SEITSEMÄSTOISTA LUKU.
Mr. Moody kansalaisena ja naapurina jokapäiväisessä elämässä
Northfieldissä.
Kun joku henkilö on tullut yleisesti tunnetuksi, huvittaa yleisöä myös tuntea hänen elämäänsä esiripun takana. Tahdotaan mielellään tietää, millainen se henkilö, joka nähdään puhujalavalla ja saarnatuolissa, on kotielämässään, ja mitä hänen naapurinsa hänestä ajattelevat.
Ei kenenkään yksityinen elämä kestä paremmin tarkastelua kuin D. L.
Moodyn, tarkastettakoon häntä sitte isänä, naapurina tai ystävänä.
Aina, kaikissa vaiheissa oli hän tosi kristitty, tosi mies.
Hänen kotinsa Chicagossa paloi tulipalossa v. 1871. Seuraavan talven asui hän itse tabernaklissa Chicagon pohjois-osassa, ja hänen vaimonsa ja lapsensa asuivat itäisessä kaupunginosassa. Seuraavat kolme vuotta kuluivat lähetysretkiin Englantiin, niin että hänellä Amerikaan, takaisin palatessaan ei vieläkään ollut vakinaista kotia.
Näin ollen läksi hän Northfieldiin äitiään tervehtimään. Hän päättikin asettua sinne vakinaisesti asumaan, niin että hän vaikutuksensa lomassa saisi olla äitinsä läheisyydessä. Siinä tarkoituksessa osti hän vanhan asuinrakennuksen, joka oli kivenheiton päässä hänen synnyinkodistaan.
Northfield on todellinen Uuden Englannin kaupunkien tyyppi. Sen historia ulettuu kaksisataa vuotta taaksepäin ajassa. Sen asema on erittäin ihana Connecticut virran rannoilla, juuri siinä paikassa, missä nuo kolme valtiota Massachusetts, New Hampshire ja Wermont yhtyvät. Mr. Moodyn kodista on ihmeellinen näköala Connecticut virran laaksoon ja etempänä Green Mountainin vuoristoylängön yli.
Vuosien vieriessä tuli kylästä todellinen Mekka Mr. Moodyn monien koulujen, suurten kokousten ja muiden laitosten kautta, joista tässä vain lyhyesti mainittakoon:
"Northfield Seminary", nuoria naisia varten, avattiin 3 p. marrask. 1879.
"Mount Hermon School", nuoria miehiä varten, suunniteltiin v. 1879 ja avattiin opetukselle 4 p. toukok. 1881.
Ensimmäinen "General Conference for Christian Workers" pidettiin v. 1880.
Ensimmäinen "World's Student Conference" pidettiin v. 1886.
"Northfield Training School" naisia varten avattiin v. 1890.
Ensimmäinen "Womens Conference" järjestettiin v. 1893.
"Northfield Echoes" lehti alkoi ilmestyä v. 1894.
"The general Eastern Depot of The Bible Institute Colportage
Association" Chicagossa, avattiin v. 1895.
"Camp Northfield" miehiä varten pantiin toimeen v. 1896.
Seikkaperäisempi kertomus näiden koulujen ja laitosten synnystä ja kehityksestä, mikä melkein tuntuu romaanilta, jätetään tuonnemmaksi.
Myöhempinä vuosina käytti Mr. Moody tavallisesti loka- ja huhtikuun välisen ajan saarnamatkoihin. Miten hänen perheensä ja opiskeleva nuoriso odotti hänen kotiintuloaan Northfieldiin noin 1 p. toukok.! Ei löytynyt ainoatakaan paikkaa, jota hän niin rakasti kuin Northfieldiä, ja hänen oli aina mielensä paha, jos hänen, vaikka lyhyemmäksikin ajaksi, täytyi kesäkuukausina matkustaa sieltä pois. Eräässä kirjeessä, päivätty: New-York City joulukuussa 1896 lausuu hän:
"Tämä kaupunki ei ole minun paikkani. Ellen olisi kutsuttu täällä jotakin toimittamaan, niin en ikänä enää astuisi tähän kaupunkiin, enemmän kuin mihinkään muuhunkaan. Täällä juostaan ja ajetaan lakkaamatta. Oi, miten kaipaan noita hiljaisia päiviä Northfieldissä".
