KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus
Rooma. Capitoli. Senaatin istunto.
(Väkijoukko Capitoliin johtavalla kadulla; niiden joukossa
Artemidorus ja tietäjä. Caesar, Brutus, Cassius, Casca,
Decius, Metellus, Trebonius, Cinna, Antonius, Lepidus,
Popilius, Publius, y.m. tulee.)
CAESAR.
No, Mars-kuun viidestoist' on tullut.
TIETÄJÄ.
On, Caesar, mut ei vielä mennyt.
ARTEMIDORUS.
O, terve, Caesar! Lue tämä lippu.
DECIUS.
Trebonius anoo että joutuessas
Lukisit tämän alamaisen pyynnön.
ARTEMIDORUS.
Mun ensin, Caesar! Caesaria minun
Likemmin koskee; lue, suuri Caesar!
CAESAR.
Mik' itseämme koskee, jääköön viimeks.
ARTEMIDORUS.
Äl' aikaele, Caesar; lue se oiti!
CAESAR.
Mit'? onko miesi hullu?
DECIUS.
Tieltä, lurjus!
CASSIUS.
Vai kadull' armokirjaas tyrkytät!
Käy Capitoliin!
(Caesar menee Capitoliin, muut seuraavat häntä.
Kaikki senaattorit nousevat.)
POPILIUS.
Menestyköhön tänään hankkehenne!
CASSIUS.
Popilius, mikä hanke?
POPILIUS.
Hyvästi!
(Lähestyy Caesaria.)
BRUTUS.
Mitä se Popilius Lena sanoi?
CASSIUS.
Hän toivoi menestystä hankkeellemme.
On ilmi tullut juonemme, ma pelkään.
BRUTUS.
Hän Caesaria luotuu. Tarkkaa häntä!
CASSIUS.
Pian joudu, Casca! Estymistä pelkään. —
Kuin käypi, Brutus? Jos se ilmi tulee,
Ei lähde täältä Cassius eikä Caesar,
Sill' itseni ma tapan.
BRUTUS.
Malta, Cassius;
Ei haastele Popilius hankkeistamme:
Hän, näetkös, naurahtaa, ja tyyn' on Caesar.
CASSIUS.
Trebonius tietää aikansa; kas, Brutus,
Hän korjaa Antonion tieltä pois.
(Antonius ja Trebonius lähtevät. Caesar ja senaattorit
istuutuvat.)
DECIUS.
Miss' on Metellus Cimber? Caesarille
Hän armokirjans' oiti antakoon.
BRUTUS.
Hän valmis on; käy luo ja auta häntä.
CINNA.
Sun, Casca, tulee ensin kättäs nostaa.
CAESAR.
Kaikk' onko valmiit? — Mitä puutteit' auttaa
Tuleepi Caesarin ja neuvoskunnan?
METELLUS.
Ylevä, mahtava ja suuri Caesar,
Metellus istuimesi juureen laskee
Sydämen nöyrän —
CAESAR.
Se ei kelpaa, Cimber!
Tuo liehakoiminen ja kurja nöyryys
Voi halvan rahvaan verta kuohuun nostaa
Ja lapsen leikiks tehdä valmiin säännön
Ja sanan vankan. Älä ole hupsu
Ja verta Caesarin niin herkäks usko,
Ett' tosiluonnostaan sen pehmittäisi
Se, josta heltyy narrit: lipokieli
Ja hännänlierutus ja köyryselkä!
Lain kautta veljes maanpakoon on syösty;
Jos hänen puolestaan sa pokkuroitset
Ja liehakoit ja kerjäät, niin sun potkaan
Kuin koiran ulos. Caesar ei tee väärin,
Se tiedä, eikä lepy ilman syytä.
METELLUS.
Tääll' eikö arvokkaampaa kieltä, joka
Caesarin korviss' ihanammin kaikuis,
Palauttain pakolaisen veljeni?
BRUTUS.
En liehakoi, mut kättäs suutelen,
Ja pyydän, Caesar, että Publius Cimber
Sais luvan viipymättä palata.
CAESAR.
Kuin? Brutus?
CASSIUS.
Armoa, Caesar! Armoa!
Näin maahan jalkais juureen Cassius lankee
Ja armoitusta Cimberille kerjää.
CAESAR.
Ma heltyisin, jos oisin teidän-moinen;
Rukous mua taivuttais, jos itse
Rukouksiin taipuisin; mut vankka olen
Kuin pohjantähti, jota kiinteämpää
Ja lujempaa ei taivaall' ole toista.
Tuhannet säihkyt ilman kannen kirjaa,
Jokainen tult' on ja ne loistaa kaikki,
Mut paikkansa vaan pitää yksi niistä.
Niin mailmakin, se ihmisiä täynn' on,
He lihaa, verta ovat, aistit heill' on;
Mut tiedän heissä yhden vaan, jok' aina
Vakaana, järkähtämätönnä seisoo.
Ja tuo ett' olen minä, siitä näytän
Es'merkin nyt, kun lujasti ma vaadin
Maanpakoon Cimberin, ja vaateessani
Lujana pysyn myös.
