Toinen kohtaus.
Toinen saaren seutu.
(Stephano ja Trinculo tulevat; heidän
jäljissään Caliban, pullo kädessä.)
STEPHANO.
Joutavia! — Kun tynnyri on tyhjä, silloin juomme vettä, mutta sitä
ennen ei pisaraakaan! Luovi siis ja iske kiinni! — Palvelija-hirviö,
juo muistokseni!
TRINCULO.
Palvelija-hirviö! Tämäkös hullumainen saari! Kuuluu olevan vaan viisi
henkeä tällä saarella; tässä meitä on kolme; jos ne kaksi muuta ovat
yhtä nokkavoitossa kuin me, niin horjuu koko valtakunta.
STEPHANO.
Juo, palvelija-hirviö, juo, kun käsken! Aivanhan silmät ovat tiirollaan
päässäsi.
TRINCULO.
Missä sitten, jos ei päässä? Olisipa se todellakin oivallinen hirviö,
jos sillä olisi silmät perässä.
STEPHANO.
Renki-hirviöni on upottanut kielensä makeaan viinaan; mitä minuun
tulee, niin ei merikään voi minua upottaa. Ennenkuin rantaan pääsin,
uin minä viisineljättä peninkulmaa edestakaisin, kautta tuon valkeuden!
— Sinä, hirviö, saat olla luutnanttini, tai väntrikkini.
TRINCULO.
Luutnanttinne mieluummin; väntrikiksi hän on liian vänttyrä.
STEPHANO.
Me emme juokse, me, herra hirviö.
TRINCULO.
Ettekä liioin kävele; makaatte kuin koirat tuppisuina.
STEPHANO.
Epäsikiö sinä, puhu nyt kerran sinäkin, jos olet kunnon epäsikiö.
CALIBAN.
Kuink' armo voi? Mun antia kenkääs nuolla.
Tuot' en ma palvele, hän pelkur' on.
TRINCULO. Valehtelet, senkin taidoton hirviö! Minä voin tapella vaikka poliisin kanssa. Vai niin, sinä ruokoton kala, voiko semmoinen mies milloinkaan olla pelkuri, joka on juonut niin paljon makeata viinaa kuin minä tänään? Niinkö hirveästi sinä valehtelet, vaikka vaan olet puoleksi kala ja puoleksi hirviö?
CALIBAN.
Haa! Kuules, kuinka minua hän pilkkaa!
Sallitko tuota, prinssi?
TRINCULO. Hän sanoo: prinssi! — Ettäkö hirviö voi olla niin pöllö!
CALIBAN. Kas, kas taas! Pure hänet kuoliaaksi!
STEPHANO. Trinculo, luki kielesi hampaittesi taa! Jos rupeat kapinalliseksi, niin lähin puu tuossa — Tämä hirviö-raukka on minun alamaiseni, ja häntä tulee pitää arvossa.
CALIBAN. Kiitos, jalo herra! Tahtoisitko vielä kerran kuulla pyyntöä, jonka äsken sulle tein?
STEPHANO. Tahdon tietysti. Polvistu ja kerro se! Minä seison, minä, ja samaten myöskin Trinculo.
(Ariel tulee näkymättömänä.)
CALIBAN.
Ma, niinkuin äsken sulle kerroin, olen
Tyrannin alamainen, poppamiehen,
Mi taioillaan tään saaren multa peijas.
ARIEL.
Sen valehtelet.
CALIBAN.
Itse valehtelet,
Sa senkin narri, marakatti! Voi,
Jos uljas herrani sun tekis rammaks!
En valehtele minä.
STEPHANO. Trinculo, jos vielä kerran häiritset hänen kertomustaan, niin, kautta tämän nyrkin, lyön sinua, niin että hampaat suussasi helisevät.
TRINCULO. Mut enhän minä sanonut mitään.
STEPHANO. Suusi kiinni siis, äläkä jupise! — (Calibanille.) Jatka!
CALIBAN.
Ma sanon, taioillaan hän vei tään saaren
Ja multa vei sen. Jos nyt, prinssi, tahdot
Tuon hälle kostaa, — tiedän, ettäs tohdit;
Mut tuopa tuoss' ei tohtis.
STEPHANO.
Aivan totta.
CALIBAN.
Tään saaren saat ja mieheksesi minut.
STEPHANO. Mutta kuinka tuo pannaan toimeen? Voitko saattaa minut sen miehen pariin?
CALIBAN.
Voin, herra! Petän hänet kesken untaan.
ARIEL.
Sen valehtelit; sitä sin' et voi.
CALIBAN.
Tuo kailo pöllö! Kurja ryysymekko!
Rukoilen, prinssi, anna hälle selkään
Ja pullo hältä vie. Kun se on poissa,
Hän juokoon suolavettä; minä hälle
En näytä, missä tääll' on raikkaat lähteet.
STEPHANO. Trinculo, varo, ettet syökse turmioosi! Älä enää sanallakaan hirviötä keskeytä, muuten, kautta tämän nyrkin, ajan saalini pellolle ja naputtelen sinua niinkuin kapaturskaa.
