VIIDESKOLMATTA LUKU.
Hajanaisia muistoja Mr. Moodyn elämästä.
Hämmästyttävä piirre siinä liikkeessä, joka D. L. Moodyn kautta syntyi, oli se seikka, ettei siinä huomattu mitään seisahdusta. Se oli yhtämittaista herätystä. Usein kuullaan sanottavan, että kun erittäin suuri hengellinen harrastus syntyy, laimenee se ennen pitkää ja sitä seuraa kylmä ja tuskallinen taantuminen. Mutta tässä kohdin ei asianlaita ollut niin. Alttaritulet paloivat koko ajan, eikä päivääkään koko vuotena kulunut, ettei jotain askelta eteenpäin otettu ja joku voitto evankeliumille voitettu. Toiset olisivat peräti uupuneet ja olleet pakoitetut lepäämään, mutta Mr. Moodyn suunnattomat varastot ruumiillista voimaa auttoivat häntä kestämään työtaakkoja, joiden alla toiset olisivat sortuneet. Silloinkin kun hän tunsi itsensä väsyneeksi ja tarvitsi lepoa, esiintyi hän toisinaan yhtäkkiä vahvana kuin jättiläinen ja näytti niin terveeltä ja voimakkaalta, ikäänkuin hän juuri olisi nauttinut pitempää virkalomaa.
Hänen vanha ystävänsä, eversti Hammond kertoo seuraavan esimerkin: "Mr. Moody tuli ylös luokseni eräänä pyhänä aamupäiväjumalanpalveluksen jälestä, silminnähtävästi aivan uupuneena. Hän heittäysi erääsen tuoliin ja virkkoi: 'Minä olen läpeensä rasittunut enkä voi ajatella, puhua tai toimia mitään. Siellä on kirkossa tänä iltana kokous — sinun täytyy ottaa se haltuusi. Minussa ei ole kerrassaan mitään jälellä'."
"Kun minä tiesin, ettei Mr. Moody milloinkaan pyytänyt apua, ellei hän sitä tarvinnut, niin lupasin minä tehdä hänen virkaansa. Määrättynä aikana menin Illinois Street kirkkoon ja löysin sen täpösen täynnä kuulijoita. Minun piti juuri aloittaa jumalanpalvelus, kun ovi avattiin ja Mr. Moody tuli tai paremmin ryntäsi sisälle seurassaan pitkä jono nuoria miehiä, joita hän oli kapakoista ja kadunkulmista koonnut ja joita hän nyt hänelle, kuten näytti, aivan uudessa tarkoituksessa toi muassaan".
"Hän hyppäsi puhujalavalle, tempasi laulukirjan ja aloitti, ja sen jumalanpalveluksen alusta loppuun saakka ei minulla ollut mitään muuta tekemistä kuin pysytellä pois tieltä".
"Mr. Moody oli pari tuntia levännyt, ja kun ei hänellä ollut iltakokousta edessään, läksi hän vanhaan työhönsä rekryyttejä kokoomaan, jossa toimessa hän sinä päivänä tavallista paremmin onnistuikin. Johdattaessaan heitä kirkkoon, heräsi hänessä joku sattuva ajatus, ja kadunkulman ja saarnatuolin välillä suunnitteli hän saarnansa, joka oli voimakkaimpia kaikista, joita häneltä olen kuullut".
On olemassa hauska kertomus siitä, miten Mr. Moody eräänä uudenvuoden päivänä kävi vieraissa kahdessasadassa perheessä. Hän läksi kotoaan aikoen käydä näin monessa paikassa ja hän todella ennättikin. Tietysti hän ei voinut muuta kuin hetken viivähtää joka paikassa, ja vierailu ei kestänyt missään kahta minuuttia kauvemmin. Hän hyppäsi vaunustaan parin ystävänsä saattamana, jotka hän oli ottanut mukaansa, kiirehti sisään, katseli ympärilleen ja sanoi: "Minä olen Moody; kaiketi tunnette minut? Kuinka on laitanne? Minä toivotan teille onnellista uutta vuotta. Rukoilkaamme!"
Sitten hän lankesi polvilleen, ja muutamia sanoja rukoiltuaan hän kiireesti nousi, tarttui hattuunsa ja istuutui vaunuunsa jälleen. Seuraavassa talossa tehtiin samoin ja niin edespäin. Iltapuolella olivat hänen molemmat ystävänsä, jotka olivat seuranneet häntä, aivan väsyneitä, niin että heidän täytyi lähteä kotiin; mutta Moody jatkoi, ja kun hän oli lopettanut, näytti hän voivan tehdä saman vielä kerran. Tämä on kuvaava esimerkki sekä hänen ruumiilliseen voimaansa että intoonsa nähden. Hevosetkin sinä päivänä väsyivät, ja hänen täytyi käydä loppumatka jalkasin, mutta hän piti päälle loppuun asti ja kävi kaikissa paikoissa, jotka hän oli listaansa merkinnyt.
Mr. Moody perusti erään auttajayhdistyksen, nimeltä "Työtoverit" (Yokefellows). Heidän tehtävänä oli mennä yleisille paikoille, käydä kodista kotiin ja seistä katujen kulmissa kaikkialla levittääkseen lentolehtisiä ja painettuja kutsumuksia kokouksiin Illinois Street-kirkossa ja Farwell Hallissa. Missä vaan paljon kansaa oli koolla, nähtiin näitä nuorukaisia, ja täten pysyi Mr. Moodyn työ aina yleisölle tunnettuna ja edistyi voimalla. Muuan nuori mies kertoo, miten hänestä tuli Työtoveri-Yhdistyksen jäsen ja lähetystyöntekijä:
"Minä olin muukalainen Chicagossa. Eräänä pyhäaamuna seisoin muutamassa kadunkulmassa lähellä Mr. Moodyn kirkkoa ja katselin ympärilleni tietämättä, minne mennä tai mitä tehdä. Mr. Moody, joka parhaillaan lähetti Työtovereita heidän aamutyöhönsä, tuli luokseni ja sanoi tuttavallisesti: 'Katsokaa tässä, ottakaa tämä paperikäärö ja asettukaa tuohon kadunkulmaan ja antakaa lehtinen jokaiselle ohikulkevalle'."
"Minä tulin iloiseksi kuullessani ystävällisen äänen, ja koska mielelläni halusin jotakin tekemistä, niin otin lehtiset ja jakelin ne neuvon mukaisesti ja olen siitä perin ollut yhdistyksen jäsen".
On hauska seurata muutamien kehitystä niistä puoleksi villiintyneistä pojista, jotka joutuivat Moody-lähetyksen vaikutuksen alaisiksi. Se oli uuden elämän alku monelle heistä. He huomasivat kuinka tyhmää ja alentavaa oli sonnin elämä; heidän ajatuksensa tulivat suunnatuiksi parempaa kohti, heidän oman arvonsa tunto ja oikeutettu itsetietoisuutensa heräsi ja sen armon vaikutuksesta, jonka alaiseksi he tulivat, kasvoivat he hyödyllisiksi kansalaisiksi ja jaloiksi ihmisiksi. Mr. Moodyn aate oli panna kukin johonkin toimeen. Senvuoksi hän tavallisesti aina, tullessaan uudelle paikkakunnalle, saarnasi tekstistä "Kullekin oma tehtävänsä" siten herättääkseen uinailevia uskovaisia toimintaan ja saattaakseen heitä lähtemään työhön kaikkialle, missä he mahdollisesti voivat saada jotakin aikaan tai tehdä jotakin hyvää.
On hyvin tunnettu tosiseikka, että Mr. Moody aina lämpimästi suosi sitä liikettä, joka on Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen nimellä tunnettu. Hän omisti paljon aikaa ja paljon työtä sen menestyksen eteen Chicagossa, ja se kasvoi hänen johdollaan kuten hänen lähetystyönsäkin, kunnes hän ei tiennyt, missä löytää kotia sille. Ensin oli yhdistyksellä huoneustonsa metodistikirkon alueella, mutta tämä tuli ennen pitkää liian ahtaaksi, etenkin sittenkun uusia osastoja oli järjestetty. Oli selvä, että nuorille miehille oli oma koti hankittava, ja uuden rakennuksen aikaansaaminen tuli nyt vakavaksi rukousaiheeksi. Suuria vaikeuksia näytti kuitenkin asettuvan tielle, ja jokainen, jolla olisi ollut vähemmän vahva usko, olisi heti alussa kadottanut luottamuksensa ja jättänyt koko hankkeen. Mutta Chicagossa löytyi suuria rikkauksia; siellä löytyi jaloja miehiä, joilla oli yleviä käsityksiä kristillisestä anteliaisuudesta; tarvittiin ainoastaan että heidän sydämensä tulisivat liikutetuiksi, niin heidän kukkaronsa kyllä avaantuisivat ja tarvittavat varat saataisiin.
Monien täytyi jokapäiväisistä rukouskokouksista tilan puutteen tähden palata takaisin, ja oli selvä että suurempi huoneusto oli hankittava. "Ainoa keino tämän aikaansaamiseksi", huomautti eräs ystävistä, "on Mr. Moodyn nimittäminen yhdistyksen puheenjohtajaksi". Hänen menestyksensä varojen hankkimisessa Illinois Street kirkon rakentamiseksi on tunnettu. Mr. Moodylla on enemmän intoa kuin tietoa — niin ajattelivat monet; häneltä puuttui se kehitys ja hienostuminen, jota korkeampaan kristilliseen vaikutukseen katsottiin välttämättömäksi; löytyi monta ylhäistä, jotka välinpitämättömyydellä kohtelivat hänen työskentelyään. Tämä nuorten miesten yhdistys oli nyt voimakkain koko Lännen pohjoisosassa. Sen jäsenien joukossa oli monta etevää miestä; he olivat kehittyneitä, jalostuneita, kykeneviä edullisella tavalla yleisiä jumalanpalveluksia johtamaan, ja nyt ehdotettiin yleisesti heidän johtajakseen nuorta miestä, jonka, ainoa suositus oli se, että hän menestyksellä oli saanut järjestetyksi pelastustyön ja perustanut kirkon köyhän väestön keskuuteen.