CINNA.
Oi, Caesar —
CAESAR.
Pois!
Olympiako siirtää tahdot?
DECIUS.
Suuri Caesar, —
CAESAR.
Haa! Eikö turhaan polvistunut Brutus?
CASCA.
Siis, puhukaa te, kädet, puolestani.
(Casca lyö tikarinsa Caesarin niskaan. Caesar tarttuu hänen
käsivarteensa. Silloin häneen iskevät tikarinsa muut liittolaiset
ja viimeiseksi Marcus Brutus.)
CAESAR.
Sinäkin, Brutus? — Kaadu sitten, Caesar!
(Kuolee. Senaattorit ja kansa peräytyvät säikäyksestä.)
CINNA.
Pelastus! Vapaus! Tyrannius on kuollut!
Kaduilla joutuun huutakaa se julki.
CASSIUS.
Ja toiset puhe-istuimille huutain:
"Pelastus, vapaus ja vapahdus!"
BRUTUS.
Senaattorit ja kansa! Älkää juosko!
Ei vaaraa; seis! Sai koston vallanhimo.
CASCA.
Puhe-istuimelle, Brutus!
DECIUS.
Niin, ja Cassius!
BRUTUS.
Mut miss' on Publius?
CINNA.
Täällä, sekapäissään
Kapinast' aivan.
METELLUS.
Seiskaa tiheässä,
Caesarin ystävät ne kenties muuten —
BRUTUS.
Vait! nytkö seistä! — Malta mieltäs, Publius!
Ei pahaa sulle suoda eikä kelleen,
Ken roomalainen on. Se heille kerro.
CASSIUS.
Ja lähde, Publius, täältä, ett'ei kansa,
Kun meihin karkaa, vanhuuttasi loukkais.
BRUTUS.
Niin, tee se; tästä työst' ei vastaa muut
Kuin me, sen tekijät.
(Trebonius palajaa.)
CASSIUS.
Miss' on Antonius?
TREBONIUS.
Juoks' säikkyin kotiin. Miehet, vaimot, lapset
Tuijottain juoksevat ja huutavat,
Kuin päivä olis viimeinen.
BRUTUS.
Nyt tahtos
Tee, sallimus! Ett' täytyy meidän kuolla,
Se tietty on; mut saada viivytystä
Ja aikaa voittaa, siinä kaikki.
CASSIUS.
Leikkaa
Kakskymment' elinvuotta pois, niin leikkaat
Pois yhtä monen vuoden kuolonpelvon.
BRUTUS.
Jos niin on, kuolo voitto on, ja me siis
Caesarin ystävät, kun kuolonpelvon
Hält' ehkäisimme. — Maahan, roomalaiset!
Veressä Caesarin nyt kyynärpäihin
Peskäämme kädet! Miekat voidelkaamme!
Torille sitten, ruskeit' aseitamme
Pään yli heilutellen, kaikki huutain:
"Pelastus, vapaus, rauha!"
CASSIUS.
Maahan! Kylpyyn!
Viel' aikain pitkäin päästä näytellähän
Uusissa kansoissa ja uusin kielin
Tää jalo näytelmä!
BRUTUS.
Viel' usein huviks
Saa vertaan vuotaa Caesar, joka tuossa
Pompejon patsaan juuressa nyt makaa
Kuin tomu halpana!
CASSIUS.
Yht' usein kuin
Se tapahtuu, yht' usein meistä kuuluu:
"Nuo miehet vapauden maalleen hankki."
DECIUS.
Nyt matkaan!
CASSIUS.
Matkaan kaikki; Brutus eellä;
Jälessä kaunisteena Rooman parhaat
Ja rohkeimmat henget.
(Palvelija tulee.)
BRUTUS.
Vait! Ken saapuu?
Yks Antonion ystäviä.
PALVELIJA.
Brutus,
Näin herrani mun polvistua käski,
Näin tomuun langeta mun käsk' Antonius,
Ja maasta haastaa näin: Brutus on viisas,
Jalo, urhoollinen, suora. Caesar oli
Suur', uljas, kuninkaallinen ja armias.
Sano: Brutus multa lemmen saa ja arvon;
Sano: pelvon Caesar, arvon sai ja lemmen.
Jos Brutus sallii Antonion luokseen
Turvissa tulla, selvitystä saamaan
Miks surman Caesar sai, niin Antoniolle
Ei kuolleena niin rakas ole Caesar
Kuin Brutus elävänä; ei, hän seuraa
Uskollisesti onnessa ja työssä
Tän horjuvaisen vallan vaarain kautta
Jaloa Brutoa. Näin sanoi herrani.
BRUTUS.
On uljas, viisas roomalainen herras;
Pahemmaks hänt' en koskaan luullut. Sano,
Jos tänne tahtoo tulla hän, saa täyden
Hän selvikkeen; ja, kunniani kautta,
Palata vaaratta.
PALVELIJA.
Hänt' oiti noudan.
(Lähtee.)
BRUTUS.
Saas nähdä, hänest' ystävän me saamme.
