivaa välittäjälle.

— Tämä on Berg. Kuulehan, vävypoika kuuluu haluavan myydä hovinsa, Harvalan. Ei taida näes semmoiset suuret nykyään kannattaa. Onko sulla ostaja tiedossa. No hyvä. Sinun täytyy sanoa, että kannattaa erittäin hyvin. Myydään sairauden takia, ymmärrätkö? No, kyllähän sinä… Sillä on kiire. Vasaramies taitaa tulla tuossa paikassa. Ei se pankki ole, kun yksityinen velkoja. Vai on hyvä, kun ei ole pankki. Saat hyvän palkkion… Me käymme siellä Pentin kanssa. Terve!

Tirehtööri hykerteli käsiään.

— Kyllä se poika ostajan saa. Paljonko Johannalle jää maata? Viisikymmentä hehtaaria ja noin neljäsataa jää. No, et sinä aivan puille paljaille joudu. Katsos, se on hyvä, kun sitä ei ole vielä kertaakaan myyty. Ja sinun täytyy kehua. Olet sairas ja sentakia… Heikko sydän tai jotain sellaista… Voit sanoa, että vaimosi haluaa muuanne. Ei, parasta kun sairastat heikkoutta, verenvähyyttä…

— Harvalan suvun sairasta verta, naurahtaa Pentti.

— Vai eikö sitä ehkä käy sanominen ostajalle?

— No, ehkä nyt ei… jotain muuta…

Tirehtööri katsoo pitkään miestä, joka istuu elottomana, synkkäotsaisena.

* * * * *

— Mikäs nyt on, kun ei kukaan lähde töihin? kyselee vanha Elia. Hän vainuaa, että jotain outoa on tekeillä. Hän näki kumman unen viime yönä. Vanhan aitan iso avain annettiin vieraan käteen ja se pisti sen taskuunsa.

— Ei nyt kai enää työtä tehdäkään, sanoo renki ja iskee silmää toisille. — Nythän on juhlapäivä Harvalassa.

— Mi… mikä juhla? Kyllä tässä on jo juhlittu tarpeeksi. Töihinne siitä!

— Mennäänpähän sitten, kun uusi isäntä käskee.

— Uusi? Onko sitten sellainen Harvalassa?

— Kyllä se taitaa olla. Kirjat todistettiin ja rahakasan näkyi Pentti korjaavan kaappiinsa. Menkää vaan harjakaisille.

— Niillä onkin ihan oikeata konjakkia.

— Ja kyllä ne vaarillekin ryypyn antaa.

Elia istuu kumaraisena kamarissaan ja nyykäyttelee päätään. Niin, niin. Tätä saattoi odottaa, kun työtä ei tehnyt kukaan. Lintu toi turmion, vaikka sitä ei uskottu, kun hän sanoi. Niin, niin, Penttiä ei saanut juurtumaan maahan. Se sama kirous se painoi häntäkin. Ei pysynyt lapio eikä kuokka käsissä. Hevospiiskaan piti tarttua. Ei voi sanoa syytöksiään Pentille, joka yhtä kumaraisena kuin Eliakin, istuu pöydän toisessa päässä.

— Mihin sinä nyt sitten aiot? kysyy Elia.

— Kaipa sitä pitää kaupunkiin… siellähän niitä on muitakin joutilaita.

— Vai kaupunkiin. Huonostipa on sitten asiat… Niin, niin, se hirviöhän se vetää ahnailla sormillaan… joka ei jaksa vastustaa. Ja sieltähän se on sekin turmanlintusi.

—- Eihän teillä täällä ole mitään hätää.. eikä puutteita.

— Mitäpä minulla… ei puutu muuta kuin rauhallinen vanhuus, mutta sitäpä minä en ole ansainnutkaan. Taidat sinäkin vihalla muistella.

— No eihän nyt sellaisia, isä. Eihän tämä ole teidän syynne, enempää kuin minunkaan. Käynpähän sitten katsomassa, pian kai minä sieltä palaan.

