TOINEN NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Sama paikka.
(Kersantti ja kaksi vahtisotamiestä tulevat portista.)
KERSANTTI.
Nyt vahtipaikkaanne, ja varull' olkaa.
Jos kuuluu melua tai sotureita
Käy kohti muureja, niin heti tieto
Päävahtiin tuokaa.
1 VAHTISOTAMIES.
Kyllä, kersantti.
(Kersantti menee.)
Näin palvelija-raukat saavat seistä
Sateessa, kylmässä ja pimeässä,
Kun muut ne rauhass' uinuu vuoteessaan.
(Talbot, Bedford ja Burgund tulevat sotajoukkoineen;
ryntötikkaat mukana; heikkoa rumpujen pärrytystä.)
TALBOT.
Niin, valtias, ja mahtava Burgund, —
Te, joiden tulon kautta meihin liittyy
Wallon ja Picardie ja Artois —
Tän' onnen yönä huoleton on Ranska,
Kun juonut, mässännyt on kaiken päivää;
Hyväksi käyttäkäämme tilaisuutta
Ja kostakaamme heille petoksensa,
Jonk' aikaan juoni sai ja hornan taika.
BEDFORD.
Sa, Ranska, pelkuri! — Kuink' arvotonta
Epäillä omaa tarmoaan ja liittoon
Ruveta velhojen ja hornan kanssa!
BURGUND.
Ei pettureilla koskaan muuta seuraa.
Ken on tuo Pucelle, jota kehutaan
Niin puhtaaks?
TALBOT.
Tyttö, sanovat.
BEDFORD.
Vai tyttö?
Noin miehuullinen!
BURGUND.
Suokoon Jumala,
Ett'ei hän miehenä viel' ilmesty,
Jos Ranskan lipun alle asettuu hän
Täys-asuisena, kuin on alkanutkin.
TALBOT.
Manatkoot henkiä ja juonitelkoot.
Jumal' on linnamme! Se valtanimi
Suo meidän murtaa nämä vuoriseinät.
BEDFORD.
Ala, uljas Talbot; me sua seuraamme.
TALBOT.
Ei kaikki yhtä haavaa; minusta
Parempi rynnätä on eri teitä,
Niin että, jos ei toisen onnistu,
Voi toinen kestää paikassaan.
BEDFORD.
Hyv' on;
Minä hyökkään tuohon nurkkaan.
BURGUND.
Minä tuohon.
TALBOT.
Ja tässä Talbot ryntää taikka kaatuu. —
Nyt, Salisbury ja oikeus Henrikin,
Tän' yönä teidän puolestanne näytän,
Ett' olen kummallekin uskollinen.
(Englantilaiset nousevat ryntötikkaita myöten muureille,
huutaen "pyhä Yrjö!" ja "eläköön Talbot!" ja hyökkäävät
kaikki kaupunkiin.)
VAHTISOTAMIES (sisäpuolella.)
Aseihin! Joutuun! Vihollinen hyökkää.
(Ranskalaiset juoksevat paitasillaan muurien yli. Eri
tahoilta tulevat Bastardi, Alençon, Reignier, toiset
puoleksi puettuina, toiset pukemattomina.)
ALENÇON.
Mitä, loordit? Pukematta?
BASTARDI.
Pukematta,
Ja iloisna, kun näinkin pelastuimme.
REIGNIER.
Olikin aika herätä ja nousta,
Kun hälytys jo kuului ovellamme.
ALENÇON.
Siit' asti kuin ma toimiss' olen ollut,
En ennen sotahankkeest' ole kuullut
Näin rajusta ja hurjanrohkeasta.
BASTARDI.
Se Talbot lienee itse hornan henki.
REIGNIER.
Jos ei, niin taivas häntä varmaan suosii.
ALENÇON.
Kas, tuossa Kaarle! Kuinka lie hän päässyt?
(Kaarle ja la Pucelle tulevat.)
BASTARDI.
Haa, hänt' on vartioinut pyhä Jeanne.
KAARLE.
Tää onko juonta, sinä viekas nainen?
Oletko ensin meitä mielistellyt
Vähällä voitolla, nyt hankkiakses
Häviön kymmenesti suuremman?
PUCELLE.
Miks Kaarle ystävälleen kiivastuu?
Mull' olisiko aina sama voima?
