XI.
JÄNNITTÄVÄ MATKA.
Palasin nyt majaani ja odotin kärsimättömästi hetkeä, jolloin minun oli lähdettävä, sillä en tuntenut olevani turvassa ollessani näin lähellä Pentleaa, Camachoa ja noita muita orjakauppiaita. Vaikka nuo molemmat amerikkalaiset olivatkin näyttäneet tahtovansa olla ystäviäni, oli heitä kumminkin vain kaksi, eikä heillä näyttänyt olevan suurtakaan vaikutusvaltaa.
Vihdoin kuulin kukon kiekuraisen, ja Jack Sprat tuli sanomaan: "Nyt on Tom valmis lähtemään." Hyppäsin heti vuoteeltani ja näin Tomin, jolla oli palmunoksista valmistettu soihtu kädessään, valmiina lähtemään. Jack Sprat antoi minulle pyssyn, jolla olin ampunut edellisenä päivänä. Sekä hän että edellisenä yönä näkemäni pappi hieroivat otsaani jotakin moskaa, ja viimeksimainittu sitoi vyötäreilleni solmuisen nuoranpätkän, josta riippui pari pientä tikkua ja joka vanhan ystäväni sanojen mukaan oli "erinomainen kapine torjumaan vaaroja".
Ruvetessani kiittämään vanhusta hänen ystävällisyydestään torjui hän yritykseni päättäväisesti ja laskien molemmat kätensä olkapäilleni työnsi hän minut edellään ystävällisesti kylästä ja sulki sitten portin.
Seurasin Tomia tuota samaa kapeata polkua sinne, jossa käärme oli säikäyttänyt minua edellisenä päivänä. Rannalla oli meitä odottamassa eräs mies puunkuoresta valmistettuine veneineen, joka oli noin kahdeksantoista tuumaa leveä ja parikymmentä jalkaa pitkä. Tom käski minun mennä tuohon heilakkaan ja hauraaseen laivanrakennustaidon mestariteokseen. Päästyäni siihen oli minun pakko heti polvistua sen keskelle ja tarttua kiinni kumpaankin laitaan estääkseni venettä kaatumasta. Hämmästyin senvuoksi suuresti nähdessäni, että Tom ja tuo toinen mies voivat sitä eteenpäin meloessaan seisoa siinä.
Kiisimme pian eteenpäin virralla tuon pienen kanootin pujahdellessa miesten tarmokkaasti meloessa. Lyhemmässä kuin neljännestunnissa pääsimme jo niin kauaksi, että näin edessämme suuremman ulapan. Hetken kuluttua saavuimme erään suuren kanootin viereen, jossa oli kaksitoista soutajaa. Nousimme Tomin kanssa siihen ja niin alkoi matkani Ogowaita ylöspäin. Vaikka olimmekin jo niin kaukana virralla, että Okopan ja Hararun kylät olivat näkymättömissä, käski Tom kuitenkin meitä olemaan ehdottomasti hiljaa, koska kaikki toisella rannalla olevat kylät kuuluivat Okopan valtakuntaan. Pysyttelimme senvuoksi meloessamme niin lähellä kuin suinkin Hararun puoleista rantaa karttaaksemme väkevintä virtaa ja kaikkia uteliaita katseita. Kanootin keskelle oli valmistettu palmunoksista jonkinlainen katos minulle Jack Spratin käskystä. Sieltä löysin minä kaikenlaisia minulle hyödyksi arveltuja tavaroita, kuten pito- ja vuodevaatteita, jotka oli järjestetty niin, että voin joko istua tahi maata niillä mukavasti.
