Kolmas kohtaus.
Huone Virran asunnossa.
(Rouva Virta ja rouva Paaso tulevat.)
R. VIRTA. Jussi, hoi! Roope, hoi!
R. PAASO. Pian, pian! Onko pesukoppa —
R. VIRTA. Kaikki valmista. — Roope, sinä, etkö kuule?
(Palvelijat tuovat kopan.)
R. PAASO. Joutuun, joutuun!
R. VIRTA. Pankaa se tähän.
K. PAASO. Määrätkää heille tehtävänsä; sukkelat toimet!
R. VIRTA. Niin, niinkuin sanoin teille, Jussi ja Roope, olkaa valmiina prännissä tässä lähellä; ja heti kun teitä huudan, niin tulkaa paikalla sisään ja ottakaa — viipymättä ja tuumimatta — tämä koppa olallenne; ja kun se on tehty, niin laputatte kiiruusti sen kanssa pois ja viette sen valkaisupaikalle tuonne Datchet-niitylle ja tyhjennätte sen siihen mutaiseen ojaan, joka on aivan Thamesin vieressä.
R. PAASO. Muistatteko nyt vain kaikki?
R. VIRTA. Olen heille sen selittänyt kerran toisensa perään; he eivät lisätietoja kaipaa. — Menkää nyt, ja tulkaa, kun teitä kutsutaan.
(Palvelijat menevät.)
R. PAASO. Tuossahan tulee pikku Roopetti.
(Roopetti tulee.)
R. VIRTA. No, pikku peukaloiseni, mitä uutisia tuot sinä?
ROOPETTI. Herrani, sir John, on tullut sisään takaportin kautta ja pyytää päästä puheillenne.
R. PAASO. Sinä pikku vietelintu, oletko sinä vain luotettava?
ROOPETTI. Olen, sen vannon. Herrani ei tiedä että te olette täällä, ja hän on uhannut syöstä minut iankaikkiseen vapauteen, jos puhun tästä teille; hän vannoo, että silloin hän ajaa minut pois.
R. PAASO. Sinä olet kiltti poika; tämä sinun vaitiolosi tulee räätäliksesi ja tekee sinulle uuden nutun ja housut. — Minä menen nyt piiloon.
R. VIRTA. Tehkää se. — Mene ja sano herrallesi, että olen yksin. (Roopetti menee.) — Rouva Paaso, muistattehan tehtävänne?
R. PAASO. Olkaa huoletta; jos en osaani oikein näyttele, niin saatte minulle viheltää.
(Menee.)
R. VIRTA. Kas niin! Nyt me häntä tunnustelemme, tuota epäterveellistä kosteutta, tuota muodotonta vesikurpitsaa; opetamme häntä erottamaan kyyhkysen variksesta.
(Falstaff tulee.)
FALSTAFF. "Joko sinut sain, sinä taivahinen hohtokivi?" Haa! Nyt tahdon kuolla, nyt olen elänyt kylliksi; tämä on kunnianhimoni huippu. Oi, mikä autuaallinen hetki.
R. VIRTA. Oo, rakas sir John!
FALSTAFF. Rouva Virta, en osaa imarrella, en osaa laverrella, rouva Virta. Minulla on vain yksi syntinen toivomus: ah, jos miehesi olisi haudassa! Parahimmalle loordille sanon vasten partaa, että silloin tekisin sinut ladykseni.
R. VIRTA. Minäkö teidän ladynne, sir John? Ah, minusta tulisi surkea lady!
FALSTAFF. Ranskan hovi näyttäköön minulle toista samanlaista! Näen jo, kuinka silmäsi kilpailisi timantin kanssa; sinulla on se oikea kulmakarvain kaunis kaarevuus, johon niin hyvin soveltuu siipihuntu tai sankarihiippa tai jokin päänkoristus à la Venetienne.
