SIELUN SILMÄ JA SILLÄ NÄHTY IHMINEN.
Kuten edellisestä näkyy, on kokemusperäisen tieteen onnistunut murtaa ahdasmielisten materialistien rakentamat etuvarustukset ihmisruumiin melkein luoksepääsemättömän ja voittamattoman linnotuksen ympäriltä, vallottamalla tutkimuksiensa esineeksi paitsi fyysillistä ruumista, myöskin sen eetterisen kaksoispuolen. Tällä vallotuksella oli myöskin toinen suurenmoinen seuraus: aineen ääriviivojen laajentuessa nähtiin, ettei suinkaan vielä oltu päämaalia saavutettu, vaan että vallotustyö oli saanut uuden suunnan, joka tarmokkailla ponnistuksilla voisi vihdoin viedä tarkotuksenmukaiseen tulokseen. Olihan nähty vilahduksia vielä hienompiaineisistakin ruumiista ihmisruumiin valunnoksissa: eetteri- ja astraliruumiista, ja nyt tuli kysymys, kuinka olisi saatava tutkimuksen alaisiksi nuo uudet aine-yhdistelmät, joiden olemassaoloa ei enää voitu epäillä. Mutta jo tieteilijöiden antamat pintapuoliset nimitykset: "sisäinen aura", "ulkoinen aura" ja "ultra-ulkoinen aura" tuo ilmi seikan, ettei havainnollinen tiede tähänastisissa tutkimuksissaan ollut voinut tunkeutua ulkokuorta syvemmälle. Korkeintaan oli se määritellyt näkymättömien ruumisten ulkonaisen aseman ihmisen fyysilliseen ruumiiseen nähden.
Työn rajottuminen on nähtävästi aiheutunut siitä, ettei yhdellekään havainnollisen tieteen harrastajalle ole onnistunut löytää työasetta, jolla hänen olisi ollut mahdollista tutustua tämän uuden aineen hienoon kokoomukseen, vaikkakin hän on todennut sen olemassaolon ja useita sen ominaisuuksista.
Ainoat tiedonannot, joita löytyy tältä alalta, ovat yksinomaan salatieteellisen tutkimuksen kautta saatuja. Mutta ennenkuin tarkemmin tuodaan esille tämän viimeksimainitun tutkimustavan tuloksia ihmiseen nähden, on tarpeen hiukan tarkastaa sitä maaperää, josta nämä totuudet ovat esiinkaivetut, ynnä työasetta, jolla tutkimuksen tulokset saatiin tajutuiksi ihmisen päivätajunnalle.
Joudumme silloin heti tekemisiin aineen kanssa, jolle havainnollinen tiede ei ole antanut nimeäkään ja jota salatieteelliset tutkijat kutsuvat astraliaineeksi ("tähtiaineeksi") sen erinomaisen kirkkauden ja läpikuultavaisuuden takia.
