VIIDES NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Tasanko Dartfordin ja Blackheathin välillä.
(Toisella sivulla kuninkaan leiri. Toiselta sivulta tulee
York liehuvin lipuin ja helisevin soitoin; hänen sotavoimansa
näkyy etäältä.)
YORK.
Näin Irlannista tulee York ja vaatii
Nyt oikeuttaan ja kruunun riistää heikon
Henrikin päästä. Kellot, ääneen soikaa!
Kirkkaasti, ilotulet, leimutkaa
Laillista kuningasta tervehtien!
Ah, sancta majestas, kuink' olit kallis!
Se totelkoon, ken hallita ei osaa;
Käsi tää vain kultaa pitämään on luotu;
En sanoilleni täyttä pontta saa,
Jos sit' ei valtikka tai miekka anna.
Totta kuin elän, tahdon valtikan,
Jonk' ympärille Ranskan liljat käärin.
(Buckingham tulee.)
Ken tulee? Buckingham, mua häiritsemään?
Kuninkaan luota varmaan? Teeskelkäämme!
BUCKINGHAM.
Jos hyvää aiot, York, niin tervetullut.
YORK.
Buckingham, tervehdykses otan vastaan.
Tuletko käskystä, vai muuten vain?
BUCKINGHAM.
Henrikin, majesteetin, käskystä
Kysymään, mitä rauhass' aseet tietää?
Miks sinä, alamainen niinkuin minä,
Ja vastoin pyhää uskollisuusvalaa,
Keräsit omin päin noin suuren joukon,
Ja hovin eteen näin sen tuoda tohdit?
YORK (syrjään).
Voin tuskin puhua, niin kiehuu sappi.
Piin voisin pirstata ja vuoren murtaa,
Niin halvat sanat nuo mua suututtaa.
Kuin Ajax Telamonius nyt voisin
Vihani purkaa lampaisiin ja härkiin.
Suursukuisempi olen kuningasta,
Ja mieleltäkin kuninkaallisempi;
Mut nöyrtyä mun täytyy, kunnes Henrik
On heikennyt ja minä voimistunut. —
Oi, Buckingham, ma pyydän, anteeks suo,
Odottaa sait näin kauan vastausta:
Mun sieluani vaivaa raskas synkkyys.
Syy, miksi sotajoukon toin, on se,
Ett' aioin ylvän Somersetin poistaa,
Jost' uhkaa maalle on ja kuninkaalle.
BUCKINGHAM.
Se liioin rohkea on teko sulta;
Mut jos ei muuta mieltä hankkeillas,
Niin täyttänyt on Henrik vaatimukses:
Jo Toweriss' on herttua Somerset.
YORK.
Sano kunniasi kautta: vankinako?
BUCKINGHAM.
Niin, kunniani kautta: vankina.
YORK.
Siis joukkoni ma päästän, Buckingham. —
Soturit, kiitos teille; kotiin menkää;
Huomenna tulkaa Yrjön kedolle,
Niin saatte palkkanne ja mitä mieli. —
Jos valtiaani, hurskas Henrik, vaatii
Uskollisuus- ja alamaisuus-pantiks
Vanhimman poikani — tai kaikki pojat, —
Niin annan ne niin mielisti kuin elän.
Maat, ratsut, aseet, tavarat, niin, kaikki
Hän ottakoon, jos Somerset vain kuolee.
BUCKINGHAM.
York, kiitän tuota nöyrää alttiuttas.
Nyt kahden käymme telttaan kuninkaan.
(Kuningas Henrik tulee seuralaisineen.)
KUNINGAS HENRIK.
Buckingham, eikö pahaa aio York,
Kun hänen kanssaan noin käyt käsityksin?
BUCKINGHAM.
Kaikessa alamaisen nöyryydessä
York itse kuninkaalleen esiintyy.
KUNINGAS HENRIK.
Mut miksi sotavoima tuo?
YORK.
Sill' aioin
Somerset-petturin ma karkoittaa
Ja kaataa ilki-kavaltajan, Caden,
Jok' onkin, kuulemma, jo kukistettu.
(Iden tulee, kantaen Caden päätä.)
IDEN.
Näin alhainen ja halpa-arvoinen
Jos lähestyä tohtii kuningasta,
Niin tässä olis kavaltajan pää,
Pää Caden, jonka taistelussa tapoin.
KUNINGAS HENRIK.
Cadenko pää? — Vanhurskas olet, Luoja!
