XVI.
AMORE PROXIMI.
Ollessani Helsingin Suomalaisen seuran sihteerinä pidin tämän seuran kokouksessa joulukuun 2 p:nä 1871 esitelmän "Amore Proximi" (Rakkaudesta lähimäiseen) nimisestä salaveljeskunnasta, joka täällä Suomessa oli olemassa 1700-luvun loppupuolella ja viime vuosisadan alussa. Tämän veljeskunnan asiakirjat oli äskettäin Loviisan kaupungista, jonka kirkkoon veljeskunta hajotessaan oli pannut talteen omaisuutensa, lähetetty Helsinkiin tutkittavaksi. Mitenkä nämä asiakirjat joutuivat maisteri Kaarlo Alfred Castrénin käytettäviksi, sitä en enää muista. Luultavasti oli ne lähetetty valtioarkistoon, mistä Castrén, joka silloin oli Uuden Suomettaren aputoimittajana, mutta samalla teki arkisto-tutkimuksia, oli osan niistä tuonut yhteiseen asuntoomme, tutkiakseen niitä. Kun hän muiden töiden tähden ei kohta voinut käydä noihin asiakirjoihin käsiksi, otin minä niitä silmäilläkseni, toivoen niistä saavani aiheen ja aineita mainitussa seurassa pidettävään esitelmään. Eikä tämä toivo pettänyt. Asiakirjain tarkkaan tutkimiseen ei minulla kuitenkaan ollut aikaa, ja Castréniltakin jäi niiden tutkiminen sikseen, hänen rintatautinsa kun kiihtyi kiihtymistään, heikontaen hänen voimiaan ja pakoittaen hänet ennen pitkää lähtemään keuhkotautisten parantolaan Saksaan. Ennen lähtöään toimitti hän asiakirjat pois kotoansa, arvattavasti valtioarkistoon, missä ne nytkin lienevät.
Kun minun tietääkseni ei kukaan sittemminkään ole puheena olevia asiakirjoja tutkinut eikä ainakaan mitään selontekoa niistä julaissut, lienee minun esitelmäni, joka julaistiin Kirjallisen Kuukauslehden vuosikerrassa 1872, tähän saakka ainoa selostus niiden sisällyksestä sekä tuon salaveljeskunnan synnystä, tarkoituksista ja toimista. Ja näin ollen olen katsonut soveliaaksi nyt jälleen, 37 vuoden kuluttua, muistuttaa tästä merkillisestä veljeskunnasta, toivoen että joku nykyisistä kotimaan historian tutkijoista ottaa hankkiakseen ja julaistakseen tarkemmat tiedot siitä.
Syyskuun 20 p:nä 1786 kokoontui joukko Loviisan kaupungin asukkaita ja päätti perustaa veljeskunnan nimellä "Amore Proximi". Luultavasti oli alote lähtenyt Svartholman linnaväestä, sillä useimmat perustajat olivat sotilaita. Muistakin säätyluokista otettiin jäseniä veljeskuntaan, ja olipa se avoinna ventovieraille muukalaisillekin, vaikka näiltä arvattavasti salattiin syvimmät salaisuudet. Veljeskunnassa oli nimittäin eri luokkia, ainakin neljä, ja korkeampiin luokkiin pääsevien lukumäärä oli tarkasti rajoitettu. Julkinen tarkoitus ja toimi oli tietysti hyvin viaton. Se oli kahtalainen. Ensiksikin tarkoitti veljeskunta turvattomien lasten hoitoa ja kouluttamista. Se oli koonnut rahaston, jonka varoilla erältänsä kasvatettiin 16 poika- ja