Ensimmäinen kohtaus.
Katu Paduassa.
(Lucentio ja Tranio tulevat.)
LUCENTIO.
Sa tiedät, että harras halu nähdä
Tää kaunis Padua, tää taiteen kehto,
Mun loistavahan Lombardiaan toi,
Italian ihanaiseen yrttitarhaan,
Ja että isän lempisuosiosta
Sain hänen lupansa ja seuraks sinut,
Sa uskollinen, taattu palvelija.
Nyt tänne jääkäämme ja opin tietä
Ja taiteen uraa onnell' alkakaamme.
Tuo kunnon porvareistaan kuulu Pisa
On synnyinpaikkani; siell' isä asui,
Vincentio, Bentevoglin sukua,
Mies kauppiaana kuulu kautta maiden.
Florensin kasvatin, Vincention pojan,
Tulisi, isän toiveet täyttääkseen,
Somentaa hyveill' isän rikkautta.
Siks, Tranio, aion hyvett' opiskella
Ja sitä tietoviisauden haaraa,
Jok' opettaa, ett' on vain hyveess' onni.
Sanohan mieles; Pisan, näet, jätin
Ja tulin tänne niinkuin mies, mi jättää
Matalan lammikon ja virtaan syöksyy,
Näin tyyten sammuttaakseen janoaan.
TRANIO.
Mi perdonate, rakas, nuori herra,
Ma kaikess' ajattelen niinkuin te,
Iloiten, ett' on yhä teillä halu
Suloisen opin suloisuutta maistaa.
Mut, hyvä herra, hyvett' ihaillessa
Ja hyveen tieteilyä, älkäämme
Tok' olko niinkuin stoalaiset pölkyt
Tai piintyneet niin Aristoteleeseen,
Ett' ihan pannaan jää Ovidius.
Logiikkaa tuttavissa jauhakaa
Ja retoriikkaa arkipuheessanne;
Runo ja soitto virkistykseks olkoon;
Matematiikkaan, metafysiikkaan
Vain ryhtykää, kun vatsa sitä vaatii.
Ei mikään luonnista, jos halu puuttuu;
Mik' enin haluttaa, sit' oppikaa.
LUCENTIO.
Suur' kiitos, Tranio, neuvosi on hyvä.
Jos Biondello vain jo oisi täällä,
Niin työhön käydä heti voisimme
Ja ottaa huoneuston, johon sopis
Kaikk' ystävät, joit' aion täällä saada.
Mut varro hiukan: mikä seura tuo?
TRANIO.
Vain juhlasaatto, meitä tervehtivä.[5]
(Baptista, Katariina, Bianca, Gremio ja Hortensio tulevat.
Lucentio ja Tranio vetäytyvät syrjään.)
BAPTISTA.
Mua, hyvät herrat, älkää kiusatko.
On, tiedättehän, luja mulla päätös:
En tytärtäni nuorint' ennen naita
Kuin olen miehen saanut vanhemmalle.
Jos kumpi teistä lempii Katariinaa, —
Ma teidät tunnen, hyvää teille suon —
Kosikoon mielin määrin; luvan annan.
GREMIO (syrjään).
Kosia häntä pitäis: hän on äksy. —
Tuoss' on, Hortensio! Naida tahdotko?
KATARIINA.
Oi isä hyvä, mua aiotko
Näin kaupitella noille kumppaneille?
HORTENSIO.
Kuin? Kumppaneille? Kumppanist' ei teille,
Jos ette luontoanne lauhduta.
KATARIINA.
Ei, hyvä herra, teille siit' ei vaaraa:
Viel' ette puolitiessä sydämmeensä;
Ja vaikka oisittekin, kyllä varmaan
Hän kolmijalkusella päänne sukis
Ja maalais naamanne ja narriks pukis.
HORTENSIO.
Piruista moisist' auta meitä, Herra!
GREMIO.
Minua myöskin, hyvä Jumala!
TRANIO.
