IX.
ALKUASUKASTEN JOUKOSSA.
Kun heräsin, paistoi aurinko ja kuulin ääniä läheisyydestä. Katsoessani varovaisesti sinnepäin, näin suuren joukon nuoria naisia ja tyttöjä tulleen joen rannalle täyttämään vesipullojaan. Työskennellessään he nauroivat ja leikkivät. Ajattelematta ollenkaan mitä tein, nousin seisoalleni ja huudahdin, jolloin he heti sieppasivat pullonsa ja huudettuaan varoitukseksi piiloutuivat pensaihin.
Katsoessani ympärilleni näin, että tuon leveän tien vieressä, jota myöten he olivat tulleet, oli kapeampikin polku. Lähdin kulkemaan sitä ja pian kääntyivät muutamat noista pakolaisista ympäri ja nähtyään, ettei minulla ollut aseita, tulivat minua kohti. Eräs, joka nähtävästi oli rohkeampi kuin toiset, koski minuun huutaen samalla jotakin tovereilleen, jotka purskahtivat nauramaan. Sitten kokoutuivat he kaikki ympärilleni katsellen hämmästyneenä tukkaani ja ihoani, jotka pitkäaikainen vedessäolo oli muuttanut melkein luonnollisen värisiksi.
He puhua pärpättivät hirveästi ja tekivät minulle luultavasti paljonkin kysymyksiä, joihin en kyennyt vastaamaan, koska en ymmärtänyt sanaakaan heidän kielestään. Huomattuaan, etteivät he saaneet tietää mitään minulta, läksi pari juoksemaan polkua jonnekin muiden istuutuessa ympärilleni ja viittaillessa, että minäkin tekisin samoin.
Odotettuamme noin kymmenen minuuttia palasivat nuo molemmat tytöt neljä miestä mukanaan. Kahdella miehellä oli vanhat piilukkoiset pyssyt ja kahdella pitkät keihäät, joilla he viittasivat minua nousemaan seisoalleni, ja sidottuaan nuoran kaulaani taluttivat he minut erään suuren kylän keskellä olevalle torille.
Kylä oli ympäröity paksuista puunrungoista kyhätyllä aidalla, jonka sisäpuolella oli lukematon joukko matalampien ruokoaitauksien ympäröimiä majoja. Kylän keskellä olevan komean silkkipumpulipuun juurella oli katos, jonka alla oli neljän suuren rummun ympäröimä karkeasti veistetty ja sanomattoman suuri epäjumalankuva. Taluttajani veivät minut tuohon suojaan ja pakottivat minut istuutumaan niin, että eräs katon kannatinpylväs tuli lalkojeni väliin. Sitten sitoivat he nilkkani yhteen ja köytettyään vielä kätenikin selkäni taakse saivat he minut niin varmasti kiinni, että minun oli mahdoton paeta.
Kaikki kylän asukkaat tulivat katsomaan minua ja muutamat lapset, oikeammin pienet mustat lihavat pikkupirut, jotka ensin kovasti pelkäsivät valkoista miestä, tulivat kumminkin rohkeammiksi huomatessaan, etten voinut liikkua. Ne pistivät sormensa silmiini ja silittivät tukkaani, mikä niistä näytti tuntuvan hyvin hauskalta, ja hieroivat ihoani nähdäkseen oliko valkoinen oikea värini vaiko ei. Niiden vanhemmat nauroivat kakarainsa vehkeille ja hyödyttömille ponnistuksilleni saadakseni olla rauhassa.
Luullakseni sain istua siinä uteliaisuuden esineenä melkein tunnin, ennenkuin kuvan ympärillä olevia rumpuja alettiin paukuttaa ja eräs hyvin vanha valkotukkainen neekeri istuutui vieressäni olevalle tuolille. Toinen aivan yhtä vanha mies asettui hänen viereensä ja huomasin selvästi, että kyläläiset kunnioittivat noita molempia vanhuksia hyvin suuresti.
