III.
Olavi Maununpoian ja hänen toveriensa ensimäiset oppivuodet Pariisissa.
Ne viisi Suomen nuorukaista, jotka nähtävästi vuoden 1425 paikoilla olivat aloittaneet Pariisinkäyntiänsä ja nyt v. 1427 suorittivat ensimäiset oppi-kokeensa, eivät suinkaan lie turvattomina tulleet tähän kaukaiseen oppi-paikkaan; sillä yksi heistä, Olavi Maununpoika, oli Turun pispan oma sisaren-poika, josta eno aikoi Suomen kirkolle kasvattaa ankaran pylvään, kentiesi itsellensä seuraajankin. Mitä sukua taas Olavi Maununpoian toverit olivat, ei käy tarkkaan sanoa. Etevin ja rikkain heistä näkyy olleen Henrikki Klaunpoika, jonka viikkokaudet kulut arvattiin 10:ksi solidoksi, kun taas Gregorius Hafverland'in ja Olavi Maununpoian eivät olleet koin 8, ja Severinus Holtin sekä Pentti Olavinpoian ainoastaan 6. Tapa, näet, oli antaa jokaisen Determinantin valalla ilmoittaa elatus-kustannustensa määrä viikkokaudelta ja sen mukaan määrätä heidän maksonsa kansakunnan rahastoon. Viikkokulujen määrään luettiin kaikki, mitä kukin tavallisesti kulutti ja menetti, erottamalla ainoastaan asuntonsa hyyryä ja palvelijan palkkaa. Se summa mikä näin oli saatu kutsuttiin opistolaisen "kukkaroksi" (bursa) ja kerrottiin niin monen-vertaiseksi maksoksi, kuin tarve kulloinkin vaati. Rikkaita ja köyhiä löytyi siihenkin aikaan sekasin opistolaisten joukossa, ja useinpa tavattiin niitäkin, jotka kerjäämällä elättivät henkensä opin tiellä, joiden "kukkaro" siis oli tuiki tyhjä (cuius bursa nichil) ja jotka tästä syystä pääsivät kaikesta maksosta, väitellen ala-Determinantina jonkun rikkaamman siassa Paaston loppu-puolella. Mutta harva Suomalainen lienee niin huonojen varojen nojassa uskaltanut tänne tulla, ja nämä puheen-alaiset olivat nähtävästi kaikki hyvinkin varakkaita. Jos ei kaikki muu todistus puuttuisi, sopisi arvata että se heistä, jolla vahvin kukkaro oli, lie kuulunut Djaeknien mahtavaan sukuun, eikä ollut mikään muu kuin se Henrikki Klaunpoika, mikä 15 vuotta myöhemmin oli Suomessa ritarina, valtaneuvoksena laamannina sekä Naantalin luostarin ensimäisiä hyväntekijöitä.
Kun nuorukaiset olivat Pariisiin tulleet, olivat jo edellänsä tavanneet muita maanmiehiä, sekä niitä, jotka vielä seisoivat oppilaisten luokassa, että semmoisiakin jotka opettajina saattoivat johdattaa heidän ensimäisiä askeleitaan. Eräs Konrad Henrikinpoika Turun hiippakunnasta pääsi Licentiati-arvoon ja Maisteriksi samana vuonna kuin Olavi Maununpoika Determinantiksi tuli. Mutta muitakin Suomalaisia löytyi par'aikaa, jotka olivat Yliopiston etevimpiä miehiä. Juuri tätä nykyä yksi Suomalainen, nimeltä Jaakko Pietarinpoika Roodh, loisti erinomaisella opilla Taidetten tiedekunnassa. Oliko hän sama mies kuin se Pietari Roodh, jonka jo 1416 nä'imme Yliopiston Rehtorina, en ota päättääkseni, vaikka kyllä todennäköistä on; mutta v. 1427, Lokak. 10 p., hän mainitaan aloittaneen tähtitieteellisen luennon Campano Novalralaisen teoksesta: "Theoria Planetarum". Luento tapahtui Karmeli-veljesten kouluissa, nyk. Palace Maubert, puolipäivän aikaan, ja koska aine oli erinomainen ja arvollinen, niin Tiedekunta hänelle osoitti suosionsa, lukemalla häntä Johtajamaisterien (s.t.s. provessorien) joukkoon, vaikka hänen luentonsa ei ollut varsinaisia eli Tiedekunnan tavalliseen määrään kuuluvia.