Julius Caesar

by William Shakespeare

NELJÄS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Huone Antonion asunnossa.

(Antonius, Octavius ja Lepidus istuvat pöydän ympärillä.)

ANTONIUS.
Nuo kaikki listaan merkityt siis kuolkoot.

OCTAVIUS.
Lepidus, veljes myöskin; suostutko sa?

LEPIDUS.
Ma suostun.

OCTAVIUS.
Listaan merkitse, Antonius.

LEPIDUS.
Sill' ehdoll', Antonius, että kuolee
Sisares poika, Publiuskin.

ANTONIUS.
Kuolkoon!
Kas noin vaan: piirre hänet kuoloon määrää.
Lepidus, Caesarin käy asuntoon,
Tuo sieltä jälkisäännös: katsotaanpa,
Tuot' eikö voisi hiukan karsia.

LEPIDUS.
Tapaanko teitä täällä sitten?

OCTAVIUS.
Täällä
Tai Capitolissa.

(Lepidus lähtee.)

ANTONIUS.
Hän arvoton
Ja halpa mies on, jok' ei muuhun kelpaa
Kuin asioille. Onko kohtuus, että
Kun mailman kolmikertaisen me jaamme,
Hän kolmantena osan saa?

OCTAVIUS.
Sen luulit,
Kun listast' annoit hänen ääntää tässä
Mustassa valtapannan neuvostossa.

ANTONIUS.
Enemmän mull' on vuosia kuin sulla.
Vaikk' arvoj' ahdammekin hänen päälleen,
Keventäin omaa parjauksen taakkaa,
Hän niitä kantaa vaan kuin aasi kultaa,
Hikoilee, huokaa taakan alla, mennen
Mihin sit' ajamme tai talutamme.
Kun aarteet se on määräpaikkaan vienyt,
Pois taakka riisutaan, ja joutilaana
Saa aasi mennä, korviansa puistaa,
Ja käyttää yhteislaidunta.

OCTAVIUS.
Tee tahtos;
Kokenut, reipas sotur' on hän vaan.

ANTONIUS.
Octavius, niin on heponikin; senvuoks'
Apetta saa se paljon. Sep' on eläin,
Jok' oppimalla osaa taistella,
Ja kääntää, seistä, täyttä laukkaa kiitää,
Kun henkeni sen ruumiin liikkeit' ohjaa.
Ja muut' ei Lepiduskaan laillaan; häntä
Opettaa, ohjata ja ajaa täytyy.
Mies tylsäpäinen, jonka ravintona
Hylätyt tähteet on ja matkimiset.
Se mik' on muille vanhaa, kulunutta,
Se hälle uutta on; työkaluun häntä
Vaan sopii verrata. — Ja nyt, Octavius,
Saat suuria sa asioita kuulla:
Väkeä Cassius ja Brutus pestaa,
Ja oiti täytyy pysty tehdä heille.
Siis liitto kokoon, ystävämme turvaan,
Ja kaikki parhaat voimat käytäntöön!
Ja neuvoa nyt oiti pitäkäämme,
Mitenkä salajuonet saatais ilmi
Ja julkivaarat parhain vältettäisi.

OCTAVIUS.
Se tehdään: paaluss' olemme nyt kiinni,
Ja ympärillä haukkuu vihamiehet.
Ja monellapa hymysuulla, pelkään,
Tuhansin juonia on sydämessä.

(Lähtevät.)

Toinen kohtaus.

Bruton teltan edusta, leirissä Sardeen luona.

(Rummun pärrytystä. Brutus, Lucilius, Lucius ja sotamiehiä
tulee. Pindarus ja Titinius kohtaavat heitä.)

BRUTUS.
Seis!

LUCILIUS.
Tunnussana! Seis!

BRUTUS.
Kuink' on, Lucilius? Onko herras täällä?

LUCILIUS.
Lähellä aivan; tässä Pindarus
Tuo terveisiä sulle herraltansa.

