Ensimmäinen kohtaus.
Tasanko Fragmoren lähellä.
(Sir Hugh Evans ja Simppeli tulevat.)
EVANS. Mnää pyydä, hyvä herr Höllöse pikent ja mnuun ystvän, Simppel nimelt, sano, mihe suuntta snää ole kurkistan sen herr Cajukse perä, joka kuttu ittes tropptohtoriks?
SIMPPELI. Pittyyn päin, puistoon päin, joka suuntaan, vanhan Windsorin tietä, kaikkia teitä, paitse kaupungin tietä.
EVANS. Mut mnää pyydän kaikel muotto, kato sinnekkin päi.
SIMPPELI. Kyllä, herra.
(Vetäytyy syrjään.)
EVANS. Siuna ja varjel! Kui mnuun sydämen pamppaile ja sielun on ahdistukses! — Kui mnää olisi iloine, jos hän vaa narraisis! — Kui mnuun mielen o must! — Kyll mnää sen konnan kalloho pläiskä häne troppklasis, ku vaa nii passa. Siuna ja varjel!
(Laulaa.)
Kun purot metsässä lirisee
Ja satskieliset visertelee,
Ma kukkaisvuotehen meille laitan,
Ja tuhansin ruusuja patjaks taitan.
Kun purot —
Jes auttakko! Mnuun teke oikke miel itke.
(Laulaa.)
Ja satakieliset visertelee: —
Juur virtais vieress, Babylon, —
Ja tuhansin ruusuja patjaks taitan.
Kun purot —
SIMPPELI (tulee esiin). Tuolta hän tulee, tuota tietä, herra pastori.
EVANS. Terve tulemast.
(Laulaa.)
Kun purot metsässä lirisee —
Jumal vanhurskait varjelkko! — Millaissi aseit hänel on?
SIMPPELI. Ei mitään aseita, pastori. Tuossa tulee isäntäni, herra Höllönen, ja vielä toinenkin herra Fragmoresta päin, vainion poikki, tuota tietä.
EVANS. Ann tänn mnuun kappan; tai kann sit vaa käsivarrellas.
(Paaso, Höllönen ja Laihanen tulevat.)
HÖLLÖNEN. Kas, herra pastori! Hyvää huomenta, hyvä herra Hugh! Pidätä korttimiestä korteistaan ja kirjamiestä kirjoistaan, niin sanon että teet ihmeitä.
LAIHANEN. Ah, sitä suloista Anna Paasoa!
PAASO. Herran rauha, hyvä herra pastori!
EVANS. Herran armo ja laupeus olkko kaikkein teijän kanss!
HÖLLÖNEN. Mitä! Miekka ja sana! Tutkitteko molempia, herra pastori?
PAASO. Ja vielä niin nuorekas, ihokas vain ja housut yllä, näin kolkossa ja kosteassa ilmassa!
EVANS. Sill' asjal o omat syys ja perustukses.
PAASO. Tulimme tänne tarjoamaan teille palvelustamme, herra pastori.
EVANS. Hyvä vaa. Mitä se olsis?
PAASO. Tuolla noin on suuriarvoinen herra, jota joku varmaankin on loukannut ja joka siitä on niin äkeässä riidassa oman arvonsa ja mielenmalttinsa kanssa, kuin suinkin saattaa ajatella.
HÖLLÖNEN. Olen elänyt neljä kertaa kaksikymmentä vuotta ja vähän päälle, vaan en ikänäni ole kuullut niin korkeasäätyisen, arvokkaan ja oppineen miehen joutuvan niin pois suunniltaan.
EVANS. Kuka se o?
PAASO. Arvaan että tunnette hänet: herra tohtori Cajus, se kuuluisa ranskalainen lääkäri.
EVANS. Rist ja tuska! Yht hyvi te voisisitt mull puhu kaoraliemest.
PAASO. Kuinka niin?
