KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Lontoo. Parlamenttitalo.
(Torventoitauksia. Kuningas Henrik, Exeter, Gloster, Warwick, Somerset, Suffolk, Winchester'in piispa, Richard Plantagenet y.m. tulevat. Gloster aikoo tarjeta kannekirjan. Winchester riistää sen häneltä ja repii sen rikki.)
WINCHESTER.
Vai valmiiks sommitellun sepustuksen,
Viekkaasti harkitunko herjauskirjan
Tuot tänne, Gloster? Kanteen jos voit nostaa
Tai aiot mulle jotain syyksi panna,
Niin tee se joutuun, kavaltelematta;
Minäkin suorastaan ja kohtipäätä
Sun syytöksiisi aion vastata.
GLOSTER.
Kopea pappi! Pyhä tää on paikka;
Näkisit muuten, ketä tässä solvaat.
Äl' usko, vaikka paperille panin
Katalan, rikollisen menettelys,
Ett' olen vääristellyt tai en taida
Sanoilla toistaa minkä kirjoitin.
Ei, piispa, niin on häijyytesi rietas,
Niin julkeat ja myrkylliset juones,
Ett' ylpeydestäs lapsetkin ne juoruu.
Sin' olet ahnas koronkiskuri,
Luonteeltas luihu, rauhan vihollinen,
Himokas, irstas enemmän kuin sopii
Sun virkasi ja arvos kaltaiselle.
Mik' ilmeisempää kuin sun petokses,
Kun ansan asetit mun hengelleni
Niin Londonbridgessa kuin Towerissa?
Jos miettees seulottais, niin pelkään, ett'ei
Sun pöyhkän sydämmesi ilkijuonilt'
Ois turvattuna kuninkaasikaan.
WINCHESTER.
Gloster, sua uhmaan. — Loordit, suvaitkaa
Mun kuulla vastaustani. Jos olin
Itara, vallanhimoinen ja kiero,
Niinkuin hän sanoo, miks siis olen köyhä?
Miks en ma koita kohota ja nousta,
Vaan pysyn yhä kutsumuksessani?
Ja juoneni? Ken enemmän kuin minä
Rakastaa rauhaa, jos saan rauhass' olla?
Ei, hyvät loordit, siin' ei vikani,
Se herttuaa ei ole kiihkoon saanut;
Syy on, ett' yksin hallita hän tahtoo
Ja yksin kuningasta lähell' olla;
Siit' on tuo jyly hänen povessaan
Ja valitukset joita ilmi mylvii.
Mut olen yhtä hyvä — —
GLOSTER.
Yhtä hyvä?
Sinäkö, iso-isäni äpärä?[11]
WINCHESTER.
Niin, suuri loordi! Tekö sitten muuta
Kuin herra toisen valtaistuimella?
GLOSTER.
Min' olen protektori, röyhkä pappi.
WINCHESTER.
Ja minä meidän kirkon prelaatti.
GLOSTER.
Kuin henkipatto rosvolinnassa,
Mist' etsii turvapaikkaa varkauksilleen.
WINCHESTER.
Arvoton iva!
GLOSTER.
Sulle arvon antaa
Vain ammattisi, eikä elämäsi.
WINCHESTER.
Tuon Rooma sulle kostaa.
WARWICK.
Mene ruumaan!
SOMERSET.
Pitäisi teikäläisen malttaa mieltään.
WARWICK.
Sopisi piispan vähän talttaa kieltään.
SOMERSET.
Minusta teidän tulis hartaamp' olla
Ja kunnioittaa hengenmiehen virkaa.
WARWICK.
Minusta piispan tulis nöyremp' olla;
Noin riidellä ei papin sovi.
SOMERSET.
Sopii,
Jos pyhää virkaansa näin loukataan.
WARWICK.
Pyhä tai epäpyhä, vähät siitä;
Mut hänen armonsa on protektori.
PLANTAGENET (syrjään).
