VIIDES NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Glostershire. Huone Tyhjäsen talossa.
(Tyhjänen, Falstaff, Bardolph ja paashi tulevat.)
TYHJÄNEN. Ei, saakeli soikoon, te ette saa lähteä tänä iltana. — Hoi, Taavi, hoi!
FALSTAFF.
Suokaa anteeksi, herra Tyhjänen.
TYHJÄNEN. Minä en suo anteeksi; te ette saa anteeksi; anteeksipyyntöä ei suvaita; anteeksipyyntö ei auta; te ette saa anteeksi. — Taavi, hoi!
(Taavi tulee.)
TAAVI.
Tässä, herra.
TYHJÄNEN. Taavi, Taavi, Taavi, — annahan olla, Taavi, annahan olla; — niin, oikein: Ville kokki, niin, käske hänen tulla tänne. — Sir John, te ette saa anteeksi.
TAAVI. Tuota noin, asia on se, että tuota haastetta ei voi panna täytäntöön; ja sitten, tuota noin, — onko tarhapeltoon kylvettävä vehnää?
TYHJÄNEN. Punaista vehnää, Taavi. — Mutta mitä Ville kokkiin tulee, — eikö siellä ole kyyhkysen poikia?
TAAVI. On, herra. — Ja tässä on sitten sen sepän lasku hevosenkengistä ja vanteista.
TYHJÄNEN.
Laske yhteen ja maksa pois. — Sir John, te ette saa anteeksi.
TAAVI. Sitten, tuota noin, se kaivon ämpäri tarvitsee välttämättä uudet vitjat; — ja sitten, tuota noin, aiotteko pidättää Villen palkasta sen säkin hinnan, jonka hän taannoin hukkasi Hinkleyn markkinoilla?
TYHJÄNEN. Sen hän saa maksaa. — Muutamia kyyhkysiä, Taavi, pari lyhytkoipista kanaa, lampaanreisi ja yhtä ja toista pientä hyvää, — sano se Ville kokille.
TAAVI.
Jääkö soturi tänne koko illaksi?
TYHJÄNEN. Jää, Taavi. Häntä tahdon pitää hyvänä. Ystävä hovissa on parempi kuin penni kukkarossa. Pidä hyvänä hänen miehensä, Taavi, ne ovat aika kelmejä, ne purevat.
TAAVI. Eivät sen pahemmin, kuin mitä itse ovat purtuja: heillä on hirvittävän likaiset paidat.
TYHJÄNEN.
Hyvin osattu, Taavi. Nyt toimiisi, Taavi!
TAAVI. Pyydän, että William Visor Wincotilainen saisi teiltä puoltoa tuota vuorelaista Clemens Perkesiä vastaan.
TYHJÄNEN. Siitä Visorista on paljon valituksia, Taavi; se Visor on suuri lurjus, mikäli tiedän.
TAAVI. Myönnän, teidän arvoisuutenne, myönnän että hän on lurjus, mutta, varjelkoon Jumala, eikö lurjuksen puolta saisi pitää hyvän ystävän pyynnöstä. Kunniallinen mies voi itse puhua puolestaan, vaan sitä ei voi lurjus. Olen palvellut teidän arvoisuuttanne uskollisesti kahdeksan vuotta, vaan jos en kerran tai pari vuosineljänneksessä voi pitää lurjuksen puolta rehellistä miestä vastaan, niin ei ole arvoni suuri teidän silmissänne. Se lurjus on minun kunniallinen ystäväni, siis pyydän teidän arvoisuuttanne, pitäkää hänen puoltaan.
TYHJÄNEN.
No, no; hänelle ei ole tapahtuva mitään pahaa. Toimiisi nyt, Taavi!
(Taavi menee.) — Missä olette, sir John? Kas niin, saappaat pois! —
Kätenne, herra Bardolph!
BARDOLPH.
Iloista nähdä teidän arvoisuuttanne.
TYHJÄNEN.
Kiitän kaikesta sydämmestäni, rakas herra Bardolph. — (Paashille)
Terve tuloa, sinä poika heitukka! — Tulkaa, sir John.