CASSIUS.
Hyv' olis tuo. Mut mielessäni häntä
Ma kammon suuresti, ja totehen
Mun pahat aavistuksen' aina käyvät.
(Antonius tulee.)
BRUTUS.
Tuoss' on hän jo. — Antonius, tervetullut!
ANTONIUS.
Oi, suuri Caesar! Noinko halpa vuotees?
Noin pieneen tilaan kutistuiko kaikki
Sun voittos, saaliis, mainees, loistos? — Hyvästi! —
En tunne, jalot herrat, aikeitanne,
Ken vielä iskun saa ja päästään pääsee.
Minäkö? Mik' on hetki sopivampi
Kuin kuolinhetki Caesarin? Mik' ase
On puolikskaan niin kallis kuin nuo miekat,
Joit' uljain veri mailmassa kultaa?
Jos vihaatten mua, pyydän, tehkää työnne,
Kätenne verestä kun vielä suitsee.
Vaikk' eläisin ma tuhat vuott', en oisi
Näin valmis kuolemaan; näin mieleistäni
Ei paikkaa, kuolintapaa ois, kuin tässä
Caesarin kanssa kuolla, teidän kautta,
Te ajan valitut ja suuret henget.
BRUTUS.
Antonius, älä meiltä surmaas kerjää.
Verisiks, julmiks meidät kyllä luulis,
Niinkuin sen kätemme ja työmme tuossa
Jo osoittaa; mut kätemme sa näet vaan
Ja tämän verityön, jonk' on ne tehneet.
Sydäntä sin' et näe; siin' asuu sääli.
Niin, sääli Rooman kurjan kurjaa tilaa —
Kuin tuli tuleen, sammuu sääli sääliin —
Tuon teki Caesarille. — Sua kohtaan.
Miekkamme kärjet tylsät on, Antonius.
Kätemme, vaikk' on inhan työn ne tehneet,
Ja sydämemme, hellät niinkuin veljen,
Sun luottamuksella ja kunnioittain
Ja kaikell' ystävyydell' ottaa vastaan.
CASSIUS.
Sun mieltäs kysytään, jos kenenkään,
Kun määrättävät ovat uudet arvot.
BRUTUS.
Mut malta, kunnes rauhoitamme kansan,
Jonk' aivan järjiltään on pelko vienyt.
Syyn sitten selvitämme, miksi minä,
Jok' iskeissäni Caesaria lemmin,
Tuon teon tein.
ANTONIUS.
Sun viisautees ma luotan.
Veriset kätenne nyt tuokaa kaikki
Sun kättäs, Marcus Brutus, puistan ensin;
Sun kätees sitten, Cajus Cassius, tartun;
Ja, Decius Brutus, sun; ja sun, Metellus;
Sun, Cinna; uljas Casca, sun; ja viimeks —
En viimeks ystävänä — sun, Trebonius.
Ah, jalot herrat! Mitä sanoisinkaan
Nimeni teist' on nyt niin halpa, että
Kahdesta häijyst' olen jompikumpi:
Joko imartelija tai pelkuri.
Oi, Caesar, totta on, sua rakastin!
Jos alas meihin henkesi nyt katsoo,
Sua eikö koske tuimemmin kuin kuolo,
Kun näet, ett' Antoniosi rauhaa hieroo
Ja vainolaises verikättä puistaa,
Mies suurin, ruumis vieressä? Jos mulla
Niin monta silmää ois kuin haavaa sulla,
Joist' itku purskuis niinkuin veri noista,
Paremmin sopis tuo, kuin ystävänä
Sun vihamiestes kanssa kättä lyödä.
Oi, anteeks, Julius! — Tässä, jalo hirvi,
Sa kierrettiin; sä tässä kaaduit; tässä
Ajajas seisoi, murhan merkki yllä,
Verelläs purppuroittuna. Oi, mailma!
Sin' olit tämän ruunuhirven puisto;
Hän, toden totta, mailma, oli ruunus. —
Kuin hirvi, monen prinssin kaatamana,
Nyt tuossa makaat!
CASSIUS.
Antonius!
ANTONIUS.
Oi, anteeks, Cajus Cassius,
Sen sanoo vihamieskin Caesarista;
Siis kylmää kohtuutt' on se ystävältä.
CASSIUS.
En soimaa, ettäs Caesaria kiität,
Vaan meillä mitä yhteist' on sun kanssas?
Tahdotko ystäviämme sa olla,
Vai tietämmekö käymme ilman sua?
ANTONIUS.
No, kättähän jo löin; mut horjahdin,
Kun Caesariin ma katsoin. Ystäv' olen
Ma teille kaikille ja lemmin teitä
Toivossa että syyn saan tietää, miksi.
Ja missä oli vaarallinen Caesar.
BRUTUS.
Tää hurjaa näytelmätä olis muutta.
Niin täysin painavat on syymme, että,
Vaikk' oisit Caesarinkin oma poika,
Sa tyytyisit.
ANTONIUS.