Jos valveilla ja maatessa en voita,
Niin mua syytetään ja moititaan. —
Soturit kähläät! Huono vahdinpito
On tämän äkkiturman tuottanut.
KAARLE.
Syy oli teidän, herttua Alençon:
Yövahdin päällikkönä oisi teidän
Paremmin tullut täyttää tehtävänne.
ALENÇON.
Jos kaikk' ois piiriään niin vartioinneet,
Kuin minä käskyssäni olevaa,
Ei tätä häpeää ois meille tullut.
BASTARDI.
Mun oli vartioittu.
REIGNIER.
Minun myöskin.
KAARLE.
Ma itse kuljin melkein kaiken yötä
Pucellen piirissä ja omassani
Ja pidin tarkkaa vahtivuoroista.
Miten ja mistä tunkivat he sisään?
PUCELLE.
Huonosti vartioidun paikan varmaan
He löysivät ja siitä ryntäsivät.
Ja nyt ei meillä muuta neuvoa
Kuin koota hajan menneet soturimme
Ja laittaa heille turmaks uudet juonet.
(Sotahuutoja. Englantilainen soturi tulee huutaen:
"Talbot eläköön! Talbot eläköön." He pakenevat,
jättäen vaatteensa.)
SOTURI.
Mä kauniist' otan mitä jättävät.
Mun miekkanani Talbotin on nimi.
Tukuttain saalist' olen anastanut,
Ei muuta aseena kuin tämä nimi.
(Menee.).
Toinen kohtaus.
Orleans. Kaupungin sisällä.
(Talbot, Bedford, Burgund, eräs sotapäällikkö ja muita tulee.)
BEDFORD.
Jo päivä koittaa; paennut on yö,
Mi pikimustaan vaippaan peitti maan.
Heretköön ajo, paluutorvi soikoon!
(Paluutorvea soitetaan.)
TALBOT.
Nyt tuokaa ruumis vanhan Salisburyn
Ja tuohon turulle se asettakaa
Keskelle tätä kiron kaupunkia. —
Sielulles lupaukseni nyt täytin:
Joka verentipasta, min vuodatit,
Viis ranskalaista vähintäin on kuollut;
Ja jotta näkis polvet nousevat,
Mikä tuho kostokses on tapahtunut,
Isoimpaan templiin täällä holvihaudan
Rakennan, mihin ruumis siunataan;
Ja siihen kaikkein nähtäväksi piirrän,
Kuink' Orleans ryöstettiin, ja mikä luihuus
Ikävän kuolemasi aiheutti,
Ja mikä kauhu olit Ranskalle.
Mut tässä verilöylyss' ihmeeksi
Ei nähty armollista Dauphinia
Ja urhotartaan, siveää Johannaa,
Ja juoniliitosta ei muitakaan.
BEDFORD.
Sanotaan että, taistelu kun alkoi,
Äkisti syösten laiskan-vuoteeltaan,
Mieslaumain lävitse ja yli muurin
Kedolle karkasivat suoraapäätä.
BURGUND.
Mikäli nähdä voin yön sumulta
Ja savulta, niin itse minä varmaan
Dauphinin karkoitin ja armahansa,
Käs'kädessä kun juosten tulivat
Kuin pari rakastavaa kyyhkyläistä,
Jotk' yötä, päivää yhdess' ovat aina.
Kun tääll' on kaikki hyvin, täysin voimin
Heit' ajakaamme takaa.
(Sanansaattaja tulee.)
SANANSAATTAJA.
Terve, loordit?
Ken tässä ruhtinaallisessa seurass'
On uljas Talbot niminen, se, joka
On töistään kuulu kautta koko Ranskan?
TALBOT.
Min' olen Talbot; kuka mulle puhuu?
SANANSAATTAJA.
Se siveä Auvergnen kreivinna,
Ihaillen hiljaa mainettasi, pyytää,
Suur' loordi, että suvaitseisit käydä
Halvassa hänen asuinlinnassaan,
Jott' ylpeillä hän saisi, ett' on nähnyt
Sen miehen, jonka mainett' ilmat raikuu.
BURGUND.
Vai niin! No, nythän tämä sotaleikki
Rauhaisaks muuttuu huvinäytelmäksi,
Kun naiset meitä vaatii yhdyntään. —
Noin sievä pyyntö ei lie hyljättävä.