Hst, herra! Tästä tulee hauska hupi;
Tuo tyttö hassu on tai aika jupi.
LUCENTIO.
Mut toisen vait'olossa neitseellistä
On suloa ja nöyryytt' ihmeellistä.
Vait, hiljaa, Tranio!
TRANIO.
Hyv' on; hst! Töllistelkää kylliksenne!
BAPTISTA.
Hyvät herrat, heti vahvistaakseni
Nuo sanani, — Bianca, mene sisään!
Äl' ole pahoillas, Bianca hyvä,
Sua silti vähemmin en rakasta.
KATARIINA.
Se pikku lelli! Kylläp' ois hän valmis
Nyt tillittämään, jos vain tietäis, miksi.
BIANCA.
Hyvä mieles olkoon mielipahastani. —
Mukaannun nöyräst', isä, tahtoonne:
Mun seuranani sitra on ja kirjat,
Ma lohdukseni soittelen ja luen.
LUCENTIO.
Haa, kuules, Tranio! Oi, Minerva puhuu!
HORTENSIO.
Signior Baptista, olettehan tyly!
Surettaa että meidän lemmestämme
Saa kärsiä Bianca.
GREMIO.
Kuin, Baptista?
Tuon lemmon tähden hänet salpaatteko?
Tuon pahan kielen hänkö maksaa saa?
BAPTISTA.
Tytykää, herrat; päätökseni pysyy.
Bianca, mene sisään!
(Bianca menee.)
Kun tiedän, että paras ilo hälle
Runous, soitto on ja soittimet,
Niin nuoruutt' opastamaan hankin hälle
Ma kotiin opettajan. — Te, Hortensio,
Te, Gremio, sopivan jos tiedätte,
Niin mulle lähettäkää; taitomiestä
Ma hyvin kohtelen; en mitään säästä,
Mik' oman lapsen kasvatusta koskee.
Hyvästi vain! Jää tänne, Katariina!
Biancan kanss' on mulla puhumista.
(Menee.)
KATARIINA.
Haa! Minäkö en myös sais mennä? Mitä?
Minäkö käskettävä? Niinkuin itse
En tietäis, mitä tehdä, mitä jättää!
Haa!
(Menee.)
GREMIO. Niin, mene sinä pirun ämmän häntään! Sinulla on myötäantimet niin hyvät, että täällä ei kukaan sinua pidätä. — Noiden rakkaus ei ole niin suuri, Hortensio, ett'emme hyvin voisi malttaa, puhallella kynsiämme ja rauhassa odottaa; meidän kakkumme ei ole vielä molemmin puolin paistunut. Hyvästi! — Mutta rakkaudesta suloiseen Biancaani koetan kuitenkin saada, jos suinkin voin, sopivan miehen, joka opastaisi häntä hänen mieliharrastuksissaan, ja tätä hänen isälleen suositella.
HORTENSIO. Niin minäkin, signior Gremio. Mutta sananen vielä, jos suvaitsette. Vaikka riitamme luonto ei tähän asti ole sallinut mitään välipuheita, niin tietäkää nyt, että, vakaasti miettien, olisi meille kummallekin tähdellistä — jotta jälleen pääsisimme kauniin haltijattaremme puheille ja voisimme onnellisesti kilvoitella Biancan rakkaudesta — eritoten ajaa ja panna toimeen yksi asia.
GREMIO. Ja mikä se, jos saan kysyä?
HORTENSIO. He, että hankimme miehen hänen sisarelleen.
GREMIO. Miehenkö? Paholaisen!
HORTENSIO. Minä sanon: miehen.
GREMIO. Ja minä sanon: paholaisen. Luuletko todellakin, Hortensio, että, vaikka hänen isänsä onkin upporikas, kukaan olisi niin hullu, että naisi itselleen helvetin?