BRUTUS.
Terveiset hyvät. — Herras, Pindarus, —
Tahallaan taikka vieteltynä — mulle
Suurt' antanut on syytä toivomaan
Työn tehdyn tekemättömäks; mut tyydyn,
Jos lähell' on hän.

PINDARUS.
Jalo herrani
Esiintyy — muut' en luule — kaltaisenaan:
Rehellisenä sekä arvokkaana.

BRUTUS.
En häntä epäile. — Lucilius, kuules:
Sanopa, kuinka hän sun otti vastaan.

LUCILIUS.
Sävyisästi ja kohteliaasti aivan,
Mut ei niin helläll' ystävyydellä,
Niin suoralla ja tuttavalla lailla
Kuin ennen muinoin.

BRUTUS.
Ystävän sa kuvaat,
Jonk' ompi lämpö jähtynyt. Lucilius,
Kun rakkaus alkaa sairastaa ja kuolla,
Se käyttää pakkotapoja; mut suora
Ja puhdas ystävyys ei juonta tunne.
Kavala mies, kuin hepo pohdikas,
Rehentelee ja näyttää uljahalta,
Mut verisen kun kannus-iskun tuntee,
Niin kaatuu harja ja, kuin luihu luuska,
Se uupuu. — Miss' on miehen sotajoukko?

LUCILIUS.
Yöks oli määrä Sardeesen sen jäädä;
Mut suurin osa, koko ratsasväki,
On hällä myötänä.

(Marssi kuuluu.)

BRUTUS.
Vait! Hän jo saapuu.
Marssissa hiljaisessa häntä vastaan!

(Cassius ja sotamiehiä tulee.)

CASSIUS.
Seis!

BRUTUS.
Seis! Anna käskyn käydä,

1 SOTAMIES. Seis!

2 SOTAMIES. Seis!

3 SOTAMIES. Seis!

CASSIUS.
Minulle väärin teit sä, jalo veikko.

BRUTUS.
Jumalat, tuomitkaatte! Teenkö väärin
Viholliselle? Kuin siis ystävälle?

CASSIUS.
Sun tyynen muotos alla piilee vääryys;
Ja kun sa sitä teet —

BRUTUS.
Oi, tyynny, Cassius;
Tuo kantees ilmi hiljaa. — Sinut tunnen. —
Täss' sotajoukkojemme kuullen, joiden
Pitäisi meitä ystävinä nähdä,
Älkäämme kiistelkö. Pois heidät käske;
Tuo sitten teltassani kantees julki,
Niin kuulla sua tahdon.

CASSIUS.
Pindarus,
Sa käske päälliköitä viemään joukot
Vähäisen matkan päähän.

BRUTUS.
Samoin sinä,
Lucilius; telttaan älä ketään päästä,
Ennenkuin päättynyt on haastelumme.
Ovelle vahdiks Lucius ja Titiniua.

(Lähtevät.)

Kolmas kohtaus.

Bruton teltassa.

(Brutus ja Cassius tulevat.)

CASSIUS.
Minulle väärin teit, se näkyy tästä:
Sa Lucius Pellaa herjasit ja haukuit,
Kun Sardeelaisilta hän lahjoj' otti.
Se kirje, jossa häntä puolustin ma,
Kun tunsin miehen, halvaks katsottiin.

BRUTUS.
Teit itse väärin, moista puolustaissas.

CASSIUS.
Ei tähän aikaan ole sopivaista
Jokaista pientä vikaa saivarrella.

BRUTUS.
Suo anteeks: itselläs on huono maine.
Siit' ett' on sulla pitkät sormet, Cassius;
Rahasta virkoja sa myyt ja kaupit
Kelvottomille.

CASSIUS.
Mulla pitkät sormet?
Sen tiedät Bruton sanovan; ne muuten
Viimeiset sanas oisi, jumal'auta!

BRUTUS.
On lahjain kaunisteena Cassion nimi,
Ja senvuoks kurituskin peittää päänsä.