TALBOT.
Ei suinkaan; kaikki maailman kun miehet
Ei puhetaidollaan saa mitään aikaan,
Niin voiton ottaa naisen lempeys. —
Siis sano, että nöyrimmästi kiitän
Ja alamaisen käynnin luonaan teen. —
Arvoisat herrat, tuletteko mukaan?
BEDFORD.
Ei mitenkään, se sopivaa ei ois:
Sanotaan, että kutsumaton vieras
On tervetullein silloin kuin hän lähtee.
TALBOT.
Vai niin; ei muuta siis, kuin että yksin
Kokea saan tuon naisen suosiota. —
Kapteeni, kuulkaa!
(Kuiskaa.)
Ymmärrättehän?
KAPTEENI.
Kyll', arvon loordi; olen samaa mieltä.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Auvergne. Linnan piha.
(Kreivinna ja portinvahti tulevat.)
KREIVINNA.
Sa, portinvahti, muista mitä käskin;
Ja kun se tehty on, tuo avain mulle.
PORTINVAHTI.
Kyll', armollinen rouva.
(Menee.)
KREIVINNA.
On juoni valmis; jos käy hyvin kaikki,
Niin tästä työstä tulen yhtä kuuluks
Kuin Kyroksenkin surmaaja Tomyris.
Suur' on tuon peljättävän miehen maine,
Ja urhotyönsä yhtä kuuluisat.
Todistaa tahtois silmä korvan kanssa,
Ett' oikein tätä ihmett' arvioisi.
(Sanansaattaja ja Talbot tulevat.)
SANANSAATTAJA.
Toivonne mukaan, armollinen rouva,
Lord Talbot tässä nyt on kutsustanne.
KREIVINNA.
On tervetullut. Mitä? Tuoko hän?
SANANSAATTAJA.
On oikein, rouva.
KREIVINNA.
Tuoko Ranskan vitsa?
Se Talbot, jolla on niin hirmu nimi,
Ett' äiti sillä lastaan vaientaa?
Tarua, näen ma, huhu on ja väärä;
Ma toivoin näkeväni Herkuleen
Tai uuden Hektorin, ja tuiman muodon,
Leveät hartiat ja vahvat raajat.
Ah, tuohan laps on, turha kääpiö;
Noin hintelä ja kurtistunut kyysä
Ei vihamiestä niin voi säikyttää.
TALBOT.
Uskalsin, rouva, teitä häiritä;
Vaan koska armollenne nyt ei sovi,
Niin voinen jättää käynnin toiseen aikaan.
KREIVINNA.
Mit' aikoo nyt hän? — Kysy, minne matka.
SANANSAATTAJA.
Lord Talbot, jääkää; armo tahtois tietää,
Mik' äkkinäiseen lähtöönne on syynä.
TALBOT.
No niin, kun hänell' on niin väärä usko,
Niin tahdon näyttää, ett' on Talbot täällä.
(Portinvahti tuo avaimet.)
KREIVINNA.
Jos olet hän, niin olet vanki.
TALBOT.
Vanki!
Ja kenen?
KREIVINNA.
Minun, verenahnas loordi;
Siks sinut talooni ma viettelin.
On kauan vallassani varjos ollut —
Kuvasi tuolla riippuu taulustossa —
Mut nyt käy samoin olemuksesi;
Ma kahlehdin sun kätesi ja jalkas.
Sun, joka monta vuotta hirmukourin
Maan meiltä hävitit ja kansan tapoit
Ja miehet veit ja pojat orjuuteen.
TALBOT.
Ha, ha, ha!
KREIVINNA.
Nauratko, kurja? Vaikerratpa kohta.
TALBOT.
Mua naurattaa, kun voitte luulla, rouva,
Ett' Talbotista teill' on muu kuin varjo,
Johonka julmuuttanne käytellä.
KREIVINNA.
Kuin? Etkö ole Talbot?
TALBOT.
Olen oikein.
KREIVINNA.
Siis vallassani myös on olemus.
TALBOT.
Ei, ei, vain oma varjoni ma olen;
Petytte, tääll' ei olemukseni;
Se, minkä näette, on vain pienin osa
Ja vähin määrä ihmishahmostani.
Jos täydess' oisin luonnossani tässä,
Niin valtava ma oisin jättiläinen,
Ett'en ma mahtuis kattonnekaan alle.
