MOOSES, LAIVASIKA
Tuuli puhalsi niin kovasti, että "Elvira A" oli monesti ottaa vettä sisäänsä tyynenpuoleiselta laidalta. Aallot nousivat vuorenkorkuisina molemmin puolin, ja usein korkeiden aaltojen välissä eivät purjeet saaneet tuulta — tai sitten sitä tuli molemmilta puolilta yhtäaikaa — ja pitivät sellaista ääntä niinkuin hornanhenget niitä olisivat repineet.
Ja tällaisena päivänä oli laivan ainoa sika "Mooses" määrätty teurastettavaksi. En tiedä miksi, mutta varmaankin tahtoi kippari saada jotakin nauramisen aihetta. Kyllä sitä tulikin!
Ensimmäiselle perämiehelle oli uskottu tämä luottamustehtävä, ja hän valitsi apulaisikseen puosun sekä nuoren puolimatruusin Sakarin, jonka tehtävänä oli ahdistaa possu tappopaikalle. Kirvesmies tahtoi kivenkovaan päästä leikkiin mukaan, mutta pyyntö hyljättiin. Murhavehkeet, iso moukari ja pala köyttä, suostuttiin häneltä sentään armollisesti ottamaan. Suunnitelman mukaan oli Mooses ajettava isonluukun luo, laivan keskipaikkeille, ja siellä piti perämiehen lyödä possua moukarilla päähän. Puosulle annettiin määräys piilottautua köysineen luukun taa ja sitten sieltä hyökätä sitomaan possun takajalkoja kiinni, jotta se sitten asianmukaisesti saataisiin sorkistaan ylöskiskotuksi. Muut merimiehet määrättiin turvallisen välimatkan päähän, jottei possu pelästyisi.
Puosu ja perämies olivat iloisia ja ylpeitä luottamustoimestaan, sillä olihan heidän huolekseen annettu paistin hankkiminen, mutta Sakarilla oli mieli apea. Ensiksi kävi sääliksi Moosesta, sillä olihan se ollut kaikinpuolin kunnollinen sika ja hänen ainoa leikkitoverinsa, ja toiseksi hän tiesi tässä tärkeässä tehtävässä saavansa runsaasti haukkumisia rämeä-ääniseltä perämieheltä.
All right. — Sakari käveli sikolätin luo, joka sijaitsi etuluukun luona, ja avasi oven. Mooses parhaillaan veteli päivällisuniaan, mutta kuullessaan Sakarin äänen, joka sille tavallisesti merkitsi ruoantuontia, kapsahti ketterästi jaloilleen ja köpitti kannelle. Kuinka vähän tiesikään tämä jalo ja hyväntahtoinen elävä siitä julmasta kohtalosta, joka sille oli riemumielin valmistettu.
Moosesta oli syötetty kopralla, ja se oli sen vuoksi turvonnut niin, että sorkkien päät vain hiukan pistivät vatsasta ulos. Ja kun kansi oli liukas ja laiva keinui komeasti, luisti Mooseksemme tietysti parraspuun alle vesiojaan, sillä eihän sillä ollut sellaisia jalkoja, joilla kannessa kiinni olisi pysynyt. Perämies kirosi jo ensimmäisen kerran, ja Sakari kiiruhti ystävänsä apuun. Pian siitä ylös päästiinkin, ja niin mentiin isoaluukkua kohti, välillä ojassa pyöriskellen, väliin taas kannella. Sakarin täytyi joskus tarttua Mooseksen saparoon pysyäkseen pystyssä.
Perämies odotti iloisena luukulla. Väliin hihkaisi riemusta ja heilutti uhkaavana raskasta moukariaan, väliin taas noitui Sakaria. Puosu tirkisteli ehtimiseen luukun takaa, ja Mooseksen kääntäessä kärsäänsä sinne päin veti kiireesti päänsä pois, niin että korvat heiluivat. Mooses käveli tyynesti ja arvokkaasti nyt mestauspaikkaansa kohti. Tuskin kävi kuningas Kaarlekaan arvokkaammin mestauslavalle kuin tämä halpa ja ylönkatsottu sika kohti kuolemaansa.