Kun he olivat istuutuneet, lakkasivat rummut pärisemästä, ja tytöt jotka olivat löytäneet minut joenrannalta, kutsuttiin esiin ja saivat he nähtävästi selittää tapahtuman. Sitten saivat nuo neljä miestä, jotka olivat kuljettaneet minut kylään, tehdä vuorostaan selkoa, mitä tekemistä heillä oli ollut asiassa. Tämän jälkeen neuvotteli toinen vanhus, jonka kasvoissa oli mitä ihmeellisimpiä juovia ja ryppyjä, toisen vanhuksen kanssa ja antoi sitten muutamia määräyksiä, jotka toivat näyttämölle erään naamioidun miehen. Tuolla hurjimuksella oli kädessään suuri käyrä veitsi ja häntä seuranneella vaimolla iso puinen sanko, jonka hän laski maahan aivan viereeni. Mies pani toimeen suurenmoisen elenäytelmän osoittaakseen, että hän oli tullut paikalle katkaistakseen minulta pään.
Tunsin joutuneeni tukalampaan asemaan kuin uidessani joessa ja luullessani kanoottia krokotiiliksi. Päätin kumminkin olla pelkäämättä, ja jos nyt niin kävisi, että minut tapettaisiin, niin päätin kuolla täysin englantilaisen syntyperäni mukaisesti. Vanhus piti nyt pitkän puheen mainiten usein Okopaa ja lopetettuaan kääntyi hän puoleeni ja sanoi minulle jotakin murteellisella englanninkielellä, josta en ymmärtänyt muuta kuin sanat: "Okopa", "Kapteeni" ja "Orjat".
Menetin vihdoin kärsivällisyyteni ja huudahdin: "En ole espanjalainen enkä ymmärrä sanaakaan puheestanne! Olen englantilainen."
Kansan käytös muuttui heti, ja tuo minun pyövelikseni aiottu mies
katkaisi siteeni niin nopeasti kuin suinkin, ja vanhus sanoi:
"Englantilaiset ovat yhtä hyviä miehiä kuin espanjalaiset ovat pahoja.
Olet siis englantilainen?"
"Olen", vastasin minä. "Olen englantilainen, mutta olen saanut olla espanjalaisten vankina."
"Kauan aikaa sitten", sanoi vanhus, "soti Hararu Okopan isää vastaan, jolloin Okopan isä tappoi säälimättömästi Hararun vaimon. Hararun hän otti vangiksi ja myi espanjalaisille, joiden laivoissa Hararu sai olla niin kauan, kunnes englantilaiset voitettuaan espanjalaiset vapauttivat hänet, jolloin hän sai palata kotiinsa. Kaikki englantilaiset olivat hyviä Hararulle."
Minut vietiin nyt erääseen aitaukseen, jossa Hararu perheineen asui. Hararu käski minun tulla erääseen majaan ja avattuaan erään suuren arkun sanoi hän minulle: "Siinä on paljon vaatteita, valitse niistä, mitä tarvitset." Halusin kiittää häntä, mutta hän jatkoi: "Sinun ei tarvitse, sillä englantilainen on aivan samanlainen kuin mustakin mies. Kun hän saa vaatteet päälleen, rupeaa hän syömään ja syötyään juttelemaan."
Katsoessani arkkuun huomasin sen olevan täynnä kaikenlaisia vaatteita, silkki- ja kalikookangaskappaleita, ja jonkun aikaa haettuni löysin sieltä paidan, takin ja housut, jotka sopivat minulle niin hyvin, että puin ne heti ylleni "Tahdotko hatunkin?" kysyi Hararu ja mennen erään toisen arkun luo otti hän sieltä kuluneen meriupseerin lakin ja antoi sen minulle.
Kun olin pukeutunut, vei hän minut erääseen toiseen suojaan. Siellä tarjottiin minulle jonkinlaista paistia, joka olisi muuten ollut erinomaista, ellei siinä olisi ollut niin paljon pippuria, että minun oli sitä hyvin vaikea syödä, muutamia banaaneja ja suuri tuopillinen palmuviiniä.
Söin ja join vanhan Harurun seisoessa vieressäni ja kehoittaessa minua syömään enemmän. Olin kumminkin niin kärsimätön saamaan selville, mikä tuon heidän käytöksensä muutoksen oli saanut aikaan, että lopetin pian ja sanoin Hararulle, joka ei ollut suostunut vastaamaan kysymyksiini, ennenkuin olin syönyt kyllikseni, etten jaksanut enempää.