Plantagenetin täytyy vaieta;
Sanottais pian: "Pidä suusi, mies,
Ja suurten seurass' älä kieltäs soita!"
Tuon piispan kanssa muuten hammastaisin.
KUNINGAS HENRIK.
Te, arvon sedät, Winchester ja Gloster,
Englannin yhteishyvän vartijat,
Jos rukous mitään vois, niin sydämmenne
Sopuun ja ystävyyteen yhdistäisin.
Oi, mikä häpeä on kruunullemme,
Kun kaks noin ylvää pääriä on riidoin!
Voin vakuuttaa, vaikk' olen nuori, ett' on
Sisäinen riita myrkyllinen käärme,
Jok' yhteiskunnan sydänjuurta syö.
(Ulkona huudetaan: "Hukka periköön rusotakit!")
Mit' on se melu?
WARWICK.
Kapinata varmaan,
Jot' ilkeydestä nostaa piispan väki.
(Taaskin huudetaan: "Kiviä! kiviä!"
Lontoon lordmajori tulee seurueineen.)
LORDMAJORI.
Oi, hyvät loordit, te, ja hurskas Henrik,
Oi, armahtakaa Lontoota ja meitä!
Glosterin herttuan ja piispan miehet,
Joilt' äsken aseenkäyttö kiellettiin,
Kiviä taskuns' ahtaneet on täyteen
Ja, vastapuolueiksi yhtyneinä,
Niin lujaa lyövät kalloon toisiaan,
Ett' aivot murskana on monen huiman;
Kaduilla ikkunoita pirstataan;
Pelosta täytyy puodit sulkea.
(Glosterin ja Winchesterin joukkolaiset ryntäävät
sisään täydessä käsikähmässä, päät verisinä.)
KUNINGAS HENRIK.
Alamaisvalallanne vaadin teitä:
Miestappo pois ja rauha pitäkää! —
Tuo riita asettakaa, setä Gloster.
1 PALVELIJA.
Jos meiltä kivet kielletään, niin hampain
Iskemme toisihimme.
2 PALVELIJA. Tehkää vain Mit' uskallatte; meissäkin on miestä.
(Uudelleen ottelua.)
GLOSTER.
Väkeni, toraamasta heretkää
Ja lopettakaa tämä tyhmä kiista.
1 PALVELIJA.
Tunnemme teidät, armo, vakavaksi
Oikeuden mieheksi, ja valta-arvoss'
Olette kuninkaasta ensimmäinen;
Me emme kärsi, että moista herraa
Ja moista yhteiskunnan hellää isää
Häpäisee kynätöhrys; ennen kaikki
Menemme vaimoinemme, läpsinemme
Sun vihamiehes teurastettaviksi.
3 PALVELIJA. Kynttemme karikkeetkin kuoltuamme Taas nousee taisteluun.
(Uudelleen ottelua.)
GLOSTER.
Seis, sanon, seis!
Jos, niinkuin sanotte, mua rakastatte,
Mun hetkeks suokaa teitä tyynnyttää.
KUNINGAS HENRIK.
Oi, kuinka surettaa mua tämä riita!
Winchester, säälimättä voitteko
Mun nähdä huokaavan ja kyynelöivän?
Ken tuntis sääliä, jos ette te?
Ken rauhan sanaa enää julistaa,
Kun pyhät kirkon miehet riitaa suosii?
WARWICK.
Taipukaa, Gloster; — taipukaa, Winchester;
Jos ette jyrkäll' aio kiellollanne
Tuhota maata, tappaa kuningasta.
Näette, mikä turma, mikä murha
On vihanpidostanne seuraus.
Sopikaa siis, jos ette janoo verta.
WINCHESTER.
Hän alistukoon, min' en muuten myönny.
GLOSTER.
Ma, kuningasta säästääkseni, taivun;
Mut sydämmen hält' ennen riistäisin,
Kuin papille sen etuuden ma soisin.
WARWICK.