En muuta vaadikaan;
Ja pyydän nyt vaan että ruumiin viedä
Torille saan, ja puhe-istuimelta
Saan ystävänä hautapuheen pitää.
BRUTUS.
Sen saat, Antonius.
CASSIUS.
Brutus, sana kuule!
(Syrjään Brutolle,)
Et tiedä mitä teet: oi, älä salli
Antonion pitää hautapuhetta.
Arvaatko minkä kiihkon puheellansa
Hän saattaa nostaa kansassa?
BRUTUS.
Suo anteeks:
Käyn itse ensin puhe-istuimelle
Ja Caesarimme surmaan näytän syyt.
Mit' Antonius puhuu, sen — ma sanon
Hän tekee meidän suostumuksella;
Ja että Caesarille suomme kaikki
Tapojen pyhittämät juhlamenot.
Se hyödyttää meit' enemmän kuin haittaa.
CASSIUS.
Kuin käy, en tiedä; tuo ei mieleen mulle.
BRUTUS.
Tuoss', Antonius, Caesarin on ruumis.
Meit' älä hautapuheessasi soimaa,
Vaan kiitä Caesaria miten tahdot
Ja sano, että luvallamme teet sen.
Et muuten hautajaisiin osaa ottaa
Saa laisin. Samalt' istuimelta, johon
Nyt minä astun, puhua sun pitää,
Kun minä olen päättänyt.
ANTONIUS.
Niin olkoon;
En muuta minä toivo.
BRUTUS.
Siis ruumis valmiiks laita vaan ja seuraa.
(Kaikki lähtevät, paitsi Antonius.)
ANTONIUS.
Verinen tomu, anteeks suo, ett' olen
Leppyisä, nöyrä noille pyöveleillesi
Jaloimman miehen raunio sa olet,
Mik' aikakausiss' elänyt on koskaan.
Voi kättä, joka kalliin veres kaasi!
Täss' ennustan nyt haavoillasi, jotka
Kuin mykät suut, punaiset huulens' aukoo
Ja puhett', ääntä kieleltäni kerjää:
Kirous tätä sukukuntaa painaa;
Kotoinen raivo, tuimat kansanriidat
Tuskauttaa kaikki Italian maat;
Niin tavaks tulee hävitys ja veri
Ja kauhun näyt niin yleisiks, ett' äiti
Hymyilee vaan, kun hänen lapsukaistaan
Palaiseks neljäks sodan koura silpoo.
Hirmuihin tottuminen surmaa säälin,
Ja Caesarinkin kostonahnas henki,
Sivullaan Ate,[4] joka hehkuvana
On helvetistä tullut, mailla kulkee
Ja valta-äänellänsä huutaa: "murhaa!"
Ja sodan koirat irroittaa, niin että
Tää konnanteko pilviin asti leyhkää
Raadoista, jotka voihkaa hautaan päästä.
(Palvelija tulee.)
Octavius Caesaria palvelethan?
PALVELIJA.
Niin palvelen, Antonius.
ANTONIUS.
Caesar hänen
Kirjeessä käski tänne Roomaan tulla.
PALVELIJA.
Hän kirjeen saanut on ja matkall' ompi,
Ja suullisesti sanomaan mun käski —
(Huomaa ruumiin.)
O, Caesar!
ANTONIUS.
Sydämes täys' on; syrjään käy ja itke.
On, huomaan, suru tarttuvaa: mun silmän'
Se kostui, kun sun silmissäs se näki
Nuo murheen helmet. Tuloss' onko herras?
PALVELIJA.
Hän yöt' on viisi peninkulmaa täältä.
ANTONIUS.
Palaja, kerro mit' on tapahtunna.
Suruinen tääll' on, vaarallinen Rooma,
Octaviolle epävarma Rooma.
Pois! joutuun! Kerro hälle se. — Ei, varro!
Sin' et saa mennä, ennen kuin tän ruumiin
Torille vien. Ma siellä tunnustelen
Puheellani, mitenkä kansa noiden
Veristen miesten julmaa työtä katsoo.
Sen mukaan sitten kertoa sa saat
Octaviolle, miten tääll' on laita.
Avuksi tule mulle.
(Lähtevät, kantaen Caesarin ruumista.)
Toinen kohtaus
Forum.
(Brutus ja Cassius tulevat; kansanjoukko seuraa heitä.)
1 KANSALAINEN. Tiliä tahdomme; tee tili meille.
BRUTUS.
No, seuratkaa mua, ystävät, ja kuulkaa;
Käy sinä, Cassius, toisen kadun suuhun
Ja ja'a joukot. —
Ken mua kuulla tahtoo, jääköön tänne;
Ken Cassiota, menköön hänen kanssaan.
Ja julki tuodaan valtasyyt, miks surman
Sai Caesar.
1 KANSALAINEN.
Minä kuulen Brutoa.
2 KANSALAINEN. Ja minä Cassiota; sitten rinnan Syyt pannaan, mit' on kumpainenkin kuullut.
(Cassius lähtee, joukko kansalaisia hänen kanssansa.
Brutus astuu puhe-istuimelle.)
