VIIDES NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Kuninkaan leiri Shrewsburyn luona.
(Kuningas Henrik, prinssi Henrik, prinssi Juhana Lancaster,
sir Walter Blunt ja sir John Falstaff tulevat.)
KUNINGAS HENRIK.
Kuin verisenä tuolta metsän takaa
Pilkistää aurinko! Sen häiriöistä
On päivä kalvas.
PRINSSI HENRIK.
Eteläinen tuuli
Se torvena sen aikeet ilmi toittaa:
Kolea viuhu tuolla lehdikossa
Ennustaa myrskyä ja jylhää päivää.
KUNINGAS HENRIK.
Se sopii voitettujen mielialaan;
Ei voittajaa voi mikään kammottaa. —
(Torven toitauksia. Worcester ja Vernon tulevat.)
No, Worcester. Mitä nyt? Ei ole hyvä,
Ett' yhdymme näin tavoin te ja minä.
Olette suosioni pettänyt;
Mun täytyy rauhan pehmyt puku heittää
Ja tylyyn rautaan painaa vanhat raajat.
Ei ole hyvä, ei, ei ole hyvä.
Mit' aiotte! Oi, auki päästäkää
Tään julki julman sodan jäykkä solmu,
Vaeltain alamaisen määrärataa,
Miss' oli loisteenne niin luonnon kaunis,
Ja tyhjä ilmaraana älkää olko,
Pelotus, hirmun enne, joka tietää
Ajoille syntymättömille turmaa!
WORCESTER.
Mua kuulkaa, herra. Itseheni nähden
Ois mieluisinta mulle saada viettää
Levossa elämäni loppupäivät.
En ole minä — sen voin vakuuttaa —
Hakenut tätä eripuran päivää.
KUNINGAS HENRIK.
Vai ette hakenut? No, kuinka sai se?
FALSTAFF. Kapina makasi hänen tiellään, ja hän löysi sen.
PRINSSI HENRIK.
Vaiti, makkara, vaiti!
WORCESTER.
Te suvaitsitte armokatsantonne
Pois kääntää minusta ja huoneestamme;
Mut muistuttaa mun suokaa, että meistä
Te saitte ensi ystävät ja parhaat.
Richardin aikaan teidän tähden laitoin
Ma virkasauvani; yöt, päivät kuljin
Vastaanne, suutelemaan kättänne,
Kun arvossa ja maineess' ette ollut
Niin mahtava ja suosittu kuin minä.
Ma itse, veljeni ja tämän poika
Me toimme, pelkäämättä ajan vaaraa,
Kotihin teidät. Silloin vannoitte, —
Doncasterissa vannoitte sen valan, —
Ett' teillä vallan hankkeita ei ollut.
Vaan että Lancasterin herttuana
Vaaditte oikeuttanne Gauntin hoviin.
Apua vannoimme. Mut ennen pitkää
Sadellen vyöryi teihin onnea,
Ja moinen herraustulva teissä paisui —
Apumme oli syynä, poissaolo
Myös kuninkaan, ja ajan löyhän sorto,
Ja kärsimänne näennäiset vaivat,
Ja vastatuulet, jotka kuningasta
Niin kauan Irlannissa pidättivät,
Ett' Englannissa luultiin hänen kuolleen —
Ja teille tämä myötyrien liuta
Soi hevin saavutetun tilaisuuden
Anastaa käsihinne ylivallan;
Te Doncasterin valat unhotitte,
Ja niin te meidän, vaalijainne, teitte
Kuin tyly, kiittämätön käenpoika
Varpuisen tekee: pesän valtasitte
Ja paisuitte niin hoidost', ettei teitä
Lähetä lempemmekään tohtinut,
Peläten ahmauttanne; silmistänne
Pois kerkein siivin meidät karkoititte
Kokoomaan turvaksemme tämän joukon.
Nyt teitä vastustamme niillä keinoin,
Joit' itse itsellenne valmistitte
Loukkaavin käytöksin ja uhkakatsein
Ja rikkomalla lupaukset ja valat,
Jotk' ensi innossanne vannoitte.
KUNINGAS HENRIK.
Tuon sepititte kohta kohdalt' itse,
Toreilla, kirkoissa sit' ilmoitellen,
Kapinan pukimeen näin saadaksenne
Sirokkaan värin, joka silmää kuihkoo
Nureksijain ja tyytymättömäin,
Jotk' ällistellen kyynärpäätään raapii,
Kun jostain mylläkästä vihin saavat.
