Kaksi nuorta veronalaista

by William Shakespeare

Ensimmäinen kohtaus.

Milano. Eteishuone herttuan hovilinnassa.
(Herttua, Proteus ja Thurio tulevat.)
HERTTUA.
Hetkeksi, herra Thurio, poistukaa:
Meill' olis puhuttavaa kahdenkesken. —
(Thurio menee.)
No, herra Proteus, mikä asia?
PROTEUS.
Niin, arvon herttua, ilmaista mun täytyy
Mit' ystävyyden lait mun käskee peittää.
Mut hyvyyttä kun muistan suopeaa,
Jot' olen teiltä ansiotta saanut,
Niin mull' on velvollisuus ilmoittaa,
Mit' en ma millään hinnoin muuten kertois.
Niin, herttua, ystäväni Valentin
Tän' yönä aikoo ryöstää tyttärenne:
Hän hankkeensa on mulle uskonut.
Nyt tiedän, että tyttärenne mieheks
Aiotte Thurion, jota neiti vihaa,
Ja jos hän nyt näin vietäis salaa teiltä,
Niin ois se kova isku vanhalle.
Velvollisuudentunnosta ma ennen
Siis ystäväni juonen paljastan,
Kuin sitä peittämällä teidän päähän
Kokoan huolten kuormaa, joka teidät
Vois painaa hautaan ennenaikaiseen.
HERTTUA.
Ma kunnon huolestas sua kiitän, Proteus;
Siit' ikipäiviks sulle velkaan jään.
Älysin usein itsekin tuon lemmen,
Kun sikein luulivat mun nukkuvan,
Ja usein aioin ajaa Valentinin
Pois hovista ja tytön seurasta.
Mut pelost', että epäilisin suotta
Ja miestä syyttömästi loukkaisin —
Tuot' olen kiivautt' aina vältellyt —
Sukoilin miestä, urkkiellakseni.
Mit' olet sinä ilmisaanut nyt,
Jo kauan tätä peljäten, — kun tiedän
Kuink' arka viettelyyn on hento nuoruus, —
Yöks tytön suljen torniin ylimpään,
Jonk' avain mun on yksin hallussani,
Ja sielt' ei häntä kukaan ryöstää voi.
PROTYEUS.
Mut, herttua, he keksineet on keinon,
Mitenkä nousta neiden ikkunaan
Ja hänet tuoda köysiportait' alas.
Nuor' rakastaja niitä noutamassa
Paraikaa on ja palaa heti tästä.
Jos mieli, voitte hänet yllättää;
Mut, herttua, tehkää se niin ovelasti,
Ett' ei hän petostani aavista.
Ei viha ystävään, vaan lempi teihin
Sai minut ilmaisemaan tämän juonen.
HERTTUA.
Ei, totisesti, koskaan saa hän tietää,
Ett' asiaan ma sulta vihjan sain.
PROTEUS.
Hyvästi, herttua; Valentin jo tulee.
(Menee.)
(Valentin tulee.)
HERTTUA.
Mihinkä kiire, herra Valentin?
VALENTIN.
On, arvon herttua, sananviejä tuolla,
Joll' aion laittaa kirjeit' ystäville;
Ne menoss' olen hälle jättämään.
HERTTUA.
Ovatko hyvin tähdellisiä?
VALENTIN.
Niiss' ilmoitan ma vain, ett' olen terve
Ja että hyvin viihdyn hovissa.
HERTTUA.
Ei tärkeitä siis ole; viivy hetki:
Asian sulle salass' uskoisin,
Jok' ihan läheisesti minuun koskee.
Sa tiedät, että Thurio-ystävälle
Ma aikeess' olen naittaa tyttäreni.
VALENTIN.
Sen tiedän, herttua; ylhäinen ja rikas
On tämä naiminen, ja lisäks ylkä
Niin hyvä, aimo, jaloarvoinen,
Ett' täysin ansaitsee niin kauniin immen.
Tät' ettekö saa mieheen suostumaan?
HERTTUA.
En; hän on tyly, nyry, oikukas,
Ykspäinen, kovakorvainen ja jäykkä,
Ei minuun katso niinkuin pitäis lapsen,
Ei kunnioita mua niinkuin isää;
Ja, tiedäs, kopeus tää, kun oikein mietin,
Hänest' on sydämmeni vieroittanut.
Vaikk' aattelin jo, että vanhoillani
Häneltä saisin lapsen lempihoidon,
Niin päättänyt nyt olen ottaa vaimon,
Ja tytön ottakoon, ken tahtoo vain.
Hän myötäjäisiks vieköön kauneutensa,
Kun min' en kelpaa eikä tavarani.
VALENTIN.
Mit', armo hyvä, minä tässä voin?
HERTTUA.
Tääll' asuu Milanossa eräs neiti,
Jot' armastan; mut hän on tyly, kylmä:
Mun, vanhan, puhelahjasta ei piittaa.
Siis tahdon kuulla sinun neuvojas —
Sill' aikaa lieheilyn jo unhotin,
Ja lisäks ajan tavatkin on toiset —
Miten ja kuinka käyttäytä mun tulee,
Tuon helosilmän että voittaisin.
VALENTIN.
Jos sanaa hylkii, lahjoin voitelkaa.
Juveeli mykkä kiilloin kiehtovana
Enemmän naisiin vaikuttaa kuin sana.
HERTTUA.
Mut hylkien hän lahjat luotaan lykkää.
VALENTIN.