Winchester, nähkääs, kuinka herttua
On synkän, nurjan raivon karkoittanut;
Sit' otsa kirkas osoittaa; miks siis on
Teill' yhä katse tyly noin ja tuima?
GLOSTER.
Winchester, tässä sulle käteni.
KUNINGAS HENRIK.
Hyi, setä Beaufort! Saarnaavanne kuulin:
Viha on kauhea, ja suuri synti;
Nyt ette omaa oppianne seuraa,
Vaan enin siitä itse eksytte.
WARWICK.
Kuningas laupias! Mik' oiva nuhde!
Hävetkää, Winchester, ja taipukaa!
Pitääkö lapsen teitä neuvoa?
WINCHESTER.
No, hyvä, herttua Gloster, minä taivun;
Käsi kädestä ja lempi lemmestä!
GLOSTER (syrjään).
No niin; mut varon, ett' on sydän ontto. —
Täss', ystävät ja hyvät kansalaiset,
Tää merkki rauhanlippu olkoon meidän
Ja meidän puolueitten välillä.
Ma, Jumal' auttakoon, en viekastele!
WINCHESTER (syrjään).
Mut niin teen minä, Jumal' auttakoon!
KUNINGAS HENRIK.
Oi, rakas setä, hyvä herttua Gloster,
Kuink' iloitsen ma teidän sovinnosta! —
Pois, miehet; älkää vaivatko meit' enää;
Sopikaa niinkuin herrannekin.
1 PALVELIJA. Hyvä! Min' etsin haavuria.
2 PALVELIJA.
Minä myös.
3 PALVELIJA. Ja minä kapakasta lääkett' etsin.
(Lordmajori, palvelijat y.m. menevät.)
WARWICK.
Täss' olis, majesteetti, kirjoitus,
Joss' ehdotamme, armollinen valtias,
Oikeutta Richard Plantagenetille.
GLOSTER.
Hyväpä on, lord Warwick! — Rakas prinssi,
Jos tarkoin mietitte, niin teillä aihett'
On tehdä Richardille oikeutta,
Syist' erittäinkin, joita Elthamissa
Esitin Teidän majesteetillenne.
KUNINGAS HENRIK.
Ja, setä, pätevät ne oli syyt;
Siis meidän tahtomme on, hyvät loordit,
Ett' asetetaan Richard oikeuteensa.
WARWICK.
Jos Richard asetetaan oikeuteensa,
Niin isän vääryys hyvityksen saa.
WINCHESTER.
Winchester tahtoo mitä tahtoo muut.
KUNINGAS HENRIK.
Jos Richard lupaa uskollinen olla,
Niin tämän lisäksi hän perinnöksi
Saa kaiken, mik' on Yorkin suvun omaa,
Jonk' olette te suora jälkeläinen.
PLANTAGENET.
Uskollisuutta vannon alamaista
Ja kuuliaisuutt' aina kuolemaan.
KUNINGAS HENRIK.
Siis laske polvillesi jalkoihini,
Niin kunnioituksesi palkinnoksi
Ma vyölles sidon Yorkin urhomiekan.
Nyt, Richard, nouse Plantagenetina,
Jalona nouse Yorkin herttuana.
PLANTAGENET.
Richardin onni vihollistes hukka!
Ja niin kuin kuuliaisuuteni kasvaa,
Kuninkaan pahansuovat kuihtukoot!
KAIKKI.
Elä, ylvä prinssi, jalo Yorkin herttua!
SOMERSET (syrjään).
Kuole, kehno prinssi, halpa Yorkin herttua!
GLOSTER.
Nyt teidän majesteettinne on paras
Meritse mennä Ranskaan kruunattavaks.
Kuninkaan läsnäolo alamaisiin
Ja tosiystäviin luo rohkeutta,
Mut vihollisen mielen lannistaa.
KUNINGAS HENRIK.
Kun Gloster käskee, Henrik mennä saattaa:
Ystävän neuvo vihollisen kaataa.
