Toinen kohtaus.
Huone Virran talossa.
(Falstaff ja rouva Virta tulevat.)
FALSTAFF. Rouva Virta, teidän tuskanne on loppuun syönyt minun kärsimykseni; näen että olette lemmessä uskollinen, ja lupaan teille nipasta napaan hyvitystä; enkä ainoastaan tavallisella lemmentyöllä, rouva Virta, vaan kaikilla siihen kuuluvilla koristuksilla, tempuilla ja juhlamenoilla. Mutta oletteko nyt vain turvassa miehenne puolesta?
R. VIRTA. Hän on linnustamassa, rakas sir John.
R. PAASO (ulkoa). Hoi, Virtaska! Hoi, serkku, hoi!
R. VIRTA. Menkää tuonne kamariin, sir John.
(Falstaff menee.)
(Rouva Paaso tulee.)
R. PAASO. No, mitä kuuluu, sydänkäpyseni? Onko ketään muuta talossa kuin te?
R. VIRTA. Ei muuta kuin oma talonväki.
R. PAASO. Tottako?
R. VIRTA. Toden totta. — (Syrjään.) Puhukaa kovemmin.
R. PAASO. Ah, on todellakin hauskaa, ettei täällä ole ketään luonanne.
R. VIRTA. Kuinka niin?
R. PAASO. Ah, hyvä ystävä, miehellänne on nyt taas tuo vanha raivopuuskansa; hän tuolla pauhaa ja panettelee miestäni, haukkuu kaikki aviomiehet, kiroo kaikki Eevan tyttäret, olkoot mitä karvaa hyvänsä, ja lyö nyrkillään otsaansa, huutaen: "näytä sarvesi, näytä sarvesi!" niin että kaikki hulluus, mitä tähän saakka olen nähnyt, on sulaa lempeyttä, suopeutta ja kärsivällisyyttä, verrattuna hänen nykyiseen raivoisuuteensa. Onpa hauskaa, että se lihava ritari ei ole täällä.
R. VIRTA. Mitä? Hänestäkö hän puhuu?
R. PAASO. Ei muusta kuin hänestä; ja vannoo että, kun hän viimein häntä täältä etsi, hänet kannettiin ulos pyykkikopassa; vakuuttaa miehelleni, että hän nyt on täällä, ja on raastanut pois metsästä mieheni ja koko jahtiseuran, antaakseen uuden näytteen luulevaisuudestaan. Mutta onpa hauskaa, ettei ritari ole täällä; nyt saa hän huomata oman narrimaisuutensa.
R. VIRTA. Kuinka lähellä hän on, rouva Paaso?
R. PAASO. Aivan likellä, tuolla kadun päässä; hän on täällä tuossa paikassa.
R. VIRTA. Minä olen hukassa! Ritari on täällä.
R. PAASO. Vai on. — Nyt te joudutte koko maailman häpeään, ja hän on jo melkein kuoleman oma. Olette tekin aviovaimo! — Pois se mies, pois se mies! Parempi häpeä kuin murha.
R. VIRTA. Mitä tietä saan hänet pois? Miten pääsen hänestä? Panenko taas hänet pyykkikoppaan?
(Falstaff tulee sisään.)
FALSTAFF. En, minä en enää koppaan mene. Enkö voi livahtaa täältä pois, ennenkuin hän tulee?
R. PAASO. Ah, kolme herra Virran toveria vahtii ovea pistoolit kädessä, ettei kukaan pääse ulos; muuten voisitte pujahtaa pois ennenkuin hän saapuu. Mutta mitä teillä on täällä tekemistä?
FALSTAFF. Mitä nyt tulla ja tehdä? — Mitä, jos kapuaisin savutorveen?
R. VIRTA. Siihen ne aina tapaavat laukaista lintupyssyjään.
R. PAASO. Menkää leivinuuniin.
FALSTAFF. Missä se on?
R. VIRTA. Kyllä hän sieltäkin etsii, se on varma. Kaikki kaapit, kohvertit, kirstut, laatikot, kaivot, kellarit hän on muistiin kirjoittanut ja ne läpikotaisin urkkii luettelon mukaan. Koko talossa ei ole teillä piilopaikkaa.
FALSTAFF. Menen siis matkaani.
R. PAASO. Jos menette omassa haahmossanne, niin olette kuoleman oma, sir John. Teidän täytyy ainakin valepuku saada.
R. VIRTA. Mutta millainen valepuku?
R. PAASO. Herrainen aika, jospa sen tietäisin! Ei ole meillä naisten vaatteita kylliksi väljiä hänelle; muutoin hän voisi ottaa hatun, hunnun ja pääliinan ja siten päästä pakoon.
FALSTAFF. Te kultamuruset, keksikää jotakin; parempi keinottominkin keino kuin sula onnettomuus.
R. VIRTA. Piikatyttöni tädin, tuon lihavan Brentfordin eukon, päällysnuttu on tuolla ylisillä.
R. PAASO. Totta totisesti, sehän hänelle sopii; eukko on yhtä paksu kuin hänkin; hänen lupsahattunsa ja harsonsa on myöskin siellä. — Juoskaa ylisille, sir John.