Sen nainen usein hylkää, mistä tykkää.
Uus lahja vain! Ei auta väsähtää;
Pian lämpii hän, vaikk' aluss' on kuin jää.
Vaikk' onkin tyly, ei se tiedä vihaa,
Vain tahtoo teissä nostaa lemmen ihaa.
Jos toruukin, ei siltä aja pois;
Jos yksin jäisi, raivostua vois.
Tylyimmät sanat parhaaks selitelkää;
Jos sanoo: "menkää", niin se tietää: "elkää!"
Kehua vain, ja kiitost', imarrusta!
Sanokaa enkeliks, jos kuink' ois musta.
Mies, jolla kieli on, hän mies ei ois,
Jos kielellään ei naista voittaa vois.
HERTTUA.
Mut hänet luvanneet on sukulaiset
Nuorelle arvon ylimykselle
Ja tarkoin miesten seurast' estelevät,
Hänt' ettei edes päivin nähdä saa.
VALENTIN.
No, silloin voitte luonaan käydä öisin.
HERTTUA.
Lukossa ovi on ja piiloss' avain;
Ei öisin sinne kukaan päästä voi.
VALENTIN.
Mut miks ei voisi mennä ikkunasta?
HERTTUA.
Niin korkealla asuu ylisillä,
Niin maasta ylhääll', ettei sinne nouse,
Ken uskaltaa ei tahdo henkeään.
VALENTIN.
Mut köysitikkaat sievätekoiset,
Joiss' iskuhaat on kiintämistä varten,
Kapujan vaikka Heron torniin veis,
Jos uskaltaja uljas ois Leander.
HERTTUA.
Niin totta aatelis- kun verta olet,
Niin sano, mistä moiset tikkaat saan.
VALENTIN.
Sanokaa, pyydän, milloin niit' on tarvis.
HERTTUA.
Tän' yönä: lempi, näet, on niinkuin lapsi,
Jok' oiti tahtoo, mitä mieli tekee.
VALENTIN.
Ne kello seitsemäksi hankin teille.
HERTTUA.
Mut kuules: luokseen tahdon mennä yksin.
Mitenkä tikkaat parhain sinne saan?
VALENTIN.
Niit' itse kantaa voitte, armo hyvä,
Jos jotenkin on pitkä viittanne.
HERTTUA.
Sun viittas pituinen kai hyvin riittää?
VALENTIN.
Kyll' armo hyvä.
HERTTUA.
Näytä viittas mulle:
Ma teetän itselleni samanlaisen.
VALENTIN.
Oi, herttua, siihen kelpaa joka viitta.
HERTTUA.
Mut kuinka tulee minun viittaa käyttää? —
Sun viittaas saanko koittaa ylleni? —
Mik' on tuo kirje? Mitä? — "Silvialle".
Ja tässä vehkeet, joita mun on tarvis!
Suo anteeks että murran sinetin.
(Lukee.)
"Öin aatokseni hiipii Silvian luo,
Ne orjinani käsken sinne lentää;
Oi, että niiden herrakin vois entää
Ja maata missä tunnottomat nuo!
Povellas puhtaalla ne siellä lepää;
Mut minun, niiden yksinvaltiaan,
Kateeksi käy, kun niitä lempes sepää,
Ja orjain onnest' en saa osaakaan.
Ma, poloinen, ne sinne toimitan,
Miss' itseni mun pitäis asuman."
Ja mitä tässä?
"Tän' yönä, Silvia, sinut pelastan."
Vai niin, ja tässä tikkaat sitä varten! —
Haa, Phaeton, — Meropsin sa olet poika[4] —
Sinä taivaan valjakonko ohjiin pyrit
Polttaakses mailman tyhmän-rohkeudellas?
Ei tähti sun siks, että sinuun loistaa.
Pois, halpa norkko, orja hävytön!
Madellen mairittele vertaisias.
Mun armoni, eik' oma arvosi,
Sinulle takaa täältä vapaan lähdön.
Siit' enemmän kuin suosiosta kiitä,
Jot' olen liiaks sinuun tuhlannut.
Mut kauemmin jos viivyt maassani,
Kuin mitä kiireisimmät lähtöhankkeet
Sinulta vaativat, niin, jumal'auta,
Vihani yltyy suuremmaks, kuin koskaan
Oli rakkauteni lapseeni tai sinuun.
Pois! Pois! Ei auta turhat puoltosyyt.
Pois joutuin, henkesi jos rakas sulle!
(Herttua menee.)
VALENTIN.
Parempi kuolema kuin tuskass' elo!
On kuolo ero omast' itsestäni;
Oma itseni on Silvia: hänest' ero
On itsen ero itsestä — on kuolo.
Valoko valoa, jos poiss' on Silvia?
Iloko iloa, jos läsn' ei Silvia?
Kuvailla täytyy vain, ett' on hän läsnä,
Ja täydellisen varjost' elää vain.
Jos Silvian en luona ole öisin,
On satakielen laulu soinnuton;
Jos Silviaa en katsella saa päivin,
Ei päivää mulla, mitä katsella.
Eloni on hän: lakkaan elämästä,
Jos hänen sulotenhostaan en saa
Valoa, lämmint', eloa ja voimaa.
En surman-uhkaa välttäin surmaa vältä:
Jos tänne jään, niin olen surman oma,
Jos lähden täältä, lähden elämästä.
(Proteus ja Keihäs tulevat.)