Mr. Moodyn valitsemista toimeen vastustettiin monelta taholta, mutta hän ja hänen ystävänsä voittivat vilkkaan, vaikka ystävällisen vaalitaistelun jälkeen, ja jälestäpäin huomattiin, ettei mikään toimenpide yhdistyksen historiassa siinä määrässä ole lisännyt sen vaikutusvaltaa ja menestystä. Useimmat hänen vastustajistaan taipuivat nöyrästi päätöksen alle siinä luottamuksessa, että jos Herra oli hänet erityiseen tehtävään kasvattanut, niin oli siinä kyllä, eikä heillä ollut oikeutta käydä asiaa toiseksi muuttamaan.
Suunnitelma, jonka Mr. Moody uuden rakennuksen hankkimiseksi ehdotti, käsitti osakeyhtiön perustamista kahdellatoista luottamusmiehellä, jotka olisivat edesvastuunalaiset uuteen rakennukseen nähden ja hoitaisivat sitä. Osakkeista maksettaisiin kuuden prosentin korko, sittenkun rakennus oli valmistunut. Tämä korko hankittaisiin antamalla rakennuksessa sellaisia huoneita vuokralle, joita ei yhdistys omaan tarkoitukseensa tarvinnut. Jos tulot koituisivat korkoa suuremmiksi, niin jäännös käytettäisiin osakkeiden lunastamiseen, ja tätä suunnitelmaa seuraamalla pääsisi yhdistys vähitellen velasta vapaaksi. Kun näin kävisi, alettaisiin kaikki tulot käyttämään yhdistyksen vaikutuksen laajentamiseksi ja siten edistettäisiin sen suuria hengellisiä tarkoitusperiä.
Huomioon otettava seikka on, että tämä nuori mies, jota monet hänen ollessaan puheenjohtajana katselivat epäilevin silmin, vieläpä selittivät hänen olevan kaikkeen hyvään mahdottoman, ennen pitkää hankki osakkeita tähän yritykseen 100,000 dollarin arvosta. Tämä ei ainoastaan tehnyt uhkean rakennuksen rakentamisen mahdolliseksi vaan osoitti samalla mitenkä taitavan liikemiehen käsissä yritys oli. Rakennuskomitea valitsi viisaasti kyllä paikan kaupungin kauppakeskustassa, missä se ei ainoastaan ollut helposti jokaisen löydettävissä, vaan jossa myös korkeasta vuokramaksusta sopi antaa vapaita huoneita vuokralle. Rakennuksessa löytyi lukuhuoneita, rukouskokoushuoneita, komiteahuoneita ja konttorihuoneustoja eri osastoille sekä sitäpaitsi suuri, 3000 henkeä vetävä sali. Se oli kaikissa suhteissa täydellinen, tarkoitustaan vastaavasti sisustettu rakennus.
Se avattiin pyhäiltana 29 p. syysk. 1867 — ja vihittiin juhlallisesti Jumalan kunniaksi ja palveluspaikaksi. Tämä tapahtuma vaikutti harvinaista liikettä kaupungin uskonnollisissa piireissä. Suunnaton ihmispaljous kokoontui, ja tuon suuren puhujalavan täytti joukko eteviä pastoreja eri tunnuskunnista, kaikki valmiita tunnustamaan yrityksen menestystä, ja kaikki toivottaen Jumalan siunausta yhdistyksen vaikutukselle. Presidentti Moodyn esitelmän pääsisältö oli seuraava:
"Jos mikään seikka on Chicagolle erityisesti omituista, niin on se nopeus, jolla tämä kaupunki sekä suuruuteen, rikkauteen että kauppaan nähden kehittyy. Mutta kaikesta tästä saavuttamastamme nopeasta menestyksestä ei kuitenkaan mikään ole niin merkillistä, kuin se, mikä N.M.K.Y:stä on kohdannut".
"Viime kuukautena, kun rakennus on ollut valmistumaisillaan, lausui joku minulle: 'Älä tule ylpeäksi'. Tämä on hyvä neuvo. Minä tunnen ennen kaikkia ja elävämmin kuin ennen koskaan, että Jeesus on tämän suuren työn meidän edestämme tehnyt. Ja tästä ihmeellisestä siunauksesta minä tahdon, että te kiitätte häntä".
"Muutamia vuosia sitten tämä yhdistys heikkeni heikkenemistään, ja yhteen aikaan se oli melkein kuolemaisillaan. Ne, jotka sen järjestivät, erehtyivät luullessaan, että kun he vaan avaavat muutamia huoneitapa ilmoittavat että niissä tullaan pitämään kokouksia, niin syntiset kyllä itsestään tulevat pelastusta etsimään. Mutta he huomasivat ennen pitkää, että jos he tahtoivat eksyneitä pelastaa, niin tuli heidän etsiä heitä syrjäisiltä ja pimeiltä paikoilta, jossa he ovat Kristuksen evankeliumin valkeudelta peitossa".
"Silloin aloimme etsiä heitä ja noutaa heitä kokouksiin. Näin Kristus käskikin meidän tekemään. Ja kun nyt olemme totelleet häntä ja työskennelleet hänen neuvonsa mukaan, on hän auttanut meitä rakentamaan tämän huoneen. Mutta minusta näyttää, ikäänkuin yhdistys vasta olisi aloittanut työnsä. Tosin löytyy niitäkin, jotka väittävät, että olemme saavuttaneet voimamme korkeimman kohdan. Mutta meidän täytyy liittyä ristin ympäri; meidän täytyy käydä kaupungin kimppuun ja valloittaa se kokonaan Kristukselle".
"Kun näen nuorten miesten tuhansittain vaeltavan kuoleman tietä, tunnen minä ikäänkuin lankeevani Jeesuksen jalkain juureen, pyytäen rukouksilla ja kyyneleillä häntä tulemaan pelastamaan heitä ja auttamaan meitä saattamaan heitä hänen luokseen. Hänen vastauksensa meidän rukouksiin ja hänen siunauksensa meidän työhömme nähden antavat heille oikeuden uskoa, että meistä vielä on lähtevä voimakas vaikutus, joka on ulettuva läpi koko maakunnan, vieläpä läpi kaikkien maakuntien ja joka vihdoin toisellakin puolen atlanttia on auttava meitä saattamaan syntisiä Jumalan luo".
"Me olemme liiaksi kauvan tyytyneet vaan puolustusasemaan. On aika panna kaikki voimansa liikkeelle ja samota suoraan keskelle vihollisten leiriä".
"On sanottu, että yhdistyksen vaikutus nyt on onnellisessa mitassa ja että sillä on käytettävänään niin paljon varoja, kuin tarvitaan; mutta jos alkaisimme niin ajattelemaan, niin tulisi siitä meille kuolema. Kun herkeämme koettamasta vaikutustamme laajentaa ja koota siihen tarvittavia varoja, niin muutumme elottomiksi ja kuiviksi kuten muutamat Europan rikkaista laitoksista, jotka ovat laiskuuteen vajonneet ja ruvenneet mädäntyneen puun tavoin lahoamaan, koska 'he ovat rikkaat eivätkä mitään tarvitse'. Meidän täytyy pyytää rahoja, rahoja, enemmän rahoja joka kokouksessa, mutta ei pitääksemme yhdistystä sen nykyisellä kohdalla vaan laajentaaksemme sen vaikutusta".
"Meidän tulee rakentaa koteja nuorille miehille ja nuorille naisille, lähetyskouluja, armelijaisuuslaitoksia, erilaatuisia parannuslaitoksia niin hyvin kuin paikkoja viatonta huvitusta, hengellistä ja yhteiskunnallista kehitystä varten, niin ettei nuorisollamme olisi mitään oikeutettua syytä antautua niihin verkkoihin, joita saatana kaikkialla koko kaupungissa heidän tielleen virittää".
Joku on sanonut, että N.M.K.Y:n tehtävä on hävittää lahkoeroitus, ja Mr. Moody näkyi tässä tilaisuudessa asettuvan samalle pohjalle, sillä hän huomautti sitä seikkaa, että henkilöitä kaikenlaisilla uskonnollisilla nimillä otettiin jäseniksi ja saivat yhdistyä yhdeksi ainoaksi kristilliseksi perheeksi. Innostus oli kokouksessa sangen suuri, ja oltiin sydämmellisesti iloisia siitä että oli onnistuttu toteuttamaan jalo tuuma, joka tarkoitti kaupungin nuorten miesten hyödyttämistä ja keskustan muodostamista hengelliselle toiminnalle, jonka vaikutukset epäilemättä tuntuisivat kautta koko pohjois-Lännen.
Yhdistyksen taloudenhoitajana oli tähän aikaan Mr. Farwell, jonka avutta Mr. Moody tuskin koskaan olisi saanut aikaan, mitä hän Chicagossa toimitti. Tämä mies muistutti vahvaa tornia. Hän oli sekä sydämmellisen hyvä että antelijas. Missä hän vaan näki tilaisuuden hyväntekemiseen, käytti hän sitä hyväkseen. Mr. Moody oli jo aikaisemmin kokenut hänen antelijaisuuttaan, ja koko Amerikan uskonnollisessa historiassa löytyy tuskin ainoatakaan nimeä, joka kristityltä yleisöltä ansaitsee enemmän kunniaa, kuin Mr. Farwell, tuo rikas ihmisystävä ja nöyrä Herran työmies Chicagossa. Hänen puheensa tässä tilaisuudessa oli seuraava sisältöinen:
"Kaksikymmentäviisi vuotta sitten nähtiin joukko pyörien päälle asetettuja tynnyreitä kuljetettavan pitkin Chicagon likaisia katuja, joista jaettiin järvestä noudettua vettä perheille. Vähän myöhemmin onnistuivat jotkut saamaan vetensä pitkin puuränniä eräästä pienestä vesisäiliöstä, joka täytettiin liikanaisen voiman avulla sen ajan ainoan jauhomyllyn höyrykoneesta".
