NELJÄS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.
(Gloster, Clarence, Somerset ja Montague tulevat.)
GLOSTER.
No, veli Clarence, miten miellyttää
Tuo uusi naiminen Greyn lesken kanssa?
Veljemme arvokkaan kai teki kaupan?
CLARENCE.
Niin, Ranskaanhan on matkaa; hän ei voinut
Warwickin palaamista odottaa.
SOMERSET.
Vait, loordit: tuossa tulee kuningas.
GLOSTER.
Ja hyvin valikoitu nuorikkonsa.
CLARENCE.
Ma sanon suoraan hälle arveluni.
(Torventoitauksia. Kuningas Edward seurueineen, Lady Grey
kuningattarena, Pembroke, Stafford, Hastings y.m. tulevat.)
KUNINGAS EDWARD.
No, Clarence, kuinka naimiseeni tyydyt?
Niin mietteiss' olet, kuin ei ois se mieleen.
CLARENCE.
Niin tyydyn, niinkuin Ludvig taikka Warwick,
Joill' ymmärrys ja miehuus on niin heikko,
Ett' eivät suutu tästä loukkauksesta.
KUNINGAS EDWARD.
He syyttä suuttuisivat; he vain ovat
Ludvig ja Warwick; min' oon Edward, herra
Teidän ja Warwickin; teen mitä tahdon.
GLOSTER.
Niin, kuningas saa tehdä mitä tahtoo,
Mut hoppu-naiminen on harvoin onneks.
KUNINGAS EDWARD.
Sinäkin, veli Gloster, loukkaannutko?
GLOSTER.
En minä: en, Jumala varjelkoon,
Ett' erottaisin minä, mit' on yhteen
Jumala yhdistänyt; oiskin sääli
Erottaa paria noin sopivaa.
KUNINGAS EDWARD.
Pois ilkut nuo ja närkästymiset!
Sanokaa syy, miks lady Grey ei sopis
Englannin kuningattareks ja minun. —
Ja tekin, Somerset ja Montague,
Sanokaa suoraan mitä luulette.
CLARENCE.
Ma luulen, että Ludvig kuninkaasta
Vihamiehen saatte, hän kun pilkaks joutui
Tuon neiti Bonan naimajutun tähden.
GLOSTER.
Ja Warwick, joka ajoi asiaanne,
Tään uuden liiton kautt' on häväisty.
KUNINGAS EDWARD.
Mut mitä, jos ma jonkin keinon keksin,
Mill' ehkä hyvittää voin kummankin?
MONTAGUE.
Kuitenkin tämä liitto Ranskan kanssa
Ois voinut ulkomyrskyilt' yhteiskuntaa
Enemmän varjella kuin kotikauppa.
HASTINGS.
Montague eikö tiedä, että maamme
On itse turvanaan, jos itseens' uskoo?
MONTAGUE.
Mut Ranskan turviss' on se turvatumpi.
HASTINGS.
Voi Ranskaa käyttää, vaan ei Ranskaan luottaa.
Jumal' on turvamme ja valtameret,
Jotk' on Hän meille vahvaks linnaks suonut;
Me niiden apuun luottakaamme vain:
Niiss' on ja itsessämme paras turva.
CLARENCE.
Puheesta tuosta Hastings ansaitsee
Avioks saada neiti Hungerfordin.
KUNINGAS EDWARD.
No, entä? Minä tahdon sen ja sallin,
Ja tässä minun tahtoni on laki.
GLOSTER.
Mut minusta ei ollut oikein tehty[9]
Lord Scalesin perijä ja tytär antaa
Tuon rakkaan nuorikkonne veljelle;
Hän mulle sopisi tai Clarencelle;
Mut morsiosta unhotitte veljet.
CLARENCE.
Niin, muuten lord Bonvillen tytärt' ette
Ois suonut nuorikkonne pojalle
Ja veljet jääneet aivan paljahille.
KUNINGAS EDWARD.
Oi, Clarence-parka! Puolisonko tähden
Noin tyytymätön? Hankin sulle vaimon.
CLARENCE.
Makunne näytti oma valintanne,
Se oli kehno; suokaa siis mun itse
Omia käydä asioitani;
Sen vuoksi pian teidät jätänkin.
KUNINGAS EDWARD.
Jää tahi mene; kuningas min' olen,
En veljieni tahdon alainen.
KUNINGATAR ELISABET.
Ennenkuin majesteetti suvaitsi
Kuningattaren arvoon minut nostaa, —
Oikeuden mukaan myöntäkää se, loordit, —
En sukuperää ollut alhaista.[10]
On alhaisemmill' ollut sama onni.