Mun nähdä suo sen kasvot kuolleena,
Jok' elävänä niin mua tuskautti.
Sinäkö hänet tapoit, ystävä?
IDEN.
Niin, armollinen majesteetti, minä.
KUNINGAS HENRIK.
Mikä on nimesi ja mikä säätys?
IDEN. Aleksander Iden on mun nimeni, 'sqvire Kentistä, ja köyhä alamainen.
BUCKINGHAM.
Ois kohtuullista, jos niin suvaitsette,
Teostaan lyödä hänet ritariksi.
KUNINGAS HENRIK.
Polvistu, Iden! (Iden polvistuu.)
Ritarina nouse!
Tuhannen markkaa palkinnoksi saat
Ja seurueeseemme sun kutsumme.
IDEN.
Tään armolahjan Iden ansaitkoon,
Ja kuolkoon, jos hän uskottomaks nähdään!
KUNINGAS HENRIK.
Kas, Buckingham:
Somerset ja kuningatar. Sano, että
Hän oiti hänet kätkee Yorkilta.
(Kuningatar Margareeta ja Somerset tulevat.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
Sadalta Yorkilt' ei hän päätään peitä,
Vaan katsoo häntä rohkeasti silmiin.
YORK.
Haa! Mitä? Somersetko vapaana?
York, vihdoin ajatukses päästä valtaan
Ja kieles saata sointuun mieles kanssa!
Tuon näköäkö pitää minun sietää? —
Miks sanas söit, sa viekas kuningas,
Kun tiedät, ett' en loukkausta kärsi?
Kuningas, sanoin; kuningas et ole:
Et kelpaa hallitsemaan joukkoja,
Kun petturia hallita et tohdi;
Sun pääs ei kruunuun sovellu; sun kätes
On luotu pyhiinvaeltajan sauvaa,
Ei valtavaltikkata kantamaan.
Tuon kullan tulee kiertää tätä otsaa,
Jonk' uhkaus ja hymy vuorotellen
Surmaa ja auttaa, kuin Akhilleen peitsi.[14]
Tää käsi kannattaa voi valtikkaa
Ja arvoon, voimaan nostaa lain. — Pois tieltä!
Kautt' taivaan, sin' et hallita saa miestä,
Min taivas sulle haltijaks on luonut.
SOMERSET.
Pääkavaltaja! — Vangitsen sun, York,
Kuninkaan, maan ja kruunun petturina.
Katala, polvistu, ja anteeks ano!
YORK.
Minäkö? Mitä? Kysyn ensin noilta,
Mun sallivatko kelleen polvistua. —
Mies, kutsu poikani, he mua taatkoot.
(Muudan seuralainen menee.)
Ennenkuin sallivat mun tyrmään mennä,
He lunnaikseni miekkans' antavat.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Heti Clifford kutsukaa; hän todistakoon,
Nuo Yorkin äpärätkö kelpaavat
Isänsä, kavaltajan, takaukseksi.
(Buckingham menee.)
YORK.
Sa, veren saastuttama napolitar!
Napolin hylky, maamme verivitsa!
Sua suurisukuisemmat Yorkin pojat
Isäänsä taata voivat; surma niille,
Jotk' aikoo moisen takuun evätä!
(Edward ja Richard Plantagenet tulevat sotajoukkoineen toiselta puolelta; toiselta tulevat vanha Clifford ja hänen poikansa, hekin sotajoukkoineen.)
Tuoss' ovat! Puoltaan pitävät, sen takaan.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Ja tuoss' on Clifford; hän sen takuun polkee.
CLIFFORD (polvistuen).
Menestys, onni majesteetille!
YORK.
Sua kiitän, Clifford! Kerro, mitä uutta?
Meit' älä vihan katsein säikyttele;
Me olemme sun valtiaasi, Clifford;
Taas polvistu, niin erhees tuon saat anteeks.
CLIFFORD.
Tää herrani on, York; en erehdy;
Mut sinä erehdyt, kun moista luulet.
Pois hourulaan! — Mies onko mieletön?
KUNINGAS HENRIK.
On, Clifford; vallanhimon hulluudessa
On noussut vastustamaan kuningastaan.
CLIFFORD.
Hän petturi on; Toweriin hänet viekää.
Ja kapinoitsijalta poikki pää!
KUNINGATAR MARGAREETA.
Hän vanki on, mut totella ei tahdo:
Poikansa häntä takaavat, hän sanoo.