Sitten alkoi Hararu selittää: "Olin yhteen aikaan espanjalaisen orjana, joka kohteli orjiaan hirveän pahasti pieksäen ja polttaen heitä. Sitten tapasi muudan englantilainen tuon espanjalaisroiston kohdellen häntä ansion mukaan ja vieden Hararun Sierra Leoneen, jossa hänet ristittiin Jack Spratiksi, joka on hyvä englantilainen nimi. Sitten läksi eräs englantilainen kauppalaiva tänne Ogowai-joelle ja minä pääsin mukaan. Isäni, veljeni ja sisareni elivät silloin vielä, mutta ovat nyt jo kaikki kuolleet, ja tuo englantilainen antoi minulle pyssyjä, vaatteita, rommia ja paljon muita tavaroita, jolloin jäin tänne ja minusta tuli suuri mies. Okopa on suuri varas, mutta hän on voimakas, sillä hän on saanut espanjalaisilta paljon pyssyjä ja muita tavaroita orjillaan."
Kerroin Hararulle eli Jack Spratille, kuten hän halusi minun häntä nimittävän, kaikki mitä oli tapahtunut sen jälkeen kuin vene oli kaatunut Whydahin tyrskyissä. Kuvasin hänelle, miten olin paennut Santa Mariasta ja nähnyt isäni prikin poistuvan virralta.
"Nuo espanjalaiset ovat pahoja miehiä, kuten Okopakin, ja ovat koettaneet anastaa isäsi laivan", sanoi vanhus. "Nyt he ovat suuttuneet, ja jos he saavat kuulla sinun oleskelevan täällä, lähettävät he jonkun ryöstämään sinut täältä ja katkaisevat kurkkusi, sillä Okopa on niin suuri roisto, että hän on valmis vaikka mihin."
En viitsinyt muistuttaa uutta ystävääni, että kun hän luuli minua espanjalaiseksi, oli hänkin valmis katkaisuttamaan kurkkuni, vaan sanoin ainoastaan: "Ette suinkaan aio luovuttaa minua heille?"
"En anna sinua Okopalle ainakaan vapaaehtoisesti, mutta jos Okopa hyökkää kimppuumme monine pyssyineen ja espanjalaistovereineen ja satut olemaan kylässämme, niin mitä voimme tehdä. Jos he saavat tietää valkoisen miehen oleskelevan kylässämme, lähettävät he jonkun miehen katsomaan, ja jos tuo mies huomaa sinut englantilaiseksi, kuten minäkin olen, rientää hän kertomaan Okopalle, jolloin hän, Camacho ja tuo Pentlea-roisto tulevat miehineen vangitsemaan sinut. Luullakseni on parasta, että lähdet kauemmaksi sisämaahan erään suuren tietäjän luokse ja oleskelet siellä jonkun aikaa. Poikani Tom, joka puhuu englannin kieltä ja on kaikessa yhtä mieltä kanssani, vie sinut sitten toiseen maahan johonkin sellaiseen paikkaan, jossa on englantilaisia laivoja, jolloin voit jälleen päästä isäsi ja veljesi luo."
Olimme pysytelleet koko keskustelumme ajan Jack Spratin omassa majassa, jossa ei meitä lukuunottamatta ollut muita kuin muutamia hänen tyttöjään, jotka hän nyt lähetti hakemaan poikaansa Tomia, kuten hän suvaitsi tätä nimittää. Kun tämä tuli majaan, huomasin, että hän oli jo vanha harmaatukkainen mies. Hänen isänsä takoi nyt hänen päähänsä pitkän sarjan määräyksiä, joihin Tom aina vähän väliä vastasi: "Ymmärrän." "Hyvä on." Lopetettuaan lisäsi vanhus vielä: "Nyt sinun on seurattava Tomia, ja minä kerron kansalleni, että suuri tietäjä tuli sinua noutamaan nukkuessasi."
