Ensimmäinen kohtaus.
Paikka sama.
(Hermione, Mamillius ja hovinaisia tulee.)
HERMIONE.
Pois poika viekää; mua häiritsee hän,
En sitä nyt voi kestää.
1 HOVINAINEN.
Tulkaa, prinssi,
Minusta saatte leikkitoverin.
MAMILLIUS.
Sinust' en huoli.
1 HOVINAINEN.
Miksi, rakas prinssi?
MAMILLIUS.
Mua suutelet ja puhut, niinkuin vielä
Olisin lapsi. — Paremp' olet sinä.
2 HOVINAINEN.
Ja miks?
MAMILLIUS.
Ei siksi, että silmäkarvat
On sulla mustemmat; lie joskus kauniit
Mustatkin silmäkarvat, jos vaan eivät
Ole liian paksut, — sulin tehty juomu,
Kuunkanta hienon hieno vain.
2 HOVINAINEN.
Ken teille
On moista opettanut?
MAMILLIUS.
Naisten kasvot. —
Mut mink' on väriset sun silmäkarvas?
1 HOVINAINEN.
Siniset.
MAMILLIUS.
Älä! Rouvan näin, joll' oli
Sininen nenä, vaan ei silmäkarvat.
2 HOVINAINEN.
Mut kuulkaas! Kuningatar, äitinne,
On pikkusiin; koht' uuden, hienon prinssin
Me saamme; kyllä silloin kisaisitte,
Jos teistä huolisimme.
1 HOVINAINEN.
Niin, hän vahvast'
On paisunut. Jumala hälle avuks!
HERMIONE.
Mit' ilveilyä siellä? Tule, lapsi,
Taas seuraas kaipaan. Istu, kerro mulle
Tarina.
MAMILLIUS.
Hauskako vai surullinen?
HERMIONE.
Niin hauska kuin vain tahdot.
MAMILLIUS.
Surullinen
Sopivin talvell' on. Ma yhden tiedän,
Siin' aaveit' on ja noitia.
HERMIONE.
Se kerro.
No, istuhan ja ala; aaveillasi
Mua oikein säikytä; sit' osaat tehdä.
MAMILLIUS.
Oli kerran miesi —
HERMIONE.
Istuhan; no ala!
MAMILLIUS.
Jok' asui kirkkomaalla. — Kerron hiljaa
Nuo sirkat sit' ei kuulla saa.
HERMIONE.
No, jatka,
Ja korvahan! kuiskaa.
(Leontes. Antigonus, hoviherroja ja seuralaisia tulee.)
LEONTES.
Sielläkö
Hän nähtiin? Seuroineen? Camillo myötä?
1 HOVIHERRA.
Männistöss' yhdyin heihin. Moista kiirett'
En ole nähnyt. Silmin heitä saatoin
Laivastoon asti.
LEONTES.
Mua miekkoista,
Kun oikein näin ja toden arvasin! —
Oo, vähempikin riittäisi Lemmon tuskaa
Tää miekkoisuus! — Voi maljass' uida lukki,
Ja sinä juot ja poistut tietämättä
Myrkystä mitään, sillä oma tietos
Ei ole myrkytetty; vaan jos joku
Tuot' inhaa otust' osoittaa ja näyttää
Mit' olet juonut, silloin kuotus tuima
On sulta poven katkoa ja kyljet. —
Minäkin join ja lukin näin. Camillo
Hänt' auttoi, teki parittajan virkaa. —
He hengen multa tahtovat ja kruunun;
Epäilys toteen käy: — tuo viekas konna,
Mun palkkaamani, palkoiss' oli hällä;
Hän hankkeeni on ilmaissut, ja minä
Nolattu olen narri, joka nulkin
Ivailtava. — Mut kuinka pääsivätkään
He portist' ulos?
1 HOVIHERRA.
Hänen arvollansa,
Mi käskystänne suurempaakin aikaan
On saanut.
LEONTES.
Hyvin tiedän. — Poika tänne!
(Hermionelle.)
Hyvä, ett'et sinä häntä imettänyt.
Vaikk' on mun näköäni hän, niin liiaks
On häness' äidin verta.
HERMIONE.
Leikkiäkö?
LEONTES.
Pois poika viekää! Hän sit' ei saa pitää;
Pois, pois! Sen kanssa nyt hän leikitelköön,
Jota hän kantaa, sillä Polyxenes
Sen hälle tehnyt on.
