YHDESTOISTA LUKU.
Piikivi ja ikkuna.
Neiti Meadowcroft ja minä olimme talon perheen ainoat edusmiehet, jotka olivat läsnä tutkinnossa. Me lähdimme kumpiki erikseen Narrabeesen. Paitsi tavallisia tervehdyksiä aamuin illoin neiti Meadowcroft ei ollut sanonut sanaakaan minulle sittenkun sanoin hänelle, etten uskonut John Jagon olevan hengissä.
Tahallani minä en ole huolinut täyttää kertomustani kaikenmoisilla lakitieteellisillä yksityis-seikoilla. Minä aivon nyt niin lyhyesti kuin suinkin kertoa puollustuksen laatua.
Me sanoimme ensiksi kanteen olevan laittoman kummankin vangin suhteen. Sen perästä ilmotimme tyytymättömyyttä oikeuden laillisuuden suhteen. Me vedimme väitteemme perusteeksi vanhan englantilaisen lain, joka sanoo, ettei ketään voida tuomita murhasta, ennenkuin murhatun henkilön ruumis on löydetty tahi varmoja todistuksia on saatu ruumiin hävittämisestä. Me väitimme, ettei riittäviä todistuksia ole voitu hankkia siinä jutussa, joka nyt oli oikeuden tutkittavana.
Oikeus neuvoteltuaan julisti sen päätöksen, että tutkinto tulee jatkettavaksi.
Me ilmotimme toistamiseen tietämättömyyttämme, kun syytettyin tunnustukset tuotiin esille. Me väitimme, että joko pelko tahi sopimaton houkutteleminen ovat pakottaneet näihin tunnustuksiin; ja me viittasimme muutamiin erityisseikkoihin, joissa molemmat tunnustukset poikkesivat toisistaan. Muuten oli meidän puollustus tässä tilaisuudessa ylimalkaan samanlainen, kuin rauhan-tuomarin edessä tapahtuneessa tutkinnossa. Oikeus neuvotteli vielä uudelleen eikä hyväksynyt muistutuksiamme. Tunnustukset olivat oikeuden mielestä todistusten arvoisia.
Yleinen päällekantaja puolestaan toi esiin uuden todistajan syytettyjä vastaan. On turhaa kuluttaa aikaa tämän todistuksen kertomisessa. Kuulusteltaessa tämä todistaja puhui kahdella tavalla. Me osotimme selvään, ettei tähän todistajaan ollut luottamista, vaikka hän oli valansa vannonutkin.
Oikeuden puheenjohtaja kertoi nyt lyhykäisesti, mitä oli asiassa selville tullut.
Hän sanoi tunnustusten suhteen, ettei voida pitää mitään lukua sellaisesta tunnustuksesta, jota joko toivo tahi pelko on saanut aikaan; sekä jätti juryn päätettäväksi, olivatko sellaiset tunteet aikaan saaneet nämät tunnustukset. Tutkinnon kestäessä olivat syytettyin asian-ajajat toteen näyttäneet, että tuomari ja vankilan tirehtööri Ambrosen isän tiedolla ja suostumuksella olivat Ambroselle sanoneet asian olevan hänelle hyvin arveluttavaa laatua; ainoa mahdollisuus perheen pelastamiseen Ambrosen häpeällisestä kuolemasta mestauslavalla oli, että Ambrose tunnusti ja että perhe, jos hän tunnustaisi, tekisi, mitä suinkin voisi, saadakseen hänen tuomionsa muutetuksi elinkautiseen vankeuteen. Mitä Silaseen tuli, oli myöskin näytetty toteen, että hän kauheasti pelkäsi, kun hän teki hirveän kanteensa veljeänsä vastaan. Me olimme turhaan viitanneet näihin molempiin asianhaaroihin saadaksemme oikeuden kumoamaan tunnustukset; vielä kerran me olimme pettyneet toiveissamme, että tämä vaikuttaisi juryn tuomioon ja lieventäisi sitä. Oltuaan tunnin poissa palasi jury saliin, julistaen molemmat vangit "syyllisiksi".
