VI LUKU.
Kokki huokasi helpotuksesta kuultuaan "Merilokin" purjehtivan Bymouthin kautta länsirannalle Cocklemouthiin. Samille sanoi hän kiven putoavan rinnaltaan päästessään näiltä seuduilta, ja selvästi näytti hän luottavan siihen, että ainakin osakeyhtiö uskoi hänen kertomuksensa matkastaan. Suurimman osan ajasta vietti tämä yhtiö nyt keittiössä, koska oltiin varmempia, ettei rahan ahneita kuuntelijoita siellä löytynyt. Perunoita kuorittaessa ja patoja puhdistettaessa kypsyivät aatteet kokonaisuudeksi. "Jälillä" oli merkillisen jännittävä ja siitä saatiin useita mainioita ohjauksia, vaikkakin Henryn lyijykynällä tuhrimat rivit aikaansaattivat monta päänvaivaa.
Illalla Bymouthiin saavuttua lähti osakeyhtiö maalle. Kaikkien tuumiskelujen ja keskustelujen tulokseksi oli tullut se, että ravintolat olivat ainoat paikat, missä tällainen entinen merimies taisi viettää iltaansa ja siksi päätettiin ne perinpohjaisesti tarkastaa.
"Pahinta", sanoi Sam, kun hiljakseen asteltiin kaupunkiin, "on se juominen. Kun olen saanut päähäni viisi, kuusi lasia, pidän joka ihmistä kapteeni Gethinginä."
"Älkäämme juoko", sanoi kokki. "Tehdään niinkuin mies romaanissakin teki. Onko sinulla kuutta penceä?"
"Mitäs niillä tekisit?" kysyi Sam varovasti.
"Ulosmenoja", vastasi kokki itsetietoisesti korottaen ääntänsä.
"Siitä tulee kolme penceä mieheen", sanoi Sam ja katseli epäluuloisesti kokkia.
"Kuusi penceä mieheen", sanoi tämä. "Arvaappas mitä nyt teemme?"
"Tuhlaamme rahaa", murisi Sam ottaen vastenhakoisesti taskustaan kuparirahan ja antoi sen kokille. "Missä on sinun 6 penceäsi?"
Kokki näytti rahaansa ja Sam, jonka usko ihmisen rehellisyyteen, viime aikoina oli suuresti heikentynyt, purasi kiukkuisesti lanttiin.
"Ravintolaan emme muuten voi mennä, ellemme tavalliseen tapaan siellä nauti" sanoi kokki. "Sentähden teemme toisen tempun. Me ostamme kengän nauhoja ja kaupittelemme niitä. Ymmärrätkö nyt?"
"Miksemme jotain halvempaa voi aluksi yrittää?" murisi Sam. "Mittailla jalanjälkiä tai kuunnella jos ihmiset jotain tietäisivät. Sinä kokki vaadit aina sitä mikä on kalleinta."
Kokki katsoi ylenkatseellisesti toveriaan. Sam tuli ensin vaaleaksi, sitten hävyttömäksi ja lopetti pyytämällä rahojaan takaisin.
"Älä hulluttele", sanoi kokki suuttuneena. "Anna minun hoitaa tämä asia."
"Ja minä ehkä lopulta joudun sidotuksi tuoliin omilla kengännauhoillani", sanoi julmistunut merimies. Kokki ei viitsinyt vastata, katseli vaan ympärilleen ja huomattuaan kenkäkaupan astui hän sisään ja osti shillingin edestä kengänrihmoja.
"Mitä minä sitten sanon?" kysyi Sam, kun miehet uudestaan seisoivat ulkona ja kokki ripusti hänen käsivarrelleen tusinan nauhoja.
"Eihän sinun mitään tarvitse sanoa", selitti kokki. "Menet sisään vaan ja pidät niitä ihmisten nenän edessä. Jos joku tarjoo lasin niin juot."
"Laseista ei vielä kannata kiittää", tuumi Sam profeetallisesti ennustaen.
"Ota sinä kaikki ravintolat tältä puolelta katua, minä otan toiselta puolelta", sanoi kokki. "Ja jos noin surkealta näytät, tulet tekemään hyvät kaupat."