(Torventoitauksia. Kaikki menevät, paitsi Exeter.)
EXETER.
Niin, Englantiin tai Ranskaan mentäköön,
Niin emme näe, mitä vielä tulee.
Tää riita päärein välinen se kytee
Teeskellyn ystävyyden tuhkan alla
Ja vihdoin ilmiliekkiin leimahtaa.
Kuin paise vähitellen märkänee,
Siks kunnes lihat, luut ja suonet lohkee,
Niin tääkin halpa ilkiriita paisuu.
Nyt pelottaa mua paha ennustus,
Jok' oli joka rintalapsen suussa
Viidennen Henrikkimme aikana:
Monmouthilainen Henrik kaikki voittaa,
Windsorilainen Henrik kaikki hukkaa.
Niin selvää tuo, ett' Exeter vain toivoo
Pois päästä ennen tuota tuhon aikaa.
(Menee.)
Toinen kohtaus.
Ranska. Rouenin edustalla.
(La Pucelle tulee valepuvussa, seurassaan sotamiehiä,
jotka ovat talonpojiksi puetut, säkit selässä.)
PUCELLE.
Tuo kaupungin, Rouenin, portti on,
Jok' auki murtaa täytyy viekkaudella,
Sananne asetelkaa ovelasti:
Puhukaa niinkuin halpa torikansa,
Jok' aikoo saada rahaa viljastaan.
Jos pääsemme nyt sisään, niinkuin toivon,
Ja kählään vahdin heikoks älyämme,
Niin annan merkin ystävillemme,
Ett' arvaa Dauphin tehdä rynnäkön.
1 SOTAMIES.
Nää pussit panee pussiin kaupungin;
Me tullaan nyt Rouenin valtiaiksi.
Siis kolkutamme.
(Kolkuttaa.)
VAHTISOTAMIES (sisältä). Qui est là?
PUCELLE. Paysans, pauvres gens de France. Torikansaa köyhää, tullaan myömään viljaa.
VAHTISOTAMIES (avaa portin).
Sisähän; torikello on jo soinut.
PUCELLE.
Nyt, Rouen, varustukses maahan murran.
(La Pucelle sotureineen menee kaupunkiin.)
(Kaarle, Orleansin Bastardi ja Alençon tulevat sotajoukkoineen.)
KAARLE.
Siunatkoon sanct Denis tään sotajuonen!
Taas vaaratta Roueniss' yömme viettyy.
BASTARDI.
Pucelle hän tuosta meni apureineen;
Hän siell' on nyt; mut miten antaa tiedon,
Mist' etuisin on hyökätä ja varmin?
ALENÇON.
Hän tuonne torniin soihdun asettaa;
Sill' ilmoittaa hän, että heikoin kohta
Se paikka on, jost' itse meni sisään.
(La Pucelle ilmestyy muurin harjalle palava soihtu kädessä.)
PUCELLE.
Iloista katsokaa hääsoihtua,
Mi kansalaisiinsa Rouenin vihkii,
Mut Talbotin on miesten surmaleima.
BASTARDI.
Kas, jalo Kaarle, ystävämme merkki,
Palava soihtu, tuoll' on tornissa.
KAARLE.
Se loistakoon kuin koston pyrstötähti,
Kuin vihollisten tuhon ennustaja!
ALENÇON.
Hukkaamme aikaa; vaarallist' on viipy.
Nyt hyökkäys heti! Huutakaa "Dauphin!"
Ja vahtimiehet tieltä raivatkaa!
(Hyökkäävät sisään.)
(Sotamelskettä. Talbot Ja muutamia englantilaisia
sotamiehiä tulee.)
TALBOT.
Viel' itkein kadut tätä juontas, Ranska,
Jos Talbot vain jää petoksestas eloon.
Kirottu noita tuo, Pucelle, se velho,
Tään hornan tuhon äkist' aikaan sai;
Töin tuskin päästiin Ranskan korskaa pakoon.