Kun Ambroselta ja Silaselta asianomaisella tavalla kysyttiin, oliko heillä mitään sanomista tuomionsa lieventämiseksi, vakuuttivat he juhlallisesti olevansa syyttömät ja tunnustivat suoraan, että heitä oli houkuteltu tunnustamaan, kun heille oli uskoteltu, jotta he tunnustamalla pääsisivät pyövelin käsistä? Oikeus ei huolinut heidän puheestansa. Kumpikin vanki tuomittiin kuolemaan.
Kun minä palasin taloon, en tavannut Naomia, neiti Meadowcroft ilmotti hänelle, kuinka juttu oli päättynyt. Puolen tuntia sen perästä jätti muuan palveliattarista minulle kirjeen, jonka kuorelle Naomi oli kirjoittanut nimeni.
Tämä kuori sisälsi kirjeen ja paperiliuskan, johon Naomi kiireissään oli kirjoittanut nämät sanat: "Jumalan nimessä, lukekaa tämä kirje, jonka teille tässä lähetän ja käyttäkää se kohta hyväksenne".
Minä silmäilin kirjettä? Muuan henkilö New-Yorkissa oli kirjoittanut sen. Tämä oli edellisenä päivänä sattumalta nähnyt kuulutuksen John Jagon perään, joka kuulutus oli leikattu sanomalehdestä ja liisteröity erään ystävän kirjaan, johon oli koottu kaikenmoisia eris-kummallisuuksia, tämän johdosta kirjotti hän Morwickin taloon ilmottaakseen, että hän oli nähnyt erään henkilön, joka oli aivan John Jagon kuvan kaltainen, vaikka hänellä oli toinen nimi ja palveli kirjanpitäjänä eräässä kauppamiehen konttorissa Jersey-Cityssä. Koska hänellä oli ollut hyvin aikaa, ennen postin lähtöä, oli hän palannut takaisin konttoriin vielä kerran silmäilläkseen miestä, ennenkuin hän pani kirjeensä postiin. Kummastuksekseen sai hän tietää, että kirjanpitäjä ei sinä päivänä ollut saapunut pulpettinsa ääreen. Hänen isäntänsä oli lähettänyt tiedustelemaan hänen kortteeriinsa ja siellä saanut tietää, että hän yht'äkkiä oli sullonut vaatteensa kapusäkkiinsä luettuaan kuulutuksen aamiais-pöydässä; hän oli kyllä maksanut hyyrynsä ja lähtenyt pois teille tietämättömille!
Oli myöhään illalla, kun minä luin nämät rivit. Minulla oli miettimisen aikaa, ennenkuin tarvitsin toimia.
Pitäen kirjeen oikeana ja muistaen Naomin selitystä, mistä syystä John Jago salaa oli mennyt matkoihinsa talosta, tulin minä siihen päätökseen, että olisi paras etsiä John Jagoa ainoastaan Narrabeessa ja sen lähiseuduilla.
Sanomalehti aamiaispöydässä oli epäilemättä antanut John Jagolle ensimäisen tiedon suuren juryn päätöksestä ja tutkinnosta, joka oli vast'edes tapahtuva. Kokemukseni ihmisluonnosta sanoi minulle, että Jago, asiain näin ollen ja rakkaudesta Naomiin viehätettynä, tulisi takaisin Narrabeehen. Kokemukseni sanoi minulle myöskin, minun on ikävä sitä tunnustaa, että Jago kokisi käyttää Ambrosen vaarallista tilaa pakottaakseen Naomia suostumaan naimis-tuumiin. Hän oli talosta lähtemisellään osottanut kauheinta väliäpitämättömyyttä siitä loukkauksesta ja niistä kärsimyksistä, joita hänen lähtönsä voisi aikaansaada muille. Sama väliäpitämättömyys vielä suuremmassa muodossa voisi ehkä pakottaa häntä salaa tekemään ehdoituksiansa Naomille ja vaatimaan niiden hyväksymistä palkaksi Ambrosen hengen pelastamisesta.