HORTENSIO. Joutavia, Gremio! Vaikka ei meidän kärsivällisyytemme, ei sinun eikä minun, riitä kestämään hänen suuriäänistä riehkinäänsä, niin on niitä sentään, hyvä ystävä, hiljaisia miehiä maailmassa — kun vain olisivat löydettävissä — jotka ottaisivat hänen kaikkine vikoineen ja rahat kaupan päälliseksi.
GREMIO. Enpä tiedä; mutta minä yhtä mielelläni ottaisin hänen myötäjäisensä sillä ehdolla, että tulisin joka aamu kaakinpuussa piiskattavaksi.
HORTENSIO. Totta, mitä sanoit: ei ole mädissä omenissa valitsemisen varaa. No niin, kun nyt tämä laillinen este on tehnyt meistä ystävät, niin pitäkäämme edelleenkin ystävinä yhtä, kunnes, auttamalla Baptistan vanhempaa tytärtä naimisiin, olemme tehneet nuoremman naimiseen esteettömäksi; ja sitte taas reippaasti kilpailuun! — Ihana Bianca! — Onni miehen edellä käy; nopein juoksija voiton vie. Mitä arvelet, signior Gremio?
GREMIO. Siihen suostun; ja mielelläni antaisin vaikka parhaan ratsun Paduassa naimahevoseksi sille, joka oikein rajusti häntä kosisi ja hänet saisi ja hänet naisi ja talon hänestä pelastaisi. Lähtekäämme!
(Gremio ja Hortensio menevät.)
TRANIO (astuen esiin).
Ihanko totta? Onko mahdollista?
Noin ruttoon voiko lempi tarttua?
LUCENTIO.
Oi, Tranio, ennenkuin sit' itse ko'in,
En sit' ois mahdolliseks uskonut.
Mut näes, kun jouten seisoksin ja katsoin,
Niin lemmen teho valtas joutilaan;
Ja nyt, sen suoraan sulle tunnustan, —
Jok' olet minun kallis uskottuni,
Kuin Anna Dido-kuningattaren —
Ma palan, Tranio, riudun; kuolen, Tranio,
Jos tuota somaa tyttöä en saa.
Mua neuvo, Tranio! Tiedän, että voit;
Mua auta, Tranio! Tiedän, että tahdot.
TRANIO.
Nyt, herra, teit' ei aika nuhdella:
Toruilla sydämmest' ei lempi lähde.
Jos lempi voitti, ei voi siihen mitään:
Redime te captum, qvam queas minimo.
LUCENTIO.
Suur' kiitos, poika; jatka; tuo se lientää;
On tuumas terveellistä; jatka, jatka!
TRANIO.
Niin tyttöst' aavehtien katselitte,
Ett' ehkä tärkein huomaamatta jäi.
LUCENTIO.
Oo, poskillaan näin sulon samanlaisen
Kuin ol' Agenorinkin tyttärellä,
Suur' Zeus kun hänen kättään ihaili
Ja Kreetan rantaa polvin suuteli.
TRANIO.
Tuon vainko näitte? Ette, kuinka sisar
Toraksi löi ja moisen nosti myrskyn,
Ett' ihmiskorva tuskin melun sieti?
LUCENTIO.
Korallihuultensa näin liikkuvan
Ja hänen hengestänsä ilma tuoksui:
Ihanaa, pyhää kaikki, minkä näin.
TRANIO.
Nyt aika herättää hänt' unestaan. —
Herätkää, hoi! Jos neittä rakastatte,
Niin älyin taidoin hänet voittakaa.
Niin hurja on ja häijy vanhin sisko,
Ett' isä, kunnes hänest' irti pääsee,
Ei päästä nuorempaakaan naimisiin;
Ja siksi hänet tarkoin sisään salpaa,
Jott' ei hänt' ahdistaisi kosijat.
LUCENTIO.
Oi, Tranio, kuinka julma on se isä!
Mut huomasitko, kuinka oli kärkäs
Hänelle saamaan hyvää opettajaa?
TRANIO.
Sen huomasin; ja valmis mull' on juoni.