Perämies odotti silmät kiiluvina ja lopuksi arvioituaan tarkasti välimatkan iski komeasti luukkuun. Aallot suosivat Moosesta, ja yksi suurimmista heitti perämiehen pois jaloiltaan. Mooses vilkaisi syrjäsilmin moukariin, ja silloin tuli sen sikamoisiin aivoihin ensikerran kuoleman ajatus. Taas tuli aalto, ja taas vieri Mooses parraspuun alle. Perämies teki komean hypyn, ja hetken näytti meistä katsojista, kuin olisi hänen hypyllään täytynyt pudota suoraan sian selkään. Mutta laiva kohosi nopeasti hänen jalkojensa alla suuren aallon harjalle, eikä perämies päässyt kuin puolitiehen aikomastaan määrästä. Silloin karjaisi hän raivosta ja hyppi kuin jänis Mooseksen luo, joka kohtaloonsa alistuvana oli painanut kärsänsä kanteen ja nyyhkytti hiljaa.
Hih! — huusi perämies ja kohotti mahtavaa nuijaansa. Mooses oli jo aivan murtunut, sulki jo silmänsä ja röhki sydäntäsärkevästi. Perämies iski, mutta moukari sattuikin sian lihavaan alaruumiiseen, josta se kimposi takaisin kuin kumipallosta. Taas iski hän, laiva kallistui vaarallisesti, ja isku sattui hänen omaan polveensa. Perämies luhistui noituen polvilleen ja seuraava kallistuminen heitti hänet isonmaston luo. Sitä hän syleili vähän aikaa, mutta lopulta vyöryi Mooseksen viereen vesiojaan. Olisittepa nähneet perämiehen kasvot! Niissä kuvastui samaan aikaan raivo ja tuska, hampaiden välissä pihisi ja puhisi, mutta ei kai hän keksinyt tarpeeksi voimakasta sanaa, koskapa emme mitään kuulleet. Merimiehet ympärillä nauroivat katketakseen, mutta kaikista voiton vei kirvesmies. Hän piti isonmaston vanteista kiinni, takoi jaloillaan parraspuuta ulospursuvaa iloaan hillitäkseen ja nauraa hörötti kyynelet silmissä. — Ja mieliala oli korkealla.
Puosu oli kärsimättömänä odotellut vuoroaan hänkin, ja nyt nähtyään perämiehelle noin hullusti käyvän syöksyi nuolena moukarin kimppuun. Mutta eipä ollut Mooseskaan toimettomana. Harvinaisen nopeasti se ponnahti ylös ja juoksi kantta pitkin niin noreasti, että meistä näytti, niinkuin sillä olisi ollut mahanalus täynnä jalkoja. Ja puosu perässä.
Ruorimies oli hänkin jännittyneenä seurannut tapahtumain kulkua, ja nyt sattui laiva joutumaan alemmaksi tuuleen. Hirmuinen vesivuori käytti tilaisuutta hyväkseen ja oli kaataa koko laivan. Tarrauduimme lujasti vantteihin kiinni, mutta puosu sattui olemaan keskellä laivaa ja lensi istualleen pitkän matkaa kantta pitkin. Moukari oli hänellä vieläkin kädessä, ja se kolhaisi häntä korvalle. Raivostuneena hän kömpi pystyyn, yritti tarttua Moosesta saparosta kiinni, kompastui ja löi nenänsä isoonmastoon, niin että veri tirskui. Mooses oli samalla heilahduksella joutunut istuvaan asentoon ja luisui sillä tavoin sikolätin luo.
Puosu oli italialainen. Oletko koskaan nähnyt italialaisen noituvan?
Minä en ollut, mutta tällöin näin. Puosu kömpi polvilleen, riisui takkinsa ja ojensi kätensä, joissa kaikki sormet olivat harillaan, Moosesta kohden. Jokaista noitumissanaa kohti hän ojensi yhden sormista ja koukisti sen sitten sanan sanottuaan nopeasti takaisin. En varmaan muista, kuinka moneen kertaan hän kävi käsiensä sormet lävitse, mutta sen muistan, että sanatulvaa tuli toistasataa mailia, jokaisella maailman kielellä, ja jokaisella sanalla oli aina edellistäkin mahtavampi korostus.
Me katselimme ja nauroimme niin, että vatsaan koski. Mooses istuallaan näytti sekin hymyilevän, sen kärsä liikkui omituisesti ylösalas ja kuultiin omituista pehmeää röhinää. Sakari kiiruhti iloisena sen selkää taputtelemaan. Kapteeni seisoi myrskysillalla ja hänen suuri vatsansa tutisi niin, että pelkäsimme koko sillan hajoavan. Hän viittasi ensin perämieheen, mutta ei saanut naurultaan sanaa suustaan, viittasi sitten puosuun, mutta ei lopultakaan enää kestänyt, vaan pakeni vatsaansa pidellen hyttiinsä.
Näin säilytti Mooses henkensä. Eikä sitä "Elvira A:n" miehistö koskaan tappanutkaan, vaan myytiin se seuraavassa satamassa teurastajalle.