VIIDES NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Coventry.
(Muurille tulevat Warwick, Coventryn määri,
kaksi sanansaattajaa y.m.)
WARWICK.
Miss' uljaan Oxfordin on lähetti?
Kuink' etäällä on, hyvä mies, sun herras?
1 SANANSAATTAJA. Dunsmoren luona, tänne marssissa.
WARWICK.
Ja veli Montague kuink' etäällä?
Missä se Montaguen on lähetti?
2 SANANSAATTAJA. Hän vahvan joukon kanss' on Daintryn luona.
(Sir John Somerville tulee.)
WARWICK.
Kuink' armaan poikani on, Somerville?
Kuink' etäällä on arviolta Clarence?
SOMERVILLE.
Southamiin jätin hänet joukkoineen;
Hän tääll' on kahden tunnin kuluessa.
(Rummun pärrytystä.)
WARWICK.
Se Clarence on, jo rumpunsa ma kuulen.
SOMERVILLE.
Ei hänen ole nuo: Southam on tuolla;
Nuo rummut tulee Warwickista päin.
WARWICK.
Ken se siis lienee? Äkki-ystäväkö?
SOMERSET.
Jo lähell' ovat; kohta saatte kuulla.
(Marssi. Torven toilauksia. Kuningas Edward
ja Gloster tulevat sotajoukkoineen.)
KUNINGAS EDWARD.
Mies, muurille ja soita keskusteluun!
GLOSTER.
Kas, tuima Warwick muurill' astuu tuolla.
WARWICK.
Kirottu harmi! Hauska Edward täällä?
Vakooja nukkuiko vai lahjottiinko,
Kun hänen tulostaan ei hiiskunut?
KUNINGAS EDWARD.
Kaupungin portit, Warwick, avaatko?
Kauniisti puhu, nöyräst' alas polvi,
Kuninkaaks sano, pyydä armoa,
Niin tämän loukkaukses anteeks annan.
WARWICK.
Päin vastoin, sinä täältä joukkos vie,
Tunnusta, kuka nosti sun ja kaasi,
Mua sano suosijaks, tee katumus,
Niin yhä saat sa olla Yorkin herttua.
GLOSTER.
Kuningas olis ollut vähin sana;
Vai suottaileeko vasten tahtoaan?
WARWICK.
Mut onhan herttuakunta oiva lahja.
GLOSTER.
On kyllä, köyhän kreivin antimiksi.
Noin oiva lahjast' oisin vasallisi.
WARWICK.
Minähän veljellesi kruunun annoin.
KUNINGAS EDWARD.
Siis on se mun, vaikk' anti Warwickin.
WARWICK.
Et ole Atlas, se on raskas sulle;
Sa hempu, lahjans' ottaa Warwick pois;
Nyt Henrik Warwickin on kuningas.
KUNINGAS EDWARD.
Mut kuninkaas nyt Edwardin on vanki;
Siis, uljas Warwick, vastaa mulle tähän:
Mit' ompi ruumis, kun on poissa pää?
GLOSTER.
Ai, että Warwick on niin varomaton:
Hän tahtoi voittaa kympin, eikä nähnyt,
Ett' oli kuningas jo pakkaan pantu!
Näit viimeks piispan linnassa sen raukan,
Nyt varmaan hänet kohtaat Towerissa.
KUNINGAS EDWARD.
Niin kyllä; siltä olet yhä Warwick.
GLOSTER.
No, Warwick, ota vaari; polvi maahan!
No, joutuin! Tao, kun on rauta kuuma.
WARWICK.
Tuon käden ennen poikki lyön ja viskaan
Sen tuolla toisella sun silmillesi,
Kuin sinun etees lasken lippuni.
KUNINGAS EDWARD.
Niin, laske tuulen vain ja virran mukaan!
Tää käsi, kiertyin sysitummaan tukkaas,
Kun lämmin viel' on poikkilyöty pääs,
Verelläs piirtää hiekkaan nämä sanat:
"Ei tuuliviiri Warwick enää pyöri."
(Oxford tulee liehuvin lipuin ja helisevin soitoin.)
WARWICK.
Riemuisat liput! Tuossa tulee Oxford!