3 KANSALAINEN. Vait! Brutus nousee puhe-istuimelle.
BRUTUS.
Mua tyvenesti loppuun kuulkaa.
Rooman miehet, kansalaiset ja ystävät! Kuulkaa nyt minun puolustustani, ja kuullaksenne, olkaa hiljaa. Uskokaa minua kunniani tähden, ja uskoaksenne, pitäkää kunniani arvossa. Tuomitkaa minua viisaudessanne, ja teroittakaa aistinne, voidaksenne paremmin tuomita. Jos joku on tässä seurassa, joku Caesarin rakas ystävä, hänelle sanon, että Bruton rakkaus Caesariin ei ollut hänen rakkauttaan vähempi. Jos sitten kysyy tämä ystävä, miksi Brutus Caesaria vastaan nousi, niin vastaan näin: en senvuoksi että Caesaria vähemmän rakastin, vaan senvuoksi että enemmän rakastin Roomaa. Olisitteko mieluummin nähneet Caesarin elossa ja teidän kaikkien orjina kuolevan, Caesarin kuolleena ja teidän kaikkien elävän vapaina miehinä. Kun Caesar mua rakasti, itkin minä häntä; kun hän onnellinen oli, iloitsin siitä; kun hän oli urhokas, kunnioitin häntä, vaan kun hän vallanahnas oli, surmasin hänet. Siis kyyneleitä hänen rakkaudestaan, iloa hänen onnestaan, kunnia hänen urhoudelleen, ja surma hänen vallanhimollensa! Ken tässä niin halpa on, että tahtoisi orjana olla? Onko ken, hän puhukoon; sillä häntä olen loukannut. Ken tässä niin raaka on, ett'ei tahtoisi roomalainen olla? Onko ken, hän puhukoon; sillä häntä olen loukannut. Ken tässä niin katala on, ettei tahtoisi maataan rakastaa? Onko ken, hän puhukoon; sillä häntä olen loukannut. — Jään odottamaan vastausta.
KAIKKI.
Ei kenkään, Brutus, ei kenkään.
BRUTUS. Siis en ketäkään ole loukannut. Muuta en ole Caesarille tehnyt, kuin mitä te Brutolle tekisitte. Hänen kuolemansa tutkimus on Capitolissa kirjoitettuna; hänen mainettaan ei ole halvennettu, mikäli se kiitettävää oli; eikä hänen rikostansa liioiteltu, josta hän surmansa sai.
(Antonius ja muita tulee, tuoden Caesarin ruumista.)
Tuossa hänen ruumiinsa tuodaan, Antonion saattamana, joka, vaikk'ei hänen surmaansa osallisena, kuitenkin saa hyödyn hänen kuolemastaan: aseman yhteiskunnassa. Ja ken teistä ei sitä saisi? Jätän tämän paikan, vakuuttaen: että niin kuin Rooman hyväksi parhaan ystäväni surmasin, niin on mulla itsellenikin sama tikari varalla, kun isänmaani katsoo hyväksi vaatia minun kuolemaani.
KAIKKI.
Eläköön Brutus! Eläköön! Eläköön!
1 KANSALAINEN. Kotihin juhlasaatossa hän viekää!
2 KANSALAINEN. Es'isän viereen patsas hälle nouskoon!
3 KANSALAINEN. Hän Caesariksi tulkoon!
4 KANSALAINEN. Brutossa Caesarin hyvät puolet kruunattakoon!
1 KANSALAINEN. Kotihin riemuhuudoin hänet viemme.
BRUTUS.
Maanmiehet, —
2 KANSALAINEN.
Vaiti! hiljaa! Brutus puhuu.
1 KANSALAINEN. Vait siellä!
BRUTUS.
Hyvät kansalaiset, yksin
Mun mennä antakaa, ja pyydän, jääkää
Antonion luo ja kunnioitus suokaa
Caesarin ruumiille ja puheelle,
Jonk' Antonius meidän luvallamme
Pitääpi ylistykseks Caesarille.
Rukoilen ett'ei muut kuin minä lähtis,
Ennenkuin Antonius on puhunut.
(Lähtee.)
1 KANSALAINEN. Seis! jääkää! Antoniota kuulkaamme.
2 KANSALAINEN. Hän puhe-istuimelle astukoon; Me kuullaan. — Ylös, jalo Antonius!
ANTONIUS.
Olen kiitollinen teille Bruton tähden.
4 KANSALAINEN. Hän mitä sanoo Brutosta?
3 KANSALAINEN.
Hän sanoo,
Ett' on hän Bruton tähden kiitollinen
Kaikille meille.
4 KANSALAINEN. Parast' olis ett'ei Puhuisi Brutosta hän pahaa täällä.
1 KANSALAINEN. Tyranni oli Caesar.
3 KANSALAINEN. Niinpä kyllä; Ja onni että Rooma siitä pääsi.
2 KANSALAINEN. Vait! hiljaa! kuullaan mit' Antonius puhuu.
ANTONIUS.
Te jalot Rooman miehet —
KANSA.
Hiljaa! kuullaan.
ANTONIUS.