Jatkoimme matkaamme jonkun aikaa aivan äänettöminä. Kuun säteet valaisivat joesta nousevaa paksua usvaa, ja ohikulkiessamme voimme nähdä puiden tummat varjot. Vihdoin aloin kuulla hyönteisten surinaa ja lentoon pyrähtelevien lintujen siipien suhinaa, jotka ilmaisivat, että tuo troopillisen yön viimeisten tuntien kuolettava hiljaisuus läheni loppuaan. Päivä koittikin pian ja sumu keräytyi joen keskelle, jättäen rannan, jonka puiden varjossa meloimme, aivan kirkkaaksi.
Köynnösten peittämien kukkivien tahi hedelmää kantavien puiden ihanuus oli minusta sanoin kuvaamaton, varsinkin silloin, kun niiden lehvät ojentautuivat kauas virralle. Ruohopalmun pitkät haiveniset tähkät ja rottinkiruovot, joista koulupojat tahi paremmin sanoen opettajat niin paljon pitävät, tunkeutuivat noin viisitoista tahi parikymmentä jalkaa virran yläpuolelle. Sarvi- ja muut linnut pyrähtelivät säikähtyneinä lentoon meloessamme ohi. Kun sumu jo yhä enemmän haihtui, näimme matalikoilla kaunissiipisiä kurmitsoita ja muita outoja lintuja. Kuningaskahlaajat istuivat vedestä sieltä ja täältä työntyvillä oksilla vahtimassa saalistaan. Toiset niistä olivat suuria ja kokonaan harmaita, kun taasen toiset eivät olleet kolibria suurempia ja voivat kilpailla niiden kanssa höyhenpukunsa koreudella.
Tom alkoi nyt katsella matalikkoja tutkivasti ja tarkasti kehoittaen miehiä melomaan niin kovasti kuin suinkin. Juuri kun aurinko näyttäytyi puiden latvojen yläpuolella, pysähdytti hän veneen ja muutamia miehiä laskeutui veteen ja alkoi tehdä reikiä erääseen ruovoista tehtyyn aitaan, joka peitti erään poukaman suun. Kun olimme saaneet kanoottimme sinne, panivat miehet ruovot paikoilleen.
Tyhjennettyämme kanootin upotimme sen. Sitten kahlasimme pitkän matkaa poukamaa pitkin, kunnes saavuimme kapealle polulle, jota läksimme seuraamaan. Jonkun ajan kuluttua saavuimme erääseen pieneen aukeamaan, jossa oli pari majaa. Tarkoituksemme oli pysähtyä sinne siksi päiväksi, ja Tom sanoi: "Hyvä on, hyvä on!" Koska en voinut ymmärtää, miksi näin teimme, kysyin Tomilta. Saatuani hänet vihdoin ymmärtämään mitä tarkoitin, vastasi hän: "Okopan miehet vangitsevat kaikki virralla liikuskelevat vieraat neekerit." Onnistuin saamaan selville, että suuri joukko Okopan miehiä oli mennyt virtaa ylöspäin hankkimaan orjia espanjalaisille ja voivat minä hetkenä tahansa palata, jolloin he eivät olisi päästäneet kanoottiamme taistelutta sivuitseen.
Muutamat miehet rupesivat nukkumaan, muutamat tupakoivat ja muutamat söivät, mutta koko tuon aukeamassa olomme aikana vahdittiin valppaasti, sillä olisihan voinut sattua, että joku Okopan mies olisi sattumalta voinut saada selville, mihin olimme kätkeneet kanoottimme. Mutta koska tuo ruoko-aita oli samanlainen kuin sadat muut Ogowaihin virtaavien pienien jokien suihin kalojen pyyntiä varten kyhätyt padot, voimme olla melkein varmat, ettei sitä huomattaisi.