Kokki varoitti vielä kerran juopottelemisesta, mutta paksu merimies kohautti olkapäitään, otti nauhat käteensä, kirosi itsekseen uutta ammattiaan ja poikkesi pieneen, mutta hyvin äänirikkaaseen ravintolaan. Iso sali oli väkeä täynnä. Samin sydän pamppaili kurkussa koettaessaan kokin neuvoa seuraten parhaansa mukaan pitää tavaroitaan vieraitten nenän edessä. Useimmat eivät hänestä välittäneet mitään; ainoa mies, joka jotain virkkoi, oli punanenäinen merisotilas, joka huomattuaan tusinan kengännauhoja luikertelevan puseronsa hihalla laski varovasti lasinsa pöydälle. Samassa selvisi hänelle Samin yhteys niiden kanssa ja puhe, mikä nyt syntyi muistutti kaikkein vähimmän olutlasin tarjousta.
Seuraavassa ravintolassa tapasi Sam ihmisystävän, joka osti koko hänen varastonsa. Paksu merimies ei ollut ollenkaan ottanut laskuihinsa tällaista hyväntekoa ja sentähden seisoikin hän nyt suu ammollaan, huulet kiukusta väristen.
"Kas niin! Kas niin!" puheli hyväntekijä ystävällisesti. "Ei mitään kiittelemisiä, ei ensinkään."
Sam tottelikin halusta, poistui vitkaan ja poikkesi kiukuissaan lähimpään puotiin ostamaan uusia nauhoja. Kokemuksesta viisastuneena pisti hän nyt osan uudesta varastostaan taskuunsa; kädessään vain kaksi paria astui hän seuraavaan kahvilaan.
Huone oli täälläkin väkeä täpötäynnä, mutta Sam työntäytyi joukkoon välinpitämättömänä tarjoten tavaroitaan, mutta sitä tarkemmin etsien kapteeni Gethingiä.
"Korjatkaa luunne täältä", sanoi närkäs tarjoilijaneiti keikauttaen niskaansa, huomattuaan Samin.
"Kyllä, kyllä minä menen, neiti", vastasi Sam häpeästä purppuranpunaisena. Tähän saakka olivat useimmat tarjoilijattaret kohdelleet häntä ystävällisesti, ja kapakoissa, joissa hän oli enemmän tunnettu, kutsuneet häntä herraksikin.
"Olette varmaan huonoissa varoissa?" kuului ääni, kun Sam kääntyi mennäkseen.
"Näen nälkää, sir", vastasi Sam luottaen vanhaan sananparteen: ulkomuoto pettää.
"Istukaa tänne", sanoi uusi ystävä iskien silmää tarjoilijattarelle.
Sam istui ja siunasi ajatuksissaan hyväntekijää sekä maksutonta kestitystä. Hänen silmänsä kiilsivät kiitollisuudesta — osaksi naurunhalustakin, kun toveri palasi tarjoilupöydän luota toisessa kädessä olutlasi, toisessa suuri limpun puolikas.
"Syö ystäväni", sanoi mies ojentaen leivän Samille. "Tuolla kyllä löytyy enemmänkin."
Hän istui vastapäätä Samia, ryyppäsi lasistaan ja odotti hyväntahtoisesti hymyillen nälkäisen pikkukauppiaan syömistä. Merkillisenä omituisuutena huomautti hän, että nälkäiset ihmiset tavallisesti nyppivät muutamia muruja leivän kuoresta ja sitten syövät pienen pieniä suupaloja sisällyksestä; se varmaankin on enemmän vaisto kuin ymmärrys, joka varoittaa heitä liian nopeasta syömisestä.
Toinen silmä toverinsa lasissa, toinen ovessa, ponnisteli Sam hetkisen osansa näyttelemisessä. Sitten nousi hän ylös, kuiskasi joitakin katkonaisia sanoja kiitokseksi, sanoen vievänsä lopun leivästä kotiin vaimolle ja lapsille.
"Älkää heistä huolehtiko", sanoi hyväntekijä ja laski tyhjän lasinsa pöydälle. "Syökää tuo pois vaan, niin annan teille pari kappaletta kotiinkin vietäväksi."
"Sydämeni on liian täynnä voidakseni syödä", sanoi Sam koettaen päästä ovelle.
"Vatsansa — hän tarkoittaa", kuului samassa nuorenpuoleinen ääni, jonka onneton merimies tunsi liiankin hyvin. Hän kääntyi ympäri ja huomasi Henryn nauravan naaman ja Dickin irvistelevän vieressä.
