X.
PAPPIEN LUONA.
Herättyäni huomasin Tomin valmistaneen minulle syötäväksi jonkinlaista velliä, jossa uiskenteli hyvin tikkuisesta ja melko täyttävästä hyvänmakuisesta vanukkeesta valmistettuja kokkareita. Kuten sittemmin näin, valmistettiin tuota vanukasta kypsymättömistä kasviksista, jotka ensin keitettiin ja sitten survottiin. Palanpainimeksi kaivoi hän jostakin esille pullollisen "jämerää" eli katajaviinaa, jota hän kehui äärettömän hyväksi. Kun en halunnut juoda sitä tippaakaan, ihmetteli hän kovasti ja tasasi sen pappien kanssa, joilla ei näyttänyt olevan mitään epäilyjä alkohoolijuomain käytön suhteen. Olin nyt täydellisesti toipunut ja halusin katsella hieman ympärilleni. Tutkiessani majaa löysin sieltä pyssynkin ja kysyin Tomilta, saisinko ampua sillä jotakin.
Kuultuaan pyyntöni rupesi hän keskustelemaan pappien kanssa innokkaasti ja sanoi vihdoin: "Hyvä on, lähtekäämme", ja vietyään minut aitauksena olevasta portista sen ulkopuolelle läksi hän edelläni erään puuttoman suon yli vievää polkua pitkin läheisyydessä olevan joen rannalle. Joessa oli paljon sorsia ja muita vesilintuja. Onnistuin ampumaan muutamia, vaikka pyssy olikin vanha yksipiippuinen piilukolla varustettu haulikkorämä. Tom juoksi aina noutamaan linnut minulle ollen iloissaan kuin koulupoika. Kun hän sitten sattui huomaamaan erään parven, jossa oli toistakymmentä sorsaa, viittasi hän minulle, että ampuisin sen keskelle. Täytin hänen pyyntönsä ja tapoin yhdellä laukauksella kolme ja haavoitin neljää muuta. Tom hyppäsi heti virtaan noutamaan niitä. Seurasin jännitettynä, kun hän ahdisti erästä haavoittunutta sorsaa ja säpsähdin senvuoksi kovasti, kun takaani äkkiä pyrähti muutamia sorsia lentoon. Pyörähdettyäni katsomaan näin suuren, ainakin noin parikymmentä jalkaa pitkän python-käärmeen kiemurtelevan noin kolmen jalan päässä minusta.
Pyssyni ei ollut latingissa, ja senvuoksi tartuinkin sen piippuun molemmin käsin voidakseni iskeä käärmettä päähän, kun se äkkiä laskikin päänsä maahan ja alkoi madella tiehensä. Huusin Tomille, joka tuli juosten sorsat kädessään ja nähtyään käärmeen sanoi: "Sehän on jumaliemme jumala", ja viittasi minua palaamaan kylään heti.
Kulkiessamme kylään päin seurasi käärme meitä. Peläten tuota suurta matelijaa riensimme kylään niin nopeasti kuin suinkin, mutta käärme seurasi meitä sinnekin. Kun papit näkivät käärmeen, eivät he näyttäneet ollenkaan säikähtävän, vaan tulivat päinvastoin hyvin iloisiksi, ja sillä aikaa kuin toiset pärisyttivät rumpuja ja puhalsivat torviin, avasivat muut tuon sisimmäisen aitauksen portin ja käärme mateli suoraan sinne. Käytin tilaisuutta hyväkseni katsoakseni sinne ja näin koko aitauksen olevan täynnä suuria käärmeitä, joista ei kumminkaan yksikään ollut niin kauhea kuin tuo hirviö, joka oli säikähdyttänyt minut melkein kuoliaaksi.