R. VIRTA. Menkää, menkää, rakas sir John; rouva Paaso ja minä sill'aikaa haemme jotakin liinavaatetta päähänne.
R. PAASO. Joutuun, joutuun! Me tulemme heti teitä laittamaan; pukekaa sill'aikaa päällysnuttu yllenne.
(Falstaff menee.)
R. VIRTA. Toivoisin että mieheni hänet kohtaisi tuossa puvussa; hän ei voi kärsiä sitä vanhaa Brentfordin eukkoa; hän vannoo että hän on noita: on karkoittanut hänet talostamme, ja uhannut löylyttää häntä.
R. PAASO. Taivas hänet ohjatkoon miehesi sauvan tielle, ja itse paholainen sitten sauvaa ohjatkoon!
R. VIRTA. Mutta onko todellakin mieheni tulossa?
R. PAASO. On, ihan todella; ja hän tietää tuon koppajutunkin, mistä lieneekin sen tietoonsa saanut.
R. VIRTA. Siitä otamme selvän: minä laitan niin, että renkini taas kantavat ulos saman kopan ja tapaavat mieheni ovessa niinkuin viimeinkin.
R. PAASO. Niin, mutta hän on täällä tuossa tuokiossa; mennään nyt pukemaan häntä Brentfordin noidaksi.
R. VIRTA. Ensin sanon palvelijoilleni, miten heidän tulee menetellä kopan kanssa. Menkää te sill'aikaa ylisille, minä tulen heti ja tuon hänelle pääliinan.
(Menee.)
R. PAASO. Hirteen koko ruokoton konna! Me emme voi kyllin pahasti häntä pidellä. Hirteen koko ruokoton konna! Me emme voi kyllin pahasti häntä pidellä.
Näin tehdessämme osotamme vainen,
Ett' arvokas on iloinenkin nainen.
Sijansa leikki, kun on kädet kuivat;
Mut muista: tyyness' isot kalat uivat.
(Menee.)
(Rouva Virta tulee kahden palvelijan kanssa.)
R. VIRTA. Tuossa, miehet, ottakaa taas tuo koppa olallenne; herra tulee kohta kotiin; jos hän käskee teitä laskemaan sen maahan, niin totelkaa. Nopeat liikkeet!
(Menee.)
1. PALVELIJA. No, käydään kiinni.
2. PALVELIJA. Taivas varjelkoon, ettei se taas ole täynnä ritaria!
1. PALVELIJA. Sitä en luule: ennemmin kantaisin saman verran lyijyä.
(Virta, Paaso, Höllönen, Cajus ja sir Hugh Evans tulevat.)
VIRTA. Mutta jos se havaitaan todeksi, herra Paaso, niin millä hyvitätte sen, että olen narrinanne ollut? — Maahan koppa, te konnat! — Kutsukoon joku tänne vaimoni. — Kultalintu kopassa! — Oo, te konnat ja parittajat! Tässä on puolue, joukkokunta, salaseura, kapinaliitto minua vastassa. Nyt joutuu itse perkele häpeään. — Tänne, vaimo, kuuletkos! — Esiin, esiin sieltä! — Katsotaanpas mitä aimo vaatteita sinä lähetät pesuun!
PAASO. Tämä on jo liikaa! Herra Virta, te ette enää saa käydä irti; teidän on kädet sidottavat.
EVANS. Nii, hän o pääst pyöräl; hän o hull niinku hull koer.
HÖLLÖNEN. Totta totisesti, herra Virta, tämä ei ole oikein, ei totta totisesti.
(Roteva Virta tulee.)
VIRTA. Samaa minäkin sanon. — Tulehan tänne, rouva Virta, rouva Virta, kunniallinen nainen, siveä vaimo, hyväntapainen olento, jolla on mustasukkainen narri miehenä! — Syyttä suotta minä epäilen, eikö niin, rouvaseni?
R. VIRTA. Taivas olkoon todistajani, että niin teet, jos minua epäilet uskottomuudesta.
VIRTA. Aivan niin, sinä rautaotsa! Jatka, jatka vain? — Maalle sieltä, senkin roisto!
(Heittää vaatteet maalle kopasta.)
PAASO. Tämä on jo liikaa.
R. VIRTA. Etkö häpeä? Anna vaatteiden olla.
VIRTA. Kyllä sinut kohta löydän.
EVANS. Täs ei ol järkki. Meinatteks te nosta yles teijä vaimo hamei? Kas nii, poies siit!
VIRTA. Tyhjäksi koppa, sanon minä!
R. VIRTA. Mutta, hyvä mies, —
VIRTA. Herra Paaso, niin totta kuin olen mies, niin eilen kannettiin joku ulos tässä kopassa; miksi ei hän nyt taas voisi siinä olla? Talossani hän on, se on vissi, tietoni ovat varmat, epäluuloni on oikeutettu. Maalle kaikki vaatteet!