[6] Samana vuonna tämä Turkulainen Maisteri Jaakko Pietarinpoika, nimeltä "de Rode" oli ollut Englantilais-kansakunnan rahavartiana, mutta semmoinen virka kesti ainoastaan vuoden, ja Syyskuussa jo oli valittu hänen siaansa Maisteri Bernhardus Emedalainen, jonka johdon alla meidän nuoret maamiehemme edellisenä Paaston aikana olivat väitelleet. Kun nyt samat Suomalaiset seuraavana vuonna tulivat Licentiateiksi, niin tämä heidän oppi-kokeensa ei enää tapahtunut Bernardon, vaan juuri Suomalaisen Maisterin Jaakko Pietarinpoian alla.[7]
Sopii melkein ajatella, että alustakin asti tämä Jaakko Pietarinpoika oli ollut se, jonka johdon alla Olavi Maununpoika toverineen olivat oppia viljelleet Pariisissa, eikä ole aivan vaikea arvata syy, minkä tähden Bakkalario-kokeissa toinen muukalainen Maisteri hetkeksi astui heidän varsinaisen Maisterinsa siaan. Kuten nä'imme, sattui Jaakko Pietarinpoika silloin olemaan kansakunnan rahavartiana, ja tämän viran kanssa seurasi Englantilaisessa kansakunnassa oikeus ja velvollisuus olla kahden muun Maisterin kanssa tutkijana Bakkalario-tutkinnossa, joka tapahtui Joulun-edellisten väitösten ja Paastoväitösten välillä lopulla Tammikuuta. Mutta oli säätty, että tutkijoilla ei saanut olla omia opetuslapsia tulkittavien joukossa. Tätä sääntöä oli kuitenkin mainitulla tavalla helppo kiertää ja lienee kyllä monesti kierrettykin.
Emme tässä voi jättää kysymättä, mitä nuorelta opistolaiselta vaadittiin hänen Bakkalario-tutkintoonsa. Tähän löydämme jonkinmoisen vastauksen Determinanti-valassa, joka sisälti, että valan-tekijä oli vähintäin 14 täyttänyt, että hän kaksi vuotta oli kuullut ajatus-opillisia luentoja joko Pariisissa tai jossakussa muussa Yliopistossa, jolla vähintäin oli kuusi provessoria eli Johtajamaisteria (regentes), ja että hän lisäksi oli seurannut useita luentoja määrätyistä teoksista Porphyriolta, Priskianolta ja Aristoteleelta, sekä Boetiolta ja Donatolta, vieläpä kaksi vuotta kuunnellut Maisterien väitöksiä ja itse sill'aikaa väitellyt kouluissa. Kuitenkin kansakunta saattoi vapauttaa näistä ehdoista; sillä Bakkalario-tutkinto ei seisonut Tiedekunnan päätöksen alla, vaan oli jokaisen kansakunnan yksityinen asia. Kun Joulun-edelliset väitökset olivat tehdyt, tapahtui tutkinto Rahavartian sekä vanhimman Johtaja-maisterin ja vanhimman muun Maisterin edessä, joiden piti asettaman kysymyksiä Kieliopissa, Pietari Espanjalaisen "Parva-logicalia'ssa", sekä Porphyrion Introductionissa ja Aristoteleen Elenkhoissa. Tutkinnon jälkeen kansakunnan Prokuratori kokosi tutkijain antamat äänet ja kirjoitti läpi-käyneiden nimet luetteloon, jonka alle tutkijat kirjoittivat nimensä ja Prokuratori pani sinettinsä. Tämän luettelon luki kansakunnan Pedelli julkisesti, ja Bakkalariot tekivät tavallisen valansa Prokuratorin edessä. Sitten tulivat Paasto-väitökset, joista jo alussa olen puhunut.
