Ensimmäinen kohtaus.
(Grumio tulee.)
GRUMIO. Hittoon, kaikki uupuneet hevoskaakit, kaikki hupsut herrat ja kaikki huonot tiet! Onko ihmistä koskaan näin piesty? Onko ihmistä koskaan näin ryvetetty? Onko koskaan ollut ihmistä näin väsynyttä? Lähettivät minut ennalta tekemään tulta, ja tulevat itse perässä lämmittelemään. Jos en olisi tämmöinen pikkuinen toppu ja kuumiamaan hoppu, niin huuleni jäätyisivät kiinni hampaisiini, kieli kitalakeen ja sydän kylkiluihin, ennenkuin joudun tulen sulatettavaksi; mutta aion tulta puhumalla lämmittää itseäni, sillä, mitä ilmaan tulee, voi sitä minua isompikin mies kylmettyä. Hoilaa! Hoi, Curtis!
(Curtis tulee.)
CURTIS. Kuka se niin viluisesti huutaa?
GRUMIO. Jäämöhkäle. Jos et usko, niin voit laskea luikua hartioistani kantapäihin yhtä vikkelästi kuin päästä niskaan. Tule, hyvä Curtis!
CURTIS. Onko herrani rouvineen tulossa, Grumio?
GRUMIO. Ovat, Curtis, ovat. Siis, tulta, tulta! Vettä vain älä siihen vala.[11]
CURTIS. Onko hän semmoinen tulinen torapussi kuin sanotaan?
GRUMIO. Oli, hyvä Curtis, ennen tätä kylmyyttä; mutta tiedäthän, että talvi taltuttaa miehet, vaimot ja elukat, sillä se on kesyttänyt minun vanhan herrani ja minun nuoren rouvani ja minut itseni, Curtis kamraati.
CURTIS. Mene siitä, senkin kolmituumainen narri! Minä en ole mikään elukka.
GRUMIO. Olenko minä sitten vain kolmituumainen? Sinun sarvesi on jalan mittainen, ja minä olen vähintään yhtä pitkä. Mutta tahdotko nyt laittaa tulta, taikka kantelen sinusta rouvallemme, jonka kättä — hän on jo kohta käsillä — tuossa paikassa saat tuntea kylmäksi lohdutukseksi siitä, että olet tulisessa toimessasi vitkastellut?
CURTIS. Mutta, hyvä Grumio, sanohan, mitä maailmalta kuuluu.
GRUMIO. Pelkkää kylmyyttä, Curtis, kaikessa muussa paitse sinun virassasi; siis, tulta! Tee mitä sinun tulee, ja ota vastaan mitä sinun tulee, sillä herrani ja rouvani ovat melkein kuoliaaksi paleltuneet.
CURTIS. Nyt on valkea tehty; kerro nyt, Grumio hyvä, jotakin uutta.
GRUMIO. No niin: (Laulaa.) "Hih, Hannu, hei, Hannu!" ja niin paljon uutta kuin tahdot..
CURTIS. Niin, sinulla on ne ainaiset kolineesi.
GRUMIO. Laita siis tulta, sillä kylmä minua hirveästi kolii. Missä on kokki? Onko illallinen valmis, onko talo siistitty, onko kaislat lattialla,[12] onko hämähäkin verkot poistettu, onko palvelijoilla uudet parkkumit ja valkeat sukat ja kaikilla käskyläisillä häävaatteet yllä? Onko tuopit pesty ja jumprut puhtaat, verhot paikoillaan ja kaikki kunnossa?
CURTIS. Kaikki reilassa; siis, sano nyt jotakin uutta.
GRUMIO. Ensiksikin tiedä, että hevoseni on väsynyt; ja että herrani ja rouvani ovat lentäneet toinen toisensa niskaan.
CURTIS. Mitä?
GRUMIO. Niin, satulasta nurinniskoin rapakkoon; ja siihen liittyy eräs tarina.
CURTIS. Mikä? Sano, hyvä Grumio.
GRUMIO. Tänne korvasi!
CURTIS. Tässä on!
GRUMIO. Tuossa on!
(Lyö häntä korvalle.)
CURTIS. Tämähän on jo tarinan tuntemista, eikä vain kuulemista.
GRUMIO. Sen vuoksi sitä sanotaankin tunnolliseksi tarinaksi; ja tämä puusti oli vain koputus korvallesi, että suvaitsisit kuulla. Nyt alotan: Imprimis, ajoimme alas lokaista mäkeä, herrani ratsastaen rouvani takana, —
CURTIS. Molemmatko yhdessä hevosessa?
GRUMIO. Mitä sillä tarkoitat?