R. VIRTA. Jos sieltä miehen löydät, niin saat tappaa sen kuin kirpun.
PAASO. Tässä ei ole niin ketään.
HÖLLÖNEN. Kunniasanani kautta, tämä ei ole oikein, herra Virta; häpäisette vain itsenne.
EVANS. Herr Virta, teijä pittä rukkoill eik seurat teijä omi lihallissi mieljohteitan; tämä on mustsukkasutt.
VIRTA. Hyvä; tässä ei ole se, jota etsin.
R. VIRTA. Eikä missään muuallakaan kuin omissa aivoissasi.
VIRTA. Auttakaa minua vain tämä kerta etsimään läpi taloni; jos en löydä mitä haen, niin älkää mitenkään typeryyttäni kaunistelko; tehkää minut ainaiseksi pöytänarriksenne; tulkoon sananparreksi: niin mustasukkainen kuin Virta, joka ludosta pähkinästä etsi vaimonsa rakastajaa. Tehkää vain tämä kerta mielikseni, vain tämä kerta auttakaa minua etsimään.
R. VIRTA. Hoi sieltä! Rouva Paaso, tulkaa alas sieltä, ja se vanha eukko kanssa; mieheni tulee sinne yliskamariin.
VIRTA. Vanha eukko? Mikä vanha eukko?
R. VIRTA. No, se piikatyttömme täti Brentfordista.
VIRTA. Se velho, se portto, se rietas luuska! Enkö ole kieltänyt häntä talooni tulemasta? Hän kulkee täällä asioilla, eikö niin? Me olemme typeriä, me miehet, emme hoksaa, mitä tuon taikuriammatin takana piilee. Hän tenhoo loitsuillaan, taioillaan ja ennustuksillaan, ja sellaiset lorut käyvät yli meidän ymmärryksemme, emme tajua niistä tämän taivaallista. — Alas sieltä, sinä velho, sinä mustalaisakka, alas, sanon minä!
R. VIRTA. Oi, hyvä rakas ukkoseni! — Hyvät herrat, älkää antako hänen lyödä sitä vanhaa vaimoa!
(Falstaff tulee naiseksi puettuna, rouva Paason taluttamana.)
R. PAASO. Tulkaa, Anna muori! Antakaa minulle kätenne.
VIRTA. Kyllä minä hänelle annan! — Ulos ovesta, velho! (Lyö häntä.) Senkin homsu, ruosa, marakatti, tulen lautta! Ulos; ulos! Kyllä minä sinut noidun, kyllä minä sinut taion!
(Falstaff menee.)
R. PAASO. Ettekö häpeä? Pelkään että olette piessyt hengiltä sen vaimo-paran.
R. VIRTA. Kyllä hän sen vielä tekeekin. — Sinä saat siitä paljon kunniaa.
VIRTA. Hirteen koko noita!
EVANS. Totisest mnää luule ett se akk o oikke velho; mnää en tykkä siit ku akall o suur part; mnää näi suure parra häne liinas alt.
VIRTA. Tuletteko kanssani, herrat? Rukoilen teitä tulemaan; pitäähän teidän nähdä miten se mustasukkaisuuteni päättyy. Jos nyt tyhjää haukun, niin älkää koskaan enää ajooni luottako.
PAASO. No, taipukaamme vielä kerta hänen oikkuihinsa. Tulkaa, hyvät herrat!
(Virta, Paaso, Höllönen ja Evans menevät.)
R. PAASO. Toden totta, hän pieksi häntä oikein säälittävästi.
R. VIRTA. Ei maarin niinkään; minusta hän pieksi häntä oikein säälimättömästi.
R. PAASO. Se sauva olisi siunattava ja ripustettava alttarin päälle: se on tehnyt ansiollisen työn.
R. VIRTA. Mitä luulette? Voisimmekohan naiseutemme turvissa ja hyvän omantunnon oikeudella ajaa kostoamme vielä pitemmälle.
R. PAASO. Irstauden henki on nyt varmaankin hänestä karkoitettu; ja jos hän ei ole peräti ja auttamattomasti paholaisen oma, niin ei hän, luulen ma, enää koskaan viettele meitä kadotuksen tielle.
R. VIRTA. Kerrommeko miehillemme, kuinka olemme häntä kohdelleet?
R. PAASO. Tietysti, kaikella muotoa; jos ei muun vuoksi, niin ainakin raapiaksemme siten pois nuo luulokuvat miehesi aivoista. Jos heidän hellä sydämmensä sallii, että tuota siveetöntä, lihavaa ritari-parkaa vielä on rääkättävä, niin tarjoutukaamme heille apureiksi.
R. VIRTA. Lyön vetoa, että he tahtovat saattaa hänet julkisesti häpeämään, ja minusta ei tästä pilasta tulekaan kunnon loppua, jos hän ei joudu julkihäpeään.
R. PAASO. Siis käykäämme takomaan, niin kauan kuin rauta on kuumaa.
(Menevät.)