Toista laatua oli Licentiati-tutkinto; sillä tämä seisoi koko Tiedekunnan alla ja tutkijoita valittiin kaikista neljästä kansakunnasta. Licentiati vannoi valalla, että hän oli vähintäin 21 v. täyttänyt ja naimaton, että hän oli Determinantiksi eli Bakkalarioksi tullut Pariisissa tai jossakussa muussa Yliopistossa, jolla vähintäin oli 12 provessoria, että hän kahdesti oli Pahnojen kylässä väitellyt useita Maisteria vastaan, ja että hän vähintäin kolmatta vuotta oli oppia käynyt Pariisissa Taidetten tiedekunnassa. Vala sen ohessa sisälti, mitä luentoja hän oli sill'aikaa seurannut, nimittäin muutamista Porphyrion ja Boetion kirjoista sekä Nikomakhon siveys-opista, vieläpä Luonnon-opista ja Sielu-opista, ja sata lukua Määräystieteestä ja Tähtitieteestä. Lisäksi hänen piti par aikaa kuunteleman Metaphysikaa. Tutkinto tapahtui joko "alhaalla" (examen inferius), s.t.s. Notre-Dame-kirkon Kanslerin edessä Seine-saaressa, taikka "ylhäällä" (examen superius), Genovevan Kanslerin edessä Genoveva-vuorella. Molemmilla oli sama Paavin antama valta suomaan Licentiati-arvoa, s.t.s. oikeutta opettamaan Pariisissa ja joka paikassa (Privilegium docendi hic et ubique). Mutta jälkimäinen oli enemmin sidottu Tiedekunnan mielivaltaan, ja hänen tutkintonsa oli se oikea Tiedekunnan tutkinto. Tosin Notre-Dame'nkin Kansleri otti avuksensa yhden tutkijan kustakin kansakunnasta, mutta vaali oli hänen omassa vallassaan ja tutkijat pysyivat siinä virassa niin kauan kuin kuuluivat Taidetten tiedekuntaan taikka kunnes itse pyysivät eronsa. Sitä vastoin Genovevan Kansleri oli itse valalla sidottu Tiedekuntaan ja jätti aina oman tutkintonsa jälkeen asian vielä vahvistettavaksi kansakuntien valitsemille tutkijoille.
Koko tämä tutkinto "ylhäällä" tapahtui seuraavaan tapaan. Kansleri, joka oli Genovevan-luostarin kaniikia ja itsekin Maisteri, valitsi pysyväiseksi tutkijaksi yhden Maisterin kustakin kansakunnasta ja esitti hänen tiedekunnalle, jonka edessä tämä valittu teki valan oikein täyttää velvollisuuksiaan. Näiden tutkijain tutkinto alkoi Kynttilänpäivän huomenisna (Helmik. 3 p.) ja ne Bakkalariot, jotka onnellisesti olivat käyneet tämän ensimäisen koettelemuksen läpi, jaettiin uutta tutkintoa varten luokka-kuntiin, 10 kussakin luokassa, niin että yksi luokka-kunta oli tutkittava kunakin kuukautena. Kuukauden luokka vielä jaettiin kahteen osaan, joista kumpikin sisälti 3 Ranskalaista, 2 Pikardialaista ja 1 Englantilaisen. Jos jollakulla kansakunnalla ei ollut kylläksi Bakkalarioita täyttämään määrätyitä sioja, niin sovitettiin siaan muista kansakunnista otetuita, jotka sitten olivat olevinaan Ranskalaisia, Normandialaisia, Pikardialaisia tai Englantilaisia (Gallicati, Normannizati). Jokainen luokkakuva ja luokan-osa astui vuorostansa Tiedekunnan eteen ja vannoi valan ei antaa mitään lahjaa Kanslerille eikä tutkijoille; sillä asianomaisten rehellisyyteen ei ollut juuri luottamista. Sitten jokainen kansakunta valitsi tutkijan, ja nämä neljä tekivät suljettujen ovien takana tutkintonsa, jonka jälkeen Kansleri kuukauden lopulla antoi Licentiati-arvon sekä Apostolisen siunauksen niille Bakkalarioille, jotka olivat läpitse päässeet.