KREIVINNA.
Kas, siinä vasta ongelmoitsija!
Tääll' on, ja tääll' ei ole kuitenkaan!
Kuink' yhteen sopii moinen ristiriita?
TALBOT.
Sen teille näytän heti paikalla.
(Puhaltaa torveensa, rummunpärrytystä kuuluu,
ja sitten tykin laukaus. Portti murretaan auki,
ja sotureita ryntää sisään.)
No, rouva hyvä? Joko uskotte
Ett' oma varjonsa on Talbot vain?
Täss' olemus on, jänteet, kädet, voimat,
Joill' ylväät niskanne hän notkistaa,
Hajoittaa linnat, kaataa kaupunkinne,
Ja autioks ne tuhoo tuokiossa.
KREIVINNA.
Mun julkeuteeni älä julmistu;
Pahoilen, etten kunnioittavasti
Sua kohdellut, kuin oisi minun tullut.
TALBOT.
Ei vaaraa, kaunis rouva; älkää väärin
Talbotin mielialaa arvostelko,
Niinkuin te ulkomuodost' erehdyitte.
Tekonne minua ei loukannut,
Ja muuta hyvitystä min' en vaadi,
Kuin että suotte meidän viinejänne
Ja ruokianne hiukan maistella;
Näet, sotureill' on aina hyvä maitti.
KREIVINNA.
Sydämmest' aivan; kunniaks on mulle
Niin suurta sankaria kestitä.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Lontoo. Templen puisto.[10]
(Somerset, Suffolk, Warwick, Richard Plantagenet,
Vernon ja eräs lainoppinut tulevat.)
PLANTAGENET.
Arvoisat loordit, miks näin vaikenette?
Puhua totuutt' eikö kukaan tohdi?
SUFFOLK.
Olimme Templess' äänekkäitä liiaks;
Puutarha tää on paljon sopivampi.
PLANTAGENET.
Sanokaa suoraan, minuss' eikö totuus,
Ja vääräss' eikö Somerset, tuo suulas?
SUFFOLK.
Min' olen patus lakiasioissa;
En ole koskaan lakiin mukautunut,
Siis lain nyt mukautan itseeni.
SOMERSET.
Lord Warwick, erottakaa välimme.
WARWICK.
Kahdesta haukast' äkkilentoisemman,
Kahdesta koirast' isosuisemman,
Kahdesta tapparasta terävämmän,
Kahdesta hevosesta uljaamman,
Kahdesta immest' ilosilmäisemmän
Voin heikoll' älylläni erottaa;
Lain hienon hienoist' ongelmist' en vaan
Tajua enempää kuin naakkakaan.
PLANTAGENET.
Oh, mikä kohtelias varovaisuus!
Niin alaston on puolellani totuus,
Ett' umpisokeakin näkee sen.
SOMERSET.
Mun puolellain niin hyväpukuinen
Se on, niin selvä, loistava ja kirkas,
Ett' itse kaihenkin se läpi kuultaa.
PLANTAGENET.
Kosk' on niin jäykkä kielenne ja mykkä,
Niin tuokaa merkill' ilmi mielenne:
Ken aito aatelinen on ja puoltaa
Sukunsa kunniaa, hän taittakoon —
Jos arvelee mun puhuneeni totta —
Näin valkoruusun tästä pensaasta.
SOMERSET.
Ken pelkäämätön on, eik' imartaja,
Vaan totuutt' auttaa tahtoo, poimikoon
Täst' orjantappurasta punaruusun.
SUFFOLK.
Rusetta kammoksun ja, puhtahana
Matavan lieheen ruseesta, ma poimin
Plantagenetin kanssa valkoruusun.
WARWICK.
Somerset oikeass' on, sen ma sanon,
Ja hänen kanssaan punaruusun poimin.
VERNON.
Seis, hyvät loordit; ennen poimintaa
Sopikaa, että se, ken puolellensa
Vähimmän määrän ruususia saa,
Se myöntäköön, ett' oikeass' on toinen.
SOMERSET.
Hyvä Vernon, muistutus on paikallaan;
Jos vähimmän saan minä, olen vaiti.
PLANTAGENET.
Niin minäkin.
VERNON.