Mut niinkuin minua ja sukuani
Tää arvo kunnioi, niin tylyytenne,
Te, loordit, joille tahdoin mieliks olla,
Surulla, vaarall' iloani uhkaa.
KUNINGAS EDWARD.
Yreitä noita älä liehi, armas.
Mikä suru, mikä vaara sua kohtais,
Kun Edward ainainen on ystäväs
Ja herra, jota noiden tulee kuulla?
Niin, mua kuulla, sua rakastaa,
Jos eivät vihaani he tahdo nostaa;
Ja jos niin käy, niin kyllä sua suojaan,
Ja vihani he koston saavat maistaa.
GLOSTER (syrjään).
Ma puhun vähän, mietin enemmän.
(Sanansaattaja tulee.)
KUNINGAS EDWARD.
No, airut, Ranskast' uutta, kirjeitäkö?
SANANSAATTAJA.
Ei kirjeitä, ja niukoin sanojakin.
Mut ilman erityistä lupaanne
En rohkene ma niitä kertoa.
KUNINGAS EDWARD.
Lupani saat: siis lyhyesti kerro
Nyt niiden sanat, minkä verran muistat.
SANANSAATTAJA.
Nää hänen sanans' oli lähteissäni:
"Mene ja sano valhekuninkaalle,
Viekkaalle Edwardille, että Ludvig
Lähettää naamioita tanhumaan
Hänen ja uuden morsionsa häihin."
KUNINGAS EDWARD.
Noin uljas? Luulee kai, ett' olen Henrik.
Mitä sanoi Bona-neiti naimisista?
SANANSAATTAJA.
Nää sanat lausui lempein ylenkatsein:
"Sano, että minä pajunoksaa kannan
Toivossa, ett' on taas hän pian leski."
KUNINGAS EDWARD.
En häntä moiti: vähempää ei voinut
Hän sanoa, kun vääryys koski häntä.
Mut mitä sanoi Margareeta-rouva?
Hän myöskin läsnä oli, kuulin ma.
SANANSAATTAJA.
"Sano", hän sanoi, "surupuvun heitän
Ja pian pukeudun panssariin."
KUNINGAS EDWARD.
Hän näyttää sotanaiseks aikovan.
Mut mitä sanoi Warwick loukkaukseen?
SANANSAATTAJA.
Äkeissään enemmän kuin kaikki muut
Hän oli majesteettiinne ja sanoi:
"Sano, että hänen solvauksensa kostan
Ja pian hänen päästään kruunun nostan."
KUNINGAS EDWARD.
Noin uhkailla se petturiko tohti?
Aseisiin siis, kun varotetaan näin!
He sodan saavat, ylpeydestään palkan.
Mut Warwick Margareetan ystäväkö?
SANANSAATTAJA.
Niin likeisessä ystävyydess' ovat,
Ett' Edward Warwickin nai tyttären.
CLARENCE.
Vanhemman kai; ma tahdon nuoremman.
Veli kuningas, voi hyvin: lujass' istu!
Warwickin toista tytärtä nyt minä
Käyn kosimaan: vaikk' en saa valtakuntaa,
En tahdo huonomp' olla naimisessa. —
Warwickin ystävät, ja minun, tulkaa!
(Clarence menee, ja Somerset seuraa häntä.)
GLOSTER (syrjään).
En minä vain!
Mun mieleni se tähtää kauemmaksi;
En Edwardin, vaan kruunun tähden jään.
KUNINGAS EDWARD.
Warwickin puolta Somerset ja Clarence!
Siis täytyy pahinta mun varoa;
Nyt hätä suuri on ja kiire tarpeen. —
Pembroke ja Stafford, väen värväykseen
Ja kaikki sotakuntoon laittamaan!
Ma tulen itse oiti jäljestä.
(Pembroke ja Stafford menevät.)
Montague, Hastings, epäilyksest' ensin
Minut päästäkää. Te veren, heimon puolest'
Olette Warwickia lähimmät;
Minua rakkaampiko Warwick teille?
Jos niin on, menkää hänen puolelleen:
Parempi vihamies kuin viekas veikko.
Mut teillä mieli jos mua palvella,
Niin valall' ystävän se vahvistakaa,
Ett' ijäks poistuis epäluuloni.
MONTAGUE.
Montague taattu, totta Jumal' auta!
HASTINGS.
Niin, totta Jumal' auta, Hastings myös!
KUNINGAS EDWARD.
Sinäkin, veli Richard, meidän puolta?
GLOSTER.
Uhaksi kaikkein, jotk' on teitä vastaan.
KUNINGAS EDWARD.
No niin, nyt olen varma voitosta.
