II.
Turvapaikka maalla.
Hämmästys Länsi-Uudenmaan pienessä pappilassa ei suinkaan ollut vähäinen, kun sanansaattaja joulukuun 3 päivänä päivällä tuli ilmoituksella, että laivasto oli käynyt ankkuriin selällä sen edessä ja että lipusta eräässä isomastossa selvästi voi päättää korkeita vieraita olevan laivastolla.
Hiljainen Eskil Isaeus par'aikaa puolisoineen söi yksinkertaisen päivällisateriansa, kun ensimäiset huhut tästä saapuivat tänne, ja hän oli tuskin ehtinyt kiittää ruoan edestä ennenkun ratsu jo saapui pihalle ja ilmoitti että hänen herttuallinen armonsa halusi saada tarpeellisia ajopeliä viemään saapunutta korkeata pariskuntaa ja hoviväkeä Turun linnaan. Hädin tullen tyydyttiin kun päästiin katon alle, koska pimeä pian oli tulossa. Raivoavassa myrskyssä ja sumussa oli yli purjehtiessa kuljettu harhaan ja sentähden täytyi nyt koettaa maatietä päästä matkan perille, sillä ei enää haluttanut mennä koettelemaan meren ankaruutta niin levottomana vuodenaikana.
Vanha prelati oli hetken kuunnellut vaimonsa selityksiä mitään virkkaamatta, sillä tämän kautta vietiin tämä toivomus huoneen isännälle ja perheen päälle, mutta vähitellen havaittiin laskujen hänen otsallaan saavan tavallista uhkaavamman luonteen ja kädet ristissä rinnallaan lausui hän tuimasti:
— Minun asuntoni on rauhan asunto; omatuntoni kieltää minua palvelemasta valtakunnan vihollisia.
— Ja sinä luulet siis, että tyydytään tähän vastaukseen? Muista minkä vaaran kielto saattaisi meidän huoneellemme — — —
— Minä olen Herran sotilas, keskeytti pappi, enkä pelkää mitään ihmisten juonia, tehdessäni mikä oikein on.
— Mutta kuule Eskil toisten tähden, jotka muuten saavat kärsiä sinun vihastasi herttuata kohtaan, jatkoi vaimo taivuttaakseen miestään.
Kauvan seisoi hän, miettien vaimonsa viimeisiä sanoja, sitte lausui hän lempeemmin:
— Heidän tähtensä, sinä olet oikeassa, Elisabeth, anna siis valjastaa; mutta meidän ainoalla ajopelillämme ei pitkälle päästä. Anna sentähden sanoa korkealle herrasväelle, että minun huoneeni saa olla avoinna heille kunnes ehtivät ryhtymään enempiin toimiin Turunmatkaa varten.
* * * * *
Talvi-illan varjot olivat jo peittäneet seudun läpinäkymättömällä pimeydellä; ainoastaan siellä täällä nähtiin valkoisia kinoksia pilkottavan, ja tähtikirkas avaruus oli majesteetillisenä ympäröivän hiljaisuuden yli. Mutta rauhallisessa maapappilassa oli häärinää ja pyörinää ja vilkkaasti leimuavat valkiat houkuttelivat kaikki ympärilleen. Hoviväkikään ei laiminlyönyt virkistyttää vilusta ja väsymyksestä kankeita jäseniään sekä lämmittävän lieden ääressä että virvottimilla, joita runsaasti oli tarjona. Viini juoksi virtoina ja helinässä ja hälinässä, laulain ja jutustellen, iloittiin siitä, että vihdoin viimein oli saavuttu kovalle maalle — kunnes uni voitti kaikki ja sulki heidän ystävälliseen syliinsä.
Herttuatar ennätti kaikkialle ja kaikkein kanssa ja se vaatimaton rakkaus, millä hän nyt niinkuin ainakin kohteli kaikkia palvelijoitaan, vaikutti aivan virkistävästi heihin niiden kaikkien synkkien vastaisuuden toiveiden aikana mitä jo saapuessaan heille vieraasen maahan kantoivat tykönään. Juhana-herttuankin monesti synkille kasvoille loi hän katseellaan iloisen loisteen tahi saattoi hänen sydämensä sykkimään kovemmin jollakin ystävällisellä hyväilyllä tahi kehoittavalla sanalla.
Jo harmaapäinen pastoorinrouva hoiti myös emännän velvollisuuksiaan kiitettävällä tarkkuudella; varhain aamusta myöhäiseen iltaan nähtiin hän häärivän toimissa loistavan komeuden keskellä, aivan kun ei mikään talvi vielä olisi riipottanut luntansa hänen kiehkuroihinsa eikä vanhuus ja väsymys painaisi häntä.
Miehensä sitä vastoin vaarinotti, helposti ymmärrettävistä syistä, mitä varovamman käytöksen vastentahtoisia vieraita kohtaan, vaikka hänkin oli olevinaan itse kohteliaisuus ja nöyrä alamainen, kun niin vaadittiin. Mutta mielessään pyysi hän korkeimmalta anteeksi rikosta, jonka piti tehneensä sekä kuningastaan että sitä seurakuntaa vastaan, jonka paimeneksi oli pantu, palvelemalla tätä suuren Kustaa Vaasan, hänen mielestään sukuansa halventavaa poikaa.
Pappilassa ei kuitenkaan viivytty kauvan. Seuraavana päivänä saapui jo nimittäin joukko kelvollisia ajopeliä ja tuhatluku ratsuja, jolloin matkaa jatkettiin Raaseporiin. Vähä sen jälkeen purjehti myös laivasto Turkuun.