OXFORD.
Oxford, Oxford, Lancasterin puolta!
(Oxford sotajoukkoineen menee kaupunkiin.)
GLOSTER.
On auki portti, mennään mekin sisään.
KUNINGAS EDWARD.
Vois takaa tulla toinen vihamies.
Tää paikka hyvä: pian hyökkäyksen
He tekevät ja käyvät tappeluun.
Jos ei, niin huono kaupungin' on turva,
Pelottaa voimme sieltä pian heidät.
WARWICK.
Oi, terve, Oxford! Apusi on tarpeen.
(Montague tulee liehuvin lipuin ja helisevin soitoin.)
MONTAGUE.
Montague, Montague, Lancasterin puolta!
(Menee sotajoukkoineen kaupunkiin.)
GLOSTER.
Sinä ja veljes, sydänverillänne
Kalliisti saatte petoksenne maksaa.
KUNINGAS EDWARD.
Jot' ankarampi vastus, sitä suuremp'
On voitto; sieluni jo aavistaa
Minulle onnea ja menestystä.
(Somerset tulet liehuvin lipuin ja helisevin soitoin.)
SOMERSET.
Somerset, Somerset, Lancasterin puolta.
(Menee sotajoukkoineen kaupunkiin.)
GLOSTER.
Kaks herttuaa, Somersetia kuin sinä,
Henkensä Yorkin suvulle on myynyt;
Sin' olet kolmas, jos tää miekka tepsii.
(Clarence tulee liehuvin lipuin ja helisevin soitoin.)
WARWICK.
Kas, tuossa Clarence tulee uljain voimin
Veljelleen taistelua tarjoomaan:
Hänest' on kalliimp' oikeuden voitto
Kuin veljenrakkaus ja luonnon siteet.
(Gloster ja Clarence kuiskuttelevat.)
Tule, Clarence! Tulethan, kun Warwick kutsuu.
CLARENCE.
Tiedätkö, isä Warwick, mit' on tämä?
(Ottaa pois punaruusun hatustaan.)
Kas tuossa, häpeäni sinuun viskaan!
Kukistaa isän huonetta en tahdo,
Miss' oma veri yhteen kivet juotti,
Ja nostaa Lancasterin. Luuletko,
Ett' on niin luonnottoman julma Clarence,
Ett' omaan veljeensä ja kuninkaaseen
Kamalan sota-aseen virittää?
Mua pyhäst' ehkä valastani soimaat?
Jos pidän sen, niin olen turkkaisempi
Kuin Jephta uhratessaan tyttärensä.
Niin suren tätä hairaustani,
Ett', armon saadakseni veljeltäni,
Sun veriviholliseks julistan,
Ja lupaan, missä ikänä sun tapaan, —
Ja sinut tapaan, jos vain liikkeell' olet —
Sinulle kostaa ruman viettelysi.
Niin, suurellinen Warwick, sua uhmaan
Ja punastuen käännyn veljeeni. —
Suo anteeks, Edward, parannusta teen;
Ja, Richard, älä virheistäni suutu:
Täst'edes näin en horjuvainen ole.
KUNINGAS EDWARD.
No, terveeks! Kymmenesti rakkaamp' olet,
Kuin jos et koskaan ansainnut ois vihaa.
GLOSTER.
Terveeksi, Clarence! Tuo on veljen työtä.
WARWICK.
Pääkavaltaja, kirottu ja halpa!
KUNINGAS EDWARD.
No, Warwick, kaupungista pois ja taistoon,
Tai korvissas sen kivet sinkoilee!
WARWICK.
En turvakseni tänne salpautunut.
Barnetiin heti lähden, siellä vaadin
Sua, Edward, taisteluun, jos uskallat.
KUNINGAS EDWARD.
Kyll' Edward uskaltaa, ja näyttää tietä. —
Nyt taistoon, loordit! Pyhä Yrjö! Voittoon!
(Marssi. Menevät.)
Toinen kohtaus.
Tappelutanner Barnetin lähellä.
(Sotamelskettä ja hyökkäyksiä. Kuningas Edward tulee,
raastaen haavoittunutta Warwickia.)
KUNINGAS EDWARD.