FALSTAFF. Tulen kohta, hyvä herra Robert Tyhjänen. (Tyhjänen menee.) — Bardolph, katso hevosia. (Bardolph ja paashi menevät.) Jos minut paloiksi sahattaisiin, niin tulisi minusta neljä tusinaa tuommoisia partaisia erakon sauvoja, kuin tuo herra Tyhjänen on. Kummallista on nähdä, missä keskinäisessä yhteydessä hänen ja hänen palvelijainsa henki on; he, kun häntä noudattavat, käyttäytyvät kuin tyhmät rauhatuomarit; hän, kun heidän kanssaan seurustelee, muuttuu rauhatuomarin tapaiseksi palvelijaksi. Heidän henkensä ovat alituisesta kanssakäymisestä niin yhteen parittuneet, että aina pitävät yhtä niinkuin parvi metsähanhia. Jos olisi minulla jokin anomus herra Tyhjäselle, niin koettaisin saada hänen palvelijansa hyvälle tuulelle huomauttamalla heille heidän läheistä yhteyttään herransa kanssa; jos oisi anomus hänen palvelijoilleen, niin kutkuttelisin herra Tyhjästä sillä, ettei kukaan häntä paremmin voi hallita palvelijoitaan. Sekä viisas käytös että tyhmät toimet tarttuvat, se on varma, niinkuin taudit tarttuvat toisesta toiseen; katsokoon siis kukin, kenen kanssa seurustelee. Minä tuosta Tyhjäsestä lypsän ainetta niin, että sillä voin pitää Heikku prinssin alituisessa naurussa kuuden kuosin kestämän ajan, s.o. sen ajan, minkä kestää neljät käräjät ja kahdet velkavetoomukset, ja hän tulee nauramaan pitämättä väliaikoja. Oo, paljon se vale, pikku valan höystämänä, tai pila, totisuudessa lausuttuna, tepsii mieheen, joka ei koskaan ole tuntenut pakotusta hartioissaan. Saattepa nähdä hänen nauravan niin, että naama on kuin kokoon rytistetty märkä mekko.
TYHJÄNEN (ulkoa).
Sir John!
FALSTAFF.
Tulen, herra Tyhjänen; tulen, tulen.
(Menee.)
Toinen kohtaus.
Westminster. Huone kuninkaan linnassa.
(Warwick ja ylituomari tulevat.)
WARWICK.
No, herra ylituomar', minne matka?
YLITUOMARI.
Mitenkä kuninkaan on?
WARWICK.
Vallan hyvin:
Nyt kaikista hän huolistaan on päässyt.
YLITUOMARI.
Ei toki kuollut?
WARWICK.
Mailleen hän on mennyt,
Eik' elä enää tälle maailmalle.
YLITUOMARI.
Oi, ett' ois kuningas mun myötään vienyt!
Työt hartaat, jotka eläissään tein hälle,
Nyt saattavat mun sorron alaiseksi.
WARWICK.
Niin, nuori kuningas ei teitä lemmi.
YLITUOMARI.
Ma tiedän sen ja siksi varustaunkin
Tät' uutta ajan tilaa kohtaamaan;
Se minuun katsett' yrmympää ei luone,
Kuin mit' on mieleni jo kuvitellut.
(Prinssi Juhani, prinssi Humphrey, Clarence,
Westmoreland ja muita tulee.)
WARWICK.
Suruinen suku kuolleen Henrikin!
Josp' elävänkään Henrikin ei mieli
Pahempi ois kuin pahimman on noista!
Mon! yleväinen, jota halvat henget
Nyt polkevat, sais pitää paikkans' silloin.
YLITUOMARI.
Voi, pelkään, että kaikki maahan raukee.
PRINSSI JUHANA.
Huomenta, Warwick lanko, huomenta!
PRINSSI HUMPHREY & CLARENCE.
Huomenta, lanko!
PRINSSI JUHANA.
On niinkuin puhe meilt' ois unhoon jäänyt.
WARWICK.
Ei sentään; liian suruist' on vaan aine,
Pitempää puhelua sietääkseen.
PRINSSI JUHANA.
Hänelle rauha, jost' on surun alku!
YLITUOMARI.
Ja meille rauha, ettei karttuis suru!
PRINSSI HUMPHREY.
Niin, loordi, ystävän te kadotitte;
Tuo surun ilme teiss' ei lainaa ole,
Ei, tottakaan; se omaanne on varmaan.
PRINSSI JUHANA.
Vaikk' armosta ei kenkään ole varma,
Niin teitä kylmin vartoo vastaanotto;
Se mieltä särkee. Oi, ett' oisi toisin!
CLARENCE.
Nyt saatte Falstaffia kumarrella,
Jok' aivan luonteenne on virtaa vastaan.