"Silloin joku yrittelijäs kapitalisti tuumi rakentaa jättiläissäiliön, niin suuren että siitä riittäisi vettä koko kaupungille, ja sen maan, jolla tämä rakennus nyt sijaitsee, osti tarkoitusta varten Chicago Hydraulic Company. Mutta kaupungin nopea kasvaminen osoitti tuuman epäkäytännölliseksi, ja kaupungin hallinto otti asian omiin käsiinsä ja rakensi joka kaupunginosaan suuria vesisäiliöitä, jotka täytettiin läheltä rantaa otetulla, enemmän tai vähemmän likaisella vedellä".
"Tämän järjestelmän on vuorostaan syrjäyttänyt tunneli, jonka kautta raikasta vettä syvältä järvestä — loppumattomista varastoista — johdetaan koteihimme".
"Kun tämän rakennuksen muureja alettiin pystyttää juuri tälle paikalle, mikä kerran valittiin keskussäiliön sijaksi, ja ne nyt siunataan hengelliseksi keskustaksi, josta toivomme, että elämän puhdasta vettä on vuotaileva kaikille tahoille ihmisten janoa sammuttamaan — olen minä huomannut, että Jumalan käsi oli kaikessa tässä mukana, ja että, siunatessamme häntä järven syvyydestä saadun puhtaan veden edestä, meidän myös tulee ylistää hänen hyvyyttänsä, joka on opettanut meitä menemään lahkolaisuuden matalien ja sameiden rantojen ohi saamaan hengellistä elämäämme Kristuksen sydämmen kirkkaista syvyyksistä, ja lähettämään siunauksen virrat tähän suureen kaupunkiin kristillisen yhdistyksen kautta, joka ei tunne kirkko- ja uskontokuntien eroitusta".
"Tämä rakennus on käytännöllinen esitys Kristuksen kirkon yhteydestä. Täällä emme ole baptisteja tai metodisteja tai presbyteriläisiä; me olemme vaan uskovaisia. Ja jos Herran tahto niin on, niin ei mikään ole minua enemmän ilahuttava, kuin nähdä tämän yrityksen tuloksena täydellinen ja sydämmellinen yhdistys kaikkien välillä, jotka meidän Herraa Jeesusta Kristusta rakastavat, yhdistys, joka hävittää käsitysten eroituksen ja tekee hänen kirkkonsa yhdeksi kokonaisuudeksi moninaisuudessa, niin että on yksi laidun, yksi lauma ja yksi paimen".
"Tämä yritys, jonka onnellista täydentymistä tänä iltana vietämme, on kauan ollut tuumailun alaisena. Mutta vasta viime aikana on kellä tahansa ollut kylliksi uskoa käsittämään sen nykyistä laajuutta. Hyvä onkin, että sitä on tuonnemmaksi siirretty, muuten olisi siitä kenties suuren keskussäiliön sijasta tullut vaan tavallinen vesitynnyri".
Mr. Georg H. Stuart Philadelphiasta, lausui m.m. tässä tilaisuudessa:
"Minä olen matkustanut kahdeksan sataa penikulmaa (engl.) vaan saadakseni olla läsnä tämän ensimmäisen rakennuksen vihkimisessä, mikä koskaan kristillisille nuorille miehille on rakennettu. Sallikaa minun ajatuksessa viedä teidät erääsen puotiin Pyhän Paavalin kirkkomaalla Lontoossa, ja tutustuttaa teitä vähäpätöiseen liikemieheen, nimeltä Georg Williams, joka 1844 oli kauppa-apulaisena siellä. Hän tapasi kutsua tovereitaan omaan pieneen huoneesensa rukoukseen — ja näiden kokousten tuloksena oli 6 p. kesäk. 1844 perustettu yhdistys nimellä 'Lontoon Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys'. Sieltä on yhdistys levinnyt kautta Europan ja Amerikan, ja se toiminta, jota kaikenlaiset kelpo miehet kaikenlaisten onnettomien ja huonojen kumppaniensa eduksi harjoittavat, on osoittautunut hyödylliseksi ja voimalliseksi".
"Chicagon N.M.K.Y. syntyi hengellisen herätyksen tuloksena ja oli ensimmäisiä, joita on ollut olemassa. Se oli samalla aikaisimpia ja onnistuneimpia lähetysyhdistyksiä, jotka toimivat sisällisen sodan aikana. Jumala on ollut kanssanne. Tuhannet sotilaat ovat teille lausuneet: 'Jumala siunatkoon teitä!' ja kun sota nyt on loppunut, odottavat lukemattomat tuhannet syntiset, että jatkatte rauhantointanne hänen nimessään".
"Vuonna 1865 saavutti yhdistyksemme täysikäisyytensä; ja nyt nuoruuden toivolla ja miehuuden voimalla varustettuna aloittaa se uutta ja loistavaa rataansa., kaikkien kristillisen kirkon haarojen luottamuksella siunattuna ja heidän lahjoillaan kannatettuna. Piirtäkää senvuoksi lippuunne tuon sankarillisen lähetyssaarnaaja Careyn sanat: 'Koettakaa tehdä suuria Jumalan eteen ja odottakaa suuria Jumalalta'".
Tämän uhkean rakennuksen tarkoitukseensa vihkiminen oli suuren ilon aiheena, ja N.M.K.Y:n ystävät kaikkialla tunsivat että heidän työnsä oli saanut mahtavan kohotuksen. Kaikkialla kysyttiin: "Oletteko kuulleet hyviä uutisia Chicagosta?" Toiset kaupungit seurasivat esimerkkiä, ja monet Amerikan parhaimmista rakennuksista ovat valmistetut suunnattomilla kustannuksilla täyttämään nuorten miesten hengellisiä tarpeita ja valmistamaan heille tilaisuus pakenemaan niitä pauloja ja kiusauksia, joita niin usein heidän tielleen asetetaan. Loppupuolella yllämainittua kokousta annettiin rakennukselle nimi, joka siltä tähän asti oli puuttunut. Siellä näytti sen nimestä vallitsevan vain yksi mielipide. Mr. Moody nousi ja lausui: "Se oli juuri komiteapuheenjohtajamme jalomielinen 30,000 dollarin lahja, joka teki maan oston mahdolliseksi, ja joka alusta pitäin herätti meissä toivon sen tuloksen saavuttamisesta, minkä tänä iltana näemme. Antaaksemme sille kunnia, jolle kunnia kuuluu, ehdotan minä, että panemme tämän rakennuksen nimeksi Farwell Hall. Kaikki, jotka suostuvat, lausukoot 'hyvä'".
Mahtava "hyvä" huuto kaikui kaikkialta todistaen antajan yleistä suosiota kansan keskuudessa. Mr. Moody, joka oli käytännöllinen mies, ja aina osasi ottaa tilaisuudesta vaari, pyysi että kaikki läsnäolijat antaisivat apuansa, ja hänen ehdotustaan tervehdittiin suosiolla. Suuremmoinen keräys pantiin toimeen.
Tuntuu kummalliselta kun tämänlainen hyvä yritys onnettomuuden kautta häviää. Ei kestänyt kauvan, ennenkuin tämä ihana rakennus oli tuhkana. Kaikkialla oli hämmästys sen johdosta suuri ja peljättiin, että tämän perästä olisi mahdoton saada omaa kotia nuorille miehille Chicagossa aikaan. Mutta ne ainekset, joista Moody ja hänen apulaisensa olivat tehdyt, voittivat kaikki vastukset, ja työ edistyi, melkein kuin ei mitään olisi tapahtunut.
Mitä oli tehtävä, kun niin monen kuukauden kova työ yhdessä ainoassa tunnissa joutua liekkien uhriksi? Usko voi voittaa tulen ja veden ja kaikenlaisen pahan. Ennenkuin se tuli oli sammunut, joka hävitti tämän uuden ja ihanan rakennuksen, joka vaan osaksi oli vakuutettu, oli uusi keräys pantu toimeen rahojen hankkimista varten vahingon korvaamiseksi. Mr. Moody ja Mr. Farwell saivat tämän työn toimekseen. Miten se tapahtui, on kaikille tuntematonta, eikä olekaan tarpeellista kenenkään sitä tietää; lopputuloksena vaan oli, että uusi koti nuorille miehille kohosi vanhan raunioista.
Mr. Moody oli neljä vuotta N.M.K.Y:n puheenjohtajana ja olisi ollut kauvemminkin, jos hän olisi suostunut tulemaan jälleen valituksi, mutta hän tuli sensijaan varapuheenjohtajaksi ja Mr. Farwell puheenjohtajaksi. Erilaisia suunnitelmia tehtiin varojen hankkimiseksi, jotta uuden rakennuksen velka saataisiin kuitatuksi ja yhdistyksen toiminta edistetyksi.
