NEITI KUKKIA KERÄSI
Neiti kukkia keräsi,
oli heinien haussa.
Mitä neiti kukkasilla,
hempeäinen heinäsillä?
Tahtoi taikakukkasia, yheksiä yrttilöitä, kun oli kulta kylmentynyt, armas aivan unhottanut.
Pysähtime pyytämähän:
Suotko mun, suloinen impi, käydä kanssasi kedolle, hakemahan heinäsiä, kukkia kereämähän? Tekisi minunkin mieli yheksiä yrttilöitä, kun ei kulta muuten muista, aattele ei armahainen.
Sai neiti sanelemahan, suu nauru supattamahan:
Iso näkee ikkunasta,
maamo maitohuonehesta,
miten tohtisin luvata,
sinut kanssani kedolle.
Mitä isosta, emosta!
Ison silmät ei erota,
emo ei mitänä virka.
Saanko luoksesi lähetä?
Sai neiti sanelemahan,
suu nauru supattamahan:
Tule kanssa kun tulenet.
Ei minulla myöntämistä,
myöntämistä, kieltämistä,
käynet kanssani kedolle.
Kävin kanssansa kedolle
keräämähän kukkasia,
taiten taikakukkasia,
yheksiä yrttilöitä.
Ahoviertä astelimme,
Saimme lehdon liepehelle.
Peittyi tuossa taaton pirtti, peittyi maamon maitohuone taakse leyhkeän lepikon.
Sai neiti sanelemahan, suu nauru supattamahan.
Nostanet yli ojasta!
Nostin neitosen ylitse ojan tuskin tuntuvaisen.
Katsoi neiti silmihini sinisillä silmillänsä. Syömessäni sylkähtihe, — suutelin punaista suuta. —
Jäivät meiltä kummaltakin taikakukat taittamatta.