Niin pian kuin käärme oli sisäpuolella, sulkivat papit portin ja ympäröityään Tomin alkoivat kysellä häneltä kysymästä päästyäänkin. Hänen vastauksensa näyttivät ilahduttavan heitä kovasti ja he heittivät kaikki ampumani sorsat käärmeille ruoaksi. Tuolle uudelle tulokkaalle olivat he varanneet vuohen, joka, huolimatta sen toivottomista ponnistuksista, työnnettiin aitaukseen, jossa python heti hyökkäsi sen kimppuun ja puristettuaan sen ruumiillaan melkein muodottomaksi möhkäleeksi valmistautui nielemään sen.
Kiipesin aidan harjalle katselemaan tuota toimitusta, jota Tomkin tarkasteli sanoen aina silloin tällöin "Hyvä on!" Silloin kuulin samanlaista huutoa kuin millä Tomkin oli ilmoittanut tulomme, ja Tom hyppäsi heti viereltäni maahan sanoen: "Isä tulee!"
Menin Tomin ja erään papin kanssa Hararua eli Jack Spratia vastaan. Tämä kertoi olleen mainion asian, että olin heti lähtenyt kylästä, sillä Okopa oli lähettänyt miehiä kysymään, missä tuo valkoinen mies oli, joka oli tullut kylään sinä aamuna.
"Kuinka he voivat saada sen niin pian tietää?" kysyin minä.
"Kysyä nyt sitä, sillä eihän sellainen voi pysyä salassa. Toinen kertoo toiselle, ja niin edespäin, kunnes asia on jokaisen tiedossa."
"Mitä minun on tehtävä? Pelkäättekö Okopaa?"
"Okopa ei muuten välittäisi koko asiasta, mutta nuo orjakauppiaat ovat uhanneet häntä, että ellei hän toimita sinua heille takaisin, ampuvat he tykeillään hänen kylänsä raunioiksi. Kerroin heille senvuoksi, milloin tulit kyläämme ja ilmoitin antaneeni sinulle vaatteet, ruokaa ja makuupaikan. Mutta sitten valehtelin, etten löytänytkään sinua enää tullessani sinua herättämään, koska olit karannut kuin varas."
Tämä kuulosti minusta omituiselta, sillä olihan Hararu luullessaan minua espanjalaiseksi ollut vähällä mestauttaa minut, mikä ei lainkaan osoittanut hänen pelkäävän espanjalaisia, ja minä sanoinkin sen hänelle.
"Tuo on kyllä totta, mutta aikoessani mestauttaa sinut en tiennyt, että joella oli espanjalaisia laivoja. Luulin sinua joksikin haaksirikkoutuneeksi, siinä kaikki."
"Mutta nythän voivat nuo espanjalaiset", sanoin minä, "jos he nyt haluavat minut haltuunsa, ymmärtää, etten voi kulkea viidakoissa yksinäni ja saavat niin ollen pian selville, missä oleskelen."
"Niin kyllä", vastasi Jack Sprat, "ja senvuoksi saapikin poikani heti, kun kukko on laulanut, viedä sinut kauas täältä, etteivät hakijat, jos nyt sellaisia tänne ilmestyy, löydä sinua."
Olin kylliksi viisas tyytyäkseni tähän, ja kun me olimme saapuneet pappien kylään, vietiin Hararu heti katsomaan tuota suurta käärmettä, joka nyt oli niellyt pukin ja nukkui. Hän tuli luokseni sanoen minun olevan jonkun mahtavan voiman suojeluksessa, koska ei käärme ollut hyökännyt kimppuuni.
Tämä ihmetytti minua, koska Whydahissa olevan käärmetemppelin pappi oli sanonut minulle samaa. Tulin hyvin iloiseksi kuultuani sen, mutta en uskaltanut kumminkaan olettaa, huolimatta hänen ystävyydestään minua kohtaan, että hän ulottaisi vieraanvaraisuuttaan niin pitkälle, että hän rupeaisi vastustamaan espanjalaisia, jos ne tulisivat hakemaan minua hänen kylästään. Olin varma, etteivät Pentlea eikä Camacho elleivät he olleet hukkuneet kuunarin joutuessa karille, uskoisi mihinkään tuollaiseen juttuun, eivätkä siihenkään, ettei Jack Sprat miehineen voinut minua löytää.
