IX
Joka aamu kulki Birgitta kaupungilla tyttärensä ja maisteri Pietarin parissa ja rukoili kirkoissa. Äänettöminä he näplivät rukousnauhojaan, mutta heidän takanaan nousi moni nyrkkiin puristettu käsi, ja moni kardinaali kääntyi pois koskettamatta punaista hattuaan tai kohottamatta sormiaan siunaukseen.
Eräänä iltana, kun palvelijat olivat kattaneet pöydän ja jo kauan siirrelleet patoja edestakaisin liedellä, jottei ruoka palaisi pohjaan, kuulivat he palatsin portin paukahtavan kiinni raskaasti kumahtaen. Rikkirevityin vaattein ja katuloan peittämänä tuli Birgitta portaille, mutta kun maisteri Pietari tahtoi tukea häntä, työnsi hän rauhallisesti pois hänen kätensä.
"Jumala on pelastanut meidät", hän sanoi. "Kokoontukaamme kaikin kiitokseksi laulamaan Ave Maris Stellaa ja sitten muistoksi vahvistakaamme sydäntämme joka ilta suloisella laululla. Säveleitä, säveleitä minä halaan kuulla, maisteri! Ellen minä joka päivä saisi laulaa huoneväkeni kanssa, olisi puolet voimastani poissa."
Hän asettui pöydän päähän kuoron johtajana, ja muut järjestyivät sivuille toisiaan vastapäätä, esilaulajattaret eteen. Birgitta alotti laulun heikolla ja melkein kainolla, mutta heleällä äänellä. Hänen poskensa olivat puhjenneet ruusuihin, ja niin nuorelta ja suloiselta ja rauhalliselta hän ei ollut pitkään aikaan näyttänyt omistaan. Kansanjoukko, joka oli vainonnut häntä pitkin katuja, heitteli sillaikaa kiviä sisään avoimista ikkunoista, ja suurin jyskähti pöydän eteen, mutta Birgitta ei liikahtanut paikaltaan. Pitkän ajan vaiensi laulun mellastajien huuto, ja eräs dominikaanimunkki jakoi palavia tulisoihtuja ja kehotti julmaa joukkoa polttamaan ruotsalaisen noitaväen.
Yhtä juhlallisesti, joskin hillitysti, kaikui kuitenkin laulu piiritettyjen vastauksena:
"Ave, Maris Stella,
Dei mater alma
Atque semper virgo,
Fleix coeli porta."
Kun laulu oli loppunut, antoi Birgitta merkin kaikille asettua pöytään ja alottaa iltasen, mutta maisteri Pietari, joka istui häntä lähinnä, kuiskasi:
"Sinun iloinen mielesi ihmetyttää minua paljon vähemmän kuin luulet.
Joukko tiesi hyvin, kuka olit. Ei kukaan sanonut sinua kerjuriakaksi.
Rooma alkaa tuntea sinut. Kuninkaan sukulainen saat olla ja
harhauskoinen, joka lähettää kurituskirjeitä paaville ja piispoille.
Sellainen ei tuota sinulle sydäntuskaa, Briitta-äiti."
Birgitta tulistui silmänräpäykseksi, mutta punastus muuttui avoimeksi ja miltei vallattomaksi hymyksi:
"Maisteri", hän vastasi yhtä matalasti. "Ehkä nyt alkaa se myötäkäyminen."