CASSIUS.
Kuritus!

BRUTUS.
Mars-kuuta muista, muista Mars-kuun päivää
Viidettätoista! Eikö suuri Julius
Oikeuden vuoksi vuodattanut vertaan?
Ken konna häneen koski, puukkons' iski
Muun vuoks kuin oikeuden? Nyt ykskö meistä,
Joilt' uljain mies maan pääll' on surmans' saanut,
Kun rosvoj' auttoi, — mekö tahraisimme
Kätemme katalilla lahjoilla,
Pois myyden kunniamme uran laajan
Niin turhasta, kuin kouran täys' on kultaa.
Parempi koira, joka kuuta haukkuu,
Kuin moinen Rooman mies.

CASSIUS.
Mua älä hauku!
En sitä kärsi. Itses unhotat sa,
Kun näin mua härnäät. Sotur' olen minä
Vanhempi, kokeneempi, taitavampi
Kuin sinä käskyj' antamaan.

BRUTUS.
No, no!
Sit' et sin' ole, Cassius.

CASSIUS.
Mut kas olen.

BRUTUS.
Et, sanon minä.

CASSIUS.
Älä mua härnää;
Ma hairahtua voisin. Omaa turvaas
Sa katso; älä kauemmin mua kiusaa.

BRUTUS.
Pois, halpa mies!

CASSIUS.
Se onko mahdollista?

BRUTUS.
Mua kuule; puhua nyt tahdon minä.
Pitääkö mun sun hurjaa vimmaas väistää,
Ja hullun tuijotusta säikähtää?

CASSIUS.
Jumalat! Tuoko minun kestää täytyy?

BRUTUS.
Niin se ja vielä muuta! Suutu, suutu,
Siks että korska sydämesi halkee!
Käy, orjillesi näytä kiukkus; pane
Vapisemahan orjas. Munko väistää?
Sua kursailla? ja nöyräst' imarrella
Sun oikkupäisyyttäs? Ei, jumal'auta!
Saat itse sappes myrkyn niellä, vaikka
Repeisit siitä. Tästä päiväst' alkain
Sua huvikseni käytän vaan, ja nauran,
Kun sappes paisuu.

CASSIUS.
Näikskö siis on tullut?

BRUTUS.
Paremmaks soturiksi sanot itses:
Osoita se ja toteen näytä kerskas;
Mua huvittais se. Minä mielelläni
Hyväksi käytän jalon miehen opit.

CASSIUS.
Mua yhä loukkaat, Brutus, yhä; sanoin:
Vanhempi sotur', enkä parempi.
Sanoinko: parempi?

BRUTUS.
Se mulle yhtä.

CASSIUS.
Näin solvata ei tohtinut mua Caesar.

BRUTUS.
Vait! Hänt' et kiusata näin tohtinut.

CASSIUS.
En tohtinut?

BRUTUS.
Et.

CASSIUS.
Enkö tohtinut?

BRUTUS.
Et tohtinut, vaikk' olis henkes mennyt.

CASSIUS.
Äl' ystävyyteheni liiaks luota:
Voin tehdä työn, jot' ehkä katuisin ma.

BRUTUS.
Sen teit, jot' olis katua sun tullut.
Mua ei sun uhkas, Cassius, säikytä.
Niin vahva mull' on varus kunnossani,
Ett' ohi käy ne niin kuin tuulen henki,
Jost' en ma huoli. Rahasumman sulta
Ma pyysin; kielsit sen. En kultaa minä
Voi halvoin keinoin laittaa. Kautta taivaan!
Sydämen' ennen rahoiks lyön ja valan
Vereni drakmoiksi, kuin petoksella
Maanmiehen känsäisestä kourast' äyrin
Katalan kiskon. Sanan sulle laitoin
Ja kultaa pyysin joukoilleni palkaks';
Sen kielsit. Tuoko Cassion kaltaist' on?
Mult' oisko saman vastuun Cassius saanut?
Niin saidaksi jos Brutus tulee, että
Noin halvan rovon ystävältään kätkee,
Varusta silloin nuoles, taivaan taatto,
Ja hänet murskaks lyö!