Ystävät, Rooman kansalaiset, kuulkaa!
En Caesaria kiitä, mutta hautaan.
Pahatpa työmme usein eloon jäävät,
Mut hyvät haudatahan luumme kanssa.
Niin käyköön Caesarinkin. Jalo Brutus
Hän sanoi vallanahnaaks Caesarin;
Jos oli niin, se oli julma rikos,
Ja julmast' on sen sovittanut Caesar.
Ma Bruton suostumuksella ja muiden —
On Marcus Brutus, nähkääs, kunnon mies,
Niin, kunnon miehiä he kaikk' on, kaikki —
Nyt pidän hautapuheen Caesarille.
Hän ystäv' oli, hyvä, hellä mulle,
Mut Brutus vallanahnaaks sanoo häntä,
Ja Marcus Brutus hän on kunnon mies.
Toi kotiin Roomaan vankeja hän paljon,
Rahastot niiden lunnahilla täyttäin;
Oliko siinä Caesar vallanahnas?
Kun kurjuus vaikeroi, niin itki Caesar;
Kovempi luonnoltaan on vallanahnas:
Mut Brutus vallanahnaaks sanoo häntä,
Ja Marcus Brutus hän on kunnon mies.
Kolmasti Lupercalioissa hälle
Taritsin kruunun, kolmasti hän kiels sen,
Sen näittehän; tuo vallanahneutt' onko?
Mut Brutus vallanahnaaks sanoo häntä,
Ja, totisesti, hän on kunnon mies.
En Bruton puhetta ma vääräks väitä,
Mut haastan tässä siitä, minkä tiedän.
Ol' ennen teille rakas hän, ja syystä,
Siis mistä syystä ette suris häntä?
Oi äly! villipetoon pakenit sa,
Ja ihmisist' on järki mennyt! — Anteeksi
Tuoll' arkuss' Caesarin on luona sydän,
Vait olla täytyy, kunnes palajaa se.
1 KANSALAINEN. Hän puhuu mielestäni järkevästi.
2 KANSALAINEN. Jos oikein mietit asiaa, niin Caesar, Kärs suurta vääryyttä.
3 KANSALAINEN. Niin kyllä, miehet, Pahemman sijaan saamme, minä pelkään.
4 KANSALAINEN. Sanansa kuulitten: hän kruunun kielsi; Hän varmaankaan ei ollut vallanahnas.
1 KANSALAINEN. Jos niin on, käy se muutamille kalliiks.
2 KANSALAINEN. Mies-parka! Tulipunaiset sen silmät On itkust' aivan.
3 KANSALAINEN. Miestä jalompaa Kuin Antonius ei Roomass' ole toista.
4 KANSALAINEN. Vait! Kuulkaa! Puhua hän taasen alkaa.
ANTONIUS.
Viel' eilen olis sana Caesarin
Kumonnut mailman; nyt hän tuossa makaa,
Ja ei niin halpaa, joka hälle nöyrtyis.
Jos mieltänne ja sydäntänne, miehet,
Kokisin kapinaan ja raivoon nostaa,
Loukkaisin Brutoa ja Cassiota,
Jotk' ovat kunnon miehiä, kuten tietty.
En, heit' en loukkaa; tuota kuollutt' ennen.
Ja itseäni loukkaisin ja teitä,
Kuin loukkaisin noin kunnon miehiä.
Tää pärmä, Caesarin sinetti alla,
Vainaalta löytyi: se on jälkisäännös.
Jos kansa vaan tän testamentin kuulis —
Jot' — anteeks suokaa — lukea en aio —
Caesarin haavoj' oiti suutelis se,
Verehen pyhään liinojansa kastais,
Ja hiuksen hänen päästään muistoks kerjäis,
Ja kuollessaankin vielä säätäis siitä,
Sen jättäin jälkeisilleen kallihina
Perintönä.
4 KANSALAINEN. Me tahdomme sen kuulla. — Antonius, lue säännös!
KAIKKI.
Säännös! säännös!
Caesarin säännös!
ANTONIUS.
Anteeks, ystäväni:
En tohdi. Hyv' ei olis teidän tietää
Kuin Caesar teitä lempi. Ettehän te
Puut' ole, kiveä, vaan ihmisiä.
Caesarin säännöksen jos kuulla saatte,
Tulette kiihkohon ja raivoon aivan.
Hyv' on, kun ette tiedä että hänet
Periä saatte; jos sen tietäisitte,
Oi, kuinka silloin käviskään!
4 KANSALAINEN.
Lue säännös!
Sen tahdomme me kuulla. Lue säännös!
Caesarin säännös lukea sun täytyy.
ANTONIUS.
No, malttukaa ja hiukan varrotkaa!
Erehdyin, kun sen kerroin. Pelkään että
Ma loukkaan noita kunnon miehiä,
Jotk' iski puukkons' Caesariin; niin, pelkään.
4 KANSALAINEN. Kunnonko miehiä! — He pettureit' on.
USEAT.
Lue säännös! lue testamentti!