YORK.
Niin, eikö totta, pojat?
EDWARD.
Kyll' isä, jos vain meidän sana pystyy.
RICHARD.
Ja jos ei sana, kyllä miekka pystyy.
CLIFFORD.
Haa, noita kavaltaja-pentuja!
YORK.
Noin sano kuvastas, kun peiliin katsot.
Min' olen herras; sinä kavaltaja. —
Ajakaa tänne karhuparini,[15]
Niin, kun vain kahleitaan he ravistavat,
Nuo luihut häntärakit säikkyvät:
Salisbury ja Warwick tänne kutsukaa.
(Rummun pärrytystä. Warwick ja Salisbury tulevat sotaväkineen.)
CLIFFORD.
Nuo sinun karhusiko? Usutamme
Nuo karhus hengiltä, ja kahleillaan
Sidomme itse karhunkaitsijan,
Jos tohdit heidät härnäpaaluun tuoda.
RICHARD.
Vihainen, ärjäs koira kääntyy päin
Ja puraisee, jos sitä pidätetään;
Mut jos vain joutuu karhun käpäliin,
Niin, häntä jalkain välissä, se kiljuu;
Ja samaa koiran virkaa tekin teette,
Warwickin kanssa voitteloon jos käytte.
CLIFFORD.
Pois äkä-möhkä, tönkkä kuvaton,
Joll' yhtä kiero sielu on kuin muoto!
YORK.
Me teille vielä kuumat laitamme.
CLIFFORD.
Varokaa, ett'ette vain itse pala.
KUNINGAS HENRIK.
Mitä, Warwick? Eikö polves enää taivu?
Häpeä, Salisbury, valkohiuksiasi,
Kun hurjaa poikaas, hullu, väärään johdat!
Haudanko partaall' irstailijaa matkit
Ja silmälaseill' etsit surua?
Oi, miss' on kuuliaisuus, uskollisuus?
Jos pois ne karkoitetaan lumipäästä,
Niin missä suojaa saavat päällä maan? —
Aiotko haudast' esiin kaivaa sodan
Ja verin ryöttää kunnon vanhuutes?
Miks ikää sull' on, eikä älyä?
Tai jos sit' on, miks sitä väärin käytät?
Häpeä! Nöyräst' alistukoon polves,
Mi vanhuuttaan jo hautaan käyristyy.
SALISBURY.
Kuningas, tyystin olen harkinnut
Tään suurisynnyn herttuan vaatimusta,
Ja tunnon mukaan katson, ett' on hän
Englannin kruunun tosi-perillinen.
KUNINGAS HENRIK.
Mut teithän uskollisuus-valan mulle.
SALISBURY.
Sen tein.
KUNINGAS HENRIK.
Valasi voitko taivaan nähden purkaa?
SALISBURY.
On synti suuri syntiin vannoa,
Mut synti suurempi on syntisessä
Pysyä valassaan. Ei kellään pakko,
Ei juhlallisen valan nojallakaan,
Harjoittaa murhaa, ryöstää lähimmäistään,
Väkisin puhtaalt' immelt' ottaa piikuus,
Perintö riistää isättömältä
Ja sortaa lesken peri-oikeutta,
Jos muut' ei syytä ole vääryyteen,
Kuin ett' on juhlallisen valan tehnyt.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Ei viekas vilppi kaipaa verukkeita.
KUNINGAS HENRIK.
Buckingham tänne! Asestukoon heti.
YORK.
Buckingham tuo, ja kaikki ystäväskin;
Min' aion kruunun voittaa taikka kuolla.
CLIFFORD.
Jäljemmän takaan, jos ei unet petä.
WARWICK.
Pois mene maata, lisää uneksimaan,
Niin säästyt taistelujen myrskyiltä.
CLIFFORD.
Min' aion kestää myrskyn ankaramman,
Kuin minkä sinä tänään nostaa voit;
Sen kirjoittaa ma aion kypärääsi,
Jos vain sun sukumerkistäsi tunnen.
WARWICK.
Kautt' isän kilven, Nevil-suvun merkin,
Tuon ryhmypaaluun lyödyn pystykarhun!
Ylhäällä tänään kannan kypäräni,
Kuin vuoren kukkulalla setripuu
Uhalla myrskyn kantaa lehvästönsä,
Ja sun jo säikyttää sen pelkkä näky.
CLIFFORD.