Muun muassa pantiin komeat juhlapidot toimeen Tremont Housessa, joihin kaupungin pastorit ja johtavat liikemiehet kutsuttiin. Epäilemättä tiesivät kaikki, minkätähden heitä tähän tilaisuuteen oli kutsuttu. He käsittivät selvästi, mitä Farwellilla ja Moodylla oli mielessä. Ihmiset ovat tavallisesti juhlapöydässä istuessaan ystävällisellä, antelijaalla mielellä, ja tässä tilaisuudessa onnistuttiin herättämään sangen suuri innostus yhdistyksen toimintaan nähden. Ensin vedottiin osakkeiden omistajiin pyynnöllä, että nämä lahjoittaisivat osakkeita, ja sitten käännyttiin muiden puoleen uusien varojen saamiseksi. Tuuma osottautui hämmästyttävän hyväksi, ja suuri joukko rahoja kerääntyi. Löytyi hyviä ystäviä, jotka suorittivat juhlapitojen kulut, ja yhdistyksen kassa sai täten tarpeellisen lisäyksen, joten voitiin juoksevat menot suorittaa ja kohdata seuraavan vuoden työkautta. Tämä tapaus todistaa, miten helposti Mr. Moody keksi keinoja rahojen hankkimiseksi. Itse teossa hänellä aina oli oivallinen menestys, kun keinot ja välikappaleet olivat kysymyksessä.
Minkätähden hänellä oli niin paljon parempi menestys kuin muilla? Tämä kysymys esitettiin usein, ja monet ihmiset jäivät neuvottomiksi koettaessaan selittää hänen aineellista menestystään. Mutta siinä ei ollut mitään salaperäistä. Hän oli vakava mies, kokonaan työlleen uhraantunut, jolla aina oli suurenmoisia suunnitelmia toisten hyväksi ja joka rehellisyytensä ja selvän arvostelukykynsä vuoksi oli ajattelevien liikemiesten keskuudessa voittanut suurta kunnioitusta. Hän sai kokoon miljoonan dollaria, kun muut eivät saaneet tuhatta.
Tässä maassa on aina löytynyt rikkaita kristillisiä perheitä, jotka ovat tunteneet, etteivät parempaan voi rahojaan uhrata kuin käyttää niitä niihin tarkoituksiin, joita Mr. Moody edusti. Ei lainkaan ole luultava, että hän vielä läheskään oli tyhjentänyt kaikki mahdollisuudet rahojen hankkimiseen yrityksiinsä. Yksi seikka oli kaikille selvä: hän ei koettanut itseään rikastuttaa. Hän olisi voinut jättää jälkeensä suuren omaisuuden, mutta hänen jälkeenjättämänsä omaisuus on hänen suuri nimensä, hänen koulunsa nuorten kasvatusta varten ja ne joukot, jotka hänen saarnansa kautta tulivat siunatuiksi. Hän rakensi muistomerkin itselleen lukemattomissa sydämmissä, ja hänen nimensä ja maineensa on säilyvä kauvemmin kuin marmori ja pronssi.
Moodyn elämässä kumoutui se väite, että ankara työskentely ja alituinen tarmonsa kuluttaminen välttämättömästi on elämälle ja terveydelle tuhoa tuottava. Hän kyllä kuoli vaan kuudenkymmenenkahden vuoden vanhana, ja on kyllä mahdollista, että liiallinen ponnistus hänen viime vuosinaan joudutti loppua, mutta jää sittenkin tosiseikaksi, että hän väsymättömästi, enemmän kuin miehenijän oli katkeamattomassa toiminnassa, useinkin erinomaisesti liikuttavien näkyjen keskellä, jolloin ilma hänen ympärillään oli erinomaisessa määrässä hengellistä sähköä täynnä, ja joukot taipuivat hänen palavaan pyyntiinsä luopumaan synnistä ja omistamaan se yksinkertainen, pettämätön usko, jonka järkähtämätön apostoli hän oli. Tämä jännitys ei kuitenkaan hänen hermojaan pilannut tai muuttanut häntä ärttyisäksi olennoksi. Ollen viime vuosinaan vielä laajempiin suunnitelmiin taipuvainen ei hän koskaan kadottanut rahtuakaan järkähtämättömästä uskostaan siihen evankeliumiin, jota hän saarnasi, ja hänen kulkunsa siihen asti kun tuo tuhoisa tauti vihdoin kuudennenkymmenennen vuoden rajapylvään tuolla puolen hänet yllätti, oli kuva ylipäänsä terveestä ja muuttumattomasti iloisasta miehuudesta.
Hänen työnsä merkityksestä harrastuksen herättäjänä evankeelisessa kristikunnassa alempaa kansaluokkaa kohtaan ei löydy vähintäkään epäilystä. Niidenkin kirkon miesten, jotka hänen menettelytapojaan paheksuivat, täytyi myöntää, että ne olivat erittäin tehokkaita yksinkertaisen kansan sekä saavuttamiseksi että herättämiseksi. Kun Robert Ingersoll aloitti hyökkäyksiään kristittyä uskoa vastaan koristellen esitystään loistavalla kaunopuhelijaisuudella ja teroitellen nuoliaan purevalla ivalla ja terävällä sukkeluudella, tunsivat monet vakavat uskovaiset, että seurakuntaa uhkasi todellinen vaara.
Mutta kaikki tämän kuuluisan epäuskonsankarin kaunopuhelijaisuus ei saanut aikaan kymmenettä osaa niin pysyväistä vaikutusta ihmisten sydämmiin ja mieliin, kuin Moodyn suora, yksinkertainen puhe, hänessä asuvan rehellisen uskon vahvistamana ja Sankeyn liikuttavien laulujen tukemana. Nämä uskonsankarit yhdessä eivät ainoastaan suuremmaksi osaksi hävittäneet sitä, mitä Mr. Ingersoll oli aikaansaanut; he kykenivät päälle päätteeksi kääntämään pakoveden toiseen suuntaan ja sytyttämään kristilliseen uskonelämään uutta tulta.
Kristilliselle kirkolle oli todella suuri etu saada viimeisellä kolmanneksella yhdeksättätoista vuosisataa omistaa niin uskollinen, peloton ja toimelijas sotilas kuin Dwight L. Moody.
Moody oli erinomainen kyky. Se palava into, joka hänessä hehkui, levitti lämpöä minne ikänä hän tuli ja lämmitti kylmiä ihmisiä lämminsydämiseen vaikutukseen. Siitä johtui, että kirkot kaikkialla ilolla tervehtivät hänen tuloaan, hyvin tietäen että se tuotti innostuksen kauden, joka kesti vielä kauvan hänen poislähtönsä jälkeen. Hän tunsi maailman, hän käsitti inhimillisen luonteen ja hänellä oli rakkaudesta uhkuva myötätuntoisuus sitä kohtaan. Tuo vanha sananparsi vihasta syntiin ja rakkaudesta syntiseen toteutui erinomaisen täydellisesti hänessä.
Mr. Moody suoritti suuren tehtävän. Monet tuhannet sekä miehet että naiset elävät parempaa elämää, senvuoksi että hän on ollut olemassa. Näiden koroitetut, laajentuneet ja puhdistetut elämät ovat hänen jaloimpia muistomerkkejään. Jalon miehen teot säilyvät hänen kuoltuaan ihmiskunnan siunaukseksi.
Herätyssaarnaajanakin erosi hän suuresti edellisen sukupolven vanhanaikuisista herätyssaarnaajista, jotka peloittivat syntisen katumukseen pidättelemällä häntä kuilun päällä, jossa hän taisi nähdä kadotuksen vaaleankeltaisten liekkien selvästi osoittavan haluaan ahmia häntä. Mr. Moodylla oli epäilemättä aivan samat käsitykset tulevaisen rangaistuksen laadusta ja kestävyydestä, kuin hänen edeltäjilläänkin. Mutta kenties lievitti hänen itsensä tietämättä tämän opin näennäistä kovuutta hänen syvä luottamuksensa Jumalan hyvyyteen ja rakkauteen. Tälle kohdalle hän usein pysähtyi eikä koskaan jättänyt siitä huomauttamatta, silloinkin kun hän kosketti tulevaisen rangaistuksen varmuutta. Tämä piirre hänen varoituksissaan eroitti hänet suuressa määrässä vanhemmista herätyssaarnaajista, ja vaikutti paljon suurempaa vastaanottavaisuutta, kuin mitä hänen edeltäjäinsä osaksi oli tullut.
Vaan ei tässäkään kaikki. Mr. Moody oli mies, jolla oli erinomaisen selvä huomiokyky. Hengelliseen juoruamiseen hän ei puuttunut eikä paljon niitä kärsinyt, jotka sitä tekivät. Ollen itse kansanmies, ymmärsi hän vaistomaisesti, miten hän voi kansan sydämmet saavuttaa. Vaikka häneltä kirjallinen sivistys puuttui, oli hän alallaan yksi aikansa voimakkaimpia ja suurinta menestystä saavuttaneita puhujia. Hänen puhemuotonsa oli puhdasta, voimakasta ja vakuuttavaa, ja hänen ajatuksensa olivat aina puetut yksinkertaiseen anglosaksilaiseen kieleen, jota aina mielellään sekä kuunteli että luki.
Ollen todellisella inhimillisellä myötätuntoisuudella ja samalla erinomaisella käytännöllisyydellä varustettu mies, valitsi hän elämäntehtäväkseen saarnata evankeliumia, koska hän katsoi sen hyödyttävän sekä nykyistä että tulevaista maailmaa. Toisinaan sai hän runsaita palkinnolta osakseen, mutta hänelle olisi ollut saman tekevä, jos köyhyys ja unhotus olisi häntä kohdannut. Missään suhteessa hän ei itsekkäitä tarkoituksia palvellut.
Viimeisinä vuosinaan kehittyi Mr. Moody monessa suhteessa. Hän lueksi ja tutki muutamia aineita suurella menestyksellä, ja hänen tuttavuutensa monen etevän miehen ja naisen kanssa Europassa ja Amerikassa laajensi hänen näkökantaansa. Hänen kasvatuslaitoksensa Mount Hermonissa ja Northfieldissa mies- ja naispuolisia oppilaita varten ansaitsevat täydellisesti niiden osalle tulleen myötäkäymisen. Ja nämä mainiot koulut ovatkin kenties tuon suuren evankelistan pysyväisimmät muistomerkit. Hänen sanansa olivat välikappaleina lukemattomain uudestisyntymiseen, ja hänen tahrattoman ja hyödyllisen elämänsä muisto on oleva kehoitukseksi niille, jotka häntä tunsivat.