(Menevät kaupunkiin.)
(Sotamelskettä. Kaupungista tulee Bedford, jota sairaana kannetaan nojatuolissa: hänen kanssaan tulevat Talbot, Burgund ja englantilainen sotajoukko. Muurille ilmestyvät La Pucelle, Kaarle, Bastardi, Alençon, Reignier, y.m.)
PUCELLE.
Huomenta, urhot! Onko viljaa tarvis?
Burgundin herra ennen paastonnee,
Kuin ostaa meiltä uutta samaan hintaan:
Se lustett' oli täynnä;[12] miltä maistuu?
BURGUND.
Niin, ilku, paha henki, rietas portto!
Koht' omallasi sinut tukeutan,
Niin että vielä viljaas sadattelet.
KAARLE.
Sit' ennen voitte kuolla nälkään, herttua.
BEDFORD.
Töin, eikä sanoin, petos kostettakoon.
PUCELLE.
Mitä, valkoparta? Kantotuolissako
Mitellä miekkaa aiot kuolon kanssa?
TALBOT.
Sa, ranskalainen piru, hiiden velho,
Himoisten huorimusten ympäröimä,
Ivata urhovanhustako kehtaat
Ja puolikuollun' arkuudesta syyttää?
Sun kanssas, lutka, vielä ottelen,
Tai häpeäänsä Talbot hukkukoon!
PUCELLE.
Noin tulinenko? — Vaiti vain, Pucelle;
Kun Talbot jyrisee, niin tapaa sataa.
(Talbot ynnä muut neuvottelevat.)
Jumalan siunaus parlamentille;
Ken puhemies on?
TALBOT.
Tohditteko meitä
Kedolla aukealla vastustaa?
PUCELLE.
Niin hölmöiks meitä luuletteko, herra,
Ett' uudelleen me vielä koittaisimme,
Omaamme omammeko on vai ei?
TALBOT.
En tuolle herjaavalle Hekatelle,
Vaan sulle, Alençon, ja muille haastan:
Tapella tahdotteko sotilaina?
ALENÇON.
En, signor.
TALBOT.
Mene sitte hiiteen, signor.
Katalat Ranskan muulinajajat!
Lymyvät muurin taa kuin kuormarengit!
Ei aatelista miekkamiestä heissä.
PUCELLE.
Pois, päälliköt! Pois muurilt' astukaamme;
Tuo katse Talbotin ei tiedä hyvää. —
Hyvästi, loordit! Sanomaan vain tultiin,
Ett' ollaan täällä.
(La Pucelle ja muut poistuvat muureilta.)
TALBOT.
Ja siellä mekin ollaan ennen pitkää,
Tai herjaks menköön maine Talbotin.
Sukusi arvon kautta vanno, Burgund,
Sa Ranskan solvausten ärsyttämä,
Taas voittaa kaupunki tai kuolla; — minä,
Niin totta Englannin kuin Henrik elää,
Niin totta kuin myös hänen isänsä
Tääll' oli voittaja, niin totta kuin
Täss' äsken luopuneess' on kaupungissa
Leijonamielen sydän haudattuna,
Niin totta voitan kaupungin tai kuolen.
BURGUND.
Mun valani ja sun ne käyvät yhteen.
TALBOT.
Mut tästä kuolevasta prinssistä,
Täst' urhokkaasta Bedfordista ensin
On pidettävä huolta. — Tulkaa, loordi,
Paremman paikan teille hankimme,
Sairaalle vanhukselle sopivamman.
BEDFORD.
Lord Talbot, älkää noin mua häväiskö;
Rouenin muurein edustalla tässä
Ma teidän kohtalonne kuormaa kannan.
BURGUND.
Mukaudu, uljas Bedford, pyyntöömme.
BEDFORD.
En tästä lähteäkseni; luin kerran
Kuin sairaanpaareill' ylvä Pendragon[13]
Läks sotahan ja vihollisen voitti.