CASSIUS.
En kieltänyt ma.

BRUTUS.
Sen teit.

CASSIUS.
En tehnyt: vastuuntuoja viisas
Ei ollut. — Sydämeni murtaa Brutus.
Suo ystäv' anteeks ystävänsä puutteet,
Mut mun vaan Brutus tekee suuremmiksi.

BRUTUS.
En sitä tee, jos niill' et mua vaivaa.

CASSIUS.
Et rakasta mua.

BRUTUS.
Vikojasi en.

CASSIUS.
Ei silmä ystävän näe vikaa moista.

BRUTUS.
Imartelijan ei, vaikk' oliskin se
Niin suuren suuri kuin Olympin huippu.

CASSIUS.
Antonius, nuor' Octavius, tulkaa, tulkaa.
Ja kostakaa nyt Cassiolle yksin!
Väsynyt Cassius on mailmaan:
Hänt' ystäv' ivaa, veli vainoo; häntä
Kuin orjaa haukutahan; viat kaikki
Vakoillaan, kirjaan pannaan, muistin avuks,
Ja vasten naamaa viskataan. Oi, hengen
Pois silmäin kautta voisin itkeä! —
Tikari tuoss' on, tässä paljas rinta,
Ja siinä sydän, kultaa kallihimpi
Ja rikkahampi Pluton aarnioita;
Jos olet roomalainen, pois se riistä!
Ken kullan kielsi, antaa sydämensä.
Nyt iske, niinkuin Caesariin; ma tiedän:
Kun vihas suurin oli, silloin lemmit
Hänt' enemmän kuin koskaan Cassiota.

BRUTUS.
Tikaris tuppeen! Suutu mielin määrin;
Tee, mitä mielit, herjan otan leikiks.
Ikeessä, Cassius, olet lampaan kanssa:
Se harmin kätkee niinkuin tulen pii;
Jos kovaa lyöt, yht'äkkiä se säihkää,
Mut koht' on kylmä taas.

CASSIUS.
Elääkö Cassius
Huviksi vaan ja nauruks Brutollensa,
Kun synkeys ja huoli häntä vaivaa?

BRUTUS.
Niin, synkkä olinkin, kun lausuin tuon.

CASSIUS.
Sen verran tunnustat siis? Kätes mulle!

BRUTUS.
Vie sydänkin!

CASSIUS.
Oi Brutus!

BRUTUS.
Mitä tahdot?

CASSIUS.
Sull' eikö ystävyyttä suomaan anteeks,
Kun kiukku tuo, jonk' äidiltäni perin,
Mun saattaa muistamattomaks?

BRUTUS.
On, Cassius!
Kun vasta Brutoos vihastut, hän äitis
Toruvan luulee, ja sun rauhaan jättää.

(Melua ulkona.)

RUNOILIJA (ulkona).
Mua oiti päästä päälliköiden luo!
Toraavat keskenään he; eikä hyvä,
Ett' ovat yksin.

LUCILIUS (ulkona).
Heidän luo et pääse.

RUNOILIJA (ulkona).
Ei muu kuin surma voi mua estää.

(Runoilija tulee sisään. Lucilius, Titinius ja Lucius jäljissä.)

CASSIUS.
Mik' ompi? Mitä tahdot?

RUNOILIJA.
Hävetkää, päälliköt! Mit' aiotten?
Sopikaa: riidellä ei kelpaa moisten meillä;
Mull' enemmän on, tietkääs, vuosia kuin teillä.

CASSIUS.
Ha, ha! Kuin kehnot on sen rentun riimit!

BRUTUS.
Pois, lurjus! Mene tiehes, hävytön!

CASSIUS.
Suvaitse häntä: tapa häll' on moinen.

