Toinen kohtaus.
Katu Windsorissa.
(Rouva Paaso ja Roopetti tulevat.)
R. PAASO. No, alappas astua, pikku teikari; olet aina ollut takamiehenä, mutta nyt olet edeskäypä. Mikä on hauskempaa, ohjata minun silmiäni, tai silmätä herrasi kantapäitä?
ROOPETTI. Totta maarin ennemmin kuljen teidän edellänne miehenä kuin hänen perässään kääpiönä.
R. PAASO. Oo, oletpa pikku mielistelijä! Näen jo että sinusta tulee hovimies.
(Virta tulee.)
VIRTA. Kas vain, rouva Paaso! Minne matka?
R. PAASO. Olin menossa rouvaanne katsomaan. Onko hän kotona?
VIRTA. On, ja seuran puutteesta niin ikävissään, että tuskin pysyy koossa. Jos miehenne olisivat kuolleet, niin luulen että menisitte naimisiin te molemmat.
R. PAASO. Se on tiettyä, — kahden toisen miehen kanssa.
VIRTA. Mistä olette tuon sievän viirikukon saanut?
R. PAASO. En muista nyt taas mikä lempo hän on nimeltään se, joka sen miehelleni antoi. — Mikä se taas on sinun ritarisi nimi, poikaseni?
ROOPERTTI. Sir John Falstaff.
VIRTA. Sir John Falstaff!
R. PAASO. Niin, sama mies; en koskaan muista hänen nimeään. — Ne ovat niin hyviä ystäviä, minun hyvä mieheni ja hän! Onko todellakin rouvanne kotona?
VIRTA. Ihan varmaan.
R. PAASO. Suokaa anteeksi, herra Virta: kuolen ikävään, jos en saa häntä nähdä.
(Rouva Paaso ja Roopetti menevät.)
VIRTA. Eikö sillä Paasolla ole aivoja? Eikö silmiä? Eikö järkeä? Varmaankin ne kaikki nukkuvat; hän ei ymmärrä niitä käyttää. Tuo poika se lennättää kirjeen kaksikymmentä peninkulmaa yhtä helposti kuin kanuuna ampuu pilkkaan kaksikymmentä tusinaa kertaa. Hän itse auttaa vaimonsa lemmenseikkailuja, antaa hänen hullutuksilleen liikkumavaraa ja vauhtia; ja nyt se naikko on menossa minun vaimoni tykö, ja Falstaffin poika hänen kanssaan. Tuon rajuilman kuulee jo tuulen vinkunasta. — Ja Falstaffin poika hänen kanssaan! — Kauniita juonia! Ne on jo valmiiksi haudottu, ja kapinoivat vaimomme jakavat kirouksen keskenään. Mutta malta! Kyllä sen miehen vielä paulaan kierrän; ja sittenkös minä vaimoani rääkkään, riistän siveyden lainahunnun sen tekopyhän rouva Paason kasvoilta, ja julki julistan että Paaso itse on suruton ja luuloton Actaeon; ja näille reippaille toimilleni kaikki naapurini huutavat: hyvä! (Kello lyö.) Kello antaa merkin, ja varmuuteni käskee minua etsimään; sieltä minä sen Falstaffin löydän. Tästä minua pikemmin kiitetään kuin nauretaan; sillä että Falstaff on siellä, se on niin varma, kuin maa on vahva. Minä menen nyt.
(Paaso, Höllönen, Laihanen, Isäntä, Sir Hugh Evans,
Cajus ja Rugby tulevat.)
KAIKKI. Terve, herra Virta.
VIRTA. No, totta totisesti, siinäpä koko liuta! — Minulla on pienet lystit kodissani, ja pyydän että kaikki tulette luokseni.
HÖLLÖNEN. Minun täytyy kieltäytyä, herra Virta.
LAIHANEN. Niin ikään minun, herra Virta. Me olemme luvanneet syödä päivällistä neiti Annan kanssa, ja minä en syö sanaani, vaikka saisin rahaa jos kuinka paljon.
HÖLLÖNEN. Olemme jo kauan havitelleet naimiskauppaa Anna Paason ja orpanani Laihasen välillä, ja tänään on määrä saada vastaus.
LAIHANEN. Toivon saavani teidän suostumuksenne, isä Paaso.
PAASO. Sen saatte, herra Laihanen; olen täydellisesti teidän puolellanne; mutta vaimoni, herra tohtori, pitää kokonaan teidän puoltanne.
CAJUS. Eh, parbleu! ja tyttö minu rakasta; minu huushollerska Reipas sano minu se.
ISÄNTÄ. Mitä sanotte nuoresta herra Fentonista? Hän hyppii, hän tanssii, hänellä on nuoren silmät, hän kirjoittaa runoja, hän puhuu juhlapäivä-kieltä, hän hajahtaa kuin huhti- ja toukokuu; hän sen ottaa, hän sen ottaa! hän on onnipoika, hän sen ottaa.
PAASO. Ei minun suostumuksellani, sen voin taata. Sillä nuorella herralla ei ole niin mitään; hän on ollut sen hurjan prinssin[16] ja Poinsin toveri; hän on liian ylhäinen meille; hän tietää liian paljon. Ei, hän ei saa onneensa solmuakaan sitoa minun varallisuuteni sormella; jos hän tytön tahtoo, niin ottakoon hänet semmoisenaan; minun varani noudattavat minun tahtoani, ja minun tahtoni ei kulje sitä tietä.
VIRTA. Pyydän oikein hartaasti, tulkaa edes jotkut teistä luokseni päivälliselle; paitse ruokaa saatte huvitustakin: näytän teille kumman otuksen. — Herra tohtori, teidän täytyy tulla, — teidän myös, herra Paaso — ja teidän, herra pastori.
HÖLLÖNEN. No, hyvästi sitten; sitä paremmin me voimme naimiskauppoja hieroa herra Paason tykönä.
(Höllönen ja Laihanen menevät.)
CAJUS. Menne sine koti, Jack Rugby; mine tule koht.
(Rugby menee.)
ISÄNTÄ. Hyvästi, poika-muruset; minä menen nyt kelpo ritarini Falstaffin tykö, ja siellä juomme pillitämme piipallisen kanariaa.
VIRTA (syrjään). Mutta ensin minä panen sen kanaljan piipattamaan oman pillini mukaan. — Tuletteko, hyvät herrat?
(Menevät.)