TOINEN NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Pariisi. Huone kuninkaanlinnassa.
(Torventoitauksia. Kuningas, seurassaan muutamia nuoria
aatelismiehiä, jotka ovat jäähyväisillä lähteäkseen
Florensin sotaan, Bertram, Parolles ja seuralaisia tulee.)
KUNINGAS.
Hyvästi, nuoret herrat, sotasäännöt
Pitäkää mielessä. — Hyvästi tekin. —
Jakakaa neuvo; yks jos kaikki ottaa,
Niin lahja vastaan-ottaessa venyy
Ja riittää kummallekin.
1 AATELISMIES.
Toivomme,
Kun taitosotureina palajamme,
Terveenä tapaavamme majesteetin.
KUNINGAS.
Ei, mahdotonta; vaikka tosin sydän
Ei myöntää tahdo, ett' on siinä tauti
Ja hengen vaara. Terveeks hyvät herrat!
Jos elän taikka kuolen, isäin henki
Asukoon teissä. Ylä-Italia —
Pait jotka Rooman vallast' omasivat
Vain perikadon — nähköön teidän tulleen,
Ei kosimaan, vaan naimaan kunniaa.
Miss' urhot horjuu, voitto teille tulkoon
Ja maineen kirkas seppel. Hyvästi! —
2 AATELISMIES. Ain' olkoon terveys teille alamainen.
KUNINGAS.
Italian tyttöjä te varokaa;
Sanotaan, heidän pyyntöään ei kieltää
Voi Ranskan mies. Siis, ensin palvelus,
Ja sitten — vankeus.
MOLEMMAT.
Neuvo mieleen pannaan.
KUNINGAS.
Hyvästi! — Tulkaa tänne luokseni.
(Menee syrjään ja laskeutuu vuoteelle.)
1 AATELISMIES. Oi, kreivi hyvä, te kun jäätte pois!
PAROLLES.
Se hauska-Heikki ei voi siihen mitään.
2 AATELISMIES. Näin uljas sota!
PAROLLES.
Aivan verraton!
Min' olen moisiss' ollut mukana.
BERTRAM.
Mua täällä pidätetään imarteilla:
"Varaista", "liian nuori", "ensi vuonna".
PAROLLES.
Jos halu sull' on, poika, mene varkain.
BERTRAM.
Tääll' olen naisten paitapihtinä
Ja narskukengin siltaa liukast' astun,
Siks kuin on myyty kunnia ja miekka
On tanssileluna. Ei, varkain pois!
1 AATELISMIES. Se kunniakas varkaus.
PAROLLES.
Tee se, kreivi.
2 AATELISMIES. Min' olen osakkaana; hyvästi!
BERTRAM. Olen teihin niin kiinni kasvanut, että eromme olisi ruumiin ruhjomista.
1 AATELISMIES.
Hyvästi, kapteeni!
2 AATELISMIES. Rakas monsieur Parolles!
PAROLLES. Ylevät sankarit, minun miekkani ja teidän ovat sukulaisia. Te, tuli-ja-leimaus-pukarit, sananen teille, te, kelpo teräskarangot! Spinien rykmentissä tapaatte erään kapteeni Spurion, jolla on arpi, sodan merkki, tässä vasemmassa poskessa: sen on tämä hyvä miekka siihen iskenyt. Sanokaa hänelle, että elän; ja pankaa merkille, mitä hän minusta todistaa.
2 AATELISMIES. Kyllä, jalo kapteeni.
(Aatelismiehet menevät.)
PAROLLES.
Mars teihin, kokelaisiinsa, hullaantukoon! — No, minä aiotte tehdä?
BERTRAM.
Jäädä. Kuningas —
PAROLLES. Teidän tulee näille ylimysherroille osoittaa vähän väljempää kohteliaisuutta; rajoituitte liian kylmään hyvästijättöön; olkaa eleissänne elävämpi, sillä he ovat aikakauden hatun solkena, he näyttävät, miten tulee käydä, syödä, puhua ja liikkua suosituimman tähden vallitessa; ja vaikka piru tanssia johtaisi, niin semmoisia miehiä pitää seurata. Menkää jäljestä ja tehkää laveammat jäähyväiset.
BERTRAM.
Sen teen.
PAROLLES.
Kelpo poikia, joista varmaankin vielä tulee jänteviä miekkamiehiä!
(Bertram ja Parolles menevät.)
(Lafeu tulee.)
LAFEU (polvistuen).
Anteeksi sanomalleni ja mulle!
KUNINGAS.
Saat palkkas; nouse!
LAFEU.
Tässä mies siis seisoo.
Jok' anteen osti itselleen. Jos tekin
Mult' anteeks polvillanne anoisitte,
Ja nousisitte näin mun käskystäni!
KUNINGAS.
Niin, jospa niin! Pääs silloin löisin puhki
Ja sitten sulta anteeks pyytäisin.
LAFEU.
Ei osunut! Mut asiaani nyt:
Te tahdotteko päästä taudistanne?
KUNINGAS.
En.
LAFEU.
Kuningas repo, eikö marjat kelpaa?
Oo, kyllä kauniit marjat kelpais, jos
Vain repo niihin yltäis! Parantajan
Min' olen nähnyt, joka kiveen hengen
Vois puhaltaa ja vuoret liikuttaa
Ja panna teidät polskaa hyppimään
Tulisin innoin; hänen koskennastaan
Kuningas Pipin nousis haudastaan,
Ja kynään tarttuis Kaarle Suur' ja hälle
Tekisi lempirunon.
KUNINGAS.
Kelle hälle?
LAFEU.
He, tohtorille. Haluttaako nähdä,
Niin tääll' on tyttö. Kautta kunniani —
Jos tähän leikkipuheeseen saan liitää
Vakavan sanan — puhuttelin naista,
Jonk' äly, suku, ikä, toimi, luonne
Mua ihmetytti enemmän kuin myöntää
Ma kehtaan. Tahdotteko häntä nähdä —
Sit' anoo hän — ja kuulla asiansa?