Kapinall' ain' on moiset vesivärit,
Mill' asiaansa kaunistaa, sill' aina
Loisparvi laiska varall' on, jok' isoo
Vaan tyhjää rymäkkää ja teurastusta.
PRINSSI HENRIK.
Tään riidan moni kalliisti saa maksaa,
Kun yhteen törmää meidän sotajoukot.
Nepaanne tietköön, että Walesin prinssi
Maailman kanssa kilvan Henrik Percyn
Kiitokseen yhtyy. Kautta toiveheni!
Jos lukuun nykyhankettaan en ota,
Luulenpa, ett'ei ylimystä toista
Niin reiman reipasta ja reippaan nuorta,
Niin uljast', urheaa ja omiansa
Tät' aikaa aimo töillä kaunistamaan.
Ma itse — häpeäkseni sen sanon —
Ritarisuudess' olen ollut laiska,
Ja siksi, kuulemma, mua hänkin luulee.
Mut, isäni ja kuninkaani kuullen,
Iloitsen siitä, ett' on hällä maine
Ja nimi suuri, ja nyt kanssaan tahdon,
Molemmin puolin säästääkseni verta,
Koitella miekkamitass' onnetarta.
KUNINGAS HENRIK.
Me henkes uskallamme, Walesin prinssi,
Vaikk' onkin tuhansittain arveluita
Sit' epäämässä. — Ei, ei, hyvä Worcester,
Kansaamme rakastamme, myöskin niitä,
Jotk' eksyin liittyneet on lankoonne,
Ja armomme jos tarjoon suostuvat,
Niin hän ja he ja te ja kaikki ovat
Mun ystäväni taas ja minä heidän.
Tää langollenne kertokaa, ja tuokaa
Minulle vastuu; vaan jos hän ei taivu,
Käsill' on rangaistus ja kelpo kuri,
Ne kyllä tekee tehtävänsä. Menkää!
Meit' älkää vaivatko nyt vastauksilla;
Tarjoomme armon, ottakaa se vastaan.
(Worcester ja Vernon lähtevät.)
PRINSSI HENRIK.
Sit' eivät tee, niin totta kuin ma elän!
Douglas ja Hotspur yhtyneinä käyvät
Vaikk' aseellista maailmaakin vastaan.
KUNINGAS HENRIK.
Nyt kaikki päällysmiehet toimihinsa!
Het' alkaa hyökkäys, kun vastuun saamme;
Ja puhdast' asiaamme Herra kaitkoon!
(Kuningas Henrik, Blunt ja prinssi Juhana menevät.)
FALSTAFF. Heikku, jos näet minun tappelussa maassa makaavan, niin asetu ylitseni hajareisin, näin ikään; sitä vaatii ystävyys.
PRINSSI HENRIK. Ei muu kuin jättiläinen voi sinulle semmoista ystävyyttä osoittaa. Lue rukouksesi, ja voi hyvin.
FALSTAFF.
Jospa nyt, Heikku, olisi makuuaika ja kaikki hyvin.
PRINSSI HENRIK.
Niin, sinä olet Jumalalle velkaa kuoleman.
(Menee.)
FALSTAFF. Ei ole se vielä maksettavaksi langennut, eikä minun tee mieli sitä maksaa ennen määräpäivää. Mitä tarvitsee minun niin hätäillä, kun ei kukaan minua kiristä? Mutta olkoon! Kunnia se panee minuun hengen. Mutta mitä, jos se kunnia paneekin minut hengeltä kesken kaikkia? Kuinka silloin käy? Voiko kunnia panna jalan paikoilleen? Ei. Entä käden? Ei. Entä viedä haavasta säryn? Ei. Kunnia ei siis ymmärrä haavurin taitoa? Ei. Mitä on kunnia? Sana. Mitä on se sana kunnia? Ilmaa. Soma lasku! — Kellä sitä on? Sillä, joka viime keskiviikkona tuli vainaaksi. Voiko hän sitä tunnustella? Ei. Entä kuulla? Ei. Onko se siis tuntumaton? On, kuolleelle. Mutta eikö se elä elämässä? Ei. Miksi ei? Parjaus ei salli sitä. — Siis, minä en siitä huoli: kunnia on pelkkä kilpikuva haudalla; ja siihen päättyy minun katkismukseni.
