Kolmas kohtaus.
Huone Petruchion maatalossa.
(Katariina ja Grumio tulevat.)
GRUMIO.
En, totta, kuolemakseni en tohdi!
KATARIINA.
Sit' ilkkuvampi, mitä loukkaavampi!
Hän naiko minut nälkään tappaakseen?
Isäni taloon kerjääjä kun tulee,
Saa pyytäessään heti apua,
Tai ainakin saa laupeutt' osaksensa.
Mut minä, joka kerjätä en osaa
Ja jonk' ei koskaan tarvis kerjätä,
Näin nälkään kuolen, unen puutteest' uuvun,
Torat ruokana ja kirot valvatteena;
Ja — mikä enemmän kuin puute vihloo —
Tuon sulan lemmen varjolla hän tekee,
Ikäänkuin ravinto ja uni mulle
Tois kuolintaudin taikka äkki-surman.
Siis ole hyvä, hanki vähän ruokaa,
Mit' olkoonkin, kun vain on syötävää.
GRUMIO.
Vasikansorkkaa ehkä haluatte?
KATARIINA.
Ooh, se on hyvää, sitä mulle tuo.
GRUMIO.
Se, varon ma, on liian kiihoittavaa.
Mut ehkä voissa paistettua suolta?
KATARIINA.
Se mainiota; sitä hanki vain.
GRUMIO.
En tiedä, vaan lie sekin kiihoittavaa.
Mut pihvipaistia ja sinappia?
KATARIINA.
No, sehän onkin mieliruokaani.
GRUMIO.
Niin, mutta sinappi on vähän tuimaa.
KATARIINA.
Tuo pihvi vain ja jätä sinappi.
GRUMIO.
Se ei käy, sinappia olla pitää,
Mult' ette muuten pihviäkään saa.
KATARIINA.
Siis jompaakumpaa, taikka molempia.
GRUMIO.
Siis sinappia ilman pihviä.
KATARIINA.
Pois tiehes, senkin viekas vilkkuri!
(Lyö häntä.)
Vain ruokain nimillä mua ravitset,
Kirottu sinä joukkokuntinesi,
Jotk' iloitsette kurjuudestani!
Pois tiehesi, ma sanon!
(Petruchio, ruokavati kädessä, ja Hortensio tulevat.)
PETRUCHIO.
Kuink' on sun, Kati? Rakas, allapäinkö?
HORTENSIO.
Miten on mieli?
KATARIINA.
Synkkä, varsin synkkä.
PETRUCHIO.
Ilostu; minuun riemukatse luo!
Täss', armas, näet huoleni, kun itse
Ma ruokas laitan ja sen sulle tuon.
(Asettaa vadin pöydälle.)
Tää hyvyys, Kati, kiitost' ansainnee.
Mitä? Eikö sanaakaan? Siis täst' et pidä,
Ja kaikki vaivani on turhaa ollut. —
Pois viekää ruoka!
KATARIINA.
Ei, ei, jättäkää!
PETRUCHIO.
On halvastakin työstä tapa kiittää:
Siis kiitä, ennenkuin sa ruokaan kosket.
HORTENSIO.
Petruchio, hyi, nyt moitett' ansaitsette! —
Teen seuraa teille, Katri rouva, tulkaa!
PETRUCHIO (syrjään).
Jos ystäv' olet, kaikki syö, Hortensio! —
No, käpyseni, ruoka maistukoon!
Syö joutuin, Kati! — Ja nyt, kultaseni,
Isäsi taloon taaskin palaamme,
Ja siellä liehumme ja komeilemme,
Kapotit yllä, pönkät, tönkät, puuhkat,
Sametit, kullat, silkit, muutkin ruuhkat,
Vyöt, viuhkat, renkaat, helmet, koristeet
Ja pitsit, litsit, helyt, hetaleet.
Jo kyllin söitkö? Tässä ompelija
Koruja tuo ja silkkipukimia. —
(Räätäli tulee.)
Tulehan, räätäli, ja helus näytä.
Esille kangas! —
(Korukauppias tulee.)
Mit' on sulla, mies?
KORUKAUPPIAS.
Se tanu, jonka armo tilasi.
PETRUCHIO.
Sehän on muodoltaan kuin liemikuppi!