BRUTUS.
Sen tiedän, jos hän tietää aikansa.
Mit' ilviöillä sodassa on virkaa?
Pois täältä, mies!

CASSIUS.
Pois! Tiehes!

(Runoilija lähtee.)

BRUTUS.
Käskekäätte,
Lucilius ja Titinius, päälliköitä
Yösijaa miehillensä hankkimaan.

CASSIUS.
Palatkaa sitten sekä tuokaa joutuun
Messala tänne.

(Lucilius ja Titinius lähtevät.)

BRUTUS.
Lucius, viinimalja!

(Lucius lähtee.)

CASSIUS.
En olis noin sun luullut suuttuvan.

BRUTUS.
Oi, Cassius, monet murheet mua painaa.

CASSIUS.
Et käytä tietoviisauttas, jos voittaa
Noin satunnainen haitta sun.

BRUTUS.
Ei ykskään
Näin kestä huoltaan: Portia on kuollut.

CASSIUS.
Kuin? Portia?

BRUTUS.
Hän on kuollut.

CASSIUS.
Kuinka minä,
Kun noin sua vastustin, voin surman välttää? —
Oi, tappiota suurta, haikeaa! —
Mihinkä tautiin?

BRUTUS.
Suruun, pois kun läksin,
Ja harmiin, ett' Antonius ja Octavius
On vallan saaneet — kuolonsanan kanssa
Se tieto tuli: — se vei järjen hältä,
Ja yksin jäätyään hän tulen nieli.

CASSIUS.
Ja kuoli?

BRUTUS.
Niin.

CASSIUS.
Ikuiset jumalat!

(Lucius palajaa, tuoden viiniä ja tuohuksia.)

BRUTUS.
Hänestä vait nyt! — Viinimalja tänne! —
Näin hautaan tuohon, Cassius, vihat kaikki.

(Juo.)

CASSIUS.
Suloinen malja sydämeni janoon!
Niin, Lucius, lasi kukkuralleen täytä;
En Bruton lemmestä voi kyllin juoda.

(Juo.)

BRUTUS.
Titinius, sisään!
(Lucius lähtee.)
(Titinius ja Messala tulevat.)
Terve, Messala!
Nyt valon ääreen tähän istukaamme
Ja tuumailkaamme, mitä vaatii tarve.

CASSIUS.
Vai Portia kuollut!

BRUTUS.
Pyydän, vaiti siitä! —
Messala, tuoss' on kirje, joka kertoo,
Ett' Antonius ja nuor' Octavius
Lukuisin määrin meitä vastaan ryntää,
Philippiin kulkuansa ohjaten.

MESSALA.
Mull' ompi kirje samaa sisällystä.

BRUTUS.
No, mit' on siinä muuta?

MESSALA.
Että panna-
Ja henkipatto-julistusten kautta
Antonius, Octavius ja Lepidus
Senaattoreita sataan surmanneet on.

BRUTUS.
Siis yht' ei pidä kirjeet: seitsenkymment'
On tämän mukaan heitä, jotka käskyst'
On surman saaneet; Cicerokin niitä.

CASSIUS.
Kuin? Cicero?

MESSALA.
Niin, Cicero on kuollut
Ja saman pannajulistuksen kautta. —
Kirjeenne saitteko te vaimoltanne?

BRUTUS.
En, Messala.

MESSALA.
Ja kirjeess' eikö mitään hänest' ole?

BRUTUS.
Ei, Messala, ei mitään.

MESSALA.
Kummallista!

BRUTUS.
Kuin niin? No, onko teidän kirjeessänne?

MESSALA.
Ei, herra hyvä.

BRUTUS.
Totuus sanokaa,
Niin totta kuin olette roomalainen!

MESSALA.
Siis, totuus kestäkää kuin roomalainen.
Hän kuollut on ja kummaisella lailla.

BRUTUS.
Hyvästi, Portia! — Kuolla meidän täytyy.
Se aatos, että kuolisi hän kerran,
Nyt mulle voimaa kestämään sit' antaa.