Tämän aineen laatu, sen hienous, läpikuultavaisuus ja suuri molekylivärähdysten nopeus vaatii aivan erikoisen aistin ihmisessä tutkimuksia varten. Ja salatieteilijät väittävät, että heidän keskuudessaan löytyy henkilöitä, joiden on onnistunut kehittää ruumiissaan tuo aisti, minkä he erikoisesti harjottamalla ovat voineet sovelluttaa tekemään havainneita astraliaineessa. Tämänkin aistin olemassaolo on jo tavallaan havainnollisen tieteen hyväksymä. Se on näet ilmennyt kokeilujen sivutuloksena edellämainituissa patologisissa hypnoosissa ja somnabulisissa ilmiöissä. He kutsuvat sitä eri nimillä: milloin "lucidite'ksi", milloin "sisäiseksi autoskopiaksi" j.n.e. Jokapäiväisessä kielessä on se tunnettu nimellä kuudes aisti, ja sillä tarkotetaan silloin henkilön kykyä nähdä tavallisen fyysillisen aineen läpi aineeseen, joka on rakenteeltaan aivan toisenlaista kuin fyysillinen aine. Tämä vastaa juuri salatieteilijöiden kuvaamaa astraliainetta. Ja samoinkuin tavallisella näkemyksellä täytyy olla elin, jolla se vastaanottaa ulkomaailmasta eetterin värähdykset, jotka se sitten kehittää erityisissä aivo-osasissa subjektivisiksi näkösensatsioneiksi, niin väittävät salatieteilijät myöskin astralisella näkemyksellä olevan elimensä, jonka toiminnan avulla astralivärähtelyt voidaan saada personallisesti tajutuiksi ihmisen päivätajunnalle. Nämä elimet olisivat heidän väitteensä mukaan aivoissa löytyvät pienet rauhasen tapaiset lisäkkeet: hypophysis cerebri eli "alapuolinen aivolisäke", ja glandula pinealis eli "käpyrauhanen", jotka nyt ovat näennäisesti surkastuneessa tilassa. Näistä edellinen välittää alempaa ja jälkimäinen ylempää astralista näkemystä — riittäen aina mentaalitason piireihin saakka. Mainituiden elinten enemmän tai vähemmän kehittyneestä toimintakyvystä riippuu tietysti astralisen näön terävyys ja astralisten näkemysten arvo.
Voi näet usein niinkin käydä, että luonnottomilla menettelyillä on saatu nämät elimet toimimaan. Silloin henkilön näkemykset ovat yhtä sekavat ja epäluotettavat kuin sairaalloisen silmän tai minkä väärin asetetun optillisen koneiston tahansa.
Ettei tämä salatieteilijäin esiintuoma väite käpyrauhasen toiminnasta ole niinkään tuulesta temmattu, käy selville, kun luodaan lähempi silmäys käpyrauhasen merkitykseen, mikäli siitä on ylimalkaan tietoa.
Anatomi L. Testut kirjottaa siitä anatomisessa teoksessaan "Neurologie" seuraavasti:
"Vasta viimeisinä aikoina on vihdoinkin onnistuttu löytämään tutkimustapa, joka heittää valoa tähän niin pimeään ja viime aikoihin saakka tuntemattomaan elimeen. On käännytty vertailevan anatomian puoleen, joka tähänastisilla saavutuksillaan tarjoaa asian ratkaisua varten ennen huomaamattoman asianhaaran. Muutamilla alempien ryhmien luurankoisilla, etenkin sisiliskolla, näemme käpyrauhasen kehittyvän pitkään kannakkeeseen, jolla se ohjaa itselleen tien ihon pintaa kohti. Lävistäen pääkopan seinämän, kehittyy se sitten ihon pinnan alla munamaiseksi elimeksi. Tämän elimen histologinen tutkimus osottaa, että käpyrauhasen solurakenne on aivan sama kuin silmän."
Kun oppinut anatomi sitten seikkaperäisen selityksensä lopulla, josta yhä selvemmin käy ilmi käpyrauhasen ja silmän yhtäläisyydet — antaaksensa piiskan iskun salatieteilijöille — puhkeaa sanomaan: "kuinka kaukana onkaan, kuten näkyy, tämä nykyinen tieteellinen tutkimus naurettavasta Descartesin ja Magendie'n hypoteesista" (että muka käpyrauhanen olisi sielun silmä), — niin tuntuu tuo isku kokonaan epäoikeutetulta. Salatieteilijöiden mielestä päinvastoin nämä havainnollisten tieteilijöiden tutkimukset yhä enemmän antavat tukea salatieteen väitteille. Onhan salatieteilijöiden otaksumalla ollut jo todennäköisyyden leima, kun he käpyrauhasessa ovat tienneet olevan jonkinlaista näköaistia, jota he nimittävät sielun näöksi eli sielun silmäksi, koska se elin jo ulkonaisessakin suhteessa osottaa yhdenlaisuuksia tavallisen fyysillisen silmän kanssa. Kun sitäpaitsi otetaan huomioon että salatieteilijät ovat tätä väittäneet jo aikoja ennen vertailevan anatomian saavutusten julkaisua, niin on asia painunut vaa'assa melkoisesti salatieteilijöiden puolelle eikä heitä vastaan. Ja kun filosofi Descartes aikoinaan lausui, että käpyrauhanen olisi sielun asunto, tarkotti hän sillä samaa, mitä nykyaikainen ihminen sanoo silmästä, että siinä on näkemisen asunto, eli että samoinkuin silmä on ihmiselle tavallisen fyysillisen näkemisen välikappale, on käpyrauhanenkin sielullisten ilmiöiden toimintaväline.