Mr. Moody nousi varhain, kesäsin tavallisesti auringonkoitossa. Kuten jo eräässä edellisessä luvussa olen maininnut, käytti hän ylipäänsä aamuhetket raamatunlukuun ja Jumalan kanssa seurusteluun. Hän tapasi sanoa, että joka näin teki, ei koskaan voinut joutua etemmäksi kuin kahdenkymmenen neljän tunnin matkan päähän Jumalasta. —
Sattui kuitenkin usein, että hänen tarvitsi ennen aamiaista kiinnittää johonkin käytännölliseen kysymykseen huomionsa, toisinaan hänen taasen nähtiin rientävän "Mount Hermon School" opiston kyökkiin (neljän engl. penink. päässä hänen kodistaan) kello kuusi aamulla, tutkivan ruokaa, mikä aamiaiseksi valmistettiin ja maistelevan yhtä ja toista lajia päästäkseen sen laadun perille, taikka ajoi hän puutarhaansa noutamaan munia ja vihanneksia aamiaiseksi.
Tämän aterian hän nautti yhdessä perheensä kanssa kello 7,30, ja kohta sen perästä pidettiin aamurukous, jossa talon palvelijat ja muu työväki olivat läsnä. Mr. Moody luki kappaleen raamatusta ja piti sitte yksinkertaisen ja vakavan rukouksen.
Koulujen toiminta-aikana johti Mr. Moody tavallisesti kokouksen seminaarin kappelissa kello 9 e. pp. ja Mount Hermon School opistolla kello 12. Näissä lyhyeissä jumalanpalveluksissa, jotka kestivät noin kaksikymmentä minuuttia, pääsi Mr. Moody hengellisiin asioihin nähden läheiseen ja sydämmelliseen yhteyteen oppilastensa kanssa. Hän käsitteli ylipäänsä kristillisyyden perustotuuksia sangen käytännöllisissä ja persoonallisissa keskusteluissa, joista kaikenlaiset muotomenot puuttuivat. Hänen päätarkoituksensa oli auttaa opiskelevia syvempään Jumalan tuntemiseen, ja hän oli aina valmis kohtaamaan niitä puolitiessä, jotka olivat hengellisestä tilastaan levottomat. Viimeisinä aamuina, joita hän oppilastensa kanssa vietti, oli "ijankaikkinen elämä" heidän keskustelunsa aineena.
Kun hän kello yksi palasi kotiin Mount Hermon School opistolta, syötiin päivällinen. Tähän aikaan oli aamuposti jaettu.
Hänen kirjeenvaihtonsa oli sangen laaja, ja hän tahtoi mielellään avata joka kirjeen itse. Kirjeet, jotka koskivat eri kouluja, pantiin syrjään ja jätettiin asiaan kuuluville, ja yleisiä asioita koskevat kirjeet jätettiin tavallisesti hänen sihteerilleen. Erityisissä tapauksissa ilmasi Mr. Moody lyhyeillä huomautuksilla, minkälaisen vastauksen hän halusi annettavaksi. Kirjeisiin vastattiin nopeasti — uskonnolliset ja muunlaiset intoilijatkin saivat kohtelijaan vastauksen.
Muut tunnit päivästä kuluivat ahkeraan työhön sekä leikkiin. Hän valvoi persoonallisesti kaikkia noita suuria laitoksia Northfieldissä, Mount Hermonissa ja Chicagossa. Meidän tulee nimittäin muistaa, että hänellä, paitsi kaikkia toimia Northfieldissä, oli ylijohto "Chicago Bible Institute" nimisen laitoksen yli siihen kuuluvine vaikutushaaroineen vankiloissa ja leireissä, paitsi kaikkia niitä tavallisia aloja, joilla hänen "Colportage Association" vaikutti.
Hän kiinnitti tarkkaa huomiota niihin ehdoituksiin, joita suurten kesäkokousten järjestämiseen nähden tehtiin. On usein huomautettu, että paras puoli näissä suurissa kokouksissa oli se alkuperäisyys, se vapaa henki, mikä niissä vallitsi. Tämä onkin tuloksiin nähden totta, mutta nämä tulokset saavutettiin vasta kuukausia kestävien, tarkkojen valmistuksien ja erikoiskohtien pohtimisen jälkeen.
"Mr. Moodyn suuri johtokyky ilmenee kenties paraiten hänen taidossaan ottaa erikoiskohdat huomioon", kirjoittaa muuan ystävä. "Ei löydy mitään niin vähäpätöistä, joka ei ansaitsisi hänen tarkinta huomiotaan, sillä hän tietää, miten suuresti lopputulos on pikkuseikoista riippuvainen. Paitsi tätä erikoiskohtien huomioonottokykyä, on hänellä erinomaisen nopea käsitys- ja päättämiskyky".
Mr. Moody teki kymmenen muun miehen työn. Miten tämä kävi päinsä, pysyi aina salaisuutena, kunnes otettiin huomioon 1) hänen täysi luottamuksensa Jumalan johtoon kaikista pienimmissäkin ja siitä seuraava vapaus lopputuloksen pelosta; 2) hänen johtajakykynsä; 3) se seikka, että hän ripeesti teki sen, mikä kuului hänelle, ja jätti apulaisilleen sellaiset asiat, joita he saattoivat toimittaa.
