MUISTELMA
Tähän hiljaa soivahan muisteluun jään aina, kun olen yksin: Me alla kukkivan omenapuun yön istuimme sylityksin…
Sen onnen — iäksi jäänehen taa vuosien vierineiden — näen orpona, tuskaa tuntien läpi kuumien kyyneleiden:
— — me alla kukkivan omenapuun yön istuimme sylityksin…
Tuhat tuoksua kohosi tähtihin, satoi päällemme kukkaslunta, kevät-yönä kun yhdessä nähtihin sitä suurta ja suloista unta…