Siis matkaan vain, ja, joutuin tehden työmme,
Warwickin ulkomaiset joukot lyömme.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Tasanko Warwickshiressä.
(Warwick ja Oxford tulevat, mukanaan
ranskalaisia ja muita sotajoukkoja.)
WARWICK.
Ei, loordi, tähän saakka kaikk' on hyvin.
Alhaiso meihin liittyy joukoittain.
(Clarence ja Somerset tulevat.)
Kas, tuossa tulee Somerset ja Clarence!
Sanokaa suoraan: ystäviäkö?
CLARENCE.
Ei pelkoa, mylord!
WARWICK.
Siis, jalo Clarence, terveeks Warwickiin!
Somerset, terveeks! — Pelkuruutta oisi
Nyt epäillä, kun ystävyyden merkiks
Avoimen kätens' antaa jalo sydän;
Edwardin veljeä vois muuten luulla
Vain teko-ystäväksi hankkeillemme;
Siis, terveeks, Clarence; tyttäreni saat.
Ei muuta nyt, kuin että peitoss' yön, —
Kun huoletonna leirissään on veljes,
Soturit kaupungeissa hajallaan,
Ja jotkut vain on vartiona hällä —
Hänet yllätämme sekä vangiks teemme.
Vakoojat sanoo helpoks tehtävän.
Kuin Diomedes-urho ja Ulysses,
Uljas ja viekas, Kheson leiriin hiipi
Ja sieltä ryösti Thrakian ihmeratsut,
Niin mekin, peitoss' öisen mustan vaipan,
Edwardin vahdin pian kellistämme,
Ja hänet vangitsemme, — emme tapa,
Tää kun on oleva vain yllätys. —
Ken mua seuraa tähän seikkailuun,
Huutakoon johtajansa kanssa: "Henrik".
(Kaikki huutavat "Henrik!")
Mars, hiljaa! Jumala ja pyhä Yrjö
Avuksi Warwickin ja meidän miesten!
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Edwardin leiri lähellä Warwickia.
(Muutamia vahtisotureita kuninkaan teltan edustalla.)
1 VAHTISOTURI. No, miehet, asemaansa joka sorkka. Kuningas on jo mennyt nukkumaan.
2 VAHTISOTURI. Hän eikö mene vuoteeseen?
1 VAHTISOTURI.
Ei, hän on tehnyt pyhän lupauksen
Ei ennen nauttiakseen rauhan unta,
Kuin Warwick tai hän itse joutuu alle.
2 VAHTISOTURI. Huomenna kai se päivä on, jos Warwick Niin lähell' on, kuin sanotaan.
3 VAHTISOTURI.
Mut sano,
Ken on tuo ylhä herra, joka makaa
Kuninkaan kanssa hänen teltassaan?
1 VAHTISOTURI. Kuninkaan paras ystävä, lord Hastings.
3 VAHTISOTURI.
Vai niin! Mut miksi käskee kuningas
Päämiesten pitää majaa kaupungeissa,
Kun kylmällä hän kentäll' itse värjyy?
2 VAHTISOTURI. Se vaarallisempaa, siis maineikkaampaa.
3 VAHTISOTURI.
Minusta kunnialla rauhass' elää
On parempaa kuin vaarallinen maine.
Jos Warwick tietäis hänen tilansa,
Niin herättäisi hänet; se on varma.
1 VAHTISOTURI. Jos meidän peitsemme ei häntä estäis.
2 VAHTISOTURI. Miks tässä vahdiss' ollaan, jos ei häntä Suojella yöllisiltä hyökkäyksiltä?
(Warwick, Clarence, Oxford, Somerset tulevat
sotajoukknjensa kanssa.)
WARWICK.
Tuoss' ompi teltta, tuossa, miss' on vahti
Miehuutta vain! Nyt mainetta, jos milloin!
Mua seuratkaa, ja Edward koht' on meidän.
1 VAHTISOTURI. Ken siellä?
2 VAHTISOTURI.
Seis, tai olet surman oma!
(Warwick ja kaikki muut huutavat: "Warwick! Warwick!" ja
hyökkäävät vahtisoturien päälle, jotka pakenevat ja huutavat:
"Aseisiin! Aseisiin!" Warwick ja muut ajavat heitä takaa.)
(Torvien ja rumpujen soidessa palajavat Warwick ja muut,
tuoden mukanansa kuninkaan nojatuolissa yövaippaan käärittynä.
Gloster ja Hastings pakenevat näyttämön poikitse.)
SOMERSET.
Nuo keitä ovat, jotka pakenevat?
WARWICK.
Richard ja Hastings; menkööt; täss' on herttua.
KUNINGAS EDWARD.
