KAHDESTOISTA LUKU.
Toinen käynti Englannissa, 1872.
Vaikka kuulijajoukot North Side Tabernaklet'issa olivat suuret ja kokoukset hedelmää tuottavat, oli Moodyn kumminkin mahdoton työskennellä kodeissa, koska sellaisia ei enää löytynyt. Tuli oli suurella alueella Tabernakletin ympärillä polttanut kaupungin tuhaksi. Mistä kansaa kerääntyi kokouksiin oli kerrassaan arvoitus. Sellaiset, jotka mökkinsä raunioiden sekaan pystyttivät, muuttivat alituisesti. Kun hän senvuoksi huomasi, että hänettä voitiin tulla toimeen Chicagossa ja hän halusi englantilaisten raamatuntutkijain jalkain juuressa tulla raamattua enemmän tuntemaan, päätti Mr. Moody vieläkin kerran lähteä Atlannin poikki. Hän matkusti kesäkuussa 1872.
Tämä käynti vaatii erityistä huomiota erään tapahtuman johdosta, joka epäilemättä merkitsi uutta käännekohtaa Mr. Moodyn elämässä.
Hän oli päättänyt olla minkäänlaiseen toimintaan ryhtymättä, jos hän vaan sitä voisi välttää; mutta eräänä päivänä meni hän rukouskokoukseen Old Baileyn luona, ja kokouksen lopussa pyysi Rev. Mr. Lessey, erään pohjois-Lontoon seurakunnan pastori, että hän seuraavana pyhänä saarnaisi hänen edestään. Mr. Moody suostui.
Paikka tuntui aamujumalanpalveluksessa sangen kylmältä ja kuolleelta. Kuulijat näyttivät jotenkin välinpitämättömiltä. Hänestä tuntui, ikäänkuin hän olisi tyhjää tavoitellut, ja näytti, että aamu oli mennyt turhaan.
Seuraava jumalanpalvelus oli kello puoli seitsemän illalla, ja saarnatessaan tunsi hän, ikäänkuin koko ilma olisi ollut Jumalan Hengellä täytetty. Hiljaisuus ylhäältä valtasi kansan ja todisti, että Jumala tutki heidän sydämiään. Hän oli vähäisen rukoillut sinä päivänä eikä voinut ymmärtää, mistä tämä siunaus tuli.
Kun hän oli saarnansa lopettanut, pyysi hän kaikkia, jotka halusivat pelastusta, nousemaan, että hän voisi rukoilla heidän edestään. Sadottain ihmisiä nousi kaikkialla kirkossa — näytti siltä kuin koko kuulijakunta olisi noussut.
Mr. Moody sanoi itselleen: "Nämä ihmiset eivät ymmärrä minua. He eivät käsittäneet, mitä tarkoitin, kun pyysin heitä nousemaan".
Hän ei Amerikassakaan ollut milloinkaan nähnyt niin monen nousevan eikä tiennyt, mitä tehdä, jonka tähden hän uudelleen pani heitä koetukselle.
"Nyt", lausui hän, "tulee kaikkien, jotka haluavat pelastusta, mennä kyselyhuoneesen".
He menivät sinne ja täyttivät huoneen, niin että useampia tuoleja täytyi siirtää sinne, että kaikki saisivat istumasijoja. Pastori oli hämmästyneenä ja Moody samoin. Kumpainenkaan ei ollut sellaista siunausta uskaltanut odottaa. Heillä ei ollut uskoa toivoakseen, että Jumala voisi pelastaa sadottain ja tuhansittain niin hyvin kuin yksittäin tai kaksittain.
Kun Mr. Moody uudestaan pyysi niitä, jotka todellakin halusivat tulla pelastetuiksi, nousemaan, nousivat kaikki. Hän ei tiennyt, mitä hänen oli tehtävä, jonka vuoksi hän pyysi kaikkia, joilla oli todellinen tarkoitus, kohtaamaan pastoria siellä seuraavana iltana.
Seuraavana päivänä matkusti hän Dubliniin, mutta tiistai aamuna sai hän sähkösanoman, jossa hänen palaamistaan vaadittiin ja ilmoitettiin, että pelastusta etsivien luku maanantaina oli suurempi kuin sunnuntaina. Hän matkusti takaisin ja piti kokouksia kymmenen päivää, ja neljäsataa henkeä otettiin silloin siihen seurakuntaan.
Jonkun ajan kuluttua selvisi tämä ihmeellinen Hengen vaikutuksen ilmauksen salaisuus. Siellä oli kaksi sisarta, jotka kuuluivat seurakuntaan, toinen niistä terve, toinen vuoteella viruva. Eräänä päivänä, kun tuo sairas nainen makasi vuoteellaan ja suri tilaansa, tuli hänelle se ajatus, että hän taisi rukoilla, ja sitten hän rupesi pyytämään Jumalalta, että hän elvyttäisi sitä seurakuntaa, jonka jäsen hän oli. Yötä ja päivää kohosi hänen rukouksensa Jumalan puoleen, mutta yhä pysyi seurakunta kylmänä ja kuolleena.
Eräänä päivänä luki hän sanomalehdessä kertomuksen muutamista kokouksista, joita Mr. Moody oli Amerikassa pitänyt, ja vaikk'ei hän häntä tuntenut, rupesi hän pyytämään Jumalalta, että Hän lähettäisi Moodyn siihen seurakuntaan.
Hänen sisarensa tuli kotiin samana pyhänä, jolloin Mr. Moody oli saarnannut, ja sanoi: "Arvaappas, kuka tänään saarnasi?" — Hän arvaili useita, joiden kanssa heidän pastorinsa tapasi vaihtaa saarnavuoroja.
Vihdoin sanoi sisar: "Se oli Mr. Moody Amerikasta".
Sairas sisar kalpeni ja lausui:
"Minä tiedän, mitä se sisältää. Jumala on rukoukseni kuullut".
Hän vietti iltapäivänsä paastossa ja rukouksessa, ja illalla tuli vastaus tulella taivaasta. Mr. Moody uskoi, että se oli juuri tämä herätys, joka toi hänet Englantiin takaisin seuraavana vuonna. Tästä johtui, että Rev. William Pennefather, kirkkoherra, ja St. Judes, Mildmay Park, Lontoo, ja Mr. Bainbridge, etevä methodisti-maallikko, Newcastle on Tyne, pyysivät häntä kokouksia pitämään. Mutta hän ei ollut aikonut kauvemmin pysähtyä, vaan palasi kolmen kuukauden kuluttua Amerikaan ja yhtyi perheesensä, innokkaasti kutsuttuna seuraavana vuonna Englantiin palaamaan.