Mua sitten jouten naurakaa.
KUNINGAS.
Lafeu,
Tuo sisään ihme tuo, jott' ihmetellä
Saan kanssasi tai ihmeestäs sun päästää,
Kun ihmettelen, mistä sait sen ihmeen.
LAFEU.
Teen käskynne; ei siihen päivää mene.
(Menee.)
KUNINGAS.
Hän pitää turhist' aina pitkät puheet.
(Lafeu palaa, Helena mukana.)
LAFEU.
No, tulkaa!
KUNINGAS.
Tuolla kiireellä on siivet.
LAFEU.
No, tulkaa vain! Tää täss' on kuningas.
Sanokaa asianne. Vaarallinen
On teillä katse, mut ei moista vaaraa
Kuningas pelkää. Olen Pandarus,[4]
Ja jätän teidät kahden. Hyvästi!
(Menee.)
KUNINGAS.
No, kaunis lapsi, asiaako meille?
HELENA.
On, hyvä herra. Gerard Narbonnelainen
Ol' isäni; hän oli ammattiinsa
Erittäin perehtynyt.
KUNINGAS.
Hänet tunsin.
HELENA.
Kehuni voin siis säästää; siinä kyllin,
Kun hänet tunsitte. Hän kuollessaan
Minulle jätti monta lääkekaavaa,
Etenkin yhden, joka taitons' oli
Tehokkain tulos, pitkän kokemuksen
Erikois-valikko: mun sitä käski
Varoa kolmantena silmänäni,
Niin, visummin kuin omiani. Tein sen.
Ja korkeutenne potevan kun kuulin
Tuot' inhaa tautia, jost' erittäinkin
Isäni lääke suuren maineen sai,
Niin nöyrimmästi tulin teille sitä
Ja apuani tarjoomaan.
KUNINGAS.
Suur' kiitos;
Mut emme luota lääkkeisiin, kun meidät
Paraimmat lääkärit on hyljänneet
Ja koko tiedekunta julistanut,
Ett' ei voi taito auttaa, miss' on luonto
Avuton itse. Älymme vain saastuis
Ja toivo pettyis, toivottoman taudin
Jos heittäisimme puoskarien haltuun,
Ja korkeutemme arvo alentuisi,
Jos luottaisimme hurjaan keinohon,
Kun tieten kaikki keinot turhat on.
HELENA.
Tein tehtäväni, se on palkkani;
En enää tahdo teille vaivaks olla;
Vain nöyräst' anon, että saattoseuraks
Saan teiltä puhtaan mainetodisteen.
KUNINGAS.
Ei vähempää voi kiitollinen antaa.
Mua auttaa tahdoit; kiitän sua vainen,
Kuin elon toivottajaa kuolevainen.
Mut sin' et tiedä, mitä tiedän minä:
Ma vaaran tunnen, lääkityst' et sinä.
HELENA.
Mut sietäis koittaa mitä minä voin,
Jos muu on apu teistä toivotoin.
Hän, joka suurimmatkin teot täyttää,
Hän heikoimpia apunansa käyttää.
Pien' usein saattaa viisaan häpeään,
Raamattu sanoo; virrat syntyään
On puroja; ja kuivuu merten nielut,
Vaikk' eivät ihmeit' usko suuret sielu
Odotus usein pettää, useimmin,
Jos suurta toivotaan, ja usein lähin
On apu siinä, miss' on toivo vähin.
KUNINGAS.
Hyvästi, rakas laps; en kuulla jaksa;
Sa käyttämätön vaivas itse maksa.
Kiitoksen palkakseen saa turha työ.
HELENA.
Noin henkäys taivaan neuvot maahan lyö!
Hän, joka kaikki näkee, tekee toisin
Kuin me, jotk' arvioimme sattumoisin.
Mut suur' on röyhkeys, jos sanotaan,
Ett' taivaan työt on ihmistöitä vaan.
Kuningas rakas, vielä teitä vaivaan:
Koitelkaa, mua ei, vaan voimaa taivaan.
En pettur' ole minä, eikä muu
Mun aikeeni, kuin mitä puhuu suu;
Ma uskon, tiedänkin ja tohdin luottaa,
Ett' tehoo taitoni ja avun tuottaa.
KUNINGAS.
Noin varmako? Mink' ajan vaatii tuo?
HELENA.
Jos taivaan armo mulle armon suo,
Ennenkuin tuliratsut auringon
On päivän kierron kahdest' alottanut,
Ennenkuin iltatähti kahdest' on
Valonsa lännen usvaan sammuttanut,
Tai neljäkolmatta on kertaa hiekka
Lasistaan juossut, tunnin mittaniekka,
Niin sairas aine terveest' erottuu,
Ja tauti poistuu, elo uudistuu.
KUNINGAS.
Mut mitä varmuutesi pantiks sitte
Sa tarjoat?
HELENA.
Vaikk' aljuks sanoisitte,
Ja vaikk' ois huutava mun häpeäni,
Vaikk' ivalauluiss' impi-nimeäni
Kaduilla solvattaisiin, kestän senkin,
Niin, vaikka kidutukset piinapenkin.
KUNINGAS.
Oi, mahtikielin ääni taivainen
Sun kauttas puhuu, heikon elimen;
Ja mikä mahdotont' on järjen luullen,
Se mahdollist' on toisin korvin kuullen.
Elollas arvo on; mit' elo voi
Parastaan antaa, sen se sulle soi.
On äly, nuoruus, kauneus, tarmo sulla,
Kaikk', kaikki, mit' on onnen suositulla;
Jos uhraat tuon, niin joko ääretön
On taitosi, tai uhkas määrätön.
Siis, kaunis parantaja, ala työs;
Jos kuolen minä, kuolet sinä myös.
HELENA.