Kuin? Herttua! Kun viimeks erottiin,
Mua sanoit kuninkaaksi.
WARWICK.
Ajat muuttuu.
Kun mua lähettinä solvasitte,
Niin kuninkuuden otin teiltä pois,
Ja nimitän nyt teidät Yorkin herttuaks.
Kuin voisi valtakuntaa johtaa mies,
Jok' airuttaan ei osaa kohdella,
Ei osaa yhteen vaimoon tyytyä,
Ei osaa veljein kanssa veljiks olla,
Ei osaa kansan parast' aatella,
Ei vihamiehilt' itseänsä kaita?
KUNINGAS EDWARD.
Sinäkö, myöskin täällä, veli Clarence?
Nyt näen, ett' Edwardin on vaipuminen.
Mut, Warwick, kovan onnen uhallakin,
Uhalla sun ja koko liittokuntas,
Ain' Edward kuninkaana käyttäytyy.
Vaikk' onnen nurjuus herrauteni kaataa,
Sen pyörää henkeni on ylempi.
WARWICK.
Siis hengess' Edward olkoon kuningas.
(Ottaa Edwardin päästä kruunun.)
Mut Englannin on kruunupää nyt Henrik,
Ja tosikuningas: vain varjo sinä. —
Lord Somerset, sun pyydän toimittamaan,
Ett' Edward herttua heti saatetaan
Veljeni, Yorkin arkkipiispan, luokse.
Kun Pembrokea ensin löylytän,
Niin tulen jäljestä ja Ludvigin
Ja Bona-neidin vastauksen kerron. —
Hyvästi siksi, hyvä herttua York!
KUNINGAS EDWARD.
Se kestää täytyy, mik' on sallimaa;
Ei auta tuulta, virtaa vastustaa.
(Kuningas Edward viedään pois. Somerset seuraa häntä.)
OXFORD.
Nyt mitä muuta tehtävänä, loordit,
Kuin mennä joukkoinemme Lontooseen?
WARWICK.
Niin kyllä, se on ensi tehtävämme:
Kuningas Henrik päästää vankeudesta
Ja nostaa valtaistuimelle taas.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.
(Kuningatar Elisabet ja Rivers tulevat.)
RIVERS.
Mist' on tuo äkkimuutos teissä, rouva?
KUNINGATAR ELISABET.
Ah, veli Rivers, etkö ole kuullut,
Kuink' äsken Edward-kuninkaan on käynyt?
RIVERS.
Hukannut tappelunko Warwickille?
KUNINGATAR ELISABET.
Ei, mutta oman suuren persoonansa.
RIVERS.
Mitä? Onko majesteetti kaatunut?
KUNINGATAR ELISABET.
On, melkein kaatunut: hän vanki on,
Joko sitte uskottomat vahdit petti,
Tai vihollinen hänet yllätti.
Ja lisäks kuulin, että halluss' on hän
Tuon Yorkin piispan, joka Warwick-pedon
On veli ja siis meidän vihamies.
RIVERS.
Surkeita uutisia todellakin!
Mut, arvon rouva, kaikki täytyy voittaa,
Voi Warwickinkin tuhon päivä koittaa.
KUNINGATAR ELISABET.
Siis meit' ei epäilys saa katkeroittaa.
Ma epätoivon torjun rakkaudesta
Edwardin lapseen, jok' on kohdussani;
Se käskee vihani mun hillitä
Ja nöyryydellä kantaa ristiäni.
Sen vuoks niin monta kyynelt' alas nielen,
Vert' imeväiset huokaukseni salpaan,
Ne ettei hukuttais tai tuhois tätä
Edwardin lasta, kruununperijätä.
RIVERS.
Mut, rouva, miss' on Warwick?
KUNINGATAR ELISABET.
Lontooseen,
Kuulemma, marssii, asettamaan kruunun
Henrikin päähän jälleen. Lopun arvaat:
Edwardin ystävät on kaadettava.
Mut estääkseni julman väkivaltaa —
Sill' ei saa luottaa valanrikkojaan, —
Ma heti pyhän turvapaikan etsin,
Niin että Edwardin ma oikeuksista
Ainakin perillisen pelastan.
Siell' ei mua väkivalta, juonet tapaa.
Siis paeta kun voimme, paetkaamme;
Jos Warwick meidät saa, niin surman saamme.
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Metsästyspuisto Middlehamin linnan läheisyydessä Yorkshiressä.
(Gloster, Hastings, sir William Stanley y.m. tulevat.)
GLOSTER.
Lord Hastings ja sir Stanley, älkää enää
Ihmeeksi panko, miks toin teidät tänne
Tiheimpään puiston viitaan. Näin on laita:
Veljeni, kuninkaamme, niinkuin tietty,
On täällä piispan vankina ja nauttii
Hyvänä-pitoa ja vapautta.