R. VIRTA. Tavallinen päähuivi vain, herra John; minun kulmilleni ei sovellu mikään muu, eikä sekään oikein hyvin.
FALSTAFF. Jumaliste, julmuri olet, kun tuommoista puhut! Sinusta tulisi täydellinen hovinainen, ja jalkasi varma astunta antaisi puolipyöreässä pönkkähameessa käynnillesi erinomaisen joustavuuden. Näen hyvin mitä sinusta tulisi, jos Onnetar ei olisi vihamiehesi; Luonnotar on ystäväsi; kas niin, sitä sinä et voi salata.
R. VIRTA. Uskokaa, minussa ei ole mitään tuosta kaikesta.
FALSTAFF. Mikä minut sai sinua rakastamaan? Opi siitä uskomaan, että sinussa on jotakin erinomaista. Näetkös, minä en voi imarrella, en sanoa, että olet sitä tai sitä, niinkuin nuo sopertavat orapihlajannuput, jotka kulkevat naisina miesten vaatteissa ja lemuavat niinkuin rohdoskaupat yrttien keruuaikana; minä sitä en voi; mutta sinua minä rakastan, en ketään muuta kuin sinua, ja sinä sen ansaitset.
R. VIRTA. Älkää minua pettäkö, hyvä herra; pelkään että rakastatte rouva Paasoa.
FALSTAFF. Voisit yhtä hyvin sanoa, että rakastan kulkea kilstupateitä, joka minulle on yhtä vastenmielistä kuin kalkkiuunin savu.
R. VIRTA. No, taivas tietää, kuinka suuresti teitä rakastan, ja kerran saatte sen vielä kokea.
FALSTAFF. Pysy yhä siinä mielessä; minä koetan sen ansaita.
R. VIRTA. Ah, minun täytyy sanoa, että sen te jo ansaitsette; muuten en voisi siinä mielessä pysyä.
ROOPETTI (ulkoa). Rouva Virta, rouva Virta, täällä on rouva Paaso oven takana ja uhkuu ja puhkuu ja on hurjan näköinen ja tahtoo heti teitä puhutella.
FALSTAFF. Hän ei saa minua nähdä; menen piiloon tuonne seinä verhon taa.
R. VIRTA. Niin oikein, menkää; hän se on oikea kielikello.
(Falstaff piiloutuu.)
(Rouva Paaso ja Roopetti palajavat.)
No, mikä nyt on? Mikä hätänä?
R. PAASO. Oi, rouva Virta, mitä olette tehnyt? Olette häväisty, olette hukassa, olette ijankaikkisesti kadotettu!
R. VIRTA. Mikä asiana, hyvä rouva Paaso?
R. PAASO. Voi teitä, rouva Virta! Niin kunnon mies teillä on puolisona, ja annatte hänelle syytä epäluuloon!
R. VIRTA. Mitä syytä epäluuloon!
R. PAASO. Mitäkö syytä epäluuloon? — Hyi, hävetkää! Kuinka olen teistä erehtynyt!
R. VIRTA. Mutta, hyväinen aika, mikä asiana?
R. PAASO. Miehenne on tulossa tänne, hyvä rouva, ja kaikki Windsorin oikeudenpalvelijat hänen kanssaan, etsimään erästä herraa, joka, niinkuin hän sanoo, nyt on teidän suostumuksellanne tässä talossa ja ilkeällä tavalla hyväkseen käyttää hänen poissaoloaan. Te olette hukassa.
R. VIRTA (hiljaa). Puhukaa kovemmin! (Ääneen.) Hyvä jumala, eihän toki!
R. PAASO. Suokoon taivas, ettei niin ole, ja ettei teillä ole semmoista miestä täällä; mutta vallan vissi on, että miehenne on tänne tulossa, puoli Windsoria jäljissään, semmoista miestä etsimään; tulin edeltäpäin siitä teille ilmoittamaan. Jos tiedätte olevanne puhdas, niin olen siitä iloissani; mutta jos teillä on täällä ystävä, niin laittakaa hänet pois. Älkää siinä ällistelkö! Malttakaa mielenne, puolustakaa mainettanne, tai sanokaa hyville päivillenne ikuiset jäähyväiset.