(Menee.)
Toinen kohtaus.
Kapinallisten leiri.
(Worcester ja Vernon tulevat.)
WORCESTER.
Sir Richard, ei! Nepaani tietoon älköön
Kuninkaan rauhan tarjous koskaan tulko. —
VERNON.
Sen täytyy tulla.
WORCESTER.
Silloin hukass' ollaan.
Ei mahdollista, että kuninkaan
On rakkaus meitä kohtaan täyttä totta.
Meit' yhä varoo hän ja vaanii syitä
Rikoksen tämän joskus kostaaksensa.
Tuhansin silmin epäluulo väijyy,
Kapinaa karsaillaan kuin kettua,
Joss' aina joku suvun luihuus piilee,
Vaikk' oisi kuinka ruokittu ja kesy.
Iloiset oltakoon tai murheelliset,
Niin aina katsettamme vääristellään.
Elämme niinkuin nauta navetassa:
Jot' ihokkaampi, sitä teurahampi.
Nepaani hairat pian unhottuvat,
Hänellä nuoruus, näet, ja kuuma veri
On puoltonaan ja liikanimensäkin
Tuo "Hotspur, tuittupää ja tuulihullu".
Tuon synnit kaikki pannaan meidän syyksi,
Minun ja isän: me hänt' eksytimme,
Ja turmelus kun meist' on häneen tullut,
Me, kaiken alku, saamme kaikki maksaa.
Siis, lanko hyvä, Henrikin ei tietoon
Kuninkaan tarjo mitenkään saa tulla.
VERNON.
Mieltänne myöten tehkää, minä myönnyn.
Nepaanne tuossa tulee.
(Percy ja Douglas tulevat, saatossaan sotaherroja ja sotureita.)
PERCY.
Setäni palannutko! — Päästäkää
Lord Westmoreland. — No, setä, mitä uutta?
WORCESTER.
Kuningas taisteluun teit' oiti vaatii.
DOUGLAS.
Westmoreland vieköön hälle vastahaaston.
PERCY.
Lord Douglas, menkää, sanokaa se hälle.
DOUGLAS.
Sen totta teen ja sydämestä aivan.
(Menee.)
WORCESTER.
Kuninkaass' armon kaunaakaan ei löydy.
PERCY.
Rukoilitteko? Varjelkohon luoja!
WORCESTER.
Ma sävyisästi meidän valitukset
Ja hänen valarikkons' esitin;
Peitellen näitä, valallaan hän kielsi
Valansa rikkoneensa. Kutsuu meitä
Kapinannostajiksi, pettureiksi,
Ja uhkaa meille asevoimin kostaa.
(Douglas palajaa.)
DOUGLAS.
Aseisiin, miehet, joutuun! Kelpo haaston
Kuninkaan suuhun singahutin suoraan;
Westmoreland, panttivanki, vei sen esiin.
Hän taatustikin oiti meihin hyökkää.
WORCESTER.
Kuninkaan eteen Walesin prinssi astui
Ja haastoi sinut, lanko, miekkasille.
PERCY.
Oi, jospa kiista vaan ois meidän kahden
Ja muut ei tänään huohottais kuin minä
Ja Henrik Monmouth! Miltä kuului haasto?
Sanoppa, sano, halveksivalt' ehkä?
WORCESTER.
Ei, totta Jumal'! Eläissäni koskaan
Niin kainoa en haastett' ole kuullut;
On niinkuin veli kutsuis veljeänsä
Jalohon taisteluun ja keihäsleikkiin.
Hän sulle miehen parhaat kehut antoi,
Mainettas kiitti ruhtinaisin kielin,
Kuin aikakirja ansiosi kertoi,
Asettain sinut kiitoksensa yli,
Jot' arvoos nähden piti arvotonna;
Ja — mikä vielä ruhtinaallisempaa —
Häpeän punall' itsestänsä kertoi,
Niin somast' omaa laiskuuttansa laittain,
Kuin oisi hällä kahtamoinen henki,
Samassa oppijan ja opettajan.
Hän siihen herkesi. Mut mailma tietköön:
Jos tämän päivän vainot vaan hän kestää,
Niin Englannill' on tiedoss' ylväin toivo,
Vaikk' irstaudestaan väärin tunnettuna.
PERCY.
Varonpa, ett' on hänen hulluutensa
Sun hurmannut. En ole koskaan kuullut
Noin hurjast' irstailevan minkään prinssin.