Jos kaikk' ei luonnu niin, kuin lupasin ma,
Niin säälimättä kuolon ansaitsin ma.
Jos en voi auttaa, menen kuolemaan;
Mut jos voin auttaa, mitä silloin saan?
KUNINGAS.
Mit' anot.
HELENA.
Saanko myöskin anomani?
KUNINGAS.
Saat, kautta taivahan ja valtikkani.
HELENA.
Kuninkaan-kädestäsi annahan
Siis mulle mieheks, kenen, haluan.
En kuninkaallist' ano syntyperää,
Niin julkea ei minuss' aatos herää,
Ett' arvostasi oksan ottaisin
Ja halpaan nimeeni sen liittäisin;
Vain alamaisen pyydän, jota minä
Voin vaatia ja jonka antaa sinä.
KUNINGAS.
Siis tuohon käteen! Kun sa täytät työs,
Niin pysyn sanassani minä myös.
Vain määrää aika; minä, kuuliainen
Sun potilaasi, tottelen sua vainen.
Kysyä vielä minun pitäisi —
Vaikk' ei se uskoani lisäisi —
Mist' olet, kuka seuranasi. Mutta
Olehan tervetullut arvelutta. —
Mua auta, poika. — Jos on sanas vakaa,
Niin työni sulle työstäs palkan takaa.
(Torventoitauksia. Menevät.)
Toinen kohtaus.
Roussillon. Huone kreivinnan hovilinnassa.
(Kreivinna ja narri tulevat.)
KREIVINNA.
Tule, poika; tahdon nyt koetella, miten olet tavoille opetettu.
NARRI. Ja tulette näkemään, että olen tavallaan hyvästi apetettu, mutta huonosti opetettu. Mutta hoviinhan vain olenkin menossa.
KREIVINNA. Hoviin vain! Millaista paikkaa havittelet, kun hovista puhut noin halveksien? Vai hoviin vain!
NARRI. Niin, teidän armonne, se, jolle Jumala on vain vähänkin käytöstapoja lahjoittanut, voi niitä helposti hovissa viljellä. Joka ei osaa kaapaista jalkaansa, nostaa lakkiaan, suudella kättään ja olla tyhjän puhuja, sillä ei ole jalkaa, kättä, suuta eikä lakkia; ja toden totta, akuraatisti puhuen, sellainen mies ei sovi hoviin. Mutta, mitä minuun tulee, niin minulla on vastaus, joka soveltuu kaikkiin.
KREIVINNA.
Sepä äveriäs vastaus, joka sopii kaikkiin kysymyksiin.
NARRI. Se on niinkuin parturin tuoli, joka on kaikkia periä varten, kapeita, leveitä, laihoja, lihavia, kaikkia vain.
KREIVINNA.
Niinkö vastauksesi sopii kaikkiin kysymyksiin?
NARRI. Niinkuin kolikko juttuherran kouraan, niinkuin Ranskan kruunu silkki-aljulle, niinkuin Marin kaislasormus[5] Mikon etusormeen, niinkuin pannukakku laskiaistiistaihin, niinkuin maurilaistanssi[6] vappuun, niinkuin naula reikäänsä, niinkuin sarvet sarvipäähän, niinkuin äkäinen akka toraiselle miehelle, niinkuin nunnan suu munkin huuliin, niin, niinkuin makkarukset suoleen.
KREIVINNA. Kysyn vieläkin, onko sinulla vastaus, joka noin sopii kaikkiin kysymyksiin?
NARRI.
Alimmasta herttuasta ylimpään poliisimieheen se sopii joka kysymykseen.
KREIVINNA.
Onpa sillä vastauksella kokoa, joka täyttää kaikki vaatimukset.
NARRI. Totta puhuen, turha, joutava vain, jos kirjanoppinut sanoisi siitä mielensä. Tässä se on ja kaikki mitä siihen kuuluu. Kysykää minulta, olenko hovikko; ei tee pahaa teidän oppia.
KREIVINNA. Miten tulla taas nuoreksi, jos mahdollista. Tahdon siis tehdä narrin kysymyksiä, tullakseni viisaammaksi vastauksistasi. Sanokaa, herra hyvä, oletteko hovikko?
NARRI. Hyvä jumala, herraseni![7] — siinä sen kuulitte. — Enemmän, enemmän, sata samanlaista kysymystä!
KREIVINNA.
Minä olen vaivainen ystävänne, ja rakastan teitä, hyvä herra.
NARRI.
Hyvä jumala, herraseni! — Tiheämmin, tiheämmin, älkää säästäkö minua!
KREIVINNA.
Arvelen, herraseni, että teille ei maistu tämmöinen arkiruoka.
NARRI.
Hyvä jumala, herraseni! — Jatkakaa vain, minä kyllä puoleni pidän.
KREIVINNA.
Te saitte hiljakkoin selkäänne, luulen ma.
NARRI.
Hyvä jumala, herraseni! — Älkää minua säästäkö!
KREIVINNA. Huudatko sinä "hyvä jumala, herraseni", kun saat selkääsi, ja "älkää säästäkö"? Tosiaankin, tuo "hyvä jumala, herraseni" sopii sangen hyvin selkäsaunaan, ja ruoskan lyömään sinulla näyttää olevan valmiina pikainen vastaus.
NARRI. "Hyvä Jumala, herraseni" ei ole vielä ikänä saattanut minua näin pahaan pulaan. Huomaan, että on asioita, jotka auttavat pitkän aikaa, mutta ei iankaiken.
KREIVINNA.
Kyll' aikaani ma käytän kauniisti,
Kun tässä hulluttelen narrin kanssa!
NARRI.
Hyvä jumala, herraseni! — Nähkääs, nyt se taas sopi hyvin.
KREIVINNA.
Jo riittää. Toimees! Tuo vie Helenalle,
Ja pyydä, että heti siihen vastaa.
Poikaani tervehdi ja sukuani,
Ei siinä paljon —
NARRI.