CURTIS. He, hevosta vain.
GRUMIO. Kerro siis itse se tarina. Mutta jos sinä et olisi minua keskeyttänyt, niin olisit saanut kuulla, kuinka rouvan hevonen kaatui, ja hän hevosen alle; olisit saanut kuulla, kuinka ruokottomaan paikkaan, ja kuinka tahratuksi hän tuli; kuinka herra jätti hänet siihen hevosen alle; kuinka hän minua pieksi siitä, että rouvan hevonen kompastui; kuinka rouva kahlasi liassa raastaakseen minut irti hänestä; kuinka herra kiroili, kuinka rouva rukoili, hän, joka ei milloinkaan ennen ollut rukoillut; kuinka minä huusin; kuinka hevoset karkasivat tiehensä; kuinka rouvan suitset katkesivat; kuinka minä menetin häntävyöni, — ja monta muuta muistettavaa seikkaa, jotka nyt saavat unhotukseen kuolla, ja sinäkin kokemusta vailla palata hautaasi.
CURTIS. Tästä päättäen on herra äkäisempi kuin rouva.
GRUMIO. Niin onkin; ja sen saat sinä ja teistä kaikista julkeimmat tuntea, jahka hän tulee kotiin. Vaan mitä tässä joutavia höpisen! — Huuda tänne Natu, Jooseppi, Niku, Vilppu, Valteri, Oluvinen ja kaikki muut; laita että kampaavat sileäksi päänsä, harjaavat siniset nuttunsa ja sitovat kunnollisesti sukkanauhansa; katso että kumartaessaan raapaisevat vasemmalla jalalla ja etteivät millään muotoa koske herrani hevosen häntäkarvaankaan, ennenkuin ovat kättään suudelleet. Ovatko he kaikki valmiit?
CURTIS. Ovat.
GRUMIO. Kutsu ne tänne.
CURTIS. Kuuletteko? Hoi! — Teidän pitää mennä herraamme vastaan, antaaksenne arvoa rouvalle.
GRUMIO. Oo, kylläpä hän ilmankin on arvollinen.
CURTIS. Kukapa ei sitä tietäisi?
GRUMIO. Sinä, näen mä, kun kutsut kokoon väkeä antamaan hänelle arvoa.
CURTIS. Kutsun heitä häntä arvioimaan.
GRUMIO. Hän ei varmaankaan tule heidän kaupiteltavakseen.
(Useita palvelijoita tulee.)
NATU. Tervetuloa kotiin, Grumio!
VILPPU. Mitä kuuluu, Grumio?
JOOSEPPI. Kas, Grumio!
NIKU. Grumio toveri!
NATU. Mitä kuuluu, vanha poika?
GRUMIO. Tervetuloa, sinä! — Kuinka voit, sinä? — Kas, sinäkö? — Sinäkin, kamraati! — Tämä olkoon tervehdykseksi. No, te nästit pojat, onko kaikki valmista, kaikki siistiä?
NATU. Kaikki on valmista. Kuinka lähellä on herra?
GRUMIO. Heti käsillä, parahiksi ratsailta astunut; siis älkää — Tuhat tulimmaista, vait, hiljaa! Kuulen herrani jo tulevan.
(Petruchio ja Katariina tulevat.)
PETRUCHIO.
Miss' on ne koirat? Ovell' eikö ketään,
Ken pitäis jalustinta, ratsun korjais?
Miss' ovat Natu, Reko, Jooseppi?
KAIKKI PALVELIJAT.
Tässä, tässä, herra! tässä, herra!
PETRUCHIO.
Niin, tässä, herra! tässä, herra! tässä, herra!
Te tomppelit ja säädyttömät pöllöt!
Ei järjestystä, tapaa, huutia! —
Miss' on se hölmö, jonka eeltä laitoin?
GRUMIO.
Täss', yhtä hölmönä kuin laittaissanne.
PETRUCHIO.
Maamoukka! Senkin ajojuhta-kaakki!
Sun tuli puistossa mua kohdata,
Nää laiskat jortit kaikki mukanasi.
GRUMIO.
Ei Natun takki ollut vallan valmis,
Ja nyörit puuttui Kaapon kengistä,
Ei sorttaa Pekan hatun mustukkeeksi,
Ja kesken oli Vilpun miekantuppi;
Vain Reku, Aatu, Rappu ovat siistit,
Muut kaikki vanhoiss' ovat ryysyissään;
Mut näinkin vastass' ovat kaikki tässä.
PETRUCHIO.
Pois, konnat! Tuokaa sisään illallinen.
(Palvelijat menevät.)