PROTEUS. Juokse, poika, juokse, juokse, ja etsi häntä.

KEIHÄS. Hoi! Hoi!

PROTEUS. Mitä näet?

KEIHÄS. Sen, jota etsimme; joka hiuskarva hänen päässään on Valentin.

PROTEUS. Valentinko?

VALENTIN. Ei.

PROTEUS. Kuka sitte? Hänen haamunsako?

VALENTIN. Ei sekään.

PROTEUS. Mikä sitte?

VALENTIN. Tyhjä.

KEIHÄS. Voiko tyhjä puhua? Lyönkö, herra?

PROTEUS. Ketä aiot lyödä?

KEIHÄS. Tyhjää.

PROTEUS. Seis, konna!

KEIHÄS. No, lyön vain tyhjää; suvaitkaa —

PROTEUS. Seis, sanon minä! — Kuule, Valentin.

VALENTIN.
Hyvälle kuurot ovat korvani,
Ne tukkineet on pahat sanomat.
PROTEUS.
Siis hiljaisuuteen sanomani hautaan,
Se onkin paha, soinnuton ja jylhä.
VALENTIN.
Kuollutko Silvia?
PROTEUS.
Ei, Valentin.
VALENTIN.
Ei Valentin? On, pyhän Silvian tähden!
Hän minut kielsikö?
PROTEUS.
Ei, Valentin.
VALENTIN.
Ei Valentin, mut Silvia kielsikö?
Jo sano sanomasi.
KEIHÄS.
Te olette julistettu maan vakoon.
PROTEUS.
Maanpakoon, niin; niin kuuluu sanoma:
Täält', ystäväsi sekä Silvian luota.
VALENTIN.
Oi, tuota tuskaa särpinyt jo olen,
Sen ylenpalttisuus nyt tympäisee.
Maanpakoni jo Silvian tiedoss' onko?
PROTEUS.
On, on; ja uhriks tälle tuomiolle,
Jok' ehdotonna pysyy voimassaan,
Hän antoi meren täyden helmiä.
Joit' usein kyyneleiksi sanotaan;
Ne tuiman isän jalkoihin hän laski,
Ja nöyräst' itse myöskin polvistui,
Käsiään vääntäin, joiden valkeus kuulsi,
Kuin tuska ois ne valkaissut vastikään.
Mut tuimaa isää taivuttaa ei voi
Ei polven notkistus, ei kätten nosto,
Ei huoka, voihka, kirkas kyynelkään;
Vaan kuolkoon Valentin, jos tavataan.
Jop' esirukouskin, kun armoa
Hän sulle pyysi, suututti niin isää.
Ett' oiti käski panna hänet tyrmään,
Uhaten jyrkäst' ikivankeutta.
VALENTIN.
Vait! pait jos ensi sana, minkä sanot,
On tehokas mun heti surmaamaan.
Jos on, niin pyydän: korvaani se laula
Tään loputtoman tuskan loppuvirreks.
PROTEUS.
Sit' älä vaikeroi, jot' ei voi auttaa.
Vaan keksi apu vaikeroitavaan.
Hyvän äiti on ja imettäjä aika.
Jos tänne jäät, et armastas saa nähdä,
Ja henkesikin uskallat, jos jäät.
On toivo lemmen sauva, siihen tartu
Ja sillä häädä epätoivosi.
Voit kirjeet lähettää, vaikk' olet poissa;
Ne mulle toimita, ne minä laitan
Armaasi poveen lumivalkeaan.
Ei aika sättiä nyt sallimusta.
Pois tule, saatan sinut portist' ulos,
Niin, ennen eroamme, laajemmin
Puhella saamme lempes asioista.
Niin, Silvian tähden, jos et itses tähden,
Älyä vaarasi, ja tule pois.
VALENTIN.
Jos näet, Keihäs, poikaani, niin käske
Tulemaan oitis pohjoisportin luo.
PROTEUS.
Hänt' etsi, poika. — Tule, Valentin!
VALENTIN.
Oi, kallis Silvia! Kurja Valentin!
(Valentin ja Proteus menevät.)