tyttölasta, toinen puoli kaupungin ja toinen Svartholman linnan seurakunnasta. Lapsia opetettiin kirjoittamaan sekä harjottamaan käsitöitä, poikia miehen ja tyttöjä naisen askareita, sillä aikomus oli tehdä heistä kelvollisia palvelijoita. Ne otettiin kouluun 6- tai 8-vuotisina ja päästettiin sieltä 15 vuoden ikäisinä. Veljeskunnan toinen tarkoitus oli jäsenissään herättää ja vireillä pitää rakkautta hyviin avuihin ja todelliseen kunniaan sekä kammoa kaikkea pahuutta vastaan. Tahdottiin yhteisvoimin urkkia viisautta totuuden soihdun valossa. Veljeskunta oli perustettu n.s. "seitsemän päähyveen" pohjalle. Näin sanoo asessori Fabian Kling, joka v. 1803 näkyy olleen veljeskunnan esimiehenä. Kunink. Majesteetti oli siihen aikaan luonut huomionsa tähän ja muihinkin Ruotsin valtakunnassa oleviin salaliittoihin, peläten että niissä harjoitettiin tointa sellaista, joka loukkasi siveyttä ja oli valtion järjestykselle vaarallista. Tästä syystä oli kuningas maaliskuulla sanottuna vuonna antanut kaikkien salaveljeskuntain puheenjohtajille tai esimiehille käskyn lähettää maaherroille jäljennökset niistä valansanoista ja lupauskaavoista, joita niissä käytettiin, sekä kertomukset veljeskuntien tarkoituksista ja toimista. Tämä käsky ei kuitenkaan koskenut vapaamuurarein veljeskuntaa, joka oli Kunink. Majesteetin suosion turvissa. Mutta kun ei Loviisan veljeskunta suorastaan tunnustanut kuuluvansa vapaamuurarein liittoon, oli maaherra Lodella täysi syy ilmoittaa käsky tämänkin veljeskunnan esimiehelle. Se kertomus, jonka asessori Kling sen johdosta antoi veljeskuntansa tarkoituksista ja toimista, on säilynyt, ja siitä sain mainitsemani tiedot tämän veljeskunnan julkisista tehtävistä. Asiakirjain joukosta en löytänyt maaherran enkä kuninkaan päätöstä, eikä niissä muutoinkaan ollut mitään mainittuna tuon tiedustelun seurauksista. Varmaa kuitenkin on, että Loviisan veljeskunta jäi henkiin ja hajosi vasta vuonna 1812, kun Suomi jo aikoja oli ollut Venäjän valtakuntaan yhdistettynä. Tätä seikkaa ei voi selittää muulla tavoin, kuin että kuningas Kustaa IV Adolfilla oli sama ajatus kuin minullakin, että nimittäin "Amore Proximi" oli luettava vapaamuurarein liittoon kuuluvaksi, ja että hän sen tähden otti senkin korkean suosionsa turviin.
Asessori Klingin kertomuksesta, joka ylipäänsä oli hyvin varovasti laadittu ja, sivumennen sanoen, sisältää ilmeisesti perättömiäkin seikkoja, saadaan myös se tieto veljeskunnan koulusta, että tämä oli ollut toimessa veljeskunnan perustamisesta asti ja että siitä jo v. 1803 oli päästetty noin 100 oppilasta. Viime vuosina vallinnut kallis aika oli kuitenkin vaikuttanut sen, että kouluun ei enää voitu ottaa niin monta lasta kuin alussa määrätty oli.