Ensimmäisinä vaikutusvuosinaan oli Moody taistelevan kirkon ruumistunut perikuva. Hänen lähikäypäisyytensä teki usein hienotunteisiin ihmisiin huonon vaikutuksen. Kun hän oli innossaan päässyt korkeimmilleen, ei hänen persoonallinen läsnäolonsa ollut voittava, hänen äänensä oli karkea ja esiintymisensä kömpelöä. Mutta hänessä ilmeni samalla kertaa rohkeuden ja sanomattoman vakavuuden piirre; ja se voima ja mestarillinen kyky, jolla hän noita suunnattoman suuria kansajoukkoja johti, tuotti hänelle kunnioitusta niiden joukossa, jotka tutkivat hänen voimaansa ja menettelytapansa omituisuutta, vaikk'eivät hänen periaatteisiinsa yhtyneetkään. Niiden, jotka hänen esitelmiään kirjoittivat muistiin, oli usein muistiinpanojaan puhtaaksikirjoittaessaan vaikea hänen katkonaista kieltään tasotella, mutta tämä johtui hänen valtavasta, kiivaasta lausuntotavastaan.
Hänen yksinkertainen, suora englanninkielensä oli kansan kieltä; hän puhui sitä lyhyeihin, innostusta uhkuviin lauseisin puettuna, ja siinä ilmeni sama koruton yksinkertaisuus, mikä Bunyanille on omituista. Sen vaikutus noihin suunnattomiin joukkoihin oli toisinaan ihmeteltävä. Se tuotti huokauksia ja innostusta; ja kun hän oli lopettanut, tai oikeimmin kun Sankey oli jonkun valtavista lauluistaan laulanut, tulvaili seurauksena siitä pitkä jono syntisiä "kyselyhuoneesen".
Kirjailijanakin oli Mr. Moodylla laaja vaikutus. Hänen etevimpiä tuotteitaan ovat: "Kristuksen tuleminen" (1877); "Sana ja tie" (1877); "Salainen voima eli menestyksen salaisuus kristillisessä elämässä ja työskentelyssä" (1881); "Tie Jumalan luo ja miten se on löydettävä" (1884); "Iloisia uutisia" (1876); "Nuolia ja kertomuksia" (1877); "Hyviä mietteitä ja keskusteluja" (1877). Sekä kirjailijana että saarnaajana oli suoruus ja yksinkertaisuus huomattavimpia ominaisuuksia Mr. Moodyn esitystavassa. Suuren osan hänen saarnoistaan muodostivat kertomukset, mutta ne olivat aina huolellisia, voimakkaita ja vakuuttavia. Hän rakasti erittäin raamatullisia vertauksia, ja hänen saarnansa perustuivat suureksi osaksi niiden esitystapaan ja opetuksiin.
Kahtenatoista viimeisenä vuotena kasvoi työskentely kasvatuksen eteen
Northfieldissa suunnattomassa määrässä.
Ensin avasi Moody oman kotinsa muutamille nuorille tytöille ja aloitti siten tyttökoulunsa. Sen perästä rakennutti hän vähäpätöisen rakennuksen toiselle puolen tietä; sitte rakennettiin East Hall, joka maksoi 30,000 dollaria. Sitte seurasi Frederick Marquand Hall, joka maksoi 60,000 dollaria, ja oli lahja Marquand suvulta. Sitte rakennettiin Stone Hall. Lisäksi rakennettiin uusi kirjastorakennus 20,000 dollarin hinnasta, sekä vielä toinen samanhintainen makuuhuoneita sisältävä rakennus. Vieläkin kaksi rakennusta rakennettiin, joihin yhteensä mahtui 300 tyttöä.
Koulurakennukset käsittävät yli 200 tynnyrinalaa maata, joka on kauniiksi puisto- ja metsikkömaaksi istutettua, ja on romantillisen kauniin Bonar Glen nimisen laakson läpileikkaama. Keinotekoinen 24 tynnyrinalaa käsittävä järvi on 4000 dollarin kustannuksella kaivettu. Mount Hermonin koulu nuorukaisia varten on noin kahden penikulman (engl.) päässä Northfieldista. Sen asema on erinomainen Connecticut virran läntisellä rannalla ja käsittää 400 acresta maata, josta on maksettu 12,500 dollaria. Tämän koulun aikaansaamiseksi lahjoitti Mr. Hiram Camp, New Havenista 25,000 dollaria. Se aloitettiin vanhassa farmirakennuksessa, johon rakennettiin puurakennus lisäksi, aijottu harjoitussaliksi.
Sitte rakennettiin neljä kivirakennusta ja suuri päivällissali. Mutta ennen pitkää olivat nämä rakennukset riittämättömät, ja senvuoksi rakennettiin Cronley Hall sekä toinen päivällissali, niin että saatiin tilaa vieläkin 200 oppilaalle ja sitäpaitsi kokoussaleja, kirjastohuoneita, museo j.n.e. Enemmän kuin tuhannen nuorta miestä ja naista, kahdestatoista eri kansakunnasta, on näissä kouluissa opiskellut. Mr. Moody ei ollut mikään uskonnollinen kiihkoilija. Hänen erinomaista tarmoaan uskonnollisessa suhteessa seurasi vapaamieliset ja valaistut käsitykset kasvatuksesta, jonka käytännöllisestä tuloksesta koko maailma on hyötynyt.
"Ole hyvä, ja sinä olet oleva onnellinen". Siinä Mr. Moodyn elämänohje, jota hän kuolemaansa saakka seurasi. Jos joku on tämän yksinkertaisen perusohjeen todellisuutta epäillyt, niin olisi hän löytänyt sen sisältämän lupauksen täytännön tutkimalla tämän suuren evankelistan elämää. On tuskin koskaan löytynyt miestä, joka suuremmalla ilolla ja sydänlämmöllä on omistanut ja pannut käytäntöön kristillisyyttä kuin Mr. Moody.
Hänen elintehtävänsä oli milloinkaan "olla tilaisuutta kadottamatta jonkun onnelliseksi tekemiseen", ja kun ei tilaisuuksia ilmaantunut, etsi hän niitä. Neljänkymmenen vuoden ajan oli Mr. Moodyn tehtävänä ollut "tehdä ihmisiä onnellisiksi". Jos hän olisi saman tarmonsa ja kekselijäisyyskykynsä käyttänyt jossakin liike- tai ammattihaarassa, niin olisi hän epäilemättä koonnut itselleen suuren omaisuuden. Nyt sen sijaan oli hän yhtä köyhä kuollessaan, kun evankelistavaikutustaan aloittaessaan, lukuunottamatta sitä maailmallista rakkautta, kunnioitusta ja kiitollisuutta, joka tuhansista sydämmistä hänelle tulvaili.
Mr. Moodyn menestys ei rajoittunut Amerikaan. Englannissa syntyi hänen kauttaan suuri liike, ja Lontoon alhainen kansa pysähtyi kuuntelemaan tätä reipasta, lämminsydämmistä uusenglantilaista, joka astui alas heidän omalle kannalleen ja ojensi sydämmellisesti lämpimän kätensä, samalla kun hän tarjosi heille uskonnon, jota ei harjoitettu säkissä ja tuhassa vaan riemulla ja kiitollisuudella.
Siinä oli Mr. Moodyn menestyksen salaisuus. Hän nousi puhujalavalle — se sai olla mikä tahansa, nimeen ja tunnustukseen katsomatta — hymyily huulillaan ja silmissään, joka oli käytännöllisen elävänä esimerkkinä siitä, mitä hänen uskontonsa hänelle itselleen merkitsi. Opinmuoto ei hänen vaikutuksensa ulettuvaisuutta rajoittanut, sillä Mr. Moodyn väite oli, ettei Kristus välittänyt mistään uskontunnustuksista vaan "saarnasi evankeliumia kansalle".
Penkit eivät milloinkaan olleet tyhjinä eikä niissä olijat nukkuneet, kun Mr. Moody saarnasi. Henkilöt, jotka eivät koskaan käyneet kirkossa, jotka kerskasivat "omasta uskonnostaan", "moraali-uskonnostaan", perustuva "selvään järkeen" ja "tosi seikkoihin" takana lihalle mukava logiikka — tällaiset henkilöt menivät kuulemaan Moodyn saarnaavan ja Sankeyn laulavan saadakseen suoraan sanoen uutta inspiratioonia heidän iloisuudestaan ja ihaillakseen heidän uskoaan.
Mrs. Moody, hänen vaimonsa, lausui kerran, kun oli kysymys siitä, tokko hän ennen kuolinsanoman tuloa toivoi parantumista: "Hänen uskonsa parantumiseen oli rajaton ja ihana; hänellä ei ollut muuta toivoa kuin saada parantua. Hän oli iloinen ja koetti tuskattomina hetkinä viekotella meitä nauramaan. Me emme näyttäneet hänelle mitään postista, mutta emme voineet estää häntä ajattelemasta. Koulut olivat hänelle levottomuuden lähteenä. Oppilaat maksavat, nähkää, vaan puolet opetuskustannuksista, ja toinen puoli saatiin Mr. Moodyn ponnistusten kautta".