Tuoss' ole! Kuole pois, ja pelko kuolkoon!
Tuo Warwick meidän kaikkein oli kammo. —
Nyt varro, Montague: nyt olet teuras,
Warwickin luille sopiva sun seuras.
(Menee.)
WARWICK.
Ah, lähell' eikö ketään? Tule tänne,
Vihamies tai ystävä, ja kerro mulle
Ken voittanut on, Warwick vaiko York?
Miks kysyn? Ruhjottu jo ruumiini,
Veri, raukeus ja sairas sydän näyttää,
Ett' antaa täytyy tämä ruumis maalle
Ja voitto vihamiehelle, kun sorrun.
Näin kaatuu kirveen tieltä setripuu,
Jonk' oksat ylvää kotkaa suojeli,
Jonk' alla varjoss' uinui jalopeura,
Jonk' ylti latvan lakka laajemmalle
Rutimoraitaa ja jok' alhaat pensaat
Kylmiltä myrskysäiltä suojeli.
Tää silmä, min nyt kuolon huntu kaihtaa,
Maailman kaikki salajuonet urkki;
Nää otsan rypyt, vertyneet nyt aivan,
Kuninkaan haudoiksi ne verrattiin:
Voi Warwick hautaa kaivaa kuninkaille;
Kun otsaa rypistin, ei mieli nauraa.
Nyt tomu, veri tahraa kunniani.
Maat, mannut, puistot kaikki jättää saan;
Ja tiluksistani ei mulle muuta
Jälelle jää kuin tämän ruumiin mitta.
Mit' arvo, loisto, valta? Multaa, maata.
Kuink' elätkin, et surmaa välttää saata.
(Oxford ja Somerset tulevat.)
SOMERSET.
Ah, Warwick, jos nyt oisit niin kuin me,
Niin korjattaviss' oisi tappiomme!
Sotavoiman vahvan kuningatar kuuluu
Ranskasta tuoneen. Paeta jos voisit!
WARWICK.
En tahtois paeta. — Ah, Montague,
Käteeni, veli, käy, jos täällä olet,
Ja sieluani huulin pidätä.
Et mua rakasta; sa muuten, veli,
Pois kyynelilläs huuhtoisit tuon hurmeen,
Jok' istuu huuliini ja puheen estää.
Oi, riennä, Montague, ma muuten kuolen.
SOMERSET.
Ah, Warwick! Montague jo lähti pois;
Viimeiseen huusi nimeäs, ja sanoi:
"Tervehdi urhoollista veljeäni."
Viel' oisi puhunut, ja puhuikin,
Mut niinkuin laukaus holvissa se kaikui,
Ei selvää siitä saanut; viimein toki
Ma kuulin huokausten lomasta:
"Hyvästi, Warwick!"
WARWICK.
Rauha sielulleen! —
Paetkaa, loordit, pelastukaa! Warwick
Hyvästi sanoo: taivaass' yhdytään.
(Kuolee.)
OXFORD.
Pois! Kuningatarta nyt vastaan mennään.
(Menevät, kantaen pois Warwickin ruumiin.)
Kolmas kohtaus.
Toinen kohta samaa tappelutannerta.
(Torventoitauksia. Kuningas Edward tulee riemusaatossa;
Clarence, Gloster y.m.)
KUNINGAS EDWARD.
Näin pitkält' onni tekee nousua:
Nyt voiton seppeleet mua kaunistavat.
Mut keskell' ihanata päivää tätä
Uhkaavan, mustan pilven näen, jok' aikoo
Kilpailla kirkkaan aurinkomme kanssa,
Ennenkuin vaipuu lännen vuoteeseen.
Nuo sotajoukot, jotk' on kuningatar
Ranskasta tuonut, nousseet ovat maihin
Ja marssivat, niin kuulin, meitä vastaan.
CLARENCE.
Tuon pilven pian leyhkä haihduttaa
Ja puhaltaa sen sinne, mistä tuli,
Sun säteesi jo kuivaa huurut nuo;
Ei kaikki pilvet rajuilmaa nosta.
GLOSTER.
Kolmekymmentätuhatta on hällä miestä,
Ja Somerset ja Oxford häneen yhtyy.