Voin vielä sotilaita innostaa,
Sill' aina itseni ma heissä löysin.
TALBOT.
Povessa kuolevassa uljas henki! —
No, hyvä; Herran haltuun, vanha Bedford! —
Ja nyt ei muuta, urhokas Burgund,
Kuin kiireimmiten kokoon sotajoukot
Ja pöyhkeilevän vihamiehen niskaan!
(Burgund ja Talbot menevät sotajoukkoineen; Bedford y.m. jäävät.)
(Sotamelskettä. Hyökkäyksiä. Sir John Fastolfe ja muuan
päällikkö tulevat.)
PÄÄLLIKKÖ.
No, Sir John Fastolfe? Minne noin on kiire?
FASTOLFE.
Minnekkä? Paon kautta pelastumaan;
Taas meidät tuhota he aikovat.
PÄÄLLIKKÖ.
Kuin? Pakenetko? Talbotinko jätät?
FASTOLFE.
Niin, kaikki Talbotit, kun itse säästyn.
(Menee.)
PÄÄLLIKKÖ.
Pelkuri! Nurja kohtalosi olkoon!
(Menee.)
(Peräytymistä. Hyökkäyksiä. Kaupungista tulevat La Pucelle,
Alençon, Kaarle y.m. ja poistuvat paeten.)
BEDFORD.
Nyt, sielu lepoon, milloin tahtoo Herra;
Nyt vihollisen tuhon olen nähnyt.
Mik' ihmisen on uskallus ja voima?
Nuo, jotk' ol' äsken uhkaa, pilkkaa täynnä,
Nyt iloitsevat, paeta kun saavat.
(Kuolee ja hänet viedään pois kantotuolissa.)
(Sotamelskettä. Talbot, Burgund y.m. tulevat.)
TALBOT.
Samaksi päiväks tappio ja voitto!
Siis, Burgund, kaksinkerroin kunniaa;
Mut taivahalle kiitos voitost' olkoon!
BURGUND.
Sa voitonsankar', Talbot! Sydämmeensä
Sun Burgund tallettaa ja urhotöistäs
Hän sinne muistomerkin pystyttää.
TALBOT.
Suur' kiitos, herttua! Vaan miss' on Pucelle?
Lie nukahtanut vanha haltiansa.
Nyt missä Bastardin on kerskaukset?
Ja Kaarlen ivat! Kaikkiko on kuollut?
Rouenin pää nyt roikkuu harmista,
Kun paennut on moinen uljas seura.
Mut kaupungista täytyy pitää huolta
Ja sinne kelpo virkamiehet saada;
Ja sitte kuninkaan luo Pariisiin;
Siell' ylimyksineen on nuori Henrik.
BURGUND.
Min Talbot tahtoo, hyväksyy Burgund.
TALBOT.
Mut sitä ennen tulee meidän muistaa
Tää jalo, vasta kuollut herttua Bedford
Ja tänne hänet hautaan toimittaa.
Parempaa miekkamiest' ei maailmassa,
Ei jalomielisempää hoviherraa.
Mut kuolla täytyy suurten mahtajainkin,
Se kurjan ihmiselon loppu vainkin.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Seutu sama. Tasanko Rouenin läheisyydessä.
(Kaarle, Bastardi, Alençon, La Pucelle tulevat,
sotajoukot mukana.)
PUCELLE.
Ei, prinssit, täst' ei säikähtyä saa,
Ei surra, jos Rouen on menetetty;
Ei suru paranna, vaan vaarantaa
Sit' asiaa, jot' ei voi enää auttaa.
Tuo hullu Talbot hetken riemuilkoon,
Harittain pyrstöään kuin riikinkukko;
Me hänet kynimme ja höyhennämme,
Jos kuulee syitä vain Dauphin ja muut.
KAARLE.
Me sua tähän asti seurasimme
Ja taitoasi emme epäilleet;
Ei äkkiturma riko luottamusta.
BASTARDI.
