V.
Endymion!
Sieluineen häilyy yllesi siinä kun lepäät, huulesi puol'avoimina, rintasi kohoovana. Katsoo sinua ja häilyy sieluineen kasvonpiirtojesi yllä, häilyy vartalosi ja jäsentesi yllä, joita unen raukeus valuu.
Niinkuin liuenneena sulaa yllesi. Katsoo kasvojasi ja otsaasi, jota hiukset pehmeästi kaartavat, katsoo pehmeitä avoimia huuliasi ja taipunutta kaulaasi, katsoo rintaasi, joka kohoo nauttivaan hengitykseen ja kättäsi, joka riippuu velttona ja avoimena vierelläsi, ja tuntee herkkänä koko olosi. On kuin omaa ruumista valuisi unen raukaseva hellittävä aalto. Avautuvat omat huulet ja pää kallistuu lepoa hakevana, tuntee taipuneen kaulansa helpon hyväilevän jännityksen, rinta liikkuu raukeana nauttivana hengityksenä, käsivartta heruu pyöreyden lepo ja herpouvana aukenee riippuva käsi.
Häilyy sinuna, Endymion. Unen humala raukasee ja hellittää joka jäsentä. On kuin liikkuisi itsestään, sitomattomana, ja liuenneena aaltoisi sinuna, lepäävä Endymion. On kuin suloutuvaa liikkumista ja haihtumista koko olo, höllenee kuin ihanana sairautena koko ihminen, ja ainoana usvailevana haluna on antauvan herkästi hälvetä itsestään näkemyksensä ylle. O, Endymion, olosi raukeuden yllä häityy ja olosi raukeuteen sulaa, ja on sairas siitä ett'ei vielä herkempänä hälvene ja haihdu yllesi.