Iloako heille?
KREIVINNA.
Sinulle vaivaa; ymmärrätkö, poika?
NARRI.
Vallan täydellisesti; minä olen siellä ennen kuin jalkani.
KREIVINNA.
Palaja joutuin.
(Menevät eri taholle.)
Kolmas kohtaus.
Pariisi. Huone kuninkaanlinnassa.
(Bertram, Lafeu ja Parolles tulevat.)
LAFEU. Sanotaan, että ihmeiden aika on mennyt; ja meillä on ne filosofimme, jotka tekevät yliluonnollisista ja käsittämättömistä asioista tavallisia jokapäiväisiä. Siitä johtuu, että pidämme hirmuisia tapauksia joutavina, turvautuen luulo-tieteemme linnoitukseen, kun meidän pitäisi tuntemattoman kauhun edessä alistua.
PAROLLES. Tämä on todellakin ihmeellisin ihmeen merkki, mikä viime aikoina on ilmestynyt.
BERTRAM.
Niin on, todellakin.
LAFEU.
Kun parhaat lääketaiturit ovat hyljänneet, —
PAROLLES.
Samaa minäkin: sekä Galenus että Paracelsus.
LAFEU.
Koko mahtava, oppinut tiedekunta, —
PAROLLES.
Oikein; samaa minäkin.
LAFEU.
Jotka julistivat hänet parantumattomaksi, —
PAROLLES.
Justiin niin; samaa minäkin.
LAFEU.
Ja auttamattomasti menneeksi, —
PAROLLES.
Aivan oikein: niinkuin ihmisen, jota varmaan odottaa —
LAFEU.
Epätietoinen elämä ja varma kuolema.
PAROLLES.
Justament, aivan niin; samaa minäkin.
LAFEU.
Minun täytyy todellakin sanoa, että tämä on ennen kuulumatonta.
PAROLLES. Niin, totisesti; jos tahdotte saada siitä kirjallisen selityksen, niin lukekaa — no, mikä sen nimi nyt onkaan?
LAFEU.
"Selonteko taivaallisen armon vaikutuksesta maallisessa astiassa."
PAROLLES.
Niin, samaa minäkin, sama justiin.
LAFEU. Niin, niin; ei merisikakaan voi olla iloisempi; varjelkoon, sanon sen kaikella kunnioituksella —
PAROLLES. Niin kummaa se on, sangen kummaa, lyhyestä tärkimpään sanottuna; ja paatunut se sielu on, joka ei tahdo tunnustaa, että tässä on —
LAFEU.
Taivaan oma käsi.
PAROLLES.
Niin justiin.
LAFEU.
Sangen heikossa —
PAROLLES. Ja särkyvässä astiassa; suuri voima, suuri väkevyys, joka, toden totta, meidän olisi otettava laajemmaltakin käytäntöön kuin vain kuninkaan parantamiseen, jotta me kaikki —
LAFEU.
Mahtaisimme yhteisesti kiitolliset olla.
PAROLLES.
Samaa minäkin; hyvin sanottu. Tässä tulee kuningas.
(Kuningas, Helena ja seuralaisia tulee.)
LAFEU. Lustick, sanoo hollantilainen. Kiittää tahdon tyttöjä, niin kauan kuin minulla on yksikin hammas suussani. Totta tosiaan, nyt on kuningas siinä ramussa, että voisi vaikka pistää polkaksi hänen kanssaan.
PAROLLES. Mort du vinaigre! Eikö tuo ole Helena?
LAFEU.
Jumal'avita, on kuin onkin!
KUNINGAS.
Mies, kutsu tänne kaikki hovin herrat. —
(Palvelija menee)
Potilaas viereen istu, pelastaja.
Tää terve käsi, johon karkoittuneen
Sa tunteen palautit, vielä kerran
Vakuuttaa sulle lupaamani lahjan,
Kun vain sen nimen sanot.
(Muutamia hoviherroja tulee.)
Kaunis impi,
Luo silmäs noihin. Tämä sulhopoikain
Ylevä parvi mun on käskyissäni;
Min' olen heille kuningas ja isä.
Tee valintasi! Sulla valikoida
On valta, heill' ei valtaa niskuroida.
HELENA.
Ihanan, puhtaan immen Amor suokoon
Kaikille teille, — paitsi yhdelle.
LAFEU.
Pois ruunan antaisin ma valjaineen,
Jos mull' ois noiden poikain terveet hampaat
Ja yhtä vähän partaa.
KUNINGAS.
Tarkkaa noita;
Heill' aatelinen isä kaikill' on.
HELENA.
Ylevät herrat, taivas minun kauttain
Paransi kuninkaan.
KAIKKI.
Sen tiedämme
Ja teistä kiitämmekin taivasta.
HELENA.
Min' olen tyttö rukka, siinä rikkain.
Sen vakuutan, ett' olen, rukka, tyttö —
Nyt olen valmis, teidän armonne;
Punastus poskillani kuiskaa mulle:
"Kosintaas punastun; jos kiellon saat.
Iäksi kalvas kalma poskes valtaa,
Ja min' en sinne palaa milloinkaan."
KUNINGAS.
Valitse! Ken sun lempes hylkäjää,
Mun lemmestäni osattomaks jää.
HELENA.
Nyt alttariltas pakenen, Diana,
Ja Amor-jumalaa nyt valtiaana
Ma palvon. — Saisko luvan kosia?
1 AATELISMIES. Kyll' otan.
HELENA.
Kiitos! Kaikk' ei tosia.
LAFEU. Mieluummin tahtoisin olla tässä pelissä, kuin heittää onnen arpaa hengestäni.[8]
HELENA.
On katse silmissänne pöyhkeä,
Ja vastaus tulis varmaan röyhkeä.
Teill' onni olkoon satakertaisempi,
Kuin mitä tuottaa vois näin halvan lempi.
2 AATELISMIES.
En muuta toivo.