Ajustas etsi joku salajuoni,
Niin mainees kuulutamme maailmaan.
ALENÇON.
Pyhäkköön pystytämme patsaasi
Ja pyhimyksenä sua kumarramme;
Siis parhaaksemme toimi, armas impi.
PUCELLE.
No, kuulkaa siis; tää Johannan on juoni:
Makeilla sanoilla ja mesikielin
Burgundin herttuan me viettelemme
Pois Talbotista meidän puolelle.
KAARLE.
Jos voisit, armas, sen, niin Ranskass' enää
Ei Henrikin ois sotureille tilaa,
Eik' enää noin se kansa ylvästelis,
Vaan maasta pois se juuritettaisiin.
ALENÇON.
Pois heidät Ranskast' ijäks ajaisimme,
Ei kreivikunnan häivää heille jäis.
PUCELLE.
Nyt nähkääs, hyvät herrat, miten aion
Haluttuun päätökseen ma juonen johtaa.
(Rummunpärrytystä kuuluu.)
Haa, kuulkaa! Rummun ääni ilmoittaa
Ett' ovat Pariisiin he marssimassa.
(Englantilainen marssi. Etäällä kulkee Talbot ohi sotajoukkoineen.)
Tuoss' astuu Talbot lipuin liehuvin,
Englannin kaikki joukot jäljessä.
(Ranskalainen marssi. Burgundin herttua tulee sotajoukkoineen.)
Nyt tulee Burgund jälkijoukkoineen;
On onni, että kulkee viimeisenä.
Anokaa puhelua; torvi soimaan.
(Torvi soittaa keskusteluun.)
KAARLE.
Burgundin herttuan kanssa puhelu.
BURGUND.
Ken tahtoo Burgundia puhutella?
PUCELLE.
Maanmiehes, Ranskan Kaarle kuningas.
BURGUND.
Siis puhu, Kaarle; marssill' olen pois.
KAARLE.
Puhu, Pucelle, ja sanoin hänet hurmaa.
PUCELLE.
Ylevä Burgund, Ranskan varma toivo,
Pysähdy, halvan tyttös ääntä kuule.
BURGUND.
No, puhu, mutta älä puhu liikaa.
PUCELLE.
Sa maatas silmää, Ranskaa viljavaa;
Kas, kuinka julman vihollisen ryöstö
On rumentanut kaupungit ja kylät!
Kuin äiti kultalastaan katselee,
Sen sammuvat kun silmät kuolo sulkee,
Niin katso Ranskan kipua ja vaivaa;
Kas, mitkä haavat, luonnottomat haavat,
Sen rintaan tuskaiseen sa itse iskit!
Oi, miekkas terä käännä toisaanne,
Lyö lyöjää, älä auttajaa! Yks pisar
Sun maasi sydänverta kaduttakoon
Sua enemmän kuin vieraan veren tulvat;
Takaisin käänny siis ja kyynelvirroin
Pois huuhdo synnyinmaasi tahrapilkut!
BURGUND.
Hän onko sanoillaan mun tenhonnut,
Vai luontoko on mielen hellyttänyt?
PUCELLE.
Sinua vastaan huutaa koko Ranska,
Epäillen syntyperäs puhtautta.
Sa pidät puolta vallanahnaan kansan,
Jok' edun vuoksi sinuun luottaa vain.
Kun Talbot kerran astunut on Ranskaan
Ja sinusta on tuhon aseen tehnyt,
Niin herra silloin Englannin on Henrik
Ja sinut luopiona hyljätään.
Oi, muista vain ja paina mielees tämä:
Sun vihamiehes oli Orleans,
Ja vankina hän oli Englannissa;
Mut vihamiehekses kun huomattiin,
Niin vapaaksi hän pääsi lunnahitta,
Sun, Burgund, ja sun ystävies kiusaks.
Siis huomaa: murhamiehiis liittyneenä
Maanmiehiäsi vastaan taistelet.
Pois käänny, pois, sa harhaan viety loordi!