YLITUOMARI.
Mink', arvo prinssit, tein, tein kunnialla
Ja puolueettomassa mieless' aivan;
Mun ette koskaan näe raukan lailla
Kerjäävän kurjaa anteeks'antamusta.
Jos syyttömyys ja suoruus tääll' ei auta,
Niin kuolleen kuninkaani luo ma lähden
Ja kerron, kuka lähetti mun sinne.
WARWICK.
Kas, tuossa prinssi!
(Kuningas Henrik viides tulee seuralaisineen.)
YLITUOMARI.
Hyvää huomenta!
Jumala kaitkoon majesteettia!
KUNINGAS.
Tää uusi loistopuku, majesteetti,
Niin vaivaton, kuin luulette, ei ole. —
Suruunne, veljet, pelkoakin liittyy.
Tää Englannin on hovi, eikä Turkin,
Amurath Amurathia ei seuraa,[22]
Vaan Henrikkiä Henrik. Surkaa, veikot,
Se totta tosiaankin teille sopii;
Niin kuninkaallista on suru teissä,
Ett' itsekin sen pukua ma tahdon
Myös sydämmessä kantaa. Surkaa, veikot,
Mut surust' älkää liikaa osaa viekö,
Se meidän kaikkein yhteinen on taakka.
Jumalaan vannon, että isä teille
Ja veli olla tahdon! Lempenne
Te antakaa, min' otan huolenne.
Nyt itkekäämme, ett' on Henrik kuollut.
Mut Henrik elää, ja nuo kyyneleet
Vastaaviks ilon hetkiksi hän muuttaa.
PRINSSI JUHANA Y.M.
Me majesteetill' emme muuta toivo.
KUNINGAS.
Niin oudoksuin mua katsotte, —
(Ylituomarille)
te varsin;
Luulette varmaan, ett'en teitä lemmi.
YLITUOMARI.
Jos tuomitaan mua oikein, luulen että
Ei majesteetill' ole vihaan syytä.
KUNINGAS.
Vai ei!
Mun arvoinenko prinssi unhottaisi
Sen suuren herjan, jonka teiltä kärsin?
Häväistä, solvata ja tyrmään panna
Englannin valtaprinssi! Sekö tyhjää?
Sen voiko Lethess' unhotukseen pestä?
YLITUOMARI.
Isäänne silloin minä edustin,
Minussa hänen valtans' asui aate;
Ja yhteishyvän eteen näin kun toimin,
Lakia käyttäen, niin, korkeutenne,
Unohtaa suvaitsitte asemani,
Lain majesteetin, oikeuden vallan,
Kuninkaan aatteen, jota edustin,
Ja löitte mua, lakia kun istuin;
Siit', arvoani rohkeasti käyttäin,
Isänne solvaajana silloin teidät
Ma vangitsin. Jos paha oli työni,
Niin, nyt kun teill' on kruunu, halatkaa
Nyt poikaa te, jok' ilkkuu sääntöjänne,
Pyhältä sijalt' oikeuden syöksee,
Lain kumoon lyö ja miekan typistää,
Joss' ompi rauhanne ja turvanne;
Niin, ylvän kuvannekin maahan polkee
Ja käskyläisissänne pilkkaa teitä!
Kyselkää kuninkaallist' älyänne,
Tapaus olettakaa, kuvailkaa.
Ett' isä olette ja poika teillä;
Näin arvoanne häväistävän kuulkaa,
Lain pyhää valtaa julki pilkattavan
Ja orran pojan teitä ilkkuvan;
Sitt' aatelkaa, ett' teitä minä puollan
Ja nimessänne poikaa hiljaa tyynnän.
Harkitkaa tää, ja tuomitkaa mua sitten;
Niin totta kuningas kuin oletten,
Sanokaa, mitä tein, jok' arvoani
Ja virkaani ja kuninkuutta loukkas?
KUNINGAS.
Niin oikein, tuomar', oikein harkittu!
Edelleen vaakaa hoitakaa ja miekkaa,
Ja arvoss' yhä nouskaa, kunnes saatte
Minusta nähdä pojan, joka teitä
Niin loukkaa ja niin tottelee kuin minä.
Isäni sanat silloin minä toistan:
"Mik' onni, ett' on mulla mies noin uljas,
Jok' oikeutt' omaan poikaanikin käyttää!