— Niin, niin. Pitkiä aikoja ei liene enää minullakaan. Olisin suonut sinun menestyvän, pysyvän maassa kiinni.

— Sen minä uskon.

— Kaupunki tekee niin monesta hylkiöitä.

— No ehk'ei nyt kuitenkaan minusta.

* * * * *

Sureeko hän, Pentti Harvala, vai eikö hän tunne enää surua? Vieras ottaa hoitoonsa kodin. Se on kuitenkin ollut koti hänelle. Noiden harmaiden seinien sisällä ovat kuluneet lapsuusvuodet, pihamaa on nähnyt hänen ensimmäiset nuorukaisilonsa, ja miehuusijän muistot on kuin hakattu kulumattomin kirjaimin tuttuihin kiviin. Sitä on aina yhtä ja toista, jota nyt ei muista, mutta muistaa kyllä muualla, kodittomana kulkiessa.

Olisihan hänen pitänyt tietää, että näin käy. Miksi ei hän saanut selkäänsä taipumaan työhön. Hän ei ole niin rappiolle mennyt, että kieltäisi työn arvon. Hän tietää, että työnteko on ainoa pysyvä arvo maailmassa, sen kurssi ei vaihtele. Mutta sitten tulee se suuri hävittäjä ja kuiskuttelee: Anna vain toisten tehdä työ. Sinun on mukavampi nauttia. Suuri hävittäjä keksii tuhansia nautinnonmuotoja, houkutellakseen pois työstä.

* * * * *

Lintu puuhaa lähtöä ja pyytää Penttiä auttamaan pakkauksessa. Lintu on iloinen, kun saa lentää henkiheimolaistensa luokse, mutta Pentti kävelee katse syyskirjavaan maahan luotuna tutuilla paikoilla, tiluksilla.

Maamiehellä on ihanin aika. Voimakkaissa taloissa hymyilee jokainen sisäisen tyydytyksen ja onnen rikkautta. Viljat on puitu, aitat ovat täynnä ja hedelmällinen maa käännetään lepäämään. Voimakas multa tuoksuu syysauringossa, ja joka sitä tuoksua osaa hengittää oikealla tavalla, tulee terveeksi.

Kun Pentti palaa, istuu Gaabriel-setä tuvan portaalla, luultavasti häntä odotellen. Gaabriel-setä kaivelee santaa kepillään. Lyhyt piippunysä on terhakasti hampaissa.

Pentistä ei ole Gaabriel-sedän tapaaminen yhtään mieluista. Gaabriel ei ollut hänen häissään ja Kustaavan hautajaisiinkaan hän ei tullut. Ajoi suoraan kirkonkylään ja haudalta takaisin kotiin.

— Kun kuulin sinun muuttavan, tulin vain sanomaan, että olet huono mies. Itse et nähtävästi sitä tajua, etkä voi ehkä uskoa, kun minä sen sanon.

— Kyllä tiedän sen sanomattasikin, setä. Turha vaiva tulla siitä muistuttamaan.

— Että et saanut pysymään taloa käissäsi, en suuresti ihmettele, mutta että muutat kaupunkiin, se on minusta liikaa. Jossain suhteessa sinussa lienee ollut enemmän miehuutta kuin isässäsi, mutta sitä, että hylkäät maaseudun ja maan… sitä en anna sinulle anteeksi. Olisit eroittanut Harvalasta palstan itsellesi, tehnyt siinä työtä ja sinusta olisi tullut vielä mies. Kaupungissa sinusta voi tulla roisto.

— Älä tuomitse, ennenkuin näet. En minä unohda mullan tuoksua,

— Tuo sinun lintusi on sellainen, joka saa unohtamaan. Ja mitäpä se minua liikuttaa. — Gaabriel-setä nousi mennäkseen — Käyhän se siten niin monelle muulle nykyään.

Gaabriel-setä ei lyönyt edes kättä hyvästiksi.

Se oli kuin piiskan isku Pentille.