2 KANSALAINEN. He konnia ja pettureit' on. Säännös! Lue säännös!
ANTONIUS.
Siis sitä lukemaan mua pakoitatte.
No, piirittäkää ruumis siis, niin näytän
Ma teille ken sen säännöksen on tehnyt.
Astunko alas? Saanko luvan siihen?
USEAT.
Käy alas!
2 KANSALAINEN.
Alas astu!
(Antonius astuu alas puhe-istuimelta.)
3 KANSALAINEN.
Luvan saat.
4 KANSALAINEN. Kehäksi! piiriin!
1 KANSALAINEN. Paarin luota syrjään! Pois ruumiin luota!
2 KANSALAINEN. Tilaa Antoniolle! Jalolle Antoniolle tilaa!
ANTONIUS.
Pois kauemmas! Noin älkää tungeskelko!
USEAT.
Pois tieltä! Tilaa! Syrjään!
ANTONIUS.
Kyyneleitä
Jos teill' on, itkemään nyt olkaa valmiit.
Tuon vaipan kaikki tunnetten. Ma muistan
Ens kerran kun sit' yllään kantoi Caesar.
Suv'ilta hänen teltassaan se oli,
Samana päivänä, kun nervit löi hän.
Kas, tuosta meni puukko Cassion!
Kas, minkä teki reiän kade Casca!
Tuost' iski Brutus, hänen lemmikkinsä,
Ja kun murharaudan kiskoi maalle,
Niin, nähkääs, veri Caesarin se seuras
Ja ovest' ulos ryntäs, nähdäksensä
Noin tylystikö Brutus kolkutti;
Caesarin enkel' oli, nähkääs, Brutus.
Jumalat, tuomitkaa, kuink' oli rakas
Hän Caesarille! Isku tuo se kaikist'
Ol' armottomin: hänen jalo Caesar
Kun lyövän näki, kiittämättömyys hänt'
Enemmän musersi kuin murha-ase.
Nyt murtui suuri sydän tuo, ja vaippaan
Kasvonsa peittäen, Pompejon patsaan
Jalustan luona aivan, jossa verta
Vuos virtanansa, kaatui suuri Caesar.
Se vasta kaatumus, te Rooman miehet!
Te, minä, kaikki kaaduimme me siinä,
Verisen kavalluksen riemutessa.
O, nyt te itkette, ja säälin voimaa
Te tunnette, ma huomaan: kallihia
Ne pisaroit' on! Hyvät ihmiset!
Kuin? Itkettenkö nyt, kun Caesarin
Vaan vaipan haavat näätte? Tässä, täss' on
Hän itse, raatamana ilkimysten!
1 KANSALAINEN. Voi, surkeata näkyä!
2 KANSALAINEN. Oi, jalo Caesar!
3 KANSALAINEN. Voi, tuskan päivää!
4 KANSALAINEN. Voi, konnia ja pettureita!
1 KANSALAINEN. Veristä näytelmätä, voi!
2 KANSALAINEN.
Kostoa tahdomme, kostoa! Ulos kaupungille!
Etsikää — polttakaa — paahtakaa — tappakaa — lyökää!
Ei ykskään petturi saa eloon jäädä.
ANTONIUS.
Seis, kansalaiset!
1 KANSALAINEN. Vait siellä! Jalo Antonius puhuu.
2 KANSALAINEN. Kuulemme häntä, seuraamme häntä, kuolemme hänen kanssaan.
ANTONIUS.
Mut hyvät, armaat ystävät, en teitä
Noin hurjaan kapinaan ma kiihtää tahdo.
Tuon työn on, nähkääs, tehneet kunnon miehet.
Mit' yksityist' on vihan syytä ollut
Tekoonsa heill', en tiedä; viisait' on he
Ja kunnon miehiä, ja työstään varmaan
Vastaavat itse. Ystävät, en minä
Sydämiänne teiltä ryöstää tahdo.
En puhuja ma ole niinkuin Brutus;
Vaan, kuten tietty, halpa, suora mies,
Jok' ystävästään pitää; sen he tiesit,
Kun puhevallan tässä mulle soivat.
Ei äänt', ei liikenteitä ole mulla,
Ei päät', ei kielt', ei sananvoimaa, jolla
Vois kansaa kiihoittaa. Vaan suoraan haastan
Ja kerron mitä tiedätten jo itse.
Ja Caesar-kullan haavat teille näytän,
Nuo mykät, raukat suut, ja niiden haastaa
Edestän' annan. Mut jos Brutus oisin,
Ja Brutus Antonius, sep' Antonius
Sytyttää mielet vois ja kielen panna
Caesarin joka haavaan, jotta nousis
Kivetkin Roomass' ilmi kapinaan.
KAIKKI.
Kapinaan!
1 KANSALAINEN.
Bruton huoneen sytytämme.
3 KANSALAINEN. Pois! Salaliittolaiset etsikäämme.
ANTONIUS.
Mut kuulkaa, hyvät miehet, kuulkaa!
KAIKKI.
Hiljaa!
Antonius puhuu, jalo Antonius.
ANTONIUS.