Mik' onni vielä, ett' on moinen poika
Jok' oikeuden käsiin korkeutensa
Näin luovuttaa!" — Mun säilyyn laitoitte,
Ja siitä teidän säilyynne ma annan
Tuon käyttämänne tahrattoman miekan
Ja kehoitan: sit' aina käyttäkää
Yht' oikein, rohkeesti ja puoltamatta
Kuin mua kohtaan. Tuossa käteni,
Isänä olkaa nuoruudelleni;
Min korvaan kuiskaatte, sen suin ma lausun,
Ja nöyräst' oman tahtoni ma heitän
Viisaaseen, kokeneeseen johtohonne. —
Ma pyydän, uskokaa mua, prinssit kaikki:
Isäni hurjana on hautaan mennyt,
Sill' intohimoni hän myötään vei;
Mut minuss' elää vakaa henkensä,
Joll' eksytän ma luulot maailman,
Teen turhaks ennustukset, tyhjäks saatan
Nuo lahot arvelut, jotk' ovat mua
Näöltä tuominneet. Vereni tulva
Näin kauas hurjaa huimuuttaan on noussut,
Nyt kääntyy se ja mereen jälleen laskee
Ja, yhtyin suureen valta-ulappaan,
Vakaana virtaa ylevyydessänsä.
Kokohon kutsumme nyt parlamentin,
Valiten neuvostoomme moiset miehet,
Ett' arvoss' on tää suuri valtaruumis
Paraiten hallittujen vertainen.
Sota tulkoon, rauha, taikka molemmat,
Ne tervetulleit' ovat tuttavia!
(Ylituomarille.)
Teill', isä, neuvostoss' on etusija. —
Kruunauksen jälkeen, niinkuin sanottu,
Kutsumme kokoon koko valtakunnan,
Ja hyvät aikeemme jos taivas siunaa,
Ei prinsseillä ja pääreill' ole syytä
Henrikin ikää lyhetyksi pyytää.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Glostershire. Tyhjäsen talon puutarha.
(Falstaff, Tyhjänen, Mykkänen, Bardolph, paashi ja Taavi tulevat.)
TYHJÄNEN. Eihän toki, teidän pitää nähdä puutarhani; siellä me lehtimajassa mausuelemme menneenvuotisia hedelmiä, joita itse olen ympännyt, ja lautasellisen puluryyniä ynnä muuta semmoista. — Tulehan, serkku Mykkänen; — ja sitten mennään levolle.
FALSTAFF.
Toden totta, te elätte hyvin täällä, oikeinpa ololta.
TYHJÄNEN. Kurjasti, kurjasti! Kerjäläisiä kaikki, kerjäläisiä kaikki! — No niin, onhan se ilma hyvää. — Kata pöytä, Taavi, kata pöytä! Oikein, Taavi!
FALSTAFF. Tuo Taavi se kelpaa jos mihin; hän tekee sekä palvelijan että isännän virkaa.
TYHJÄNEN. Kelpo nulikka, kelpo nulikka, sangen kelpo nulikka, sir John. — Myrkky olkoon, tulinpa juoneeksi vähän liiemmäksi sektiä tuolla ruokapöydässä; — kelpo nulikka. No, istukaahan, istukaahan! — Tulehan serkku.
MYKKÄNEN.
Niin kyllä, piru soikoon! — Nythän:
(Laulaa.)
"Ei muuta kuin syödä ja ahmustaa
Ja kiittää annista jumalaa
Kun liha on huojis ja tyyris on likka,
Ja poika se hyörii ja pyörii kuin tikka.
Hei, lystiä vaan,
Ja hauskaa aina ja lystiä vaan."
FALSTAFF. Siinäpä vasta iloinen sydän! — Hyvä herra Mykkänen, tuosta juon maljanne ja heti paikalla.
TYHJÄNEN.
Viiniä herra Bardolphille, Taavi!
TAAVI. Istukaa, kulta herra! (Asettaa Bardolphin ja paashin toiseen pöytään.) Tulen takaisin heti. Istukaa, kulta herraseni. — Herra paashi, rakas herra paashi, istukaa; saas tästä! Mitä ruoasta puuttuu, se juomana korvataan. Pitäkää hyvänänne; sydämmestä suotua.
(Menee.)
TYHJÄNEN. Pitäkää hauskaa, herra Bardolph; — ja te, pikku solttu siellä, pitäkää hauskaa.
MYKKÄNEN (laulaa).