Jos hengen-aikaa vain hän saa, niin joukkons'
On varmaan yhtä mahtava kuin meidän.
KUNINGAS EDWARD.
Sain taatuilt' ystäviltämme ma tietää,
Ett' ohjaa matkansa hän Tewksburyyn.
Me, jotka voiton saimme Barnetissa,
Riennämme sinne: into raivaa tien;
Ja joka kreivikunnasta, min kautta
Vain marssimme, me lisävoimaa saamme.
Nyt rummut soimaan! Miehuutt'! Eteenpäin!
(Torventoitauksia. Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Tasanko Tewksburyn lähellä.
(Marssi. Kuningatar Margareeta, prinssi Edward,
Somerset, Oxford ja sotureita tulee.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
Ei vitsas tappiotaan päivittele,
Vaan korvata sit' ilomielin koittaa.
Vaikk' onkin meiltä masto mereen syössyt,
Ankkuri mennyt, köysi katkennut,
Ja puolet miehistöstä meri niellyt,
Viel' elää luotsi; pitäisikö hänen
Peräsin heittää ja, kuin pelko poika,
Lisätä meren vettä kyynelin
Ja liian vahvaa vielä vahvistaa?
Kun näin hän voihkii, kaatuu ehkä laiva,
Jot' into ois ja miehuus auttaa voinut.
Ah, mikä häpeä! Mik' erhetys!
Ol' ankkurimme Warwick: mitä siitä?
Montague isomastomme: no entä?
Tapetut veikot taakelimme: niin?
Mut eikö Oxford toinen ankkurimme?
Somerset toinen kelpo mastomme?
Ja taakelimme Ranskan ystävät?
Ja miksi, vaikka tottumattomia,
Minä ja Edward emme voisi kerran
Kätevän perämiehen tointa pitää?
Peräsint' emme jätä itkun vuoksi,
Vaan haahden turvaamme — vaikk' eittäis tuuli —
Luotoihin sekä särkkiin särkymästä.
Laineita uhmaa, älä liehakoi!
Ja Edward eikö ole raivo meri?
Ja Clarence petollinen pölyhiekka?
Ja Richard ryhmyllinen turmaluoto?
Kaikk' alus-raukan vihamiehiä?
Jos uida voit, ah! se ei paljon auta;
Jos hiekkaan jalkas panet, vaivut oiti;
Jos astut luodolle, sun virta vie;
Tai kuolet nälkään, kolmin kerroin nälkään.
Ma tällä, loordit, tahdon osoittaa,
Ett', ykskin teistä paeta jos aikoo,
Nuo veljekset hänt' enempää ei sääli
Kuin raivot aallot, luodot taikka särkät.
Miehuutta siis! Vain lapsen heikkoutta
On sitä valittaa, jot' ei voi välttää.
PRINSSI.
Oi, moinen urhoollinen nainen voisi,
Jos nämä sanat kuulis pelkuri,
Niin tämän rinnan miehuudella täyttää,
Ett' aseittakin voittais asemiehen!
En tätä puhu epäluulosta;
Jos epäilisin ketään pelkuriksi,
Niin heti tiehensä hän mennä sais,
Jott' ei hän täällä pelkuruuttaan voisi
Kehenkään saastuttaa. Jos tääll' on moista —
Jost' armon Herra varjelkoon! — niin menköön,
Ennenkuin apuansa tarvitsemme.
OXFORD.
Vaimot ja lapsetko noin uljaat ovat,
Ja urhot pelkäis! — Mikä häpeä!
Oi, kelpo prinssi! Kuulu esi-isäs
Sinussa elää; kauan elä sinä;
Kuvansa ole, maineens' elvyttäjä!
SOMERSET.
Ken moisesta ei toivost' ottele,
Hän menköön maata ja, jos herää, tulkoon,
Kuin huuhka päiväll', ivaksi ja kummaks.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Jalo Somerset ja kelpo Oxford, kiitos!
PRINSSI.
Minäkin kiitän; muut' ei mulla antaa.
(Sanansaattaja tulee.)
SANANSAATTAJA.
