VII.
MIELENKIINTOINEN KESKUSTELU.
Muutamia päiviä myöhemmin alkoi orjien ottaminen laivaan. Ne tuotiin alukseen noin kuusimiehisissä joukoissa, ja nuo molemmat amerikkalaiset perämiehet sijoittivat ne heti ruumaan. Camacho ja Pentlea tulivat vain harvoin laivoihin. Vihdoin muutamana iltana kuulin noiden molempien perämiesten keskustelevan keskenään ja sanovan, että Petrel oli eräässä joen toisessa haarassa noin kymmenen peninkulman päässä. He kertoivat, että Pentlea ja Camacho olivat taivuttaneet Okopan lähettämään sanan isälleni, että hänellä oli paljon lastia varattuna hänelle, ja samalla ilmoittamaan, että isäni pitäisi purjehtia niemen ympäri ja ankkuroida hänen kylänsä edustalle, joka sijaitsi noin penikulman ylempänä tätä poukamaa, johon nämä molemmat kuunarit olivat sijoittuneet.
Kuulin sitten Silaksen lisäävän: "On suoraan sanoen synti ja häpeä ryövätä tuon miehen priki ja ajaa hänet maihin täällä, jossa hän varmasti kuolee."
"Miten niin?" kysyi hänen toverinsa. "Eikö hän voi elää maissa samalla tavalla kuin Camacho ja Pentleakin?"
"Se on aivan toinen asia. Camacho omistaa täällä suuren talon ja voi epäilemättä elää hyvin, mutta tuo musta paholainen, Okopa, ei salli kenenkään valkoisen miehen oleskella täällä, ellei hän voi jotenkin hyötyä hänen kustannuksellaan."
"Ah, Silas, et sinäkään näytä pitävän enemmän tästä sikamaisesta hommasta kuin minäkään. Mutta mitä voimme tehdä?"
"Tehdäkö, Rube. Emme mitään. Jos me vastustamme sanallakaan Pentleaa tahi Camachoa, on niillä heti tikarit ja pistoolit valmiina, jolloin meidän vastustuksemme loppuu lyhyeen."
"Kuulehan, Silas, minulla on eräs suunnitelma, jolla voimme estää tuon tapahtumasta ja pettää nuo meitä muka viisaammat."
"Millainen sitten? Kerro se minulle heti!"
"Tuo kapteenin poika, tiedäthän hänet, ei ole mikään pölkkypää, sillä hän on aina niin kirotun tyyni. Kun priki tulee tänne, annamme hänen paeta sinne."
"Eikö mitä, sillä eihän hän voi uida maihin. Täällä on yhtä paljon alligaattoreja kuin Floridassa ja vaikka hän pääsisikin maihin ehein nahoin, ei hän voisi sivuuttaa kylää, sillä noiden soiden poikki ei kukaan kuolevainen ihminen voi päästä."
"Varmasti, mies, sillä enhän minäkään nyt niitä aivan tyhmimpiä ole, että puhuisin sulaa roskaa. Ajattelehan nyt, että priki saapuu tänne huomenna iltapäivällä niin myöhään, ettei Camacho enää kerkiä suunnitella mitään. Lähetämme pojan matkaan kanootilla, sanokaamme noin yhden aikana yöllä, ja ellen nyt aivan suuresti erehdy, voimme sen hyvin järjestää."
"Ehkä, mutta meidän on meneteltävä hyvin varovaisesti, sillä jos Camacho ja Pentlea aavistavat vähäisenkään, että olemme olleet pelissä mukana, heittävät he luullakseni meidät heti yli laidan."
"Heittäkööt, mutta en aio ruveta rosvoksi, perämies! Ellet luule voivasi minua auttaa, teen sen yksinäni, ja sittenhän on kumma, ellen saa tuota poikaa Petreliin."
"Suostun tuumaasi, jottet voisi sanoa minun jänistäneen. Mutta pidähän suusi visusti kiinni, ettei kukaan arvaa suunnitelmaamme."
"Kyllä, perämies. Mutta lähtekäämme nyt tuonne alas pelaamaan."