Mut olkoon, miten tahtoo, — ennen iltaa
Sotilassyliini ma hänet painan,
Niin että halaukseeni hän raukee.
Aseisiin joutuun! Soturit ja veikot,
Paremmin itse tietkää tehtävänne,
Kuin mitä minä, kielen lahjaa vailla,
Voin puhumalla verta tulistuttaa.
(Sanansaattaja tulee.)
SANANSAATTAJA.
Täss', armollinen herra, teille kirje.
PERCY.
En sitä nyt voi lukea. —
Niin, loordit, lyhyt elämän on aika;
Kävisi pitkäks sitä käyttää turhaan,
Vaikk' kelluisi se kellonviisarilla
Ja taukoisi, kun tunti tulee täysi.
Jos elämme, niin jalkojemme alle
Kuninkaat survomme; jos kuolemme —
No, kaunis kuolla ruhtinasten kanssa!
Ja tunto sanoo, ett' on miekka hyvä,
Jos hyvään asiaan vaan sitä käytät.
(Toinen sanansaattaja tulee.)
SANANSAATTAJA.
Kuningas lentäin tulee; varull' olkaa.
PERCY.
Hänelle kiitos, kun mun keskeytti;
Ei mulle sovi puheet. Sen vaan sanon:
Parastaan tehkööt kaikki. Tässä vedän
Ma miekan, jonka terän aion kastaa
Paraaseen vereen, mitä tielleni
Tään hirmupäivän karkelossa sattuu.
No, Esperance, ja Percy! — Matkaan mars! —
Kaikk' ylväät sodan soittimet nyt soimaan!
Soidessa soiton syleilkäämme kaikin.
Vetoa taivas maata vastaan! — tämä
Monelle viimeinen on sylipaini.
(Torvet soivat, he syleilevät toisiaan ja poistuvat.)
Kolmas kohtaus.
Tasanko Shrewsburyn luona.
(Hyökkäyksiä ja miekan mittelöjä. Sotahuutoja.
Douglas ja Blunt tulevat vastakkaisilta tahoilta.)
BLUNT.
Ken olet sinä, joka taistelussa
Mua väijyt noin? Mit' etsit kunniaa
Mun päästäni?
DOUGLAS.
Min' olen Douglas, tiedä,
Ja siksi näin sua taistelussa väijyn,
Kun sanoivat, ett' olet kuningas.
BLUNT.
Totuuden sanoivat.
DOUGLAS.
Lord Stafford tänään
Sun näköisyytes kalliisti sai maksaa;
Sun sijassasi, Henrik kuningas,
Tää miekka hänet kaasi; sun myös kaataa,
Jos vangiksi et antau.
BLUNT.
Mulle vierast'
On antauminen, uljas skottilainen.
Kuninkaan tässä näet, jok' aikoo kostaa
Staffordin surman.
(Taistelevat; Blunt kaatuu.)
(Percy tulee.)
PERCY.
Douglas, näin jos oisit
Sa Holmedoniss' otellut, niin minä
En voittanut ois yhtään skottilaista.
DOUGLAS.
Triumfi! Voitto! Tuossa hengetönnä
Kuningas makaa.
PERCY.
Missä?
DOUGLAS.
Tuossa.
PERCY.
Tuoko?
Ei, Douglas, ei, nuo kasvot minä tunnen:
Soturi-uljas nimensä on Blunt,
Häll' asu sama on kuin kuninkaalla.
DOUGLAS.
Sun sielus narrin on, jos minne joutuu;
Sa laina-arvos liian kalliist' ostit.
Miks sanoitkaan, ett' olit kuningas?
PERCY.
Kuninkaan nutullista tääll' on monta.
DOUGLAS.
No, kautta miekkani! Ne tapan kaikki,
Kuninkaan nutut, koko vaattehiston
Ma surmaan pala palalta, siks kunnes
Kuninkaan itsen löydän.
PERCY.
Lyö ja iske!
Väkemme tänään hyvin pitää puoltaan.
(Menevät.)
(Sotahuutoja. Falstaff tulee.)