Hän usein, pieni joukko vartiona,
Huvikseen tulee tänne riistan-ajoon.
Ma hälle salaa tiedon laitoin, että,
Jos syyksi tuoden urheilunsa, tänne
Hän tähän aikaan tulee, niin hän tapaa
Tääll' ystävät ja hevoset ja miehet,
Jotk' ovat valmiit pelastamaan hänet.
(Kuningas Edward ja eräs jahtimies tulevat.)
JAHTIMIES.
Tänne, mylord: se täällä piilee riista.
KUNINGAS EDWARD.
Ei, tänne: täällä, näet, on jahtimiehet.
No, veli Gloster, Hastings, ja te muut,
Näin piispalt' aiotteko riistaa ryöstää?
GLOSTER.
Tila ja aika kysyy kiirettä.
Veli, puiston poskess' odottaa sua ratsu.
KUNINGAS EDWARD.
Mihinkä sitten matka?
HASTINGS.
Lynniin, mylord, ja sieltä Flanderiin.
GLOSTER.
Osasit oikein; samaa minä tuumin.
KUNINGAS EDWARD.
Sun intos, Stanley, vielä palkitsen.
GLOSTER.
Miks aikailemme? Nyt ei aikaa juoruun.
KUNINGAS EDWARD.
Tuletko mukaan, jahtimies, vai mitä?
JAHTIMIES.
Sen ennen teen, kuin jään ja joudun hirteen.
GLOSTER.
No, tulkaa; älkää siinä jaaritelko!
KUNINGAS EDWARD.
Hyvästi, piispa! Warwick lepyttele;
Takaisin mulle kruunu rukoele.
(Menevät.)
Kuudes kohtaus.
Huone Towerissa.
(Kuningas Henrik, Clarence, Warwick, Somerset, nuori Richmond, Oxford, Montague, Twmerin linnan päällikkö ja seuralaisia.)
KUNINGAS HENRIK.
Nyt, päällikkö, kun ystävät ja Luoja
Edwardin ovat syösseet istuimeltaan,
Vapaudeks muuttaneet mun vankeuteni,
Suruni iloks, toivoks pelkoni,
Mit' olen sulle huolenpidon velkaa?
PÄÄLLIKKÖ.
Ei alamainen velo valtiastaan;
Mut nöyrä rukous jos sallitaan,
Niin anteeks anon teidän armoltanne.
KUNINGAS HENRIK.
Mist' anteeks? Hyvänäkö-pidostasi?
Hyvyytes palkitsen, siit' ole varma,
Kun vankeuteni muutit mulle huviks,
Sellaiseks huviks, mitä lintu tuntee
Häkissä, kun se, kauan tuskailtuaan,
Kotoisen sulolaulun raikuessa,
Unohtaa vapautensa. — Sinä, Warwick,
Lähinnä Jumalaa, mun vapautit,
Ja siitä Jumalaa ja sua kiitän:
Hän oli tekijä, sin' olit ase.
Siis, jotta onnen vihat voittaisin,
Eläen halpana, sen iskuist' erin,
Ja jotta minun turmantähteni
Ei kohtais tämän armaan maani kansaa,
Niin sulle, Warwick, vaikka itse kannan
Ma valtikkaa, nyt hallituksen annan:
Sinulla toimissas on aina onni.
WARWICK.
Olitte aina avuistanne kuulu,
Nyt teiss' on viisaus yhtä suur' kuin avut,
Kun onnen juonet taiten vältätte:
Vain harvat tähtiensä johtoon tyytyy.
Mut yhtä seikkaa moitin, majesteetti:
Mun valitsette, vaikk' on Clarence läsnä.
KUNINGAS HENRIK.
Ei, Warwick, sinä vallan ansaitset:
Sinulle taivas syntymässäs antoi
Jo laakerseppeleen ja öljypalmun
Sodan ja rauhan valtamerkiksi;
Siis sulle mielist' annan ääneni.
WARWICK.
Min' annan Clarencelle ääneni.
KUNINGAS HENRIK.
Warwick ja Clarence, tänne kätenne!
Ne yhdistäkää, samoin sydämmenne,
Ett' eripura hallintaa ei haittais;
Teen kummastakin teistä protektorin,
Ja itse vietän hiljaist' elämää
Ikäni lopun käyttäin hartauteen
Ja synnin syyttöön, Herran kiitokseen.
WARWICK.
Mitä vastaa Clarence valtiaansa tahtoon?
CLARENCE.
