FYYSILLISILLÄ AISTEILLA HAVAITTU IHMINEN.
Oli aika, jolloin materialistinen maailma ei hyväksynyt ihmisessä löytyvän muita aineen muotoja kuin mitkä senaikuinen tiede tunsi kiinteän, juoksevan ja kaasumaisen aineen nimellä. Taivaankappalten valoilmiöiden todisteluun tarvittiin kyllä tuo hypoteettinen eetteri — mutta ei juolahtanut kenenkään mieleen ajatella, että sitä olisi missään suhteessa tarvittu ihmisruumiin rakenteessa. Mutta salatieteilijät väittävät, että ihmisruumis on käyttänyt rakennukseensa ei ainoastaan eetteriä vaan myöskin aineksia jotka kokoonpanokseltaan ovat eetteriäkin hienompia. He eivät voi yhtyä niiden materialistien väitteeseen, jotka kieltävät ihmisen näkymättömien ruumisten olemassaolon, sillä salatieteilijän sisäinen näkö on hänelle sen asian todentanut.
Seuraavassa esityksessä koetan esiintuoda seikkoja, joiden nojalla voidaan ottaa ratkaistavaksi, josko tuo alkuperäinen materialistinen väite enää meidän aikanamme pitää paikkaansa edes havainnollisenkaan tutkimuksen valossa.
Uusimmat tieteelliset tutkimukset ovat jo saavuttaneet siksi suuria tuloksia kokiessaan saada näitä silmälle näkymättömiä ihmisruumiin osia näkyviin myöskin tavalliselle ihmiselle, joka ei ole vähintäkään kaukonäköinen, että useat tiedemiehet pitävät asian melkein jo ratkaistuna. Lienee siksi tarpeen erikoisesti kosketella niitä asianhaaroja, joilla nämä merkilliset saavutukset ovat havainnolliselle tieteelle hankitut. Etualalla esiintyvät silloin niinkutsutut hypnotiset ja somnambuliset ilmiöt, joilla eniten ovat kokeilleet ranskalaiset Salpetrièren ja Nancyn koulukunnat.
Nimitykset hypnotismi ja somnambulismi johtuvat kreikkalaisista ja latinalaisista sanoista hypnos ja somnus, jotka merkitsevät uni, ja ihminen, joka on hypnotisoitu tai somnambulisti, on silloin jonkinmoisessa unitilassa, jolloin hänen elimistössään ilmenee ilmiöitä aivan erikoista laatua. Näyttää, kuin kokeiltavasta henkilöstä olisi joko osittain tai kokonaan karkottunut pois sen entinen asuja. Kokeiltava ei näet tässä tilassa enää voi itsenäisesti tahtoa, tuntea tai toimia, — mitkä ovat inhimillisen yksilön pääominaisuudet — vaan kaikki hänen elinilmauksensa ovat toisen ihmisen vallassa ja käytettävinä. Tätä ilmiötä semmoisenaan voitaisiin pitää jonakin hetkellisenä vitaliteetti-häiriönä, sairaalloisena ilmiönä, ellei olisi samalla kertaa todettu, että tuo tahtova, tunteva ja toimiva kyky, poistuessaan kokeessa olevasta ihmisestä, voi esiintyä ulkopuolella ihmistä, tavalla, joka edellyttää, että jokin aineosa on näiden kykyjen keralla poistunut ihmisruumiista. Kun siis huomattiin, että tämän ruumiista ulonneen aineen mukana poistuivat myöskin ne elonilmaukset, jotka oli pidetty sielulliseen toimintaan kuuluvina, niin alkoi näyttää jo hyvin todennäköiseltä, etteivät sielulliset ilmiöt kuuluisikaan fyysilliseen solutoimintaan. Varma oli ainakin se seikka, että sielulliset tunne- ja tahto-ilmiöt. voivat syntyä ja ilmetä ulkopuolella ihmisruumiin orgaanista solukoneistoa.