Kuultuani tämän edellä olevan keskustelun, tulin hyvin iloiseksi, ja voin tuskin uskoa sen olevan totta. Olivatko he vain puhelleet koetellakseen minua? Ei, sillä mitäpä heitä sellainen olisi hyödyttänyt ja miten olisin enää kiinteämmin voinut joutua Camachon ja Pentlean valtaan kuin nyt jo olin? Kävelin kuunarin kannella edestakaisin niin onnellisena kuin olisin ollut jo vapaa, ja kun kajuutasta kuuluva huuto ilmoitti, että minun oli tultava sinne, juoksin sinne yhtä nopeasti kuin koulussa ollessani olin rientänyt hakemaan mailaani ja palloani krikettierää varten.
Mutta juuri kun laskeusin portaita, kuulin airojen loisketta ja muudan vene toi Camachon ja Pentlean laivaan. Minun oli riennettävä auttamaan heitä kannelle, ja Silas ja Reuben tulivat kajuutasta heitä tervehtimään. Kaikki neljä menivät jälleen alas, ja niin pian kuin luulin voivani tehdä sen turvallisesti, ryömin ilmanvaihtoluukun viereen kuuntelemaan heidän puhettaan. Olin juuri päässyt mukavasti sijoittumaan, kun eräs Camachon palvelija, Pedro, huomasi minut ja potkaisten minua kylkeen käski minun mennä keulaan.
Tottelin, ja vaikka odotinkin tuntikausia, en saanut kumminkaan lähestyä kumpaakaan amerikkalaista perämiestä, sillä Camacho ja Pentlea jäivät laivaan koko yöksi poistuen sieltä vasta yhdeksän jälkeen seuraavana aamuna. Mutta ennen lähtöään, vaikka ei mastojen nokkia eikä ylimmäisiä raakoja asetettukaan paikoilleen, järjestyttivät he kuunarit kumminkin matkakuntoon aikoen purjehtia vain alimmaisilla purjeilla. Mastojen nokkiin sidottiin puiden oksia sitä varten, ettei mistään jokea ylös purjehtivasta laivasta huomattaisi aluksiamme. —
Kun he olivat menneet, sain käskyn viedä aamiaisen kajuuttaan Silakselle ja Reubenille. Tultuani alas katsoin odottavasti heihin, toivoen heidän puhuttelevan minua, mutta kun he eivät sanoneet sanaakaan, rohkaisin luontoni ja kysyin: "Odotetaanko tänne jotakin laivaa tänään?"
Molemmat säpsähtivät ja toinen sanoi: "Mitä se sinulle kuuluu, nuori mies? Pidä sinä huolta vain omista asioistasi sotkeutumatta muuhun."
Juuri silloin laskeutui Camachon mulattipalvelija kajuuttaan. Hän oli ilmeisesti jätetty laivaan siinä tarkoituksessa, että hän pitäisi silmällä noiden molempien perämiesten toimia. Heti tultuaan käski hän minun mennä kannelle sanoen haluavansa itse palvella herroja. Vetäydyin keulaan portaitten suojaan ja huomasin pian, että laivat juuri parhaillaan kääntyivät nousuveden mukana. Katsoessani rannalle näin merituulen heiluttelevan puiden latvoja ja samalla juolahti mieleeni kiivetä mastoon tarkastelemaan, huomaisinko mitään merkkiä Petrelin tulosta joelle.
Onnistuin pääsemään sinne mulatin huomaamatta ja koetin sijoittautua niin mukavasti kuin suinkin noiden sinne kerättyjen oksien suojaan. Jonkun ajan kuluttua näin puiden latvojen yli katsoessani erään suuren joella purjehtivan prikin valkoiset ylimmäiset purjeet. Olikohan tulija Petrel? Katsoin kauan ja tarkasti koettaen saada selville isonmaston huipussa liehuvasta lipusta, oliko laiva isäni, mutta se oli niin purjeiden takana, etten nähnyt siitä kuin osan. Kun laiva oli saapunut melkein rinnallemme, koottiin sen ylimmäiset purjeet ja silloin eroitin selvästi lipussa olevan punaisen tähden. Näin selvästi raaoilla työskentelevät miehetkin, sillä laiva ei ollut meistä kuin korkeintaan viidensadan metrin päässä.