Ruotsissa syntyi loppupuolella vapaus-aikaa useita pieniä vapaamuurarein luoseja, joista yksi oli nimeltään "la Constance". Tämä asetti Suomeen alaluosin, joka pysyi voimassa emäluosin hajottuakin. Se kävi täällä "Walhalla-veljeskunnan" nimellä, ja sen asema oli Viaporissa. Alkuperäiseksi tarkoitukseksi sanottiin "isänmaan historian viettäminen". Väliin lienee siinä ollut satakunta jäsentä, mutta ylimalkaan tiedetään siitä hyvin vähän. Vaan ilmi on saatu eräs nimiluettelo, jossa nähtävästi jonkun salaliiton jäseniä luetellaan. Liiton nimi on ilmoitettu vain kirjaimilla S:t C.F.T.H., joiden merkitystä ei ole voitu selittää tarkemmin kuin että ensimäiset kirjaimet merkinnevät "Sankt" (pyhä) ja viimeinen kirjain "Hydda" (maja). Luettelo sisältää 313 nimeä, näiden joukossa melkein kaikkien Anjalan herrain nimet. Siitä myöskin nähdään, että samallainen veljeskunta, nimeltä "Pyhän Akselin Maja", oli Suomen silloisessa pääkaupungissa Turussa, ja että Suomessa oli viideskin salainen veljeskunta, nimeltä "Pyhän Yrjön Maja", jonka asemapaikkaa ei mainita. Olivatko nämä kolme veljeskuntaa Walhallan haaraosastoja vaiko itsenäisiä veljeskuntia, sitä ei tiedetä. Viaporissa oleva luosi näkyy olleen olemassa vuodesta 1763 asti, mutta hajonneen v. 1786. Hyvin merkillistä on, että "Amore Proximi" Loviisassa perustettiin juuri samana vuonna kuin Walhalla hajosi. Mutta ennen kuin rupeemme valtiollisiin arveluihin, täytyy meidän lähemmin tutustua Loviisan veljeskuntaan.
Olen jo pari kertaa sanonut, että tämän veljeskunnan jäsenet eivät näy tahtoneen tunnustaa vapaamuurarein nimeä. Eräässä puheessa, jonka neljännen luokan esimiehen oli pidettävä niille uusille jäsenille, jotka tähän luokkaan otettiin, sanotaan muun ohessa: "Me emme ole niitä, jotka nuuskivat Jerusalemin temppelin raunioilla", ja "me ylenkatsomme kaikki, mikä on naurettavaa". Edellinen lause selvästi tarkoittaa vapaamuurareita, ja jälkimäisestä sopisi päättää, että Loviisan veljeskunnassa ei harjoitettu mitään turhamaisia menoja ja temppuja. Mutta näin ei ollut laita. Päinvastoin tapaamme siinä kaikki ne juhlalliset menot ja nykyajan mielestä joutavat temput, jotka ovat tavalliset vapaamuurarienkin seuroissa. Menkäämme esim. toisen luokan kokoukseen. Se alkaa näin:
Puheenjohtaja, joka seisoo alttarin edessä, lyö kerran vasaralla, ja jäsenet panevat hatut päähänsä.
Pythagoras, veljeskunnan viisas opettaja, lyö sauvallansa lattiaan.
Puheenjohtaja lausuu: "Ensimäinen kokouksemme on alkava."
Kaikki jäsenet nousevat ja seuraavat puheenjohtajaa. He ottavat hatut päästään ja painavat ne sydämelleen. Sen tehtyään panevat he taas hatut päähänsä, lyövät miekkaansa oikealla kädellä ja jäävät seisomaan tähän asentoon.
Puheenjohtaja ja kaikki Valkean Nauhan Komentajat paljastavat miekkansa. Komentajat pitävät miekkansa kädessä, mutta puheenjohtaja panee omansa alttarille, sanoen: "Väkivalta, vääryys ja hirmuvalta poistukoot sydämestämme ja näistä majoista." Hän lyö kerran vasaralla. Jos nyt uusia jäseniä on luokkaan otettava, niin tapahtuu se seuraavalla tavalla. Penkit kannetaan pois, ja tulokkaat kokoontuvat alikerrassa, josta kukin erältään viedään etuhuoneeseen. Siellä he kolmen jäsenen läsnäollessa kirjoittavat nimensä valansanain alle, jotka kuuluvat näin: "Maailman suuren, kaikkiviisaan ja kaikkinäkevän hallitsijan edessä lupaan minä uskollisuuden ja kunnian nimessä, ijankaikkisen ja ajallisen onneni uhalla, etten kellekään tämän luokan ulkopuolella ilmaise mitään siitä, mikä luokkaa koskee tai siinä tapahtuu, ja lupaan hartaimmalla innolla edistää veljeskunnan tarkoitusta, sen onnea ja menestystä, niin totta kuin ansaittu koston rangaistus armollisesti minusta kääntyköön, mutta jota rangaistusta toivon itselleni, jos petoksen tai pattovalan kautta teen rikoksen, joka on kauhistuttava ja kammottava kaikkia rehellisiä ihmisiä."