MESSALA.
Noin kestää suuret suuren tappion.

CASSIUS.
Ma keinon niinkuin tekin kyllä tunnen,
Mut tuota luontoni ei kestäis sentään.

BRUTUS.
Nyt toimiin eläviin! — Mit' aattelette!
Philippiinkö nyt marssitaan?

CASSIUS.
Se minust'
Ei ole hyvä.

BRUTUS.
Perustus?

CASSIUS.
On tämä:
Parast' ett' etsii vihollinen meitä;
Näin vahinkota saa hän, varat kuihtuu
Ja väki uupuu, me kun paikoillamme
Lepäämme, kooten miehuutta ja voimaa.

BRUTUS.
Hyväkin syy saa parempaansa väistää
Täält' alkain on Philippiin asti kansa
Pakosta vaan ja muodoks ystävämme;
Napisten suorittaa se verojansa.
Vihollinen jos siitä kautta marssii,
Lukunsa heistä täydentäin, hän meihin
Rohkeena, uusin, tuorein voimin karkaa.
Sen edun hältä estämme, jos teemme
Philippin luona hälle vastarintaa,
Tää kansa takanamme.

CASSIUS.
Kuule, veikko!

BRUTUS.
Suvaitse hiukan! — Muista lisäks, että
Meist' ystävämme kärsineet on paljon.
Asia kyps' on, joukot täpötäydet;
Vihollinen se kasvaa joka päivä;
Me huipull' olemme, nyt alkaa lasku.
Vuoks' on ja luode ihmiskohtaloissa:
Jos vaarin otat nousun, vie se onneen,
Jos laiminlyöt sen, koko elinjuoksus st
Kareihin takeltuu ja kurjuuteen.
Semmoinen täysi luode nyt on meillä;
Jos emme virtaa tarkkaa nyt ja seuraa,
Niin hukkuu laivamme ja tavaramme.

CASSIUS.
No, tehdään niinkuin tahdot; matkaan siis!
Philippin luona heitä kohdatkaamme.

BRUTUS.
Yö synkkä kesken puhett' yltää meidät;
Veronsa luonto vaatii; suodaan sille
Lepoa hiukan nyt, mut niukast' aivan.
Viel' onko puhumista?

CASSIUS.
Ei; hyv' yötä!
Varahin pystyyn siis ja matkaan.

BRUTUS.
Lucius!
(Lucius tulee.)
Yönuttuni! —
(Lucius lähtee.)
Hyvästi, Messala! —
Titinius, hyvää yötä! — Jalo, jalo Cassius,
Hyv' yötä! suloist' unta!

CASSIUS.
Armas veikko!
Tää yö se huonost' alkoi; älköön koskaan
Väliimme tulko moinen epäsointu,
Niin, älköön, Brutus!

BRUTUS.
Kaikk' on hyvin taas.

CASSIUS.
Hyv' yötä siis!

BRUTUS.
Hyv' yötä, rakas veikko!

TITINIUS ja MESSALA.
Hyv' yötä, herrani!

BRUTUS.
Hyvästi, kaikki!
(Cassius, Titinius ja Messala lähtevät.)
(Lucius palajaa, tuoden yönutun.)
Tuo tänne nuttu! Miss' on soittimesi?

LUCIUS.
Teltassa tässä.

BRUTUS.
Uninenko noin?
Mies parka, en sua moiti: liiaks valvoit.
Tuo tänne Claudius ja joku toinen
Makaamaan patjoilla mun teltassani.

LUCIUS.
Varro ja Claudius!

(Varro ja Claudius tulevat.)

VARRO.
Kutsuitteko, herra?

BRUTUS.
Ma pyydän, maatkaa teltassani täällä;
Teit' ehkä kohta herätän mä viemään
Sanoman veljelleni Cassiolle.

VARRO.
Jos suvaitsette, jäämme vartomaan.