Siis, nimess' oikeuden ja totuuden,
Tään kalvaan neitseellisen kukan poimin
Ja valkoruusun puoleen kallistun.
SOMERSET.
Varokaa, ettei sormeenne se pistä:
Punaatte verin kukkanne ja käytte
Mun puolelleni vastoin tahtoanne.
VERNON.
Jos mielipiteen tähden veri virtaa,
Niin mielipide haavan parantaa;
Näin samalla ma puolell' yhä pysyn.
SOMERSET.
No, hyvä: lisää! Eikö vielä muita?
LAINOPPINUT.
Jos oppini ja kirjani ei petä,
Niin väärää asiaa te ajatte;
Siis valkoruusun poimin minäkin.
PLANTAGENET.
Somerset, missä nyt on todistus?
SOMERSET.
Tupessa tässä miettii, miten kerran
Verillä punaa valkoruusunne.
PLANTAGENET.
Mut poskes meidän ruusujamme matkii:
Pelosta kalpenevat, todistain
Ett' oikeus on meissä.
SOMERSET.
Plantagenet,
Ei pelosta, vaan kiukusta, kun häpein
Sun poskes meidän ruusuamme matkii,
Vaikk' erhetystäs kielesi ei myönnä.
PLANTAGENET.
Sun ruusussas on toukka, Somerset.
SOMERSET.
Sun ruusussas on oka, Plantagenet.
PLANTAGENET.
Terävä myös; sill' oikeuttaan se puoltaa,
Kun sinun toukkas jäytää vääryyttään.
SOMERSET.
Tää veriruusu saa kyll' ystäviä,
Jotk' oikeiks näyttävät mun väitteeni,
Kun näyttäytä ei tohdi Plantagenet.
PLANTAGENET.
Kädessä tämä neitseellinen kukka,
Sua, poika, ja sun liittokuntaas ilkun.
SUFFOLK.
Ivasi muihin käännä, Plantagenet.
PLANTAGENET.
Kyll', ylvä Poole: sua ilkun sekä häntä.
SUFFOLK.
Siit' osani ma omaan kurkkuus työnnän.
SOMERSET.
Pois, hyvä William Poole; tuo talonpoika
Ei puhuttelun ole arvoinen.
WARWICK.
Somerset, häntä loukkaat, jumal'auta!
Lionel hänen esi-isäns oli,
Clarencen kreivi, Edward kolmannen,
Englannin hallitsijan, kolmas poika;
Niin syvällä ei talonpojan juuret.
PLANTAGENET.
Hän luottaa paikan pyhyyteen, ei muuten
Noin tohtis puhua se maitomaksa.
SOMERSET.
Sen kautta, joka loi mun, nämä sanat
Ma joka kristikunnan kolkkaan huudan:
Kuningas-vainaan aikaan eikö kuollut
Isäsi, Richard Cambridge, petturina?
Se petos sunkin tahras; häväistynä
Pois sinut syöstiin vanhast' aatelista.
Veressäs rikos elää; siks kuin taas
Saat kunniasi, olet talonpoika.
PLANTAGENET.
Isäni syytteess' oli, vaan ei syypää;
Tuomittiin petoksesta kuolemaan,
Vaan petturi ei ollut; paremmille,
Kuin Somerset on, vielä näytän sen,
Kun toivoss' aika kypsyy. Mitä tulee
Itseenne sekä apuriinne Pooleen,
Niin teidät merkin muistokirjaani,
Tuon pilkan teille vielä kostaakseni.
Varoitus mieleen pankaa, kavahtakaa.
SOMERSET.
Olemme aina valmiit; tunnet meidät
Väristä tästä vihamiehiksesi
Sit' uhallasi ystävämme kantaa.
PLANTAGENET.
Ja tätä kukkaa, koston kalpeaa,
Vihani, verta janoavan, merkiks
Me, totta jumal'auta, ikuisesti,
Minä ja puolueeni, kannamme,
Siks kuin se joko haudassani kuihtuu
Tai kukkaan nousee suuruuteni tasaan.
SUFFOLK.
No, jatka vain, ja vallanhimoos näänny.
Hyvästi, kunnes vasta tavataan!
(Menee.)
SOMERSET.
Sua seuraan, Poole. — Hyvästi, pöyhkä Richard!
(Menee.)
PLANTAGENET.
Noin uhmaillaan! Ja kärsiä mun täytyy!