Amorilta anon,
Ett' täyttyis toivo. Jäähyväiset sanon.
LAFEU. Saako hän noin kaikilta rukkaset? Jos nuo olisivat minun poikiani, niin selkäänsä saisivat, tai lähettäisin heidät Suurturkkiin eunukeiksi.
HELENA (kolmannelle aatelismiehelle).
Pois pelko! Kättänne ei aio pyytää
Ja moista solvausta teihin syytää.
Jumalan siunaus! Onnen paremman
Hääpäiväksenne teille toivotan.
LAFEU. Nuo pojat ovat jäätä; kukaan ei hänestä huoli. Ovat varmaankin engelsmannien äpäriä; ranskalaisista eivät ole siinneet.
HELENA (neljännelle aatelismiehelle).
On liian miekkoinen ja nuori tuo,
En hälle poikaa verestäni suo.
4 AATELISMIES. Ihana neiti, toista luulen minä.
LAFEU. Tuossa on vielä yksi rypäle. — Olen varma siitä, että isäsi joi viiniä. — Mutta jos et sinä ole aasi, niin olen minä neljätoistias nulikka; minä sinut tunnen.
HELENA (Bertramille).
En tohdi sanoa, ett' otan teidän.
Mut itseni ja onneni ma heitän
Iäksi haltuunne. — Tuo on se mies.
KUNINGAS.
Siis, Bertram, ota hänet, hän on vaimos.
BERTRAM.
Mun vaimoniko! Pyydän, majesteetti,
Mun suokaa moisiss' asioissa käyttää
Omia silmiäni.
KUNINGAS.
Etkö tiedä,
Mit on hän mulle tehnyt?
BERTRAM.
Tiedän, herra;
Mut en, miks minun tulis hänet naida.
KUNINGAS.
Hän, tiedä, tautivuoteesta mun nosti.
BERTRAM.
Siit' onko seuraus, että minun pitää
Vajota vuoteeseen. Ma tunnen hänet:
Isäni armoill' on hän elänyt.
Vai köyhä lääkärinkö tytär mulle!
Ei, ennen mulle iki-häpeä!
KUNINGAS.
Häpeät hänen säätyään; sen minä
Voin nostaa. Kumma, että veremme,
Joiss' yksi väri, paino on ja lämpö
Ja jotka yhteenvalettuina sekois,
Noin erittyvät! Siveä jos on hän,
Ja lääkärin jos tytärtä vain hyljit,
Niin hyveen hyljit nimen tähden. Pois se!
Jos kuinka halpa maja hyveen loi,
Niin hyve tuo sen majan aateloi.
Hyveetön arvo on vain pöhöttyvää
Kun vesitaudin turvos. Hyvä hyvää
On nimetönnäkin, ja paha pahaa.
Mik' omaa on, ei kaipaa arvon vahaa.
Hän nuori, viisas on ja kaunis, tuon on
Hän itse saanut perintönä luonnon,
Se arvon antaa. Arvon alentaa,
Ken itsens' arvon pojaks julistaa
Eik' äitiins' ole. Arvon leiman kantaa
Vain oma työ, sit' ei voi lahjaks antaa.
Se sana haudoill' aina orjailee
Ja valhe-trofeoilla kirjailee
Jokaisen kummun; mut on vaiti aina.
Kun maa ja multa unhotukseen painaa
Totisen arvon. Tuota luonnon luomaa
Jos rakastaa sa voit, niin minä — huomaa —
Voin loput luoda; hyve periminä
On hällä, — varat, arvot annan minä.
BERTRAM.
Rakastaa hänt' en voi, en yritäkään.
KUNINGAS.
Teet haittaa itselles, jos niskuroit.
HELENA.
Iloitsen siitä, että parantunut
On teidän armonne; muu kaikki menköön!
KUNINGAS.
On kunniani kaupan; mahtisanoin
Sit' auttaa täytyy. Hänen kätens' ota,
Kopea poika joka moista lahjaa
Et ansaitse; jok' ylimielin kytket
Mun armoni ja hänen arvons' yhteen;
Jok' et voi aavistaakaan, että minä,
Jos lasken hänen vaakaans' arvoni,
Sun ponnahutan ilmaan; jok' et tiedä,
Ett' istuttaa voin arvos siihen, missä
Sen tahdon kasvamaan. Siis ivas säästä;
Tee niinkuin tahdon; parastasi katson.
Pois ylpeys! Maksa onnes puolest' oiti
Se kuuliaisuusvero, johon vaatii
Sua valtani ja velvoitus sua käskee;
Tai armoistani iäks sinut syydän
Typerän nuoruutesi hurjuuksiin
Ja kompastuksiin, ärsyttäen sinuun
Lain nimessä ja säälimättä kaikki
Vihan ja koston henget. Puhu, vastaa!
BERTRAM.
Anteeksi, majesteetti! Päätökseenne
Alistuu rakkauteni. Kun mietin
Ett' arvo, kunnia ja maine teidän
On vallassanne, huomaan että hän,
Jok' äsken ylvään mielest' oli halpa,
Nyt kuninkaan on kehun aateloima,
Kuin syntyvapaa oisi.
KUNINGAS.
Kätä häntä,
Ja sano omaksesi; myötäjäiset
Varasi vertaiset ma hälle takaan,
Niin, vielä suuremmatkin.
BERTRAM.
Kätän häntä.
KUNINGAS.
Kuninkaan suosio ja sulo onni
Hymyilköön liitollenne! Vihkimys
Pikaiseen kihlausta seuratkoon,
Niin, tänä iltana jo. Juhlapidot
Ne jääkööt toistaiseksi, kunnes saapuu
Etäiset vieraat. Miten häntä hemmit.
Sen mukaan sinä minuakin lemmit.
(Kuningas, Bertram, Helena, aatelismiehet ja
seuralaiset poistuvat.)
LAFEU.