"Laivassamme hän kävi iltapäivällä", jatkoi nuori kiusanhenki, osoittaen sormellaan uudestaan tuolille vaipunutta Samia, "sai hyvän aterian ja kiitokseksi hiipi pois erään toverimme vaatteissa."
"Siten se juuri kävi, hyvät ystävät", sanoi ihastunut Dick, nyökäyttäen päätään kuuntelijoille.
"Erään toverimme Samin", jatkoi Henry. "Parhaan ja hyväsydämisemmän ihmisen koko maailmassa."
"Oikein kunnian miehen", säesti Dick.
"Pitkä, komea, kaunis mies", sanoi Henry, "ja tällä miehellä ovat nyt hänen vaatteensa."
Vieraat katsoivat vihaisesti suu selällään ylistystä kuuntelevaa Samia. Jokaisessa väkikokouksessa tavallisesti löytyy yksi tai kaksi, joiden sisällinen oikeudentunto pakottaa heidät sen palvelijoiksi ja niin tässäkin. Eräs vaati vaatteet heti toimitettaviksi takaisin. Ehdotus otettiin vastaan mielihyvällä ja tusina miehiä kokoontui onnettoman Samin ympärille.
"Menkää ulos, herrat!" kuului samassa tarjoilijattaren käskevä ääni.
Mentiin ulos, koko joukkio, paksu merimies keskellä huitoen ympärilleen kuin hullu. Pari iskuista sattui kolmeen sivu kulkevaan sotilaaseenkin. Näistä oli kaksi Murphyä ja yksi O'Sullivan, ja nyt tarvittiin kolme poliisia ja apulainen, ennenkuin saatiin loppumaan syntynyt elämä. Sam ei ehtinyt näkemään kuin alun, sillä iloisena, päästessään syntyneessä sekamelskassa pakoon, pysähtyi hän juoksustaan vasta kun puoli tusinaa katuja oli hänen takanaan.
Hetken hengähdettyään ja pyyhkittyään hikeä otsaltaan lähti hän uudestaan jatkamaan matkaansa, tuumien menisikö takaisin laivaan vai yrittäisikö etsimistä uudestaan. Päämäärättä samoili hän ympäri, mutta päätti lopulta olla huolimatta Dickin ja pojan koirankujeista, pysähtyi erään ensi luokan ravintolan eteen ja astui sisään. Kaksi tai kolme pöydän ääressä istuvaa hyvin puettua herrasmiestä pudistivat päätään hänen tavaroilleen, ja hän oli juuri aikeissa poistua, kun pitkä mustapartainen mies astui sisään.
"Tuo varmaan on huono elinkeino", sanoi pitkä ja katsoi kengän nauhoja.
"Kyllä", vastasi Sam nöyrästi.
"Eipä juuri ammatti näytä miestänsä synnyttäneen", sanoi toinen kovaa.
"Näyttää vaan siltä", sanoi Sam ja pudisti päätään läheten ovea.
"Juotte varmaankin?"
"En."
"No, koska viimeksi maistoitte ruokaa?"
"Aamulla", vastasi Sam ja koetti kielellään irroittaa leivänkappaletta hampaistaan.
"Ehkä haluatte jotain virkistävää?" kysyi toinen.
Sam hymyili odottavana ja istui tuolille. Hän kuuli uuden ystävänsä tilaavan lasin olutta ja vesi solahti hänen suuhunsa. Mutta verensä jähmettyi kun ystävä palasi ja ojensi hänelle puolikkaan suurta kakkua.
"Kas tässä, ystäväni", sanoi hän hyväntahtoisesti. "Alkakaa nyt tälläkin."
Sam otti leivän ja koetti sovittaa sitä taskuunsa toistaen juttunsa vaimosta ja lapsista.
"Syökää tuo yksin vaan", sanoi toinen. "Saatte sitten pari lapsillennekin vietäväksi."
Leipä putosi Samin voimattomista hyppysistä lattialle. Eräs viereisessä pöydässä istuja otti sen ylös ja pyhittyään ojensi sen Samille.
"Jatkakaa", sanoi pitkä ja joi kulahduksen lasistaan. "Syökää, kuuletteko!"
"Minun pitää ensin nähdä lapseni syövän", sanoi Sam katkonaisella äänellä.