Aseisiin, loordit! Edward lähestyy,
Valmiina taistoon; siis vain rohkeutta!
OXFORD.
Sen arvasin: sen miehen temppuja
On rientää noin, meit' yllättääksensä.
SOMERSET.
Mut erehtyy: olemme varusteissa.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Mua ilahuttaa nähdä intoanne.
OXFORD.
Täss' asemamme on, täst' emme väisty.
(Marssi. Kuningas Edward, Clarence, Gloster
tulevat etäältä sotajoukkoineen.)
KUNINGAS EDWARD.
Tuoss', sotaveikot, on se okametsä,
Jonk' oman voimamme ja taivaan avull'
Aiomme ennen iltaa juuria.
Tuleenne sytykett' ei enää tarvis,
Se kyllin lieskaa kärventääkseen nuo.
Nyt taistonmerkki vain ja työhön, loordit!
KUNINGATAR MARGAREETA.
Ritarit, loordit, ylimykset, puheen
Mult' itku kieltää: joka sanaan, nähkääs,
Mun täytyy silmieni vettä juoda.
Siis tään vain sanon: Henrik kuninkaanne
On noiden vankina, pois hält' on kruunu,
Maa tappotalona, kansa teuraana,
Lait poljettuina, aarteet häviössä;
Ja tuossa susi, joka ryöstön teki.
Teiss' oikeus on; siis, Herran nimeen, loordit!
Rohkeutta vain! Nyt merkki taisteluun!
(Molemmat armeijat menevät.)
Viides kohtaus.
Toinen kohta samaa tasankoa.
(Solamelskettä; hyökkäyksiä; peräytymistä.
Sitten tulevat kuningas Edward, Clarence,
Gloster sotajoukkoineen: kuningatar
Margareeta, Oxford ja Somerset vankeina.)
KUNINGAS EDWARD.
Nyt loppu melskeisen on taistelun.
Pois Oxford heti Hamin linnaan viekää,
Ja syypään Somersetin kaula poikki!
Pois viekää, pois! En tahdo kuulla heitä.
OXFORD.
En minä aio sanoin vaivaks olla.
SOMERSET.
En minä myös; ma kohtaloni kärsin.
(Vartijat vievät pois Oxfordin ja Somersetin.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
Surulla surun laaksoss' eritään,
Mut iloll' ilotarhass' yhdytään.
KUNINGAS EDWARD.
No, onko julistettu, että se,
Ken löytää Edwardin, saa hyvän palkan,
Ja että hän saa pitää henkensä.
GLOSTER.
On; vaan kas tuossa nuori Edward tulee.
(Sotamiehiä tulee ja Edward prinssi heidän kanssaan.)
KUNINGAS EDWARD.
Se hempu tänne! Häntä kuulkaamme.
Haa! Voiko noinkin pieni oka pistää?
Mink' annat meille hyvityksen, Edward,
Siit' että miekkaan tartuit, kansan nostit,
Ja kaiken tämän tuhon aikaan sait?
PRINSSI.
Puhu kuin alamainen, pöyhkä York!
Oleta, että isäni nyt puhuu:
Kruunustas luovu, tuohon polvistu,
Niin samat sanat esitän ma sulle,
Kuin sinä mulle, sinä kavaltaja.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Oi, noin jos luja oisi isäs ollut!
GLOSTER. Niin hameessa sa vielä saisit käydä, ja Lancaster sais pitää housunsa.
PRINSSI.
Aesopus[12] talviöisin tarinoitkoon,
Sen jutut törkeät ei sovi täällä.
GLOSTER.
Sanastas tuosta kidutan sua, poika.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Oletkin ihmiskiduttajaks luotu.
GLOSTER.
Pois, hiiteen pois tuo häijy torapussi!
PRINSSI.
Pikemmin pois tuo häijy kyssäselkä!
KUNINGAS EDWARD.
Vait, poika ynseä, tai kieles salpaan!
CLARENCE.
Hävytön vesa, liiaks olet suulas.
PRINSSI.
Minä tiedän tehtäväni, te vain ette.
Haurelias Edward, — valapatto Clarence —
Ja epäluoma Richard, — kaikki tietkää:
Min' olen herranne, te petturit! —
Mult' oikeuden ja isältäni ryöstit.