VERNON.
Sen tahran, jonka sukuus heittivät,
Pois pyyhkii parlamentti, joka riidat
Välittää Glosterin ja Winchesterin.
Jos ei sua silloin Yorkiks nimitetä,
En enää minä tahdo Warwick olla.
Mut merkiks, että paremmaks sun katson
Kuin pöyhkän Somersetin tuon ja Poolen,
Ma puoltajanas tätä kukkaa kannan.
Täss' ennustan, ett' tämän päivän riita,
Mi Templen puistoss' yltyi näin, viel' ajaa
Puna- ja valko-ruusun verityöhön
Ja laittaa tuhansia kuolon yöhön.
PLANTAGENET.
Oi, hyvä herra Vernon, kiitän teitä,
Kun kukan mulle mieliks poimitte.
VERNON.
Sit' aion teille mieliks aina kantaa.
LAINOPPINUT.
Niin ikään minä.
PLANTAGENET.
Kiitos, hyvä herra.
Nyt iltaiselle; totena se pysyy,
Ett' tämä riita vielä verta kysyy.
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Sama seutu. Huone Towerissa.
(Mortimer tuodaan kantotuolissa, jota kaksi vanginvartijaa kantaa.)
MORTIMER.
Vanhuksen heikon tarkat vartijat,
Levähtää tässä suokaa kuolevaisen.
Niin ruumiin ruhjonut on pitkä vankeus,
Kuin oisin vasta päässyt piinapuista.
Nää harmaat hapset, tuonen airuet,
Kuin Nestor ijän huoliss' ikääntyneet,
Ne tietää ett' on loppu Mortimerin.
Nää silmät, niinkuin lamput, joista lopuss'
On öljy, himmeten jo vartoo yötä.
Surujen painost' uupua hartiat;
Käs' ydytön, kuin kuiva viinipuu,
Lahovat köynnöksensä maahan painaa.
Mut jalka tuo, mi hervotonna hoippuu,
Voimatta tätä tomumöhkää kantaa,
Se lentämällä hautaan päästä sois,
Jok' enää ainut lohtu mulle ois. —
Mut sano, eikö lankoni jo tule.
1 VANGINVARTIJA.
Richard Plantagenet hän kyllä tulee.
Panimme sanan asuntoonsa, Templeen;
Vastattiin, että tulee.
MORTIMER.
Hyvä on!
Siis vihdoin sielu lohdutuksen saa! —
Mies raukka! Solvaistuna niinkuin minä!
Siit' alkain, kuin sai vallan Henrik Monmouth,
Vaikk' ylemp' oli sotamaine mulla,
Täss' inhass' olen ollut tyrmässä;
Siit' alkain mustattu on Richardia
Ja viety hältä perintö ja maine.
Mut kuolo vakava, se huulten hoiva,
Kurjuuden kaiken armas kirvoittaja,
Nyt kahleheni helläst' irroittaa.
Lopussa hänenkin jos huolens oisi,
Ja jos taas saisi minkä menetti!
(Richard Plantagenet tulee.)
1 VANGINVARTIJA. Mylord, nyt rakas lankonne on tullut.
MORTIMER.
Richard Plantagenet, hän onko tullut?
PLANTAGENET.
On, jalo eno; kunniaton Richard,
Lankonne, hiljan herjattu, on tullut.
MORTIMER.
Mun kättän' ohjaa, että kaulata
Ma häntä saan ja viime huokaukseni
Povellaan huokaista. Oi, sano, milloin
Mun suuni koskee hänen poskeaan,
Ett' antaa saisin heikon suudelmani.
Jalo oksa suuren Yorkin sukupuussa,
Miks itses herjatuksi sanoit, miksi?
PLANTAGENET.
Käs'varteheni vanhaa selkääs nojaa
Ja tuskatonna tuskiani kuule.
Ma Somersetin kanssa tänään jouduin
Eräästä asiasta tuimaan kiistaan.
Hän siinä säädytöntä kieltä käyttäin
Isäni surmasta mua pisteli;
Se syytös salpas kieleni; ma muuten
Samalla mitall' oisin kostanut.
Siis sano, eno hyvä, isän tähden,
Plantagenetin kunniankin vuoksi
Ja heimouden nimeen, mikä syy,
Miks isäni, kreivi Cambridge, mestattiin.