FALSTAFF. Lontoossa oli laskut vaan leikinlaskua, mutta täällä se on toinen leikki; täällä sitä lasketaan suoraan kalloon. — Vait! Kuka olet sinä? Sir Walter Blunt. — Siinä se on sinun kunniasi; se ei ole mitään turhuutta muka! — Olen niin kuuma kuin sulatettu lyijy, ja yhtä raskas myöskin. Jumala varjelkoon minua lyijystä! On sitä tarpeeksi kantamusta omissa sisuskaluissani. — Olen vienyt ryysyväkeni sinne, missä siltä on selkänahka suolattu: sadasta viidestäkymmenestä ei ole muuta enää elossa kuin kolme, ja nekään eivät kelpaa muuhun kuin ikänsä kerjäämään kaupunginportilla. Mutta kuka se tuossa tulee?
(Prinssi Henrik tulee.)
PRINSSI HENRIK.
Miks seisot täällä jouten? Miekkas tänne!
Mont' ylimystä kylmänä jo ryytyy
Vihollisratsun korskan jaloissa;
Ne viel' on kostamatta. Miekkas anna.
FALSTAFF.
Mutta, Heikku hyvä, annahan minun hiukan hengähtää. Turkkilainen
Gregorius[20] ei ole koskaan tehnyt sellaisia urotöitä kuin minä
tänäpäivänä. Percylle olen osansa mitannut; hän on hyvässä turvassa.
PRINSSI HENRIK.
Niin on, ja elää sinut surmatakseen.
Mut, ole hyvä, anna miekkas mulle.
FALSTAFF. En, jumaliste, Heikku! Jos Percy elää, niin miekkaani et saa; mutta ota pistoolini, jos haluttaa.
PRINSSI HENRIK.
Tuo tänne! Mitä? Kotelossa vielä?
FALSTAFF.
Niin, Heikku; se on kuuma, se on kuuma; siinä sitä on kirpeää poikaa.
(Prinssi vetää kotelosta esiin sektipullon.)
PRINSSI HENRIK.
Nyt onko kujeitten ja leikin aika?
(Paiskaa pullon Falstaffin eteen ja poistuu.)
FALSTAFF. Hyvä; jos Percy vielä elää, niin kyllä minä hänet pärssään. Jos hän tulee minun tielleni, no niin; jos hän ei tule, ja minä tulen ehdon tahdon hänen tielleen, niin tehköön minusta vatkulia. Minua ei miellytä tuollainen irvikunnia kuin tuo sir Walterin tuossa. Henki, se on jotakin! Jos sen täältä pelastan, niin hyvä; jos en niin tulee kunnia kutsumatta, ja siinä kaikki.
(Menee.)
Neljäs kohtaus.
Toinen kohta tappelutannerta.
(Sotahuutoja. Hyökkäyksiä. Kuningas Henrik, prinssi Henrik,
prinssi Juhana ja Westmoreland tulevat.)
KUNINGAS HENRIK.
Veresi liikaa vuotaa, Henrik; poistu,
Ma pyydän. — Mukaan, Juhana Lancaster.
PRINSSI JUHANA.
En, kunnes minustakin veri vuotaa,
PRINSSI HENRIK.
Pois, majesteetti, joutuun taisteluun!
Viipynne tyrmistyttää ystävänne.
KUNINGAS HENRIK.
Niin tehdä aionkin. Lord Westmoreland,
Talukaa prinssi telttiin.
WESTMORELAND.
Tulkaa, prinssi,
Ma talun teitä.
PRINSSI HENRIK.
Mua talutteko?
En kaipaa apuanne. Jumal'auta,
Noin turhan naarmun tähden Walesin prinssi
Ei moista jätä sotakenttää, missä
Maan aatelia veriin poljetaan
Ja kapinoivat tappotöistään riemuu.
PRINSSI JUHANA.
Lepäämme liiaksi. — Westmoreland, tulkaa,
Velvoitus kutsuu; tulkaa, Herran tähden!
(Prinssi Juhana ja Westmoreland menevät.)
PRINSSI HENRIK.
Juhana, minut petit, jumal'auta;
En sinuss' aavistanut moista mieltä.
Sua ennen veljenäni rakastin,
Nyt sua niinkuin sieluani hellin.
KUNINGAS HENRIK.
Näin, kuinka päältään hän lord Percyn torjui,
Ja taistel' uljaammin, kuin mitä luulis
Noin hennon sotilaan.
PRINSSI HENRIK.
Tuo poika innon
Loi meihin kaikkiin.
(Menee.)
(Miekankalsketta. Douglas tulee.)
DOUGLAS.
