Ensimmäinen kohtaus.
Metsä Milanon ja Mantuan välillä.
(Muutamia rosvoja tulee.)
1 ROSVO.
Seis, pojat! Tuoss' on yksi matkustaja.
2 ROSVO.
Vaikk' olis kymmenen, niin kiikkiin kaikki!
(Valentin ja Vilkas tulevat.)
3 ROSVO.
Seis, herra! Tänne tavaranne, muuten
Me teidät sidomme ja ryöstämme.
VILKAS.
Olemme hukassa; nuo on ne rosvot,
Jotk' ovat kaikkein matkustajain kauhu.
VALENTIN.
Hyvät ystävät, —
1 ROSVO.
Te erehdytte, herra:
Olemme teidän vihamiehiänne.
2 ROSVO.
Vait! Kuullaan häntä.
3 ROSVO.
Kautta partani,
Niin tehdäänkin; se sävykäs on mies.
VALENTIN.
Siis tietkää, vähät mun on varani;
Mies olen, jot' on onni kolhinut;
Nää vaaterievut ovat rikkauteni;
Jos nämä multa ryöstätte, niin viette
Minulta kaikki, mitä mulla on.
2 ROSVO.
Mihinkä matka?
VALENTIN.
Veronaan.
1 ROSVO.
Ja mistä?
VALENTIN.
Milanosta.
3 ROSVO.
Siell' olo kuinka pitkä?
VALENTIN.
Kuustoista kuukautta; ois pitemp' ollut,
Jos kiero onni ei ois pettänyt.
2 ROSVO.
Maanpakoon ajettiinko?
VALENTIN.
Niinpä tehtiin.
2 ROSVO.
Ja mistä rikoksesta?
VALENTIN.
Rikoksesta,
Jost' on mun tuskallinen kertoa.
Ma tapoin miehen, jonka surmaa kadun;
Mut julkitaistelussa hänet kaadoin
Ja ilman petosta ja halpaa juonta.
1 ROSVO.
Jos niin on, katumist' ei mokomaa.
Mut noinko joutavasta karkoitettiin?
VALENTIN.
Niin, olin iloinen, kun sillä pääsin.
2 ROSVO.
Mut osaatteko kieliä?
VALENTIN.
Niit' olen
Ma nuorna matkoillani oppinut;
Nolosti mun ois muuten usein käynyt.
3 ROSVO.
Robin Hoodin rippi-isän klanin kautta,
Tuo sopis meidän koplan kuninkaaksi!
1 ROSVO.
Hän meidän mies on. — Kuulkaa, hyvät herrat!
VILKAS.
Pois menkää koplaan, herra; se on laillaan
Rehellist' ammattia.
VALENTIN.
Vaiti, konna!
2 ROSVO.
Sanokaa, onko teissä mihin luottaa?
VALENTIN.
Ei muuta kuin vain onneni.
3 ROSVO.
Siis tietkää,
Ett' aatelisia on meissäkin,
Jotk' ohjattoman nuoruuden on hulluus
Pois arvomiesten seurast' ajanut.
Ma itse Veronasta karkoitettiin,
Kun ryöstää aioin neiden, joka oli
Rikas ja herttuan lähi-sukulainen.
2 ROSVO.
Ja minä Mantuasta, ylimyksen
Kun vihapäissä pistin hengiltä.
1 ROSVO.
Ja minä samanlaisen turhan vuoksi.
Mut asiaan; — tää vikain tunnustus
Vain selittäköön laitont' elämäämme —:
Kun näytte soma varrelt' olevan
Ja kielten taitavakin, niinkuin kuuluu,
Mies, jolla kaikki hyvät avut on,
Joit' oisi meidän ammatissa tarvis —
2 ROSVO.
Siks että karkoitettu olette,
Siks etupäässä teitä lähestymme.
Sopisko tulla meidän kenraaliksi?
Ja täytymyksen mukaan taipua?
Ja täällä korvess' elää niinkuin mekin?
3 ROSVO.
No, sano, tuletko sa meidän seuraan?
Jos myönnyt, olet kaikkein meidän herra,
Sua kunnioitamme, sua kuulemme,
Sua päänä, kuninkaana kumarramme.
1 ROSVO.
Mut surmas saat, jos meidän tarjon hylkäät.
2 ROSVO.
Et, sillä pöyhkeilläkses, elää saa.
VALENTIN.
Tääll' elämään ma suostun kanssanne,
Mut sillä ehdoll', että turvaa teiltä
Saa köyhät matkaajat ja heikot naiset.
3 ROSVO.
Niin halpaa, kurjaa työtä inhoamme.
Pois tule, viemme sinut luolaamme;
Saat siellä nähdä kaikki aartehemme,
Jotk' ovat, niinkuin mekin, vallassasi.
(Menevät.)