Ja kypärästäs minä karhun riistän
Ja ilkkuen sen jalkan' alle poljen
Uhalla itse karhunkaitsijan.
NUORI CLIFFORD.
Aseisiin siis, sa isä voitokas!
Kapinamiehet joukkioineen kuolkoot!
RICHARD.
Hyi! Hiljaa! Hyi! Noin tyly olla voit,
Kun tänään Kristuksen kanss' atrioit!
NUORI CLIFFORD.
Kuvaton rujo! Sin' et tiedä, missä.
RICHARD.
No, jos et taivaassa, niin helvetissä.
(Menevät eri taholle.)
Toinen kohtaus.
Sanct Albans.
(Sotamelskettä. Hyökkäyksiä. Warwick tulee.)
WARWICK.
Hoi, Clifford Cumberland, sua Warwick kutsuu!
Ja jos et piillä aio karhulta,
Niin nyt, — kun ärjäs häikkätorvi raikuu
Ja surmattujen huudot ilman täyttää, —
Nyt tule, Clifford, taisteluun sua vaadin!
Sa, ylvä pohjolainen, Cumberland,
Sorroksiin huudan ääneni sun tähtes.
(York tulee.)
Mitä näen, jalo loordi? Jalkaisinko?
YORK.
Tuo turkka Clifford tappoi multa ratsun,
Mut samalla ma maksoin mitalla,
Ja uljaan lempihevosensa laitoin
Varisten ruoaksi ja korppien.
(Clifford tulee.)
WARWICK.
Nyt toisen on tai toisen hetki tullut.
YORK.
Seis, Warwick! Toinen otus valikoi!
Min' ajan tätä valtaeläint' itse.
WARWICK.
Niin oikein, York: sa kruunust' ottelet. —
Niin totta onnea kuin toivon, Clifford,
Niin tuskaist' on sua käsistäni päästää.
(Menee.)
CLIFFORD.
Miks minuun katsot, York? Mit' aikailet?
YORK.
Sun rakastuisin reimaan ryhtiisi,
Jos sin' et verivihollinen oisi.
CLIFFORD.
Kiitosta sunkin miehuutesi saisi,
Jos sit' et käyttäis halpaan petokseen.
YORK.
Se miekkaas vastaan nyt mua auttakoon,
Niin totta kuin on oikeus sen puolla!
CLIFFORD.
Täss' alttiiks panen sielun sekä ruumiin.
YORK.
Kamala panos! Ole valmis siis!
CLIFFORD. La fin couronne les oeuvres.
(Taistelevat. Clifford kaatuu ja kuolee.)
YORK.
Näin sota rauhan toi: nyt pois on tarmo.
Sielulles rauhan suokoon taivaan armo!
(Menee.)
(Nuori Clifford tulee.)
NUORI CLIFFORD.
Tuho ja häpeä! Pois kaikki kaikkoo.
Sekasorron pelko tuo, ja sekasorto
Se haavoittaa, kun pitäisi sen auttaa.
Oi, sota, sinä hornan sikiö,
Jot' aseenansa taivaan viha käyttää,
Nyt koston tulikekäleitä viskaa
Poviimme jäisiin! — Kukaan ei saa väistää:
Ken oikea on soturi, ei helli
Se itseään, ja itseään ken hellii,
Se luonnostaan ei saa, vaan sattumalta
Urohon nimen. —
(Huomaa isänsä ruumiin.)
Sorru, inha mailma!
Viimeisen päivän lieska ennen aikaans'
Yhdeksi sulattakoon maan ja taivaan!
Nyt mailman tuomiotorven räikkä soikoon,
Ja heikot pikku-äänet vaietkoot! —
Oi, kallis isä, osasiko oli
Menettää rauhaan nuoruutes, ja sitten,
Vanhuuden hopeoihin puettuna
Ja kunnian ja levon päivinäsi,
Noin kuolla hurjaan taisteluun? — Tuo näky
Kivettää sydämmeni; kivest' olkoon,
Niin kauan kuin se mun on! York hän meidän
Ei säästä vanhuksia; minäkään siis
En heidän lapsiansa; immen kyynel
On mulle samaa mitä kaste lieskaan;
Ja kauneus, josta leppyy tyrannitkin,
Vihani liekkiin öljyä vain kaataa.
Täst'edes säälistä en tietää tahdo;
Jos lapsen kohtaan Yorkin suvusta,
Niin useammiks kappaleiks sen silvon
Kuin Absyrtuksen hurja Medea.