R. VIRTA. Mitä pitää minun tehdä? — Täällä on todellakin eräs herra, hyvä ystäväni, enkä sure niin paljon omaa häpeääni kuin hänen vaaraansa. Antaisin mielelläni tuhat puntaa, jos saisin hänet pois talosta.
R. PAASO. Hyi, noita puheitanne! "Antaisin mielelläni" ja "antaisin mielelläni"! Miehenne on täällä tuossa paikassa; miettikää miten saatte hänet täältä pois; talossanne ette voi häntä piilottaa. — Oi, kuinka olette minua pettänyt! — Kas, tuossahan on koppa; jos hän vain on säällistä kokoa, niin voi hän kömpiä tuohon, ja sitte heitätte likaisia vaatteita päälle, niinkuin kaikki olisi menossa pyykkiin; taikka, koska nyt on valkaisuaika, niin antakaa kahden renkinne kantaa hänet Datchet-niitylle.
R. VIRTA. Hän on liian paksu; ei mahdu hän tuohon. Mitä pitää tehdä?
(Falstaff tulee esiin.)
FALSTAFF. Saanko koittaa? Saanko koittaa? Oi, saanko koittaa? Tuohon tahdon, tuohon tahdon! Seuratkaa ystävänne neuvoa; tuohon tahdon!
R. PAASO. Mitä? sir John Falstaff! Entä kirjeenne, ritari?
FALSTAFF (syrjään rouva Paasolle). Rakastan sinua; auta minut pois täältä; anna että kömmin tuohon; en enää koskaan —
(Kömpii koppaan; he peittävät hänet likaisilla liinavaatteilla.)
R. PAASO.
Auta, poika, peittämään herraasi! — Kutsukaa renkinne tänne, rouva
Virta! — Te, uskoton ritari!
R. VIRTA.
Hoi, Jussi! Roope! Jussi, hoi!
(Roopetti menee.)
(Palvelijat palajavat.)
Ottakaa nuo vaatteet tuosta, joutuun! Missä on kantotanko? Voi, teitä nahjuksia! Viekää ne pyykkärille Datchet-niitylle; joutuun, no!
(Virta, Paaso, Cajus ja sir Hugh Evans tulevat.)
VIRTA. Tehkää hyvin, astukaa sisään; jos syyttä epäilen, niin pilkatkaa minua, naurakaa vasten partaa; muuta en ansaitse. — Mitä tuo? Mihinkä sitä viette?
PALVELIJA. Pyykkärille tietysti.
R. VIRTA. Mitä sinun siihen tulee, mihin he sen vievät? Joko pukki rupee kaalimaan vartijaksi?
VIRTA. Pukki, pukki, pukki? Niin kyllä, pukki, pukki niin, sen takaan, ja kiimainen lisäksi; saadaanpa nähdä. (Palvelijat menevät koppineen.) Hyvät herrat, näin unta viime yönä; kerron teille sen unen. Kas tässä, tässä, tässä ovat avaimeni: menkää ylishuoneisiin, hakekaa, urkkikaa, nuuskikaa; vannon että löydämme ketun pesästä. — Ensin suljen tämän tien: — kas niin, nyt ajamme sen loukostaan.
PAASO. Tyyntykää, hyvä herra Virta; tällä te vain itseänne vahingoitatte.
VIRTA. Aivan niin, herra Paaso. — Tulkaa, hyvät herrat, kohta saatte nähdä lystit; seuratkaa minua, hyvät herrat.
(Menee.)
EVANS. Nämä ova todest kummalissi humörej ja mustsukkasuksi.
CAJUS. Parbleu, teme ei on façon de France; Franska ei mustasukka.
PAASO. No, mennään, hyvät herrat, niin saamme nähdä, miten tämä urkinta päättyy.
(Paaso, Cajus ja Evans menevät.)