Sain nopean päähänpiston ja vetäistyäni veitseni tupesta aloin katkoa nuoria, joilla oksat oli köytetty kiinni, että nuo raaoilla olevat miehet voisivat huomata kuunarin mastojen huiput. Kun olin saanut ne poikki, putosivat oksat kannelle ja maston pää paljastui kokonaan. Nousin seisomaan sille ja heiluttaen käsivarsiani koetin kiinnittää miesten huomion puoleeni. Purjeet oli nyt kiinnitetty ja miehet valmistautuivat laskeutumaan kannelle. Aloin pelätä, että uhkarohkea tekoni, jota voitiin melkein sanoa hullun työksi, oli ollut aivan hyödytön, kun suureksi ilokseni tuulenpuuska kietoi prikin ison maston huipussa liehuvan lipun merkkilippujen nuoran ympärille ja näin Jimmy Dudsin kiipeävän selvittämään sitä. Juuri vähää ennen pääsemistään sen luo katsahti hän minuun päin, jolloin koetin viittoa kahta kovemmin ja suureksi mielihyväkseni näin hänen huomaavankin minut. Toinenkin mies kiipesi raa'alle ja seisoen sillä näytti puhuvan kannellaolijoille minusta.
Juuri tuota katsellessani kuulin Silaksen huutavan kannelta:
"Laskeudu alas sieltä, veitikka! Mitä tulimmaista on sinulla siellä tekemistä?"
Polvistuin huipulle voidakseni ruveta laskeutumaan viittoen kumminkin viimeisen kerran käsivarsillani ennen sitä, ja saatuani kiinni vetonuorista aloin liukua alas niin hitaasti kuin suinkin. Kuulin silloin kuulan vihellyksen ja näin sen sattuvan mastoon noin jalan päähän päästäni. En joutanut katsomaan ketä minun oli kiittäminen tuosta kohteliaisuudesta, vaan irroitin melkein otteeni ja tulin kannelle pikemmin kuin olin voinut aavistaakaan kaatuen selälleni maston juurelle.
Päästyäni jaloilleni tarttui Silas minuun ja alkoi lyödä minua köydenpätkällä. Selkääni saadessani huomasin tuon mulatin seisovan peräkannella savuava musketti kädessään, joten minun oli häntä kiittäminen tuosta itseäni vastaan tehdystä murhayrityksestä. Hän tuli nyt luoksemme ja sanoi Silakselle jotakin, jota en kumminkaan ymmärtänyt. Mutta hänen tarkoituksensa selvisi minulle kumminkin pian, nähdessäni ruumasta haetut orjaraudat, joilla minut kytkettiin kanteen kiinni.
Silas toimi itse vangitsijana ja käytti tilaisuutta hyväkseen kuiskatakseen minulle: "Sinä ajattelematon nuori pölkkypää turmelet pian kaiken. No, ole nyt siivosti! Raudat eivät ole lukossa ja tulevana yönä puoli kahden ajoissa on kanootti tuolla ylähangan ankkurikettingissä kiinni. Kun kuulet minun ja Reubenin riitelevän pelatessamme, on sinun paettava heti." Sitten hän löi minua muka korvalle ja lisäsi: "Luulenpa, että mastoihin kiipeileminen on sinulta nyt loppunut pitkäksi ajaksi, sinä nuori haisunäätä!" Sanottuaan sen poistui hän jättäen minut miettimään tilannetta.
Vaikka ruumiini olikin arka ja hellä saamani selkäsaunan jälkeen, toivoin kumminkin voivan paeta, ollen melkein varma, että prikissä olevat ystäväni tiesivät missä olin. Olin iloisempi kuin pitkiin aikoihin ja odotin kärsimättömästi hetkeä, jolloin pääsisin vapauteen.
Mulatti toi minulle muutamia keksiä ja mitallisen vettä. Olin juuri kohottamaisillani tuon viimeksimainitun huulilleni, kun näin Silaksen rypistävän kulmiaan minulle, jolloin pudotin mitan kannelle, niin että se kaatui. "Koska tuo penikka on noin huoleton, niin olkoon janoissaan!" huusi Silas silloin niin, että mulattikin sen kuuli.