"Hei, hauskaa, hei, vaikk' eukot on tuikat;
On noitia ne vaimot, niin riskit kuin ruikat;
Mut miehet kun voi, niin silloin humu soi.
Oi, hauskaa laskiaisaikaa, oi!
Hei, hauskaa, hei!"
FALSTAFF.
Enpä olisi luullut tuota herra Mykkästä noin intoisaksi mieheksi.
MYKKÄNEN.
Ketä? Minuako? Olenpahan pitänyt hauskaa minäkin kerran jos toisenkin.
(Taavi palajaa.)
TAAVI.
Tuossa on teille lautasellinen nahkaomenia.
(Asettaa ne Bardolphin eteen.)
TYHJÄNEN.
Taavi!
TAAVI. Teidän ylhäisyytenne! — (Bardolphille.) Tulen heti takaisin. — Lasi viiniäkö, herra?
MYKKÄNEN (laulaa).
"Lasi viiniä hienoa, karvasta,
Niin saastaa saan sulo armasta;
Ilopoika se elää kauan."
FALSTAFF.
Hyvin sanottu, herra Mykkänen.
TYHJÄNEN.
Nyt olemme ilopoikia; nyt tulee hauskin osa yöstä.
FALSTAFF.
Terveyttä, herra Mykkänen, ja pitkää ikää!
MYKKÄNEN (laulaa).
"Lasi täytä, sen tyhjäks juon,
Vaikk' ois penikulma sen pohjaan."
TYHJÄNEN. Kunnon Bardolph, terve tuloa! Jos jotakin kaipaat, etkä pyydä, niin syytä itseäsi. — (Paashille.) Terve tultua, sinä sievakka pikku veitikka, niin, totta tosiaankin, varsin tervetultua! — Herra Bardolphin ja kaikkein Lontoon kavalierien[23] malja!
TAAVI.
Minä toivon kerran vielä Lontoon näkeväni, ennenkuin kuolen.
BARDOLPH.
Jospa minä siellä teidät näkisin, Taavi. —
TYHJÄNEN. Niin, tuhat tulimmaista! Silloin varmaan halstoopin pullolta niskat taittaisitte. Häh? Eikö totta, herra Bardolph?
BARDOLPH.
Totta. Vieläpä kaksin kerroin.
TYHJÄNEN. Tuli ja leimaus! Kiitos vaan! — Se veitikka kyllä sinuun takistuu, usko pois. Hän ei sinua päästä, hän on oikea takkiainen.
BARDOLPH.
Ja minä takistun häneen.
TYHJÄNEN. Oikein, haastathan niinkuin kuningas. — Älkää surkeilko; pitäkää hauskaa! — (Kolkutusta kuuluu.) Katso, kuka siellä ovella on. Hoi, kuka siellä kolkuttaa?
(Taavi menee.)
FALSTAFF (Mykkäselle, joka tyhjentää kukkurallisen pikarin.)
Kas noin, nyt olette vastannut maljaani.
MYKKÄNEN (laulaa).
"Niin maljaan vastaa
Ja ritariksi kasta:
Samingo."
Eikö niin?
FALSTAFF.
Niin on.
MYKKÄNEN.
Niinkö on? No, sanokaa sitten, ett' vanhakin se jotakin voi.
(Taavi palajaa.)
TAAVI. Teidän ylhäisyytenne luvalla, tuolla ulkona on eräs Pistooli, joka tuo uutisia hovista.
FALSTAFF.
Hovistako? Tuo hänet sisään. —
(Pistooli tulee.)
Mitä nyt, Pistooli?
PISTOOLI.
Jumala varjelkoon teitä, sir John!
FALSTAFF.
Mikä paha sinut tänne on tuonut?
PISTOOLI. Ei niin pahaa, ettei hyvää mukana. Ritari armas, sinä olet nyt yksi valtakunnan suurimpia miehiä.
MYKKÄNEN.
Niin, totta maarin, onkin, jos ei oteta lukuun Isko-setää Barsonissa.
PISTOOLI.
Iskoa?
Kitaasi isko, kurja ämmälauri? —
Pistoolis olen, ystäväs, sir John,
Ja päätä pahkaa ratsastin ma tänne;
Tuon viestiä ja verratonta uutta,
Iloa auvoista ja kulta-aikaa.
FALSTAFF. Mutta, hyvä mies, ilmoitahan niitä sitten tämän maailman ihmisten tavalla.