Kuulkaa, herraseni! Pari sanaa!
PAROLLES.
Mitä haluatte?
LAFEU.
Teidän herranne ja isäntänne teki oikein, kun peräytyi.
PAROLLES.
Peräytyi? Minun herrani? Minunko isäntäni?
LAFEU.
Niin; enkö puhu selvää kieltä?
PAROLLES.
Sangen karkeaa kieltä ja ymmärtämätöntä ilman verisiä selityksiä.
Vai herrani!
LAFEU.
Olettehan te kreivi Roussillonin seuralainen?
PAROLLES.
Joka kreivin, kaikkien kreivien, joka miehen.
LAFEU.
Niin, joka kreivin miehen; kreivin herra, se on toista tyyliä.
PAROLLES.
Te olette liian vanha, herraseni; tyytykää siihen: olette liian vanha.
LAFEU. Tiedä, nulikka, että minä olen mies; siihen arvonimeen ei sinua ikäkään auta.
PAROLLES.
Mitä olisi liiankin helppo uskaltaa, sitä en nyt uskalla.
LAFEU. Kun olin kahdesti nähnyt sinut majatalon ruokapöydässä, pidin sinua jotakuinkin viisaana miehenä; kerskailit kohtalaisesti matkoistasi; se vielä välttäisi; mutta nuo nauhat ja liput, joita ylläsi liehui, panivat minun monasti epäilemään, oliko laivassa mitään sisässä. Olen nyt saanut sinusta selvän; jos taas joudut minulta hukkaan, niin en sitä sure; tuskin olet sen arvoinen, että sinua kannattaisi maasta nostaa.
PAROLLES.
Jos sinulla ei olisi vanhuuden etuoikeutta. —
LAFEU. Varo, ettet liiaksi tulistu, sinun voi muuten pian käydä ohraisesti; ja jos — Ei, Herra sinua armahtakoon, kana-parka! Hyvästi vain, sinä häkki-ikkunaiseni! Minun ei tarvis avata puoliskoitasi, sillä näen sinut läpikotaisin. Anna minulle kätesi!
PAROLLES.
Teidän armonne, te kohtelette minua tavattoman loukkaavasti.
LAFEU.
Pidä hyvänäsi; et ole paremman arvoinen.
PAROLLES.
En ole, teidän armonne, tämmöistä ansainnut.
LAFEU.
Olet kyllä, viimeiseen pisaraan asti; minä en tingi siitä tippaakaan.
PAROLLES.
Hyvä, koetan siis olla viisaampi.
LAFEU. Koeta vain, ja kiiruumman kautta, sillä ruumassasi on paljon päinvastaista. Jos sinut joskus sidotaan omiin hetaleihisi ja piestään pehmeäksi, niin saat itse koettaa, mitä on kerskata siteistään. Haluaisin jatkaa tätä tuttavuutta, tai oikeammin tuntemista, että voisin hädän tullen sanoa: sen miehen minä tunnen.
PAROLLES.
Teidän armonne, te saatatte minulle sietämättömän harmin.
LAFEU. Soisin, että siitä tulisi oikein helvetinpiina, ja että tämä saatto-pahaiseni olisi iankaikkinen; sillä saattoni on minut jo jättänyt, niinkuin minäkin sinut jätän niin joutuin, kuin vain vanhat voimani sallivat.
(Menee.)
PAROLLES. No, no, sinulla on poika, joka saa tämän häväistyksen maksaa, sinä rupinen, vanha, rupinen parooni-ryötys! — Vaan tahdon malttaa mieleni: kunnioitusta ei saa pakottamalla. Niin totta kuin elän, selkään hälle annan, kun vain saan siihen tilaisuutta, vaikka olisi hän kaksin ja kolmin kerroin parooni. En surkuttele hänen ikäänsä enemmän kuin — Selkään hälle annan, kunhan vain saisin hänet taas käsiini!
(Lafeu palaa.)
LAFEU. No, poikaseni, herrasi ja isäntäsi on nainut. Siinä sinulle uutinen: sinulla on nyt uusi emäntä.
PAROLLES. Pyytäisin peittelemättä teidän ylhäisyyttänne vähän supistamaan solvauksiaan. Hän on hyvä herrani; mutta isäntäni, jota palvelen, hän on tuolla ylhäällä.
LAFEU.
Kuka? Jumalako?
PAROLLES.
Niin, armollinen herra.
LAFEU. Piru se sinun on isäntäsi. Miksi sinä tuolla tavalla käärit ylös hihasi? Luuletko niitä housuiksi? Tekevätkö muutkin palvelijat niin? Paras, että panisit alapuolesi siihen, missä nokkasi istuu. Kautta kunniani, jos olisin kahta tuntia nuorempi, niin pieksisin sinut. Olet täällä yleisenä pahennuksena, ja joka miehen pitäisi sinua piestä. Sinä olet juuri sitä varten luotu, että ihmiset saisivat sinuun koetella voimiaan.
PAROLLES.
Tämä on kovaa ja ansaitsematonta toimenpidettä, teidän armonne.
LAFEU. Vai niin, herraseni! Italiassa teidät piestiin, kun varastitte siemenen omenasta. Te olette maankuljeksija ettekä mikään oikea matkustaja. Olette ylhäisiä ja arvossapidettyjä ihmisiä kohtaan julkeampi, kuin mihin syntyperänne ja ansioittenne valtakirja teitä oikeuttaa. Teihin ei kannata enää sanaakaan tuhlata, sanoisin muuten teitä konnaksi. Hyvästi vain!
(Menee.)
PAROLLES. Hyvä, varsin hyvä! Olkoon niin! — Hyvä, varsin hyvä! Se pannaan hampaan koloon toistaiseksi.
(Bertram tulee.)
BERTRAM.
Hukassa, iki-tuskan saaliina!
PAROLLES.
No, kuink' on laita, sydänkäpyseni?
BERTRAM.