Hän siihen suostuu, jos vain Warwick suostuu;
Sun onneesi ma luotan kokonaan.
WARWICK.
Siis suostun, vaikka vastenmielisesti.
Henrikin ruumiiseen, kuin kaksoisvarjo,
Nyt liitymme ja häntä edustamme,
Tarkoitan hallituksen vaivoissa;
Hän arvoss' itse rauhaa nauttikoon.
Mut, Clarence, nyt on enemmän kuin tarvis
Julistaa heti Edward petturiksi
Ja panna maansa, tavaransa kiinni.
CLARENCE.
No tietenkin; ja säätää perimys.
WARWICK.
Ja siin' ei Clarencea unhoteta.
KUNINGAS HENRIK.
Mut ensin, ennen muita tehtäviä,
Mun suokaa pyytää — en nyt enää käske —
Ett' oiti Margareeta kuningatar
Ja Edward prinssi tuodaan Ranskasta:
Siks kunnes heidät näen, peittää puoliks
Epäily, pelko vapauteni ilon.
CLARENCE.
Se kiireimmiten tehdään, majesteetti.
KUNINGAS HENRIK.
Lord Somerset, ken on tuo nuorukainen,
Jost' on niin hellä teillä huolenpito?
SOMERSET.
Se Richmondin on kreivi, nuori Henrik.
KUNINGAS HENRIK.
Käy tänne, sinä toivo Englannin![11]
(Laskee kätensä hänen päänsä päälle.)
Jos totuutt' ennustavan hengen mulle
Salaiset voimat suo, niin tulee tuosta
Kauniista pojast' isänmaamme siunaus.
Katseessaan asuu rauhan majesteetti,
Pää luotu kruunua on kantamaan
Ja käsi valtikkaa; hän vastaisuudess'
On valtaistuimelle kaunistus.
Hän suuren saakoon arvon: hän taas saattaa
Sen nostaa, minkä minä olin kaataa.
(Sanansaattaja tulee.)
WARWICK.
Mit' uutta, ystäväni?
SANANSAATTAJA.
Että Edward
Veljenne huostasta on päässyt pakoon
Ja mennyt, kuten kuuluu, Burgundiin.
WARWICK.
Ikävä seikka! Kuinka pääsi pakoon?
SANANSAATTAJA.
Glosterin herttua Richard ja lord Hastings,
Jotk' odottivat väijyin puiston päässä,
Nää piispan jahtimiesten käsistä
Pois hänet ryöstivät ja vapauttivat:
Hän riistan-ajoss' oli joka päivä.
WARWICK.
Ei tarpeeks tarkka ollut veljeni.
Mut tulkaa, majesteetti, varatkaamme
Lääkettä haavaan, jonka ehkä saamme.
(Kaikki menevät, paitse Somerset, Richmond ja Oxford.)
SOMERSET.
Edwardin pako mua huolettaa:
Apua saa hän varmaan Burgundista,
Ja silloin meill' on sota ennen pitkää.
Kun Henrikin tää viime ennustus
Nuoresta Richmondista mieltä nosti,
Niin nyt jo painaa pelko, että voisi
Näiss' otteluissa jotain sattua,
Jok' oisi hälle haitaksi ja meille.
Siis, Oxford, pahint' estääksemme, heti
Bretagneen paras hänet lähettää
Siks kun tää kansaismyrsky herkeää.
OXFORD.
Niin kyllä, kruununsa jos Edward voittaa,
Niin Richmondin ja meidän paha koittaa.
SOMERSET.
Niin, Bretagneen me hänet laittakaamme.
Pois tulkaa, kiirettä nyt pitää saamme.
(Menevät.)
Seitsemäs kohtaus.
Yorkin edustalla.
(Kuningas Edward, Gloster ja Hastings tulevat sotajoukkoineen.)
KUNINGAS EDWARD.
Niin, veli Gloster, Hastings ja te muut,
Sen verran sentään korvaust' onni soi,
Ett' alhaisen ma asemani taaskin
Henrikin valtakruunuun vaihtaa saan.
Onnella menin, tulin meren poikki,
Burgundist' avun tuoden toivotun.
Nyt mitä muuta, näin kun Ravensburgist'
Olemme tulleet Yorkin porteille,
Kuin käydä sisään omaan herttuakuntaan.
GLOSTER.
Kiinnikö portti? — Se ei mulle mieleen:
Monelle kompastus jo kynnykseen
Varoittaa vaarasta sen sisäpuolla.
KUNINGAS EDWARD.
Loruja! Nyt ei peljättää saa taiat.
Sisähän hyvällä tai pahalla!
On tänne ystäväimme määrä tulla.
HASTINGS.
Ma vielä kerran porttiin kolkutan.