Pitkien mietintöjen perästä tulin minä tähän päätökseen. Minä olin Naomin vuoksi päättänyt saada asiassa selkoa; mutta minun on suoraan tunnustaminen, että tämä kirje ei poistanut niitä epäluuloja, kuin minulla oli John Jagon hengissä olon suhteen. Minä en luullut kirjeen olevan muuta kuin tunnotonta narrailemista. Salin kellon lyönnit herättivät minua mietiskelemisistäni. Oli yö-sydän.
Minä nousin ylös mennäkseni huoneeseni. Kaikki muut talossa olivat, kuten tavallisesti, menneet levolle jo tuntia tätä ennen. Syvin hiljaisuus vallitsi talossa hiipiessäni huoneen läpi, tulin sattumalta vilkasemaan pihalle. Kaunis kuutama kohtasi silmiäni; kuutama oli sen onnettoman illan kuutaman kaltainen, jona Naomi oli kohdannut John Jagoa hiekkakäytävällä.
Sänkykamarini kynttilä seisoi pöydällä: minä olin äsken sytyttänyt sen palamaan. Minä olin juuri lähtemäisilläni huoneesta, kun ovi äkkiä aukeni ja Naomi itse seisoi edessäni!
Kohta minä hänen tuijottavista silmistään ja kalpeista poskistaan huomasin, että jotakin tärkeää oli tapahtunut. Hän oli heittänyt hartioilleen väljän viitan ja sitonut valkean nenäliinan pään ympärille. Hänen hiuksensa olivat epä-järjestyksessä; hän oli nähtävästi äsken noussut ylös pelosta ja kiireesti.
"Mitä nyt?" kysyin minä ja menin häntä vastaan.
Naomi tarttui täristen käsivarteeni.
"John Jago!" kuiskasi hän.
Te ehkä luulette, että minun itsepintaisuuteni oli ääretön. Minä tuskin nytkään saatoin uskoa hänen sanojansa.
"Missä?" kysyin minä.
"Takapihalla, sänkykamarini ikkunan alla", vastasi Naomi.
Tämä oli liiaksi tärkeää saattaakseni pitää mitään lukua jokapäiväisen elämän pikkuseikoista.
"Antakaa minun nähdä hänet!" sanoin minä.
"Minä olen tullut tänne noutamaan teitä", vastasi Naomi suoralla tavallaan. "Tulkaa mukanani!"
Naomin huone oli toisessa kerrassa ja oli ainoa makuuhuone, jonka ikkunat olivat takapihalle päin. Astuessamme ylös portaita, kertoi hän minulle, mitä oli tapahtunut.
"Minä olin pannut levolle", kertoi Naomi, "vaan en vielä nukkunut, kun kuulin kiven kilkahtavan ikkunaa vasten. Minä odotin, kummastellen, mitä tuo olisi. Kivi nakattiin uudelleen. Minä hämmästyin, vaan en pelännyt. Minä nousin ylös ja riensin ikkunan luokse katsoakseni pihalle. Siellä seisoi John Jago kuutamossa ja katsoi ylös minuun päin!"
"Näkikö hän teitä?"
"Kyllä. Hän sanoi: Tulkaa alas, jotta saan puhua kanssanne. Minulla on jotakin tärkeää sanomista teille!"
"Vastasitteko te hänelle?"
"Hengähdettyäni sanoin minä: odottakaa vähän! ja kiiruhdin alas portaita luoksenne. Mitä minun nyt on tekeminen?"
"Antakaa minun nähdä hänet ja minä olen sanova teille".
Me astuimme Naomin kamariin. Minä asetuin varovasti akuttimen taakse ja katsahdin ulos.
Tuossa hän oli tosiaan! Hän oli ajanut partansa ja viiksensä ja hänen tukkansa oli lyhyeksi leikattu. Mutta ei voinut erehtyä, kun katseli hänen tuimasti tuijottavia ruskeita silmiänsä tahi hänen laihankälpiän ruumiinsa liikenteitä, kun hän verkalleen käveli edes takaisin kuutamalla ja odotteli Naomia. Minä silmänräpäykseksi jouduin tunteitteni valtaan. Minä olin varmaan luullut, ett'ei John Jago enää ollut hengissä.