Kiitin Jack Spratia hänen ystävällisyydestään ja kysyin samalla, eikö hän voisi hankkia minulle kenkiä, koska pelkäsin jalkaini muuten haavoittuvan matkan kestäessä. Hän lupasi tehdä voitavansa, mutta käski minun kumminkin lähteä matkaan heti.
Tom avasi jonkunlaisen majan seinässä olevan salaoven ja viitattuaan minua seuraamaan opasti hän minut erästä hyvin kapeaa ruokoaitauksien välissä olevaa käytävää pitkin kylän ulommaiseen aitaukseen. Tartuttuaan koko voimallaan erääseen paksuun hirteen sai hän pari aidan runkoa siirtymään paikoiltaan niin, että aitaan ilmestyi rako. Tunkeuduimme siitä ulkopuolella olevaan hautaan ja siitä muutamalle vähän kuljetulle polulle, jota me seurasimme noin puolitoista tuntia, kunnes se katosi kokonaan paksuun ja tiheään viidakkoon.
Tom sanoi aina silloin tällöin minulle: "Hyvä on, hyvä on!" ikäänkuin rohkaistakseen minua, ja koska hän vastasi samoin kaikkiin kysymyksiini, luulin hänen englannin kielen taitonsa supistuvan noihin pariin sanaan. Kun hän sittenkin vielä, kun luulin olevamme jo kokonaan eksyksissä, sanoi tuon saman: "Hyvä on!", luulin hänen puhuvan joutavia, sillä tilanne tuntui minusta hyvin tukalalta. Tom korotti nyt äänensä karjuen vähän aikaa hirveästi. Jonkun ajan kuluttua vastattiin hänelle samalla tavalla viidakon kaikkein tiheimmästä osasta, kuten olin kuulevinani. Muutamien minuuttien kuluttua siirrettiin eräästä puusta riippuvat köynnökset syrjään, ja mies ilmestyi eteemme.
Tom polvistui heti tulijan eteen ja otettuaan multaa maasta hieroi hän sillä käsivarsiaan ja otsaansa. Sitten hän nousi ja puhui kauan ja nopeasti tuolle miehelle, viitaten silloin tällöin minuun. Kuulin hänen toistavan sanoja "Englantilainen", "Espanjalainen", "Okopa" ja "Hararu" aina jonkun ajan kuluttua. Mies vastasi hänelle samalla tavalla ja viitattuaan sitten Tomille ja minulle siirsi hän jälleen köynnökset syrjään ja läksi kulkemaan edellämme erästä kapeaa ja hyvin mutkaista polkua, jonka varrelle oli aina lyhyitten matkojen päähän varattu suuria kiviä sen tukkimiseksi.
Seurattuamme opastamme noin kymmenen minuuttia Tomin toistaessa tuota iankaikkista "Hyvä on!" huudahdustaan, saavuimme eräässä puunrungoista kyhätyssä aitauksessa olevalle jykevälle portille, josta pujahdimme toiselle puolelle. Huomasin silloin saapuneeni suurelle avonaiselle torille, jossa oli toista kymmentä tuollaista samanlaista epäjumalan kuvaa kuin ensimmäisessäkin kylässä. Niillä oli jokaisella oma katoksensa, ja sitäpaitsi oli siellä vielä muutamia pieniä majoja, joissa niitä palvelevat papit, joista oppaamme oli yksi, asuivat. Paikan keskellä oli toinen aitaus, jonka sisäpuolelta näkyi hyvin suuri maja. Viitattuaan siihen sanoi Tom: "Jumalien asunto", osoittaen siten osaavansa enemmänkin englanninkieltä kuin "Hyvä on."
Eräs noista majoista luovutettiin heti Tomille ja minulle. Tom koetti saada minut ymmärtämään paneutumalla pitkäkseen ja ollen nukkuvinaan, että meidän oli jäätävä sinne yöksi odottamaan hänen isäänsä, jonka hän sanoi tulevan. Koska maja näytti puhtaalta ja mukavalta ja koska siellä oli ruovoista valmistettu vuodekin, en vastustellut, vaan heittäysin heti sille pitkäkseni ja nukuin pian sikeään uneen, sillä olin äärettömästi väsynyt.