Te ette tiedä mitä teette, miehet.
Mill' ansainnut on Caesar rakkauttanne?
Ah! ette tiedä: — kerron siis sen teille.
Säännöksen unhotitte, josta puhuin.
KAIKKI.
Niin oikein! säännös! Seis, ja kuullaan säännös!
ANTONIUS.
Se täss' on, Caesarin sinetti alla.
Jokainen Rooman miesi hältä saapi,
Jok'ainoa, viis-kahdeksatta drakmaa.
2 KANSALAINEN. Oi, jalo Caesar! — Kosto surmaajille!
3 KANSALAINEN. Kuninkaallinen Caesar!
ANTONIUS.
Mua kuulkaa loppuun asti.
KAIKKI.
Hiljaa! vaiti!
ANTONIUS.
Hän lisäks teille kaikki puistons' antaa
Ja lehtonsa ja uudet kasvikkonsa
Tiberin tällä puolla; ne hän teille
Ja lapsillenne ikipäiviks antaa
Yleisiks lystäily- ja käymäpaikoiks.
Sep' oli Caesar! Milloin saadaan moinen?
1 KANSALAINEN.
Ei koskaan, koskaan! — Tulkaa miehet! Ruumis
Pyhällä paikalla me polttakaamme
Ja kekäleillä pettureitten huoneet
Sytyttäkäämme. Ruumis nostakaa.
2 KANSALAINEN. Käy, nouda tulta!
3 KANSALAINEN.
Revi penkit rikki!
4 KANSALAINEN. Istuimet, ikkunat ja kaikki rikki!
(Kansa lähtee, vieden Caesarin ruumiin.)
ANTONIUS.
Nyt nouskoon melske. Vauhdiss' olet, turma;
Ties suuntaa, minne mielit, nyt.
(Palvelija tulee.)
No, mies?
PALVELIJA.
Octavius on jo Roomaan tullut, herra.
ANTONIUS.
Miss' on hän?
PALVELIJA.
Hän ja Lepidus he ovat
Caesarin huonehessa.
ANTONIUS.
Sinne riennän
Hänt' oiti kohtaamahan. Niin hän tulee
Kuin käsketty. Nyt hilpeä on onni:
Se tuolla päällä meilt' ei mitään kiellä.
PALVELIJA.
Hän kertoi, että Cassius ja Brutus
Kuin hullut portist' ulos ratsastivat.
ANTONIUS.
He varmaan tiedon saivat, kuinka kansaa
Min' yllytin. Octavion luo mua saata.
(Lähtevät.)
Kolmas kohtaus.
(Runoilija Cinna tulee.)
CINNA.
Unessa Caesarin kanss' atrioin ma,
Ja mieltän' ahdistavat pahat enteet.
Haluton kodist' olen lähtemään,
Mut jotakin on, joka houkuttaa mua.
(Kansanjoukko tulee.)
1 KANSALAINEN. Nimenne?
2 KANSALAINEN. Minne matka?
3 KANSALAINEN. Missä asutte?
4 KANSALAINEN. Nainutko olette vai poikamieskö?
1 KANSALAINEN. Vastatkaa jokaiselle suoraan.
2 KANSALAINEN. Niin, ja lyhyesti.
3 KANSALAINEN. Niin, ja järkevästi.
4 KANSALAINEN. Niin, ja rehellisesti; se sulle parasta.
CINNA. Nimeni? Minne matka? Missä asun? Poikamieskö olen vai nainut? Siis, vastatakseni jokaiselle suoraan, lyhyesti, järkevästi ja rehellisesti, sanon järkevästi: olen poikamies.
2 KANSALAINEN. Ne siis hulluja, jotka naivat; niinkö? Varo vaan ett'et saa könttiis. — Jatka; suoraan!
CINNA.
Suoraan, menen Caesarin hautajaisiin.
1 KANSALAINEN. Ystävänäkö vai vihamiehenä?
CINNA.
Ystävänä.
2 KANSALAINEN. Sepä suora vastaus.
4 KANSALAINEN. Asuntosi? — Lyhyesti!
CINNA.
Lyhyesti, asun Capitolissa.
1 KANSALAINEN. Nimesi, ystävä? Rehellisesti!
CINNA.
Rehellisesti on nimeni Cinna.
1 KANSALAINEN. Palasiksi hänet repikää! Hän on salaliittolainen.
CINNA.
Olen runoilija Cinna. Olen runoilija Cinna.
4 KANSALAINEN. Palasiksi, palasiksi huonoista runoista!
CINNA.
En ole salaliittolainen Cinna.
2 KANSALAINEN. Se ei auta: hänen nimensä on Cinna; nyäistään vaan nimi pois hänen sydämestään, sitten saa hän mennä.
3 KANSALAINEN.
Paloiksi hänet repikää, paloiksi! Kas niin, kekäleitä! Hei vaan,
tulikekäleitä! Bruton luo! Cassion luo! Kaikki ilmituleen! Toiset
Decion asunnolle, toiset Cascan, toiset Ligarion! Kas niin, joutuun!
(Lähtevät.)