KUNINGAS EDWARD.
Kas tuossa saat, tuon herjan ilmikuva!
(Lävistää hänet.)
GLOSTER.
Värvitkö? Tuossa, tuskain lievikkeeksi!
(Lävistää hänet.)
CLARENCE.
Ja tuossa, mua kun valapatoks sätit!
(Lävistää hänet.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
Minutkin tappakaa!
GLOSTER (lävistämäisillään hänet).
Sen kyllä teemme.
KUNINGAS EDWARD.
Seis, Richard, seis! Jo teimme liikaakin.
GLOSTER.
Miks torall' enää maailman hän täyttäis?
KUNINGAS EDWARD.
Hän pyörtyy! Tuntoon hänet saattakaa!
GLOSTER.
Mua puolustele veljelleni, Clarence;
Lontoossa tärkeiss' asioissa käyn.
Te kohta saatte sieltä uutta kuulla.
CLARENCE.
Mitä sitte? Mitä?
GLOSTER.
Tower! Tower!
(Menee.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
Oi, Edward! Haasta äidillesi, lapsi!
Oi, etkö voi? Oo, murhaajat! Te, konnat!
Caesarin murha veren vuodatusta
Ei ollut eikä moitittava rikos,
Jos tätä murhaa siihen verrataan.
Hän oli mies, tää sitä vastoin laps,
Ja miehet raivoaan ei tuhlaa lapseen.
Murhaajaa pahempaako? Sanokaa!
Ei, ei, ei! Sydän särkyy, jos ma puhun,
Ja puhun siksi, että sydän särkyy. —
Te teurastajat, konnat, verikoirat!
Ihanan taimen kesken taitoitte.
Ei lasta teillä, tappurit! Jos oisi,
Jo aatellessa niitä syttyis sääli.
Mut laps jos teille suodaan, olkaa varma,
Se nuorena jo teiltä riistetään,
Niinkuin te tämän nuoren prinssin teitte.
KUNINGAS EDWARD.
Pois hänet viekää, väkivalloin viekää.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Ei, älkää viekö; tähän tappakaa!
No, tuohon iske! Työsi anteeks annan.
Kuin? Etkö? Sitten sinä tee se, Clarence.
CLARENCE.
Sitä hyvää en tee sulle, jumalauta!
KUNINGATAR MARGAREETA.
Tee, hyvä Clarence! Rakas Clarence, tee se.
CLARENCE.
Kuulithan valani, sit' en ma tee.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Niin, mutta tapaat tehdä pattovalan.
Nyt laupeutt' ois se, mik' ol' ennen synti.
Siis et? Miss' on se hornan teurastaja,
Se ruma Richard? Richard, missä olet?
Et ole täällä; murha sun on almus,
Sa veren anojaa et koskaan hylkää.
KUNINGAS EDWARD.
Pois hänet viekää'
KUNINGATAR MARGAREETA.
Niinkuin tämän prinssin,
Niin teidän käyköön sekä teikäläisten!
(Menee.)
KUNINGAS EDWARD.
Mihin on Richard mennyt?
CLARENCE.
Päätä pahkaa
Lontooseen, valmistamaan Towerissa
Veristä illallista, niinkuin luulen.
KUNINGAS EDWARD.
Pikainen on hän, kun saa päähänpiston.
Nyt matkaan! Rahalla ja kiitoksella
Päästämme joukot; sitten Lontooseen
Näkemään, miten rakas vaimo jaksaa:
Jo varmaan laittanut on pojan mulle.
(Menevät.)
Kuudes kohtaus.
Lontoo. Huone Towerissa.
(Kuningas Henrik istuu kirje kädessä. Towerin linnan
päällikkö seisoo hänen vieressään. Gloster tulee.)
GLOSTER.
Huomenta, mylord! Kirjassako kiinni?
KUNINGAS HENRIK.
Niin, hyvä herra: oikeammin, herra;
Imarrus syntist' on, ja hyvä samoin;
Hyvä Gloster yhtä ois kuin hyvä piru,
Ja yhtä tuhmaa; siis, ei: hyvä herra.