Kun nimet on kirjoitettu valansanain alle, jäävät tulokkaat odottamaan etuhuoneeseen noiden kolmen vanhan jäsenen mennessä siihen huoneeseen, missä Eneas seisoo. Siellä on neljä pöytää ja kullakin tuutti täynnä hienonnettua hartsia. Jäsenet asettuvat näiden pöytien ääreen, ja Eneas seisoo alttarin vieressä, jolla on verellä täytetty lautanen ja siinä väkipuukko. Hänen päänsä kohdalla riippuu laesta kruununtapainen, kuusikulmainen laitos, joka on valaistu 12 lampulla. Kun jäsenet ovat paikoilleen asettuneet, menee vahtimestari toista tietä tulokkaiden luo ja saattaa ne yksitellen huoneeseen. Kun tulokas astuu sisään, syöksyy häntä vastaan leimuava tuli. Tuuteista puhalletaan tuota hienonnettua hartsia kynttiläin valkeaan, josta tietysti syntyy aika tuli. "Lattialla oleva multaläjä kohoaa ja liikkuu, läheisestä huoneesta kuuluu kahleitten ja miekkain kalske ja kivien kolina, ilma kohisee ja vesi kiehuu."
Kysyttyään ovatko tulokkaat tehneet valansa, lausuu Eneas: "Teille muistutetaan, että viholliset kavalain, velttojen, arkamielisten ja unteliaiden kansalaisten petoksen kautta ovat valloittaneet osan Trojan etuvarustuksista. Suostutteko yhdessä meidän kanssa vaeltamaan hyvien avujen tietä, kestämään uhkaavat vaarat ja jos tarvitaan, vuodattamaan vertanne yhdessä hurskaiden kansalaisten kanssa, se on: panemaan kaikki alttiiksi meidän, teidän itsenne ja puhtaan tarkoituksen hyväksi? Tahdotteko vast’edeskin vaeltaa oikean järjen, se on viisauden tietä? Teidän silmänne ovat nähneet tulen, maan olette nähneet liikkuvan, veden kohinan olette kuulleet ja myrskyn sohinan; huoneet hajoavat ja kahleet kalisevat kansalaistemme jalkain ympärillä, ja miekka nostetaan onnettomien päiden yli. Tulta, jonka näitte, pitäkää sitä pelastuksemme ennustuksena ja kuvana."
Sitten kääntyy Eneas niiden puoleen, jotka tulta puhalsivat ja jotka, kun hän alkaa puhua, kaikki paljastavat miekkansa. Hän sanoo: "Viekää tämä Trojan uusi toivo viisaan Pythagoraan luo, jotta hän sitä kasvattaisi järjen valoon." Panee käden rinnalleen lausuen: "Sinun tiesi on oikea niin kauan kuin kaikkinäkevän Herran käsky sinua ohjaa ja sinä, hurskautta harjoitellen, taistelet himojasi ja sitä pahuutta vastaan, joka Aatamin lapsia painaa."