"Jotakin Mr. Moodyn elämästä? Se on ollut elämä täynnä työskentelyä; työskentelyä, jota hän rakasti, työskentelyä, joka teki hänet esikuvaksi kaikille niille, joilla oli onni saada elää hänen läheisyydessään. Hänen mielenlaatunsa oli aina ollut rakastettava ja nöyrä ja hänen luonteensa voimakas ja horjumaton. Pelkkä hänen läsnäolonsa vaikutus oli ihmeellinen. En muista päivää tai edes tuntiakaan Mr. Moodyn elämästä, jolloin hän oli lakannut evankeliumiaan saarnaamasta, ei tosin aina sanoilla; hänen uskontonsa ei myöskään ollut pelkkää raamatun lukemista. Se oli usein siinä, mitä hän ei pukenut sanoihin, silloin kun useimmat meistä olisimme puhuneet, tai ilmeni se kädenpuristuksena tai ystävällisenä tekona, jota ei milloinkaan kukaan muu käsittänyt, kuin se, joka sitä tarvitsi. Puolisona, isänä, neuvonantajana ja kumppanina on hän aina toiminut saarnansa mukaisesti, ja hänen luottamuksensa Jumalaan on auttanut meitä läpi monen vaikeuden, ja tehnyt matkamme monen raivaamattoman taipaleen poikki miellyttäväksi".
Kristikunta kadottaa hänen kuolemansa kautta suuren kyvyn, joka omisti aikansa ihmisten ja yhteiskunnan parantamiseksi. Hänellä oli edeltäjänsä ja on oleva seuraajansa. Jossakin on tänä päivänä jonkun kauppapuodin tiskin takana tai jollakin rautatieasemalla joku nuorukainen, joka tulee hänen työtään jatkamaan, niinkuin hän jatkoi Finneyn työtä, ja niinkuin Finney pitemmän väliajan perästä jatkoi Wesleyn ja Whitefieldin työtä.
Mikään ei ole totuudesta etempänä kuin se käsitys, että ihmiset sellaiset kuin Mr. Moody luovat itselleen tilaisuudet. Ne sattuvat heidän tielleen ja he käyttävät niitä hyväkseen. Yhteiskunnassa on aina suuria hengellisiä voimia olemassa. Siellä löytyy suuria hengellisiä tarpeita. Ihmiset eivät senvuoksi ole uskonnollisia, että uskontoja on olemassa. Uskonnot ovat senvuoksi olemassa, että ihmiset ovat uskonnollisia. Jokaisessa elämässä, miten surutonta ja väärää se lieneekin, miten ahkeraa ja ahertavaa, miten tietämätöntä ja jokapäiväistä, löytyy kuitenkin hämärä, sanaton halu saada maailmankaikkeudesta selvitys; jano, heikko, katkonainen ja vähäpätöinen, mutta siitä huolimatta todellinen, sanan tai sanoman perään, joka panisi sielun tasapainoon, saattaisi elämän korkeamman päämääränsä kanssa yhtäpitäväisyyteen ja sopusointuun, vapauttaisi ihmiset tottumuksen ja himojen kahleista ja suuntaisi heidän elämänsä ylhäisyyttä kohti.
Tämä kaipaus on yleinen. Se on todellisesti joka ihmisen sisällisenä kokemuksena olemassa. Joko se selitys hyljätään tai hyväksytään, että tämä johtuu hengellisistä tai jumalallisista ihmisen alempaa elämää ympäröivistä voimista, jää sittenkin se kaikille selväksi tosiasiaksi, että halu ja kaipaus sopusoinnun saavuttamiseksi sielun ja ympäröivässä maailmassa vanhurskaina pidettyjen kappalten välillä, voidaan joka luonteessa huomata ja on yhteistä kaikille ihmisille. Tämä totuus on yhtälailla kokemuksen todistama ja yhtä silmäänpistävä kuin mikä muu tahansa inhimillisen luonteen alueella.
Milloin tahansa Mr. Moodyn kaltainen mies, rehellinen, kaunopuhelijas, täynnä uskoa ja vakavuutta astuu tämän sanattoman synnistä vapautumisen kaipauksen eteen, on vastakaiku silmänräpäyksellinen. Onnistutaan aivan samasta syystä kuin evankeliumin ensimmäinen sanoma voitti ihmiset, kun se heikkona ja tuntemattomana sanomana pienen kansan kautta heikolla ja sopertavalla kielellä esitettiin roomalaiselle maailmalle. Tämä sanoma voitti silloin, koska se vastasi ihmisten tarpeita. Se voittaa nytkin, koska eivät ihmiset ole muuttuneet ja sanoma on sama.
Tämä alkuperäinen olosuhde, josta suuren uskon voima ja väkevyys riippuu, himmenee kaikkien niiden konemaisuuksien paljoudesta, joita kirkot ovat tämän sanoman ympäri latoneet; se himmentää sen tarkoitusta, peittää sen valoa ja tylsentää sen miekantapaisten sanojen terää. Jonkun kerran pesee ihminen viikon liat päältään, panee parhaimmat juhlavaatteena päälleen, vaeltaa rauhallisesti pitkin hiljaisia katuja astuu puolihämärään, kauniisen huoneesen, kuulee hurmaavaa musiikkia ja lepää mukavasti pehmeällä sohvalla; mutta siellä on hän kaukana siitä taistelusta ja niistä kiusauksista, siitä liasta ja hiestä, siitä synnistä ja niistä kärsimyksistä, jotka hänen työnsä aikana pakoittivat häntä korkealla äänellä huutamaan ja panivat häntä valtavasti vapauttajaa kaipaamaan.
Tuo suljettu penkinovi, matoilla peitetty käytävä, koristeltu ikkunalasi ja sen himmeä, hengellinen valo ovat peloittavana vastuksena jokaiselle saarnaajalle, kun hän ihmisille tahtoo kuvata keinoa, jolla tästä kuoleman ruumiista päästään, jota he laahaavat tuskalla perässään Se on kaikki tyyni arvokasta, mikäli se koskee kirkon säilyttämistä hyödyllisenä ja pyhänä laitoksena, jonka suojassa miehet, naiset ja lapset ovat rauhassa ja mukavassa turvassa; mutta kun on kysymys ihmisistä, joiden pyrkimys parempaa kohti on tämän maailman ja sen hälinän tukahuttama ja alaspainama, on se tarkoitukseensa kelpaamatonta.
Mutta taitava herätyssaarnaaja kääntyy ihmisten puoleen silloin juuri, kun nämä ovat syntiin kyllästyneitä, kun he ovat työnutuissaan ja tulevat suoraan kadulta jokapäiväisen elämän kuuman uunin käry vielä vaatteissaan, epäonnistumisen tunteen alaspainamina, joka meitä kaikkia masentaa koettaessamme oikein ja hyvästi toimittaa rehellistä päivätyötämme. Kun silloin puhuja tällaisille jossakin vajassa, katoksessa tai sellaisessa paikassa, missä ihmiset ovat tehneet työtä, hikoilleet ja kantaneet päivän kuorman ja helteen, esittää yksinkertaista pelastuksen sanomaa, joka vastaa heidän tarpeitaan ja koskettaa heidän sisimpää olentoaan, syntyy aivan varmaan se, mitä ihmiset kutsuvat herätykseksi.
Niiden hämmästystä herättävien ilmiöiden todellisuutta, jotka seurasivat Mr. Moodyn työtä tähän suuntaan, on yhtä mahdoton epäillä kuin mitä muuta yhteiskunnallista ihmistä tahansa. Aloittaen toimintansa varastohuoneissa, vajoissa ja saleissa, siirtyi hän sittemmin kirkkoihin ja sai siellä aikaan, mitä muut ihmiset eivät kyenneet tekemään. Hänen teknillinen kykynsä oli parhainta lajia. Hänellä oli täydellisesti koulutettu ja vallassaan oleva ääni, joka oli ihmeteltävän väkevä ja läpitunkeva. Mutta nämä ajalliset lahjat eivät olisi olleet minkään arvoisia ilman hänen rehellisyyttään, vakavuuttaan ja hänen vahvaa vakuutustaan siitä, että joka kellon näppäys ratkaisi jonkun sielun ihmisyysonnen. Hän oli peloittavan vakava.
Tämä täytti hänen sielunsa tulella. Hän löysi ihmiset heikkoina ja jätti heidät väkevinä. Hän tuki heikkoa päätöstä. Hän täytti tyhjät elämät, antaessaan päämaalin niille. Monet lankesivat. Monet kadottivat ensimmäisen rakkautensa. Mutta suuret joukot jäivät pysyväisiksi, joiden elämät todistivat, että he olivat löytäneet, mitä he etsivät, ja ovat nyt vuosikausia kanssaihmisiään palvelleet.
Tällaisia sai hän aikaan. Mutta koko hänen merkillisen elämänsä ajan ei mikään ollut hänelle itselleen tai yleiselle katsojalle selvempää kuin se seikka, että hänen todellinen voimansa oli sen evankeliumin ilmoittamisessa, jonka hän oli saanut, sellaisena kun se alussakin ilmoitettiin, totutuista tavoista, muotomenoista ja kaikenlaisesta konemaisuudesta vapaana, jotka vain heikontavat sen yksinkertaista suoraa totuutta. Mr. Moodyn kuolema herätti surua tuhansissa sydämmissä, ei ainoastaan Amerikassa vaan myös Suurbritanniassa ja Irlannissa. Häneltä tosin puuttui ne edut, joita syntyperä ja kasvatus tuottavat, mutta hänestä oli hänen väkevän persoonallisuutensa, palavan kiivautensa, täydellisen vilpittömyytensä ja pettämättömän kestävyytensä kautta tullut merkillinen henkilö hengellisen työskentelyn alueella.
Mr. Moody ei milloinkaan koettanut muodostaa omaa lahkokuntaa vaan saarnasi Kristuksen evankeliumia kokonaisena, jättäen sanankuulijoilleen vapauden liittyä mihin seurakuntaan halusivat.