KEIHÄS. Minä olen, nähkääs, vain narri; mutta minulla on sentään älyä hoksata, että herrani on vähän niinkuin konnan sorttia; mutta viisi siitä, kunhan vain ei ole kokonaan konna. Se ei vielä elä, joka tietää, että minä olen rakastunut; ja kuitenkin olen minä rakastunut; mutta sitä ei parihevosetkaan voi minusta kiskoa, eikä sitäkään, kehen olen rakastunut; ja kuitenkin on se nainen; mutta mikä nainen, sitä en sano itsellenikään; ja kuitenkin se on maitotyttö; eikä kuitenkaan se ole tyttö, sillä se on jo pitänyt ristiäisiä; ja kuitenkin se on tyttö, sillä se on isäntänsä tyttö ja palvelee palkasta. Sillä on avuja enemmän kuin uimakoiralla, ja siinä on jo paljon pelkän kristityn ihmisen osaksi. Tässä on katinluuki (ottaa esiin paperin) hänen luonnonlahjoistaan. Imprimis, "hän voi koota ja kantaa"; niin, eihän se hevonenkaan voi sen enempää; ei, hevonen ei voi koota, se voi vain kantaa; siis hän on parempi kuin mera. Item, "hän osaa lypsää"; kaunis puoli, nähkääs, puhdaskätisessä tytössä.

(Vilkas tulee.)

VILKAS. No, signor Keihäs, kuinka on patruunan laita?

KEIHÄS. Patruunanko? Se on pyssyssäni.

VILKAS. Aina sinulla on tuo vanha paha tapa väännellä toisen sanoja. Mitä uutta sitten tuossa paperissa.

KEIHÄS. Mustinta uutta, mitä koskaan on kuultu.

VILKAS. Mitä? Kuinka mustaa?

KEIHÄS. Niin mustaa kuin muste.

VILKAS. Annahan minun lukea.

KEIHÄS. Häpeä, pölkkypää! Sinä et osaa lukea.

VILKAS. Valehtelet; osaanpa.

KEIHÄS. Koitellaanpa. Vastaa minulle: kuka sinut teki?

VILKAS. Isoisäni poika, tiedämmä.

KEIHÄS. Mikä oppimaton hömmelö! Isoäitisihän poika se oli. Tästä nähdään, että et osaa lukea.

VILKAS. Ole vait, hupsu! Koittele minua paperista.

KEIHÄS. Tuossa on, ja pyhä Nikolaus[5] sinua vilkastuttakoon!

VILKAS. Imprimis, "hän osaa lypsää".

KEIHÄS. Niin, sitä hän osaa.

VILKAS. Item, "osaa panna oivaa olutta".

KEIHÄS. Ja siitä johtuu sananlasku: "Siitä sulle suuri kiitos, oivan kun panit oluen".

VILKAS. Item, "osaa kutoa".

KEIHÄS. Hyvä, kun ei vain kudo juonia.

VILKAS. Item, "osaa neuloa ja tikata".

KEIHÄS. Hyvä että voi neulantikillä ansaita, niin ei miehen tarvitse panna tikkua ristiin.