R. PAASO. Tämähän on kaksinkerroin oiva pila!
R. VIRTA. En tiedä mikä enemmän minua huvittaa, sekö, että mieheni, vai sekö, että sir John on petetty?
R. PAASO. Kuinka hänessä mahtoikaan sydän pamppailla, kun miehenne kysyi, mitä kopassa oli!
R. VIRTA. Varon melkein, että hän on pesun tarpeessa; ja näin tuo heittokylpy tekee hänelle vain hyvää.
R. PAASO. Hirteen joutaisi koko irstas konna! Soisin että kaikki samansorttiset joutuisivat samanlaiseen kiipeliin.
R. VIRTA. Varmaankin on miehelläni joku erityinen syy epäillä että Falstaff on täällä; en ole koskaan nähnyt häntä niin riivatun mustasukkaisena kuin nyt.
R. PAASO. Minäpä keksin juonen, millä siitä päästään selville; meidän täytyy tehdä uudet kepposet Falstaffille, hänen irstaustautinsa tuskin tästä lääkkeestä paranee.
R. VIRTA. Mitä, jos lähettäisimme tuon vanhan hupsun, tuon rouva Reippaan, hänen tykönsä pyytämään anteeksi veteenheittoa, ja antaisimme hänelle uutta toivoa, jotta saisimme häntä uudelleen rangaista?
R. PAASO. Tehdään se; kutsumme hänet tulemaan tänne huomenaamulla kello kahdeksan saamaan vahingonkorvausta.
(Virta, Paaso, Cajus ja Evans palajavat.)
VIRTA.
En löydä häntä mistään; se konna ehkä vain kerskaili sillä, mitä ei
saanut.
R. PAASO.
Kuulitteko tuota?
R. VIRTA.
Kyllä, kyllä; hiljaa vain! — Te kohtelette minua kauniisti, herra
Virta, eikö totta?
VIRTA.
Niin kyllä teen.
R. VIRTA.
Taivas tehköön teidät paremmaksi, kuin mitä ajatuksenne ovat.
VIRTA.
Aamen!
R. PAASO.
Te tällä itseänne sanomattomasti vahingoitatte, herra Virta.
VIRTA.
No niin, itse sen kärsin.
EVANS.
Jos siel on yhtäkä ristsieiu talos ja huoneis ja arkuis ja kaapeis,
niin taivas mnuul mnuun syntin antteks antakko viimeisen tuomiopäivän.
CAJUS.
Parbleu, ei mine möös, ei sielle on ykte ristsielu.
PAASO.
Hyi, hyi, herra Virta! Ettekö häpeä? Mikä henki, mikä saatana on
päähänne pannut tällaiset luulot? Minä en tuota mielenhouraustanne
omakseni tahtoisi, vaikka saisin Windsorin linnan kaikki aarteet.
VIRTA.
Sehän on se minun vikani, herra Paaso; itseäni se vaivaa.
EVANS.
Paha omatunt teit vaeva; teijä rouvan on niin kunnjaline vaim, etei
toist voi löytä viidest tuhanest ja viel viidest sadast.
CAJUS.
Parbleu, mine näke ett se ole kunialinen vaimo.
VIRTA.
No niin; lupasin teille päivälliset, — Tulkaa pois puistoon
kävelemään. Pyydän, antakaa minulle anteeksi; toiste kerron teille syyn
tähän menettelyyni. — Tule, eukko; — tulkaa, rouva Paaso; antakaa
minulle anteeksi, sydämmestäni pyydän, antakaa minulle anteeksi.
PAASO.
Menkäämme, hyvät herrat; mutta kyllä hän vielä nauruksi tulee, uskokaa
pois. Pyydän teitä kaikkia huomenaamuksi luokseni suurukselle; sitten
mennään yhdessä linnustamaan; minulla on sievä viidakkohaukka.
Lupaatteko?
VIRTA.
Sama se.
EVANS.
Missä on yks, siel ole mnää toine.
CAJUS.
Miss ole yks tai kaks, seell on mine kolmas.
VIRTA.
Pyydän, herra Paaso, tulkaa.
EVANS.
Mut mnää pyydä, muistakka huomen sit krouvar-isänttä, sit rupist
roisto.
CAJUS.
Se ole hyve; parbleu, koko minu sydemest.
EVANS.
Se rupine roist! Sill on ne juones ja ilvees.
(Menevät.)