EVANS. Hänel ei oi enemppä tietto Hibbokratuksest ja Galenuksest, kui — ja sitä pait hän on konn, nii pelkur konn, kui te koskan voisisitt pyyttä tull tuntema.
PAASO. Lyön vetoa, että tämä on se mies, jonka oli määrä hänen kanssaan taistella.
HÖLLÖNEN. Siltä näyttää aseista päättäen. Pitäkää heidät erillään; — tässä tulee tohtori Cajus.
(Isäntä, Cajus Ja Rugby tulevat.)
PAASO. Kas niin, herra pastori, antakaa miekan olla tupessa.
HÖLLÖNEN. Samoin te, hyvä herra tohtori.
ISÄNTÄ. Riisukaa heiltä aseet; soittakoot suutaan; pitäkööt nahkansa ehjänä ja rääkätkööt äidinkieltämme.
CAJUS. Anna, mine puhu yks sana teide korva kanss: miks te ei tule, kun mine varto?
EVANS. Älkkästäs kiivastuko; aikanas kutaki.
CAJUS. Parbleu, te ole pelkuri, aasi, apina.
EVANS. Älkkäm täsä ny sentä ruvekko muitte ihmiste pitaakeliks, mnää pyydän kaikes ystävydes, ja mnää tahdo teil antta hyvityst taval tai toisel. — Mnää nakka kaikk teijä trop-potut teit vast plässi, kun te lyött laimi välipuhet ja sopimukset.
CAJUS. Diable! — Jack Rugby, — isende de la jarretière, — eikö mine on hente varto lööde hente kooljaks? Eikö mine on ole tess, meeretty plassi peell?
EVANS. Nii tott ku mnuul o kristityn sielu, nii, näettäk, tämä täsä ei ol se määrätty plassi. Mnää vedä tuomriks Sukkanaoha isännä.
ISÄNTÄ. Hiljaa, sanon minä, Gallia ja Wallia, Ranskan mies ja Walesin mies, sielun tohtori ja ruumiin tohtori!
CAJUS. Se ole hyve, — excellent!
ISÄNTÄ. Vait, sanon minä, nyt puhuu Sukkanauhan isäntä. Olenko minä politikku? Olenko minä mikään sutkapää? Olenko minä mikään Machiavelli? Pitääkö minun mistata tohtorini? Ei maakaan? Hän tuo mulle tipat ja kipat. Pitääkö minun mistata pastorini? pappini? oma sir Hughini? Ei maakaan! Hän tuo mulle sananlaskut ja lystit kaskut. — Tänne kätesi, sinä maahinen; noin! Tänne kätesi, sinä taivahinen; noin! — Te tieteen vesat, olen pettänyt teitä kumpaakin; olen haastanut teidät vääriin paikkoihin; sydämmenne on uljas, nahkanne on eheä, ja sektikeitos olkoon kaiken päätös. — Kas niin, ottakaa heiltä miekat säilyyn. — Tule kanssani, sinä rauhan lapsi, tule, tule!
HÖLLÖNEN. Hupsu koko isäntä, totta totisesti! — Tulkaa, hyvät herrat, tulkaa.
LAIHANEN. Ah, sitä suloista Anna Paasoa!
(Höllönen, Laihanen, Paaso ja Isäntä menevät.)
CAJUS. Ah! Ymmertekö mine teme? He eikö teke meiste sot? Ah, ah!
EVANS. Hyv on; hän o tehn meist pitaakelit: Mut mnää pyydä et ollaisis ystävät ja lyödäisis meijä aivot yhte ja kostetaisis toll rupisel kapiketul, toll Sukkanaoha isänäl.
CAJUS. Parbleu, minu koko sydemeste. Hen lupasi viede minu misse ole se miss Anna Paaso; parbleu, hän minu petti kaupa peel.
EVANS. Hyv on; kyll mnää häne kallos pehmitä. — Tulkka poies ny.
(Menevät.)