Nyt saattaa joku ritari kunkin tulokkaan hyvin vitkaan pimeän huoneen kautta siihen saliin, missä Pythagoras odottaa. Tämä sali on seuraavalla tavalla järjestetty. Perällä on alttari, jolla lampun takana on ruumiinkallo. Alttarin edessä keskellä lattiaa ruumisalttarilla seisova ja kuninkaallisella kruunulla varustettu arkku, joka on peitetty paarivaatteella. Näkyvissä on kaksi valaistua pallokarttaa. Mustiin vaatteisiin puetut veljeskunnan jäsenet istuvat penkeillä. Seppele kädessä menee Pythagoras tulokasta vastaan, sanoen: "Se tie, jota nyt alat astua, on totuuden tie, se on vaivaloinen, mutta tyydyttävä; ota tämä seppele, menettele niin, että sitä ansaitset ja seuraa minua." Kun on kääntynyt alttariin päin, lausuu hän: "Trojan kuningas Priamus murhattiin, kun hänen pahuuteen vajonneet alamaisensa olivat hänet pettäneet ja jättäneet, ja minun luonani on tämä tapaus, kuten näet, poikani, säilytetty. Olkoon sinun järkesi kykenevä käsittämään, sillä minä olen etsinyt, minä olen löytänyt." Sen sanottuaan selittää Pythagoras pitkälle paperilevylle kirjoitetut oppinsa ja neuvonsa, jotka pääasiallisesti koskevat maailman yhteyttä ja pahuuden voitettavaa valtaa. Sitten vie hän tulokkaan pimeään kamariin, jota sanottiin "etehiseksi" (förhuset), ja käskee hänen mietiskellä siellä, kunnes joku ritari tulee häntä noutamaan. Kun kaikki tulokkaat ovat saapuneet ja etehiseen joutuneet, järjestetään sali toiseen tapaan. Alttari jää välilaipion sisäpuolelle ja sen etupäähän asetetaan kuninkaallinen kruunu, jonka yli ripustetaan viisikulmainen kuultokuva, ihmisen viisi aistia. Nuo valaistut pallokartat jäävät niinikään välilaipion sisäpuolelle, ja laipiolle asetetaan kynttilöitä, suitsutusastia ja vesimalja. Salin perällä on kuusikulmainen laitos ja kummallakin puolella alttaria kaksi suurta kynttilää. Sisäpuolella laipiota on myöskin tuolit Valkean Nauhan Komentajia varten. Eneas seisoo puheenjohtajan vieressä, ja laipion ulkopuolella on suitsutusastian vieressä tuoli Pythagorasta varten. Sivuilla istuvat ritarit arvon ja ijän mukaan. Kaikilla niillä, jotka ovat laipion sisäpuolella, on paljastetut miekat.
Tulokkaat tuodaan saliin kaikki yht’aikaa. Itsekutakin seuraa hänen ritarinsa, ja he asetetaan seisomaan yhteen riviin keskelle salia. Heidän tulee pitää oikea käsi sydämellä. Sitten lukee Eneas, seisoen paljastettu miekka kädessä, sen valan, jonka tulokkaat ovat tehneet, ja sanoo: "Vahvistakaa valanne näillä sanoilla: niin totta kuin Jumala minua auttakoon." Näitä sanoja ei kuitenkaan pappien tarvinnut lausua. Puheenjohtaja nostaa miekkansa ja kysyy ritareilta, tahtovatko he tunnustaa veljikseen nämä uudet jäsenet, johon ritarit vastaavat, tehden samat temput hatuillaan ja käsillään kuin kokouksen alkaessa. Viisas Pythagoras lausuu: "Priamuksen kuolema, pahuuden poistaminen ja työn täydentäminen ovat ne myöntävät vastaukset, jotka ritarit antavat." Kaikki käyvät istumaan. Puheenjohtaja ja Eneas menevät ulos laipion ovesta. Edellinen kantaa seppelettä, jälkimäinen muut koristeet tyynyllä, jonka hän sitten antaa jonkun ritarin pidettäväksi. Puheenjohtaja laskee seppeleen itsekunkin uuden jäsenen päähän.
Tämmöisistä näytelmistä ei pääse selville veljeskunnan oikeista tarkoituksista. Niihin hyvin soveltuu Talleyrandin mainio lause, että sanat on luotu ajatusten salaamiseksi.