LUCENTIO.
Minulla myöskin.
TRANIO.
Vannon, että sama
On kuje kummallakin.
LUCENTIO.
Mikä sulla?
TRANIO.
Ett' astutte nyt kouluttajan virkaan
Ja tytön opetukseen ryhdytte:
Se juonenne.
LUCENTIO.
Niin onkin; eikö kelpaa?
TRANIO.
Se mahdotonta on. Ken Paduassa
Vincention poikaa silloin edustaa,
Hovia pitää, opit käy ja pidot,
Maanmiehiänsä tervehtii ja kestaa?
LUCENTIO.
Basta! Ei hätää: juoneni on valmis.
Ei meitä vielä missään ole nähty,
Ja palvelijaa herrasta ei kukaan
Voi kasvoist' erottaa. Siis sinä, Tranio,
Minua edustat ja olet herra,
Hovia pidät, komennat ja käsket;
Min' olen joku toinen: halpa mies
Pisasta, — Napolista, — Florensista.
Siis päätetty! Nyt joutuin vaattees riisu,
Mun sulkahattuni ja vaippan' ota;
Sua Biondello palvelee, kun saapuu;
Mut ensin noidun hältä kielen lukkoon.
(Vaihtavat vaatteita.)
TRANIO.
Se onkin tarpeellista. Olkoon niin:
Kun tää on, herra, tahtonne, ja minä
Teit' olen velvollinen kuulemaan —
Niin lähteissämme käski isänne:
"Avulias ole pojalleni", sanoi,
Vaikk' arvatenkin toisin tarkoitti —
Niin olen mielelläin Lucentio,
Siks että rakastan Lucentiota.
LUCENTIO.
Siks että rakastaa Lucentio.
Käyn orjaks tytön vuoks, jok' äkkipikaa
Kahlehti haavoitetun silmäni.
(Biondello tulee.)
Tuoss' on se lurjus. — Missä olet ollut?
BIONDELLO.
Miss' ollutko? Miss' itse olette?
Teilt' onko Tranio varastanut vaatteet?
Vai hältä te? Vai kumpikinko? Mitä?
LUCENTIO.
Lähemmä! Nyt ei aika suottailla;
Siis mukaudu ajan vaatimukseen.
Pelastaaksensa henkeni on Tranio
Minulta asun lainannut ja puvun,
Ja minä hältä, pakoon päästäkseni.
Kun tänne saavuin, näet, niin riitannuin
Ja tapoin miehen: pelkään tulla ilmi.
Sävyllä häntä palvele, se muista,
Kun minä henkeäni pakoon lähden.
Mua ymmärrätkö?
BIONDELLO.
En tään taivaallista.
LUCENTIO.
Ja Traniost' et saa sanaa hiiskua:
On Tranio muuttunut Lucentioksi.
BIONDELLO.
No, onneks olkoon! Toivois sitä muutkin!
TRANIO.
Ja minä toivon lisäks, että sekin onni koittais,
Lucentio että nuorimman Baptistan tytön voittais.
Mut, poika, — min' en itseni, vaan herras tähden sois,
Ett' ihmisissä käytöksesi aina höyli ois.
Kun ollaan kahdenkesken, min' olen Tranio,
Mut muuten kaikkialla sun "herrasi Lucentio".
LUCENTIO.
No, tule, Tranio.
Yks toimi sull' on tehtävänä vielä:
Sa liity muihin kosijoihin; älä kysy, miksi;
Se riittää, että syyni tiedät ylen painaviksi.
(Menevät.)
1 PALVELIJA.
Torkutte, herra, kappalt' ette tarkkaa.
SUKKI.
Tarkkaan, kautta pyhän Annan: hyvä kappale, tosiaankin! Tuleeko
vielä lisää?
PAASHI.
Tää vast' on alku, herrani.
SUKKI.
Se on oikein oivallinen työkappale, eukko rouva; kunhan vain loppuisi!