Papille vaikka pyhän valan tein,
En vuoteeseeni sitä naista tahdo.
PAROLLES.
Mik' on, mik' on sun, sydänkäpyni?
BERTRAM.
Parolles, mun ovat naittaneet! — Pois sotaan!
Pois Florensiin! Häävuoteeseen ei koskaan!
PAROLLES.
On Ranska koirankoppi, miehen jalan
Ei polkemista ansaitse. Pois sotaan!
BERTRAM.
Sain äidiltäni kirjeen; viel' en tiedä
Sen sisällystä.
PAROLLES.
Kyll' on siihen aikaa;
Nyt sotaan, poikaseni, sotaan pois!
Sen miehen kunnia on säkissä,
Jok' eukkoaan vain kotoisalla lellii
Ja kiemailuihin tuhlaa voimansa,
Joill' irstasta ja virmaa Marsin varsaa
Tulisi ohjata. Pois muille maille!
On Ranska talli, ja me tammoja,
Jos tänne jäämme. Sotaan pois!
BERTRAM.
Niin oikein;
Kotihin hänet laitan, äidilleni
Selitän inhoni ja miksi karkaan;
Kirjoitan kuninkaalle, mitä suoraan
En tohdi sanoa. Häälahjansa
Toskanan sotaan varaan, missä uljaat
Kisaavat urhot. Sotätyö on hupa,
Kun inha vaimo on ja kolkko tupa.
PAROLLES.
Tuo oikku eikö muutu, onko varma?
BERTRAM.
Tulehan kamariini tuumimaan.
Pois naikon heti laitan. Sitten sotaan!
Ja suremaan hän jääköön kohtalotaan.
PAROLLES.
Sen pallon kimma kuului. Kautta taivaan!
Ken nuorna joutuu naimaan, joutuu vaivaan.
Pois vain, ja heitä minkä kiusaks sait!
Sua loukkas kuningas; mut siitä vait!
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Sama paikka. Toinen huone.
(Helena ja narri tulevat.)
HELENA.
Äitini lähettää ystävälliset terveiset; voiko hän hyvin?
NARRI. Hän ei voi hyvin, vaan on kuitenkin terve; on sangen hilpeä, eikä kuitenkaan voi hyvin. Voi sentään, Jumalan kiitos, sangen hyvin, eikä ole mitään vailla; mutta sittenkään ei voi hyvin.
HELENA. Jos hän voi sangen hyvin, mikä hänen sitten on, että ei voi sangen hyvin?
NARRI.
Kyllä hän sangen hyvin voi, toden totta. On vain kaksi asiaa.
HELENA.
Mitkä kaksi asiaa?
NARRI. Toinen on se, ettei hän ole taivaassa, johon Jumala pian häntä auttakoon! Toinen se, että hän on maan päällä, josta Jumala pian häntä auttakoon!
(Parolles tulee.)
PAROLLES.
Jumala siunatkoon teitä, onnellinen armo!
HELENA.
Toivon, hyvä herra, että hyvin suotte minulle hyvän onneni.
PAROLLES. Rukoukseni auttoivat teitä sitä saavuttamaan, ja ne auttavat teitä myöskin sitä säilyttämään. — Kah, sinäkö, lurjus! Mitä tekee nyt se vanha armo?
NARRI. Jos teillä olisi hänen ryppynsä ja minulla hänen rahansa, niin tahtoisin, että hän tekisi mitä te sanotte.
PAROLLES.
Enhän minä sano mitään.
NARRI. No, sitä viisaampi olette; sillä monen palvelijan kieli juoruaa isäntänsä turmioon. Olla mitään sanomatta, mitään tekemättä, mitään tietämättä, mitään omistamatta, siinä kaikki teidän lahjanne, joka on juur' niin paljon kuin ei mitään.
PAROLLES.
Mene tiehesi; sinä olet lurjus!
NARRI. Olisitte sanonut näin: lurjuksen edessä sinä olet lurjus, se on: minun edessäni sinä olet lurjus, — niin olisitte sanonut totuuden, herraseni.
PAROLLES.
Kas vain, sinä olet sukkela narri; tulinpa jäljillesi.
NARRI. Itsestännekö minun jälkeni löysitte, vai muutko teitä neuvoivat jäljilleni? Se etsiminen oli hyödyksi: koko paljon narria löydätte vielä itsestänne maailman iloksi ja naurun lisääntymiseksi.
PAROLLES.
Suur' ilkamus, ja hyvin ruokittu! —
Tän' yönä, rouva, lähtee herra matkaan,
Häll' asioit' on perin tärkeitä.
Hän myöntää kyll', ett' aikaan nähden teillä
On lemmen etuoikeus, jota hänen
On pakko kieltäytyen viivyttää.
Mut viivykkeelläkin on makeutensa;
Kun ajan altaassa se kuurnitaan,
Niin vastaisuudess' uhkuu siitä ilo,
Jok' autuutt' yli reunojensa vuotaa.
HELENA.
Hän mitä muuta tahtoo?
PAROLLES.
Että heti
Kuninkaan jätätte ja tämän kiireen
Omaksi aikeeksenne selitätte
Ja puolustatte syillä, jotka näyttää
Pakottavilta.
HELENA.
Mitä muuta vaatii?
PAROLLES.
Ett' tämän tehtyänne odotatte,
Mit' enempää hän mielii käskeä.
HELENA.
Ma kaikess' olen hälle kuuliainen.
PAROLLES.
Sen hälle sanon.
HELENA.
Hyvä. — Tule, poika.
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Sama paikka. Toinen huone.
(Lafeu ja Bertram tulevat.)
LAFEU.
Mutta ettehän toki, kreivi hyvä, pitäne häntä soturina.
BERTRAM.
Pidän oikein, vieläpä sangen urheanakin.
LAFEU.
Sen olette saanut hänen omasta kertomuksestaan.
BERTRAM.
Ja muista pätevistä todistuksista.