Kun näistä saavutuksista alettiin julkisesti puhua ja pohtia, niin hajautui materialististen empiristien joukko kahteen leiriin. Kävi selville, että samanlainen ahdasmielisyys, joka vallitsee kirkollisissa piireissä kaikkea vapaampaa, dogmatisista kahleista irtautunutta ajattelutapaa kohtaan, oli vallalla myöskin vanhoillisissa tieteellisissä piireissä. Oman aikakauden saavutuksia oli siihen määrin arvotettu ja kunnioitettu, ettei uskottu enää kehityksen mahdollisuuksiin uusilla ennen polkemattomilla urilla. Siksipä niiden tutkijoiden, jotka uskalsivat astua rintamaan raivaamaan laajempaa tietoa ihmisestä kuin minkä tavallinen ammattitieteilijöiden joukkue oli hyväksynyt, täytyi taistella kuumaa ottelua niiden tutkimuksien puolesta, jotka he monien aikojen pitkällä ja vaivalloisella työllä olivat löytäneet. Usein he jättivät oman personallisuutensa maalitauluksi, johon heidän vastustajansa saivat ampua vapaasti vihaiset syytöstensä nuolet. Näin ovat he voineet säästää löytämänsä totuudet jälkimaailmalle, joka ehkä paremmin arvoittaisi niitä, kuin heidän aikalaisensa. Täten voi myös ymmärtää, miksi aikaisempia tämän suunnan miehiä, kuten Paracelsusta, St. Germainea, Cagliostroa ja Mesmeriä on syytetty ja vieläkin syytetään petoksista, taikuudesta ja tiesi mistä. Nykyisten tiedemiesten on usein täytynyt ristiä näiden edelläkävijöiden keksinnöt uudella nimellä, jotta ei maailmalle näkyisi niin suurelta se vääryys, jota aikoinaan on osotettu noille salattujen tieteiden rohkeille esitaistelijoille. Uusi nimitys haihduttaa myöskin ennakkoluuloiselta asian pohtimisen. Niin on animalinen magnetismi eli mesmerismi uudempana aikana saanut hypnotismin nimen, ja vaikkei sen ilmiöitä enää kenkään niihin perehtynyt tiedemies epäile, niin ovat useat sen tutkijat vielä meidän päivinämmekin saaneet olla rintamassa asiaa puolustamassa tietämättömän joukon edessä. Niinpä Reichenbach ja englantilainen Braid ainoastaan muutamia vuosikymmeniä sitten saivat otella monta kiivasta taistelua, ennenkuin heidän väittämillensä ihmisruumiista ulkoneville "oodillisille" virtauksille annettiin tieteellinen tunnustus.
Näiden oodillisten virtausten havaitsemisella on nähtävästi suuri yhteys niiden ilmiöiden kanssa, joita myöhemmin tehtiin Salpetrièressä, Parisissa. Reichenbach itse tekee selkoa havainnostaan jokseenkin seuraavaan tapaan:
"Viekää tarkka-aistinen pimeään, niin hän selittää heti näkevänsä teidät. Kiinnittäkää hänen huomionsa käsiinne, niin ne ensin häämöittävät heikosti kuin harmaa savu, sitten ne näyttävät muodostavan varjokuvan heikosti valaistulla taustalla, lopuksi näkyvät sormet selvään omalla valollaan, ja joka sormella näyttää olevan valoisa pidennys, joka voi olla yhtä pitkä kuin itse sormi.
"Kun ensi hämmästys tästä valo-ominaisuudesta, joka on ollut tuntematon näihin aikoihin saakka, on haihtunut ja tahdotte ohjata kokeiltavanne huomion näiden valoilmiöiden yksityisseikkoihin, kuulette te hänen kenties sanovan uudestaan hämmästyneenä, että valot eri puolilla eivät olekaan samanlaiset; että oikeasta kädestä lähtee sinertävä ja taas vasemmasta kädestä keltasen-punainen ja siis heleämpi valo kuin edellinen; että sama ero on olemassa jalkoihin nähden; että koko ruumiinne oikea sivu on vihertävä, siis tummempi kuin vasen sivu, jonka keltaisenpunainen valo loistaa kirkkaammin."
Tämän saman ilmiön ovat kokeiluillaan todentaneet Deleuze Durville ja Pietarin lääketieteellisen institutin jäsen N. Jodko, jonka on onnistunut sitä paitse valokuvata näitä valoilmiöitä eli valunnoksia yli 1500 eri tapausta.