(Yorkin määri ja hänen neuvoksensa ilmestyvät muurille.)
MÄÄRI.
Tiesimme, loordit, teidän tulostanne,
Ja varanpiteeks portit suljimme:
Nyt Henrikin me ollaan alamaiset.
KUNINGAS EDWARD.
Jos, määri, Henrik kuninkaanne on,
Niin Edward ainakin on Yorkin herttua.
MÄÄRI.
Niin totta olettekin, hyvä loordi.
KUNINGAS EDWARD.
No, herttuakuntaani nyt vaadin vain,
Ja olen siihen yksin tyytyväinen.
GLOSTER (syrjään).
Mut kuononsa kun kettu vain saa sisään,
Niin kyllä pian ruumiinsakin saa.
HASTINGS.
No, määri, mitä epäilette? Auki!
Olemme ystäviä Henrikin.
MÄÄRI.
Vai niin! No silloin portti avataan.
(Alenevat alas muurilta.)
GLOSTER.
Älykäs päällikkö ja helppo kääntää!
HASTINGS.
Se kunnon vanhus kaikkeen mukautuu,
Kun itse säästyy vain. Kun sisään päästään,
Niin kyllä pian hänet käännämme
Ja kaikki neuvoksetkin järjilleen.
(Määri ja kaksi neuvoskunnan vanhinta tulevat ulos kaupungista.)
KUNINGAS EDWARD.
Ei tätä porttia saa sulkea
Pait yöksi sekä sota-aikaan, määri.
Mies, pelko pois, ja tänne avaimet!
(Ottaa häneltä avaimet.)
Minä kaupunkia puolustan ja sua
Ja joka miestä, joka seuraa mua.
(Marssisoitto. Montgomery tulee marssien sotajoukkoineen.)
GLOSTER.
Se John Montgomery on, veliseni,
Ja varma ystävä, jos en ma pety.
KUNINGAS EDWARD.
Terve, sir John! Mut miksi asevoimin?
MONTGOMERY.
Kuningast' auttamaan, kun myrsky riehuu,
Niin kuin on velvollisuus alamaisen.
KUNINGAS EDWARD.
Kiitos, Montgomery! Mut kruunun pyyteet
Nyt syrjäss' on; vain herttuakuntaa vaadin,
Siks kunnes Jumal' antaa muutkin meille.
MONTGOMERY.
Hyvästi! Pois siis lähden: kuningasta
Vain tahdoin palvella, en herttuaa.
No, rummut soimaan! Marssikaamme pois!
(Rummut lyövät marssia.)
KUNINGAS EDWARD.
Ei, sir John, hetkeks jääkää; tuumaillaan,
Miten on parhain saatavissa kruunu.
MONTGOMERY.
Vai tuumaillaan! Ei, lyhyeen, jos ette
Nyt julistaudu kuninkaaksemme,
Niin jääkää omaan onneenne; ma menen
Niit' estämään, jotk' avuks aikoo teille.
Miks taistella, kun ette mitään vaadi?
GLOSTER.
Miks noita estelöitä, veli Edward?
KUNINGAS EDWARD.
Kun vahvistumme, teemme vaatimukset;
On siihen saakka viisaint' olla vaiti.
HASTINGS.
Pois arvelut! Nyt miekka hallitsee.
GLOSTER.
Peloton mieli ensin sieppaa kruunun.
Kuninkaaks paikalla sun huudamme;
Se huuto ystävää tuo monta sulle.
KUNINGAS EDWARD.
Siis tehkää tahtonne: mun oikeus on,
Ja Henrik vain on kruunun anastaja.
MONTGOMERY.
Nyt valtiaani haastaa niinkuin pitää.
Nyt olen soturi ma Edwardin.
HASTINGS.
Torvet soimaan! Edward kuninkaaksi! —
Soturi, sinä, lue julistus!
(Antaa eräälle soturille paperin. Torventoitauksia.)
SOTURI (lukee).
"Edward neljäs, Jumalan armosta, Englannin ja Ranskan kuningas,
Irlannin herra, j.n.e."
MONTGOMERY.
Ken oikeutt' ei myönnä Edwardille,
Sen tässä haastan kahden-aseisille.
(Viskaa maahan hansikkaansa.)
KAIKKI.
Eläköön Edward neljäs!
KUNINGAS EDWARD.
Kiitos, Montgomery! Kiitos, loordit kaikki!
Tään hyvän maksan, jos mua onni auttaa.
Nyt täksi yöksi jäämme tänne Yorkiin;
Mut aamuauringon kun kultavaunut
Tuolt' ilman rannan takaa nousevat,
Niin Warwickin ja kumppanien kimppuun!