Samettikulppo! Ruma, hyi, ja rivo!
Kuin karinkaukalo tai pähkinä,
Mitätön, turha lelu, vauvan myssy!
Pois mokoma, ja hanki suurempi!
KATARIINA.
En tahdo suurempaa: tää muodiss' on,
Ja tällainen on lakki hienostolla.
PETRUCHIO.
Saat sellaisen, kun ensin hienostut,
Mut ennen et.
HORTENSIO (syrjään).
Ja hopuss' ei se käy.
KATARIINA.
Mitä, herra? Lie mun lupa puhua,
Ja puhua ma tahdon: laps en ole;
Mua paremmatkin kuulleet on; jos teitä
Puheeni vaivaa, korvat tukkikaa.
Sydämmen haikeudesta puhuu suuni;
Jos vaikenen, niin sydän halkeaa,
Ja ennen kuin sen sallin, viimetinkaan
Vapaasti tahdon käyttää kieltäni.
PETRUCHIO.
Totuuden lausuit: hattu tuo on rivo,
Putinkivormu, pata, silkkitorttu.
Sinusta pidän, kun et siihen mielly.
KATARIINA.
Pidä tai älä pidä, siihen miellyn,
Ja tämän tahdon, tai en mitään tahdo.
(Korukauppias poistuu.)
PETRUCHIO.
Hametta etkö? — Tänne, räätäli!
Hyväinen aika, mikä kouko tämä?
Tämäkö hiha? Sehän on kuin tykki:
Noin ristiin, rastiin leikelty kuin torttu!
Pykälät, renkut, venkut, raot, vaot
Kuin parturilan suitsumaljoissa!
Haa! Mitä, pirun nimessä, on tämä?
HORTENSIO (syrjään).
Hän ei saa hamett' eikä hattua.
RÄÄTÄLI.
Sen käskitte mun tehdä täsmälleen
Niin kuin se nykyajan muoti vaatii.
PETRUCHIO.
Niin tein; mut muista, etten käskenyt
Sua sitä muodin mukaan turmelemaan.
Pois täältä, juokse kotiin päätäpahkaa!
Minusta et saa kauppatuttavaa.
Pois, pois! ja käytä tuota miten tahdot.
KATARIINA.
Noin muodikast' en hamett' ole nähnyt,
Noin sievää, siroa ja sopivaa.
Te ilvenuken minustako teette?
PETRUCHIO.
Tuo tuossa sinust' ilvenuken tekee.
RÄÄTÄLI.
Hän sanoo, että teidän armonne tekee hänestä ilvenuken.
PETRUCHIO.
Hävytön röykkiö! Sen valehtelet,
Sa neule, vinkerpori, kyynärä,
Puolkyynärä sa, kortteli, sa tuuma,
Täinmuna, saivar, kirppu! Näinkö uhmaa
Mua kodiss' omassani neuleenrihma?
Pois, senkin paikka, tilkku, kankaanpää,
Tai omalla sua kyynärälläs mittaan,
Niin että elinaikasi sen muistat!
Sen sanon minä: pilattu on hame.
RÄÄTÄLI.
Petytte, armo hyvä; hame tehty
On niinkuin mestarille neuvottiin.
Sen kuosist' antoi Grumio määräyksen.
GRUMIO. En määräyst' antanut, vaan kankaan annoin.
RÄÄTÄLI. Mut kuinka tahdoitte sen tehdyksi?
GRUMIO. He, hitto, neulalla ja langalla!
RÄÄTÄLI. Mut kuinka tahdoitte sen leikatuksi?
GRUMIO. Olethan sinä leikellyt jos mitä.
RÄÄTÄLI. Niin olenkin.
GRUMIO. Älä vain kunniaani leikkaa. Monta miestä olet piukentanut; minua vain älä piukenna: minä en tahdo tulla leikatuksi enkä piukennetuksi. Sen minä sinulle sanon: minä pyysin mestariasi leikkaamaan kankaan, vaan en pyytänyt häntä leikkaamaan sitä kappaleiksi; ergo, sinä valehtelet.
RÄÄTÄLI. Tässä on tilauslista todistukseksi.
PETRUCHIO. Lue se.
GRUMIO. Se lista valehtelee hänen omaan kurkkuunsa, jos hän sanoo, että minä niin sanoin.