"Mitä minun on tekeminen?" kysyi Naomi toistamiseen.
"Onko meijerin ovi avoinna?" kysyin minä.
"Ei; mutta halkoliiterin ovi nurkan takana ei ole suljettu".
"Hyvä. Näyttäkää itsenne ikkunassa ja sanokaa hänelle: Minä tulen kohta!"
Ripsas tyttö totteli minua ilman vähintäkään arvelemista.
Minä en voinut laisinkaan olla kahdella päällä hänen silmiensä ja käyntinsä suhteen; hänen äänensä minä myöskin tunsin, kun hän alhaalta vastasi:
"Laittakaa niin, että hän puhuu teille siitä paikasta jossa hän nyt on", sanoin minä Naomille, "kunnes minä ehdin kiertää toista tietä halkoliiteriin. Sanokaa silloin pelkäävänne, että tulette herättämään huomiota meijerissä, ja viekää hänet nurkan ympäri, jotta minä voin kuunnella oven takana".
Me lähdimme molemmat asuinhuoneesta ja erkanimme hiljaa. Naomi seurasi neuvojani naisen nopealla älyllä. Minä olin tuskin ollut minuutinkaan verran halkoliiterissä, kun kuulin hänen puhuttelevan Naomia oven toisella puolen.
Ensiksi John Jago alkoi selvitellä, mistä syystä hän salaa oli luopunut talosta. Nöyryytetty ylpeys — suuresti nöyryytetty Naomin ylenkatseellisen kiellon ja Ambrosen solvauksen kautta — oli syynä hänen lähtöönsä Morwick'ista. Hän tunnusti lukeneensa kuulutuksen ja että kuulutus tosiaan oli yllyttänyt häntä pitämään itseään piilossa!
"Tultuani nauretuksi, solvatuksi ja ylönkatsotuksi", sanoi tuo raukka, "olin minä iloinen huomatessani, että muutamilla teistä oli tärkeitä syitä, joiden vuoksi te toivoitte minun palaavan. Teistä, neiti Naomi, nyt riippuu pidättää minua täällä ja houkutella minua pelastamaan Ambrosea nimeni ilmottamalla".
"Mitä te tarkoitatte?" kuulin minä Naomin kysyvän ankaralla äänellä.
Hän puhui hiljemmin; mutta minä kuitenkin voin kuulla hänen puhettansa.
"Luvatkaa minulle, että tahdotte ruveta vaimokseni", sanoi hän, "ja huomenna minä menen tuomarin luokse ja näytän olevani hengissä".
"Mutta jos kieltäisin?"
"Silloin minä taasen katoan, eikä kukaan teistä saa selkoa minusta, ennenkuin Ambrose on hirtetty".
"Oletteko kyllin ilkeä tehdäksenne, mitä sanotte, John Jago?" kysyi tyttö ääneensä.
"Jos te rupeatte meluamaan", vastasi hän, "tulette, niin totta kuin Jumala on taivaassa, tuntemaan käteni kurkussanne! Nyt on minun vuoroni, neiti; eikä minun kanssa ole leikkiä laskeminen. Tahdotteko minua mieheksenne — sanokaa jaa tahi ei?"
"Ei!" vastasi Naomi korkealla ja vakavalla äänellä.
Minä potkasin ylös oven ja tartuin häneen kiinni, juuri kuin hän kohotti kätensä Naomia kohden. Jago oli minua väkevämpi. Naomi pelasti henkeni. Hän survasi Jagon pistoolin syrjään, kun Jago vedettyään pistoolin lakkarista tähtäili päätäni. Luoti meni ilmaan. Samassa minä paiskasin Jagon kumoon. Pistoolin laukaus oli herättänyt koko talonväen. Naomille ja minulle onnistui pitää häntä kiinni, kunnes apua ehti saapua meille.