(Laulaa.) "Miss' eloni on entinen —
Miss' ovat" — Istu, Kati, tervetullut!
Ho, ho, ho, hoo!
(Palvelijat tuovat illallisen.)
No, joutuin! — Pidä hauskaa, Katiseni! —
Pois saappaat jalastani, mölhöt, joutuin!
(Laulaa.) "Oli kerran munkki, harmaaveli,
Ja pitkin tietä hän astuskeli;" —
Seis, konna! Nyrjähytät jalkani.
Kas, tuossa! Riisu toinen varovammin. —
(Lyö häntä.)
Pidä hauskaa, Katri! — Vettä tänne! Pian! —
Miss' Into-hurttani? — Mies, sinä tänne
Mun nouda orpanani Ferdinand.
(Palvelija menee.)
Hyväile tuota, Kati, suuta suikkaa. —
Miss' ovat tohvelini? — Entä vesi?
(Palvelija tuo vesikannun ja vadin.)
Peseydy, Katiseni![13] Tervetullut! —
(Palvelija pudottaa kannun.)
Kirottu konna! Miks sen pudotit!
KATARIINA.
Oi, rauhoitu! Se meni vahingossa.
PETRUCHIO.
Äpärä, aasinkorva, pölkkypää!
Käy, Kati, istumaan; sun on kai nälkä.
Sinäkö siunaat ruoan, vaiko minä?
Mitä? Oinastako?
1 PALVELIJA.
Niin.
PETRUCHIO.
Ken toi sen?
1 PALVELIJA.
Minä.
PETRUCHIO.
Se palanutt' on; palanutt' on kaikki. —
Ne vintiöt! — Miss' on se kokki-lurjus?
Kuink' uskallatte, konnat, moista laittaa
Ja ruokaa tarjota, jot' en voi syödä.
Pois viekää kaikki, lasit, lautaset.
(Viskaa maahan ruoat ja astiat.)
Typerät pässit, säädyttömät lortit!
Haa! Myhkäättekö? Kyllä kohta näytän!
KATARIINA.
Noin, rakas puolisoni, älä ärjy;
Hyväähän ruoka oli, kelpais syödä.
PETRUCHIO.
Ei, Kati, kuivaa vain ja palanutta,
Ja mult' on moinen jyrkkään kielletty:
Se kiihtää sappea ja siittää äkää.
Parempi meidän kahden paastota —
Kun sapellinen kummankin on luonto —
Kuin syödä moista lihaa taudiksemme.
Siis tyynny, huomenna se korvataan,
Ja tän yön miehissä nyt paastoamme.
Pois tule, morsiuskammariin sun saatan.
(Petruchio, Katariina ja Curtis menevät.)
NATU.
Oletko, Pekka, koskaan moista nähnyt?
PEKKA.
Hän tappaa hänet omill' oikuillaan.
(Curtis palaa.)
GRUMIO.
Miss' on hän nyt?
CURTIS.
He, hänen kammarissaan,
Ja saarnaa hälle kieltäytymistä;
Kiroilee, noituu, eikä vaimo-raukka
Puhua tohdi, seistä, päätään nostaa,
Vaan istuu niinkuin unen torroksissa.
Pois, pois! Hän tuossa tulee tänne taas.
(Menevät.)
(Petruchio palaa.)
PETRUCHIO.
Näin hallintaani viisaast' alotan,
Ja toivon että tulee loppu hyvä.
Havukka nälissään on, vatsa tyhjä,
Eik' ennen ruokaa saa kuin kesyttyy,
Se muuten herrans' äänt' ei koskaan kuule.
Viel' yks on keino sitä taltuttaa,
Niin että lähestyy ja kutsun tuntee:
Valvottaa täytyy, niinkuin haukan tehdään,
Jok' äänt' ei kuule, viuhtoo vain ja riuhtoo.
Ei ruokaa tänään saanut, eikä saakkaan,
Ei viime yönä unt', eik' ensi yönä.
Kuin äsken ruoassa, niin vuoteessakin
Jos jonkinlaista vikaa koitan löytää;
Ma sinne tänne patjat, tyynyt viskaan
Ja huiskin haiskin peitot, lakanat,
Ja kesken rymäkkätä vannon, että
Sulasta hellyydestä kaikki teen.
Näin koko yön ma häntä valvotan;
Jos torkahtaa, niin riitelen ja pauhaan
Ja huudollani pidän valveill' yhä.
Näin vaimon tappaa hellyydellä voi;[14]
Näin tylyn, tyrmän luontons' aion suistaa.
Ken paremmin voi äksyn taltuttaa,
Sanokoon pois, niin laupeutt' osoittaa.
(Menee.)