Taaskin kuningas!
Kuin lohikäärmeen päitä niitä kasvaa.
Min' olen Douglas, kaikkein niiden kauhu,
Joill' on nuo värit yllään. — Ken sa olet,
Kuninkaan haamun tavoittelija?
KUNINGAS HENRIK.
Kuningas itse, jonka mieltä kalvaa,
Kun hänen varjojaan niin monta löysit,
Mut hänt' et itseään. Kaks mull' on poikaa,
He Percyä ja sua etsivät;
Mut kun nyt onneksi mun kohtasit,
Niin koitellaanpa miestä. Pidä puoltas!
DOUGLAS.
Varonpa, ett' oot sinäkin vaan haamu,
Vaan kuninkaanpa, maarin, sull' on käytös,
Mut ole, kuka olet, — minun olet;
Ma näin sun voitan.
(Taistelevat. Kuningas on vaarassa; prinssi Henrik palajaa.)
PRINSSI HENRIK.
Kehno skottilainen,
Pää pystyyn nyt, et sitä enään koskaan
Täst'edes nosta! Staffordin ja Bluntin
Ja Shirleyn henget tässä kädess' asuu.
Se Walesin prinssi on, jok' uhkaa sua;
Hän minkä lupaa, sen hän aina pitää. —
(Taistelevat. Douglas pakenee.)
Huoletta, majesteetti! Kuinka voitte?
Apua Nicholas Gawsey pyytää, samoin
Myös Clifton; apuun riennän Cliftonille.
KUNINGAS HENRIK.
Seis, hengähdähän hetki!
Takaisin menetetyn mainees ostit
Ja näytit, että henkeäni hellit,
Kun moisen jalon avun mulle soit.
PRINSSI HENRIK.
Oi, kuinka nuo mua loukkaavat, jotk' aina
Vaan hokevat, ett' etsin kuolemaanne!
Jos oisi totta tää, niin miks en suonut
Tuon korskan Douglaan äsken teitä voittaa?
Hän teist' ois tehnyt lopun yhtä joutuun
Kuin kaikki myrkyt maailman, ja lisäks
Poikanne pelastanut petoksesta.
KUNINGAS HENRIK.
Cliftonin apuun sinä, Gawseyn minä!
(Menee.)
(Percy tulee.)
PERCY.
Sin' olet Henrik Monmouth, jos en pety.
PRINSSI HENRIK.
Niin puhut, kuin jos kieltäisin sen nimen.
PERCY.
Min' olen Henrik Percy.
PRINSSI HENRIK.
Näen siis uljaan
Sen nimellisen kapinoitsjjan.
Min' olen Walesin prinssi; sinä, Percy,
Mun kanssan' enää kunniaa et ja'a:
Kaks tähteä ei yhtä rataa kulje,
Yks Englanti ei kärsi kahta valtaa,
Ei Henrik Percyn sekä Walesin prinssin.
PERCY.
Ei, Henrik, ei; nyt toisen meistä tullut
On kuolinhetki. Suokoon luoja, että
Sun sotamainees ois niin suur' kuin minun!
PRINSSI HENRIK.
Ennenkuin erotaan, se suuremp' on;
Ja kaikki maineen kukat kypäristäs
Ma riistän oman pääni seppeleeksi.
PERCY.
En pöyhkeyttäs enää kestää jaksa.
(Taistelevat.)
(Falstaff tulee.)
FALSTAFF. Niin oikein, Heikku! Töydä päälle, Heikku! — Ei ole tämä lasten leikkiä, uskokaa pois.
(Douglas palajaa, taistelee Falstaffin kanssa, joka
kaatuu maahan, niinkuin olisi kuollut. Douglas poistuu.
Percy haavoittuu ja kaatuu.)
PERCY.
Oi, Henrik, multa nuoruuteni ryöstit!
Ei heikon hengen hukka niin mua karmi,
Kuin että multa maineen loiston voitit;
Se leikkaa aatostani kipeämmin
Kuin miekka lihaani. — Mut aatoshan
On elon orja, elo ajan narri,
Ja aika, joka mailman menot ohjaa,
On loppuvaa. Oh, ennustaa ma voisin,
Mut multa kalman kylmä multakoura
Suun tukkii. — Percy, tomua sa olet
Ja ruokaa —
PRINSSI HENRIK.
Madoille, niin, uljas Percy!