Minulla oli nyt hyvää aikaa tutkia ystäväni Jack Spratin minulle lahjoittamia tavaroita. Katsellessani niitä sain joka hetki yhä enemmän syytä kiittää laupiasta sallimusta, joka oli johdattanut minut Spratin kylään Okopan ja hänen liittolaistensa kylien sivu. En löytänyt sieltä ainoastaan vaatteita ja helmiä voidakseni ostaa ruokaa ja maksaakseni oppailleni, vaan myöskin toisen vaatekerran ja neljä hyvää valkoista paitaa omaa tarvettani varten. En nyt enää kaivannut muuta kuin hattua suojaksi auringon säteiltä, sillä saamani lakki ei ollut tarkoitukseen sopiva, ja jonkinlaisia kenkiä jalkaini suojaksi piikkejä ja kiviä vastaan, jotka olivat repineet ne jo melko pahasti.
Selitin asian Tomille, joka haki neulan jostakin ja purki eräästä kangaspalasesta lankaa. Leikkasin sitten erään valkoisen kangaskappaleen palasiksi muodostaen niistä jonkinlaisen merimieshatun tapaisen päähineen. Sillä aikaa kuin olin siinä hommassa, oli Tom punonut jostakin puunkuoresta karkeata nuoraa ja koetti saada minut ymmärtämään, että ompelemalla sen jotenkin yhteen voisin saada jonkinlaiset sandaalit jalkoihini. Suurella vaivalla sainkin vihdoin muodostetuksi tuosta nuorasta jalkapohjieni mukaiset kappaleet, ja kiinnitettyäni niihin leveät, lujasta pumpulikankaasta leikkaamani kaistaleet sain ne sidotuiksi kiinni jalkoihini.
Tämä ja Tomin minulle valmistaman ruoan syöminen veivät minulta melkein koko päivän. Myöhään illalla kuulimme rumpujen pärinää ja melojien laulua, jotka pian ymmärsin Okopan miesten aikaansaamaksi meluksi, kun he matkustivat virtaa alaspäin orjineen. Tähystäjämme ilmoitti meille, että viisi suurta kanoottia täynnä orjia, oli mennyt sivu. Koska aurinko oli jo aikoja sitten laskenut, palasimme kanootillemme, ja tyhjennettyämme veden siitä kuormitimme sen ja aloimme jälleen jatkaa matkaamme virtaa ylös.
Meloimme muutamia tunteja äänettöminä. Emme nähneet emmekä kuulleet mitään aina kello yhteentoista asti, jolloin huomasimme vastapäisen rannan äkkiä kirkastuvan siellä sytytetystä tulesta ja kuulimme kuin kidutettavien ihmisten huutoja. Veneemme eteen molskahtava kuula ilmaisi meille myöskin pian, että meidätkin oli huomattu.
Herkesimme melomasta ja annoimme veneemme liukua takaisin virran mukana, kunnes pääsimme erään metsäisen niemen suojaan, jolloin rupesimme neuvottelemaan, mitä meidän olisi tehtävä. Kuulimme uusia huutoja, ja vaikka en ymmärtänytkään, mitä Tom ja nuo muut miehet sanoivat, näin heidän kumminkin olevan hyvin kuohuksissaan, koska he latasivat pyssynsä, tarkastivat niiden sankkiruudin ja heiluttaen puukkojaan ja kirveitään näyttivät hyvin uhkaavilta. Huudot toistuivat, ja voimme silloin tällöin erottaa sanojakin. Pukkasimme kanoottimme pois puiden suojasta ja meloessamme kaikin voimin tulta kohti sanoi Tom: "Okopan miehet ovat sellaisia roistoja, että he ovat varastaneet tuon miehen vaimon", viitaten samalla erääseen mieheen, joka oli sijoittautunut kanootin keulaan heiluttamaan pyssyään ja tanssimaan kuin riivattu.
Tullessamme lähemmäksi ammuttiin meitä vielä pari kertaa, mutta silloin kun kanoottimme keula liukui rantaan ja me kaikki hyppäsimme veneestä maihin, pakenivat melkein kaikki vankien vartijat, ja ainoastaan kolme jäi odottamaan meidän hyökkäystämme. Lyhyemmässä ajassa kuin menee tämän kirjoittamiseen tapettiin nuo kolme, mutta he ennättivät kumminkin haavoittaa keihäillään muutamia meidän miehiä.