Tohtori Luys kokeili Charitéssa erään tarkkanäköisen kanssa, joka oli saavuttanut kyvyn nähdä päivänkin valossa noita yllämainituita ihmisruumiista lähteviä valunnoksia, ja samoinkuin Jodko on Luys'kin valokuvannut erityisen menetelmän mukaan näitä valunnoksia ja yrittämättä erikoisemmin määritellä niiden luontoa sanoo:
"Sanalla sanoen voimme tieteellisesti todeta magnetisoijan fluidumin, jota Reichenbach kutsuu nimellä Od, Barety nimellä neurillinen voima. Me voimme osottaa tämän erityisen fluidumin olemassaolon, fluidumin, joka näyttää olevan yksi elämän oleellisia ilmestysmuotoja."
Todisteluja tämän ihmisruumista ympäröivän ainekerrostuman olemassaolosta löytyy jo tarkasti tieteellisissäkin piireissä siksi paljon, että ennakkoluuloton ja puolueeton tutkija ei vähintäkään epäile asian olevan ratkaistun. Mutta niiden takia, jotka vielä jonkinmoisella epäluulolla katselevat yllämainitun psyykillisen tutkimuksen saavutuksia, lienee tarpeen mainita saavutuksista, joissa kokeet ovat tehdyt yhtä havainnollisesti kuin esim. mikroskopiset tutkimukset. Nämä julkaisi noin pari vuotta sitten (1911—1912) tohtori Walter Kilner, St. Thomasin sairaalan lääkäri Lontoossa, teoksessaan "The Human Atmosphere". Hän näyttää siinä, että nämä valunnokset, joita myöskin on kutsuttu ihmisen "auraksi", ovat mahdolliset tehdä näkyviksi tavallisellekin näölle, kun tutkijalla on vain siihen tarvittava koneisto. Hän oli näet kokeillessaan "N" säteillä fosforoivalle kalkkisulfiöille tullut panneeksi merkille joitakin merkillisiä kerrostumia ihmisruumiin ympärillä, jotka hän sitten, käyttämällä apunansa erikoisia väriaineita, onnistui saada havaittaviksi tavalliselle silmälle. Siihen hetkeen saakka vakuuttaa hän olleensa tietämätön okkultistien tutkimuksista, ja vasta sitten, kun hän oli tehnyt yli 60 koetta, oli hän ensi kerran ryhtynyt tutkimaan okkultistien havainnoita samasta aineesta. Hän terottaa siksi nimenomaan ettei hän kuulu okkultistien joukkoon, eikä hänen tutkimuksillaan ole mitään yhteyttä näiden viimeksimainittujen tutkimusten kanssa, vaikkakin hän on heiltä lainannut muutamia nimityksiä, jotka hänen mielestään ovat hyvin sopivia, kuten esim. eetterinen kaksoispuoli eli eetteriruumis.
Keksinnöstään hän kirjottaa:
"Tuskinpa yksi ihminen tuhannesta on tietoinen siitä tosiasiasta, että häntä ympäröi autereinen ainekerros, joka on mitä kiintonaisimmin yhdistetty hänen ruumiiseensa, olkoonpa hän sitten valveilla tai nukuksissa, kylmässä tai lämpimässä, ja joka tavallisissa oloissa on näkymätön, mutta voidaan saattaa näkyväksi, kun olosuhteet ovat suotuisat. Tämä usva — alkumuodostuma siihen sädekehään, joka aina kuvataan pyhimysten pään ympärillä — on ollut näkyväinen eräille selvänäköisyyden lahjalla varustetuille ihmisille, joita on kutsuttu 'selvänäkijöiksi' eli 'clairvoyanteiksi', mutta aivan viime aikoihin saakka ei kenellekään muille.
"Huomautan vielä erikoisesti, ettei minulla ole vähintäkään selvänäköisyys-kykyjä enkä ole okkultisti, vaan että tutkimukset ovat yksinomaan fysikalista laatua, ja niillä voi kokeilla ken hyvänsä, joka vain omaa kylliksi innostusta aineeseen.
"Niinkauankuin ihmisen auran näkeminen on rajottunut vaan muutamien erikoisten yksilöiden yksityiskyvyiksi eikä tavallisella ihmisellä ole ollut mahdollisuuksia joko vahvistaa tai hylätä heidän ilmotuksiansa, niin on aina ollut ovi avoinna petoksellekin. Ja näin on ollut asian laita aina meidän päiviimme asti. Sitä on katseltu epäilyksellä, mutta tosiseikaksi jää nyt, ettei ole enempää taikuruutta ihmisauran tutkinnassa niillä keinoilla, jotka tuomme esille, kuin basillien tarkastelussa mikroskopisesea preparaatissa.