HERMIONE.
Ei, sanon, ei,
Ja vannon, että uskotte, min sanon,
Vaikk' yritätte kieltää.
LEONTES.
Hyvät herrat,
Katselkaa häntä tarkoin; jos on mieli
Sanoa teillä: "hän on kaunis", heti
Vavahtaa tuntonne ja lisää: "sääli,
Ett'ei hän ole siveä ja puhdas!"
Kiitelkää hänen ulkomuotoansa, —
Jok' ansaitseekin suurta ylistystä, —
Niin heti olan nykäys, hm! ja haa!
Nuo poltinmerkit, joita parjaus käyttää —
Ei, mitä? — sääli käyttää, sillä parjaus
Hyveenkin polttaa; — niin tuo olan nykäys,
Nuo hm! ja haa! — sanottuanne juuri
"Hän kaunis on"; — teit' estää sanomasta:
"Hän ompi siveä". Mut tietyks tulkoon
Sen suusta, jolla suurin syy on harmiin:
Hän portto on.
HERMIONE.
Jos sanoisi sen konna.
Viheliäisin konna maailmassa.
Hän suuremp' ois vaan konna; mut te, herra.
Te erehdytte.
LEONTES.
Itse erehdyitte
Te, hyvä rouvani, kun Polyxeneen
Leonteeks luulitte. Oo, sinä eläin,
Jot' en voi oikein nimin nimittääkään,
Ett'ei mua raakuus matkisi ja samaa
Käyttäisi kieltä kaikensäätyisille,
Näin unhottain, mik' erotus on prinssin
Ja kerjäläisen välillä. Ma sanoin,
Ett' on hän portto, sanoin myöskin, kelle.
Lisäksi: kavaltaja, jonka kanssa
Camillo liitoss' on, mies, joka tietää
Mit' itsekin tuon pitäis hävetä
Katalan raiskaajankin nähden tietää,
Ett' on hän portto pahempi, kuin mit' on
Pahimmat tulenlautat; niin, hän tiesi
Tuon paon myös.
HERMIONE.
En tiennyt, totta Jumal',
En siitä tiennyt! Teitä kaduttaa,
Parempaan tietoon kerran tultuanne,
Nää herjauksenne. Hyvä puoliso,
Mua tuskin hyvitätte sillä, että
Sanotte pettyneenne.
LEONTES.
Ei, jos petyn
Tään rakenteeni perustusten suhteen,
Ei silloin koulupojan hyrrää jaksa
Maapallo kantaa. — Tyrmään hänet viekää!
Ken puhuu hänen puolestaan, on syypää
Jo siksi, että puhuu.
HERMIONE.
Turman tähti
Nyt hallitsee. Mun malttaa täytyy, kunnes
Suopeemmaks kääntyy taivas. — Hyvät herrat,
Niin hevin kuin muut naiset min' en itke,
Ja tämän hyödyttömän kasteen puutos
Teilt' ehkä säälin kuivaa; mut tääll' asuu
Siveyden syvä suru, ja se palaa
Niin, ett'ei sitä sammuttaa voi itkut.
Mua, hyvät herrat, pyydän, tuomitkaa
Niin leppeesti kuin ihmisrakkaus sallii; —
Ja täyttyköön nyt tahto kuninkaan.
LEONTES.
Mua totellaanko?
HERMIONE.
Seuraako mua kukaan?
Rukoilen, herra, suokaa naisieni
Mukaani tulla; tilani sen vaatii,
Sen näette. Ei, hyvät lapset, itkuun
Ei syytä nyt; mut vankeuteen syypääks
Jos emäntänne kuulette, niin silloin
Valukoot kyyneleet, kun vapaa olen.
Koetus tää tuo ikionnen mulle. —
Hyvästi, kuningas; en murheisena
Sois koskaan teitä näkeväni; mutta
Niin käynee nyt. — No, tulkaa, teill' on lupa.
LEONTES.
Pois, tehkää niinkuin käskimme; pois täältä!
(Kuningatar ja hovinaiset poistuvat.)
1 HOVIHERRA.
Rukoilen: palauttakaa kuningatar.
ANTIGONUS.
Punnitkaa tarkoin, muuten oikeutenne
On väkivaltaa; siitä kolme kärsii:
Te itse, poikanne ja puolisonne.