Vieläkin varmemmalle pohjalle astuvat salatieteelliset "hypoteesit" tuon vertailevan anatomian tekemän havainnon kautta, kun otetaan huomioon, että tämä merkillinen keksintö käpyrauhasen fysiologisesta merkityksestä tehtiin sisiliskolajissa Hatterin punctata, joka löytyy Uuden Seelannin eläinkunnassa. Tämä maa on jäte siitä suuresta kadonneesta maanosasta, joka sekä tiedemiesten sekä salatieteilijöiden piirissä on tunnettu Lemurian mantereen nimellä. Nyt salatiede opettaa, että tuona kaukaisena aikana, joka kulkee lemurisen kehityskauden nimellä, eläinkunnan näköaistimus oli niin sanoakseni vaistomaista eli epämääräisesti intuitivista laatua, ja että heiltä puuttui näköaisti kokonaan siinä merkityksessä kuin nykyään näköaistilla ymmärretään. Kun fyysillinen maailma ei ollut tiivistynyt ainelaatuunsa nähden siihen asteeseen, joka olisi edellyttänyt karkean fyysillisen näkemyksen tarpeellisuutta, olivat fyysilliset näköelimet silloin ihmisellä kehittymättöminä, rudimentarisina orgaaneina, ja sen sijaan käpyrauhanen toimitti näköelimen tehtäviä. Miljonia vuosia kestäneen kehityskauden aikana, ainemaailman tiivistyessä alkoi eläinkunta tarvita uutta elintä, joka vastaisi tarkotustansa uudessa ympäristössä. Silloin ihmiselle, joka ulkonaiseen muotoonsa nähden muodosti korkeimman jakson senaikuisesta eläinkunnasta, kehittyi vähitellen näköaisti siihen suuntaan, jommoisena se nykyään esiintyy, samalla kuin hänen entinen "silmänsä" yhä enemmän ja enemmän toimettomana kuihtui, tullen tarpeettomaksi uudessa kehityksessä. Tuona kaukaisena aikana, jolloin käpyrauhanen oli ihmisellä silmän asemasta, vastasi akaashan tiivistymisaste sitä ainetilaa, jota salatieteellisissä teoksissa kutsutaan astraliaineeksi. Ihmisen silloinen päivätajunta liikkui luonteenomaisesti astralimaailmassa, joka vastasi meidän nykyistä alitajuntaamme eli uni-maailmaa. Meidän päivätajuntamme taas oli heille yhtä hämärä kuin unitila nykyään meille. Vieläkin opettaa salatiede, että luonto ei koskaan rakenna mitään turhan takia. Kaikilla elimillä ihmisruumiissa on alkuansa löytynyt vain niiden perustyypit, joiden tulee vihdoin kehittyä mitä suurimpaan täydellisyyteen. Mutta sitä astralista näkemistä, joka esiintyi Lemurian aikuisella ihmisellä, ei suinkaan voida pitää käpyrauhasen toiminnan huippuna. Ihmisen yksilöllinen kehitys oli silloin siksi alhainen, että hän ei kyennyt personalliseen tietovarastoonsa liittämään niitä kokemuksia, joita tuon elimen käyttö hänelle tarjosi. Olihan yksilöllisyys vasta hiljakkoin astunut inhimillisen muodon asujaksi ja käpyrauhasen tehtävä rajottui siis toimimaan korkeintaan vain hänen välttämättömimpänä elämän ohjaajanaan silloisissa oudoissa olosuhteissa. Siksipä sanovat salatieteellisten koulujen opettajat, että tulevaisuudessa, elämän ylöspäin kohentuvalla kaarella, on ihmiselle vielä kerran koittava aika, jolloin tuo sama elin kehittyy uudelleen toimintaan. Silloin ne kokemukset, jotka lemurisena aikakautena vierivät pois jättämättä jälkeä ihmisen yksilöllisyyteen, uudistuvat ja kätketään pysyväisesti itsetietoisen ihmisen tietovarastoon. Ihmisen on sitä ennen tultava astralisen tajuntatason herraksi, samoin kuin hänen on saavutettava täydellinen yliherruus myöskin fyysillisessä maailmassa.