PISTOOLI.
Pois hiiteen mailma ja mailman lapset?
Ma puhun Afrikkaa ja kulta-aikaa.
FALSTAFF.
Assyrian roisto, sano, mitä uutta?
Sen kuningas Cophetua tietää tahtoo.
MYKKÄNEN (laulaa).
"Ja Robin Hood, Scarlet ja John."
PISTOOLI.
Heliconiako rakkikoirat uhmaa?
Hyviä uutisia pilkataanko?
Pistooli, pääs' siis paina Furian helmaan!
TYHJÄNEN.
Arvoisa herra, minä en ymmärrä noita teidän elkiänne.
PISTOOLI.
No, voivotelkaa sitä sitten!
TYHJÄNEN. Anteeksi, herraseni, jos tuotte uutisia hovista, niin tulee teidän, minun ymmärtääkseni, tehdä jompikumpi kahdesta: joko ne ilmoittaa tai pitää ne takananne. Minä olen, herraseni, kuninkaan käskyläinen, minä kanss'.
PISTOOLI.
Kenen kuninkaan, sinä nälkäkurki? Sano tai kuole!
TYHJÄNEN.
Henrik kuninkaan.
PISTOOLI.
Neljännen vai viidennen?
TYHJÄNEN.
Neljännen Henrikin.
PISTOOLI.
Siis hiiteen käskyläisyytes! — Sir John,
Sun pikku uukkos nyt on kuninkaana,
Nimeltä Henrik viides. Toden totta!
Jos valhettelee Pistooli, tee näin:
Osoita peukalota, niinkuin tehdään
Espanjan öyhkärille.
FALSTAFF.
Mitä? Vanha kuningasko kuollut?
PISTOOLI.
Kuin naulattu; on totta, mitä sanon.
FALSTAFF.
Joutuun, Bardolph, satuloitse hevoseni! — Herra Robert Tyhjänen,
valitse itsellesi mikä virka hyvänsä maassa, se on sinun. — Sinuun,
Pistooli, minä panen kahdet arvo-panokset.
BARDOLPH.
Oi, riemun päivää! Minä en onneani vaihtaisi aatelisarvoonkaan.
PISTOOLI.
No, hyviäkö tuon mä uutisia?
FALSTAFF. Viekää herra Mykkänen levolle. — Herra Tyhjänen, mylord Tyhjänen, ole mikä oletkin, minä olen onnen hovimestari. Saappaat jalkaan? Me ratsastamme läpi yön. — Oi, sinä suloinen Pistooli! — Joudu, Bardolph! (Bardolph menee.) — Tule, Pistooli, kerro lisää, ja mieti samassa jotakin hyvää itsellesi. — Saappaat, saappaat, herra Tyhjänen! Tiedän, että nuori kuningas himoitsee minua. Otamme hevosia, mistä saamme; Englannin lait tottelevat minua. Miekkoiset ne, jotka ovat ystäviäni olleet, mutta voi herra ylituomaria!
PISTOOLI.
Katalat korpit syökööt hältä keuhkot!
"Miss' elo entinen?" niin sanotaan:
Hei, tässä! Terve, sinä ilon päivä!
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Lontoo. Katu.
(Ravintolan emäntä ja Torkko Hurstinen, joita poliisit vetävät perässään.)
EMÄNTÄ. Senkin kirottu kanalja! Oi, että tähän paikkaan kuolisin, niin että saisin nähdä sinut hirsipuussa. Olet olkapääni vääntänyt vallan sijoiltaan.
1 POLIISI. Oikeudenpalvelijat ovat jättäneet hänet minun haltuuni, ja kelpo piiskasaunan hän on saapa, sen minä takaan; pari kolme ihmistä on tässä hänen tähtensä kuoliaaksi lyöty.
TORKKO. Pirunkoura, valehtelet, senkin pirunkoura! Tulehan vaan, niin sanon sinulle jotakin, senkin kirottu ränttynaamainen koijari! Jos lapsi, jota nyt kannan, tästä menee kesken, niin olisi parempi sinulle, että olisit omaa äitiäsi lyönyt, senkin paperinaama.
EMÄNTÄ. Jesta, jos sir John nyt olisi täällä! Hän se tässä muutamista lihaa tekisi. Rukoilen Jumalaa, että hänen kohtunsa hedelmä menisi kesken.