"Ei ole vähintäkään epäilyksiä ihmisauran olemassaolosta eikä tule kestämään kauan, ennenkuin se tulee olemaan hyväksytty tosiasia, koska niitä kerran voidaan tutkia tavallisella normaalinäöllä. Kun on vielä huomattu, että aura vaihtelee muodoltaan eri fysiologisissa olosuhteissa, niin on hyvin uskottavaa, että nämä eri vaihtelut tulevat olemaan suuresta merkityksestä diagnosia tehtäessä."
Menettelytapa, jonka hän sitten jättää yleisön käsiin, on kovin yksinkertainen. Pieniin lasisäiliöihin on hän tiivisti sulkenut keksimiänsä väriliuoksia, joita hän nimittää spectouraniniksi eli dicpaniniksi, ja kokeilija niiden läpi katsomalla, tarkotukseen sopivassa valaistuksessa, voi harjaantua näkemään tämän inhimillisen auran, jonka Kilner kuvaa seuraavasti:
"Ihmisen auraa on pidetty vain yksinkertaisena ilmiönä, vaikka se todellisuudessa onkin yhdistetty.
"Ensiksi näkyy siinä kapea läpinäkyväinen osa, kumminkin synkempi muuhun auraan verraten, joka usein hälvenee ulompaan auran osaan. Silloin kun se on huomattavissa, näyttää se tummalta nauhalta, noin neljännes engl. tuumaa leveydeltään, ja likinnä ruumista se kiertää ruumiin ympäri, muuttamatta kokoaan millään kohdalla. (Eetterinen kaksoispuoli.)
"Toinen eli tästä ulompi osa on sisä- eli keskusaura. Se on auran tiivein osa ja vaihtelee verrattain vähän tai ei ollenkaan laajuudeltaan etu- ja takapuolella tai sivulla, sekä seuraa niin miehellä kuin naisellakin kokonaan ruumiin piirteitä. Tämä ilmenee heti ulkopuolella eetterisen kaksoispuolen, mutta näyttää usein siltä kuin olisi se suoranaisessa kosketuksessa itse ruumiin kanssa.
"Kolmas osa eli ulkopuolinen aura, alkaen sisäauran ulkoreunasta, on kooltaan hyvin erilainen, ja sen ulkoreunaa on tähän asti pidetty auran rajana. Kun auraa kokonaisuudessaan tarkastetaan spectouranisen levyn eli vaalean sinertävän levyn läpi, niin näyttävät kaikki osat sulautuvan yhteen ja lähinnä ruumista oleva osa on auran kaikkein tiivistynein osa."
Selvemmäksi käy auran sekä muoto että väri, kun mainitsen yhden niistä lukuisista esimerkeistä, joita tohtori Kilner tuo esille teoksessaan:
"(Tapaus 11). Tarkastettavana oli 30-vuotinen terverakenteinen naishenkilö, joka koko elämänsä iän oli ollut terve ja voimakas. Luonteeltaan oli hän erinomaisen tasainen. Hänen auransa oli sinertävä väriltään, rakenteeltaan hienoimpia mitä koskaan olen nähnyt, näyttäen katsojalle munanmuotoiselta. Ulkopuolinen aura oli suunnilleen kaksitoista tuumaa leveä pään ja ruumiin kohdalla, sekä pieneni asteettain säännöllisesti viiden tuuman levyiseksi jalkanivelten kohdalla. Ulkopuolisen auran rajaa oli vaikea määrätä, koska senkin ulkopuolella olevasta kerrostumasta ulkoni jonkinmoinen pilvimäinen sädehdys, joka ei suinkaan ollut optillinen valohäiriö, koska se huomattiin muissakin tapauksissa. Tälle säde-ilmiölle olemme antaneet nimeksi 'Ultra eli ulkopuolisin ulko-aura'. Kun koehenkilö seisoi sivuttain, niin ulko-aura edestä oli viisi tuumaa leveä ylhäältä alas asti. Selkäpuolella oli se viisi tuumaa hartiain tienoilla, laajeten kahdeksaksi tuumaksi lantion tienoilla, ja vähentyen edelleen neljäksi tuumaksi jalkanivelten kohdalla. Sisempi aura oli yli koko ruumiin noin kolmen tuuman levyinen. Eetterinen kaksoispuoli oli niukasti neljännestuuman laajuinen."