Kun hän matkusteli Mr. Ira D. Sankeyn kanssa, kohtasi heitä kaikkialla menestys, vaikka heidän usein oli voitettava esteitä, joita ennakkoluulosta evankeliumin vapaata saarnaa kohtaan heidän tielleen asetettiin. Vaikka he etupäässä kääntyivät sellaisten henkilöiden puoleen, jotka eivät olleet seurakunnan jäseniä, kävi kuitenkin tuhansia miehiä ja naisia kaikista eri tunnuskunnista heidän kokouksissaan. Tämä lisäsi etenkin kokousten voimaa, samoinkuin toiselta puolen Mr. Moodyn kiivaus Jumalan kunnian eteen täten tuli todistetuksi, ja tuloksena tästä oli uuden elokkaisuuden ilmeneminen kaikkialla kirkollisten laitosten hengellisessä työskentelyssä.
Kaikkien pastorien vaikea ratkaistava probleemi on kysymys, kuinka kansan alemmat kerrokset parhaiten saavutettaisiin. Saarnat kirkossakävijöille, jotka mielellään kuuntelevat, muodostavat osan vaan ei kirkon koko tehtävää. Nekin lampaat, jotka eivät ole lammashuoneessa, kaipaavat paimenen hoitoa. Mr. Moody läksi ulos avaraan maailmaan, ulos kaduille ja kujille ja tarjosi kätensä muukalaiselle vieden häntä hengellisen vaikutuspiirin sisäpuolelle. Hän kehoitti ihmisiä olemaan hyviä ja tekemään hyvää ja osoitti heille, että ajallisessakin suhteessa ne ovat siunattuja, jotka rehellisesti vaeltavat.
Maailma on hänen kuolemansa kautta köyhtynyt, mutta rikastunut hänen elämänsä kautta, ja tuhannet siunaavat Jumalaa ja tulevat ikuisesti häntä siunaamaan sen sanoman tähden, jonka he tämän miehen kautta ovat kuulleet. Hänen esitelmissään ei ollut erinomaista kaunopuhelijaisuutta, s.o. sellaista jota ihmiset pitävät kaunopuhelijaisuutena, eikä hänen esiintymisessään liioin ollut erinomaista majesteetillisyyttä, hän oli suora ja yksinkertainen, tavoiltaan ja näöltään melkein halvan näköinen. Ja sittenkin voitti hän ihmiset kuin taikavoimalla, koska hän oli niin totinen, ja kun hänellä oli heille sanoma saatettavana. Hänestä voidaan sanoa kuin kerran Johannes Kastajasta: "Hän ei tehnyt yhtään merkkiä, mutta kaikki mitä hän on sanonut Jeesuksesta on totta".
Ne "kesäkoulut", joita tuossa pienessä rauhaisassa Northfieldissa pidettiin, ovat tehneet sen kautta maailman kuuluisaksi ja vaikuttaneet enemmän, kuin mitä yhdessä tuokiossa voidaan arvata, kristillisen uskonnon lisääntymiseksi täällä kotimaassa ja muualla.
Mr. Moody ei milloinkaan ottanut vastaan rahoja palvelustensa palkaksi, vaikka hän kyllä otti lahjoja vastaan aikaansaamansa työskentelyn kannatukseksi. Kerrotaan, että eräs ystävä piti hänen aineellisesta puolestaan huolta ja valmisti siten hänelle tilaisuuden vapaasti saarnata rahallisten asioiden häntä häiritsemättä, jotka usein kyllä asettuvat esteeksi evankeliumin työmiehille. Ja täten työskenteli hän loppuun saakka ilman muita siteitä kuin Mestarin rakkaus.
Merkillinen on todella se historia, jonka tämän oppimattoman maalaispojan elämä meille esittää. Kaikki siitä lähtevät opetukset eivät kenties heti hänen kuolemansa jälestä osoittaudu. Mutta muutamat ovat selvät ja ansaitsevat hyvästi tulla vaarinotetuiksi.
Ensinkin oli hän todellisesti vilpitön ja ilman pelkoa. Uskonto oli hänen kaikkensa, ja senvuoksi oli hänen uskonsa suuri.
Toiseksi oli Mr. Moody suora. Hän ei paljon kärsinyt jumaluusopillisten teoriojen saivarruksia. Hän tiesi, että maailma oli vajonnut syntiin ja voitiin pelastaa vaan evankeliumin kautta, tämä oli hänen uskontunnustuksensa ja hänen saarnansa perusjuuri. Ja me voimme meidän aikamme pastoreille vakuuttaa, että vaikka ihmiset ovat niin kutsutuille dogmeille välinpitämättömiä ja vihaavat tyhjiä muotomenoja, kuuntelevat he mielellään ja hyötyvät tuosta vanhasta Jeesus Natsarealaisen ilmoittamasta rakkauden sanomasta. Toiset voivat täyttää kirkkonsa yhtä helposti kuin Moodykin, jos he vaan ovat vilpittömiä ja esittävät yksinkertaisen evankeelisen sanoman.
Kolmanneksi hän oli ihminen, "Jumalan jaloin teko". Hänellä olisi saattanut olla enemmän kirjallista tietoa; yliopistosivistyksen omistaminen on edullista. Hänellä olisi saattanut olla enemmän tottumusta seurustelutavassaan, vaikka hän itse teossa oikeastaan aina vähän halveksi hienostumista yhteiskunnallisessa suhteessa korkealla olevissa henkilöissä. Mutta hän oli ylevämielinen ja omasi laajan sydämen sekä suuren rohkeuden ja oli vaistonsa kautta hienosti sivistynyt mies, ja nämä ominaisuudet tuottivat vaikutusvaltaa hänelle.
Ja hänen jälkeensä jättämä vaikutus on kestävä kauan, niinkuin sellainen vaikutus aina kestää. Suokoon Jumala, että meillä olisi monta sellaista miestä, sillä maailma tarvitsee heitä! Nimestä ja tunnuskunnasta riippumatta surevat kaikki sellaisen miehen poislähtöä ja liittyvät jäseninä tuohon pieneen perheesen Northfieldissa, tuossa pienessä valkeassa huoneessa ikivanhan Round Topin juurella.
Olkoon vaan, että "sydämmen uskonnolla" on vähemmän huomattava sija amerikalaisten elämässä kuin ennen; mutta katsoen Mr. Moodyn tasaisesti lisääntyvään vaikutusvaltaan on vaikea näyttää sitä väitöstä toteen. Hänen viimeinen kuulijakuntansa Kansas Cityssä sanottiin olleen suurimman, mitä hänellä tässä maassa milloinkaan on ollut. Mutta hänen työnsä vanhurskauden levittämiseksi ei suinkaan viime aikoina niihin rajoittunut, joita hän äänellään saavutti. Joka kesä kokoontui joukottain oppineita ja sivistyneitä miehiä hänen kouluunsa Massachusetts maakunnassa tältä yksinkertaiselta mieheltä oppimaan sanan istuttamisen salaisuuden ihmisten mieliin. Senvuoksi on luultava että viimeisinä aikoina paljon suuremmat joukot olivat hänen vaikutuksensa alaisia kuin siihen aikaan, jolloin hänen maineensa herätyssaarnaajana oli korkeimmillaan.
Amerikalaiselle ylipäänsä on elämä käynyt paljon monimutkaisemmaksi kuin kaksikymmentäviisi vuotta sitten. Löytyy miehille ja naisille paljon useampia työ-, puhe- ja kirjoitusaiheita; mutta siitä ei seuraa, että olisimme ainoankaan "viidestäkymmenestä uskonnostamme" hyljänneet tai käytännössä jonkun parhaimmista joukossa jättäneet. Ja sittenkin kuulemme valitettavan että "usko laimenee", koska ei löydy ketään yleisesti tunnettua saarnaajaa, joka yleisöltä nauttii sellaista kunnioitusta, kuin D. L. Moodyn voimansa päivinä oli laita.
Hänellä oli sitäpaitsi aikaa kirjoittaa useita kirjoja, ja hänen saarnansa painettiin useissa osissa. "Lauluja Karitsan kunniaksi", jotka hän yhdessä P. P. Blissin ja Ira D. Sankeyn kanssa toimitti, sanotaan levinneen 20,000,000 kappaletta ja tuottivat 1,250,000 dollaria tekijäpalkkiota. Nämä rahat joutuivat komitean haltuun, joka niitä käytti erilaisiin uskonnollisiin tarkoituksiin. Mr. Moody ei niistä saanut penniäkään, sillä hän ei huolinut mitään vaivastaan.
Kaikki hänen palkkionsa ovat jaetut tasan hänen laitostensa kesken. Vuotena 1899 nousivat ne 20,000 dollariin. Chicago Avenue-kirkko ja raamattuopisto olivat hänen erityisen huomionsa esineinä, ja hän johti kummankin aineellisia asioita sekä hankki varoja niiden tarpeisiin. Ennen olemme maininneet hänen toiminnastaan sisällisen sodan aikana. Espanjalaisamerikalaisen sodan aikana hän toimi Tampassa, Chicomangassa, Jacksonvillessä ja Camp Algerissa. Hän olisi sitäpaitsi seurannut Shafterin joukkoa Santiagoon, ellei hänen lääkärinsä olisi sitä vastustanut.
Viimeisen esitelmänsä Chicagossa piti hän raamattuopistossa 10 p. marraskuuta 1899, matkalla Kansas Cityn kaupunkiin, jossa hän sairastui. Lokakuun kuluessa johti hän viimeistä "sotaretkeään syntiä vastaan" Chicagossa ja saarnasi tällöin ensimmäisessä baptistakirkossa, Läntisessä Avenue-Metodistakirkossa ja Chicago Avenue-kirkossa suunnattomille kansajoukoille. Hänen kurkkutorvensa vikaantui 5 p. lokak., ja hänen täytyi jättää perjantai- ja lauvantaikokoukset pitämättä.