1 POLIISI. Jos niin käy, niin on teillä taas täysi tusina pieluksia; nyt niitä vaan on yksitoista. Kas niin, marssikaa mukaan nyt vaan molemmat, sillä kuollut on se mies, jota yhdessä Pistoolin kanssa pieksitte.
TORKKO. Sanon sinulle jotakin, sinä pitkäkontti: tästä sinulle vielä toimitan kelpo patukat, senkin sinikärpänen! Senkin inhottava, nälkääntynyt vesikoppilainen! Jos et sinä saa pamppua, niin en enää koskaan lyhyttä hametta käytä.
1 POLIISI. Kas niin, sinä kuljeksiva ritaritar, tule nyt vaan!
EMÄNTÄ. Jesta, että oikeus näin saa väkivaltaa sortaa! No, no, vaivaa seuraa hoiva.
TORKKO.
No, tule, senkin konna, tule ja vie minut rauhatuomarin luo.
EMÄNTÄ.
Niin, senkin nälkääntynyt verikoira!
TORKKO.
Senkin kuolema! Senkin luuranko!
EMÄNTÄ.
Senkin ruotta!
TORKKO.
No, tule nyt, senkin hoikkaro! Tule, senkin kruikka!
1 POLIISI. Niin, nyt sitä mennään.
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Julkinen paikka Westminster-abbeyn lähellä.
(Kaksi komaripalvelijaa levittelee tielle kaisloja.)
1 PALVELIJA. Enemmän kaisloja! Enemmän kaisloja!
2 PALVELIJA. Torvet ovat jo kahdesti soineet.
1 PALVELIJA. Kello tulee kaksi, ennenkuin palajavat kruunauksesta. Joutuun, joutuun!
(Falstaff, Tyhjänen, Pistooli, Bardolph ja paashi tulevat.)
FALSTAFF. Seisokaa tässä sivullani, herra Tyhjänen; laitan niin, että saatte kuninkaalta armon osoituksen. Isken hänelle silmää, kun hän tulee kohdalle, ja huomatkaa vaan, kuinka hän minulle muhahtelee.
PISTOOLI.
Jumala siunatkoon keuhkojasi, hyvä ritari!
FALSTAFF. Tule tänne, Pistooli; asetu taakseni! — (Tyhjäselle.) Oi, että minulla olisi ollut aikaa teettää uudet liverit; olisin pannut likoomaan ne tuhat puntaa, jotka teiltä lainasin. Mutta vähät siitä! Tämä halpa puku tekee paremman vaikutuksen, se osoittaa, kuinka olin kiihkeä häntä näkemään.
TYHJÄNEN.
Niin oikein.
FALSTAFF.
Se osoittaa harrasta sydäntä.
TYHJÄNEN.
Niin oikein.
FALSTAFF.
Hellää rakkautta.
TYHJÄNEN.
Oikein, oikein.
FALSTAFF. Noin vaan ratsastaa yötä päivää, ei ajatella ei muistaa, ei malttaa pukua muuttaa.
TYHJÄNEN.
Totinen tosi.
FALSTAFF. Vaan seisoa tässä matkasta ryvettyneenä ja hikoillen halusta nähdä häntä, ajattelematta mitään muuta, jättäen kaiken muun unhotukseen, ikäänkuin ainoana tehtävänä maailmassa olisi vaan katsella häntä.
PISTOOLI. Se on semper idem, sillä absque hoc nihil est; se on kaikki kaikessa.
TYHJÄNEN.
Niin oikein, toden totta.
PISTOOLI.
Ritari, jalon henkes kiihkoon nostan
Ja raivoon sinut saatan. Torkkosi,
Ylinten aatostesi Helena,
On halpaan putkaan pantu, myrkkään tyrmään,
Ja sinne hänet syösseet
On kaikkein likaisimmat törkykourat.
Syvyydest' esiin kosto luo Alecton myrkkykielin;
Sun Torkkos istuu tyrmässä; Pistooli puhuu totta.
FALSTAFF.
Minä hänet pelastan.
(Ilohuutoja ja torven toitotuksia ulkoa.)
PISTOOLI.
Tuoll' ärjyy meri nyt ja torvet pauhaa.
(Kuningas tulee seuralaisineen, joiden joukossa on ylituomari.)
FALSTAFF.
Oi, terve sulle, Heikku kuningas!
Kuninkaallinen Heikkuseni, terve!
PISTOOLI.
Jumala varjelkoon sua, maineen valtavesa!