Hyvästi suuri sydän! — Kunnianhimo,
Kudelmas löyhää on, se paljon kurttuu.
Kun tuossa ruumihissa oli henki,
Kuningaskunta oli sille ahdas;
Nyt sille riittää kaksi askelmittaa
Halvinta maata. Maassa, missä makaat
Nyt elotonna, toist' ei elä moista.
Jos kunnioituksille oisit herkkä,
Näin hellää intoa en osoittaisi. —
Revityt kasvos vyölläni nyt peitän,
Ja sinun puolestasi itseäni
Täst' ystävyyden työstä itse kiitän.
Hyvästi! Mainees taivaaseen vie myötäs,
Häpeä vaipukoon sun kanssas hautaan
Ja jääköön patsaaseesi uurtamatta! —
(Huomaa Falstaffin maassa makaavan.)
Haa! Vanha tuttu! Kaikki lihas eikö
Pidättää hengen hituistakaan voinut?
Hyvästi, Hannu parka! Parempi,
Jos paremman ma menettänyt oisin.
Oh, katkerasti sua kaipaisin,
Jos turhaa hyörinää nyt suosisin.
Sai surma tänään ylvää riistaa monta,
Mut ei noin lihavaa ja verratonta. —
Pian laitan peijaiskinkerin, mut siksi
Jää tähän Percyn kuolinkumppaniksi.
(Menee.)
FALSTAFF (hitaasti nousten). Kinkerinkö? Jos tänään minut kinkeriin laitat, niin lupaan, että huomenna saat minut suolata, vieläpä syödäkin minut. Saakeli soikoon, hyväänpä aikaan otin tämän hahmon, muuten tuo tuittupää Skotlannin pukari olisi minut pukannut vaivaiseksi. Hahmonko? Valetta! Minä en ole mikään hahmo. Kuollut se on hahmo; sillä on vaan ihmisen hahmo, mutta ei ihmisen henkeä. Mutta jos otat kuoleman hahmon ja sillä pelastat henkesi, niin et ole silloin mikään hahmo, vaan tosi elämän oikea ja täydellinen kuva. Urhoollisuuden parempi puoli on varovaisuus, ja sillä paremmalla puolella minä olen pelastanut henkeni. Pelkäänpä, piru olkoon, tuota ruutipesää tuossa, tuota Percyä, vaikka onkin hän kuollut! Entä jos hänkin on ottanut hahmon ja nousee ylös! Pelkäänpä tosiaankin, että siinä se vasta hahmo olisi. Sen vuoksi varoksi teen hänet vaarattomaksi, vannonpa vielä, että tapoin hänet. Miksi ei hän voisi nousta kuolleista yhtä hyvin kuin minäkin? Mikään muu ei voi minua paljastaa kuin silmät, ja tässähän ei näe minua kukaan. Kas noin, poikaseni, (pistää häntä reiteen) varoksi vielä haava reiteesi; tule nyt mukaan.
(Ottaa Percyn selkäänsä.)
(Prinssi Henrik palajaa prinssi Juhanan kanssa.)
PRINSSI HENRIK.
Niin, veli, neitseellisen miekkas olet
Vihinnyt miehuudella.
PRINSSI JUHANA.
Vait! Ken tuossa?
Tuon paksun miehen kuolleeksihan sanoit.
PRINSSI HENRIK.
Niin teinkin: kuolleena ma hänet näin
Ja verissään ja hengetönnä maassa. —
Oletko hengissä? Vai aaveilusko
Näkömme häikäiseepi? Pyydän: puhu!
Ei usko silmä korvan kuulematta.
Et ole, mikä näytät olevan.
FALSTAFF. En, se on totinen tosi; en ole mikään kaksoisihminen; mutta jos en ole Hannu Falstaff, niin olen Hannu Hölmönen. Tuossa on Percy; jos isäsi tahtoo minulle jotakin kunniaa osoittaa, niin hyvä on; jos ei, niin tappakoon itse seuraavan Percyn. Tuumaan tästä tulla joko kreiviksi tai herttuaksi, uskokaa pois.
PRINSSI HENRIK. Mitä? Itsehän minä Percyn tapoin ja näin sinut kuolleena.
