Kolmas kohtaus.
Katu.
(Keihäs tulee, taluttaen koiraa.)
KEIHÄS. Ei, tästä itkemisestä ei tule tuntikauteen loppua. Se on synnyntävika koko Keihään suvussa. Olen saanut perintöosani, niinkuin tuhlaajapoika, ja menen nyt herra Proteuksen kanssa keisarin hoviin. Luulenpa että Rappu, tuo minun koirani, on juroluontoisin koira koko maailmassa: äiti itki, isä valitteli, sisko huusi, piika ulisi, kissa väänteli käsiään ja koko talo oli ihan mullin mallin, mutta tuo julmasydämminen rakki ei vuodattanut kyyneltäkään. Se on kivi, oikea piikivi, ja siinä ei ole sääliä enemmän kuin koirassa. Juutalainenkin olisi meidän erotessamme itkenyt; muorinikin, jolla, nähkääs, ei enää ole silmiä päässä, itki silmänsä sokeiksi minun erotessani. Näytän teille, kuinka se kävi. Tuo saapas tuossa on isäni; — ei, tämä vasen saapas on isäni; — ei, ei, tämä vasen saapas on äitini; — ei, ei se sekään sovi: — on, on, on oikein: siinä on huonompi pohja. Tämä saapas, jossa on reikä, se on äitini, ja tuo tuossa on isäni; niin se on, saakeli soikoon! Sitten tämä sauva tässä on sisareni, sillä se, nähkääs, on valkoinen kuin lilja ja hoikka kuin ruoko; tämä hattu on Hanna, meidän piikamme; minä olen koira; — ei, koira on se itse, ja minä olen koira, — ei, ei, koira on minä, ja minä olen minä itse, niin se on. Nyt menen minä isäni tykö: "Isä, siunauksenne!" Nyt ei saapas voi sanoa sanaakaan itkusta; nyt suutelen isääni; niin oikein, hän yhä vain itkee. Nyt menen äitini tykö: — oi, että hän nyt vain voisi puhua niinkuin hourupää akka! — no niin, minä suutelen häntä; niin, aivan oikein: äitini hengenhaju säntilleen. — Nyt menen sisareni tykö: kuulkaas vain, kuinka hän nyyhkii! Ja koko aikana tuo koira ei kyyneltäkään vuodata, ei sanaakaan sano; ja näette, kuinka minä kastelen tomua kyynelilläni.
(Panthino tulee.)
PANTHINO. Pois laivaan, Keihäs, joutuin! Isäntäsi on jo laivalla, ja sinä saat soutamalla mennä perässä. Kuinka on laitasi? Miksi itket, mies? Pois, aasi! Menetät tulvan, jos viivyt kauemmin.
KEIHÄS. Tulvaahan tässä juuri odottelen, mutta tuo sydämmetön rakki ei tahdo.
PANTHINO. Mikä sydämmetön rakki?
KEIHÄS. Tuo koira tuossa, tuo Rappu, se ei tahdo mistään kyyneltulvasta tietää.
PANTHINO. Ole vaiti! Minä tarkoitin tulvan-aikaa; ja jos menee tulva, niin menee matkasi; ja jos menee matkasi, niin menee isäntäsi; ja jos menee isäntäsi, niin menee virkasi; ja jos menee virkasi, — mutta miksi sinä suuni tukit?
KEIHÄS. Pelosta ettei sinulta menisi kieli.
PANTHINO. Mihin se menisi?
KEIHÄS. Lorinaan hukkuisi.
PANTHINO. Sinunko lorinaasi?
KEIHÄS. Menee tulva, ja matka, ja isäntä, ja virka! Se tulva, niin! Kuules, mies! Vaikka joki olisi kuiva, niin voisin minä sen kyynelilläni täyttää; ja vaikka tuuli tyyntyisi, niin voisin minä huokauksillani ajaa laivan kulkemaan.
PANTHINO. Tule pois, mies! Lähettivät minut sinua peräämään.
KEIHÄS. Pysy sitten perässä.
PANTHINO. No, käytkö matkaan?
KEIHÄS. Kyllä käyn.
(Menee.)