"Syökää tuo leipä tai kutsun poliisin ja annan vangita teidät", sanoi toinen ääntänsä korottaen. "Taidatte ollakin joku petturi. Missä on lupakirjanne?"
Tavalla joka parhaiten muistutti mielenvikaisuutta, puri Sam leipää ja koetti niellä, ryypäten aina palan päälle siemauksen vesiastiasta. Viiden minuutin kuluttua oli leipä vähentynyt yhtä monella suupalalla.
"Antakaa mennä vaan", sanoi antaja kiivaasti. "Minä en syö", sanoi Sam vimmoissaan, "vieköön minut vaikka piru, mutta minä en syö."
Toinen nousi ja meni ovelle. "Konstaapeli, tännepäin", sanoi hän levollisesti.
Samassa astuivat sisään Dick ja Henry, pudistivat päätään ja katselivat suruissaan leipä kourassa istuvaa Samia. Pitkä istuutui uudestaan tuolille ja nauroi katketakseen. Nyt selvisi asia Samillekin. Kiivaasti heitti hän Henryä kakulla päähän, ryntäsi kadulle ja päättäen lujasti että hän ei enää koskaan tarvitse kengännauhoja viskasi hän ne yli läheisen puutarha-aidan.
"Halloo, Sam!" kuului samassa ääni toiselta puolen katua. "Käykö hyvin?"
Sam pudisti mykkänä päätään.
"Sinä olet ryypännyt", sanoi kokki astuen yli kadun.
"En", sanoi Sam. Samassa sai hän mielestään mainion päähänpiston ja tarttui kokkia käsivarteen.
"Tuossa ravintolassa", sanoi hän vapisevalla äänellä, "on eräs ukko, josta minä en ollenkaan ole varma. Mitäs jos sinä menisit katsomaan sinne?"
"Missä?" kysyi viaton ystävä.
Vahingoniloisena vei Sam kokin piinapaikan ovelle ja kun kokki oli päässyt kunnollisesti sisälle, kyykistyi hän oven taakse kuuntelemaan.
"No. Minkätähden ne eivät riitele?" kysyi hän ihmeissään, kun pitkä epäselvä mumina kuului sisältä. Hän höristi korviaan, mutta mahdotonta oli eroittaa sanoja. Kärsivällisyytensä loppui, ja hän aikoi juuri raottaa ovea, kun samassa kuului äänekäs naurunrähäkkä. Toinen naurunpuuska seurasi toista, kunnes koko ravintola kaikui yhtenä nauruna. Samin naama sai onnellisen levollisuuden leiman ajatellessaan sisälläolijoita.
"Ei, ei…" kuului kokin heikko ääni.
Uusi naurunrähäkkä, johon Samkin hiljaisella mielihyvällä yhtyi.
"Viette hengen minulta", sanoi taas kokki sammuvalla äänellä.
"Saman ne minullekin olivat tehdä", myhäili Sam sisäisellä tyytyväisyydellä.
Taas kaikui nauru ja Sam kuuli kokinkin yhtyneen siihen. Hän kuunteli hämmästyksellä. Aivan oikein! Kokin ääni kuului.
"Vanha Sam raukka", sanoi kokki aivan selvästi. "Vanha Sam raukka. Saakeli, ettei minun pitänyt nähdä sitä! Vuoden elämästäni olisin luovuttanut sellaisesta näytelmästä."
Kuuntelija oven takana ojentautui yht'äkkiä suoraksi ja pidätti henkeään. Varpaillaan hiipi hän kadulle, kiusaavan naurun yhä soidessa korvissaan. Ajatukset pyörivät villeinä hänen aivoissaan, mutta kaksi vakaata päätöstä niissä kuitenkin syntyi: tehdä ensin loppu osakeyhtiöstä ja sitten kokista. Nämä ajatukset valmiiksi kypsyneinä saapui hän laivaan, astui tyhjään hyttiin ja kiipesi kojuunsa haudaten surunsa uneen — uneen niin sikeään, että toisten, saavuttuaan tuntia myöhemmin laivaan, oli mahdoton saada häntä hereille. Vasta kun Henry viimeisenä apukeinona heitti leivänkappaleen hänen kojuunsa, karkasi hän pystyyn ja nosti sellaisen raivoisan rymäkän, että toiset huomasivat viisaimmaksi pysytellä koko yön valveilla, ollakseen varmoja hengestään.