Vangit, sekä miehet että naiset, oli kahlehdittu toisesta jalastaan pitkään, raskaaseen pölkkyyn, niin että heidän oli mahdoton liikkua. Vapautimme heidät muutamissa minuuteissa ja riensimme kaikki kanoottiimme ruveten heti melomaan toiselle rannalle niin nopeasti kuin suinkin. Muutamat vapauttamamme orjat tarttuivat airoihin ja meloivat haavoittuneiden puolesta.
Jonkun ajan kuluttua onnistuin saamaan selville Tomilta, että vapauttamamme henkilöt olivat kotoisin eräästä kauempana virran yläjuoksun varrella olevasta kylästä. Heidän ollessa matkalla tavalliseen markkinapaikkaan olivat Okopan ja hänen liittolaistensa miehet yllättäneet heidät ja ottaneet heidät vangiksi. Tuo mies, joka oli luullut vaimonsa olevan noiden vankien joukossa, oli sattunutkin olemaan oikeassa, sillä hänellä kuului olevan vaimoja useassa paikassa, jotta hänellä olisi enemmän vaikutusvaltaa kulkiessaan kauppamatkoilla. Heidän vangitsijansa olivat jääneet jälkeen Okopan miesten muodostamasta pääjoukosta, koska he olivat jääneet ryyppäämään muutamien ystäviensä luo lähelle sitä paikkaa, josta olimme heidät löytäneet.
Kannoimme haavoittuneet miehet veneen keskellä olevan katoksen alle ja koetin auttaa Tomia haavojen sitomisessa niin hyvin kuin osasin. Ollessamme juuri tuossa työssä kuulimme takaamme melojen molsketta ja miesten huutoja, ja pian ymmärsimme olevamme takaa-ajettuja.
Miehemme, jotka tähän asti olivat meloneet äänettöminä, rupesivat nyt kovasti laulamaan ja lisäsivät ponnistuksiaan saadakseen kanootin parempaan vauhtiin. Siten ponnistelimme koko yön, eivätkä miehet saaneet ollenkaan levähtää, paitsi silloin, kun joku nainen rupesi hetkiseksi jonkun sijaiseksi vaikeaan työhön.
Vihdoin loppui sekin yö. Kun päivä valkeni, huomasimme kaksi meidän kanoottimme suuruista ja yhtä suurella miesjoukolla miehitettyä kanoottia takanamme. Nähtyään meidät kiljaisivat takaa-ajajamme kovasti ja kummankin kanootin keulassa oleva mies ampui, mutta onneksi eivät heidän pyssynsä kantaneet meihin asti.
Koska miehemme alkoivat olla jo kokonaan väsyneitä, ymmärsin selvästi, että ellemme pian pääsisi johonkin turvalliseen paikkaan tahi jotenkin voisi vahingoittaa takaa-ajajiamme, joutuisimme pian heidän käsiinsä, eivätkä he varmaankaan säälisi meitä ollenkaan. Tom viittasi minulle nyt, että ottaisin pyssyni ja tulisin hänen kanssaan kanootin perään. Koska takaa-ajajamme kuulat putoilivat yhä lähemmäksi ja lähemmäksi, oli meidän vihdoin pakko vastata heidän ampumiseensa.
Huomasin pian, että kanootista ampuminen oli kaikkea muuta kuin helppoa, ja koska pyssyni lataaminen oli melko vaivalloista hommaa, voimme ampua vain harvoin ja silloinkin epävarmasti. Onneksi oli takaa-ajajillamme kestettävänä samat vaikeudet, eivätkä he senvuoksi voineet aiheuttaa meille mitään vahinkoa. Ammuskeltuamme toisiamme noin puoli tuntia kumpaisenkaan saamatta sattumaa kuulin luodin vihellyksen, ja räiskähdyksen, kun se sattui johonkin takanani olevaan, ja sitten äänekkään loiskahduksen.
