V.
Grotte loitompaa ja läheltä nähtynä.
Pikku orjalapsonen,
Jonk' on isän, äidin kanssa
Häädettynä kodostansa
Lähdettävä Grottehen —
Matkanmäärän uhkaavaisen,
Määrän murheaskelten
Näetkö sen, näetkö sen?
Näetkö kohti taivahan
Jonkin, niinkuin keilamaisen
Jättipilven nousevan?
Näetkö sen,
Määrän murheaskelten,
Joka loi sun vanhempiis
Kaukaa pelvon kauhunlaisen?
Se on Froden Grotte-hiis,
Mammonmylly Froden, niin,
Mi sun survoo murusiin;
Lukki, joka mehus jäytää,
Sillä sitten vatsan täyttää
Kehrätäkseen,
Kerätäkseen
Kultalankaa pyydyksiin
Froden, ihmismetsästäjän
Kultaisehen satimeen.
Näetkö sen, näetkö sen,
Näetkö, lapsi, alttarin,
Jolla veres, hento, nuori,
Lämmin, puhdas valuvi,
Kun sen vaatii syntivuori,
Maailmansyöjä metalli?
Se, min loitos nähtynä
Pilvikeilaks arvajais,
Muodostuupi katsoais
Lähemmäksi lähtynä
Geyserkuohuks hirmuiseksi,
Kupumaiseks pyörteheksi,
Grotten kultatuoksu on tää.
Laineittain se läikkyää,
Välkähdelless' illan koin
Hehkuu tulin, purppuroin.
Kult'-aalto nousevi loistaen, aukeutuu,
Tyrskyy tähtiä päin ja viipyy ja lauketuu,
Vaipuvi jymyten kauheaan
Holvimaiseen kuohuntaan.
Kultavihmeet viljat nuo
Kiiltomuuria luo,
Kultakuorta saa
Ympäri tuskain sisustaa,
Peittävi peikon toimessaan
Sisäpuolellaan.
Mut kuulehan…
Se kaikui jo penikulmien taaksi,
Kuin huudot korven huuhkaimen,
Kuin kuikkain kirkuna nälkäisten,
Ja äänet kiihtyvät hurjemmaksi,
Kun työnnyt hirviön loisteesen.
Ne pyörrepuuskina syöksee näin
Ylös kultakuvusta taivoa päin,
Ne purskuaa,
Hädän, kiljunan koskina kuohahtaa,
Ja laulut vaivan ja ilkun tään
Käy rytmissä Grotten pyörinään,
Ja rytmissä myllyn jyskeeseen,
Ja akselitolppien ryskeeseen,
Ja tankojen, pönkkien paukkinaan,
Ja päällyskiven
Ja aluskiven
Kihlontaan
Ja vihlontaan,
Ja valitus
Ja ulvona uus
Ne kuuluu kuin
Ihan helvetin suin.
* * * * *
Kas kuin kenttä viliseepi!
Kultakuori aukeaa,
Siin' on vastatulijata,
Orjaa uutta loppumata,
Satamäärin saapuvaa.
Joukot niin
Viedään Grotten rattaisiin.
Siin' on järjestyksen henki,
Häiriöt' ei kärsitä,
Ruuan jakaa voutirenki
Grotten herkkupöydässä.
Ensin astuu pikkulasta,
Uhripapin saattamaa
Tankoihinsa, sitten vasta
Vaimot, sitten miehet saa.
Onpas vilinätä kyllä!
Joukon yllä
Keihäät välkkyy,
Kalvat helkkyy,
Siin' on Froden rakuunaa.
Kalvat korjat,
Ruoskat sorjat
Järjestääpi. Päin, te orjat!
Eespäin, orjat!
Eespäin iskuin ja potkuin, näin,
Ett'ois Grotten rattaat norjat
Verestänne, sapestanne,
Ruhjotuista ruumiistanne.
Päin, päin,
Uhrit, näin!
* * * * *
Grotte jauhaa vauhdissaan
Yötä päivää yhä vaan;
Päällyskiven kallio viertyy,
Palkkia, pönkkiä, pyöriä kiertyy
Ympäri akselimastoaan,
Kiitää niin, että silmiä huimaa
Vauhtia villiä nähdessään.
Lähinnä keskipylvästä tuimaa
Lapsimaailma näännytetään.
Pikku ruumis jos herpouu,
Iskusta se elostuu.
Elinvoiman pienoisenki
Viimeinenki
Henki!
Grottell' ei ole tuhlata.
Siis lyö siimalla, varrella!
Kyynel virtaa, posket keltyy,
Huulet värjyy, suonet heltyy.
Orjalapsonen, itkeös vain,
Itke, jos mielit, mut eespäin vain!
Itku niellään kauheahan
Tuskaan, että kaatumahan
Jalkain alle niiden sais,
Jotka tulee takanais.
Itse täytyy tallatasi
Monta toista jalallais,
Työntäessäs tankoasi.
Oi, kun kuuluu kumu vain
Loppumatta takanais,
Pikku käsin, ponnistain,
Väännät taasen tankoasi.
Ponnistuskin heikko on,
Horjut, käsi on hervoton,
Hennot polvet hoipertaa,
Silloin, laps, sun kuolema saa,
Koht' olet hölmä verinen
Alla tuhanten toisten
Tuskien askelten.
Punapirskein runsain päilyy
Piikkihihnat, purskuin vihaa,
Jolla voudin pamppu häilyy,
Vihloin miesten, naisten lihaa.
Satamalla lyönnit laukee,
Kun ken väsyy, kun ken raukee.
Kuitenkaan
Julmemp' ei ole toimessaan
Kuin moni muu tuo pyövelihenki.
Tuskan hiki saa voudillenki!
Voutikin Grotten on orja vaan.
Muistaos: häll' on valintapaikka:
Valtion korkein kunnia, taikka
Päivät pitkät pyörittää
Niinkuin uhrit myllyä,
Kunnes vaipuu kuolemaan,
Tallattuna verihin
Orjain jalkaterihin.
Senvuoks riennä, riennä, riennä!
Lepohetkisenä piennä
Yksi tunti vuodess' on:
Mammonjuhlan suurenmoisen
Viettohon.
Juhlaks kullan jumalan
Sekä kunniavieraan Froden
Grotte saapi puvun uuden:
Liput kohoo akselihin,
Ruusut peittää verta sannan,
Tankoihin ja pönkämihin
Kultaketjut, kukat pannaan.
Orja on sitten harlekiini,
Orjatar on kolumbiini,
Vihreä ja karmosiini
Peittää heiltä risat, haavat;
Kauhun kasvot toisiks saavat:
Ilme lysti loihditaan,
Posket viiruin punataan —
Jotta niissä kuvastuu,
Kuin ois nauruss' orjan suu.
Kas kuin korskana Grotte tanssaa
Lippu- ja köynnöskoruissansa!
Näetkö iloa uhreillaan?
Kas kuin riemuin Grotte jauhaa,
Niinkuin soiton viemänä!
Symbaalit ja rummut pauhaa,
Tuskain kirkunan yllättää.
Kiroukset turhiks pannaan
Soiton uljahan säveliin,
Fanfaarien hoosiannaan,
Tuhat äänten ylhään odeen,
Mammonjumalan ja Froden
Pyhäin köörein laulelmiin.