GLOSTER.
Mies, mene! Meill' on puhuttavaa kahden.
(Linnan päällikkö menee.)
KUNINGAS HENRIK.
Noin sutta veltto paimen pakenee;
Näin leikkaa teurastajan veitsi ensin
Lakean lampaan villat, sitten kurkun. —
Mitä kuolinkohtaus!' aikoo Roscius
Nyt näytellä?
GLOSTER.
Ain' ounoo syypää pahaa;
Poliisiks varas luulee joka pensaan.
KUNINGAS HENRIK.
Se lintu, jok' on liimasaitass' ollut,
Se joka pensast' aroin siivin karttaa;
Ja minä, pienen linnun kurja isä,
Nyt edessäni näen sen turman tuojan,
Mi poikaseni kiehtoi, vei ja tappoi.
GLOSTER.
Mik' oli houkkio se Kreetan mies,
Kun houkutteli lentoon poikansa,
Ja tämä houkka siten mereen hukkui!
KUNINGAS HENRIK.
Daedalus minä; poikani Icarus;
Isäni Minos, pakomme jok' esti;
Aurinko, joka pojan siivet poltti,
Sun veljes, Edward; sinä itse meri,
Min pahansuopa kuilu hänet nieli.
Ah, surmaa minut miekoin, älä sanoin!
Tikarin piston ennen sydän kärsii
Kuin korva tätä murhetarinaa.
Mut miksi tulit? Henkeäni tahdot?
GLOSTER.
Luuletko, että olen teloittaja?
KUNINGAS HENRIK.
Vainooja olet, sen ma varmaan tiedän;
Ja syyttömäin jos murha teloitusta,
Niin olet sinä teloittaja myös.
GLOSTER.
Sun poikas tapoin pöyhkeilynsä tähden.
KUNINGAS HENRIK.
Jos sinut oisi tapettu, kun ensin
Sa pöyhkeilit, niin sin' et enää eläis
Etk' oisi voinut tappaa poikaani.
Ennustan, että monet tuhannet,
Jotk eivät vielä aavistakaan vaaraa,
Ja monen ukon, monen lesken huokaus,
Ja monen orvon itkettyneet silmät —
Poikaansa isä suree, leski miestään,
Ja orpo vanhempainsa äkkisurmaa —
Pahovat päivää, jolloin sinä synnyit.
Syntyissäs huuhka huusi, — paha merkki;
Kehrääjä kirkui, ennustaen turmaa;
Ja koirat ulvoi, myrsky kaatoi puita,
Harakat nauroi virttä vihlovaa,
Ja korppi kyyristihe savutorveen.
Enemp' ol' äidilläs kuin äidin tuska,
Mut vähemmän hän sai kuin äidin toivon,
Sai häijyn, kuvattoman möhkän vain,
Puun kauniin hedelmän ei kaltaistakaan.
Kun synnyit, oli sulla hampaat suussa:
Tulithan maailmata puremaan.
Ja, jos on totta, mitä lisää kuulin,
Niin tulit —
GLOSTER.
Vait! — Kuole kesken puhettas, profeetta!
(Lävistää hänet.)
Muun muass' oli tehtäväni tämä.
KUNINGAS HENRIK.
Ja vielä monet muutkin murhat. — Herra,
Suo anteeks syntini, suo anteeks hälle!
(Kuolee.)
GLOSTER.
Mitä? Lancasterin ylhäisveri laskee
Maan sisään aivan? Luulin että nousis!
Kas, kuinka miekka raukan surmaa itkee!
Noin purppuraiset noreet tihkukoot
Jokaisesta, ken huonettamme uhkaa! —
Jos viel' on elon kipinää, niin mene
Alas helvettiin ja sano, että minä
Sun lähetin,
(Lävistää hänet vielä kerran.)
niin, minä, jok' en tiedä
Pelosta, säälist' enkä rakkaudesta.
Niin, se on totta, mitä Henrik sanoi:
Ilmoille tulin jalat edellä;
Siis eikö minun syytä kiirehtiä
Ja oikeutemme anastajat kaataa?
Kätilö ihmetteli, naiset huusi:
"Heresta varjelkoon! On hampaat sillä!"