Minulle sanottiin, että minun oli mentävä aikaisin levolle, koska meidän seuraavana päivänä oli kuljettava kauas ja oli senvuoksi lähdettävä hyvin varhain. Menin niin ollen tuohon minulle määrättyyn majaan ja paneuduin pitkäkseni vuoteelleni, mutta en voinut nukkua, sillä tulevaisuuteni alkoi minua kovin huolestuttaa. Ilmeisesti eivät nuo Petrelin miehet olleet minua tunteneet, sillä muussa tapauksessa ei isäni olisi mitenkään lähtenyt joelta koettamatta pelastaa minua. Nyt lähetettiin minut sisämaahan enkä voinut ollenkaan ymmärtää, miten sieltä jälleen pääsisin rannikolle ja takaisin Englantiin. Muistin kumminkin silloin, mitä olin kuullut kerrottavan Livingstonesta, ja päätin hänen laillaan pysyä rohkeana ja luottaa Jumalaan, jonka avulla toivoin vihdoin pääseväni kotiin. Ajatellessani tätä muistinkin, etten ollut rukoillut pitkään aikaan. Laskeuduin heti vuoteeltani lattialle ja rukoilin kauan sydämeni pohjasta pelastusta, unhoittamatta kiittää osakseni tulleista muista armonosoituksista.
Kun lopetin, kuulin melua ulkoa, ja koettaessani avata majani ovea huomasin sen pönkitetyksi ulkopuolelta. Kurkistaessani muutamasta seinässä olevasta reiästä näin, että ylimmäinen pappi oli yksinään kylän keskellä olevan sisemmän aitauksen portin edustalla syventynyt johonkin salaperäiseen toimitukseen. Kaikkien majojen ovet oli suljettu ja paikkaa valaisi ainoastaan pienestä nuotiosta tuikahteleva tuli.
Katselin häntä kauan aikaa, kun hän tiputteli pukin sarvesta jotakin nestettä vasempaan käteensä huolellisesti tarkastellen tippoja niiden pudotessa ja laulaen koko ajan omituista yksitoikkoista säveltä. Hän oli selvästi hyvin hämmästynyt, sillä joskus hän näytti hyvin tyytymättömältä ja joskus hän hymyili. Vihdoin hän äkkiä hyppäsi korkealle huudahtaen kovasti ja juoksi avaamaan majojen ovia kutsuen sisälläolevia ulos.
Tuleen lisättiin uusia oksia, ja he rupesivat tanssimaan sen valossa kaamealla ja hirveällä tavalla. Ainoastaan vanha Jack Sprat pysyi rauhallisena. Sitten he lopettivat yhtä nopeasti kuin olivat alkaneetkin, ja Jack Sprat sanoi minulle haettuaan minut paikalle: "Jumalat ovat suosiolliset sinulle ja auttavat sinua. Parin kolmen tunnin kuluttua lähtee Tom opastamaan sinua. Virralle päästyänne voitte matkustaa kanootilla, ja neljän päivän kuluttua pääset miesten luo, jotka vievät sinut suurelle virralle, missä on paljon laivoja. Sitten voit päästä jossakin niistä omaan maahasi."
Kiitin vanhusta hänen kaikesta minulle suomastaan avusta ja kysyin lopuksi, voisinko tehdä jotakin hänen hyväkseen, jos vielä joskus satun pääsemään Englantiin.
"Siihen kuluu kauan aikaa", sanoi hän, "ja olen jo vanha mies. Luultavasti olen jo silloin kuollut, mutta käskekää tuttavienne tekemään kauppoja Tomin eikä Okopan kanssa. Levittäkää tieto kirjeillä, ellette muuten voi."