Takimmainen meloja oli saanut kuulan päähänsä ja pudonnut jokeen, josta hän ei milloinkaan enää kohonnut ihmisten ilmoille. Hänen putoamisensa aiheuttama keikkuminen pysähdytti melomisen hetkeksi, jolloin vihollisemme saavuttivat meitä hieman, ollen nyt ainoastaan noin viidenkymmenen metrin päässä meistä. Tulin päättäväisemmäksi kuin milloinkaan ennen ja tähdättyäni hyvin huolellisesti ammuin, jolloin meitä lähinnä olevan kanootin keulassa oleva mies levitti käsivartensa ja kaatui selälleen. Tämä aiheutti hetken hämmennyksen hänen kanootissaan, ja kun Tom samassa onnistui ampumaan erään toisen kanootin melojan, saimme menettämämme välimatkan takaisin. Koska pian kumminkin pari meidän miestämme kaatui ja kolmas haavoittui, luulin takaa-ajajiemme pääsevän heti seuraavassa minuutissa vierellemme ja ryhtyvän käsikähmään kanssamme.
Sanoin sen Tomille, mutta vastaukseksi näytti hän vain kaikki hampaansa sanoen: "Hyvä on!" Samassa silmänräpäyksessä kuulin kumeaa rummunpärinää ja käännyttyäni katsomaan näin meidän juuri saapuneen erään suuren kylän läheisyyteen. Sieltä riensi miehiä rantaan työntämään kanootteja vesille. Kun Tom huomasi minun ymmärtäneen tilanteen, sanoi hän: "Nyt tästä vasta hyvä tulee", ja takaa-ajajamme, jotka nähtävästi olivat seuranneet meitä pitemmälle kuin heidän tarkoituksensa oli ollut, kääntyivät ympäri ja alkoivat meloa myötävirtaan.
Muutamassa hetkessä läksi kylästä kuusi suurta kanoottia ajamaan niitä takaa niin nopeasti kuin suinkin ja me yhdyimme niihin. Vähemmässä kuin puolessa tunnissa joutuivat takaa-ajajamme vangiksi ja me kaikki nousimme maihin kylän rannassa. Tom näytti olevan siellä hyvin ikävöity vieras ja hänen valkoinen seuralaisensa herätti suurta huomiota, sillä sen rodun edustajaa ei oltu vielä ennen milloinkaan nähty niin kaukana Ogowain rannoilla.
Nuo vapauttamamme vangit olivat kotoisin tästä paikasta, ja heidän vapaaksipääsemisensä kunniaksi pantiin heti toimeen suuri juhla, johon kaikki ottivat osaa. Meille sanottiin, että saisimme olla kylässä kuin kotonamme. Alkuasukaslääkärit rupesivat heti hoitamaan haavoittuneita miehiämme ja Tom sanoi minulle, nähtyään heidän valmistuksensa, miesten kyllä pian toipuvan.
Olin hyvin levoton, koska en tiennyt, mitä minulle aiottiin tehdä ja pitikö minun vielä matkustaa etemmäksi. Olin nyt koko tämän ajan etääntynyt rannikolta, ja vaikka selvästi huomasinkin, että olin päässyt pakenemaan Camachon, Pentlean ja Okopan kynsistä, tuntuivat minusta mahdollisuuteni päästä jälleen Petreliin yhä pienemmiltä.
Tom vastasi vain kaikkiin kysymyksiini "Hyvä on!", ja huomasin pian, että sekä hän että muut miehemme olivat juoneet niin paljon palmuviiniä, katajaviinaa ja muita väkijuomia, joita heille tarjoiltiin voittomme johdosta, etten voinut toivoakaan saavani heiltä kunnollista vastausta ennen juhlallisuuksien loppumista.