Kaarle ja kaikki sulle sylins' avaa.
BURGUND.
Min' olen voitettu; nuo ylvät sanat
Kuin jylisevä tykistö mun murjoi
Ja milt'ei saaneet mua polvistumaan.
Anteeksi, maani! Anteeks, kansalaiset!
Syleilyyn hellimpään ma teidät suljen;
Väkeni, sotavoimani on teidän.
Hyvästi, Talbot! En sua enää usko.
PUCELLE (syrjään).
Täys ranskalainen! Sinne tänne häilyy.
KAARLE.
Ole tervetullut, uljas herttua;
Sun ystävyytes meitä virkistyttää.
BASTARDI.
Ja uuden innon povehemme luo.
ALENÇON.
Osansa hyvin näytteli Pucelle,
Hän siitä ansainnut on kultakruunun.
KAARLE.
Armeijat yhdistäkää; nyt vain tuuma,
Mitenkä vahingoittaa vihollista.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Pariisi. Huone kuninkaanlinnassa.
(Kuningas Henrik, Gloster ja muita loordeja; Vernon,
Basset y.m. Talbot ja muutamia hänen sotaherrojaan.)
TALBOT.
Kuningas armollinen, kunnon loordit,
Kun tähän maahan tulostanne kuulin,
Soin aseilleni hetken lepoa,
Näin kunnioittaakseni valtaherraa;
Sen merkiks käsi tää — jok' allenne
Viiskymmentä on linnoitusta pannut,
Kakstoista kaupunkia, kuusi kylää
Valleilla varustettua, ja lisäks
Viissataa arvoluokan vankia —
Kuninkaan jalkain juureen miekan laskee
(Polvistuen.)
Ja nöyräll' alamaisen alttiudella
Näist' antaa voitoistansa kunnian
Jumalalle ensin, sitten kuninkaalle.
KUNINGAS HENRIK.
Tuo sekö on lord Talbot, setä Gloster,
Jok' on niin kauan Ranskass' oleillut?
GLOSTER.
On, luvallanne, majesteetti.
KUNINGAS HENRIK.
Terve,
Voittoisa loordi, uljas päällikkö!
Kun olin nuori — viel' en ole vanha —
Isäni muistan sanoneen: ei koskaan
Pidellyt uljaamp' ole urho miekkaa.
Uskollisuutenne jo kauan tunsin
Ja virka-intonne ja sotatyönne;
Mut vielä ette ole palkkaa saanut,
Viel' ette edes kiitostammekaan,
Kun vasta ensi kertaa teidät näemme.
Siis nouskaa; näistä suurist' ansioista
Shrewsburyn kreiviks teidät nimitämme;
Paikkanne kruunauksessa ottakaa.
(Kuningas Henrik, Gloster, Talbot ja loordit menevät.)
VERNON.
Sa, sir, jok' olit merellä niin kiivas,
Häväisten värejäni, joita kannan
Ylevän loordi Yorkin kunniaksi,
Pysyä sanoissasi tohditko?
BASSET.
Kyll', yhtä hyvin kuin sa puoltaa tohdit
Tuot' ilkikieltäs, millä pahoin haukuit
Herraani, Somersetin herttuaa.
VERNON.
Sen mukaan, mikä on, saa herras arvon.
BASSET.
Mik' on hän? Yhtä hyvä on kuin York.
VERNON.
Valetta! Tuossa todistus!
(Lyö häntä.)
BASSET.
Sa konna,
Sa tiedät, mikä sotalain on sääntö,
Ken miekan paljastaa, on kuolon oma.
Ma muuten sydänveres tyhjentäisin.
Mut menen majesteetin luo ja pyydän
Hält' oikeutta kostaa tämä vääryys:
Saat vielä, kun sun kohtaan, kestit maksaa.
VERNON.
Katala, yhtä pian siell' oon minä,
Ja ennen kohtaan sun, kuin toivotkaan.
(Menevät.)