Miten usein hän vaikeuden kohdatessa lausui: "Oi, jos saisin tavata
Kristusta viisi minuuttia ja kysyä häneltä, mitä hän tekisi".
Kaikki nämä asiat kysyivät Mr. Moodyn huomiota hänen kesä-"loma-aikoinaan;" mutta hänen parasta huviaan emme vielä ole maininneet. Hänestä jokaiselle ihmiselle tuli olla jotakin huvia. Moodyn lempityötä oli hänen puutarhansa ja hänen kananpoikansa. Hän kaipasi elämää ympärillään, hän halusi nähdä kehitystä. "Kirjoittakaa minulle oikein maanmieskirje", kirjoitti hän usein kotiinsa.
Hänen kirjeittensä joukossa löytyy yksi, joka voisi saattaa meitä siihen luuloon, että hän kaksikymmentä vuotta sitten poikakoulun sijasta Mount Hermonissa puuhasi maanviljelystä:
"Ostin poikakoulua varten kaksikymmentä viisi vanhaa lammasta ja kaksikymmentä viisi karitsaa", kirjoitti hän, "ja lähetin lehmät sinne, niin että meillä nyt on siellä kahdeksan lehmää ja lähes seitsemänkymmentä viisi kanaa. Yksi kalkkunoista hautoo. Aijon vielä hankkia ankkojakin, että elämä tulee oikein vilkkaaksi. Huomen iltana meillä on siellä seitsemän poikaa. Useampia odotan ensi viikolla".
Hänen puutarhaansa ei juuri tuottavasti hoidettu. Hän koetti siinä viljellä kaikenlaisia vihanneksia koulujen tarpeeksi. Ensimmäisenä hän tahtoi paikkakunnalla korjata sadon. Suuresti hän iloitsi, jos hän sai syyskuussa herneitä puutarhastaan. Kesäkuukausina varusti hän ainakin kymmenkunta perhettä joka päivä tuoreilla vihanneksilla.
Kananpojat tuottivat hänelle ruumiinharjoitusta, sillä hänen täytyi joka päivä kävellä puoli peninkulmaa (engl.) edestakaisin syöttämässä niitä. Joka kevät hän keinotekoisella hautomisella sai satoja — toisinaan tuhansiakin kananpoikasia.
Seuraava ote eräästä sanomalehdestä luo meille käsityksen D. L.
Moodysta kansalaisena ja naapurina:
"Tuota vanhaa sananpartta, 'profeetta ei ole ylenkatsottu paitsi isäinsä maalla', ei voida Moodyyn sovittaa, sillä tuskin voi kenkään todellisemmin olla kaupunkilaistensa kesken rakastettu ja kunnioitettu, kuin hän oli. Kaupungin kaikkien kansaluokkien kesken vallitsi hänen kuolemansa johdosta suru. Kaupunkilaiset ovat kansalaisena, miehenä ja hengellisenä työntekijänä kunnioittaneet häntä. Joskin kaikki eivät ole hänen uskonnollista vakaumustaan omistaneet, ovat he kuitenkin luottaneet hänen rehellisiin tarkoituksiinsa ja hänen vilpittömyyteensä ja ovat vakuutetut siitä, että hänen elämäntyönsä tulos on tuleville sukukunnille oleva pysyväisestä ja arvaamattoman suuresta merkityksestä. He tietävät, että Northfield maalaiskylästä on muuttunut yhäti kasvavaksi pirteäksi kaupungiksi, ja että siellä ja Mount Hermonissa on kohonnut kaksi valtion parhaita seminaareja, kaikki yksinomaan tämän miehen tarmon ja väsymättömyyden kautta. Kaikin tavoin on hän koettanut tehdä näihin kouluihin pääsön kaupungin pojille ja tytöille mahdolliseksi, ja moni kunnianhimoinen isä ja äiti on hänen ponnistustensa hedelmänä ollut tilaisuudessa suomaan lapsilleen hyvä kasvatus".
Viime kesänä kuuli hän eräästä vaimosta, joka pyykinpesolla elätti perhettään. Hänen tyttärensä piti aloittaa seminaarissa käynnin, mutta äiti epäili sen mahdollisuutta. Mr. Moody sanoi heti:
"Sanokaa johtajalle, että hän merkitsee hänet vapaaoppilasten joukkoon ja hankkii hänelle seminaarirakennuksessa huoneen. Oman kaupungin tytöt tarvitsevat ensi kädessä tulla autetuiksi".
