SYKSYLLÄ
Joka ilta nukun toivoen, että yöllä taivas kirkastuu, että halla maille laskeuu puhtaan kääriliinan kutoen.
Mutta aamuin aina sade soi
pieneen, pimeähän ikkunaan.
Iäisesti samaa itkuaan
tuuli pihapuissa vaikeroi.
Aret sekä pyhät poistuu näin
niinkuin surusaatto hiljainen
kujannetta synkkäin kuusien
kaukaiselle kirkkomaall päin.
Mielen tahtoo maahan masentaa, sitä harmaa kaipuu kammitsoi niinkuin aitaus, jossa unelmoi sateen samentama paljas maa.