FALSTAFF.
Jumala varjelkoon sua, aimo poika!
KUNINGAS.
Tuot' öyhkäriä puhutelkaa, loordi.
YLITUOMARI.
Oletko hullu? Tiedä, mitä puhut!
FALSTAFF.
Kuningas! Zeus! Käpyni! Sulle puhun.
KUNINGAS.
En tunne sua, vanhus. Luojaas käänny,
Ei sovi valkohiukset narrin päähän.
Tuommoista miestä uneksin ma kauan,
Noin pöhöistä, noin rietasta, noin vanhaa;
Nyt valveill' ollen, sitä unta inhoon.
Ruhoas kaitaa, armoasi lisää,
Pois mässäys heitä: tiedä, hauta sulle
Kolmasti aukee laajempi kuin muille.
Minua narrinsutkall' älä vastaa;
Äl' usko, että olen mikä olin;
Jumala tietää ja sen maailma nähköön,
Ett', entis-olostani luopuneena,
Myös entisestä seurastani luovun.
Jos kuulet, että olen mikä olin,
Niin tulla saat ja olla, niinkuin ennen,
Paheessa oppaani ja neuvojani;
Mut siksi henkes uhalla sun kiellän
Ja kaiken seuras tulemasta meitä
Kymmentä penikulmaa lähemmäksi.
Taritsen teille hengen elatuksen,
Niin ettei teitä puute aja syntiin;
Ja parannuksenne kun kuulla saamme,
Niin kyvyn, kunnon mukaan ylennystä
Viroissa saatte. — Mylord, toimenanne
On panna tämä käsky täytäntöön. —
Eteenpäin nyt!
(Kuningas seuralaisineen poistuu.)
FALSTAFF.
Herra Tyhjänen, olen teille velkaa tuhat puntaa.
TYHJÄNEN. Niin oletten, sir John, ja pyydän, laittakaa niin, että saan ne mukaani kotiin.
FALSTAFF. Se ottanee kovalle, herra Tyhjänen. Vaan älkää tästä tuskaantuko; hän kyllä salavihkaa kutsuttaa minut luokseen; nähkääs, hänen täytyy maailman tähden näin teeskennellä. Älkää epäilkö ylennystänne; minä se kuitenkin olen se mies, joka teidät teen suureksi.
TYHJÄNEN. Mitenkä se kävisi, sitä en ymmärrä, muuten kuin että annatte minulle takkinne ja täytätte minut pahnoilla. Hyvä sir John, pyydän, antakaa minulle edes viisisataa noista tuhannesta.
FALSTAFF. Herraseni, minä kyllä takaan sanani; tuo, minkä kuulitte, tapahtui vaan varjon vuoksi.
TYHJÄNEN. Mutta siinä varjossa te saatte olla, pelkään mä, kuolinpäiväänne asti, sir John.
FALSTAFF.
Älkää varjoja pelätkö; tulkaa nyt vaan ruoalle. Tule, luutnantti
Pistooli! — tule, Bardolph! — Minua pannaan vielä tänä iltana
noutamaan.
(Prinssi Juhani, ylituomari, oikeudenpalvelijat y.m. palajavat.)
YLITUOMARI.
Arestiin sir John Falstaff heti viekää,
Ja samaa tietä koko seurueensa,
FALSTAFF.
Mylord, mylord, —
YLITUOMARI.
Nyt mull' ei aikaa; kohta teitä kuulen.
Pois heidät viekää.
PISTOOLI. Si fortuna me tormenta, spero me contenta.
(Falstaff, Tyhjänen, Pistooli, Bardolph, paashi
ja oikeudenpalvelijat menevät.)
PRINSSI JUHANA.
Hyväksyn kuninkaamme jalon toimen:
Hän aikoo entiselle toverilleen
Kaikk' antaa täysin, mitä tarvitsevat,
Mut maasta heidät ajaa pois, siks että
He viisastuvat sekä siivostuvat.
YLITUOMARI.
Niin aivan on.
PRINSSI JUHANA.
Kuningas parlamentin kokoon kutsuu.
YLITUOMARI.
Niin tekee.
PRINSSI JUHANA.
Vetoa lyön, ett' tänä vuonna vielä
Miekkamme, kodin tulestamat, tiellä
On Ranskan maahan. Lintu lauloi niin,
Ja kuningas sen mieltyi säveliin.
No, mielittekö mukaan?
(Menevät.)