Löytyy useita menettelytapoja, joilla on mahdollista nykyaikaiselle ihmiselle saada nuo muinaisten aikojen elimet, aivolisäke ja käpyrauhanen, toimintaan, mutta näistä on hyväksyttävä ainoastaan ne ohjaukset, jotka tottunut salatieteellinen opettaja sovelluttaa erikseen kuhunkin oppilaaseen. Opettajan on tunnettava oppilaansa perinpohjin ja oltava perehtynyt hänen sieluelämänsä pienimpiinkin vivahduksiin.
Tämmöisissä olosuhteissa alkaa opettaja jouduttamaan oppilaansa kehitystä saattaakseen hänet jo aikaisemmin sille asteelle, jolloin astralinen näkö luonnostaan alkaisi puhjeta esille. Menettelytapa on sama, millä tottunut puutarhuri vaalii kukkaa ansarissa, antaen auringon sille helakasti paistaa, jolloin nuput pian aukaisevat uinuvat terälehtensä. Toisin sanoen hän erikoisissa suotuisissa olosuhteissa kiihottaa oppilaansa kehitystä ennen aikaansa, samoin kuin kasvin hoitaja hyötää kukan puhkeamaan ennen sen tavallista kukinta-aikaa. Muut menettelytavat johtavat päinvastoin taantumiseen. Koetetaan tavalla tai toisella, joko huumaavien narkotisten aineiden käyttämisellä tai ruumista raatelemalla askeesilla eli itsekidutuksella kuolettaa ihmisen nykyinen päivätajunta ja saada hänen tajuntansa taannutetuksi siihen entisyyden tilaan, jolloin astraliset toimintavälineet olivat sen ainoana silmänä. Tämä viimeksi mainittu menettely on kaikin puolin hyljättävä, sillä onneton on se nykyaikaisen kehityskauden ihminen, jolle astralinen maailma avautuu hänen ollessaan alhaisella sielullisella ja henkisellä asteella. Helposti muotoja luova astraliaine kuulakkaana ja nopeasti värähtelevänä synnyttää silloin ihmisen tajunta-piiriin sen alhaista astetta vastaavia mielikuvia, joiden laatu erikoisuudellaan ja outoudellaan saattaa ihmisen helposti pois tasapainostaan. Tavallisimmin joutuu ihminen silloin mielipuolisuuden kovaonniseen tilaan.
Minkälainen on sitten näky, kun ihmisen astralinen näkemys avautuu oikealla tavalla ja oikeaan aikaan?