Niin olikin; siis päivänselvää on,
Ett' ärähdän ja puren niinkuin koira.
Kun taivas tällaiseks on ruumiin tehnyt,
Niin horna sielun painakoon sen mukaan!
Ei mulla veljeä, en tule veljeen;
Ja halliparran taivaallinen rakkaus
Niiss' asukoon, jotk' ovat toisiinsa,
Ei minussa; min' olen yksin minä. —
Varo, Clarence; valon multa hämmennät,
Mut hankin sulle pikimustan päivän:
Levitän kansaan moisen ennustuksen,
Ett Edward peloissaan on hengestään,
Ja pelon poistaakseni surmaan sinut.
Henrik ja Edward-prinssi ovat poissa:
Nyt, Clarence, sun on vuoros; muitten sitten.
Ma nousta tahdon parhaaks parahitten.
Vien tuonne piiloon, Henrik, ruumis-räiväs,
Mun riemupäivän' on sun kuolinpäiväs.
(Menee, raastaen perässään ruumista.)
Seitsemäs kohtaus.
Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.
(Kuningas Edward istuu valtaistuimella, kuningatar Elisabet ja pikku prinssi Clarence, Gloster, Hastings y.m. seisovat hänen ympärillään.)
KUNINGAS EDWARD.
Englannin valtapaikall' istun taas,
Vihollis-verin jälleen voitetulla.
Kaadoimme urhoolliset vastustajat
Kuin syksyn viljan täydess' uljuudessaan:
Somersetia kolme, kolmin kerroin
Rohkeiksi sankareiksi tunnettua;
Kaks Cliffordia, isän sekä pojan;
Kaks Northumberlandia, joiden vertaist'
Ei ollut sotaratsun kannustajaa;
Nuo uljaat karhut lisäks, Warwickin
Ja Montaguen, jotk' omiin kahleisiinsa
Kuninkaallisen leijonan on panneet
Ja metsää järistäneet ärjynnällään.
Näin kruunust' epäluulon ehkäisimme
Ja astinlaudaks saimme luottamuksen. —
Tule, Betty, että suudella saan poikaa. —
Sun tähtes, lapsi, setäsi ja minä
Valvoimme aseet yllä talviöitä,
Kävimme jalan kesän helteessä,
Ett' oisi turvattuna sulle kruunu,
Ja vaivoistamme sadon korjaisit.
GLOSTER (syrjään).
Tuon sadon tärvelen, sun pääs kun kaatuu:
Huomattu viel' en ole maailmassa.
Tää selkä taakkoja on varten köyry;
Ja taakan vielä nostaa se, tai taittuu. —
Sa tietä tee, — ja sinä täytä työ!
KUNINGAS EDWARD.
Clarence ja Gloster, kuningattarelle
Nyt alamaisuusvala tehkää, veljet,
Ja nuorta prinssiänne suudelkaa.
CLARENCE.
Alamaisuuteni kuningattarelle
Tään nuoren prinssin huuliin kiinnitän.
KUNINGATAR ELISABET.
Jalo Clarence, kiitos! Kiitos, hyvä veli!
GLOSTER.
Ja merkiks, että sukupuutas arvon,
Tään painan suudelman sen hedelmään. —
(Syrjään.) Näin antoi Juudas suuta mestarilleen,
Ja huusi: "Eläköön!", kun mietti: "Kuolkoon!"
KUNINGAS EDWARD.
Nyt hallitsen ma niin kuin sydän toivoi:
Maan rauhaan sain ja ystäviksi veljet.
CLARENCE.
Mit' aiotte nyt tehdä Margareetan?
Isänsä Ranskalle on pantiks pannut
Sisiliat ja Jerusalemin
Ja lähettää ne tänne lunnahiksi.
KUNINGAS EDWARD.
Pois viekää, Ranskaan hänet laivatkaa. —
Ei muuta nyt, kuin nauttikaamme aikaa
Remuilla, juhlilla ja näytelmillä,
Niinkuin on hovin ratoks sopivaa. —
Nyt rummut, torvet soimaan! Pois nyt huoli!
Nyt alkaa hallintamme riemupuoli.
(Menevät.)