Mainitsin, että Walhallan veljeskunta lakkautettiin juuri samana vuonna kuin Amore Proximi perustettiin. Molemmilla oli ainakin osaksi sama julkinen tarkoitus, nimittäin turvattomien lasten kasvatus, ja omituista on, että ne lapset, jotka otettiin Loviisan veljeskunnan perustamaan kouluun, melkein kaikki olivat sotilaiden tai sellaisten lapsia, jotka jollakin lailla sotaväkeen kuuluivat. Veljeskunta sekä koulu perustettiin v. 1786. Pysähtykäämme muistelemaan tämän vuoden tapahtumia Ruotsin ja Suomen historiassa. Sinä vuonna kokoontuneet valtiopäivät osoittivat, että kuningas Kustaa III, joka ennen oli ollut kansansa lemmitty, nyt oli joutunut sen vihoihin. Kaikki säädyt vastustivat häntä. Se henki oli syntynyt, jonka lapsi Anckarström oli. Suomen historiassa tämä vuosi on merkillinen sen tähden, että Yrjö Maunu Sprengtporten silloin Haagissa teki Venäjän ministerille ehdotuksen Suomen itsenäisyydestä ja sitten, vaikuttaakseen tämän itsenäisyyden saavuttamiseksi, pakeni Venäjälle, jossa Katarina II:sen hovi kohteli häntä erinomaisella kunnioituksella. Pako tapahtui kesällä, ja syyskuun 20 päivänä syntyi jo salaveljeskunta Amore Proximi aivan Venäjän rajalla, samalla kuin toinen veljeskunta kauempana rajalta, Viaporissa, hajosi. Voiko se olla pelkkä sattuma? Tuskin. Sprengtporten ei ollut jäsenenä Viaporinkaan veljeskunnassa. Hän tahtoi vaikuttaa, mutta olla näkymättömissä. Maanpakolaisena ei hänen olisi sopinutkaan kuulua Loviisan veljeskuntaan näkyvänä jäsenenä. Mutta hänen tiedetään ulkopuolelta vaikuttaneen Viaporin veljeskunnan henkeen, ja syytä on arvata hänen vaikuttaneen Loviisankin veljeskuntaan. Tämän jäseninä olivatkin esim. Pehr af Enehjelm, vapaaherra Berndt Stackelberg ja — majuri Klick.
Loviisan veljeskunnan luettelosta on vielä erittäin mainittava eräs nimi: Sprengtportenin pojan kasvattajan Henrik Gabriel Porthanin nimi, omakätisesti kirjoitettuna. Sprengtportenin historioitsija, Yrjö Koskinen, arastellen mainitsee rauhallisen Porthanin nimen rauhattoman Sprengtportenin nimen rinnalla, ja lausuu ikäänkuin puolustaakseen tätä rohkeutta: "Mutta minua on viehättänyt tuo outo näky: Porthan ja Sprengtporten rinnatusten."
Liian rohkeata olisi siitä tosiasiasta, että Porthanin nimi tavataan Loviisan veljeskunnan jäsenluettelossa, päättää, mitä Suomen historian isä ajatteli Suomen vastaisesta historiasta, ja vielä rohkeampaa olisi ruveta sen nojalle rakentamaan arveluita Porthanin osasta Sprengtportenin tekemässä jaksossa Suomen kansan historiaa. Se olisi sitä sopimattomampi, kun meille Loviisan salaveljeskunnasta, mikäli nyt tiedetään, ei ole säilynyt muuta kuin varsin viattomia asiakirjoja. Vaaralliset paperit, jos niitä, niinkuin luultava on, oli olemassa, hävitettiin tietysti heti Anjalan liiton surkean lopun perästä, jolloin Amore Proximi kenties taas muuttui pelkäksi ihmisrakkauden toimia harjoittavaksi vapaamuurarein veljeskunnaksi, jonka jäseneksi jo v. 1790 tuli semmoinen mies kuin Mauri Klingspor.
En luule erehtyväni kun todistukseksi siitä, että Loviisan veljeskunnalla oli valtiollinenkin tarkoitus, viittaan niihin sanoihin, joilla Eneas veljeskuntaan otettaville uusille jäsenille muistuttaa Trojan valloitetuista etuvarustuksista.