Kun tekee yhteenvedon niistä useista kymmenistä kokeista, jotka tohtori Kilner julkaisee teoksessaan, niin saapi jokseenkin selvän kuvan ihmisen auran yksityisseikoista, ja tämä kuva on melkein samanlaatuinen kuin salatieteilijöiden esittämät kuvaukset ihmisen eetteriruumiista ja astraliruumiista. Viittauksia löytyy myöskin (ultra ulko-aura) salatieteilijöiden ajatus- eli älyruumiiseen. Hyvin mieltäkiinnittäviä ovat myöskin Kilnerin huomiot niistä muutoksista, jotka hän pani merkille näissä tavallisille silmälle näkymättömissä ruumiissa, ihmisen ollessa sairaalloisessa tilassa. Ei siis olekaan mikään ihme, jos monen tutkijan huomio onkin tämän johdosta suuntautunut etsimään useiden sairauksien syitä näistä näkymättömistä ruumiista. Näkyväisen eli fyysillisen ruumiin tehtäväksi jäisi siinä tapauksessa ainoastaan näiden patologisten tilojen esiin tuominen ihmisen itsetietoiseen päivätajuntaan. Näin opettavatkin kyllä muutamat salatieteilijät, ja tulevien havainnollisten tieteilijöiden tehtäväksi jää ratkaisu, mihin määrin salatieteilijöillä on ollut oikein tai väärin.
Mutta vieläkin syvemmälle on tieteellisen tutkimuksen onnistunut tunkeutua. On onnistuttu ei ainoastaan havaitsemaan näiden näkymättömien ruumisten olemassaolo, vaan myöskin tekemään havaintoja niissä esiintyvistä ominaisuuksista. Näistä saavutuksista tulee kunnia psyykkisten tutkimusten harrastajille, jotka tieteellisen tarkasti ovat todentaneet nämä ilmiöt. Useiden kokeilijain havaintojen joukosta otan mainitakseni ainoastaan ranskalaisen oppineen Rochas'n tutkimukset, jotka mielenkiintoisuudellaan ja selvyydellään eniten kiinnittävät arki-ihmisen huomiota. Teoksessaan "Raskaasta hypnotisesta unesta" lausuu hän seuraavasti:
"Kun kokeiltava magnetisoidaan (s.o. nukutetaan hypnotista menetelmää käyttäen), häviää tunto hänen ihonsa pinnasta. Tämä ilmiö on jo huomattu kauan sitten, mutta ei ole tiedetty, että ihmisen tunto ulkoilee ruumiin ulkopuolelle. Sen ympärille muodostuu näet tuntokerros, joka ulottuu ihosta muutamia sentimetrejä. Jos magnetisoija tai kuka tahansa pistää tai hivelee kokeiltavan ihoa, ei tämä tunne mitään, kun sitävastoin hän heti ilmaisee kosketuksen tai kivun tunteen, jos kosketellaan ruumiin ympärillä olevaa tuntokerrosta.
"Vielä on havaittu, että samassa kuin hypnosi syventyy, muodostuu sarja yhtäläisiä tuntokerroksia melkein yhtä etäälle toisistaan. Näiden kerrosten tunto vähenee suhteellisesti niiden etäisyyden mukaan ruumiista."
Tämän väitteen ovat tieteellisesti todistaneet kokeillaan de Rochas ja
Luys Charité sairaalassa (Tri E. Dupoy).
Tohtori Sicaro de Plauzolles kirjottaa aikakauskirjassa Annales de
Psychiatre de Rochas'in kokeilusta:
"De Rochas oli jo huomannut, että riittävään hypnosi-asteeseen joutuneet kokeiltavat tunsivat hänen kosketuksensa, kun hän heitä lähestyi, vaikkei hän heitä koskettanutkaan.
"Ja todella, jos de Rochas pisti neulalla sitä tuntopiiriä, joka ympäröitsi kokeiltavaa, niin kohta tuntui pistoa jossakin paikassa ruumiissa.