1 HOVIHERRA.
Siit' uskallan ma henkeni, jos vaan se
Takeeksi kelpaa, että kuningatar
On puhdas taivaan edessä ja teidän,
Syytteestä — tarkoitan.
ANTIGONUS.
Jos toteen saadaan,
Ett' toisin on, niin vaimoani vahdin
Yöt päivät, häneen kytkettynä kiinni,
Ja sen vaan uskon, minkä näen ja tunnen;
On silloin joka tuuma naisen lihaa,
Niin, joka hiuke naista uskoton.
Jos hänkin on.
LEONTES.
Vait ole!
1 HOVIHERRA.
Hyvä herra —
ANTIGONUS.
Puhumme teidän, eikä omaan puoleen.
On joku viettelijä, lemmon konna
Teit' uskotellut; jos sen tuntisin,
Niin ruhjoisin sen. Hänkö kunniaton! —
Tytärtä mull' on kolme, yhdentoista
Ja yhdeksän ja viiden ijässä;
Jos tott' on tää, niin, kautta kunniani,
Sen heille kostan, kohdun heiltä leikkaan,
Ennenkuin neljäntoista ovat vanhat
Ja epäsikiöitä siittää saavat.
Mun perivät, mut ennen olen salvio,
Kuin kelvottoman rodun kantaisä.
LEONTES.
Vait! Täss' on vainu yhtä valju teillä
Kuin kuolleen nenällä; ma tunnen, näen sen
Niinkuin te tämän (kouristaa häntä) tunnette, ja näette,
Mik' elin teihin koskee.
ANTIGONUS.
Niin jos on,
Ei kunnialle hautaa ole tarvis;
Lemuksiks siit' ei jää maan tunkiolle
Niin hiukkaakaan.
LEONTES.
Mua ei siis uskota!
1 HOVIHERRA.
Parempi jos täss' uskottaisi mua,
Kuin teitä, herra! Ennen soisin, että
Hän puhdas olis, kuin te oikeassa,
Vaikk' oiskin moitteeksi se teille.
LEONTES.
Miksi
Kyselen tuumianne? Paremp' on
Totella vihan puuskaa. Majesteetti
Ei neuvojanne kaipaa. Hyvyyttämme
Sen kerroimme. Jos ette voi tai tahdo —
Joko luonnon- taikka teko-tyhmyydestä —
Niin nähdä totuutta kuin me, niin sitä
Paremmin tutkikaatte; neuvojanne
Ei meidän tarvis; asia, sen meno,
Sen voitto, tappio meit' yksin koskee.
ANTIGONUS.
Parempi olis ollut hiljaisuudess'
Asiaa ensin tutkia kuin siitä
Melua nostaa.
LEONTES.
Mahdollistako?
Sin' olet joko vanhuudesta tylsä
Tai luotu narriksi. Camillon pako,
Tuo tuttavallisuus — niin peittämätön.
Niin epäiltävä, että todisteeksi
Vaan näkemistä tarvittiin, ei muuta
Kuin näkemistä, ilmeisethän oli
Muut seikat kaikki — pakotti mua tähän.
Mut vielä paremmaksi vakuudeksi —
Näin tärkiss' asioissa hurja toimi
Ois surettava — olen lähettänyt
Apollon temppelihin, pyhään Delphiin
Cleomeneen ja Dionin, jotk' ovat,
Tiedämmä, taatut miehet. Kaikki riippuu
Oraakelista nyt; sen pyhä neuvo
Mua auttaa taikka kaataa. Teinkö oikein?
1 HOVIHERRA.
Ihan oikein, kuningas.
LEONTES.
Vaikk' itse vanna
Asiast' olen enkä muuta kaipaa
Kuin minkä tiedän, tulee oraakelin
Tyventää muiden mielet, moisten, jotka,
Typerän tyhminä kuin tuo, ei jaksa
Yletä totuuteen. Suvaitsin siksi
Tuon naisen poistaa läheisyydestämme,
Ett'ei hän noiden kahden paennehen
Petosta panis täytäntöön. Nyt tulkaa;
Puhua tahdon kansalle; tää tapaus
Kiihottaa meitä kaikkia.
ANTIGONUS (syrjään).
Niin, nauruun,
Kun selvä totuus tulee päivän valoon.
(Poistuvat.)