Ah, tyly Clarence! Henrikkiä mairit
Ja veljes petit — huono teko sulta!
Mut sua käyn ja Warwickia vastaan. —
Mars, uljaat joukot! Voittoon luottakaa!
Ken voiton saa, se voiton palkan saa.
(Menevät.)
Kahdeksas kohtaus.
Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.
(Torventoitauksia. Kuningas Henrik, Warwick,
Clarence, Montague, Exeter ja Oxford tulevat.)
WARWICK.
Nyt mitä tehtävä on, loordit? Edward
On Belgiasta raisuin saksalaisten
Ja tylsäin alankomaalaisten kanssa
Turvassa tullut kautta kanaalin
Ja marssii väkineen nyt Lontooseen,
Ja häneen yhtyy huimat kansajoukot.
KUNINGAS HENRIK.
Väkeä kokoon, häntä torjumaan!
CLARENCE.
On pieni kyven pian tukeutettu,
Mut yltyneenä se ei virroin sammu.
WARWICK.
Mull' ystäviä Warwickshiress' on:
Rauhassa tyynet ovat, sodass' uljaat;
Ne kokoan; — sun, Clarence poika, tulee
Kentistä, Suffolkista, Norfölkista
Kerätä ritarit ja ylimykset; —
Sa, veli Montague, saat miehiä
Northampton-, Buckingham- ja Leicester-shirestä,
Jotk' alttiit kuulemaan on käskyjäsi; —
Sa, uljas Oxford, ylen rakastettu,
Keräile Oxfordshirest' ystäväsi. —
Kuningas taattuin kansalaisten kesken,
Kuin tämä saari meren vyöttämänä
Tai nymphain ympäröimänä Diana,
Lontoossa asu, kunnes sinne saamme. —
Pois, loordit! Nyt ei vastaamiseen aikaa. —
Hyvästi, majesteetti!
KUNINGAS HENRIK.
Hyvästi,
Sa, Hektorini, toivo Troiani!
CLARENCE.
Kädelle muisku luottamuksen merkiks!
(Suutelee Henrikin kättä.)
KUNINGAS HENRIK.
Ylevä Clarence, ollos onnekas!
MONTAGUE.
Pois huoli; se mun jäähyväiseni.
OXFORD (suudellen Henrikin kättä).
Tää mun on uskollisuuteni tunnus.
KUNINGAS HENRIK.
Sa, rakas Oxford, hyvä Montague,
Ja kaikki muut, hyvästi vielä kerran!
WARWICK.
Siis, loordit, Coventryssa tavataan,
(Warwick, Clarence, Oxford ja Montague menevät.)
KUNINGAS HENRIK.
Ma hetken lepään täällä linnassa.
Mit' arvelette, lanko Exeter?
Minusta sotavoima Edwardin
Ei kestä minun joukkojani vastaan.
EXETER.
Se varma, ellei viettele hän muita.
KUNINGAS HENRIK.
En sitä pelkää; kuntoni on tietty.
En korvaa ummistanut rukouksilta,
Anojaa estelyill' en viivytellyt,
Haavoille lääkett' oli säälini,
Surkeutta suurta lempeyteni liensi,
Armolla kyynelvirrat kuivasin;
En heiltä tavaroita tavoitellut,
Veroja suuria en kiskonut,
En hevin kostanut, jos erehtyivät.
Miks Edward heille rakkaampi kuin minä?
Nää lemmet vaatii vastalempeä;
Ja, leijona kun vuonaa hyväilee,
Niin vuona sitä lakkaamatta seuraa.
(Ulkona huudetaan: "Eläköön Lancaster! Eläköön Lancaster!")
EXETER.
Kuningas, kuulkaa! Mikä huuto tuo?
(Kuningas Edward, Gloster ja sotureita tulee.)
KUNINGAS EDWARD.
Kiinni tuo kehno Henrik! Viekää pois!
Ja meidät huutakaa taas kuninkaaksi! —
Sin' olet näiden pikku-ojain lähde;
Nyt tukin sen, ja mereni ne nielee
Ja suuremmaks vain paisuu, ne kun kuivuu. —
Pois Toweriin viekää! Puhua ei saa hän.
(Henrik viedään pois.)
Nyt, loordit, rientäkäämme Coventryyn:
On sinne asettunut julma Warwick.
Nyt paahtaa päivä, vaan jos aikailemme,
Voi talven kylmät jäätää toivehemme.
GLOSTER.
Pois, ennenkuin hän joukkonsa on koonut;
Ja mahtava tuo pettur' yllättäkää!
Nyt, urhot uljaat, joutuin Coventryyn!
(Menevät.)