FALSTAFF. Vai niin? Todellakin? — Herra Jumala, kuinka tämä maailma on valheellinen! — Tosin kyllä minä makasin maassa ja hengetönnä; ja samaten hän; mutta samassa tuokiossa me nousimme molemmat ja tappelimme hyvin tunnin ajan Shrewsburyn kellon mukaan. Jos minua uskotaan, niin hyvä on; jos ei, niin tulkoon synti niiden päähän, joiden tulisi palkita urhoollisuus. Surma minut vieköön, jos en lyönyt häneen tuota haavaa reiteen; jos se mies eläisi ja sen kieltäisi, niin saisi hän, jumal'auta, kappaleen miekkaani kurkkuunsa.
PRINSSI JUHANA.
Noin kummaa tarinaa en koskaan kuullut.
PRINSSI HENRIK.
Noin kummaa miestä et lie nähnyt, veikko. —
Mars vaan, ja kuormas ylpeänä kanna!
Jos valhe sua auttaa, kyllä minä
Sanoilla sitä silaan kauniimmilla. —
(Paluuretkelle soitetaan.)
Paluulle soitetaan; on päivä meidän.
Nyt, veli, kukkulalle katsomaan,
Ken ystävist' on elossa, ken kuollut.
(Prinssi Henrik ja prinssi Juhana menevät.)
FALSTAFF. Nyt käyn, niinkuin sanotaan, palkoilleni. Jumala sitä palkitkoon, joka minut palkitsee! Jos tästä suurenen, niin tahdon pienetä; puran vatsani, jätän sektin ja elän siivosti, niinkuin aatelismiehen tulee.
(Menee kantaen ruumista.)
Viides kohtaus.
Toinen kohta samaa tappelutannerta.
(Torvet soivat. Kuningas Henrik, prinssi Henrik, prinssi Juhana, Westmoreland ja muita tulee, heidän jäljissään Worcester ja Vernon vankeina.)
KUNINGAS HENRIK.
Näin aina kapina saa palkkansa. —
Kavala Worcester armon, anteeks'annon
Ja ystävyyden teille tarjosimme;
Ja tämän tarjon väännellä sa tohdit,
Nepaasi luottamusta väärin käyttäin.
Kolm' ylimystä meidän puolla kaatui,
Yks ylvä kreivi, monta muuta lisää,
Jotk' eläisivät tällä hetkelläkin,
Jos tosi kristittynä tosi tiedot
Olisit kumpaiseenkin leiriin vienyt.
WORCESTER.
Tekooni pakotti mua oma turva,
Ja nurkumatta kohtalooni taivun,
Kosk' en sen iskua voi millään välttää.
KUNINGAS HENRIK.
Pois hirteen Worcester viekää, Vernon myös!
Muut syypäät odotelkoot rangaistustaan. —
(Worcester ja Vernon poistuvat vartijain saattamina.)
No, kuinka tappotanterella käy?
PRINSSI HENRIK.
Lord Douglas, urho Skotlannin, kun näki
Ett' oli sotaonni hälle nurja
Ja Percy surmattu ja väki kaikki
Karussa jalan, johti pakoon loput,
Mut jyrkänteeltä suistui, loukkaantui
Ja vangiksemme joutui. Teltissäni
Nyt Douglas on. Ma pyydän: jättäkää
Valtaani hänet.
KUNINGAS HENRIK.
Mielelläni aivan.
PRINSSI HENRIK.
Juhana veli, Lancasterin prinssi,
Tään kunniakkaan toimen sulle annan:
Käy kreivi Douglaan luo ja päästä hänet
Vapaaksi, valloillensa lunnahitta.
Tuo hänen miehuutensa, jota tänään
Sai kypärimme tuta, meille neuvoi,
Kuink' urotöitä tulee kunnioittaa
Ihanpa vastustajan ryntähillä.
PRINSSI JUHANA.
Suvaitset suurta armotyötä näyttää,
Ja heti tahdon minä käskys täyttää.
KUNINGAS HENRIK.
Nyt muut' ei siis, kuin jaamme sotajoukot. —
Sa, Juhana, ja te, lord Westmoreland,
Menette Yorkiin mitä pikaisimmin:
Northumberland ja piispa Scroop ne siellä
Innolla varustauvat, kuten kuulin.
Minä ja Henrik prinssi Walesiin käymme
Glendoweriin ja Marchin kreiviin kiinni
Kapina tässä maassa raukeaa,
Jos vielä kerran moisen iskun saa;
Kun alku näin on kaunis, jatkakaamme,
Siks että kaikista me voiton saamme!
(Menevät.)