Mainetta tahdon niittää julmuudella.
Sa, uusi pirsta vanhan Clifford-suvun,
(Nostaa maasta ruumiin.)
Niin kuin Aeneas vanhaa Anchisesta,
Sua minä miehen-harteillani kannan.
Mut taakkaa elävää Aeneas kantoi.
Ei vain niin raskasta kuin tämä tuska.
(Menee.)
(Richard Plantagenet ja Somerset tulevat taistellen;
Somerset kaatuu.)
RICHARD.
Niin, makaa sinä siinä! —
Nyt kurjan olutkrouvin kilven alla,
"Albansin pyhän linnan", Somerset
On tehnyt velhon kuuluks kuolemallaan.
Äl' uuvu, miekka! Papit palvokoot
Vihamiehen eestä; prinssit tappakoot!
(Menee.)
(Sotamelskettä. Hyökkäyksiä. Kuningas Henrik,
kuningatar Margareeta y.m. tekevät pakoa.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
Pois! Miksi aikailet? Hyi! Häpeää!
KUNINGAS HENRIK.
Ken taivaan tahdon välttää? Tänne jää.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Mik' olet mies? Et taistele, et väisty.
Nyt miehuutt', älyä ja puolustusta
On väistyä ja turvaa etsiä
Miten vain voi, ja varmin tie on pako.
(Sodan hälinää kuuluu kaukaa.)
Jos teidät vangitaan, niin onni kaikki
On meiltä mennyt; mut jos pakoon päästään —
Ja päästään, jos ei aikailla — niin lähell'
On Lontoo, missä teill' on ystäviä;
Ja siellä tämä meidän onnen rikko
Piankin korjataan.
(Nuori Clifford tulee.)
NUORI CLIFFORD.
Jos sieluni
Ei turmaa vastaist' aavistais, niin ennen
Jumalaa herjaisin, kuin pakoon teitä
Ma käskisin. Mut paeta nyt täytyy:
Parantumaton valtaa hämmennys
Nyt koko meidän puolueemme mielen.
Pois joutuin siis! Se päivä kerran koittaa,
Kun mekin vielä saamme heidät voittaa.
Pois, kuninkaani, pois!
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Tasanko lähellä Sanct Albansia.
(Sotamelskettä ja peräytymistä. Torventoitauksia; sen jälkeen tulevat York, Richard Plantagenet, Warwick ja sotamiehiä liehuvin lipuin ja helisevin soitoin.)
YORK.
Tietääkö kukaan Salisburystä mitä?
Se talvileijona ei raivoissaan
Ikäänsä muista eikä ajan taakkaa,
Vaan niinkuin kukkea ja reipas sulho
Hädässä nuortuu vain. Tää ilon päivä
Ei iloks ole, turhaan koko voitto,
Jos Salisbury on mennyt.
RICHARD.
Jalo isä,
Kolmasti autoin häntä ratsun selkään,
Kolmasti suojasin ja kolmasti
Talutin pois ja vaadin syrjään jäämään:
Mut aina, missä vaara, siellä hänkin;
Ja niinkuin mökiss' uljaat seinäverhot,
Niin tuossa ruumisrähjäss' oli tahto.
Mut tuossa, kas, se jalo mies jo tulee.
(Salisbury tulee.)
SALISBURY.
Hyvin tänään sodit, kautta miekkani!
Niin, totta, kaikki teimme. — Kiitos, Richard!
Kuin kauan elää saan, sen tietää Herra;
Mut Hän sen salli, että surman uhkan
Kolmasti minusta sa tänään torjuit. —
Omaamme vielä emme omaa, loordit;
Ei vihollisen pako vielä riitä;
Mokomat vastustajat pian tointuu.
YORK.
Niin, varminta on ajaa heitä takaa.
Kuningas paennut on Lontooseen
Ja kokoon kutsuu kohta parlamentin.
Siis ajoon, ennenkuin on käsky valmis! —
Lord Warwick, lähdetäänkö perässä?
WARWICK.
Perässä? Ei, vaan edellä, jos voidaan,
Tää suur' on päivä, loordit, jumal'auta!
Albansin tappelu, min voitti York,
On mainittava kautta vuosisatain. —
Hoi, torvet soimaan! — Lontooseen nyt vainen!
Ja tulkoon moni päivä tämänlainen!
(Menevät.)