Paisti oli jo jaettu ja syöty, kun palvelijan, joka toi soppamaljaa, täytyi väistää ovessa kutsumatonta ja odottamatonta vierasta. Talon katsastaja siinä astui sisään. Laihana ja pitkänä mustankäherine hiuksineen ja kotkannenineen hän asettui pöydän eteen, ja kumarrettuaan ja tartuttuaan molemmin käsin sauvansa sakaraan hän lausui jäykästi ja arvokkaasti:
"Hyvä rouva! Teidän pitäisi useammin ajatella, että kenttä tuolla ulkopuolella on mestauspaikka. Tuolla te itse voitte nähdä kivijalustan, jota vielä harmentaa hiili ja tuhka ja jolla moni syntisparka on saanut tehdä tilinsä tämän maailman mahtaville. Totisesti, maa ei ole taivaanvaltakunta, mutta te ette voi tehdä ihmisiä paremmiksi kuin Jumala on heidät luonut. Te käskette paavin palata Roomaan ja vertaatte häntä Juudakseen ja Lusiferiin ja sanotte taivaan kuningatarta rakkaaksi anopiksi. Te menette paroonien ja piispojen luo ja poltatte heidät helvetillä, jonka käytäviin ja kätköihin teidän täytyy olla erittäin perehtynyt. Te puhutte näkymättömästä kirkosta, kiihotatte köyhiä rikkaita vastaan ja salaatte kuljeskelevia fraticellejä huoneisiinne. Hänen ylhäisyytensä kardinaali, paavin oma herra veli, jolla on valta tässä talossa, suvaitsi jo aikaa sitten sopivasti ja ystävällisesti huomauttaa teitä toisesta asuinpaikasta, koska hän itse tarvitsi huoneitaan. Minä näin teidän itkien harhaavan pitkin katuja majatalosta toiseen ja minä kirjotin ja sain aikaan muutoksen." Katsastaja katsoi keppiinsä ja kieputti sitä sormiensa välissä.
"Siitä ovat ajat muuttuneet, hyvä rouva. Rahvas alkaa taas huutaa tribuuniaan Cola di Rienziä, eikä huolestuneilla parooneilla ole enää varaa palkata vartiostoa kaupungin eri sokkeloihin. Tänä yönä minä tahdon Orsinin sotilailla häädättää roskajoukon, mutta sitten te saatte etsiä itsellenne uuden kodin tai muuttaa kadulle paljaan taivaan alle!"
"Seis, ystäväni!" huudahti Birgitta katsastajalle, joka heilautti keppiään kaaressa ja kääntyi mennäkseen. "Ei maksa vaivaa kutsua Orsinin sotilaita, sillä ilman Jumalan tahtoa ei niin hiuskarvakaan koukistu päässäni."
Hänen vielä niin puhuessaan alkoi ukkonen jyristä ja sataa rankasti. Sammuvin soihduin ja alasvedetyin hatuin hajaantui kansa ympäri kenttää. Katsastajaa alkoi paleltaa, vaikka ilma oli hiestävä. Hän katsoi milloin ikkunaan, milloin Birgittaan, joka veti povestaan kirjeen ja laski sen eteensä, käden koskettaessa murrettua sinettiä.
"Eräs roomalainen ystävättäreni on tänään kirjoittanut minulle ja tarjonnut taloaan, jonka voimme nähdä täältä Campo di' Fiorin toisella puolen. Todellakin, maisteri, myötäkäyminen alkaa, ennenkun tunnen itseni mahdolliseksi sitä kohtaamaan."
Sade taukosi, mutta ukkonen pauhasi yhä, ja kaukana kaupungilla läpätti yksinäinen kello Pyhän Pietarin kirkossa. Yhtäkkiä iski niin valkea salama pilvien lomissa, että koko kenttä kirkastui, ja kun jyrinä vyöryi pois, oli yksinäinen kello vaiennut.
"Kristus auttakoon!" änkytti katsastaja, pudotti keppinsä ja otti sen taas lattialta ja meni ovelle, mutta sitten hän pysähtyi ja tuijotti Birgittaan. "Salama iski Pietarinkirkkoon!"
"Se merkitsee, että Lusifer kuukertui istuimeltaan", vastasi Birgitta. "Neljän päivän kuluessa on paavi Klemens makaava kuolleena Avignonissa naistensa ja soittoniekkojensa itkemänä. Vanhurskas tuomari, jos minun puheeni on sinun vaikutustasi, kuule sitä ja lyö vihollisesi!"