KAKSINTAISTELU.
Mutta mikä on se haamu, joka tulee esiin kalpeassa kuutamossa ja aavemaisella läsnäolollaan uhkaa rakastavien rauhaa?
Singoalla säpsähtää ja huutaa: "Assim!"
Synkkä tuskallinen nauru vastaa hänen huutoonsa.
Erland hyppäsi ylös ja paljasti metsästyspuukkonsa mennäkseen tulijaa vastaan. Singoalla tarttui hänen käteensä, mutta hän riuhtaisihe irti. Musta Assim näki veitsen kimmeltävän kuutamossa; hän heitti pois viittansa, hypähti taapäin samalla kun kouransa haki vyössä riippuvan tikarin kahvaa, ja virkkoi:
"Päällikön tytär ja linnan herran poika! Singoalla parka! Naiset tulevat sinua aina pilkkaamaan ja miehet sinua ylenkatsomaan!"
Ja näin puhuessaan heitti hän tikarinsa Erlandin päätä kohti. Mutta Assimin heitto ei sattunut; kiukku ja hämärä saattoivat taitavan tikarin heittäjän häpeään. Erland astui häntä vastaan veitsi kohona. Assim teki hyppäyksen taaksepäin, vikkelän hyppäyksen: hän ojensi kätensä, hänen mustat silmänsä seurasivat uhkaavan aseen liikkeitä, sormet aukenivat tarttuakseen sopivana hetkenä Erlandin ranteeseen ja tuo notkea ruumis kumartui väistääkseen odottamattomalla syrjähyppäyksellä iskua, jos ei käsi voisi sitä torjua.
"Assim on aseeton, armoa Assimille!" huusi Singoalla ja repi raivoisasti tukkaansa.
"Oletko aseeton?" kysyi Erland ja laski kätensä.
"Olen", vastasi Assim, "mutta minä olen mies."
Erland heitti metsästyspuukkonsa nurmikolle, taistellakseen pohjoismaalaisten tavoin aseetonna aseetonta vastaan.
Erland, vaalea gootti, oli seitsentoistavuotias, parraton ja keskenkasvuinen vielä; Assim, Ganges virran kansan musta jälkeläinen, oli vaeltanut kuusikolmatta kesää, lukuunottamatta niitä kahta, jotka hänen äitinsä oli häntä selässään kantanut.
He käyvät toisiansa vastaan, levittävät kätensä, painavat rinnan vasten rintaa; heidän suonensa paisuvat, heidän jänteensä ojentuvat, heidän lihaksensa jännittyvät kiireestä kantapäähän.
Mutta nyt on voitto ratkaistu. Vaalea gootti on heittänyt mustan muukalaisen maahan; hänen polvensa painaa kovasti kaatuneen rintaa, ja käsi tarttuu hänen kurkkuunsa.
Silloin rientää tyttö taistelevien luo, voittajaa hellyttääkseen, rukoillakseen voitetun puolesta. Erland kuuntelee, päästää vastustajansa ja nousee ylös.
Assim nousee ylös hänkin, mutta maahan hän tuijottaa. Hän ottaa viittansa, kääriytyy siihen ja hiipii pois.
"Voi minua!" huutaa Singoalla. "Hän on kertova leirissä kaikki. Isäni on minua lyövä, miehet ylenkatsovat minua ja naiset minua piikkaavat."
"Ei", sanoi Erland, "niin ei ole käyvä."
"Ei", huudahti Singoalla, "niin ei saa käydä, sillä me olemme mies ja vaimo."
"Tule", sanoi Erland, "minä seuraan sinua leiriin, puhuakseni isäsi kanssa. Kun minä olen vierelläsi, ei Singoallan tarvitse mitään pelätä."
"Mieheni", sanoi tyttö.
"Vaimoni!" virkkoi poika, nosti hänet syliinsä, kantoi hänet puron yli ja katosi hänen kanssaan metsän peittoon.