TRINCULO. Mitä? Mitä olen tehnyt? En niin mitään. Menen tästä etäämmäksi.
STEPHANO. Etkö sanonut häntä valehtelijaksi?
ARIEL. Sinä valehtelet.
STEPHANO. Minäkö? Tuossa saat! (Lyö häntä.) Jos tämä maistuu, niin sano vielä toiste minua valehtelijaksi.
TRINCULO. Enhän minä sinua valehtelijaksi sanonut. — Onko järkesi poissa ja korvasi lummessa? — Hiiteen koko pullosi! Sitä se viina ja juominen matkaan saattaa! — Rutto syököön hirviösi ja piru periköön sormesi!
CALIBAN. Ha, ha, ha!
STEPHANO. No, jatka kertomustasi! — Tee hyvin, mene vähän loitommaksi.
CALIBAN.
Hänt' aika lailla piekse! Kohta häntä
Minäkin hutkin.
STEPHANO.
Loitommaksi! — Jatka!
CALIBAN.
Niin, kuten kerroin, iltapuolin häll' on
Tapana maata: silloin hänet surmaa!
Mut ensin kirjat pois! Voit kallon hältä
Halolla murskata tai sisälmykset
Puhkaista seipäällä tai veitsin viiltää
Häneltä kurkun poikki. Mutta muista:
Pois ensin kirjat! Ilman niitä on hän
Mua pöllömpi, hän yhdestäkään hengest'
Ei silloin valtaa saa; he kaikin häntä
Vihaavat, niinkuin minä, perinpohjin.
Tulehen kirjat! Hyvät häll' on kamssut —
Niin niitä nimittää hän — talon koreiks,
Hän jahka talon saa. Mut kallein aarre
On kaunis tyttärensä; itse sanoo
Hän tuota valioksi. Muut' en naista
Min' olen nähnyt kuin Sycoraxin
Ja hänet; mut hän yhtä paljon voittaa
Sycoraxin kuin suurin pienimmän.
STEPHANO.
Vai on se niin kaunis luuska!
CALIBAN.
On, herra; vuoteesees hän hyvin sopii
Ja siittää kelpo pentuja, sen takaan.
STEPHANO. Hirviö, minä tapan sen miehen. Hänen tyttärestään ja minusta tulee kuningas ja kuningatar — Jumala varjelkoon meidän majesteettiamme! — ja Trinculo ja sinä tulette varakuninkaiksi. — Onko tuuma hyvä, Trinculo?
TRINCULO. Erinomainen.
STEPHANO. Tuohon käteen! Mieltäni pahoittaa, että löin sinua; mutta, jos elää tahdot, niin luki kielesi hampaittesi taa!
CALIBAN.
Hän tunnin pääst' on nukuksissa; silloin
Tapatko hänet?
STEPHANO.
Kautta kunniani!
ARIEL.
Tuon minä heti herralleni kerron.
CALIBAN.
Iloiseks saat mun; riemust' aivan riehun!
Hei lystäilkäämme! Rallatappas mulle
Tuo laulu, jonka taannoin mulle lauloit.
STEPHANO. Tapahtukoon tahtosi, hirviö; minä koitan, parastani koitan. — Kas niin, Trinculo, pannaanpa lauluksi.
(Laulaa.)
"Hutki ja sutki, ja sutki ja hutki,
Ajatus on vapaa".
CALIBAN.
Se ei ollut oikea nuotti.
(Ariel soittaa sävelen rummulla ja torvella.)
TRINCULO. Oman laulumme nuotti, jota soittaa herra Nimetön!
STEPHANO. Jos ihminen olet, niin näytä oikea hahmosi; jos piru olet, niin tee miten tahdot.
TRINCULO. Oi, anna minulle minun velkani anteeksi!
STEPHANO. Se, joka kuolee, maksaa kaikki velkansa. Minä vaadin sinut miekkasille! — Jumala armahtakoon meitä!
CALIBAN.
Pelkäätkö?
STEPHANO.
En, hirviö, en pelkää.
CALIBAN.
Älä pelkää!
Helyä, virttä, sointaa täynn' on saari;
Ei haittaa niistä, ne vaan hauskuttavat.
Tuhannen helysoitint' ajoin helkkyy
Mun korvissani, ajoin kuulen ääntä,
Jok' uinuttaa mun, vaikka kyllält' oisin
Jo nukkunut; ja unissani silloin
On niinkuin aukeis taivas ja sen aarteet
Valuisi ylitseni; näin kun herään,
Ulisten kaipaan jälleen samaa unta.
STEPHANO. Tästäpä tulee oivallinen kuningaskunta, soitantoakin saan täällä ilmaiseksi.
CALIBAN.
Kun ensin Prospero on surmansa saanut.
STEPHANO. Se tapahtuu heti kohta; kyllä minä sen jutun muistan.
TRINCULO. Sointo etääntyy; seuratkaamme jäljissä, ja sitten toimeemme.
STEPHANO. Näytä tietä, hirviö; me seuraamme. — Olisipa hauska nähdä tuota rumpalia, hän tekee asiansa hyvin.
TRINCULO. No, tuletko? — Minä seuraan, Stephano.
(Menevät.)