Yksi aikamme suurimmista selvänäkijöistä C.W. Leadbeater teoksessaan
"Selvänäköisyys" kirjottaa seuraavalla tavalla:
"Toisilla ihmisillä se alkaa aivan yhtäkkiä, ja jonkun tavallisuudesta poikkeavan tapauksen vaikutuksesta he kerran näkevät hämmästyttävän näyn. Sellaisessa tapauksessa näkijä hyvin usein, kun ei kokemus uudistu, alkaa aikaa myöden luulla, että hän siinä tilassa on ollut hallusinatsionin vallassa. Toisilla se herää siten, että he satunnaisesti alkavat nähdä ihmisen auran kirkkaita värejä ja värähtelyjä. Muutamat huomaavat yhä useammin alkavansa nähdä ja kuulla jotakin, jolle heidän ympärillään olevat ovat sokeita ja kuuroja. Toiset taas näkevät silmäinsä edessä ihmiskasvoja, näköaloja tai värikkäitä pilviä pimeässä, ennenkuin he laskeutuvat levolle. Ja ehkä kaikkein tavallisin kokemus on, että ihmiset alkavat muistella yhä selvemmin ja selvemmin mitä he ovat nähneet ja kuulleet toisella tasolla unensa aikana."
Tämän tapaisena alkaa oppilaalle astralisen tajuntatilan havahtuminen, jonka tietoisuuden hän on välittänyt päivätajuntaansa yllämainituiden aivoissa löytyvien elinten avulla, ja kuta huolellisemmin ihminen on tehnyt työtä oppilaan asteella ruumiinsa uudeksi luomiseen nähden, sitä selvemmiksi kehittyvät vähitellen hänen astraliset havaintonsa. Korkeammalle kehittyneenä tämä näkö esiintyy täydellisenä käyttökuntoisena työaseena, joka avaa näkijälle aivan uuden ja ihmeellisen maailman. Siellä ihminenkin esiintyy aivan toisenlaisessa valossa kuin ennen. Edellämainittu kaukonäkijä kuvaa tätä seuraavaan tapaan:
"Hämmästyen katselee hän elementalisen elonaineen alati liikkuvan meren proteusmaisia muotoja, jotka aina pyörivät hänen ympärillään, usein uhkaavina, mutta aina väistyen tahdon ponnistuksen tieltä. Hän ihmettelee niiden olentojen suunnatonta paljoutta, jotka tästä valtamerestä nousevat hetkeksi elämään eristettyinä olioina, ihmisen joko hyvien tai pahojen ajatusten ja toivomusten vaikutuksesta. Hän katselee luonnonhenkien monilukuisia heimoja niiden liikkuessa työssään tai leikeissään. Toisinaan kykenee hän kerta kerralta suuremmalla ilolla tarkastamaan kristillisen sanaston enkelilaumoja…
"Mutta ehkä näitä kaikkia vielä mielenkiintoisemmat ovat hänelle astralimaailman ihmisasukkaat, joiden hän huomaa jakautuvan kahteen suureen luokkaan — niihin, joita sanomme eläviksi, ja niihin, joista useimmat ovat paljon enemmän eläviä, mutta joita niin typerästi ja väärin nimitämme kuolleiksi…
"Hän kykenee näkemään ihmisen auran astraliruumiiseen asti, ja vaikka ihmisen korkeampi puoli vielä pysyy näkymättömänä hänen katseelleen, niin hänen on kuitenkin mahdollista havaintoja huolellisesti tekemällä oppia hyvin paljon ymmärtämään korkeampaa osaa sen avulla, minkä hän nyt näkee. Kyetessään tutkimaan eetteristä kaksoispuolta, hän osaa määrätä kaikkien hermoston vikojen ja tautien paikan ja laadun, ja astraliruumiin ulkomuodosta hän taas heti osaa nähdä edessään olevan ihmisen tunteet, intohimot, halut ja harrastukset ja paljon hänen ajatuksiaankin.
"Katsoessaan ihmistä, hän näkee sen ympärillä astralisen auran loistavan utumuodon, jossa kaikenlaiset kirkkaat värit hehkuvat ja jonka värit ja loisto yhtämittaa muuttuvat ihmisen ajatusten ja tunteiden mukaan. Hän näkee, kuinka tässä aurassa vuoroin ovat vallalla puhtaan rakkauden ihana ruusunväri, hartauden tunteen kirkas sini, itsekkyyden kolkot, samean ruskeat, suuttumuksen tulipunaiset, aistillisuuden kaameat tummanpunaiset ja pelon lyijynharmaat värit tai vihan ja pahuuden mustat pilvet ja sadat muut merkit, joita harjaantunut silmä niin helposti osaa lukea. Ja senvuoksi ei kukaan ihminen voi häneltä salata, mitä hän todellisuudessa tietää jostakin asiasta."