Tämä esimerkki on vaan yksi monista. Muutamia vuosia sitten tarjosi hän erityisillä ehdoilla vapaaopetuksen ensimmäisenä vuonna Mount Hermonissa joka pojalle Northfieldissä ja Gillissä. Monet pojat ovatkin sittemmin vuosittain käyttäneet tätä tarjoumusta hyväkseen.
Hän oli aina valmis sekä varoilla että työllä edistämään kaikkia kaupungin parasta tarkoittavia suunnitelmia. Kun "The Village Improvement Society" perustettiin, merkitsi hän 100 dollaria katujen kuntoon saattamiseksi, vaikka hän tiesi, että ne tulivat käytettäviksi kaupunginosassa, joka oli kaukana sekä koulusta että hänen asunnostaan. Siitä perin on hän auliisti tätä yhdistystä auttanut ja tukenut sitä arvokkailla neuvoilla ja viisailla ehdoituksilla.
Hän iloitsi suuresti kaupungin mahtavista puista, eikä mikään häntä enemmän suututtanut kuin yritys vahingoittaa niitä. Oman talonsa ja seminaarin ympäri hän antoi istuttaa suuren joukon puita ja pensaita. Ja hänelle oli varmaan erinomainen ilo nähdä Seminary Hill täydessä kesäpuvussaan, kun hän muisti, että paikka hänen lapsuudessaan luettiin kaupungin hedelmättömimpien joukkoon.
Naapurina hän oli ystävällinen; sairaita ja kärsiviä hän oli aina aineellisella ja hengellisellä avulla valmis tukemaan. Monet makupalat hänen puutarhastaan joutuivat köyhien koteihin. Vaimoaan ja tytärtään hän kehoitti käymään sairaita ja tarvitsevia kaikissa kaupungin osissa auttamassa.
Syksysin, kun hedelmiä löytyi runsaasti, pääsivät seminaarin tytöt vapaasti hänen puutarhaansa ja viiniviljelyksiinsä. He saivat syödä minkä jaksoivat ja viedä vielä täydet korit huoneisiinsa. Joka syksy lahjoitti hän kaikki ylijääneet omenat omasta ja seminaarin puutarhasta sekä satoja kappoja, joita hän oli saanut lähellä asuvilta farmareilta, jaettavaksi Bostonin ja New-Yorkin köyhien kesken.
Hänellä oli piintynyt ennakkoluulo kaikkia komiteoja vastaan. Muutamia kuukausia sitte piti kokouksia alotettaman Town Hallissa, ja ehdotettiin mainittuun tarkoitukseen asetettavaksi komitea. Mr. Moody nousi ylös lausuen: "Me emme tahdo mitään komiteaa. Jos haluatte, että jotakin tulee tehdyksi, niin sanokaa herra sille ja sille, että hän tekee sen, niin se tulee tehdyksi. Yksi riittää muodostamaan minkä komitean tahansa. Jos komitea olisi valittu, niin ei Noan arkki koskaan olisi valmistunut".
Hän käyskenteli välistä tuntikausia kana- ja puutarhoissaan, mutta hänen ajatuksensa olivat sill'aikaa valmiit tärkeämpiä asioita pohtimaan, ja usein käveli joku hänen apulaisistaan hänen rinnallaan, keskustellen hänen kanssaan tärkeistä suunnitelmista.
Kun eivät kokoukset vaatineet hänen läsnäoloaan, vietti Moody illat perheensä keskuudessa. Maailman kehitystä hän seurasi lukemalla jokapäiväisiä sanomalehtiä. Hän ei lainkaan ollut mikään askeetta. Ei mitään työtä ollut niin tärkeätä, että se olisi saattanut hänen laiminlyömään velvollisuuksiaan tai oikeuksiaan perheenisänä. Hän seurasi innolla poikiensa tehtäviä koulussa ja yliopistossa ja otti heidän suruihinsa ja iloihinsa syvästi osaa. Nuorempana hän oli nopea kilpajuoksija ja häntä ei ainoakaan Chicagon pyhäkoulun oppilaista voittanut. Pastori F. B. Meyer nimitti häntä kerran rohkeimmaksi kaikista kuskeista. "Mihin ei minua niillä kääseillä vietykään!" Kuskista ei ollut mitään poiketa tieltä, kivuta aidan tai ojan yli ja ajaa suoraan jonkun ruohoisen mäen kukkulalle, jos hän sieltä halusi näyttää jotakin kaunista näköalaa, tai ajoi hän täyttä laukkaa pitkin jotakin äsken kynnettyä peltoa ales johonkin syvänteesen, selittääkseen keinoa, miten lähteestä johdettiin vettä "Mount Hermon School" opiston tarpeeksi.