Ensimmäinen kohtaus.
Katu.
(Rouva Paaso, rouva Reipas ja Ville tulevat.)
R. PAASO. Mitä luulet, joko hän lienee Virran talossa?
R. REIPAS. Varmaankin hän siellä jo on, taikka tulee tuossa paikassa; mutta vissi on, että hän on oikein sydämmellisesti vimmoissaan siitä, että hänet paiskattiin veteen. Rouva Virta pyytää sanomaan, että tulisitte heti.
R. PAASO. Tulen tuossa paikassa; saatan vain ensin tämän pikkumiehen tässä kouluun. Kas, tuossahan tuleekin hänen opettajansa; tänään on lupa, näen mä.
(Sir Hugh Evans tulee.)
Hyvää päivää, sir Hugh! Tänään on kai koulusta lupaa?
EVANS. On oikke; herr Laihane on antan pojil luppa leikkell.
R. REIPAS. Jes siunatkoon sitä hyvää ihmistä!
R. PAASO. Sir Hugh, mieheni sanoo, että poika ei saa kirjasta irti tämän taivaallista; olkaa hyvä, kyselkää häneltä hiukan kielioppia.
EVANS. Tul likemmäks, Ville poik; pää pystön; tul tänn!
R. PAASO. Tule, tule, poikaseni; pää pystyyn; vastaa nyt maisterille, älä pelkää.
EVANS. Ville poik, kui mont lukku o nimisanoil?
VILLE. Kaksi.
R. REIPAS. Luulisihan, että jo yksikin lukku riittäisi.
EVANS. Vait höpisemäst! — Mit on sika, Ville poik?
VILLE. Sus.
R. REIPAS. Vai susi! Joko nyt siasta tulee susi?
EVANS. Te olett taitamattomast yksinkertane vaimihmine. Mnää pyydä, olkka vait. — Mit on lapis, Ville?
VILLE. Kivi.
EVANS. Ja mit on kivi, Ville?
VILLE. Piikivi.
EVANS. Ei, se on lapis, pänttä se snuun päähäs, Ville.
VILLE. Lapis.
EVANS. Nii oikke, Ville. Mist saadaan artiklit, Ville?
VILLE. Artikkelit saadaan pronomineista ja taivutetaan seuraavaisesti: Singulariter, nominativo, hic, haec, hoc.
EVANS. Nominativo, hig, heg, hog; — aattele perän; kenetivo, hujus.
R. REIPAS. Onpa siinä hujua.
EVANS. No, kui on se accusativo casu!
VILLE. Accusativo, hinc.
EVANS. No, no, aattele perän, laps: accusativo, hing, hang, hog.
R. REIPAS. Sehän hinkaa ja hankaa kuin Kinttulan koni.
EVANS. Vait höpisemäst, vaim. — Kui on se focativo casu?
VILLE. O, — vocativo, O.
EVANS. Aattele perän, Ville; focativo on caret.
R. REIPAS. Merellähän ne kareet on.
EVANS. Olkka vait, vaim.
R. PAASO. Vaiti, vaiti!
EVANS. Kui on accusativo casu pluralis, Ville?
VILLE. Accusativo casu?
EVANS. Nii.
VILLE. Accusativo, hos, has, hos.
R. REIPAS. Hossot ja hassot ja luraalit, hyi!
EVANS. Häppe, vaim!
R. REIPAS. Hävetkää itse, kun tuommoisia lapselle opetatte! — Opettaa hänelle hinkat ja hankat, ja hujut ja hajut, niinkuin ei ne itsestään semmoisia oppisi; ja sitten vielä hossot ja hassot ja luraalit, — hyi!
EVANS. Oleks snää hassu, vaim? Snuul ei o huju haju siit mit on casus, numerus ja kenus. Snää ole nii tyhm ristlaps, etei paremast appu.
R. PAASO. Olehan nyt vaiti.
EVANS. No, Ville poik, ann ny kuull vähä pronominitten teklinatsioonei.
VILLE. En muista.
EVANS. Se on ki, kee, kod; jos snää unhota kit, keet ja kotit, nii snää saat patukast. Men matkas leikitelemä, men.
R. PAASO. Hän on oppinut enemmän kuin luulinkaan.
EVANS. Hänel on hyv knupp, sill pojal. Hyväst, frouv Paaso!
R. PAASO. Hyvästi, hyvä pastori! (Sir Hugh menee.) Mene nyt kotiin, poikaseni. — Tulkaa pois, viivyttelemme liiaksi.
(Menevät.)