Tämäntapaisesti yleis-katsauksellisesti kuvaavat salatieteilijät ihmistä, nähtynä astralisella näöllä, ja tämä heidän antamansa kuva ei kovinkaan paljon poikkea siitä kuvasta, joka on tuotu jo esiin esim. Kilnerin havainnollisissa tutkimuksissa paitsi ₋siinä, että salatieteilijöiden esitys osottaa enemmän varmuutta auran värien selittämiseen nähden. Salatieteilijälle on onnistunut tunkeutua syvemmälle tutkimuksissaan, kun hän ei ainoastaan ole havainnut tieteilijöidenkin todentaman auran olemassaolon, vaan on myöskin kyennyt tekemään havaintoja siitä, miten nuo eri värit suhtautuvat ihmisen eri kehitysasteissa tai eri sielunilmauksissa. Siksi monta kerta on näitä huomioita tehty ja siksi useat kaukonäkijät ovat vakuuttaneet samaa, että jos ollenkaan pannaan huomiota heidän tutkimuksiinsa ja uskotaan, että he havainnoissaan ovat olleet rehellisiä, niin täytyy näitä saavutuksia pitää yhtä pätevinä kuin konsanaan muidenkin tieteilijöiden tutkimusten tuloksia.
Auraa salatieteilijöiden mukaan ei ole pidettävä vain valunnoksena eli heijastuksena, jonka aiheuttajana olisi ihmisen fyysillinen ruumis, vaan aura sisältää hienompiaineisen koneiston, joka on ihmiselle yhtä oleellinen ja tärkeä kuin hänen fyysillinen ruumiinsa, vaikka ainoastaan viimemainittu aineen enimmin kiteytyneenä osana on näkyväinen fyysillisille aisteille ja välttämätön työase ihmiselle ulkonaisella toiminnan tasolla. Aurassa sitä vastoin löytyvät ne aineosaset, jotka muodostavat ihmisen käyttövälineet eli ruumiit, sieluelämän ilmauksia ja tajunnan toimintaa varten. Koska salatieteelliset tutkijat näkevät näissä käyttövälineissä eri kehitysasteita sekä säännöllisen niille ominaisen elimistön, voivat he täydellä syyllä kutsua niitä ruumiiksi, astrali- eli tunneruumiiksi ja mentaali- eli ajatusruumiiksi. Näillä tutkimustensa johdosta syntyneillä nimityksillä he samalla ovat tuoneet ilmi sen väitteen, että ne ilmiöt, jotka ovat kulkeneet tunne-elämän ja aatteilun nimellä, eivät ollenkaan tapahtuisikaan ihmisen näkyväisessä ruumiissa vaan että niiden toiminnan ahjo löytyisi näissä näkymättömissä ruumiissa. Fyysillisen ruumiin tehtäväksi jäisi silloin vain se toimeenpaneva fyysillinen työ, joka aiheutuu mentaaliruumiin aatteilusta ja tunneruumiin värähtelyistä, mikä kiihotus eetteriruumiin välityksellä on saapunut ihmisen fyysilliseen hermostoon.