VILKAS. Item, "osaa pestä ja pyykätä".

KEIHÄS. Erittäin hyvä puoli; silloin ei häntä tarvitse pestä ja pyykätä.

VILKAS. Item, "osaa kehrätä hyrrätä".

KEIHÄS. Hyvä, silloin minä saan hurrata, kun hän hyrrää.

VILKAS. Item, "hänellä on monta nimetöntä hyvettä".

KEIHÄS. Se tahtoo sanoa: äpärä-hyvettä, jotka eivät tiedä isästään ja sen tähden ovat nimettömiä.

VILKAS. Nyt tulee paheet.

KEIHÄS. Ihan hyveiden kintereissä.

VILKAS. Item, "ei ole hyvä suudella häntä syömättömänä, hengen puolesta."

KEIHÄS. No, sen vian voi auttaa hyvällä suuruksella. Jatka!

VILKAS. Item, "hän on herkkusuu".

KEIHÄS. Se korvaa haisevan hengen.

VILKAS. Item, "puhuu unissaan".

KEIHÄS. Ei haittaa, kun ei vain nuku puhuessaan.

VILKAS. Item, "on kankeakielinen".

KEIHÄS. Jolppi sinä, kun panet sen hänen paheidensa joukkoon! Kankea kieli on vaimon paras hyve. Pyyhi se pois ja pane se hänen hyveidensä eturiviin.

VILKAS. Item, "on pöyhkeä".

KEIHÄS. Pyyhi pois sekin; se on Eevan perintöä, sitä ei saa hänestä pois.

VILKAS. Item, "on hampaaton".

KEIHÄS. Ei silläkään väliä, minä syön mielelläni leivänkannikkaa.

VILKAS. Item, "on äkäinen".

KEIHÄS. Olkoon vain, kun ei ole hampaita, millä purra.

VILKAS. Item, "maistelee mielellään".

KEIHÄS. Maistelkoon vain, jos juoma on hyvää; jos ei hän maistele, niin maistelen minä, sillä hyvää tulee tehdä mielellään.

VILKAS. Item, "on liian aulis".

KEIHÄS. Ei ainakaan kielen puolesta, sillä kirjoitettu on, että hänellä on kankea kieli; ei kukkaronkaan puolesta, sillä sen minä pidän lukon takana; jos minkä muun puolesta on aulis, niin sitä en voi auttaa. Hyvä, jatka!

VILKAS. Item, "hänellä on hiuksia enemmän kuin älyä, vikoja enemmän kuin hiuksia, ja rahoja enemmän kuin vikoja".

KEIHÄS. Seis siinä! Hänet minä otan. Hän oli minun, eikä minun, kahdesti tai kolmasti tuossa viimeisessä pykälässä. Luehan se vielä kerran.

VILKAS. Item, "hänellä on hiuksia enemmän kuin älyä", —

KEIHÄS. Hiuksia enemmän kuin älyä: se sopii! Sen voin näyttää toteen: suolasalkkari peittää suolan ja on siis enemmän kuin suola; hiukset, jotka peittävät älyn, ovat enemmän kuin äly, sillä suurempi peittää pienemmän. Mitä sitten tulee?

VILKAS. "Vikoja enemmän kuin hiuksia", —

KEIHÄS. Se on kauheata! Oi, jospa se olisi poissa!

VILKAS. "Ja rahoja enemmän kuin vikoja".

KEIHÄS. Oi, se sana tekee viatkin rakastettaviksi! Hyvä, hänet minä otan; ja jos siitä tulee kauppa, koska ei mikään ole mahdotonta, —

VILKAS. Niin mitä sitten?

KEIHÄS. Niin sanon sinulle — että herrasi odottaa sinua pohjoisportilla.

VILKAS. Minuako?

KEIHÄS. Sinua niin! Mikä sinä olet? Hän on odottanut parempiakin ihmisiä kuin sinua.

VILKAS. Pitääkö minun astua sinne?

KEIHÄS. Juosta sinun pitää, sillä olet tässä niin kauan nuhjaillut, että tuskin astuminen riittää.

VILKAS. Miksi et sitä ennen sanonut? Hiiteen nuo sinun lemmenkirjeesi!

(Menee.)

KEIHÄS. Nyt saanee hän patukkaa, kun luki minun kirjeeni. Hävytön kanalja, joka nuuskii toisten salaisuuksia! Minä menen perässä iloitsemaan, kun poika saa könttiinsä.

(Menee.)