Mutta nyt oli vielä yksi temppu jälille. Licentiatin piti juhlallisesti anomaan muilta Tiedekunnan Maistereilta päästäkseen heidän yhdyskuntaansa ja samalla vannoman noudattaaksensa Tiedekunnan sääntöjä ja järjestystä. Tämä juhlallisuus, joka tavallisesti tapahtui samana vuonna kuin Licentiatiksi oli tultu, kutsuttiin Inception s.t.s. aloittaminen. Ensin Maisteriksi pyrkijä, kansakuntansa Pedellin seurassa, kulki Pahnojen kylän kaikki koulut, kysymässä kunkin kansakunnan Maistereilta, tahtoivatko suvaita että hän aloittaisi opettaja-virkansa. Kun maisterit olivat siihen antaneet suostumuksensa (placet), hän Rehtorin edessä teki valan, luvaten kunniassa pitää Yliopiston, Tiedekunnnn ja kansakuntanakin oikeudet, säännöt ja luvalliset tavat. Viimein vihdoinkin, määrättynä päivänä, hän suurella juhla-menolla kulki kansakuntansa kouluihin Pahnojen kylässä. Se Maisteri, jonka johdon alla hän tähän saakka oli oppia viljellyt, piti hänelle juhlallisen puheen ja pani hänen päähänsä maisteri-hytyrän. Tästä lähtien hänen nimensä eteen aina pantiin sana: Magister (Maisteri), ja entinen arvonimitys; Dominus (Herra) heitettiin. Hän olisi nyt ollut tämän juhlan jalkeen velvollinen väittelemään 40 päivää perätysten; sillä niin hänen valansa tässä tilassa kuului. Mutta, vaikka se joka kerralla vannottiin, ei ollut enää tapa sitä tehdä, ja vähää myöhemmin otettiin tämä pykäle pois valasta.
Nämä kolme temppua: Determinantiuden, Licentiatiuden ja Inceptionin, — suorittivat vv. 1427 ja 1428 Olavi Maununpoika ja kaikki hänen toverinsa paitsi Herra Gregorius Hafverlandia; sillä kussakin tilassa erittäin mainitaan heidän nimensä kansakunnan tilikirjassa. Myöhemmin eivät muut tule ollenkaan näkyviin kuin Olavi Maanunpoika, eikä hänkään nyt muutamiin vuosiin. Mitä hän sill'aikaa lienee toimittanut, saatamme asiain yleisestä tilasta helposlti arvata.
Päästyänsä Maisteriksi moni saattoi palata kotimaallensa, missä kirkon viroissa koettivat saada takasin suuria oppi-kustannnksiaan. Toiset taas jäivät vielä Pariisiin. Taidetten tiedekuntaan, jonka oikeita jäseniä nyt olivat. Heidän vaikutus-alansa oli tässä kahtalainen; mikä alkoi nyt itse pitää luentoja kansakuntansa kouluissa, pyytäen kansakunnaltansa siihen lupaa ja saaden Johtaja-maisterillisen eli, kuten sitä kutsuttiin, Regenti-arvon; mikä taas alkoi seurata muiden tiedekuntien luentoja, tullaksensa kerran esm. Jumaluus-opin Maisteriksi eli Tohtoriksi. Useimmiten tehtiin kumpaakin kerrallaan, ja Maisterit, jotka aamulla päivän noustessa olivat opettanoet Pahnojen kylässä, riensivät tavallisesti kohta sen jälkeen Luostarien oppisaleihin tai isompiin kollegioihin, kuuntelemaan Sententiariojen Jumaluusopillisia luentoja. Mutta vaikka näin olivat oppimisia Jumaluus-opin tiedekunnassa, kuuluivat kuitenkin Taidetten tiedekuntaan ja sen kansakuntiin; sillä kunkin Tiedekunnan jäseninä olivat ainoastaan saman Tiedekunnan Maisterit, mutta ei oppilaiset. Näitä omituisia seikkoja täytyy meidän vähäistä tarkemmin katsella. Tahdon seuraavassa luvussa puhua pari sanaa Pariisin Yliopiston synnystä sekä omituisista tavoista ja oloista Olavi Maununpoian aikoihin.