Alkuperäisellä sielullisesti alhaisella ihmisellä ovat nämä ruumiit hyvin vähän kehittyneet ja kerrassaan kykenemättömät ilmaisemaan mitään korkeampaa sielullista toimintaa, yhtävähänkuin kapalolapsen ruumis kykenee täyttämään aikuisen tehtäviä. Tällä asteella oleva astrali-ruumis, joka epämääräisenä utuna ympäröitsee ihmisen fyysillistä ruumista ja on väriltään synkkä, ei voi vähintäkään vastata hienompiin värähtelyihin, vaan yksinomaan semmoisiin, jotka ovat tekemisissä fyysillisen tajunnan karkeimpien ja alkeellisimpien viettien, kuten nälän, janon tai sukupuolihimon tyydyttämisen kanssa. Silloin ovat astraliruumiin värivivahdukset mitä alkeellisimmat ja verrattuaan eri henkilöiden astraliruumista toisiinsa voi tottunut katsoja nähdä ja määritellä kysymyksessä olevan henkilön sielullisen kehitysasteen. Sillä ihmisen yhä enemmän kehittyessä joutuu hänen astraliruumiinsa suuren muovauksen alaiseksi. Tuo entinen muodoton, utuinen ainekerros saa enemmän eloisuutta ja sen atomit joutuvat mitä kiihkeimpään värähtelyliikkeeseen. Tämä liikunto sekä se seikka, että entisten kolkkojen värien sijalle on ilmennyt uusia helakampia, antaa kehittyneemmälle astraliruumiille loistavan kirkkauden, joka täydellä syyllä vastaa nimitystään astralinen eli "tähtikirkas". Tämmöinen kirkas sielullisten ilmausten käyttöväline kehittyy yhtärinnan ajatusruumiin kanssa, mikä viimeksimainittu muodostaa astraliruumista ulompana olevan osan ihmisen aurasta, vaikkakin se sitäpaitse täydellisesti lävistää kaikki alemmat ruumiit. Ihmisen oppiessa itsenäisesti ajattelemaan eikä vain märehtimään toisten luomilla ajatuksilla, kasvattaa hän itselleen aina voimakkaampaa ja kehittyneempää ajatustensa ilmaisukoneistoa, joka soveltuu niin hyvin itsenäisempään älyntoimintaan kuin suurempaan vastaanottavaisuuteen, kun aatemaailman värähdykset pyrkivät laskeutumaan alas fyysilliselle, päivätajunnan tasolle.
Kun kaukonäkevän silmällä katsellaan korkealle kehittyneen ihmisen ruumista, niin astuvat ehdottomasti etualalle nämä luonnon silmälle näkymättömät ruumiit. Silmää häikäisevästi näkyy silloin ei ainoastaan niiden värien loisto ja sopusuhtainen järjestys, vaan myöskin näihin kuuluva organismi. Sillä samoinkuin fyysillisessä ruumiissa löytyy elimiä kutakin erikoista ruumiin toimintaa varten, samoin löytyy myöskin näissä näkymättömissä ruumiissa kutakin toimintaa varten tarpeelliset elimet, jotka kehittyvät sitä mukaa kuin ihmisen henkinen tarve vaatii niiden käyttöä. Voimakkaina pyörteinä eri paikoissa astraliruumiissa, kukin eri tehtävineen, ne avaavat ihmiselle yhä laajemman ja laajemman tajuntapiirin ja kehittyneen ihmisen ruumiissa ne loistavat kuin kirkkaimmasti hehkuvat tulikehät. Tämmöisen pyörteen säteily se on, joka pyhimyksen tai korkean tietäjän silmäkulmilla heijastuu ihmeellisenä sädekehyksenä.
Nämä yllämainitut ruumiit luetaan ihmisen alempiin eli kuolevaisiin ruumiisiin. Mutta vieläkin korkeammista ihmisruumiista puhuvat kaukonäkevät Tietäjät.
He kertovat semmoisistakin ruumiista, jotka eivät ole alistetut kuoleman lain alaisiksi. Alinta näistä ruumiista nimittävät he syyruumiiksi, joka ainelaadultaan on jo siksi hienoa ja puhdasta, että sen värähtelyissä voipi säilyä inhimillisen tiedon kaikki saavutukset, jotka on hankittu maaelämän aikana. Tähän ruumiiseen pukeutuu ihminen, kun hän lähestyy jumaluutta, ja siihen pukeutuneena alkaa hän myöskin jälleensyntymisen pyhiinvaelluksen aineen karkeampiin kerroksiin.