"Nämä ilmiöt näyttäytyvät joskus myöskin kokeiltavan ollessa valveilla.
"Olemme nähneet de Rochas'n tekevän Charitéssa seuraavan kokeen eräällä kokeiltavalla, jonka hän näki ensimmäistä kertaa. Kokeiltava ei ensinkään tiennyt minkälainen koe hänellä aiottiin tehdä.
"Marguerite J… oli valveilla; de Rochas teki kädellään muutamia magnetisia liikkeitä ja kosketuksia hänen oikeaan käteensä, jonka iho pian menetti tunnon kokonaan. Kosketuksia jatkettiin; sitten de Rochas äkkiä pisti ilmaa noin 12 cm päässä kokeiltavan kädestä, jolloin neiti J. kiljahti ja äkkiä peräytyi."
Nämä esimerkit olen valinnut lukemattomista kokeista sillä alalla, ja niistä käy jo selvästi ilmi, että tavalliset sensatsionit, jotka materialistinen tiede oli ehdottomasti sitonut orgaanisen solutoiminnan yhteyteen, voivat ilmetä ulkopuolella ihmisruumiin solurakenteen. Ei näytä myöskään olevan mitään epätieteellistä siinä otaksumassa, että niin hyvin tavallisen tunnon, kuin sielullisten tunne-ilmiöidenkin välittäjänä ihmisen fyysilliselle ruumiille ihminen käyttää eetterin hienoimpia tiivistymiä, jotka tieteellinen maailma tuntee, nimittäen niitä eri nimillä joko auraksi, inhimilliseksi atmosfääriksi, tai — niinkuin salatieteilijät — eetteri- ja astraliruumiiksi.
Näin pitkälle on havainnollisen tieteen onnistunut ratkaista ihmisruumiin todellakin salaperäistä mysteriota. Jos havainnollinen tutkimus vielä lisäksi olisi hyväksynyt julkisesti ne tutkimusmenetelmät, jotka spiritistinen suunta on avannut maailmalle, — vaikka tosin suurimmat nykyaikaisista tieteilijöistä yksilökohtaisesti ovat antaneetkin niille täyden tunnustuksensa, ollen itse personallisesti varmasti vakuutettuja mediumistisuusilmiöiden todenperäisyydestä (Crookes, Lombroso, Aksakoff, Lodge y.m.) — niin olisi havainnollisen tieteen pitkä taival asian lopulliseen ratkaisuun melkoisesti lyhentynyt. Salatieteellisellä tutkimuksella on vieläkin vähemmän mahdollisuuksia tulla hyväksytyksi tieteen ottolapseksi, — kunnia, johon se ei suinkaan pyrikkään — kuin spiritistisellä koululla, mutta sen tehtävä läpi aikakausien onkin ollut vain pitää vireillä tiedon liekkiä, josta se jakaa kipinän sinne, toisen tänne. Tietoa on ihmisen sitten omilla ponnistuksillaan liehdottava suureksi tuleksi, jotta se voi olla jostakin merkityksestä koko ihmiskunnalle.
Näin on havainnollinen tiede vähitellen raivannut itselleen tien näkymättömän maailman rajamaille, ehkäpä jo astunut rajan ylikin. Mutta ilman opasta ei "rajan" tuolle puolen ole hyvä mennä, eikä ole tarviskaan, sillä Vartijat, jotka rajaa vartioivat, tarjoovat kyllä uskaliaalle tiedon etsijälle tarvittavan oppaan — kun etsijän mieli vain siksi nöyrtyy, että hän tarttuu ojennettuun käteen, vaikkakin opasta nimitettäisiin halveksitulla nimellä "sälätieteilijä". Nämä oppaat ovat jo vanhimpina aikoina puhuneet näkymättömien maailmoiden olemassaolosta, joissa ihmisten on liikuttava näkymättömien ruumiiden välityksellä, ja saman totuuden toistavat meidän päiviemme salatieteilijät.