BRUTUS.
Ei, sit' en tahdo; maatkaa, ystäväni;
(Varro ja Claudius laskeuvat maata.)
Kentiesi vielä päätökseni muutan. —
Kas täss' on, Lucius, kirja, jota etsin,
Yönutun taskuhun sen olin pannut.

LUCIUS.
Niin, tiesin ett'en minä sitä saanut.

BRUTUS.
Unohdan paljon: ole kärsiväinen.
Viel' auki voitko pitää raskaat silmäs
Ja soittaa soittimellas jonkun laulun.

LUCIUS.
Jos tahdotte, niin kyllä.

BRUTUS.
Tahdon, poika.
Sua paljon vaivaan, mutta nöyrä olet.

LUCIUS.
Velvollisuuten' on se.

BRUTUS.
Ei mun pitäis
Velvoilisuuttas käyttää yli voimais:
Lepoa, tiedän, vaatii veri nuori.

LUCIUS.
Min' olen nukkunut jo, hyvä herra.

BRUTUS.
No, sepä hyvä; untas saat sa jatkaa;
En kauan sua vaivaa; jos ma elän,
Sua palkitsen. —
(Laulua ja soittoa.)
Uninen sävel! — Murhallinen uni!
Noin lyijysauvallasko poikaa painat,
Kun sulle soittaa hän? — Hyv' yötä, lapsi!
Ei sydänt' ole mulla herättää sua.
Mut jos sa nuokut, särjet soittimes;
Sen otan pois. Nyt, poikani, hyv' yötä! —
Mut, annas olla, lehden kai ma taitoin,
Kun päätin lukuni? — Täss' on se, luulen.
(Istuutuu.)
(Caesarin haamu ilmestyy.)
Kuink' on tuo valo himmi! — Haa! ken tuossa?
Se, luulen, on vaan silmissäni heikkous,
Jok' ilmiön tuon hirvittävän luopi.
Se käypi päälle. — Oletko sa ken?
Jumala, enkeli vai perkelekö,
Kun hiukset pöyristät ja veren jäädät?
Mik' olet, sano?

HAAMU.
Paha henkes, Brutus.

BRUTUS.
Ja miksi tulet?

HAAMU.
Kertomahan, että
Philippin luona näät mun jälleen.

BRUTUS.
Hyvä!
Siis nään sun jälleen?

HAAMU.
Niin, Philippin luona.

BRUTUS.
No niin, Philippin luona siis. —
(Haamu katoaa.)
Juur mieltän'
Kun rohkaisin, sa katoot; enemmänkin
Puhunut oisin kanssas, paha henki. —
Hoi! Lucius! — Varro! Claudius! Nouskaa, miehet! —
Claudius!

LUCIUS.
Kielet, herra, eivät soinnu.

BRUTUS.
Hän luulee yhä vielä soittavansa. —
Heräjä, Lucius!

LUCIUS.
Herra hyvä, mitä?

BRUTUS.
Unissas huusit, Lucius; näitkö unta?

LUCIUS.
En, herra, min' en huutaneeni tiedä.

BRUTUS.
Ei, kyllä huusit. Näitkö sinä mitä?

LUCIUS.
En mitään, herra.

BRUTUS.
No, nuku jälleen, Lucius. — Claudius, hoi!
(Varrolle.)
Mies sinä, nouse!

VARRO.
Mitä, herra?

CLAUDIUS.
Mitä, herra?

BRUTUS.
Miks huusitten te unissanne, pojat?

VARRO & CLAUDIUS.
Me? Mekö?

BRUTUS.
Niin, te; näittekö te mitä?

VARRO.
En, min' en mitään nähnyt.

CLAUDIUS.
Enkä minä.

BRUTUS.
Terveiset viekää veli Cassiolle,
Ett' ennalta hän varhain matkaan lähtee.
Me tulemme jäljestä.

VARRO & CLAUDIUS.
Kyllä, herra.

(Menevät.)