Huomattavin Mr. Moodyn työskentely Chicagossa viime vuosina oli se, minkä hän näyttelykesänä järjesti. Hän koetti etenkin saavuttaa ne suunnattomat kansajoukot, jotka kaikista maailman osista tulvailivat kaupunkiin, ja kutsutti senvuoksi etevimmät pastorit Englannista ja Amerikasta Chicagoon puhumaan niille tuhansille, jotka saapuivat hänen kokouksiinsa. Suurimman osan kesää piti hän päivittäin tai kahdesti viikossa allianssikokouksia kahdeksassa kirkossa, kahdessa teaatterissa, viidessä teltassa ja kahdessatoista lähetyssalissa, ja jatkoi sitäpaitsi säännöllistä työskentelyään raamattuopistossa. Sunnuntaisin oli monasti kaikissa kokouksissa yhteensä 50,000 henkeä.
Mr. Moody tunsi hyvästi koko raamatun, mutta löytyi toisia kohtia, jotka erinomaisesti soveltuivat hänen työhönsä, ja näitä käytti hän uudelleen ja uudelleen, pani ne monet kymmenet kerrat saarnansa perustukseksi ja valaisi niitä kaikenmoisilla tavoilla. Hänen lempipaikkojaan oli 91 psalmi, erittäinkin 14 ja 15 värsyt: "Että hän minua halasi, niin minä hänen päästän: hän tuntee minun nimeni, sentähden minä varjelen häntä. Hän avuksihuutaa minua, sentähden minä kuulen häntä; minä olen hänen tykönänsä tuskassa; minä tempaan hänen siitä pois ja saatan hänen kunniaan".
Kerrotaan, että muuan neekerivaimo eräänä iltana makasi kuolevana jossakin Chicagon vinttikamarissa. Suru hänen pienen lapsensa tulevaisuudesta yhtyi taudin tuskiin ja siihen vakavaan varmuuteen, että hän nyt seisoi ijankaikkisuuden partaalla. Muuan vakava, nöyrä Kristuksen palvelija istui hänen vuoteensa ääressä. Toisella käsivarrellaan tuki hän kuolevan vaimon lasta, joka istui valkean miehen polvella, pitäen samalla kädessään kynttilää, jonka heikot säteet valaisivat lehtiä sangen kuluneessa raamatussa.
Toisessa kädessään piti hän raamattua, jonka lehdillä lukija tuolle neekerivaimoparalle julisti ikuisen elämän sanaa.
Vaimon kasvot loistivat toivosta samalla kuin tuo pieni lapsi hämmästyneenä katseli häntä, jonka ääni tulevina vuosina oli kaikuva suurille kansajoukoille, jotka tuon kuolevan neekerivaimon, viisaiden miesten ja paimenten tavoin Betlehemin tasangoilla etsivät häntä, josta Mooses ja profeetat ovat puhuneet.
Jumala oli ainiaaksi laskenut varjon sekä äidin että lapsen kasvoille, ja sen illan hämärä valo ei ollut kylliksi väkevä valaisemaan miehen piirteitä. Mutta tämä mies on sittemmin kolmessa maanosassa saarnannut sadoille tuhansille samaa yksinkertaista evankeliumia, jota hän sinä iltana tuossa yksinäisessä vinttikamarissa kuolevalle neekerivaimolle esitti.
Moody, joka istui ja luki puolipimeässä kuolevan neekerivaimon vuoteen ääressä, on sama mies ja sama evankelista, joka kirkkaasti valaistulta puhujalavalta saarnasi kymmeniin tuhansiin nousevalle kuulijakunnalle. Hänen tehtävänsä tuon kuolevan vaimon suhteen mahtoi merkitä apostoolista vihkimistä, joka soi hänelle vallan lukemattomien joukkojen yli, jotka eivät milloinkaan väsyneet Jumalan sanomaa niiltä huulilta kuulemasta, joita sinä iltana tulisella hiilellä Jumalan alttarilta kosketettiin.
Mikä kuningas tai kuningatar, keisari tai presidentti on persoonallisella luonteellaan milloinkaan koonnut suurempaa ihmisjoukkoa peräänsä kuin se, joka seurasi Moodya hänen juhlallisissa hautajaisissaan.
Mr. Moody luotti evankeliumiinsa ja hänen auktoriteettiin, joka sen oli antanut. Hän luki raamatusta ikäänkuin hän olisi ollut Jumalan läheisyydessä, kun hän lausui nuo pyhät sanat. Vaikka hän ei lähtenyt korkeaoppisista kouluista, saattoi hän oppineet häpeään, kun häntä mitataan sillä tarkoitusperällä, jonka mukaan Jumala jättää sanansa oppineille ja oppimattomille ihmisille. Sillävälin kun oppineet kiistelivät "Jehovistillisten" ja "Eloistillisten" kirjojen paikasta kaanonissa, selitti Moody, että hän tyytyi yhtä mittaa saarnaamaan "niistä kohdista raamatussa, joita jokainen voi käsittää".
Hän sanoi hymyillen ja samalla kumminkin kyynel silmässä, että tuo värsy. "Tulkaa minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette raskautetut, ja minä tahdon teitä virvoittaa", sisältää tarpeeksi jumaluusoppia ja uskontoa mille miehelle tai naiselle tahansa maan päällä. Oli ihmeteltävän ja erinomaisen valtavaa, kun Mr. Moody viidelle tuhannelle ihmiselle puhui ihmetyöstä, jonka kautta Jeesus paransi sokean miehen. Hän puhui niistä olosuhteista, joissa sokea, joka hartaasti halusi päästä näkeväksi, kohtasi Kristuksen, jonka voimaa hänen auttamisekseen voidaan ainoastaan verrata hänen palavaan haluunsa auttaa jokaista sielua, joka todella tahtoo tulla parannetuksi. Moody tapasi lukea tämän vertauksen, joka on ollut kymmenien tuhansien saarnaajien tekstinä, ja puhua sen johdosta, esittää sitä, iloita siitä ja toistaa sitä, ikäänkuin hän olisi ensimmäinen ja ainoa saarnaaja, joka sen on ihmisten kuuluviin tuonut.
Moody eli Jumalan läheisyydessä, ja Jumala oli aina tuota yksinkertaista evankelistaa läsnä, milloin ja missä ja millaisten olosuhteiden vallitessa tahansa hän esiintoi tuota vanhaa rakasta sanomaa Jeesuksesta ja hänen armostaan. Hän puhui kymmenille tuhansille samoin kuin hän puhui tuolle nöyrälle, haluavalle, kuolevalle neekerivaimolle Chicagossa.
Eräässä hänen ensimmäisistä kokouksistaan Englannissa tapahtui kääntymys, jonka Mr. Moody katsoi merkillisimmäksi, johon hän oli ollut välikappaleena. Kokous oli Agricultural Hallissa Lontoossa, ja enemmän kuin 15,000 henkeä oli läsnä. Itse on hän kertonut siitä seuraavasti:
"Mies oli englantilaisten rotuhevosten omistaja. Hän oli suurimman osan elämäänsä omistanut kilpa-ajoihin ja kaikkeen muuhun, mitä niihin kuuluu. Hän oli Epsom-kilpa-ajoradan kolmas omistaja ja kaikissa urheilupiireissä hyvin tunnettu henkilö. Hän tuli uteliaisuudesta kokoukseen, mutta ennen kokouksen loppua oli hänen sydämmensä muuttunut. Hänestä tuli uskovainen, hän erkani kaikista urheilupiireistä, möi hevosensa ja eroittautui kaikesta, mikä koski kilpa-ajoja, sekä eli lopun ikänsä mallikelpoista kristillistä elämää. Hänellä oli useita poikia, jotka kaikki ovat vakavia kristillisiä työmiehiä".
"Tämä on merkillinen tapaus, mutta löytyy kenties muita yhtä merkillisiä, vaikk'ei muutos ole yhtä jyrkkä. Minä olen aina tuntenut, että elämäntyöni on hyvästi maksettu, vaikk'en olisi voittanut muuta kuin tämän ainoan miehen".
Ihmisrakkaus ilmeni yhtälailla Mr. Moodyn elämässä, kuin Jumalan rakkaus hänen saarnoissaan. Koskaan hänellä ei ollut niin kiire, ettei hänellä ollut aikaa pysähtyä kuulemaan vähäpätöisimmänkin valitusta, koski se sitten ajallista tai hengellistä hätää. Muuan etevä pastori on sanonut, että tämän miespolven aikana ei kenkään ole tehnyt niin paljon kuin Moody, "ihmisten liittämiseksi toisiinsa, opin väliaitojen särkemiseksi, eri käsitysten tasoittamiseksi ja rahojen hankkimiseksi toisten yrityksiin".
Mr. Moody oli aina valmis toimimaan. Kun hän huomasi, että joku asia oli saatava aikaan, antautui hän sitä koko tarmonsa takaa ajamaan, eikä levännyt, ennenkuin oli päämääränsä saavuttanut. Eräs tätä hänen luonteensa piirrettä kuvaava tapaus sattui hänen ensi käynnillään Englannissa.
Hänellä oli kokous Liverpoolissa, jolloin eräs saarnaajista samassa tilaisuudessa huomautti, että Liverpool kipeästi kaipasi halpahintaisia virvokepaikkoja, jotka voisivat kapakoiden huonoa vaikutusta ehkäistä. Kun puhuja lopetti, pyysi Mr. Moody häntä vielä kymmenen minuuttia jatkamaan. Sillä aikaa puheli hän kuiskien muutamien puhujalavalla olevien etevien kansalaisten kanssa.
Kymmenen minuutin kuluttua astui Mr. Moody esiin ja ilmoitti, että yhtiö juuri tätä tarkoitusta varten oli muodostettu. Osakkeet merkittiin paikalla. Täten syntyi "British Workmen Company, Lim". Se on vieläkin olemassa ja on saanut paljon hyvää aikaan sekä on melkein alusta alkaen jakanut voitto-osuutta.