Viides kohtaus.
Toinen huone Leonaton talossa.
(Leonato, Moilasen ja Muikkari tulevat.)
LEONATO. Mitä minusta tahdotte, kunnon naapuri?
MOILANEN. Niin, nähkääs teidän armonne, minulla olisi vähän kahdenkeskistä kanssanne, joka hiukan niinkuin likeltä liikuttaa teitä.
LEONATO. Lyhyesti siis, sillä näettehän että minulla on kiire.
MOILANEN. Niin, armollinen herra, semmoinen on asia.
MUIKKARI. Niin, todellakin, semmoinen on asia, armollinen herra.
LEONATO. Mikä asia, hyvät ystävät?
MOILANEN. Tämä kunnon Muikkari, nähkääs, armollinen herra, ei pysy oikein asiassa. Vanha mies, nähkääs, armollinen herra! Ja hänen järkensä ei ole niin tylsä, kuin Jumalan avulla soisin sen olevan; mutta, toden totta, hän on kunniallinen kuin nahka hänen kulmakarvainsa välissä.
MUIKKARI. Niin, Jumalan kiitos, olen niin kunniallinen, kuin joku toinenkin kuka tahansa, joka on vanha mies eikä ole kunniallisempi kuin minä.
MOILANEN. Exempla sunt odorosa; palabras,[19] naapuri Muikkari!
LEONATO. Olette vaivalloisia, hyvät naapurit.
MOILANEN. Sen teidän armonne vain sanoo kohteliaisuudesta, kun olemme sen herttua raukan oikeudenpalvelijoita; mutta totisesti, mitä minuun tulee, jos olisin niin vaivalloinen kuin kuningas, niin en surkuttelisi, vaikka käyttäisinkin kaikki teidän armonne hyväksi.
LEONATO. Kaikki vaivalloisuutesi minun hyväkseni? Ha!
MOILANEN. Niin kyllä, vaikka sitä olisi tuhannen kippuntaa enemmän kuin mitä sitä on; sillä teidän armonne, kuulemma, on niin merenteerattu kuin kuka muu tahansa kaupungissa, ja vaikka vain olen köyhä mies, niin minua ilahuttaa sitä kuulla.
MUIKKARI. Niinikään minua.
LEONATO. Tahtoisin mielelläni tietää, mitä teillä on minulle sanottavaa.
MUIKKARI. Niin, nähkääs, teidän armonne, vahtimme on tänä yönä — kaikella kunnioituksella teidän armoanne kohtaan — vanginnut pari pahinta pääveijaria, mitä Messinassa löytyy.
MOILANEN. Hyvä kelpo vanhus, teidän armonne! Hän on vähän lörppö; niin, niin, kun vanhuus tulee, niin järki menee, niinkuin sanotaan. Jumal' auttakoon meitä! Se on maailman menoa. — Tosiaankin, hyvin sanottu, naapuri Muikkari! — Niin, se Jumala on hyvä mies; kun kaksi ajaa samalla selkähevosella, niin täytyy toisen istua takana. — Kunnon sielu, teidän armonne! Niin totisesti, se hän on, niin totta kuin kukaan, joka syö leipää. Mutta Jumalalle tulee antaa kunnia. Kaikki ihmiset eivät ole yhdenlaiset. Niin, niin, hyvä naapuri parka!
LEONATO. Tosiaankin, rakas naapuri, teille hän ei vertoja vedä.
MOILANEN. Hyvät lahjat ovat Jumalalta.
LEONATO. Minun täytyy nyt mennä.
MOILANEN. Sana vain, teidän armonne. Niin nähkääs, vahtimme on todellakin käsittänyt kaksi luulevaa henkilöä, ja me soisimme että teidän armonne tänä aamuna tutkisi heitä.
LEONATO. Voitte itse heitä tutkia ja tuoda minulle pöytäkirjan; minulla on nyt kova kiire, niinkuin kyllä näette.
MOILANEN. Kyllä se asia akkuraatisti toimitetaan.
LEONATO. Juokaa lasi viiniä, ennenkuin menette. Hyvästi!
(Sanansaattaja tulee.)
SANANSAATTAJA. Armollinen herra, teitä odotetaan viemään tytärtänne vihille.
LEONATO. Tulen paikalla; olen valmis.
(Leonato ja sanansaattaja menevät.)
MOILANEN. Mene, rakas virkaveli, mene Yrjö Sysisen tykö ja käske hänen tuoda kynä ja mustetta mukanaan arestiin. Meidän pitää nyt mennä tutkimaan niitä miehiä.
MUIKKARI. Ja se on tehtävä viisaasti.
MOILANEN. Älystä ei tule olemaan puutetta, sen minä takaan; täällä on (osoittaen otsaansa) se värkki, joka panee ne semmoiset pihtiin. Hanki vain tänne se ahtivarjus panemaan tutkintomme rotokollaan, ja tule sitte tyköni arestiin.
(Menevät.)