Heille näet näkyy koko ilmennyt aine yhtenä ainoana suurena kokonaisuutena, alkuaineena, jota he kutsuvat akaashaksi, ja se moninaisuus, jonka luonto aistimuksien kautta tuo ihmiselle, on heidän mielestään vain tämän alkuaineen eri tiivistymiä. Ihmisen fyysillinen ruumiskin olisi siten yksi tämän aineen tiivistyneimmistä muodoista, saaden elinkykynsä eli vitalitetinsa tämän saman aineen hienoimmista virtauksista, kuten kasvi ravintonsa auringon valosäteistä. Nämä akaashan hienommat ainekset muodostavat ihmisruumiin ympärille laajentuneen ruumiin, hienon kehän muodossa, jonka kautta kaikki vaikutukset, niin suotuisat kuin vastenmielisetkin, virtaavat ihmisen fyysilliseen ruumiiseen.
Kun tämä hieno aine samalla läpäisee koko fyysillisen ruumiinkin, niin on helposti ymmärrettävissä, että se toiminta, mitä tavallisissa oloissa kutsutaan hermotoiminnaksi, onkin vain eetterin värähtelyä eetteriruumiissa, mikä värähtely hermoverkon avulla tuo vitalisen elonvoiman ihmisen fyysilliseen ruumiiseen. Eetteriruumiin eheydestä riippuu, mihin määrin fyysillinen ruumis on kykenevä toimimaan fyysillisellä tasolla; jos se joutuu epäkuntoon, ilmenee heti sairaalloisia muutoksia fyysillisen ruumiin hermotoiminnan alalla. Nuo omituiset ilmiöt hypnotisessa ja somnambulisessa tilassa johtuvatkin yksinkertaisesti siitä epänormaalisesta seikasta, että sairaalloisten henkilöiden eetteriruumis on eristetty pois johonkin määrin fyysillisen ruumiin yhteydestä. Tämä eristyminen näkyykin selvänäköiselle katseelle esim. silloin kuin ihminen nukutetaan joko magnetisesti tai joillakin narkoosilla aineilla, kuten tapahtuu leikkauksissa. Jos joko hypnotista tai tavallista narkotista unta pitkitetään kovin kauan tai jos uni saatetaan liian syväksi, niin saattaa tapahtua, että eetteriruumiin yhteys fyysillisen ruumiin kanssa tulee kokonaan katkaistuksi, jolloin seuraa se ilmiö, jota kutsutaan kuolemaksi, s.o. ihminen jää vaille fyysillistä ruumistaan.
Sama on suhde myös mediumisissa ilmiöissä. Mediumit ovat henkilöitä, joilla on tavallisesti synnynnäisenä se sairaaloinen ominaisuus, että heillä tavattoman herkästi, usein vastoin heidän tahtoansa, eetteriruumis erkanee fyysillisestä toveristaan. Tämän tietäessämme on helposti ymmärrettävissä ne ilmiöt, joista kerrotaan spiriritistisessä kirjallisuudessa. Sivumennen olkoon mainittu, että tuommoinen mediumistinen tila on todellakin sairaaloinen tila, johon ei kenenkään tule erityisesti pyrkiä koettamalla tavalla tai toisella edistää mediumistisia taipumuksia, sillä asiaan perehtymätön ja sen lakeja tuntematon voi joutua mitä suurimpien vaarojen alaiseksi, joista kuolema useinkin on vain pienin seuraus.
Ken kaukonäkevän silmällä katselee ihmisruumista ja sitä valtavaa elonvirtausta, joka kaikkeuden akaashisesta aineesta virtaa ihmisen olemukseen, ei suinkaan pidä ihmeenä, että moni näkijä on puhjennut sanomattoman riemun valtaamana vertaamaan ihmistä enkeleihin, Jumalan lähettiläisiin maan päällä, sillä se voiman keskitys, jonka ihmisen näkymättömien kirkkaiden ruumisten välityksellä jätetään ihmisen käytettäväksi, tekee ihmisestä kerran olennon, josta voidaan sanoa, kuten ennen heprealainen runoilija lauloi:
Kun minä katselen taivaita Sinun kättesi töitä, kuuta ja tähtiä, jotka olet luonut (niin kyselen): mitä on ihminen, että häntä ajattelet ja ihmisen poika, että hänestä huolehdit; olethan tehnyt hä- net enkelten kaltaiseksi ja kruunannut hänet kunnialla ja kirkkaudella? Sinä sallit hänen tulla kättesi töitten valtiaaksi ja olet kaikki alistanut hänen jalkojensa alle.
Herra kuinka ihana onkaan nimesi yli koko maanpiiriin!
(Ps. 8: 4-8, 10).