LAFEU. Silloin ei minun tiimapatsaani näytä oikein. Minä kun luulin tätä leivosta varpuseksi.
BERTRAM. Uskokaa pois, hän on sangen tiedokas mies ja samassa määrässä urhoollinen.
LAFEU. Olen siis rikkonut hänen kokemustaan vastaan ja loukannut hänen urhoollisuuttaan; ja tilani on tässä suhteessa sitä vaarallisempi, kun en tunne sydämmessäni mitään katumusta. Tuossa hän tulee. Olkaa hyvä, tehkää meidät ystäviksi; tahdon sitten sitä ystävyyttä jatkaa.
(Parolles tulee.)
PAROLLES (Bertramille).
Kaikki on tapahtuva, herra.
LAFEU.
Olkaa hyvä, sanokaa, herra, kuka on tuon herran räätäli?
PAROLLES.
Hyvä herra! —
LAFEU. Oh, tunnen hänet hyvin. Niin, herraseni, hän tekee hyvää työtä, on sangen hyvä räätäli.
BERTRAM (syrjään Parollesille).
Onko hän mennyt kuninkaan luo?
PAROLLES.
On.
BERTRAM.
Lähteekö tänä iltana?
PAROLLES.
Tekee niin kuin käskette.
BERTRAM.
On rahat kirstussa ja kirjeet valmiit,
Ja hevosetkin tilatut; tän' yönä,
Kun morsianta pitäis syleillä,
Siit' ennen alkua jo tulee loppu.
LAFEU. Maailmaa matkustanut mies on jonkinarvoinen atrian loppupuolella; mutta mies, joka valehtelee kolme kolmatta osaa ja käyttää tunnettua tosiasiaa tuhansien lorujen matkapassina, sitä pitäisi kerran kuulla ja kolme kertaa piestä. — Jumala varjelkoon teitä, herra kapteeni!
BERTRAM.
Onko jotakin kahnaa tämän ylimyksen ja teidän välillänne, herra?
PAROLLES.
Minä en tiedä, millä olen ansainnut joutua hänen armonsa epäsuosioon.
LAFEU. Te olette oikein työksenne siihen rynnännyt saappainenne, kannuksinenne, kaikkinenne, niinkuin entinen mies, joka hyppäsi suin päin munakakkuun,[9] ja ryntäätte taas sieltä pois, ennenkuin taivutte ilmoittamaan syytä siellä-oloonne.
BERTRAM.
Varmaankin väärin-ymmärrystä, hyvä herra.
LAFEU. Jota tulee kestämään iankaikkisesti, vaikka hänet tapaisin kesken rukouksiaankin. Hyvästi, herra kreivi! Ja uskokaa, kun sanon: tuossa kevyessä pähkinässä ei voi olla mitään sydäntä; tuon miehen sieluna ovat hänen vaatteensa; älkää luottako häneen missään tärkeässä asiassa; minä olen ennenkin tuonsorttisia lannistanut ja tunnen heidän luontonsa. — Hyvästi, herraseni; olen puhunut teistä parempaa, kuin mitä olette ansainnut ja koskaan tulette ansaitsemaan. Mutta pahaa pitää hyvällä kostaa.
(Menee.)
PAROLLES.
Hupsu vanhus, totta totisesti.
BERTRAM.
Siltä näyttää.
PAROLLES.
Mitä? Ettekö tunne häntä?
BERTRAM.
Kyll', aivan hyvin; hyvä maine hällä
On ihmisissä. Tuoss' on ristini.
(Helena tulee.)
HELENA.
Kuningast' olen teidän käskystänne
Nyt puhutellut sekä saanut luvan
Matkustaa heti. Teitä vielä tahtois
Hän puhutella.
BERTRAM.
Tahtoaan ma noudan.
Mun käytöstäni älkää kummastelko,
Vaikk' ei se aikaan soinnu eikä salli
Mun täyttää, mitä velvollisuus vaatii.
En näitä asioita aavistanut,
Ja siksi suuress' olen hämmingissä.
Sen tähden pyydän, että matkustatte
Nyt heti kotiin; ihmetelkää jouten,
Mut syytä tähän älkää kysykö.
Paremp' on aikeeni, kuin miltä näyttää,
Ja määräykseni välttämättömämpi
Kuin heti hoksaattekaan te, jok' ette
Asiaa tunne. Tuo on äidilleni.
(Antaa kirjeen.)
Tavataan kahden päivän päästä. Olkaa
Älykäs nyt.
HELENA.
En sanoa voi muuta,
Kuin että olen nöyrin palveljanne.
BERTRAM.
Siit' olkaa vaiti.
HELENA.
Ja ett' aina koitan
Huomaavall' alttiudella ansaita
Sen suuren onnen, jota halpa sääty
Ei näytä mulle suovan.
BERTRAM.
Vaiti siitä!
On kiire. Hyvästi, ja joutuin matkaan!
HELENA.
Anteeksi!
BERTRAM.
Mitä vielä tahdotte?
HELENA.
En rikkauttani ansaitse; en tohdi
Sit' omistaa, vaikk' omaani se on.
Varastaa tahtoisin, kuin vauhko varas,
Mit' oikeudella omaan.
BERTRAM.
Mitä mieli?
HELENA.
En tiedä oikein, jotain, — ei, ei mitään.
En hevin sano, mitä tahtoisin.
Mut sanon sentään: vieraat eroaa
Ja vihamiehet ilman suudelmaa.
BERTRAM.
Pois aikailu, ja joutuin ratsaille!
HELENA.
Teen niinkuin jalo valtiaani käskee.
BERTRAM.
Miss' ovat muut? — Voi hyvin!
(Helena menee.)
Kotiin mene!
Ma siell' en aio itseäni näyttää,
Jos rummut soi ja miekkaa vain voin käyttää.
Pois, joutuin pakoon!
PAROLLES.
Bravo! Coragio!
(Menevät.)