KAUKOMIELI:
Tämähän kuva kotoinen elämästä ihmisien.
3:MAS TIETÄJÄ:
Tokko liene pitkä matka Tuonen tummalle joelle, surun virran pyörtehelle.
Sen on lähtehet lähellä, vieden itkun viljavedet kyynelpurolla monella kasteheksi maankamaran ihmiskuntamme asuman.
Kun sa joutuen joelle lähi pääset rantamalle, luo'os silmäs luotehesen kohottele koillisehen, niin sa sauhusta erotat, — kyynelhöyryn hauraksesta — rakkauden lauhan linnun, joutsenen jalosukuisen, valkokaulan, valkosiiven, laulaen livertelevän laulua elämän uuden, Uhrauksen, Rakkauden. Et sä ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana ihanampaa ihmeääntä kuullut korvalla inehmon. Kun on sielusi sisimmän soittimessa kielet kaikki soinnulle sen soinnutettu, laulamahan, soittamahan, tuota kuultua säveltä, silloin joutsen laskeuupi Olallesi onnellisna, opettaen oikeammin, ylevämmin, yhtymähän sointuhun sävelen suuren. Vallassasi sulla silloin viedä lintu viemisiksi, tuoda tänne tuomisiksi.
Tää on punnuksista parhain puolustamaan puhtautta, jotta Leijona lakien, Jalopeura tähtitarhan, vartiosta väisteleikse antamahan neitsyensä suuren voittajan sylihin.
Kynnyksenvartia viittaa Kaukomielelle, että hänen on poistuttava.
Aamunkoitto alkaa sarastaa.
Kaikki Tietäjät nousevat seisoalleen, kasvot valoon päin käännettyinä, kädet ylös ojennettuina.
"Kuulijat" nousevat myöskin, ristivät kätensä, vievät ne ensin rinnalle, sieltä otsalle ja luovat katseensa maahan.
Tietäjät lausuvat hiljaa "pyhän sanan", kuuluu kova jyrähdys, luola pimenee ja Kaukomieli häviää luolasta.
Kun taika on loppunut, ovat Tietäjät ja "kuulijat" yhä samassa asennossa, mutta Kaukomieli luolan ulkopuolella kiipeillen vaivaloisesti mäen huippua kohden. Siellä kääntyy Kaukomieli kerran vielä luolaan päin, nostaa käden otsalleen, aivan kuin muistellen jotakin.