Toinen kohtaus.
Sama seutu. Huone herttuan hovilinnassa.
(Herttua ja Thurio tulevat. Heidän jäljessään Proteus.)
HERTTUA.
Pois pelko, Thurio; hän lempii teitä,
Kun poissa näkyvist' on Valentin.
THURIO.
Sen jälkeen on mua perin halveksinut,
Paennut seuraani ja ilkkunut,
Niin ett' on kaikki toivo multa mennyt.
HERTTUA.
Tuo heikko lemmenilme on kuin kuva,
Jonk' uurrat jäähän: tunnin lämpimässä
Vedeksi sulaa se, ja hahmo haihtuu.
Ei aikaakaan, niin sulaa tytön kylmyys.
Ja halpa Valentin hält' unohtuu. —
No, Proteus, onko julistuksen mukaan
Maamiehenne jo täältä lähtenyt?
PROTEUS.
On, armollinen herra.
HERTTUA.
Tämä lähtö
On tytärtäni kovin huolettanut.
PROTEUS.
Ei aikaakaan, niin tämä huoli haihtuu.
HERTTUA.
Niin minäkin, mut Thurio sit' ei usko.
Kun luulen, Proteus, hyvää sinusta, —
Ja kunnon työsi antaa siihen syytä —
Niin mielin neuvotella kanssasi.
PROTEUS.
Jos milloin olen teille uskoton,
Niin viimepäiväni se olkohon.
HERTTUA.
Sa tiedät, kuinka mielelläni soisin
Ma tyttäreni Thuriolle vaimoks.
PROTEUS.
Sen tiedän, armollinen herra.
HERTTUA.
Siis ajattelen että tiedät senkin,
Ett' on hän taipumaton tahtooni.
PROTEUS.
Niin kyllä, Valentin kun oli täällä.
HERTTUA.
Hän edelleen on yhtä ynseä.
Nyt mitä tehdä, jotta Valentinin
Hän unhottais ja suostuis Thurioon?
PROTEUS.
Paras on parjaus: Valentin on muka
Kavala, pelkuri ja halpaa verta;
Nuo kolme ne on naisen suurin kammo.
HERTTUA.
Hän luulee vihasta sen tehdyksi.
PROTEUS.
Niin, jos sen sanoo vihamies; siis tarvis
Ett' osoittaa sen juurtajaksain joku,
Jota hän pitää hänen ystävänään.
HERTTUA.
Siis täytyy sinun häntä parjata.
PROTEUS.
Sen sangen vastenmielisesti teen:
Se ylimykseltä on halpa teko,
Etenkin hyvää ystävätä kohtaan.
HERTTUA.
Jos hyvä sananne ei häntä auta,
Ei liioin vahingoita moitteenne.
Ei mitään pahaa teossanne siis,
Kun sitä ystävänne teiltä pyytää.
PROTEUS.
No, suostun siis. Jos mitään vaikuttaa
Ma saatan häntä panettelemalla,
Niin tyttärenne hänt' ei kauan lemmi.
Mut jos hän Valentinin unhottaakin,
Ei sillä Thuriota rakasta.
THURIO.
Siis hänestä kun lemmen kehitätte,
Niin teidän tulee keriä se minuun,
Niin ettei koko vyyhti hämmenny.
Siis saman verran mua ylistäkää
Kuin halvennatte Valentinia.
HERTTUA.
Täss' uskallamme teihin, Proteus, luottaa,
Kun kertonut on Valentin, ett' itse
Olette lemmenvalan vannonut,
Ja ette siis voi hevin muuttaa mieltä.
Sen nojalla on teillä täysi valta
Vapaasti Silvian kanssa keskustella;
Hän kärty, synkkä on ja iloton
Ja ystävänne tähden teihin suostuu.
Parhaanne pankaa, että Valentiniin
Hän kammon saa ja mieltyy Thurioon.
PROTEUS.
Teen voitavani. Vaan te, Thurio,
Olette liian veltto: ansat pankaa
Ja hänen sydämmensä kietokaa
Haikeilla soneteilla, joiden säkeet
Uhona uhkuu auliin lemmen valaa.
HERTTUA.
Niin,
On taivaallisen runon voima suuri.
PROTEUS.
Kauneutens' alttarille, sanokaa,
Uhraatte kyyneleenne, huokauksenne,
Niin, koko sydämmenne; kirjoittakaa,
Siks että muste kuivuu; kyynelin
Sit' aina kostutelkaa; runo tehkää
Niin tunteikas, ett' aatostenne totuus
Siin' ilmenee. Näet, runoilijain jänteist'
Ol' Orpheuksen kanteleessa kielet;
Puut, kivet heltyi niiden sävelistä,
Kesyttyi tiikerit, ja meren hirmut
Nous syvyyksistä tanssiin rannalle.
Kun haikeat on huolirunot valmiit,
Niin yöllä alla kullan ikkunan
Suloinen serenaati toimittakaa,
Ja soiton säistöön sitten laulakaa
Suruinen laulu; haudan-tyyneen yöhön
Niin hyvin sointuu moinen vieno suru.
Jos tuo ei auta, niin ei mikään auta.
HERTTUA.
Jo näkyy, ettei lempi sulle outo.
THURIO.
Tän' yönä neuvosi jo toteutan.
Siis, rakas Proteus, ohjaajani, mennään
Jo heti kaupungille keräämään
Musiikin-taitavia henkilöitä.
Sopiva runo mull' on valmiina,
Jok' antaa pontta sinun neuvollesi.
HERTTUA.
Niin, toimeen, hyvät herrat!
PROTEUS.
Teit' ensin palvelemme pöydässä,
Ja sitten tehtävämme suoritamme.
HERTTUA.
Ei, heti toimeen, multa luvan saatte.
(Menevät.)