XVI.
Muuan seikka, joka kummastutti minua tavatessani vieraat hopeahäissä, on tässä mainittava. Eräs huomattu nainen oli tässä iloisessa juhlassa hiukan alakuloinen. Tämä nainen oli juuri juhlan kuningatar, itse talon emäntä.
Illan kuluessa huomautin herra Beldheimerin vanhimmalle pojalle tästä asiasta. Koska olin perheen vanha ystävä, saatoin puhua hänelle, kuten vanhalle tutulle ainakin.
"Meillä on ollut hyvin ikävä tapaus täällä", sanoi nuori Beldheimer; "eikä äitini vieläkään ole unohtanut mielestään tuota ikävää juttua. Useita vuosia sitten, kun sisareni vielä olivat lapsia, oli talossamme eräs englantilainen lastenhoitaja. Hän lähti meiltä pois, mennäkseen naimisiin, kuten meille silloin kerrottiin. Emme ole sen koommin kuulleet hänestä kerrottavan, ennenkuin äitini 8-10 päivää sitten sai kirjeen, jossa entinen lastenhoitaja sanoi olevansa suuressa kurjuudessa ja hädässä. Monen arvelun perästä oli hän erään ystävällisen rouvan kehoituksesta rohjennut kirjoittaa entiselle isännälleen ja muistuttaa heitä menneistä ajoista. Te tunnette äitini; hän on hyväsydämisin sekä kaikesta pahasta tietämättömin nainen maailmassa; on mahdotonta saada häntä uskomaan, että maailmassa on niin paljon pahaa. Äitini vastasi kirjeeseen ensi postissa, käski englantilaisen naisen tulla luoksemme ja lähetti hänelle myöskin rahoja matkaa varten. Kun isäni tuli kotiin ja kuuli mitä oli tapahtunut, kirjoitti hän kohta asiamiehelleen Lontoossa, pyytäen että tämä ottaisi selvää lastenhoitajan elämänvaiheista ja ilmoittaisi missä tämä oli asunut. Ennenkuin vastaus ehti saapuakaan, tuli lastenhoitaja luoksemme. Isääni hän teki inhoittavan vaikutuksen. Asiamiehen kirje, joka saapui muutamia päiviä myöhemmin, herätti isässäni epäluuloja. Lähdettyään luotamme, oli lastenhoitaja elänyt mitä häpeällisimmällä tavalla. Isäni puhui hänelle kahdenkesken: hän tarjosi naiselle, jos tämä lähtisi pois talostamme, rahasumman, jotta hän voisi palata Englantiin. Jos hän ei suostuisi lähtemään, uhkasi isäni valittaa asiasta viranomaisille ja nostaa hälinän. Nainen otti rahat vastaan ja lähti pois meiltä. Paluumatkallaan Englantiin näkyy nainen jääneen Metziin. Helposti voitte huomata, mimmoinen nainen hän on, saatuanne tietää, että tämä sama nainen joku päivä sitten seurusteli kapakassa erään renkinne, Joosef Rigobertin kanssa."
Nuoren Beldheimerin kertoessa näitä asioita, rupesin muistelemaan menneitä tapauksia. Mieleeni johtui, mitä Francis Raven oli kertonut vaimostaan, hänen olostaan lasten opettajattarena Saksassa. Hämärä aavistus asian todellisesta laidasta tunki sieluni läpi.
"Mikä hänen nimensä oli?" kysyin minä.
"Alicia Warlack", vastasi nuori Beldheimer.
Kuultuani tämän nimen mainittavan, oli minulla vain yksi ainoa ajatus: kiireimmän kautta palata kotiin. Kello oli silloin kymmenen illalla; viimeinen juna Metziin oli jo aikoja sitten mennyt. Ilmoitettuani sopivalla tavalla nuorelle ystävälleni asianhaarat, sovin hänen kanssaan, että lähtisin ensimmäisessä aamujunassa, enkä odottaisi aamiaista, kuten muut vieraat, jotka aikoivat olla kartanossa yötä.
Yön kuluessa mietin monta kertaa, miten lienee asiat Maison Rougessa. Tuon tuostakin johtui sama ajatus mieleeni palatessani kotiin varhain aamulla — maaliskuun 1 päivänä. Kuten tutkimuksista tuli selville, oli ainoastaan yksi henkilö talossa, joka tiesi mitä todellakin oli tapahtunut tallissa Francis Ravenin syntymäpäivänä. Kertokoon nyt Joosef Rigobert itse teille vuorostaan kertomuksen lopun — sillä tapaa kuin hän on sen kertonut lakimiehelleen ja minulle. —