MORTIMER.
Syy sama, miksi minut vangittiin
Ja miksi parhaan nuoruuteni ajan
Ma riuduin tyrmäss' inhassa, syy sama
Kirottu oli aihe isäs surmaan.
PLANTAGENET.
Selitä mulle laajemmin se syy,
En tunne sitä, en voi arvatakaan.
MORTIMER.
Sen kyllä teen, jos heikko henki kestää
Ja kuolo kesken kerrontaa ei saavu.
Kuninkaan iso-isä, Henrik neljäs,
Vei vallan Richard-langoltaan, jok' oli
Edwardin, tätä sarjaa kolmannen,
Perijä laillinen ja vanhin poika.
Tään hallitessa Percyt pohjoisessa,
Pitäen anastusta vääränä,
Kokivat minut tehdä kuninkaaksi.
Syy näiden urhoin tekoon oli, että —
Kun Richard vallastaan näin oli syösty
Ja rintaperillist' ei jättänyt —
Min' olin syntyyn nähden suvun lähin;
Sill' esi-isiäni äidin puolta
Lionel Clarence oli, kolmas poika
Kuningas Edward kolmannen; kun hän taas
Sukunsa juonti Gauntin Juhanasta,
Jok' oli neljäs vain tät' urhosarjaa.
Mut kas: näin ylväästi kun yrittivät
Perijää laillist' oikeuteensa saattaa,
Niin meni multa vapaus, heiltä henki.
Myöhemmin sitten, kun sai Henrik viides
Isänsä Bolingbroken jälkeen kruunun,
Niin isäs, kreivi Cambridge, Yorkin herttuan,
Tuon kuulun Edmund Langleyn, jälkeläinen,
Nai sisareni, sinun äitisi.
Ja säälien mun kovaa kurjuuttani,
Väkeä pestasi mua pelastaakseen
Ja kruunun asettaakseen päähäni.
Mut jalo kreivi kaatui, niinkuin muutkin,
Ja mestattiin. Ja näin ne Mortimerit,
Ne kruunuun oikeutetut, lannistettiin.
PLANTAGENET.
Joit' olette te viimeinen.
MORTIMER.
Niin olen;
Ja näet, ettei ole mulla lasta,
Ja heikko ääneni on kuolon enne.
Sin' olet perijäni; loput arvaat;
Mut hankkeissasi ole varova.
PLANTAGENET.
Vakavat varoitukses mieleen painan;
Vaan tuntuu kuin ois isän mestaus ollut
Veristä väkivaltaa vähintään.
MORTIMER.
Vait'ollen, lanko, politiikkaas aja.
Lujassa istuu Lancasterin suku,
Se niinkuin vuori on, sit' ei voi siirtää,
Mut enosi nyt muuttaa täältä pois,
Kuin ruhtinaatkin asuntoa muuttaa,
Kun vanhaan olinpaikkaan kyllästyvät.
PLANTAGENET.
Oi, jospa osa nuorest' elostani
Vois kuolost' ostaa teidän ikäpäivät!
MORTIMER.
Tekisit silloin mulle vääryyttä
Kuin murhamies, jok' iskee monta haavaa,
Vaikk' yksikin jo tappais. Älä sure,
Jos onneni ei sua sureta;
Vain hautaan toimita mun ruumiini.
Hyvästi! Toivo, sulle hymyilköön,
Ja sodassa ja rauhass' onni kanssas!
(Kuolee.)
PLANTAGENET.
Ja sielullasi rauha, eikä sota!
Teit vankilassa pyhiin-vaelluksen
Ja erakkona elämäsi vietit.
Niin, neuvos sydämmeni tallettaa,
Sen mietteit' aavistaa ei kenkään saa. —
Pois hänet viekää, miehet! Hän on saapa
Paremman hautauksen kuin elämän.
(Vanginvartijat kantavat pois Mortimerin ruumiin.)
Sumea soihtus, Mortimer, nyt sammuu
Alempas vallanhimon tukahdukseen.
Ja vääryys tuo ja karvas solvaus,
Min suvulleni Somerset on tehnyt,
Se hyvitettävä on kunnialla.
Nyt siitä syystä parlamenttiin riennän:
Ma verelleni oikeutta hankin
Tai onnekseni käännän sorrannankin.
(Menee.)