RÄÄTÄLI. "Imprimis, löyhä hame."
GRUMIO. Herra, jos minä koskaan olen puhunut löyhästä hameesta, niin neulokaa minut sen laahukseen ja lyökää kuoliaaksi ruskealla lankakerällä. Sanoin vain: hame.
PETRUCHIO. Jatka!
RÄÄTÄLI. "Pieni, pyöreä kaulus."
GRUMIO. Kauluksen tunnustan.
RÄÄTÄLI. "Puuhka-hiha."
GRUMIO. Kaksi hihaa tunnustan.
RÄÄTÄLI. "Hihat siroksi leikatut."
PETRUCHIO. Niin, siinä se koiruus piilee.
GRUMIO. Laskuvirhe, hyvä herra, laskuvirhe! Sanoin että hihat oli auki leikattavat ja taas kiinni neulottavat, ja sen tahdon sinussa toteen näyttää, vaikka pikkusormesi onkin sormustimella pansaroitu.
RÄÄTÄLI. Totta on, mitä sanoin; ja jos missä sinut käsiini saan, niin kyllä sulle näytän.
GRUMIO. Olen paikalla valmis; ota sinä lasku ja anna minulle mittapuu, äläkä minua säästä.
HORTENSIO. Herra varjelkoon, Grumio, silloin hän pian joutuu laskusta pois!
PETRUCHIO. Niin, herra, hame tuo ei kuulu mulle.
GRUMIO. Niin, aivan niin, se kuuluu rouvalle.
PETRUCHIO. Vie mestarisi käyttövaraksi.
GRUMIO. Älä, konna, henkesi tähden! Vai rouvani hame sinun mestarisi käyttövaraksi!
PETRUCHIO. Mitä tuolla tarkoitat, mies?
GRUMIO. Ah, herra, tarkoitus on syvällisempi kuin luulette: rouvaniko hame hänen mestarinsa käyttövaraksi? Hyi, hyi, hyi!
PETRUCHIO (syrjään).
Hortensio, sano, että maksat hameen. —
(Ääneen.) Pois vie se! Mene; sanaakaan ei enää!
HORTENSIO.
Minulta huomenna saat hameen hinnan.
Tuot' äkkinäisyytt' älä pahastu.
Nyt mene; terveisiä mestarille!
(Räätäli menee.)
PETRUCHIO.
Tule, Kati! Isäs luo nyt lähtekäämme
Näiss' alhaisissa arkivaatteissa;
Komea kukkaro, mut puku halpa:
Näet, henki se on ruumiin rikkaus.
Kuin mustan pilven alta aurinko,
Niin halvan puvun alta arvo loistaa.
Vai onko närhi leivost' ylevämpi,
Siks ett' on sillä sulat kauniimmat?
Tai kyykö parempi on airokalaa,
Siks että viehättää sen kirjonahka?
Ei, Kati; suakaan ei huonommaksi
Tuo halpa puku tee ja arkiasu.
Jos se sua hävettää, niin syytä mua.
Siis rohjennu; me heti lähdemme
Isäsi taloon juhlimaan ja syömään.
Väkeni tänne! Matkustamme heti;
Hevoset viekää lehtikujan suuhun:
Sielt' ajamme, mut sinne kävelemme.
Nyt, luulemma, on kello seitsemän,
Perillä voimme olla puoliseksi.
KATARIINA.
Vakuutan että kello on jo kaksi;
Te sinne tuskin illaks ehditte.
PETRUCHIO.
Sen pitää olla seitsemän, kun lähden.
Jos mitä sanon, teen tai aion tehdä,
Sin' aina jankkaat vastaan. Matka jää:
En lähde minä tänään; kun sen teen,
Niin pitää kellon olla mitä sanoin.
HORTENSIO.
Niin, päivääkin se herra komentaa!
(Menevät.)
LOORDI.
Hoi tänne!
(Palvelijoita tulee.)
Hän nukkuu. Hiljaa hänet nostakaa
Ja omiin vaatteisiinsa pukekaa;
Mut varokaa, ettei hän herää.
1 PALVELIJA.
Kyllä.
Avuksi tulkaa häntä kantamaan.
(Kantavat pois Sukin.)